Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mies päättänyt lopettaa avioelämän vuoteenpuolella. Miten tästä eteenpäin?

Vierailija
13.11.2018 |

Huomenta!
Viimeyönä todella vihaisena ja turhautuneena tein päätöksen, että nyt riittää. En ole 30- vuotiaana valmis lopettamaan seksin harrastamista.

Takana mieheni kanssa on 8 yhteistä vuotta, lapsi ja tavallinen perhe-elämä. Hellyyttä mies antaa, sanoo rakastavansa ja on hyvä isä lapselle.
Seksiä hän ei kuitenkaan halua. Näin on ollut jo useamman vuoden! Kerran tai pari kuussa saan seksiä itselleni vongattua, mies ei tunnu nauttivan silloinkaan.

Itselläni seksihalut on valtavat, useamman kerran viikossa tekisi mieli. Tämä tilanne tappaa minut henkisesti :( minusta on tullut hyvin vihainen ja katkera ihminen, enkä tunnista enää itseäni.
Seksittömyys vaikuttaa niin moneen alueeseen elämässä, itsetuntoni on rapistunut. En koe itseäni hyväksytyksi.

Miehelle olen raivonnut ja puhut. Uhkaillut erolla. Erota hän ei halua ja kertoo muuttavansa asiat. Mikään ei ole kuitenkaan vuosiin muuttunut.

Tänään minulla on vapaapäivä ja aion miehen töissä ollessa muuttaa makuuhuoneeni vierashuoneeseen. Mitä muuta kivaa yllätystä keksisin?

Kommentit (408)

Vierailija
21/408 |
13.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies höylää kodin ulkopuolella.

Aapeeta en ymmärrä ollenkaan, olisi tyytyväinen, mitä ihmettä nainen saa seksistä, ei mitään.

Taidat olla sellanen reppana, jonka täytyy tuntea itsensä pornotähdeksi, olet sitä ikäluokkaa. 

Vierailija
22/408 |
13.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Normi nainen heittäs onnesta kärrynpyörää jos ei tarttis seksiä harrastaa.

Tai nuorihan sä vasta olet, mutta silti.

Oisko tää provo.

Äitisi taisi olla kuvailemasi nainen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/408 |
13.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

ap:n kannattaa käydä lääkärissä, ei ole normaalia tuommonen jatkuva kiima.

Vierailija
24/408 |
13.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä hän on vastannut kysymykseesi: miksi ei halua. Hän kyllä itse tietää sen. Ja vaikka kuulostan ikävältä, niin tuo kysymys painoindeksistä oli asiallinen. Monikaan mies ei pidä siitä, että nainen lihoo parikymmentä kiloa.

MIten sinulla tämä asia?

Onko ukkosi halut kokonaan kadonneet? Vai jokin muu syy.

Vierailija
25/408 |
13.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun on vaikea ymmärtää miehiä jotka eivät halua harrastaa seksiä vaimonsa kanssa. Mies ei voi tulla raskaaksi joten hän ei millään tavoin vaaranna henkeään tai terveyttään vaikka panisi joka päivä.

Naiselta haluttomuus on ymmärrettävää koska raskaaksi voi tulla ehkäisystä huolimatta ja siinä on vaivojen lisäksi myös riskinsä. Mutta miehellä vastaavia ongelmia ei missään olosuhteissa ole.

Vierailija
26/408 |
13.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksittömiä ei todellakaan ole minulle tavallinen asia. Seksi mulle elämänsuola jota ilman en vain pysty olemaan voimatta henkisesti hyvin huonosti.

Tähän suhteeseen en aio tällaisenaan jäädä, toivon salaa kuitenkin muutosta ja miehen heräämistä tilanteeseen.

Olisi ikävä rikkoa perhe tämän vuoksi

Ap

Juuri tuota seksin elämänsuolaisuutta en vain pysty käsittämään, vaikka kuinka yrittäisin.

Voi olla että mieheni on kanssasi samoilla linjoilla.

Ei ymmärrä tuskastumistani tilannetta kohtaan.

Tämän vuoksi on varmaan niin paljon onnettomia miehiä ja naisia.

Harmittaa kun satuin saamaan puolison joka ei ole seksuaalisesti samalla aaltopituudella.

Minulle seksi vaikuttaa psyykkeeseeni, työelämääni, vireys tasooni, ihan kaikkeen!

Hehkun onnea kun seksielämä on kunnossa ja mies haluaa minua usein.

Näin se vaan joillain menee

Ap

Mulla on aika lailla sama, eli ymmärrän varsin hyvin. Seksi ei tosiaan ole pelkkää seksiä. Kun meillä miehen kanssa on seksiä, tunnen että meillä on todella vahva ja läheinen yhteys, voidaan tehdä mitä vaan, kaikki onnistuu, pienet murheet ei paina missään ja arkea jaksaa paljon paremmin jne. Kun sitä seksiä ei ole (siis piiiitkä kuiva kausi), kaikki on vaan niin totaalisen harmaata ja ilotonta. Kämppisfiiliksestä on vaikea repiä mitään riemua päiviin, viikkoihin, kuukausiin...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/408 |
13.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikea sanoa, olisiko minusta suhteeseen vailla seksiä. Nykyinen mieheni ei ole niin aktiivinen seksin suhteen kuin aiempi, mutta keskusteluyhteys, kiintymys, hellyys ja huolenpito muuten ovat omaa luokkaansa. Alussa mies sanoi olevansa seksin suhteen melko aktiivinen ja hänelle se tarkoitti jo silloin seksiä kolme kertaa viikossa. Sama tahti on onneksi jatkunut. Itse haluaisin päivittäin, mutta kestän tämän. 

Vierailija
28/408 |
13.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muistathan, että miehesi on myös ihminen. Muistathan, että uhkailut ja vaatimukset lisäävät ahdistusta. Kaikki ei tarvitse läheisyyttä niin paljon. Muistathan näyttää, että olet vahva ja pärjäät ilman läheisyyttäkin. Itsevarmuus lisää kauneuttasi ja viehätysvoimaasi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/408 |
13.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miestrolli ap seksiseksiseksi päää tyhjä

Vierailija
30/408 |
13.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ota ero, miehesi pettää sinua jo jonkun kanssa. Tai hanki suhde ja kun aloitat suhteen, kerro siitä avoimesti miehellesi. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/408 |
13.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan tajunnut seksikiinnitteisiä ihmisiä. En vain tajua miten jokin seksi voi olla niin ihmeellisen tärkeää. Itse olen enemmän kuin miehesi. Seksi on minusta tylsää paitsi ihan uuden partnerin kanssa. Koska tiedän, että kyllästyn jossain vaiheessa seksiin hänelin kanssaan, en reiluuden vuoksi viitsi uusiakaan partnereita hakea.

Etkö tajua muitakaan ihmisiä jotka eivät ole tasan samanlaisia kuin sinä? Ihmisiä joille tärkeää on vaikka urheilu, musiikki tai hyvä ruoka? Seksi on kuitenkin yksi ihmisen perustarpeista ja kuuluu yleensä aikuiseen parisuhteeseen. On ihan normaalia olla turhautunut jos se tarve ei täyty. Pystyt varmaan kuvittelemaan elämääsi niin että et pystyisi toteuttamaan jotain itsellesi tärkeää tarvetta - oli se sitten vaikka lenkkeily tai ystävien tapaaminen.

Vierailija
32/408 |
13.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällä myös kohtalotoveri. Seksiä ollut viimeksi melkein puoli vuotta sitten ja silloin harvoin kun sitä on niin tuntuu jotenkin todella kiusalliselta, ikäänkuin mies vetäisi jotain roolia että pystyy tuon suorituksen velvollisuudesta tehdä. Paljon on tullut mietittyä pitäisikö vaan lähteä suhteesta kun oma itsetunto alkaa hajota ihan täysin. Meillä ei onneksi ole lapsia, joten sinällään lähtö olisi ns. helpompi.

N29

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/408 |
13.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nämä jatkuvasti seksiä haluavat naiset eivät yleensä näe itsessään mitään vikaa.

Eivät edes peilin edessä.

Vierailija
34/408 |
13.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla on uusi mies, ollut nyt 2 viikkoa. Laskin äsken, että seksikertoja on ollut 19 tänä aikana. Tietenkään en oleta, että tahti ihan tällaisena säilyy, mutta enemmän uskon saavani tässä suhteessa kuin kahdessa aikaisemmassa:)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/408 |
13.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Näitä juttuja kun lukee, niin luulisi että ihminen alkoi kävellä vasta viime viikolla...

Vierailija
36/408 |
13.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Normi nainen heittäs onnesta kärrynpyörää jos ei tarttis seksiä harrastaa.

Tai nuorihan sä vasta olet, mutta silti.

Oisko tää provo.

Mitä ihmettä? :D Naiset haluavat seksiä ihan yhtä paljon kuin miehetkin, erityisesti 25 ikävuoden jälkeen.

Vierailija
37/408 |
13.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen todella yllättynyt joistain näistä kommenteista. Naisen seksuaalisuus näyttää todellakin olevan edelleen kiellettyä.

Seksiä haluava nainen on jotenkin viallinen yksilö.

Haluton nainen ja haluava mies on edelleen normi.

Ap

Vierailija
38/408 |
13.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Nämä jatkuvasti seksiä haluavat naiset eivät yleensä näe itsessään mitään vikaa.

Eivät edes peilin edessä.

Jatkuvasti? Siis edes kerran viikossa tai parissa? Onkin todella "viallista" haluta läheisyyttä rakastamansa ihmisen kanssa, hyi meitä.

Vierailija
39/408 |
13.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älkää nyt jukolauta perhettä hajottako seksin takia jos perheessä vielä lapsia ja kumppani muuten ookoo!

Tehkää kuten ranskalaiset ja hommatkaa diskreetisti rakastaja.

Vierailija
40/408 |
13.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pakko sanoa, että omasta mielestäni seksi on se asia, mikä erottaa kaverisuhteen ja parisuhteen. Omalla kohdallani seksi luo sen tietyn yhteyden ja se läheisyys mikä seksiin liittyy. Tuntuu pikkuhiljaa, että omassa seksittömässä suhteessani olisi melkein ihan sama kuka siellä sohvan toisessa päässä oikein istuu kun läheisyys puuttuu täysin. Ja omalla kohdallani uupuu läheisyys muutenkin, ei pelkkä seksi vaan ihan myös halailu ja suutelu.

-N29, viesti nro 40

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän kahdeksan seitsemän