Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En kestä perhe-elämää
07.11.2018 |
Pakko purkaa jonnekkin, vaikka tulos onkin se, että mua pidetään kiittämättömänä paskana.
Olen siis tavis perheellinen keski-ikäinen nainen. Elämä tuntuu olevan pelkkää lapsen kiukuttelua, miehen seksinvonkaamista, siivoamista (ei jaksais siivoilla toisten kynsileikkeitä, napanöyhtää, jarrutusjälkiä pöntöstä enää yhtään) ja toisten asioista huolehtimista. Lapsella on myös lievää ylivilkkautta sekä lievää puheen tuottamisen ongelmaa joten vastuullani on myös viedä lasta terapiaan.
Olen opintovapaalla, joten minulle on siirtynyt enemmän vastuuta lapsen hoidosta ja tähänkin asti olen ollut päähuolehtija ts. mies voi käydä kaupassa kunhan kerron mitä pitää ostaa ym. Pääsääntöisesti juuri mitään muuta kuin töissäkäymistä, pleikanpeluuta ja ajoittaista vonkaamista ei miehen puolelta tapahdu ilman aloitettani.
Lapsi on tällä hetkellä osa-aikaisesti tarhassa jotta voitaisiin viettää äiti-lapsiaikaa mutta minä en nauti siitä yhtään. Lapsi haluaa tehdä vaikka mitä mutta lähteminen on aina suurponnistus ja vaatii suostuttelua ja uhkailua. Minulla menee hermot monesti päivässä lapseen ja oikeasti haluaisin olla vain yksin.
Lisäksi minulla ei ole asunnossa mitään omaa tilaa vaan kaikki huoneet ja nurkat ovat muita varten. Nukun lapsen huoneessa lelujen keskellä koska en pysty nukkumaan kuorsaavan ja hampaita narskuttavan miehen kanssa samassa tunkkaisessa huoneessa.
Mies saa olla rennossa työssä keskustassa josta tienaa hyvin (oma työni josta vapaalla on huonosti palkattua stressaavaa työtä esimiesvastuulla ja sijaitsee teollisuusalueella), tulee kotiin, on hetken lapsen kanssa ja sitten loppuillan pelaa kuulokkeet päässä ja vonkaa välillä seksiä. Seksi ei kiinnosta minua ollenkaan, ei ole kiinnostanut vuosiin eikä kenenkään kanssa. Minulla ei ole tarvetta saada orgasmia enkä tykkää että paikkojani ronkitaan. Vanhemmiten olen alkanut inhoamaan kroppaani ja muutenkin ulkonäköäni joten ei ihme ettei ole kauhean seksikäs olo. Inhoan vanhenemistani.
Tälläkin hetkellä minua ällöttää oma elämäni, voin nytkin fyysisesti pahoin. Välillä esim. liikennevaloissa mietin, että jos lähtisinkin ylittämään katua punaisella kun rekka on ajamassa ohi. En jaksa lapsen kyselyjä enkä miehen myöskään (kysyy tiettyjä asioita esim voinnista tavan vuoksi mutta vastaus ei kiinnosta). Miehen kanssa ei voi puhua koska ei kuule, joka siksi että on luurit päässä tai ei keskity. Jos yritän keskustella niin käy yleensä niin, että toistan asian pari-kolme kertaa ennen kuin kuulee ja minä taas haluaisin välillä pystyä keskustelemaan useamman lauseen kerrallaan ilman että saa jankata samaa kun toinen kysyy "mitä".
Opiskelen muualla kuin kotipaikkakunnalla ja lapseni on mukana koulupäivinä sukulaisten luona ja miehelleni tulee siten kuussa muutamaan kertaan omaa aikaa parin päivän ajan, yleensä ainakin yksi viikonloppu kuussa. Mulla on omaa aikaa silloin kun teen opiskelutehtäviä kotona. Tuntuu ettei minulla ole elämää ja toisaalta on vahvasti sellainen olo, ettei minua ole tarkoitettu perheelliseksi. Fantasioin lähtemisestä, nimeni vaihtamisesta ja muutosta toiselle paikkakunnalle.
Jotenkin tuntuu että kaikki ympärilläni ovat menestyneitä ja onnistuneita elämässään. Itse en selviä edes yhdestä lapsesta ja miehestä. Pelkään uutta raskautta koska en pystyisi tekemään aborttia ja toinen lapsi tuhoaisi minut täysin. Minulle on täysi mysteeri miten muka voisi pysyä täysipäisenä usean lapsen kanssa ja jopa nauttia siitä.
Äh, ei jaksa edes kirjoittaa enempää. Yököttää niin paljon tää paska.
Kommentit (88)
AP, älä lannistu idioottien kommenteista. Kyllähän se tiedetään että kautta historian miehet ovat saaneet tärkeillä ja laiskotella ja valittava nainen leimataan kiittämättömäksi. Hyvä että puhut asiasta! Enemmän näitä naisia jotka uskaltavat sanoa että perhe-elämä on joskus ihan perseestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisi tosi ihanaa jos olisinkin kirjoittanut tämän vain siksi että on tylsää ja ajankulukseni provoilisin...
Onko muuten monenkin mielestä ok että pariskunnasta nainen ja mies käyvät molemmat yhtä paljon töissä ja nainen tekee 80% kotitöistä ja 90% kaikesta järkkäilystä ym asioidrn hoidosta (esim lapsen menot, vaatehankinnat jne).
Ei ole oikein. Kotityöt kuuluvat molemmille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP, kiitos kirjoituksestasi.
Mies maksakoon siivoojan, kun kiinnostuksen kohden on tasolla pelikone.
Ennen eropäätöstä, riippuen siitä oletko kokeillut eri vaihtoehtoja: siivotkaa koko perhe aina kerralla yhdessä. Tai jos vastaavat inhimilliset ideat ja keskustelut on kokeiltu, niin komppaan aikaisemmin esitettyä että kertakaikkisesti jättää siivoamatta ja tekemättä ruokaa kuitenkin lapsi huomioiden ja revi itsellesi omaa aikaa esim. opiskeluun. Kumma jos toisen päässä ei sen jälkeen välähdä, että jotain on työnjaossa pielessä. Ihminen sinäkin vain olet.
Tuossahan on muutakin pielessä kuin siivous....
Ap. mies ei kuuntele sitä, toistelee vaan jotain mitä kuuluu, ap ei halua miestään, kokee itsensä epäviehättävänä, masennus voi tehdä sen, ettei kaipaa seksielämää enää ollenkaan.
Tuo niiden suhde on ihan kuollut ja ap selvästi kärsii.
Ap on vielä nuori, sillä on vielä mahdollisuus olla onnellinen, ehkä tavata toinen, rakastua taas, ehkä olla rauhassa yksin jne.
Oikeassa olet että muutakin on pielessä. Jos eropäätöksen kypsyttely vaatii AP:ltä vielä aikaa, niin tuossa oli siihen ajatusta. Mutta jos henkilö itse on jo valmis eroamaan niin äijä pihalle vaan, olen samaa mieltä siinä tapauksessa!
Vierailija kirjoitti:
Ihanko oikeasti joudut viemään lasta terapiaan? Miten jaksat? Ovatko terapiat Ulko-Mongoliassa? Kuljetteko sinne jalkaisin?
Tsemppiä sulle! Ja sitten vielä joudut siivoamaan joskus. Mulla meinas itku tulla tuossa kohtaa. Sulta vaaditaan ihan mahdottomia.
Kyllä minusta vaaditaan mahdottomia, mies vois tehdä osansa. Tuen ap:ta.
Tuo itsetuhoisuus on todella hälyttävää! Kipinkapin lääkärin juttusille!
Ehdottomasti myös kissa pöydälle kaikista vaivaavista asioista, teitä pitäisi olla kaksi vastuuntuntoista aikuista pyörittämässä arkea, joka ei nyt kuulosta sujuvan laisinkaan reilusti. Miten miehesi kokee osallistuvansa lapsen hoitoon? Voisitko pyytää itsellesi lapsivapaata aikaa, jotta yhdessäolo ei tuntuisi pelkältä pakkopullalta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostat masentuneelta / uupuneelta. Hanki keskusteluapua ja mieti sen jälkeen (kun oma olosi tasaantuu), lähdetkö suhteesta. Olen itse käynyt uupumuksen läpi kahden pienen lapsen kanssa, ja voin sanoa että maailma näyttää tosi erilaiselta, kun sitä ei katsele uupunein silmin. Itselleni ylivoimainen ponnistus saattoi olla vaikkapa riisipussin kaatuminen lattialle. Tuntui, etten selviä siitä, mikä jälkikäteen tuntuu aika absurdilta. Miettikää, kuinka paljon näitä "ylitsepääsemättömiä" tilanteita tulee päivässä kahden lapsen kanssa, ja minkälainen olo siitä uupuneelle itselle tulee. Miehen kanssa oli myös tosi vaikeaa, kun omat voimavarat eivät riittäneet normaaliin kanssakäymiseen vaan kaikki paisui järkyttäviin mittasuhteisiin. Hae apua nyt, älä sinnittele enempää! Omaa uupumustani läpi käydessäni tajusin, että kannoin vastuuta hirveän monesta asiasta, jotka eivät olleet millään tavalla hallinnassani. Siitä luopuminen askel askeleelta auttoi tervehtymisessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täältä hän saapuu! Marttyyrinkruunua kantaa hän! Ulvonta, valitus ja vaikerointi häntä ympäröi.
Tyhmä kommentti. Asiasta ap valittaa. Sinäkö iloiten tekisit kaiken?
Kynnysmatto ei ulise. ohis
Alue: Aihe vapaa
Olihan tuo törkeä juttu.