Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
En kestä perhe-elämää
07.11.2018 |
Pakko purkaa jonnekkin, vaikka tulos onkin se, että mua pidetään kiittämättömänä paskana.
Olen siis tavis perheellinen keski-ikäinen nainen. Elämä tuntuu olevan pelkkää lapsen kiukuttelua, miehen seksinvonkaamista, siivoamista (ei jaksais siivoilla toisten kynsileikkeitä, napanöyhtää, jarrutusjälkiä pöntöstä enää yhtään) ja toisten asioista huolehtimista. Lapsella on myös lievää ylivilkkautta sekä lievää puheen tuottamisen ongelmaa joten vastuullani on myös viedä lasta terapiaan.
Olen opintovapaalla, joten minulle on siirtynyt enemmän vastuuta lapsen hoidosta ja tähänkin asti olen ollut päähuolehtija ts. mies voi käydä kaupassa kunhan kerron mitä pitää ostaa ym. Pääsääntöisesti juuri mitään muuta kuin töissäkäymistä, pleikanpeluuta ja ajoittaista vonkaamista ei miehen puolelta tapahdu ilman aloitettani.
Lapsi on tällä hetkellä osa-aikaisesti tarhassa jotta voitaisiin viettää äiti-lapsiaikaa mutta minä en nauti siitä yhtään. Lapsi haluaa tehdä vaikka mitä mutta lähteminen on aina suurponnistus ja vaatii suostuttelua ja uhkailua. Minulla menee hermot monesti päivässä lapseen ja oikeasti haluaisin olla vain yksin.
Lisäksi minulla ei ole asunnossa mitään omaa tilaa vaan kaikki huoneet ja nurkat ovat muita varten. Nukun lapsen huoneessa lelujen keskellä koska en pysty nukkumaan kuorsaavan ja hampaita narskuttavan miehen kanssa samassa tunkkaisessa huoneessa.
Mies saa olla rennossa työssä keskustassa josta tienaa hyvin (oma työni josta vapaalla on huonosti palkattua stressaavaa työtä esimiesvastuulla ja sijaitsee teollisuusalueella), tulee kotiin, on hetken lapsen kanssa ja sitten loppuillan pelaa kuulokkeet päässä ja vonkaa välillä seksiä. Seksi ei kiinnosta minua ollenkaan, ei ole kiinnostanut vuosiin eikä kenenkään kanssa. Minulla ei ole tarvetta saada orgasmia enkä tykkää että paikkojani ronkitaan. Vanhemmiten olen alkanut inhoamaan kroppaani ja muutenkin ulkonäköäni joten ei ihme ettei ole kauhean seksikäs olo. Inhoan vanhenemistani.
Tälläkin hetkellä minua ällöttää oma elämäni, voin nytkin fyysisesti pahoin. Välillä esim. liikennevaloissa mietin, että jos lähtisinkin ylittämään katua punaisella kun rekka on ajamassa ohi. En jaksa lapsen kyselyjä enkä miehen myöskään (kysyy tiettyjä asioita esim voinnista tavan vuoksi mutta vastaus ei kiinnosta). Miehen kanssa ei voi puhua koska ei kuule, joka siksi että on luurit päässä tai ei keskity. Jos yritän keskustella niin käy yleensä niin, että toistan asian pari-kolme kertaa ennen kuin kuulee ja minä taas haluaisin välillä pystyä keskustelemaan useamman lauseen kerrallaan ilman että saa jankata samaa kun toinen kysyy "mitä".
Opiskelen muualla kuin kotipaikkakunnalla ja lapseni on mukana koulupäivinä sukulaisten luona ja miehelleni tulee siten kuussa muutamaan kertaan omaa aikaa parin päivän ajan, yleensä ainakin yksi viikonloppu kuussa. Mulla on omaa aikaa silloin kun teen opiskelutehtäviä kotona. Tuntuu ettei minulla ole elämää ja toisaalta on vahvasti sellainen olo, ettei minua ole tarkoitettu perheelliseksi. Fantasioin lähtemisestä, nimeni vaihtamisesta ja muutosta toiselle paikkakunnalle.
Jotenkin tuntuu että kaikki ympärilläni ovat menestyneitä ja onnistuneita elämässään. Itse en selviä edes yhdestä lapsesta ja miehestä. Pelkään uutta raskautta koska en pystyisi tekemään aborttia ja toinen lapsi tuhoaisi minut täysin. Minulle on täysi mysteeri miten muka voisi pysyä täysipäisenä usean lapsen kanssa ja jopa nauttia siitä.
Äh, ei jaksa edes kirjoittaa enempää. Yököttää niin paljon tää paska.
Kommentit (88)
Vierailija kirjoitti:
Tyhmä on, ken provoon lankeaa. Säälikäämme häntä!
Kuule, mitä väliä, vaikka olisi provo.Tuollaista monella elämä on.Voihan sitä aiheesta keskustella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika tuttua juttua,, provo tai ei. Miehet usein ovat aika perseellepotkittavia, itsekkäitä pentuja.
Mamman hemmottelemia. Ei tuossa autakuin ottaa ukkoa rivelistä kiinni ja pakottaa kuuntelemaan, kunnolla. Lapsia ei kannata hitto soikoon hankkia enää eikä niiden hankkimisella päätään vaivata.
Johan tuossa yhdessäkin on kylliksi sinulle haastetta. Jos ukkosi ei suostu oikeaan perhe-elämään, ota ero. Helpompi olla kaksin lapsen kanssa kuin 1 lapsi, 1 laiska lorvija nurkissa. Huhhuh. Onneksi elämä kantaa ja vuosien vieriessä myös ongelmat muuttuvat toisenlaiseksi. Myös kallonkutistaja voisi auttaa tuossa suossa.
Tsemppiä eräältä, jolla samaa paskaa ollut aikanaan ihan omiksi tarpeiksi! Ja selvisin.
Minulla on sinulle ratkaisu ongelmaan. Eroa! Tiedän niin nuo fiilikset, vaikken tällä hetkellä olekaan samanlaisessa elämäntilanteessa. Tunnet olevasi ainoa aikuinen ja vastuunkantaja kodissanne. Se, ettet pysty rentoutumaan kotona ja kaikki velvollisuudet painavat mieltäsi johtuvat vain huonosta parisuhteesta. Kun luin tekstisi niin rivien välistä paistaa tyytymättömyys ja kyllästyminen mieheesi. Sen takia seksikin ällöttää. Eroatte sovussa ja lapsi asuu vuoroviikoin kummankin luona. Sinä saat rauhaa ja siistin kodin, jossa huolehdit vain omista ja lapsen sotkuista. Vapaaviikkosi aikana voit keskittyä omaan hyvinvointiisi ja opintoihin.
Näytä sun miehellesi tämä teksti ja jutelkaa tästä kaikesta.
Kuulostaa kamalalle. Ehkä keskusteluapukin voisi olla paikallaan, ei tuollaisia punaisilla alle kävely -ajatuksia pitäisi päässä pyöriä. Ihan tk-lääkärille voit sanoa tästä ja hän ohjaa eteenpäin. Voimia
Luulen, että olet pettynyt niin kauheasti mieheesi, että.se syö kaikki voimat ja kaiken ilon elämästä. Anna,miehellesi kaksi kuukautta aikaa parantaa tapansa.
Pitkään perheen arjen pyörittämista sivulta seuranneelle voi olla kohtalokkaan vaikeaa yhtäkkiä tarttuakin itse hommiin. Siksi ehdotan jonkinlaista kalenteria ja vastuualueita. Laitatte ylös, kuka hoitaa perjantaina kaupan, ruoan ja lapsen iltatoimet ja kuka vastaa imuroinnista, pyykistä jne.
Jos mies ei lähde tähän hommaan, kannattaa vain erota. Ei sellaimen mies ole rakastamisen aervoinen. Pääset yllättäen helpommalla, kun kaiken valon nielevä ärsytyksen aiheuttaja on poissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lukiessa tuli mieleen, että näyttäisit tuon tekstisi miehellesi. Kun mitta on noin täynnä, asiasta on puhuttava vakavasti. Jos toinen ei kuuntele muuten, jätät seuraavan kerran opiskelupaikkakunnalle lähtiessä kirjeen pöydälle. Josko mies vaikka lukisi sen.
Jos ei ota tulta, niin eroa ja lapsi viikko-viikko-systeemillä molempien huoltoon. Saat joka toinen viikko levätä ja mies puolestaan joutuu pakon edessä hoitamaan oman osuutensa vanhemmuudesta.
Muuten hyvä kommentti, mutta saamattomalle miehelle, joka ei ole osallistunut lapsen hoitamiseen, en pystyisi heti suoraan jättämään pientä lasta joka toiseksi viikoksi. Pystyisittekö te muut äidit?
Vaikka itse olisi väsynyt lapseen, niin se huoli siitä, ettei toinen huomioisi vaikka lapsen pahaa mieltä tai nälkää, olisi raskasta. Joka toinen viikonloppu ja satunnaiset illat viikoilla alkuun, niin mieskin pääsee hiljalleen rakentamaan isyyttä ja opettelemaan vastuunottoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lukiessa tuli mieleen, että näyttäisit tuon tekstisi miehellesi. Kun mitta on noin täynnä, asiasta on puhuttava vakavasti. Jos toinen ei kuuntele muuten, jätät seuraavan kerran opiskelupaikkakunnalle lähtiessä kirjeen pöydälle. Josko mies vaikka lukisi sen.
Jos ei ota tulta, niin eroa ja lapsi viikko-viikko-systeemillä molempien huoltoon. Saat joka toinen viikko levätä ja mies puolestaan joutuu pakon edessä hoitamaan oman osuutensa vanhemmuudesta.Muuten hyvä kommentti, mutta saamattomalle miehelle, joka ei ole osallistunut lapsen hoitamiseen, en pystyisi heti suoraan jättämään pientä lasta joka toiseksi viikoksi. Pystyisittekö te muut äidit?
Vaikka itse olisi väsynyt lapseen, niin se huoli siitä, ettei toinen huomioisi vaikka lapsen pahaa mieltä tai nälkää, olisi raskasta. Joka toinen viikonloppu ja satunnaiset illat viikoilla alkuun, niin mieskin pääsee hiljalleen rakentamaan isyyttä ja opettelemaan vastuunottoa.
Juuri näin. Mulle tuli myös lisäksi mieleen, että miten mies, joka on "riippuvainen" pelaamisesta kuulokkeissa, ottaa lapsen turvallisuuden huomioon? On sitä tyyppiä, mitä nyt luettuani arvelen, että puhuu puhelimeen, pelailee ja näyttäis olevan kaikesta muusta kiinnostunut kuin tuosta lapsesta, jolle voi sattua mitä vaan, kun isä ei vahdi. Olettaisin, että on pieni lapsi vielä, mutta niinpä sitä sattuu isommillekin, jos vaikka joutuu esim. itsekseen lämmittämään ruokaa tai kurottamaan jotain korkealta hyllyltä, kun isiä ei nyt satu kiinnostamaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi tosi ihanaa jos olisinkin kirjoittanut tämän vain siksi että on tylsää ja ajankulukseni provoilisin...
Onko muuten monenkin mielestä ok että pariskunnasta nainen ja mies käyvät molemmat yhtä paljon töissä ja nainen tekee 80% kotitöistä ja 90% kaikesta järkkäilystä ym asioidrn hoidosta (esim lapsen menot, vaatehankinnat jne).
on jos mies tuo pöytään 80-90% rahoista.
Kaikki naiset eivät ole kaupan.
Kun kirjoittaa vauvapalstalle, voi olla varma, että kommentit ovat tätä luokkaa kuin tässäkin.
Minulle tuli mieleen, että olet tukahdutettu, elät toisten sanelemassa rytmissä ja kaikki on vain todella sekavaa. Harvoin suosittelen, mutta mitä jos ottaisit edes väliaikaisen eron miehestä, että saisit hiukan etäisyyttä tilanteeseen, oman asunnon ja rauhan? Tiedän että tähän kommenttiin tulee lauma ihmisiä kiljumaan, miten itsekästä on hajottaa perhe ja blabla, mutta saatuasi oman asunnon ja tilan olosi helpottuu tai ainakin selkeytyy.
Toisekseen yrittäisin keskustella miehen kanssa. Vakavasti. Kertoisin että tilanne on nyt tämä ja sinulla on asunnonhaku meneillään, miten hän suhtautuu. Kun olette hetken asuneet erillänne, niin päätätte sen jälkeen eroatteko vai jatkatteko yhdessä. Tuo tilanne tuntuu niin tukalalta että sekoat pian.
Ja hei, jos ihmisellä ei ole tilaa omassa kodissaan, niin se kertoo jo arvostuksesta jotain!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
tarina kuulostaa sellaiselta ettei ap olisi yhtään onnellisempi yksinkään. Ei viihdy omissa nahoissaan, nukkuu huonosti, on masentunut. Ensin oma pää kuntoon ja vasta sitten katsomaan onko parisuhde ja lapsi oikeasti niin kehnoja vai näyttääkö masentuneena vain siltä. Miehesi ei ole vastuussa onnellisuudestasi eikä ole ajatustesi lukija. Mene terapiaan puhumaan ongelmat selväksi ja puhu sitten miehen kanssa parisuhdeasiat selväksi. Miehesi on ilmeisesti korkeastikoulutettu, noissa piireissä töysin normaalia, että miehet osallistuvat kotitöihin ja vastuuseen lapsista, onko ollut enemmän itsestäsi kiinni, että omit kodin itsellesi? Vaikka sinusta kodissa ei ole yhtään paikkaa sinulle, kuinka kotonaan mies tai lapsi voi siellä olla jos kodin säännöt (siisteys ym) ovat sinun sääntöjäsi, ei yhteisiä?
Mun masennus ja alkoholismi (tarve riekkua baareissa) päättyivät tismalleen siihen päivään kun mies oli roudannut tavaransa ulos asunnostamme ja jätti minut. Raitistuin ja mielialani koheni, kun tajusin miten iso jarru hän oli minulle ollut kaikki ne vuodet. Fyyisesti hän istui koneella päivät pitkät valittamassa kun on niin paljon tekemistä, mutta häntä sai rukoilla arjen pyörittämiseen mukaan. Kun äijä läks, niin kyllä palasi elämäkin taloon kun aina ei tarvinnut kuunnella syyllistystä menoistaan tai tuloistaan ja kavereita sai tulla kylään. Mies kun oli sitä kaliibeeria, ettei meille tule kukaan ja me emme mene mihinkään.
kissandra kirjoitti:
Aika tuttua juttua,, provo tai ei. Miehet usein ovat aika perseellepotkittavia, itsekkäitä pentuja.
Mamman hemmottelemia. Ei tuossa autakuin ottaa ukkoa rivelistä kiinni ja pakottaa kuuntelemaan, kunnolla. Lapsia ei kannata hitto soikoon hankkia enää eikä niiden hankkimisella päätään vaivata.
Johan tuossa yhdessäkin on kylliksi sinulle haastetta. Jos ukkosi ei suostu oikeaan perhe-elämään, ota ero. Helpompi olla kaksin lapsen kanssa kuin 1 lapsi, 1 laiska lorvija nurkissa. Huhhuh. Onneksi elämä kantaa ja vuosien vieriessä myös ongelmat muuttuvat toisenlaiseksi. Myös kallonkutistaja voisi auttaa tuossa suossa.
Tsemppiä eräältä, jolla samaa paskaa ollut aikanaan ihan omiksi tarpeiksi! Ja selvisin.
Tuo "laiska lorvija" pitää teidät kaikki kiinni leivän syrjässä ja katon pään päällä niin voit oleskella kotona itse haluamasi lapsen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä mies oli kova pelaamaan pleikkaria ennenkuin lapsi syntyi. Vauva-aikana pelaili jonkun verran mutta lapsen kasvaessa olen tehnyt selväksi että pleikkaria ei pelata kun lapsi on hereillä. Pelailkoot illalla kun lapsi nukkuu. Ja onneksi otti tästä asiasta opikseen. Jo pelkästään tällainen jatkuva, lapsellinen pleikkarin peluu "aikuiselta" mieheltä olisi itselläni syy erota. Jos et saa miestä tuota pelaamista lopettamaan/vähentämään, pistä hänet pellolle!!
Otat omaa aikaa, miehellä pleikkarit kiinni ja lähdet jumpalle, shoppaileen tms. IHan oikeasti jos mies ei arki-iltana suostu kunnolla lastaan vahtimaan että pääset jonnekin rentoutumaan, pistä tuo äijä pihalle. Pärjäät yksin taatusti paremmin ilman tuollaista kivirekeä perässäsi!! Oikein suututttaa puolestasi...
Sitten, jos mies ei ole kiinnostunut teidän asuntonne siivoamisesta, sanot hänelle, että hyväpalkkaisena palkkaa teille sitten siivoojan. Kaksi vaihtoehtoa, joko siivoaa jotain itse tai sitten teille tulee siivooja.
Mitä mieltä mies olisi parisuhdeterapiasta?
Tsemppiä!
Eroa. Viikko-viikko -systeemi, saat omaa aika, jaksat olla lapsen kanssa kun tiedät että kohta olet taas viikon ilman häntä. Tapaat mahdollisesti uuden kumppanin, joka herättää sinussa tunteita. Saat tehdä asioita joista pidät. Aloita uusi harrastus.
Muuta elämääsi, kun nähtävästi et pidä nykyisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli niiiin pitkä vuodatus jostain, ettei jaksanut kuin "selata", mutta kiinnitin huomiota siihen, että aloittaja kertoi olevansa keski-ikäinen ja että mies ei juuri muuta tee kuin pelaa pleikkaa. Onks mieskin keski-ikäinen 45 v < ?
Tarvitset ilmiselvästi omaa aikaa.
En tiedä millaiset keskusteluvälit sulla on miehes kanssa, mutta voisit ottaa sen esille nyt useammin, että olet hel*** kyllästynyt ja tarvitset oikeasti vaihtelua ja jotain ihan muuta mitä nyt. Ja tähän väliin... tämän asian voi ilmaista monella tavalla. En kannata sitä kaikkein kiukkuisinta ja nalkutukseksi tulkittavaa äänensävyä. Kirjoita vaikka lista asioista mikä kypsyttää ja lykkää se miehen kouraan, jotta voi keskustelun jälkeenkin lukea sen läpi.
Minulla ei ole perhettä, mies ainoastaan, mutta tiedän sen ärsytyksen tunteen että mitään ei tapahdu eikä mikään toimi, jos jätät jonkun vähäpätöisenkin asian sen toisen kontolle. Silloin paisuu tiskivuori ja nurkat repsottavat. Siinä onkin toinen asia, jonka voit tehdä - jätät ne tietyt asiat tekemättä ja annat repsottaa. Tiedän että juuri näin ennen joulua se varmaan hirvittää, mutta kuinka se toinen muuten tajuaisi kuinka paljon teetkään?
Siitä saat olla tyytyväinen että miehelle maistuu seksi. Jos tuntuu vonkaamiselta, niin sitten pitäisi rikkoa rutiineja ja tehdä jotain toisin. Minä saan kerran kuudessa viikossa seksiä kovan vonkaamisen jälkeen, kun mies ei ole aloitteellinen.
Kaikenkaikkiaan asioita tulisi nyt tehdä ja jakaa toisella tavalla. Muksu hoitoon välillä että saat itsekin tehdä mitä lystää. Näihini ei ole mitään poppavastauksia, mutta asioiden listaaminen ja sen pohtiminen mitä asioille voisi tehdä ja onko jokin asia jolle ei voi mitään?
Vierailija kirjoitti:
Olisi tosi ihanaa jos olisinkin kirjoittanut tämän vain siksi että on tylsää ja ajankulukseni provoilisin...
Onko muuten monenkin mielestä ok että pariskunnasta nainen ja mies käyvät molemmat yhtä paljon töissä ja nainen tekee 80% kotitöistä ja 90% kaikesta järkkäilystä ym asioidrn hoidosta (esim lapsen menot, vaatehankinnat jne).
Ei ole ok. Itse olen tapellut vuosia samasta asiasta kotona. Nyt asiat puoliksi. Olin jo valmis eroon ja pakkasin jo miehen vaatteita jos ei asiat muutu niin ero tulee.. Muutos tapahtui. Mutta on kummallista ettei mies ymmärrä kuinka paljon aikaa kotityöt vievät, jos toinen vaan pelaa eikä toinen kerkiä hetkeäkään levätä, minkälainen kyky on huomioida puolisoa. Jos ei ala muutosta tulemaan jätä ukko huolehtimaan itsestään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tarina kuulostaa sellaiselta ettei ap olisi yhtään onnellisempi yksinkään. Ei viihdy omissa nahoissaan, nukkuu huonosti, on masentunut. Ensin oma pää kuntoon ja vasta sitten katsomaan onko parisuhde ja lapsi oikeasti niin kehnoja vai näyttääkö masentuneena vain siltä. Miehesi ei ole vastuussa onnellisuudestasi eikä ole ajatustesi lukija. Mene terapiaan puhumaan ongelmat selväksi ja puhu sitten miehen kanssa parisuhdeasiat selväksi. Miehesi on ilmeisesti korkeastikoulutettu, noissa piireissä töysin normaalia, että miehet osallistuvat kotitöihin ja vastuuseen lapsista, onko ollut enemmän itsestäsi kiinni, että omit kodin itsellesi? Vaikka sinusta kodissa ei ole yhtään paikkaa sinulle, kuinka kotonaan mies tai lapsi voi siellä olla jos kodin säännöt (siisteys ym) ovat sinun sääntöjäsi, ei yhteisiä?
Mun masennus ja alkoholismi (tarve riekkua baareissa) päättyivät tismalleen siihen päivään kun mies oli roudannut tavaransa ulos asunnostamme ja jätti minut. Raitistuin ja mielialani koheni, kun tajusin miten iso jarru hän oli minulle ollut kaikki ne vuodet. Fyyisesti hän istui koneella päivät pitkät valittamassa kun on niin paljon tekemistä, mutta häntä sai rukoilla arjen pyörittämiseen mukaan. Kun äijä läks, niin kyllä palasi elämäkin taloon kun aina ei tarvinnut kuunnella syyllistystä menoistaan tai tuloistaan ja kavereita sai tulla kylään. Mies kun oli sitä kaliibeeria, ettei meille tule kukaan ja me emme mene mihinkään.
Voi tuo viimeinen lause :/ Mulla on tällainen tilanne. Todella pitkään oltu yhdessä, ja todella pitkään myös vain kavereita saman katon alla, kun ikää ja sairautta on jo niin, ettei jaksa tehdä mitään, eikä siis lähteä. Rahaakaan ei ole mihinkään ylimääräisiin kulunkeihin. Turvaverkko tyhjä.
Miehen juoppokaverit olen usein kestittänyt, mutta sitten satuin kertomaan, että erittäin skarppi ja fiksu (alkon käyttö hallinnassa, pari lasillista viiniä maksimissaan yleensä aina) toimittajaystäväni tulee vastavuoroisesti käymään. Noooh, eipä ole tulemista, sanoi tämä ääliö.
Ei tulleet sen jälkeen myöskään enää hänen ystävänsä rikkomaan paikkoja ja tupakoimaan humalapäissään kotia haisevaksi murjuksi. Ei niin mitään kunnioitusta.
Tajuttominta on nykyään se, että riitelee mun lastenlasten käynneistä On välinpitämätön lapsille (pysyttelee koneellaan koko ajan), ja haukkuu takanapäin. Ei saisi tulla käymään, mutta olen sanonut, että kämppä menee myyntiin, jos tästä vielä saan kuulla. Kun katsonkin tätä kusipäätä, saan jostain voimaa hakea lapset luokseni ja kertoa narsistille suorat sanat.
Ja lisänä vielä tuo, että sen ainoan kerran, kun matkoille kerran lähdettiin, oli koko ajan päissään ja pilasi kaiken. Se oli siinä. Mihinkään ei mennä yhdessä, vain hän itse käy päiväkaljalla ja tulee sössöttäen kotiin. Ja mun intressit on teatteri, musiikki ja kulttuuri, hänellä pubiruusut ja juopot, eli eipä haittaa.
Positiivista on kotitöiden teko ja siivoaminen, autosta hyvän huolen pito, kokkaileminenkin ja työorientoituneisuus sekä kaikenlaista muutakin. Joka mätäpaiseella on myös plussat.
Huh, rankkaa tekstiä. Itsellä tuo tilanne on juuri pelkona sitten, jos joskus perheen hankin.
Hae ihan oikeasti ammattiapua, tarvitset jonkun ulkopuolisen auttajan tilanteeseesi. Ei ole normaalia, että elämässä, joka eletään vain kerran, tuntuu noin pahalta. Ilmeisesti teillä on kaikki perustarpeet täytetty, katto pään päällä ja rahaa ruokaan, joten ongelmat ovat pitkälti sosiaalisia. Mies pitää ehdottomasti saada ymmärtämään, ettet ole mikään kotipiika ja aiot varmaan palata työelämään joskus? Sinulle se opiskelu on tällä hetkellä työ ja yhtä lailla sinäkin tarvitset omaa aikaa. Mies voi pelailla sitten, kun kaikki asiat on hoidettu, mukaan lukien teidän parisuhteen eheyttäminen. Voi olla, että ensimmäiset vuodet menevät niin, ettei sitä pleikkaria paljoa hakata, mutta tervejärkinen mies kyllä ymmärtää.
Sun miehesi on yhtä lailla erityistarpeinen. Sellainen ihminen sälyttää hommat muille.
Miksi raahaat sitä lapsiaikuista mukanasi, kun hän ottaa enemmän kuin antaa?
Lapsi saa nyt syyt niskaansa kun aikuiset mokaavat.
Alue: Aihe vapaa
Tunnistan entisen tilanteeni tekstistäsi miehen seksinvonkausta myöten. Niin ikävää kuin se olikin, minua ei pelastanut mikään muu kuin lähtö. Olin täysin uupunut robotti, zombie suorastaan ja aamulla kun kello soi ja rumba taas alusta, toivoin vaan että olisipa jo ilta että pääsisi nukkumaan. Koiraa aamulenkillä viedessäni sähisin vain metsässä että vihaan tätä elämää. Meillä on lapsia 2 enkä heitä kadu hetkeäkään, mutta pahus vie eri miehen olisin fiksumpana ottanut.
Toivon sinulle voimia tehdä päätöksiä johonkin suuntaan, koska tuollainen ei ole enää elämää.