Lujasti lempeä: "Isä, olisitpa rakastanut muutakin kuin työtä – Nämä yhdeksän viestiä kertovat, miltä tuntuu jäädä näkymättömäksi omalle isälle"

Vierailija kirjoitti:

Mun viestini menee ex-miehelleni joka on jättäytynyt itse lastensa elämästä.

Ensin harvensit tapaamisia ja teit ohareita. Minä lohdutin tyttäriämme parhaani mukaan, otin vastaan kiukut ja syytökset koska heidän maailmassaan minä estin heitä näkemästä isäänsä. Mutta miten olisin voinut heille pienille kertoa että sinä ihan itse päätit olla tulematta paikalle. Että minä en voi vaikuttaa siihen miten pidät sovituista kiinni, tai tässä tapauksessa olet pitämättä, vaikka mitä tekisin. Ja minähän tein vaikka mitä että olisit muistanut olevasi kahden tytön isä.

Mutta silloisen tyttöystävän pojat veivät voiton. En tiedä johtuiko se tyttöystävän painostuksesta vai omasta halustasi, mutta munattomana minä sinua pidän. Ei kukaan oikea vanhempi jätä lapsiaan noin. 

Sinä olet menettänyt paljon lastesi elämästä näiden alle 10 vuoden aikana. Sinulla on ollut mahdollisuus osallistua; aikani jaksoin kutsua sinut synttäreille, ilmoitin lasten lääkäriajoista, vanhempainilloista vaikka sait niistä Wilman kautta kyllä tiedon, pyysin että josko voisit ottaa lapsia mukaasi kun menet tapaamaan äitiäsi tai muita sukulaisiasi, minä järjestäisin kyllä mahdollisuuksien mukaan heidän mukaantulonsa. Mutta ei. 

Minun kanssani asustaa kaksi todella fiksua nuorta naista joilla on mahtava huumorintaju, menestyvät koulussa ja opinnossa, ovat innostuneita elämästä ja kiinnostuneita erilaisista asioista. 

Valitettavasti sinä et sitä näe. Et, koska jätät vastaamatta heidän viesteihinsä mutta luet ne kyllä. Välimatkaa meillä on alle kilometri ja silti lapset näkevät tätiään, joka asuu 200 km päässä, useammin kuin sinua. 

Lopetin yhteydenpidon yrittämisen lasten vuoksi sinun kanssasi joitakin vuosia sitten; en vaan enää jaksa välittää. Minä en ole enää keksinyt selityksiä sun puolestasi vaikka tein niin monta vuotta eron jälkeen. Koitin pehmentää lasten pettymystä jonka sinä aiheutit, kaikin mahdollisin tavoin, kunnes kyllästyin. Lapsetkin kasvoivat sen verran että kyllä he ymmärsivät paikkansa sinun silmissäsi. 

Ja tiedätkö mitä?

- suurin menettäjä tässä kaikessa olet sinä. 

 

Olen nähnyt näin käyvän tapauksissa, jossa on parisuhde ja naisella kova vauvakuume. Vauvoja on haluttu, vaikka suhde ei ole ollut hyvällä mallilla eikä miehellä ole ollut vauvakuumetta eikä oikein valmiutta isäksikään. Moni taipuu puolison loputtoman halun ja kuumeilun alla ja toteaa sen sitten myöhemmin virheeksi. Älkää ihan oikeasti painostako niitä miehiä lastentekoon, vaikka olisi millainen vauvakuume. Siinä ajatellaan vain ja ainoastaan omaa etua ja omaa kuumetta, ei todellakaan sitä tulevaa lasta. 

Toki kyse voi olla vain miehestä, joka halusi lapsia ja sitten on katunut jälkikäteen. Sitäkin sattuu paljon. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun viestini menee ex-miehelleni joka on jättäytynyt itse lastensa elämästä.

Ensin harvensit tapaamisia ja teit ohareita. Minä lohdutin tyttäriämme parhaani mukaan, otin vastaan kiukut ja syytökset koska heidän maailmassaan minä estin heitä näkemästä isäänsä. Mutta miten olisin voinut heille pienille kertoa että sinä ihan itse päätit olla tulematta paikalle. Että minä en voi vaikuttaa siihen miten pidät sovituista kiinni, tai tässä tapauksessa olet pitämättä, vaikka mitä tekisin. Ja minähän tein vaikka mitä että olisit muistanut olevasi kahden tytön isä.

Mutta silloisen tyttöystävän pojat veivät voiton. En tiedä johtuiko se tyttöystävän painostuksesta vai omasta halustasi, mutta munattomana minä sinua pidän. Ei kukaan oikea vanhempi jätä lapsiaan noin. 

Sinä olet menettänyt paljon lastesi elämästä näiden alle 10 vuoden aikana. Sinulla on ollut mahdollisuus osallistua; aikani jaksoin kutsua sinut synttäreille, ilmoitin lasten lääkäriajoista, vanhempainilloista vaikka sait niistä Wilman kautta kyllä tiedon, pyysin että josko voisit ottaa lapsia mukaasi kun menet tapaamaan äitiäsi tai muita sukulaisiasi, minä järjestäisin kyllä mahdollisuuksien mukaan heidän mukaantulonsa. Mutta ei. 

Minun kanssani asustaa kaksi todella fiksua nuorta naista joilla on mahtava huumorintaju, menestyvät koulussa ja opinnossa, ovat innostuneita elämästä ja kiinnostuneita erilaisista asioista. 

Valitettavasti sinä et sitä näe. Et, koska jätät vastaamatta heidän viesteihinsä mutta luet ne kyllä. Välimatkaa meillä on alle kilometri ja silti lapset näkevät tätiään, joka asuu 200 km päässä, useammin kuin sinua. 

Lopetin yhteydenpidon yrittämisen lasten vuoksi sinun kanssasi joitakin vuosia sitten; en vaan enää jaksa välittää. Minä en ole enää keksinyt selityksiä sun puolestasi vaikka tein niin monta vuotta eron jälkeen. Koitin pehmentää lasten pettymystä jonka sinä aiheutit, kaikin mahdollisin tavoin, kunnes kyllästyin. Lapsetkin kasvoivat sen verran että kyllä he ymmärsivät paikkansa sinun silmissäsi. 

Ja tiedätkö mitä?

- suurin menettäjä tässä kaikessa olet sinä. 

 

Olen nähnyt näin käyvän tapauksissa, jossa on parisuhde ja naisella kova vauvakuume. Vauvoja on haluttu, vaikka suhde ei ole ollut hyvällä mallilla eikä miehellä ole ollut vauvakuumetta eikä oikein valmiutta isäksikään. Moni taipuu puolison loputtoman halun ja kuumeilun alla ja toteaa sen sitten myöhemmin virheeksi. Älkää ihan oikeasti painostako niitä miehiä lastentekoon, vaikka olisi millainen vauvakuume. Siinä ajatellaan vain ja ainoastaan omaa etua ja omaa kuumetta, ei todellakaan sitä tulevaa lasta. 

Toki kyse voi olla vain miehestä, joka halusi lapsia ja sitten on katunut jälkikäteen. Sitäkin sattuu paljon. 

Miksi tämä vaihtoehto irtisanoutua jälkikäteen vanhemmuudestaan on yleensä varattu vain miehille? Eivätkö miehet osaa miettiä toimintansa seurauksia lainkaan ennakkoon?

Voi hyvää isä sentään taas.

Mikä ihmeen syyllistyshyökkäys tuon eronneen kimppuun täällä nyt tuli?

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihmeen syyllistyshyökkäys tuon eronneen kimppuun täällä nyt tuli?

Se ei oo eronnu , se JÄTETTIIN!!!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun viestini menee ex-miehelleni joka on jättäytynyt itse lastensa elämästä.

Ensin harvensit tapaamisia ja teit ohareita. Minä lohdutin tyttäriämme parhaani mukaan, otin vastaan kiukut ja syytökset koska heidän maailmassaan minä estin heitä näkemästä isäänsä. Mutta miten olisin voinut heille pienille kertoa että sinä ihan itse päätit olla tulematta paikalle. Että minä en voi vaikuttaa siihen miten pidät sovituista kiinni, tai tässä tapauksessa olet pitämättä, vaikka mitä tekisin. Ja minähän tein vaikka mitä että olisit muistanut olevasi kahden tytön isä.

Mutta silloisen tyttöystävän pojat veivät voiton. En tiedä johtuiko se tyttöystävän painostuksesta vai omasta halustasi, mutta munattomana minä sinua pidän. Ei kukaan oikea vanhempi jätä lapsiaan noin. 

Sinä olet menettänyt paljon lastesi elämästä näiden alle 10 vuoden aikana. Sinulla on ollut mahdollisuus osallistua; aikani jaksoin kutsua sinut synttäreille, ilmoitin lasten lääkäriajoista, vanhempainilloista vaikka sait niistä Wilman kautta kyllä tiedon, pyysin että josko voisit ottaa lapsia mukaasi kun menet tapaamaan äitiäsi tai muita sukulaisiasi, minä järjestäisin kyllä mahdollisuuksien mukaan heidän mukaantulonsa. Mutta ei. 

Minun kanssani asustaa kaksi todella fiksua nuorta naista joilla on mahtava huumorintaju, menestyvät koulussa ja opinnossa, ovat innostuneita elämästä ja kiinnostuneita erilaisista asioista. 

Valitettavasti sinä et sitä näe. Et, koska jätät vastaamatta heidän viesteihinsä mutta luet ne kyllä. Välimatkaa meillä on alle kilometri ja silti lapset näkevät tätiään, joka asuu 200 km päässä, useammin kuin sinua. 

Lopetin yhteydenpidon yrittämisen lasten vuoksi sinun kanssasi joitakin vuosia sitten; en vaan enää jaksa välittää. Minä en ole enää keksinyt selityksiä sun puolestasi vaikka tein niin monta vuotta eron jälkeen. Koitin pehmentää lasten pettymystä jonka sinä aiheutit, kaikin mahdollisin tavoin, kunnes kyllästyin. Lapsetkin kasvoivat sen verran että kyllä he ymmärsivät paikkansa sinun silmissäsi. 

Ja tiedätkö mitä?

- suurin menettäjä tässä kaikessa olet sinä. 

 

Olen nähnyt näin käyvän tapauksissa, jossa on parisuhde ja naisella kova vauvakuume. Vauvoja on haluttu, vaikka suhde ei ole ollut hyvällä mallilla eikä miehellä ole ollut vauvakuumetta eikä oikein valmiutta isäksikään. Moni taipuu puolison loputtoman halun ja kuumeilun alla ja toteaa sen sitten myöhemmin virheeksi. Älkää ihan oikeasti painostako niitä miehiä lastentekoon, vaikka olisi millainen vauvakuume. Siinä ajatellaan vain ja ainoastaan omaa etua ja omaa kuumetta, ei todellakaan sitä tulevaa lasta. 

Toki kyse voi olla vain miehestä, joka halusi lapsia ja sitten on katunut jälkikäteen. Sitäkin sattuu paljon. 

Luulen että ap:n mies on ollut hyvä miehen malli uuden puolison pojille..eikö se riitä?

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihmeen syyllistyshyökkäys tuon eronneen kimppuun täällä nyt tuli?

Joku katkeroisukki, joka potee huonoa omatuntoa omista paskoista teoistaan, yrittää valkopestä mainettaan ja mustamaalata eksäänsä ja lapsiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun viestini menee ex-miehelleni joka on jättäytynyt itse lastensa elämästä.

Ensin harvensit tapaamisia ja teit ohareita. Minä lohdutin tyttäriämme parhaani mukaan, otin vastaan kiukut ja syytökset koska heidän maailmassaan minä estin heitä näkemästä isäänsä. Mutta miten olisin voinut heille pienille kertoa että sinä ihan itse päätit olla tulematta paikalle. Että minä en voi vaikuttaa siihen miten pidät sovituista kiinni, tai tässä tapauksessa olet pitämättä, vaikka mitä tekisin. Ja minähän tein vaikka mitä että olisit muistanut olevasi kahden tytön isä.

Mutta silloisen tyttöystävän pojat veivät voiton. En tiedä johtuiko se tyttöystävän painostuksesta vai omasta halustasi, mutta munattomana minä sinua pidän. Ei kukaan oikea vanhempi jätä lapsiaan noin. 

Sinä olet menettänyt paljon lastesi elämästä näiden alle 10 vuoden aikana. Sinulla on ollut mahdollisuus osallistua; aikani jaksoin kutsua sinut synttäreille, ilmoitin lasten lääkäriajoista, vanhempainilloista vaikka sait niistä Wilman kautta kyllä tiedon, pyysin että josko voisit ottaa lapsia mukaasi kun menet tapaamaan äitiäsi tai muita sukulaisiasi, minä järjestäisin kyllä mahdollisuuksien mukaan heidän mukaantulonsa. Mutta ei. 

Minun kanssani asustaa kaksi todella fiksua nuorta naista joilla on mahtava huumorintaju, menestyvät koulussa ja opinnossa, ovat innostuneita elämästä ja kiinnostuneita erilaisista asioista. 

Valitettavasti sinä et sitä näe. Et, koska jätät vastaamatta heidän viesteihinsä mutta luet ne kyllä. Välimatkaa meillä on alle kilometri ja silti lapset näkevät tätiään, joka asuu 200 km päässä, useammin kuin sinua. 

Lopetin yhteydenpidon yrittämisen lasten vuoksi sinun kanssasi joitakin vuosia sitten; en vaan enää jaksa välittää. Minä en ole enää keksinyt selityksiä sun puolestasi vaikka tein niin monta vuotta eron jälkeen. Koitin pehmentää lasten pettymystä jonka sinä aiheutit, kaikin mahdollisin tavoin, kunnes kyllästyin. Lapsetkin kasvoivat sen verran että kyllä he ymmärsivät paikkansa sinun silmissäsi. 

Ja tiedätkö mitä?

- suurin menettäjä tässä kaikessa olet sinä. 

 

Olen nähnyt näin käyvän tapauksissa, jossa on parisuhde ja naisella kova vauvakuume. Vauvoja on haluttu, vaikka suhde ei ole ollut hyvällä mallilla eikä miehellä ole ollut vauvakuumetta eikä oikein valmiutta isäksikään. Moni taipuu puolison loputtoman halun ja kuumeilun alla ja toteaa sen sitten myöhemmin virheeksi. Älkää ihan oikeasti painostako niitä miehiä lastentekoon, vaikka olisi millainen vauvakuume. Siinä ajatellaan vain ja ainoastaan omaa etua ja omaa kuumetta, ei todellakaan sitä tulevaa lasta. 

Toki kyse voi olla vain miehestä, joka halusi lapsia ja sitten on katunut jälkikäteen. Sitäkin sattuu paljon. 

Luulen että ap:n mies on ollut hyvä miehen malli uuden puolison pojille..eikö se riitä?

Ap ei ole eronnut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihmeen syyllistyshyökkäys tuon eronneen kimppuun täällä nyt tuli?

Joku katkeroisukki, joka potee huonoa omatuntoa omista paskoista teoistaan, yrittää valkopestä mainettaan ja mustamaalata eksäänsä ja lapsiaan.

ex vaikuttaa vielä katkerammalta

Palataanpa aiheeseen eli HUONOT ISÄT.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun viestini menee ex-miehelleni joka on jättäytynyt itse lastensa elämästä.

Ensin harvensit tapaamisia ja teit ohareita. Minä lohdutin tyttäriämme parhaani mukaan, otin vastaan kiukut ja syytökset koska heidän maailmassaan minä estin heitä näkemästä isäänsä. Mutta miten olisin voinut heille pienille kertoa että sinä ihan itse päätit olla tulematta paikalle. Että minä en voi vaikuttaa siihen miten pidät sovituista kiinni, tai tässä tapauksessa olet pitämättä, vaikka mitä tekisin. Ja minähän tein vaikka mitä että olisit muistanut olevasi kahden tytön isä.

Mutta silloisen tyttöystävän pojat veivät voiton. En tiedä johtuiko se tyttöystävän painostuksesta vai omasta halustasi, mutta munattomana minä sinua pidän. Ei kukaan oikea vanhempi jätä lapsiaan noin. 

Sinä olet menettänyt paljon lastesi elämästä näiden alle 10 vuoden aikana. Sinulla on ollut mahdollisuus osallistua; aikani jaksoin kutsua sinut synttäreille, ilmoitin lasten lääkäriajoista, vanhempainilloista vaikka sait niistä Wilman kautta kyllä tiedon, pyysin että josko voisit ottaa lapsia mukaasi kun menet tapaamaan äitiäsi tai muita sukulaisiasi, minä järjestäisin kyllä mahdollisuuksien mukaan heidän mukaantulonsa. Mutta ei. 

Minun kanssani asustaa kaksi todella fiksua nuorta naista joilla on mahtava huumorintaju, menestyvät koulussa ja opinnossa, ovat innostuneita elämästä ja kiinnostuneita erilaisista asioista. 

Valitettavasti sinä et sitä näe. Et, koska jätät vastaamatta heidän viesteihinsä mutta luet ne kyllä. Välimatkaa meillä on alle kilometri ja silti lapset näkevät tätiään, joka asuu 200 km päässä, useammin kuin sinua. 

Lopetin yhteydenpidon yrittämisen lasten vuoksi sinun kanssasi joitakin vuosia sitten; en vaan enää jaksa välittää. Minä en ole enää keksinyt selityksiä sun puolestasi vaikka tein niin monta vuotta eron jälkeen. Koitin pehmentää lasten pettymystä jonka sinä aiheutit, kaikin mahdollisin tavoin, kunnes kyllästyin. Lapsetkin kasvoivat sen verran että kyllä he ymmärsivät paikkansa sinun silmissäsi. 

Ja tiedätkö mitä?

- suurin menettäjä tässä kaikessa olet sinä. 

 

Olen nähnyt näin käyvän tapauksissa, jossa on parisuhde ja naisella kova vauvakuume. Vauvoja on haluttu, vaikka suhde ei ole ollut hyvällä mallilla eikä miehellä ole ollut vauvakuumetta eikä oikein valmiutta isäksikään. Moni taipuu puolison loputtoman halun ja kuumeilun alla ja toteaa sen sitten myöhemmin virheeksi. Älkää ihan oikeasti painostako niitä miehiä lastentekoon, vaikka olisi millainen vauvakuume. Siinä ajatellaan vain ja ainoastaan omaa etua ja omaa kuumetta, ei todellakaan sitä tulevaa lasta. 

Toki kyse voi olla vain miehestä, joka halusi lapsia ja sitten on katunut jälkikäteen. Sitäkin sattuu paljon. 

Luulen että ap:n mies on ollut hyvä miehen malli uuden puolison pojille..eikö se riitä?

Ehkä ap:lla on mielenterveysongelmia..ei voi mies uhrata elämäänsä hoitosuhteelle

Sulla niitä tuntuisi enemmänkin olevan. Samoin vaikeuksia kirjoittamisen kanssa. Mars takaisin kansakoulun penkille! Päänikkarillakin olisi hyvä poiketa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun viestini menee ex-miehelleni joka on jättäytynyt itse lastensa elämästä.

Ensin harvensit tapaamisia ja teit ohareita. Minä lohdutin tyttäriämme parhaani mukaan, otin vastaan kiukut ja syytökset koska heidän maailmassaan minä estin heitä näkemästä isäänsä. Mutta miten olisin voinut heille pienille kertoa että sinä ihan itse päätit olla tulematta paikalle. Että minä en voi vaikuttaa siihen miten pidät sovituista kiinni, tai tässä tapauksessa olet pitämättä, vaikka mitä tekisin. Ja minähän tein vaikka mitä että olisit muistanut olevasi kahden tytön isä.

Mutta silloisen tyttöystävän pojat veivät voiton. En tiedä johtuiko se tyttöystävän painostuksesta vai omasta halustasi, mutta munattomana minä sinua pidän. Ei kukaan oikea vanhempi jätä lapsiaan noin. 

Sinä olet menettänyt paljon lastesi elämästä näiden alle 10 vuoden aikana. Sinulla on ollut mahdollisuus osallistua; aikani jaksoin kutsua sinut synttäreille, ilmoitin lasten lääkäriajoista, vanhempainilloista vaikka sait niistä Wilman kautta kyllä tiedon, pyysin että josko voisit ottaa lapsia mukaasi kun menet tapaamaan äitiäsi tai muita sukulaisiasi, minä järjestäisin kyllä mahdollisuuksien mukaan heidän mukaantulonsa. Mutta ei. 

Minun kanssani asustaa kaksi todella fiksua nuorta naista joilla on mahtava huumorintaju, menestyvät koulussa ja opinnossa, ovat innostuneita elämästä ja kiinnostuneita erilaisista asioista. 

Valitettavasti sinä et sitä näe. Et, koska jätät vastaamatta heidän viesteihinsä mutta luet ne kyllä. Välimatkaa meillä on alle kilometri ja silti lapset näkevät tätiään, joka asuu 200 km päässä, useammin kuin sinua. 

Lopetin yhteydenpidon yrittämisen lasten vuoksi sinun kanssasi joitakin vuosia sitten; en vaan enää jaksa välittää. Minä en ole enää keksinyt selityksiä sun puolestasi vaikka tein niin monta vuotta eron jälkeen. Koitin pehmentää lasten pettymystä jonka sinä aiheutit, kaikin mahdollisin tavoin, kunnes kyllästyin. Lapsetkin kasvoivat sen verran että kyllä he ymmärsivät paikkansa sinun silmissäsi. 

Ja tiedätkö mitä?

- suurin menettäjä tässä kaikessa olet sinä. 

 

Olen nähnyt näin käyvän tapauksissa, jossa on parisuhde ja naisella kova vauvakuume. Vauvoja on haluttu, vaikka suhde ei ole ollut hyvällä mallilla eikä miehellä ole ollut vauvakuumetta eikä oikein valmiutta isäksikään. Moni taipuu puolison loputtoman halun ja kuumeilun alla ja toteaa sen sitten myöhemmin virheeksi. Älkää ihan oikeasti painostako niitä miehiä lastentekoon, vaikka olisi millainen vauvakuume. Siinä ajatellaan vain ja ainoastaan omaa etua ja omaa kuumetta, ei todellakaan sitä tulevaa lasta. 

Toki kyse voi olla vain miehestä, joka halusi lapsia ja sitten on katunut jälkikäteen. Sitäkin sattuu paljon. 

Luulen että ap:n mies on ollut hyvä miehen malli uuden puolison pojille..eikö se riitä?

Ehkä ap:lla on mielenterveysongelmia..ei voi mies uhrata elämäänsä hoitosuhteelle

Sulla niitä tuntuisi enemmänkin olevan. Samoin vaikeuksia kirjoittamisen kanssa. Mars takaisin kansakoulun penkille! Päänikkarillakin olisi hyvä poiketa.

Ainakaan en haukku lasteni isää täällä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun viestini menee ex-miehelleni joka on jättäytynyt itse lastensa elämästä.

Ensin harvensit tapaamisia ja teit ohareita. Minä lohdutin tyttäriämme parhaani mukaan, otin vastaan kiukut ja syytökset koska heidän maailmassaan minä estin heitä näkemästä isäänsä. Mutta miten olisin voinut heille pienille kertoa että sinä ihan itse päätit olla tulematta paikalle. Että minä en voi vaikuttaa siihen miten pidät sovituista kiinni, tai tässä tapauksessa olet pitämättä, vaikka mitä tekisin. Ja minähän tein vaikka mitä että olisit muistanut olevasi kahden tytön isä.

Mutta silloisen tyttöystävän pojat veivät voiton. En tiedä johtuiko se tyttöystävän painostuksesta vai omasta halustasi, mutta munattomana minä sinua pidän. Ei kukaan oikea vanhempi jätä lapsiaan noin. 

Sinä olet menettänyt paljon lastesi elämästä näiden alle 10 vuoden aikana. Sinulla on ollut mahdollisuus osallistua; aikani jaksoin kutsua sinut synttäreille, ilmoitin lasten lääkäriajoista, vanhempainilloista vaikka sait niistä Wilman kautta kyllä tiedon, pyysin että josko voisit ottaa lapsia mukaasi kun menet tapaamaan äitiäsi tai muita sukulaisiasi, minä järjestäisin kyllä mahdollisuuksien mukaan heidän mukaantulonsa. Mutta ei. 

Minun kanssani asustaa kaksi todella fiksua nuorta naista joilla on mahtava huumorintaju, menestyvät koulussa ja opinnossa, ovat innostuneita elämästä ja kiinnostuneita erilaisista asioista. 

Valitettavasti sinä et sitä näe. Et, koska jätät vastaamatta heidän viesteihinsä mutta luet ne kyllä. Välimatkaa meillä on alle kilometri ja silti lapset näkevät tätiään, joka asuu 200 km päässä, useammin kuin sinua. 

Lopetin yhteydenpidon yrittämisen lasten vuoksi sinun kanssasi joitakin vuosia sitten; en vaan enää jaksa välittää. Minä en ole enää keksinyt selityksiä sun puolestasi vaikka tein niin monta vuotta eron jälkeen. Koitin pehmentää lasten pettymystä jonka sinä aiheutit, kaikin mahdollisin tavoin, kunnes kyllästyin. Lapsetkin kasvoivat sen verran että kyllä he ymmärsivät paikkansa sinun silmissäsi. 

Ja tiedätkö mitä?

- suurin menettäjä tässä kaikessa olet sinä. 

 

Olen nähnyt näin käyvän tapauksissa, jossa on parisuhde ja naisella kova vauvakuume. Vauvoja on haluttu, vaikka suhde ei ole ollut hyvällä mallilla eikä miehellä ole ollut vauvakuumetta eikä oikein valmiutta isäksikään. Moni taipuu puolison loputtoman halun ja kuumeilun alla ja toteaa sen sitten myöhemmin virheeksi. Älkää ihan oikeasti painostako niitä miehiä lastentekoon, vaikka olisi millainen vauvakuume. Siinä ajatellaan vain ja ainoastaan omaa etua ja omaa kuumetta, ei todellakaan sitä tulevaa lasta. 

Toki kyse voi olla vain miehestä, joka halusi lapsia ja sitten on katunut jälkikäteen. Sitäkin sattuu paljon. 

Luulen että ap:n mies on ollut hyvä miehen malli uuden puolison pojille..eikö se riitä?

Ehkä ap:lla on mielenterveysongelmia..ei voi mies uhrata elämäänsä hoitosuhteelle

Ap tässä. Aloitus ei millään tavalla käsittele sitä olenko parisuhteessa vai en. Se asia tai mielenterveyteni ei kuulu muille. Ketju käsittelee Maaret Kallion kirjoitusta isäsuhteista. 

Vierailija kirjoitti:

Palataanpa aiheeseen eli HUONOT ISÄT.

Minulla on tällainen suhde isääni. Vuosia yritin kaikesta huolimatta olla väleissä, mutta sitten luovutin. Pettymyksiä tuli koko ajan. Nykyään puolisokin on tyytyväisempi, kun olen paljon vähemmän kuormittunut, kun en enää tapaa isääni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun viestini menee ex-miehelleni joka on jättäytynyt itse lastensa elämästä.

Ensin harvensit tapaamisia ja teit ohareita. Minä lohdutin tyttäriämme parhaani mukaan, otin vastaan kiukut ja syytökset koska heidän maailmassaan minä estin heitä näkemästä isäänsä. Mutta miten olisin voinut heille pienille kertoa että sinä ihan itse päätit olla tulematta paikalle. Että minä en voi vaikuttaa siihen miten pidät sovituista kiinni, tai tässä tapauksessa olet pitämättä, vaikka mitä tekisin. Ja minähän tein vaikka mitä että olisit muistanut olevasi kahden tytön isä.

Mutta silloisen tyttöystävän pojat veivät voiton. En tiedä johtuiko se tyttöystävän painostuksesta vai omasta halustasi, mutta munattomana minä sinua pidän. Ei kukaan oikea vanhempi jätä lapsiaan noin. 

Sinä olet menettänyt paljon lastesi elämästä näiden alle 10 vuoden aikana. Sinulla on ollut mahdollisuus osallistua; aikani jaksoin kutsua sinut synttäreille, ilmoitin lasten lääkäriajoista, vanhempainilloista vaikka sait niistä Wilman kautta kyllä tiedon, pyysin että josko voisit ottaa lapsia mukaasi kun menet tapaamaan äitiäsi tai muita sukulaisiasi, minä järjestäisin kyllä mahdollisuuksien mukaan heidän mukaantulonsa. Mutta ei. 

Minun kanssani asustaa kaksi todella fiksua nuorta naista joilla on mahtava huumorintaju, menestyvät koulussa ja opinnossa, ovat innostuneita elämästä ja kiinnostuneita erilaisista asioista. 

Valitettavasti sinä et sitä näe. Et, koska jätät vastaamatta heidän viesteihinsä mutta luet ne kyllä. Välimatkaa meillä on alle kilometri ja silti lapset näkevät tätiään, joka asuu 200 km päässä, useammin kuin sinua. 

Lopetin yhteydenpidon yrittämisen lasten vuoksi sinun kanssasi joitakin vuosia sitten; en vaan enää jaksa välittää. Minä en ole enää keksinyt selityksiä sun puolestasi vaikka tein niin monta vuotta eron jälkeen. Koitin pehmentää lasten pettymystä jonka sinä aiheutit, kaikin mahdollisin tavoin, kunnes kyllästyin. Lapsetkin kasvoivat sen verran että kyllä he ymmärsivät paikkansa sinun silmissäsi. 

Ja tiedätkö mitä?

- suurin menettäjä tässä kaikessa olet sinä. 

 

Olen nähnyt näin käyvän tapauksissa, jossa on parisuhde ja naisella kova vauvakuume. Vauvoja on haluttu, vaikka suhde ei ole ollut hyvällä mallilla eikä miehellä ole ollut vauvakuumetta eikä oikein valmiutta isäksikään. Moni taipuu puolison loputtoman halun ja kuumeilun alla ja toteaa sen sitten myöhemmin virheeksi. Älkää ihan oikeasti painostako niitä miehiä lastentekoon, vaikka olisi millainen vauvakuume. Siinä ajatellaan vain ja ainoastaan omaa etua ja omaa kuumetta, ei todellakaan sitä tulevaa lasta. 

Toki kyse voi olla vain miehestä, joka halusi lapsia ja sitten on katunut jälkikäteen. Sitäkin sattuu paljon. 

Meillä kumpikin lapsi on kyllä ollut toivottuja kummallekin ja ex-mies oli todella hyvä isä, myös eron jälkeen siihen asti kunnes tyttöystävä lapsineen löytyi; tapaamiset todellakin harvenivat samoin tein eivätkä koskaan palanneet edes lastenvalvojan luona sovitulle minimille.

Siksi ehkä tuo kontrastikin oli niin suuri, ehkä tapaamisten vähyydellä olisi ollut vähemmän väliä jos hän olisi jo aiemmin ollut isänä välinpitämätön lapsiaan kohtaan. 

Ja kyllä, kieltämättä on ollut myös hetkiä kun olen ollut äitinä katkera lasteni puolesta siitä ajasta jota he eivät saaneet isänsä kanssa viettää, miehenä häntä en ole koskaan halunnut takaisin. Päinvastoin; olen eropäätöksen ensihetkistä lähtein ollut iloinen joka päivästä jota vietän ilman ex-miestäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun viestini menee ex-miehelleni joka on jättäytynyt itse lastensa elämästä.

Ensin harvensit tapaamisia ja teit ohareita. Minä lohdutin tyttäriämme parhaani mukaan, otin vastaan kiukut ja syytökset koska heidän maailmassaan minä estin heitä näkemästä isäänsä. Mutta miten olisin voinut heille pienille kertoa että sinä ihan itse päätit olla tulematta paikalle. Että minä en voi vaikuttaa siihen miten pidät sovituista kiinni, tai tässä tapauksessa olet pitämättä, vaikka mitä tekisin. Ja minähän tein vaikka mitä että olisit muistanut olevasi kahden tytön isä.

Mutta silloisen tyttöystävän pojat veivät voiton. En tiedä johtuiko se tyttöystävän painostuksesta vai omasta halustasi, mutta munattomana minä sinua pidän. Ei kukaan oikea vanhempi jätä lapsiaan noin. 

Sinä olet menettänyt paljon lastesi elämästä näiden alle 10 vuoden aikana. Sinulla on ollut mahdollisuus osallistua; aikani jaksoin kutsua sinut synttäreille, ilmoitin lasten lääkäriajoista, vanhempainilloista vaikka sait niistä Wilman kautta kyllä tiedon, pyysin että josko voisit ottaa lapsia mukaasi kun menet tapaamaan äitiäsi tai muita sukulaisiasi, minä järjestäisin kyllä mahdollisuuksien mukaan heidän mukaantulonsa. Mutta ei. 

Minun kanssani asustaa kaksi todella fiksua nuorta naista joilla on mahtava huumorintaju, menestyvät koulussa ja opinnossa, ovat innostuneita elämästä ja kiinnostuneita erilaisista asioista. 

Valitettavasti sinä et sitä näe. Et, koska jätät vastaamatta heidän viesteihinsä mutta luet ne kyllä. Välimatkaa meillä on alle kilometri ja silti lapset näkevät tätiään, joka asuu 200 km päässä, useammin kuin sinua. 

Lopetin yhteydenpidon yrittämisen lasten vuoksi sinun kanssasi joitakin vuosia sitten; en vaan enää jaksa välittää. Minä en ole enää keksinyt selityksiä sun puolestasi vaikka tein niin monta vuotta eron jälkeen. Koitin pehmentää lasten pettymystä jonka sinä aiheutit, kaikin mahdollisin tavoin, kunnes kyllästyin. Lapsetkin kasvoivat sen verran että kyllä he ymmärsivät paikkansa sinun silmissäsi. 

Ja tiedätkö mitä?

- suurin menettäjä tässä kaikessa olet sinä. 

 

Olen nähnyt näin käyvän tapauksissa, jossa on parisuhde ja naisella kova vauvakuume. Vauvoja on haluttu, vaikka suhde ei ole ollut hyvällä mallilla eikä miehellä ole ollut vauvakuumetta eikä oikein valmiutta isäksikään. Moni taipuu puolison loputtoman halun ja kuumeilun alla ja toteaa sen sitten myöhemmin virheeksi. Älkää ihan oikeasti painostako niitä miehiä lastentekoon, vaikka olisi millainen vauvakuume. Siinä ajatellaan vain ja ainoastaan omaa etua ja omaa kuumetta, ei todellakaan sitä tulevaa lasta. 

Toki kyse voi olla vain miehestä, joka halusi lapsia ja sitten on katunut jälkikäteen. Sitäkin sattuu paljon. 

Miksi tämä vaihtoehto irtisanoutua jälkikäteen vanhemmuudestaan on yleensä varattu vain miehille? Eivätkö miehet osaa miettiä toimintansa seurauksia lainkaan ennakkoon?

Miten niin varattu vain miehille? Voihan se nainenkin lähteä aivan yhtä hyvin ja jättää lapset isälle. Ei ole olemassa mitään lakia tai muuta säännöstä, joka tämän estää, joten tuo on ihan kukkua. 

Kelpasin isälleni niin kauan kuin suostuin perheen sisäiseen systeemiin: kaikki voimavarat on keskitetty "herttakuningattareen" eli äitiini, muilla ei voi olla tarpeita tai haluja. Isäni mahdollisti tämän ja äitini väkivaltaisen käytöksen. Kun en enää keski-ikäisenä jaksanut, suhde isään meni. Joskus vielä suren asiaa, mutta en voi isäni valintaa muuttaa.

En sitten tiedä, olenko jotenkin tunteeton ihminen. Mutta isäni oli oikeasti aika paha. Ei siis mitään "olit liikaa töissä ja et huomioinut minua aidosti". Vaan pisti kodin säännöllisesti palasiksi ja pieksi äitiä ja heitti meidät lapset pihalle pakkaseen.

Enpä pahemmin ole miettinyt, kun muutin kotoa. Toki nuorena olin vihainen ja pyöri enemmän mielessä. Mutta jossain vaiheessa tajusin, että minkäs minä menneille voin ja isälleni. Oli, mikä oli. En ala pilaamaan elämääni suremalla ja kadehtimalla niitä, joilla oli ihana isä. Minä itse rakennan oman elämäni. Menneisiin ei kannata jäädä murehtimaan, koska menneitä ei voi muuttaa. Pitää katsoa eteen päin, ettei jää elämä elämättä.

Joten en ole kauheasti surrut isääni ja sitä, ettei minulla ollut hyvää isäsuhdetta. Ehkä olen tunteeton, koska hädin tuskin muistan, että minulla on isä ollut. Isä on kuollut 10 vuotta sitten.

Isä, olisitpa joskus rakastanut minua, vaikka olenkin tyttö. Olisit pelastanut minut äidin kännäämiseltä, ottanut luoksesi, tarjonnut suojaa. Olisit huolehtinut myös minusta etkä vain uuden perheen lapsistasi. Minäkin kaipasin sinua koko ajan.

Vierailija kirjoitti:

Palataanpa aiheeseen eli HUONOT ISÄT.

Tällä palstalla on ainakin tuntemusta siltä alalta kun kaikki on paskojen isien tyttäriä joiden oma mieskin on paska isä.