Mies 29v + 4v miettii; positiivinen kehokuva miehenä
Liikkeellä on aika paljon ajattelua, joka on miehen omakuvan kannalta masentavaa, mitä tulee vartaloasioihin. Sama ongelma on myös deittailussa. Monesti puhutaan siitä, että naisen tarvitsee vain välttää ylensyömistä ollakseen 'hyvännäköinen', kun taas miehen pitää treenatakin.
Tuohan ei ole varsinaisesti ollenkaan väärin; on selvää, että seksikkääksi naisvartaloksi synnytään, kun taas seksikkääksi miesvartaloksi tullaan kivisen polun kautta. Jollain tavalla moni mies on kuitenkin ymmärtänyt tämän asian negatiivisten mielikuvien ja energian kautta siten, että huomio pitäisi siirtää pois tästä asiasta ja luovuttaa sen suhteen sekä keskittyä kehittymään ihan muissa asioissa. Kaikessa voi kuitenkin kehittyä.
Miksi sitten on tultu siihen, että ajatellaan miehen fyysisen itsensä kehittämisen olevan turhamaista, tyhmää tai milloin mitäkin? Yksi mahdollisuus on se, että naiset kategorisoivat miehiä taustatukijoukkoihin/elättäjiin ja seksikkäisiin uroksiin syntymäominaisuuksien kautta tai tarkemmin sanottuna välittömän nykyhetken perusteella. Ajatus siitä, että epäseksikäs mies voisikin toisena päivänä aiheuttaa hallitsemattomia halun ja ihailun tunteita tai omata sellaisia symbolisia ominaisuuksia, jotka yhdistetään uljaaseen fyysisyyteen, saattaa tuntua pelottavalta ja uhata henkilön kuvaa siitä miten maailma toimii.
Toinen juttu mikä on monesti unohtunut ja ehkä kaikista arkaluonteisin on se, että oikeastaan vain miesten vartalot ovat inspiroineet ihmisiä kautta aikojen. Ihmiset ovat kyllä pitäneet ja katselevat mieluummin geneerisiä naisfiguureja, mutta tämä geneerisyys onkin näitä kaikkia naisfiguureja yhdistävä asia. Voidaan katsoa jotain muinaista kreikkalaista naispatsasta ja se tunnistetaan ja tiedetään kasvojen tai muun rekvisiitan takia, kun taas Daavidin patsas tunnistetaan ilman päätäkin sen edustaessa tietynlaista miesfysiikkaa. Vaikka naisvartalo lähtökohtaisesti saa enemmän huomiota kuin miesvartalo, aika iso osa tästä johtuu mahdollisesti siitä, että vartalon yllä heiluu naisen pää ("women are wonderful" efekti), vaikka tätä ei ole tietääkseni vielä hirveästi tutkittu, mutta treenaamattoman miehen ja naisen yksittäiset ruumiinosat ovat aika samankaltaiset.
Sen sijaan on olemassa monia miehiä, jotka tunnistetaan ja muistetaan yksittäisistä ruumiinosista tai kokonaisuuksista eli on olemassa legendaarisia miesvartaloita ja ruumiinosia (Bruce Lee, Arnold Schwarzenegger, yllä mainittu patsas, Markus Rühl, Frank Zane jne.), mutta ei juurikaan päinvastoin (tähän voisi lisätä vielä muista ominaisuuksista tunnetut aikuisviihdetähdet, joiden kohdalla pätee sama sääntö eli nimenomaan miehet muistetaan yksittäisistä ruumiinosista, mutta koska tähän ei liity mitään työtä ja visiota, se jää omaksi aiheekseen). Jos tähän lisätään vielä se ulottuvuus, että pohdiskellaan vähäpukeisia miesvartaloita liikkeessä, lista laajenee vielä lisää, sillä osa näistä vaivaa nähneistä miehistä on ehkä puhtaasti still-kuvan kannalta vain 'tavallisen' uljas, mutta tietyn liikkeen myötä sellainen, jonka heti tunnistavat niin miehet kuin naisetkin, sillä hänessä yhdistyy se liikkeen osaaminen ja muoto.
Jokaisessa miehessä asuu siis suuri tunnistamaton potentiaali, joka odottaa siellä jalostamistaan ja hiomistaan.
Kommentit (172)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet voivat joutua lukemaan netissä irvailla liittyen lähinnä munan kokoon. Nainen saa kuulla yleisten mätisäkkihokemisten lisäksi julmaa irvailua rinnoistaan, alapäästään, sen ulkonäöstä ja tiukkuudesta, takapuolestaan, sääristään, vyötäröstään tai sen puutteesta.
Niin, ulkonäkökommentit tulevat lähinnä toisilta naisilta.
Et oo tosissasi. Kyllä se ei ole naiset jotka täällä lorttopillua ja mätisäkkiä hokee. Tai dumboa, ihan tässä samassa ketjussa.
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkälaiset lasit silmillä kulkee mies joku kirjottaa "Miehet eivät myöskään yleensä lyttää naisia kategorisesti".
Kyllä miehet lyttäävätkin mutta eri asioissa esim.sanomalla, että naiset eivät osaa matikkaa tai tee keksintöjä tms. mutta siis samalla tavalla naisetkin lyttäväät miehiä sotajutuilla, syrjäytymisjutuilla, vankeihin vetoamisella ja milloin milläkin.
Mutta minä tarkoitin nyt näitä intiimejä asioita eli suhtautumista toiseen henkilöön seksuaalisella ja primaalisella tasolla enkä yhteiskunnallista läppää. Tuskin baarissa silmäillessä tai sänkyyn mennessä mietitään yhtä paljon sosiologisia maskulismi-feminismijuttuja yhtä paljon kuin kommentteja tyyliin "miehellä ei ole mitään niin naurettavaa ruumiinosaa kuin naisen X" tms. tai "kyllä mies on valokuvauksellisempi" tai "kyllä naisen vartalo on tasapaksu pötkö".
Sinä luulet että sänkyyn mennessä mietitään tällaisia? Palaa asiaan sitten kun olet mennyt ensimmäistä kertaa sänkyyn.
Jos siis asiat etenevät tuolle asteella niin ei välttämättä mietitä, mutta se ei tarkoita etteivätkö ne asiat silloinkin vaikuttaisi taustalla. Käsityksesi ihmisen mielestä tuntuu olevan todella kapea. Toki tässä voi vaikuttaa sekin, että olet varmaan nainen etkä ole koskaan kuullut tuollaisia kommentteja naisista sukupuolena, vaikka jotain yksittäistä naista onkin ehkä läskiksi haukuttu. Et ole myöskään ollut vastuussa asioiden vierittämisestä eteenpäin seksiä kohti etkä ole joutunut pohtimaan haluaako kumppanisi seksiä oikeasti seksin itsensä takia ja näytteleekö hän vastahakoista vai ei, kun taas nainen tietää jo baarivaiheessa miehen haluavan seksiä seksin itsensä takia eikä mies tee kummallisia ohareita viime tipassa.
Kuule, tällaisten yksioikoisten käsitysten levittäminen miehestä aina valmiina panokoneena ei helpota miesten elämää yhtään. Eivät miehet ole aina halukkaita, ja sen lisäksi, että aina ei ole haluja, voi käydä niinkin, ettei aina ole kykyä. Kaikki miehet eivät halua seksiä parisuhteen ulkopuolella.

Kaiken lisäksi kun tuo sama kirjoittaja on itse tehnyt naiselle oharit kun ei pystynytkään, saatuaan viimein naisen kämpilleen. Täällä siitä avautui kuinka nainen ei kunnioittanut hänen herkkää seksuaalisuuttaan tarttuessaan hänen munassa, ja sitten suuttui kun naista rupesi tilanteesta seurannut reaktio pelottamaan. Ihmeellistä miten ihmismieli toimii.

Oheen, että kyllä naisetkin hakevat välillä baarista ihan vain panoseuraa. Ainoa, mitä siinä tarvitsee miehenä miettiä, on sanooko kyllä vai ei ja kysyä mennäänkö taksilla vai ehtiikö perille kävellenkin.

Ihan oikeesti, älä tee päätelmiä miehistä yleisesti tämän palstan miehistä, yleisesti ottaen (kuten täälläkin lukuisia kertoja todettua) niin kyllä ulkonäkökommentit naisista lähinnä naisilta tulevat.

Ai että naisetko haukkuvat naisia mätisäkeiksi ja siiderivalaiksi? Löyhkääviksi löysäpilluiksi? En ole sellaista kuullutkaan.

No totta kai hakevat, ei kai tämä nyt kenellekään yllätyksenä tule. Mä nyt kommentoin tuossa vain tuota kuvaa miehen seksuaalisuudesta.

Ei vaan yleisesti ulkonäkökritiikki tulee toisilta naisilta. Siitähän tässä on kyse, kenen ulkonäköä kritisoidaan ja kenen toimesta?

Miksi en sitten ole koskaan elämässäni kuullut negatiivista kommenttia naisilta. Pojilta olen koulussa kyllä kuullut aina silloin tällöin ilkeitä kommentteja varsin tavallisesta ulkonäöstäni, mutta näitäkään ei enää aikuisena. Ai niin joo, paitsi että yksi noin kolmekymppinen työntekijä, pomoni tavallaan, kommentoi ikävästi vartaloni mallia ensimmäisessä kesätyöpaikassani. Mutta siinä ne taisi olla. En muista yhtäkään naista joka olisi minua haukkunut, koskaan.

Totta, minun olisi kannattanut varmaan lainata edellistä viestiä eli tän eräänkin suhdeoraakkelin (not) tekstiä: "Et ole myöskään ollut vastuussa asioiden vierittämisestä eteenpäin seksiä kohti etkä ole joutunut pohtimaan haluaako kumppanisi seksiä oikeasti seksin itsensä takia ja näytteleekö hän vastahakoista vai ei, kun taas nainen tietää jo baarivaiheessa miehen haluavan seksiä seksin itsensä takia eikä mies tee kummallisia ohareita viime tipassa."
Kun siis siihen kommenttini kohdistui enemmän. Plus en ymmärrä muutenkaan tätä väninää vierittämisestä miehen vastuulle muka. Omalla painolla, intuitiivisesti ja vastavuoroisesti kun ainakin ne omat kokemukset ovat menneet.
Mitä tulee miesten kummallisiin ohareihin sitten taas, niin nainen kykenee (hetero)seksiin valitettavasti vaikka pakotetusti. Mies taas ei. Joten jonkinmoisiksi ohareiksi voitaneen laskea myös seisokkiongelmat?

Naisten kritiikki kohdistuu yleensä esim. meikkiin/meikittömyyteen, hiusten malliin, täyteaineisiin jne. sinänsä kuitenkin viattomampiin asioihin. Joskus toki myös painoon, mutta sillonkin tasoa liian laiha, liian lihava enimmäkseen.
Miehiltä sitten taas tulee näitä siiderivalas, sotanorsu, lätkätissi, löysäpe*se, mätisäkki -kommentteja.
Huomaatko eron?

Nyt myös perusdumbo, kuten tästä ketjusta on opittu.

Koska naiset dissaavat toisiaan selän takana. Kaveriporukassa yhden ulkonäköä mollataan aika rankasti, mutta nainen on täysin tietämätön tästä. Miehillä (matalasti koulutetuilla) se on enemmän esittämistä kaverille, kun keksitään niin hassunhauskoja loukkauksia tai geneeristä "homottelua" ilman sen syvällisempää ulkonäön pohdintaa
Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet voivat joutua lukemaan netissä irvailla liittyen lähinnä munan kokoon. Nainen saa kuulla yleisten mätisäkkihokemisten lisäksi julmaa irvailua rinnoistaan, alapäästään, sen ulkonäöstä ja tiukkuudesta, takapuolestaan, sääristään, vyötäröstään tai sen puutteesta.
Niin, ulkonäkökommentit tulevat lähinnä toisilta naisilta.
Et oo tosissasi. Kyllä se ei ole naiset jotka täällä lorttopillua ja mätisäkkiä hokee. Tai dumboa, ihan tässä samassa ketjussa.
Ihan oikeesti, älä tee päätelmiä miehistä yleisesti tämän palstan miehistä, yleisesti ottaen (kuten täälläkin lukuisia kertoja todettua) niin kyllä ulkonäkökommentit naisista lähinnä naisilta tulevat.
Miksi en sitten ole koskaan elämässäni kuullut negatiivista kommenttia naisilta. Pojilta olen koulussa kyllä kuullut aina silloin tällöin ilkeitä kommentteja varsin tavallisesta ulkonäöstäni, mutta näitäkään ei enää aikuisena. Ai niin joo, paitsi että yksi noin kolmekymppinen työntekijä, pomoni tavallaan, kommentoi ikävästi vartaloni mallia ensimmäisessä kesätyöpaikassani. Mutta siinä ne taisi olla. En muista yhtäkään naista joka olisi minua haukkunut, koskaan.
Etkö ole naisten kritisoivan muiden naisten ulkonäköä? Keskustelupalstoilla tai yleisesti?
Niin, et ole naisena kuullut ulkonäöstäsi kritiikkiä. Minä olen kyllä omastani naisilta, enkä ole enää poika.
..."on selvää, että seksikkääksi naisvartaloksi synnytään, kun taas seksikkääksi miesvartaloksi tullaan kivisen polun kautta."
Hetken päästä sanoo, että treenaamattomat miehen ja naisen ruumiinosat on saman näköisiä.
Päätä jo!
Se mitä ap:n puheista yleensä ymmärrän niin olen eri mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkälaiset lasit silmillä kulkee mies joku kirjottaa "Miehet eivät myöskään yleensä lyttää naisia kategorisesti".
Kyllä miehet lyttäävätkin mutta eri asioissa esim.sanomalla, että naiset eivät osaa matikkaa tai tee keksintöjä tms. mutta siis samalla tavalla naisetkin lyttäväät miehiä sotajutuilla, syrjäytymisjutuilla, vankeihin vetoamisella ja milloin milläkin.
Mutta minä tarkoitin nyt näitä intiimejä asioita eli suhtautumista toiseen henkilöön seksuaalisella ja primaalisella tasolla enkä yhteiskunnallista läppää. Tuskin baarissa silmäillessä tai sänkyyn mennessä mietitään yhtä paljon sosiologisia maskulismi-feminismijuttuja yhtä paljon kuin kommentteja tyyliin "miehellä ei ole mitään niin naurettavaa ruumiinosaa kuin naisen X" tms. tai "kyllä mies on valokuvauksellisempi" tai "kyllä naisen vartalo on tasapaksu pötkö".
Sinä luulet että sänkyyn mennessä mietitään tällaisia? Palaa asiaan sitten kun olet mennyt ensimmäistä kertaa sänkyyn.
Jos siis asiat etenevät tuolle asteella niin ei välttämättä mietitä, mutta se ei tarkoita etteivätkö ne asiat silloinkin vaikuttaisi taustalla. Käsityksesi ihmisen mielestä tuntuu olevan todella kapea. Toki tässä voi vaikuttaa sekin, että olet varmaan nainen etkä ole koskaan kuullut tuollaisia kommentteja naisista sukupuolena, vaikka jotain yksittäistä naista onkin ehkä läskiksi haukuttu. Et ole myöskään ollut vastuussa asioiden vierittämisestä eteenpäin seksiä kohti etkä ole joutunut pohtimaan haluaako kumppanisi seksiä oikeasti seksin itsensä takia ja näytteleekö hän vastahakoista vai ei, kun taas nainen tietää jo baarivaiheessa miehen haluavan seksiä seksin itsensä takia eikä mies tee kummallisia ohareita viime tipassa.
Kuule, tällaisten yksioikoisten käsitysten levittäminen miehestä aina valmiina panokoneena ei helpota miesten elämää yhtään. Eivät miehet ole aina halukkaita, ja sen lisäksi, että aina ei ole haluja, voi käydä niinkin, ettei aina ole kykyä. Kaikki miehet eivät halua seksiä parisuhteen ulkopuolella.
Oheen, että kyllä naisetkin hakevat välillä baarista ihan vain panoseuraa. Ainoa, mitä siinä tarvitsee miehenä miettiä, on sanooko kyllä vai ei ja kysyä mennäänkö taksilla vai ehtiikö perille kävellenkin.
No totta kai hakevat, ei kai tämä nyt kenellekään yllätyksenä tule. Mä nyt kommentoin tuossa vain tuota kuvaa miehen seksuaalisuudesta.
Totta, minun olisi kannattanut varmaan lainata edellistä viestiä eli tän eräänkin suhdeoraakkelin (not) tekstiä: "Et ole myöskään ollut vastuussa asioiden vierittämisestä eteenpäin seksiä kohti etkä ole joutunut pohtimaan haluaako kumppanisi seksiä oikeasti seksin itsensä takia ja näytteleekö hän vastahakoista vai ei, kun taas nainen tietää jo baarivaiheessa miehen haluavan seksiä seksin itsensä takia eikä mies tee kummallisia ohareita viime tipassa."
Kun siis siihen kommenttini kohdistui enemmän. Plus en ymmärrä muutenkaan tätä väninää vierittämisestä miehen vastuulle muka. Omalla painolla, intuitiivisesti ja vastavuoroisesti kun ainakin ne omat kokemukset ovat menneet.
Mitä tulee miesten kummallisiin ohareihin sitten taas, niin nainen kykenee (hetero)seksiin valitettavasti vaikka pakotetusti. Mies taas ei. Joten jonkinmoisiksi ohareiksi voitaneen laskea myös seisokkiongelmat?
Tietysti siinä tilanteessa, jossa ihminen ei persoonaltaan ole kovin intuitiivinen ja herkkävaistoinen, on varmasti olemassa se ongelma, että siirtyminen platoniselta tasolta seksuaalisen kanssakäymisen eri vaiheisiin voikin tuntua vaikealta. Ja kun noita siirtymisiä ei varsinaisesti näe luonnossa, väkisinkin vertaa itseään esim. elokuviin (vaikka tiedostaisikin ne fiktioksi), joissa taas siirtymiset ovat usein melko luontevia ja osapuolet lukevat toistensa viestejä sujuvasti ja ennen kaikkea oikein.
Joten joo, tuossa on pointtia, mutta edelleenkään - se ei ole yhteiskunnan tai esim. vastakkaisen sukupuolen syytä. Ihmissuhteet eivät ole automaattisesti helppoja, mutta eivät ne helpotu sillä, että muovailee mielessään kaikenlaisia omia teorioita ja olkiukkoja ja jää sitten niiden vangiksi (kuten aloittajalle tuntuu elämässä käyneen).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet voivat joutua lukemaan netissä irvailla liittyen lähinnä munan kokoon. Nainen saa kuulla yleisten mätisäkkihokemisten lisäksi julmaa irvailua rinnoistaan, alapäästään, sen ulkonäöstä ja tiukkuudesta, takapuolestaan, sääristään, vyötäröstään tai sen puutteesta.
Niin, ulkonäkökommentit tulevat lähinnä toisilta naisilta.
Et oo tosissasi. Kyllä se ei ole naiset jotka täällä lorttopillua ja mätisäkkiä hokee. Tai dumboa, ihan tässä samassa ketjussa.
Ihan oikeesti, älä tee päätelmiä miehistä yleisesti tämän palstan miehistä, yleisesti ottaen (kuten täälläkin lukuisia kertoja todettua) niin kyllä ulkonäkökommentit naisista lähinnä naisilta tulevat.
Miksi en sitten ole koskaan elämässäni kuullut negatiivista kommenttia naisilta. Pojilta olen koulussa kyllä kuullut aina silloin tällöin ilkeitä kommentteja varsin tavallisesta ulkonäöstäni, mutta näitäkään ei enää aikuisena. Ai niin joo, paitsi että yksi noin kolmekymppinen työntekijä, pomoni tavallaan, kommentoi ikävästi vartaloni mallia ensimmäisessä kesätyöpaikassani. Mutta siinä ne taisi olla. En muista yhtäkään naista joka olisi minua haukkunut, koskaan.
Etkö ole naisten kritisoivan muiden naisten ulkonäköä? Keskustelupalstoilla tai yleisesti?
Niin, et ole naisena kuullut ulkonäöstäsi kritiikkiä. Minä olen kyllä omastani naisilta, enkä ole enää poika.
Kumpi sinusta on pahempi, "en pidä blogistin x ankkahuulista, omat huulet ovat paremman näköiset" silloin kun menet varta vasten kyseistä ihmistä käsittelevään ketjuun vai "sotanorsu/mätisäkki/siiderivalas/löysäpillu" ihan missä tahansa ketjussa joka tulee vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet voivat joutua lukemaan netissä irvailla liittyen lähinnä munan kokoon. Nainen saa kuulla yleisten mätisäkkihokemisten lisäksi julmaa irvailua rinnoistaan, alapäästään, sen ulkonäöstä ja tiukkuudesta, takapuolestaan, sääristään, vyötäröstään tai sen puutteesta.
Niin, ulkonäkökommentit tulevat lähinnä toisilta naisilta.
Ai että naisetko haukkuvat naisia mätisäkeiksi ja siiderivalaiksi? Löyhkääviksi löysäpilluiksi? En ole sellaista kuullutkaan.
Ei vaan yleisesti ulkonäkökritiikki tulee toisilta naisilta. Siitähän tässä on kyse, kenen ulkonäköä kritisoidaan ja kenen toimesta?
Naisten kritiikki kohdistuu yleensä esim. meikkiin/meikittömyyteen, hiusten malliin, täyteaineisiin jne. sinänsä kuitenkin viattomampiin asioihin. Joskus toki myös painoon, mutta sillonkin tasoa liian laiha, liian lihava enimmäkseen.
Miehiltä sitten taas tulee näitä siiderivalas, sotanorsu, lätkätissi, löysäpe*se, mätisäkki -kommentteja.
Huomaatko eron?
Niin, naiset kuitenkin kritisoivat toisten naisten ulkonäköä. Miehet eivät juurikaan toisten miesten, paitsi välillä leikin varjolla (mikä tosin ei ole sekään oikein). Miesten ulkonäköpaineet tulevat siitä että halutaan miellyttää naista, naisilla ne eivät myöskään tule siitä, ainakaan heidän omien sanojensa mukaan. Huomaatko eron?
Ja jos oikeasti kuulet lähipiirisi miesten kutsuvan naisia tuolla nimellä niin kehottaisin vaihtamaan lähipiirin miehiå.
Se on totta että miehillä on rumempia sanoja ulkonäölle, mutta mikä tässä nyt on pointti? Joku miesnaiskaksintaistelu? Edelleen, tutkimusten mukaan ulkonäköpaineita on ihan yhtä paljon. Voisko nyt sopia että kummallakin on omat ongelmansa eikä kumpaakaan tarvitse väheksyä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkälaiset lasit silmillä kulkee mies joku kirjottaa "Miehet eivät myöskään yleensä lyttää naisia kategorisesti".
Kyllä miehet lyttäävätkin mutta eri asioissa esim.sanomalla, että naiset eivät osaa matikkaa tai tee keksintöjä tms. mutta siis samalla tavalla naisetkin lyttäväät miehiä sotajutuilla, syrjäytymisjutuilla, vankeihin vetoamisella ja milloin milläkin.
Mutta minä tarkoitin nyt näitä intiimejä asioita eli suhtautumista toiseen henkilöön seksuaalisella ja primaalisella tasolla enkä yhteiskunnallista läppää. Tuskin baarissa silmäillessä tai sänkyyn mennessä mietitään yhtä paljon sosiologisia maskulismi-feminismijuttuja yhtä paljon kuin kommentteja tyyliin "miehellä ei ole mitään niin naurettavaa ruumiinosaa kuin naisen X" tms. tai "kyllä mies on valokuvauksellisempi" tai "kyllä naisen vartalo on tasapaksu pötkö".
Sinä luulet että sänkyyn mennessä mietitään tällaisia? Palaa asiaan sitten kun olet mennyt ensimmäistä kertaa sänkyyn.
Jos siis asiat etenevät tuolle asteella niin ei välttämättä mietitä, mutta se ei tarkoita etteivätkö ne asiat silloinkin vaikuttaisi taustalla. Käsityksesi ihmisen mielestä tuntuu olevan todella kapea. Toki tässä voi vaikuttaa sekin, että olet varmaan nainen etkä ole koskaan kuullut tuollaisia kommentteja naisista sukupuolena, vaikka jotain yksittäistä naista onkin ehkä läskiksi haukuttu. Et ole myöskään ollut vastuussa asioiden vierittämisestä eteenpäin seksiä kohti etkä ole joutunut pohtimaan haluaako kumppanisi seksiä oikeasti seksin itsensä takia ja näytteleekö hän vastahakoista vai ei, kun taas nainen tietää jo baarivaiheessa miehen haluavan seksiä seksin itsensä takia eikä mies tee kummallisia ohareita viime tipassa.
Kuule, tällaisten yksioikoisten käsitysten levittäminen miehestä aina valmiina panokoneena ei helpota miesten elämää yhtään. Eivät miehet ole aina halukkaita, ja sen lisäksi, että aina ei ole haluja, voi käydä niinkin, ettei aina ole kykyä. Kaikki miehet eivät halua seksiä parisuhteen ulkopuolella.
Kaiken lisäksi kun tuo sama kirjoittaja on itse tehnyt naiselle oharit kun ei pystynytkään, saatuaan viimein naisen kämpilleen. Täällä siitä avautui kuinka nainen ei kunnioittanut hänen herkkää seksuaalisuuttaan tarttuessaan hänen munassa, ja sitten suuttui kun naista rupesi tilanteesta seurannut reaktio pelottamaan. Ihmeellistä miten ihmismieli toimii.
Mitääääh?! Onko Marsumies oikeasti muka saanut jonkun naisen houkuteltua mukaansa??? :D :D :D
Niinpä, ja jos fantasioista (naisten), niin moni haluaisi tulla otetuksi väkisin. (En ees viitti sanoa r-sanaa)
Miten musta tuntuu että tää palsta on katkeria naisia ja miehiä täynnä. Asia on jo päätetty ja vastakkaisen sukupuolen syy, sit vaan ettimään asioita oman mielipiteensä tueksi ilman edes vaivautumatta ymmärtämään tai kuuntelemaan toista.