Lue keskustelun säännöt.
Oletko saanut OIKEASTI apua mielenterveysongelmiisi psykiatrialta?
08.11.2018 |
Sen verran usko vähissä siihen laitokseen että haluaisin kuulla vaihteeksi onnistumistarinoita. Onko vointisi todella parantunut psykiatrisen hoidon myötä? Jotkut yrittävät vakuutella itselleen ja muille että hoito on auttanut vaikka vointi on ihan ennallaan.
Kommentit (50)
Kävin puhumassa muutamia kertoja mutta sairaanpana lähdin sieltä pois. Koin kovaa painostusta käyttää heidän haluamiaan lääkkeitä. Sain niistä voimakkaita sivuoireita.
Minua ei kuunneltu. Ei ollut minulle apua. Ei asioiden vatvominen auta. Pahentaa vain oloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Psykiatri on lääkärisetä.
Psykologi on joku AMK:n käynyt, joka kuuntelee mitätöntä lässytystäsi.
Jopa tietosi ko ammateista on huonolla tasolla, valitettavasti :(
Väkisin ei ketään paranneta. Terapeutti ei ole mikään taikuri. Painostuksella ei myöskään paranneta ketään. Tai millään diagnooseilla.
AndyMcCoys kirjoitti:
täyttä paskaa kaikki psykoitaria ja psykologia
kyllä ihmisen pitää itse selvittää asiansa, ensin Jumalan kanssa ja sitten vaeltamalla uskossa ja vähän liikuntaa
Jumala käyttää myös ihmisiä ja lääketiedettä ihmisten auttamiseen.
Mä sain apua psykiatrialta, sekä lääkkeellistä että psykoterapiaa, joiden avulla toivuin työkykyiseksi ja sain elämän vakaaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa itse ottaa selvää, haasta ajattelutapojasi, arvot, lue historiaa, antropologiaa, ota ennakkoluulottomasti selvää maailmasta, mielipiteistä asioista, kysenalaista, yritä saada rakennettu itsellesi hyvän elämän, lue kirjoja, katso onnistumistarinoita ja kuuntele heitä jotka ovat selviytyneet.
Nämä laitokset eivät mistään mitään ymmärrä ihmisten elämästä. Haluavat vain vähätellä ja antaa lääkkeitä ja diagnooseja, ei sieltä mitään apua heru. Eivät edes taju kysyä itse elämänlaadusta mitään.
Siellä ei ole mitään armollisuutta, sivistystä tai ymmärrystä sitä kohtaan että joskus ihmisen pitää pysähtyä ja ruveta oikeasti miettimään missä mennään.
Vaatii älyttömästi rohkeutta itsestään mutta tämän jälkeen tuut olemaan älyttömän vahva, varoitus kun alat kohtamaan elämäsi ja itseäsi tuut käymään läpi kaikki tukahdetut tunteet, jopa lähipiirikin saattaa muuttua, jäät jopa hetkeksi yksin.
Älä mee mukaan lampamaisuuteen että työ, harrastus ja kaverit. Tämä aiheuttaa valtavasti paineita. Jos esim. viihdyt yksin tai metsässä niin arvosta ja noudata sitä, jos haluat siivojaksi niin mee. Älä anna yhteiskunnan pistää paineita niskalle.
Oliko sulla paljonkin kokemusta psykiatriasta potilaana?
Mulla on ja sain paljon apua. Olin ihan hukassa eikä yksikseen pohdiskelu vienyt mua eteenpäin, vaikka kaikkeni tein 15 vuoden ajan. Vasta terapia auttoi minua. Lääkkeet eivät kylläkään, koska niitä määrättiin ihan ohi asian. Mutta varmasti joku niistäkin avun saa.
Se, että se ei sulle toiminut, ei tarkoita etteikö se voisi monille muille toimia. Joillekin voi toimia tuo sunkin keino, mutta älä nyt kuitenkaan julista sitä aukottomaksi totuudeksi - meitä kun on monenlaisia eikä kaikki sovi kaikille.
Eihän psykiatrialla ole mitään tekemistä terapian kanssa. Psykiatri on lääkäri, joka länttää ihmiselle leiman ja siihen sopivat "lääkkeet", jotka ovat huumausaineita, joilla pidetään oireet piilossa.
Ai?
Mä en mitään lääkkeitä halunnut. Sain lähetteen terapiaan.
Olisin lääkkeitäkin saanut.
Minua auttoi terapia. Olen hyvä analysoimaan ja kiinnostunut käsittelemään. Ja löysin itselle sopivan terapeutin. Kävin tutustumassa myös pariiin muuhun terapeuttiin ennen tuota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole. Olin yli kymmenen vuotta vaikeasti psyykkisesti sairas ja sen myötä työkyvytön. Apu löytyi lopulta psykedeeleistä (LSD, sienet, mdma), kehollisista traumanpurkumenetelmistä ja uskalluksesta tehdä rajuja elämänmuutoksia. Psykoterapiastakin on ollut hyötyä, mutta jaksoin tapella itseni terapiaan vasta kun alkusysäys parantumiselle oli tapahtunut itsenäisesti.
Psykiatrialla ei ollut tarjota kauheasti muuta kuin ihmiseltä toiselle pallottelua, liuta diagnooseja ja lääkkeitä, joista oli hyödyn sijasta paljon haittaa lukemattomine inhottavine sivuoireineen.
Psykiatrinen järjestelmä passivoi ihmisen ja moni alkaa rakentaa identiteettiään diagnoosiensa ja mt-ongelmaisuutensa varaan. Systeemi on kaikin tavoin kieroon rakentunut. Se luo pitkäaikaissairaita ennemmin kuin parantaa ihmisiä ja toimii lääkeyhtiöiden ehdoilla, niiden etua ajaen.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa itse ottaa selvää, haasta ajattelutapojasi, arvot, lue historiaa, antropologiaa, ota ennakkoluulottomasti selvää maailmasta, mielipiteistä asioista, kysenalaista, yritä saada rakennettu itsellesi hyvän elämän, lue kirjoja, katso onnistumistarinoita ja kuuntele heitä jotka ovat selviytyneet.
Nämä laitokset eivät mistään mitään ymmärrä ihmisten elämästä. Haluavat vain vähätellä ja antaa lääkkeitä ja diagnooseja, ei sieltä mitään apua heru. Eivät edes taju kysyä itse elämänlaadusta mitään.
Siellä ei ole mitään armollisuutta, sivistystä tai ymmärrystä sitä kohtaan että joskus ihmisen pitää pysähtyä ja ruveta oikeasti miettimään missä mennään.
Vaatii älyttömästi rohkeutta itsestään mutta tämän jälkeen tuut olemaan älyttömän vahva, varoitus kun alat kohtamaan elämäsi ja itseäsi tuut käymään läpi kaikki tukahdetut tunteet, jopa lähipiirikin saattaa muuttua, jäät jopa hetkeksi yksin.
Älä mee mukaan lampamaisuuteen että työ, harrastus ja kaverit. Tämä aiheuttaa valtavasti paineita. Jos esim. viihdyt yksin tai metsässä niin arvosta ja noudata sitä, jos haluat siivojaksi niin mee. Älä anna yhteiskunnan pistää paineita niskalle.
Tässä tiivistettynä LOISTAVASTI mihin olen tullut im-yrityksestä jollain ihmeen kaupalla selvinneenä...tässä hankin fyysistä kuntoa ja rohkeutta vielä muuttaa syvemmälle metsään, yksinäisyyteen ja yksinkertaiseen elämään olen jo tottunut. Menetin kaiken, mutta tilalle löysin itseni :) Minussa on jo kaikki enkä enää pelkää elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa itse ottaa selvää, haasta ajattelutapojasi, arvot, lue historiaa, antropologiaa, ota ennakkoluulottomasti selvää maailmasta, mielipiteistä asioista, kysenalaista, yritä saada rakennettu itsellesi hyvän elämän, lue kirjoja, katso onnistumistarinoita ja kuuntele heitä jotka ovat selviytyneet.
Nämä laitokset eivät mistään mitään ymmärrä ihmisten elämästä. Haluavat vain vähätellä ja antaa lääkkeitä ja diagnooseja, ei sieltä mitään apua heru. Eivät edes taju kysyä itse elämänlaadusta mitään.
Siellä ei ole mitään armollisuutta, sivistystä tai ymmärrystä sitä kohtaan että joskus ihmisen pitää pysähtyä ja ruveta oikeasti miettimään missä mennään.
Vaatii älyttömästi rohkeutta itsestään mutta tämän jälkeen tuut olemaan älyttömän vahva, varoitus kun alat kohtamaan elämäsi ja itseäsi tuut käymään läpi kaikki tukahdetut tunteet, jopa lähipiirikin saattaa muuttua, jäät jopa hetkeksi yksin.
Älä mee mukaan lampamaisuuteen että työ, harrastus ja kaverit. Tämä aiheuttaa valtavasti paineita. Jos esim. viihdyt yksin tai metsässä niin arvosta ja noudata sitä, jos haluat siivojaksi niin mee. Älä anna yhteiskunnan pistää paineita niskalle.
Tässä tiivistettynä LOISTAVASTI mihin olen tullut im-yrityksestä jollain ihmeen kaupalla selvinneenä...tässä hankin fyysistä kuntoa ja rohkeutta vielä muuttaa syvemmälle metsään, yksinäisyyteen ja yksinkertaiseen elämään olen jo tottunut. Menetin kaiken, mutta tilalle löysin itseni :) Minussa on jo kaikki enkä enää pelkää elämää.
Syvälle metsään muutto ja yksinkertainen elämä kuulostaa hyvältä. Näistä olisi varmasti monelle apua.
Vierailija kirjoitti:
Miten olette aloittaneet keskustelut ekoilla kerroilla? vai johdatteleeko pyskiatri/teapeutti jotenkin että keskustelu alkaa luontevasti? Minua mietityttää kun en uskalla omia asioit puhua tuntemattomalle, vaikka tiedän että hänellä on vaitiolovelvollisuus ja se on hänn työtään. silti tuntuu jotenkin hirvittävän vaikealta ajatella edes miten saisin edes alotettua puhumisen jos hän kysyy vain tyyliin "mikä sinulla on" tai "miksi tulit tänne" tyyppisesti kun en itsekkään oikein tiedä mikä on ongelma. olen siis miettiny menemistä jonkin aikaa mutta en uskalla mennä. pelkään myös väärää diagnoosia ja jotain lääkemääräystä joka muuttaisi mun persoonaa vaan eikä edes välttämättä auttaisi. ja sitä olenko sitten loppuelämän "mt ongelmainen" kaikissa kirjoissa :( miten tämmösistä ajatuksista pääsis eroon? en oo siis ap
Minä aloin rohkeasti puhua - olin kirjoittanut ylös jotta muistan mainita kaikki mieleen tulleet asiat.
Mutta terapeuttia hakiessani törmäsin täysin hirvittävään terapeuttiin tai hän ei sopinut minulle yhtään. Olen kasvanut voimakkaiden ihmisten vaikutuksen alla ja tämä terapeutti muistutti liikaa lapsuuttani. Jollekin varmasn sopi tuollainen tyyppi mutta itselle ei.
olen saanut apua, mutta en OIKEASTI , vaan leikisti