Kysymys mieliala-/masennuslääkkeiden käytöstä!

Itsellä sertralin nosti vaikea-asteisesta yleisestä ahdistuneisuushäiriöstä takaisin työkykyiseksi. Kun ei tee muuta kun tärisee ja toivoo kuolemaa niin silloin on valmis hyväksymään myös jonkinlaiset haittavaikutukset auttavalla lääkkeellä.

Lääkkeen nosto tehtiin hyvin hitaasti viikkojen aikana koska olen herkkä aloitusoireille, tukena tarvittaessa opamox ja nukkumiseen ketipinor. Hoitoannos oli silloin 50mg,nyt 25mg,koskapa lääke tuntuu hiukka ärsyttävän vatsaa ja tälläkin annoksella olen nyt pärjännyt. Mutta voin sanoa sanoa että en olisi luultavasti enää hengissä jos en olisi aloittanut lääkitystä. Ei kai täydellistä ratkaisua tai lääkettä olekaan, mutta minun senhetkisen elämän lääke pelasti. Pitää muistaa vaan hidas nostaminen ja laskeminen ja mahdollisesti rauhoittava siihen tueksi, sekä se, että mikä toimii toisella ei välttämättä itselle ole paras, vaan vain kokeilemalla paras lääke selviää.

Vastustin lääkkeitä aluksi, vaikka olin jopa vaikeasti masentunut. Sinnittelin, mutta turhaan, koska tilanne meni niin pahaksi, että jouduin osastolle ja silloin ei enää kysytty haluatko lääkkeitä. Sairaalassa sain tosin vain antipsykoottia, jolla ehkä on mielialavaikutuksia. Myöhemmin kotiuduttuani lisäksi aloitettiin mielialalääke, joka auttaa kyllä (mirtatsapiini). Vaikutus alkoi nopeasti, päivissä. Mieliala kohosi, oli energiaa ja ruokahalu palasi. Ruokahalu on kyllä ollut liiankin hyvä, 10 kiloa on tullut puolessa vuodessa.

Vierailija kirjoitti:

Hei aika sama tilanne täällä, paitsi että olen käyttänyt lukuisia lääkkeitä, ny ei käytössä mitään.

Lääkkeistä on hyötyä vain todella vakavassa tilanteessa, et kuulosta siltä kuin tilanne olisi epätoivoinen (silloin ei punnita vaan tartutaan jokaiseen oljenkorteen). Lääkkeiden lopetus on aina painajaismaista. Joten lääkitystä ei kannata aloittaa jos ei ole pakko.

Miksi väität tuollaista mikä ei ole totta? Ei lääkkeiden lopetus ole AINA eikä kaikilla painajaismaista, ei ainakaan minulla ollut ja tuskin useimmilla masennuslääkkeiden lopettajilla. Joillakin varmaan on.

Ja mikä on TODELLA vakava tilanne, jolloin lääkkeistä on hyötyä? Onko tarpeeksi vakavaa, ettei saa mennyksi töihin, itkeskelee ja tuntee itsensä hirveän pahaksi ja laiskaksi ihmiseksi?

Vastustin lääkkeitä... mutta nyt olen 2 kertaa syönyt 3-6 kuukautta venlafaxinia. 225mg oli minulle liian iso annos. 150 oli ok. Vähensin sitä tosin 75mg, josta lopetin.

Tuo lääke nosti toimintakykyä...

Osalle se ei sovi ja osalla vietoitusoiteet melko pahoja. Itsellä ei ollut juurikaan oireita.

Kiva, että tänne on alkanut tulla jo kommentteja vaikutuksista :) Minulle ehdotettiin tuota Venlaa, en vaan vielä suostunut ottamaan sitä vastaan.

Ap

Kaikki keinot on kokeiltu? Monet erilaiset puutostilat aiheuttavat masennuksen kaltaisen olotilan.

Yleisin on raudanpuute, googlaa rauta ja masennus yhdessä. Kannattaa kokeilla, monia on auttanut.

on ollut apua niistä.

Minäkin suhtauduin pitkään nihkeästi kun ehdotettiin lääkitystä. Olin ollut masentunut lapsesta asti ja kun tuntui, ettei päivissäni ollut enää muuta kuin itku, ärtymys ja loputon nukkuminen, myönnyin kokeilemaan. Jotain piti tehdä ja tapahtua.

Kun sitten lääkärin luona mietittiin aloitettavaa lääkitystä, sanoin heti että en halua mitään sellaista lääkettä, jonka sivuvaikutuksina on painonnousua tai (entisestään) heikentynyt libido. Tiesin, että tuollaiset muutokset eivät minua ainakaan auttaisi, inhoaisin itseäni vain niin paljon enemmän. Lääkäri ehdotti moklobemidiä.

Tuota ensimmäistä kokeilemaani lääkettä olen käyttänyt nyt yhdeksän vuotta ja käytän varmaan vielä pitkään. Sen ansiosta olen toimintakykyinen, jaksan ylläpitää ihmissuhteita, huolehtia itsestäni ja kiinnostua asioista.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki keinot on kokeiltu? Monet erilaiset puutostilat aiheuttavat masennuksen kaltaisen olotilan.

Yleisin on raudanpuute, googlaa rauta ja masennus yhdessä. Kannattaa kokeilla, monia on auttanut.

Minun poikani kun meni masennuksen vuoksi lääkäriin, niin ensimmäisenä joutui verikokeisiin, otettiin 7 putkea verta.

Vierailija kirjoitti:

Vastustin lääkkeitä... mutta nyt olen 2 kertaa syönyt 3-6 kuukautta venlafaxinia. 225mg oli minulle liian iso annos. 150 oli ok. Vähensin sitä tosin 75mg, josta lopetin.

Tuo lääke nosti toimintakykyä...

Osalle se ei sovi ja osalla vietoitusoiteet melko pahoja. Itsellä ei ollut juurikaan oireita.

Ap suosittelen sinulle venlaa oman.kokemukseni pohjalta, mutta muiden puolesta en, koska niin paljon netissä kerrotaan kuinka vaikeata siitä on päästä eroon. Onko minulla sitten aivot niin muussina, ettei se lopetus tunnu. En tiedä.

Jos venloissa on liian iso annos, saattaa henkilöstä tulla ylivilkas. Kannattaa siis tarkkailla omaa toimintaa ja laskea annosta, jos liian korkea. Yksilöllistä sekin mikä annos sopii kullekin.

Ei kannata kärvistellä.

Itse oon jo lopettanut. Nyt syön monipuolisesti ja otan ramavit valmistetta jne.

Ei aivosi mene pilalle kokeilusta. Aina voi lopettaa.

Minä olen myöskin ollut nuoruudesta lähtien taipuvainen alakuloon. Sanon alakuloon, koska näin jälkikäteen osa vaiheista on ollut normaalia surua, stressiä ja elämäntilanteeseen liittyvää kipuilua. Harmittaa, että nuorena söin ssri-lääkkeitä ehkä vähän turhaan. Terapia ja rakkaus olisivat korjanneet lääkettä paremmin.

Menetin jo parikymppisenä osan kyvystäni nauttia seksistä. Lääkkeiden aikana olin sen todella huomasi, ja pysyviä vaikutuksia jäi. Lisäksi spekuloin, että lääkkeet veivät hetkeksi kyvyn rakastua. Ja lääkkeet + "normaali" opiskelijan elämään kuuluva alkonkäyttö olivat huono yhdistelmä. Olin drama queen humalassa, ja siltojakin paloi.

Oikeastaan kerran olen tarvinnut lääkettä todella, synnytyksen jälkeen ahdistukseen. Sertralin veti takaisin elämään. Mutta lääke on minulle ollut vain väliaikainen hätäapu. En käyttäisi jatkuvasti, sillä pidemmän päälle haitat ovat olleet hyötyjä suuremmat. En halua elää tunteettomana zombina ikuisesti, mutta kun tilanne on tarpeeksi paha, on zombiolokin helpotus.

Olen kokeillut seuraavia: cipralex, cipramil, sepram, fontex?, sertalin, voxra, brintellix, duloxetin. Tuntuu, että huono vaste on ollut. Sertralin auttoi hieman. Voxrasta tuli ylikierroksia ja lopulta allergiaa. Brintellix oli tehoton, samaan päätyi psykiatri potilaitaan seurattuaan. Duloxetin auttoi muutaman viikon, sitten menetti tehon. Isompi annos ei sopinut, ja lopetin, koska pärjäsin jotenkin ilmankin.

Eli omat kokemukset eivät kovin rohkaisevia, mutta minusta kokeilla kannattaa. Ei niitä aloitus- ja lopetusoireita ennakolta kannata stressata. Minulla on ollut niitä parista lääkkeestä, mutta selviytynyt olen.

Olen itse lääkealalla, ja kieltämättä mietin, miksi näitä lääkkeitä syödään, vaikka tutkimuksissa moni lääke

kirjoitti:

Minä olen myöskin ollut nuoruudesta lähtien taipuvainen alakuloon. Sanon alakuloon, koska näin jälkikäteen osa vaiheista on ollut normaalia surua, stressiä ja elämäntilanteeseen liittyvää kipuilua. Harmittaa, että nuorena söin ssri-lääkkeitä ehkä vähän turhaan. Terapia ja rakkaus olisivat korjanneet lääkettä paremmin.

Menetin jo parikymppisenä osan kyvystäni nauttia seksistä. Lääkkeiden aikana olin sen todella huomasi, ja pysyviä vaikutuksia jäi. Lisäksi spekuloin, että lääkkeet veivät hetkeksi kyvyn rakastua. Ja lääkkeet + "normaali" opiskelijan elämään kuuluva alkonkäyttö olivat huono yhdistelmä. Olin drama queen humalassa, ja siltojakin paloi.

Oikeastaan kerran olen tarvinnut lääkettä todella, synnytyksen jälkeen ahdistukseen. Sertralin veti takaisin elämään. Mutta lääke on minulle ollut vain väliaikainen hätäapu. En käyttäisi jatkuvasti, sillä pidemmän päälle haitat ovat olleet hyötyjä suuremmat. En halua elää tunteettomana zombina ikuisesti, mutta kun tilanne on tarpeeksi paha, on zombiolokin helpotus.

Olen kokeillut seuraavia: cipralex, cipramil, sepram, fontex?, sertalin, voxra, brintellix, duloxetin. Tuntuu, että huono vaste on ollut. Sertralin auttoi hieman. Voxrasta tuli ylikierroksia ja lopulta allergiaa. Brintellix oli tehoton, samaan päätyi psykiatri potilaitaan seurattuaan. Duloxetin auttoi muutaman viikon, sitten menetti tehon. Isompi annos ei sopinut, ja lopetin, koska pärjäsin jotenkin ilmankin.

Eli omat kokemukset eivät kovin rohkaisevia, mutta minusta kokeilla kannattaa. Ei niitä aloitus- ja lopetusoireita ennakolta kannata stressata. Minulla on ollut niitä parista lääkkeestä, mutta selviytynyt olen.

Olen itse lääkealalla, ja kieltämättä mietin, miksi näitä lääkkeitä syödään, vaikka tutkimuksissa moni lääke

Jäi kesken: moni lääke on vain marginaalisesti lumetta tehokkaampi. No, jos se lume toimii, niin mikä ettei. Mutta toivoisin, ettei tarvitsisi kärsiä haittavaikutuksia vaan voisi vetää sokeripillereitä.

Millä perusteella psykiatrit määräävät lääkettä? Yleislääkärin vielä ymmärrän, mutta miten psykiatrit?

Olen tuo, jolla poika sain mirtatsapiinia ja escitopramia. Miksi nro 52 on saanut kymmentä lääkettä, mutta ei juuri niitä kahta? Jos kerta masennus on diagnoosina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kesällä viimein annoin periksi ja päätin kokeilla. Kannatti. Ensimmäinen saamani lääke on tuonut paljon helpotusta. SSRI. Aloitusoireita oli, mutta ne meni ohi. Ei kannata kuunnella pelotteluja ja googletella kauhutarinoita. Vertaistukifoorumeilta oppii, että vaikeassa masennuksessa on turha kärvistellä antamatta lääkkeille mahdollisuutta.

Tuota kärvistellä on kyllä riittänyt ihan tarpeeksi. Haluaisin jo olla ensimmäistä kertaa elämässäni onnellinen, tai edes tyytyväinen omaan elämääni.

Ajatuksena se on vielä jotenkin utopistinen. En edes tiedä, miltä se tuntuu.

Ap

kaikki psyklääkkeet vaarallisia. Älä koita. Toivon että saisit jostain iloa. Mm. minut lääkkeet tuhosivat kokonaan, ja menetin kaiken. Mikään ei ole parantunut 20 kk aikana, ja tuhon aiheutti jo lyhyt käyttö.

aivosi ja kroppasi voi mennä lopullisesti rikki lääkkeistä, ja ne eivät auta kuitenkaan. älä koske, tämän tiedän omasta ja satojen muiden tapauksesta.

Kokeilin kaikkia lääkkeitä osastolla jonne jouduinkin lääkkeiden aiheuttamasta psykoosista. Kuulin ja näin harhoja yms.

Lääkkeet sain lievään masennukseen mutta lääkkeiden takia tuli dg vaikea masennus ja olin itsetuhoinen.

Lopetin lääkkeet kun pääsin pois, Ihme ja kumma kaikki oireet loppui.

Mutta suurelle osalle lääkkeet sopii!

suurimmalle osalle eivät tee muuta kuin kuvitellun hyödyn ja pelottavan usein aiheuttavat jo lyhyessä ajassa pysyviä vammoja. ei kannata ottaa ensimmäistäkään nappia, jo yhdestä napista on mennyt joiltain mm. seksuaalisuus lopullisesti. tiedän, koska hlökoht. tunnen ko. ihmiset. minulla riitti 14 pv.

Itse söin joskus vuoden päivät mielialalääkettä.

Raskas ero ja siitä seurasi ahdistusta. Koitin selvitä ensin ilman mutta onneksi hain lääkkeet.

Auttoi hyvin ahdistukseen ja vei pahimman terän tunteista mikä oli mielestäni hyvä asia. Sen vuoden aikana sain rauhassa toipua ilman musertavaa tuskaa ja mieliala pysyi tasaisena ja hyvänä. Sinä aikana tapasin nykyisen mieheni ja tulin raskaaksi. Lopetin lääkityksen vaikka lääkäri oli sitä mieltä ettei kannata lopettaa. Tiesin itse kuitenkin etten niitä enää tarvi ja en huomannut eroa enää siihen söinkö lääkettä vai en eli lääke oli tehnyt tehtävänsä.

Vieroitusoireet oli jotain ihan järkyttävää vaikka lopetin todella hitaasti. Lopuksi otin vain puolikkaasta puolet mutta silti viekkarit tuli ja kesti yli kuukauden kun lopetin.

Aivosähköiskuja ja pinnan kiristymistä tuosta syystä. Loppui ne lopulta vaikka meinasi epätoivo iskeä. Joku citalopram tms se lääke oli.

Nyt olen ollut ilman melkein kymmenen vuotta.

Välissä oli kylläkin pieni kokeilu vanlafaxinia ja voxraa mutta niitä koitettiin adhd oireisiin. Venlafaxinista ihan järkyt sivuoireet, juuri nuo aivosähköiskut ja kokeilu jäi parin kuukauteen. Voxraa söin muutaman kuukauden mutta piristi liikaa ja vei yöunia. Noista kokeiluistakin on aikaa jo 5 vuotta ja mieluummin olen ilman mitään.