Lue keskustelun säännöt.
Tapailua kuukausikaupalla - ja siinä se
05.11.2018 |
Olen nelikymppinen nainen ja ihan aikuisia miehiä olen tapaillut, joskin netin kautta löydettyjä. Olen itse ollut ihastunut ja mitä kauemmin tapailu on jatkunut, sitä voimakkaammin olen kiintynyt ja alkanut ajatella, että tässä se mies nyt on. En edes ole ryhtynyt tapailemaan miehiä, joihin en ole ollut ihastunut, ja olen luullut, että näin muutkin normaalit ihmiset toimivat.
Miehet kuitenkin ovat jossain vaiheessa (4-9 kuukauden jälkeen) ilmoittaneet, ettei tunteita ole. En voi ymmärtää, miksi he ovat jatkaneet tapailua kanssani kuukausikaupalla ja tuhlanneet sekä minun aikaani että omaansa. Minä olen jäänyt torjuttuna paikkailemaan sydäntäni ja itsetuntoani, ja miehet kai sitten muina miehinä jatkaneet sinkkuelämää.
Voiko aikuisen ihmisen olla noin vaikea kertoa vaikka jo muutaman viikon päästä, ettei jutusta tule mitään? Ei kai miehelläkään voi kestää 9 kuukautta tulkita omia aivoituksiaan ja huomata, ettei sittenkään nappaa, vaikka kuinka tunneälyn puutteesta kärsisi? Kuulisin mielelläni muiltakin, onko nykyään ihan normaalia, että tapailu kestää ja kestää, mutta ei johda mihinkään.
Kommentit (68)
Mitä vanhemmaksi tulee, sitä harvemmin khmiset haluavat sitoutua. Jos hakee sitoutumista kannattaa puhua jo aika alkuvaiheessa siitä, mitä hakee. Moni haluaa varmaan vaan tapailla, eikö sen kummempaa. Onko teillä kenties jääneet sitoutumispuheet monen kuukauden päähän. Enkä nyt tarkita avioliittoa sitoutumisella vaan yhteen muuttamista ja yhteistä tulevaisuutta.
Itse olen suhteissani aika pian alkanut puhua yhteenmuutosta ja sitoutumisesta. Mutta paradoksisesti nykyinen pitkä parasuhteeni on miehen kanssa, jota alunperin ahdisti sitoutuminen. Joten kummallinen on maailma
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eipä voi kun ihmetellä suomalaisten naisten tyhmyyttä. Tuossakin on ihan ilmiselvää mitä tapahtuu ja mikä olisi ratkaisu. Turha kuitenkin tänne siitä on kirjoitella kun alapeukkuja vaan tulee kiitokseksi.
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän takia seksi kannattaa jättää aviolittoon. Näkee kuka on tosissaan ja kuka ei.
Entäs sitten kun tarpeet, mieltymykset, halut ja kyvyt eivät natsaakaan?
Ei noita keskustelemalla voi testata.
Kyllä keskustelemalla nyt jotain saa selvile. Seksuaalisuus kuitenkin muuttuu myös elämän aikana. Voi tulla haluttomia jaksoja, voi tulla kummallekin osapuolelle kyvyttömyyttä jne. Näiden kanssa pitää vai oppia elämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen nainen, joka on nyt miltei vuoden seurustellut nykyisen miehen. Mutta, vaikka kuinka pinnistelen, suhteessa ei ole minulle tarpeeksi intohimoa. Seksi siis liian laimeaa.
Miksi aloit vakavaan suhteeseen miehen kanssa, jonka kanssa ei synkkaa vuoteessa?
Luulin, että homma paranisi, kun tunnemme toisemme paremmin. Ja mies on muuten aivan mahtava.
Tuohon lankaan ei kannata mennä. Se todennäköisyys paranemiseen kun on todellisuudessa aika olematon. Alussa touhun pitäisi tuntua uskomattoman ihanalta juuri siksi, kun silmillä vielä on ne vaaleanpunaiset lasit ja toinen on uusi ja jännittävä.
Tätä vähän pelkäänkin. Olen tavannut ihanan miehen, mutta sängyssä ei alkanut hyvin. Sanotaan, että seksi muuttuu paremmaksi, kun alkaa tuntea toista paremmin, joten ajattelin antaa suhteellemme mahdollisuuden. En tiedä, teinkö isonkin virhearvion. Eiköhän se selviä lähiaikoina.
Tavallaan nykyihminen, jolla on valinnan vapaus ja mahdollisuus harrastaa suhteita, vapaata seksiä ja "koeajaa" ihmisiä enenen sitoutumista, on sitten sen vapautensa vanki. Kehnompaankin seksiin tyytyisi, kun ei tietäisi paremmasta.
Sielujen sympatia + nautittava seksi tuntuu mahdottomalta yhdistelmältä. Tuntuu kamalalta löytää ihana, älykäs ja hyvätapainen mies, jonka kanssa huumorintaju ja kiinnostukset natsaa ja arki on helppoa, mutta samalla muistaa, miten seksi oli ihan toisesta ulottuvuudesta jonkun aiemman kanssa. Jonkun aiemman, jonka kanssa arjesta ei tullut mitään ja joka keskustellessa vaikutti täydeltä tampiolta.
Vierailija kirjoitti:
Jos mies jää siihen noin pitkäksi aikaa roikkumaan, niin hän tuntee saavansa suhteesta sellaista, että kokee se jatkamisen arvoiseksi, vaikka tunteita ei ole. Ehkä olet helppo ja helposti hyväksikäytettävä siinä tilanteessa. Etkö huomaa toisen tunteiden viilenymistä? Onko tapaamisia harvoin ja mitä ne sisältävät? Puhutaanko tulevaisuudesta? Otatko tunteet puheeksi jossakin vaiheessa? Ei kaikkia kohdella noin, koska he huomaavat merkit ja ottavat asiat puheeksi, eivätkä anna tunteettoman, hyötyperustaisen suhteen jatkua liian pitkään.
Jotain tällaista suhteissa ehkä on ollut, ja merkkejä toisen tunteiden viilenemisestäkin, esim. yhteydenpito on alkanut harventua miehen taholta jossain vaiheessa. Olen varmasti liikaa luottanut siihen, että mies kyllä kertoo, jos huomaa ettei hänellä olekaan tunteita, enkä ole halunnut ylianalysoida, painostaa tai kysellä. Olen ajatellut, että itse haluan jatkaa miehen kanssa, ja on hänen vastuullaan aikuisena miehenä tietää omat tunteensa ilman että joudun niistä tenttaamaan ja ikään kuin vaatimaan sitoutumista.
Selvää on, että olen näissä suhteissa odotellut liian pitkään ja silläkin uhalla, että vaikutan takertuvalta ja vaativalta, minun on itse otettava puheeksi jo aiemmin, missä mennään. Jos vielä uskaltaudun ihastumaan itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä vähän liikaakin luotetaan siihen, että mies nyt ei vaan puhu eikä pussaa. Selitellään, että se nyt vain on sen luontoinen, että ei kehu, ei tykkää julkisista hellyydenosoituksista eikä ylipäätään tuttujen luona vierailemisesta, ei halua ottaa yhteiskuvia eikä tykkää puhua tunteista, tms. "Miksi se minun kanssani olisi, jos se ei rakastaisi!" Mystisesti se sama mies onkin kuitenkin aivan erilainen naisen kanssa, johon on oikeasti ihastunut ja jonka kanssa on vakavissaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen nainen, joka on nyt miltei vuoden seurustellut nykyisen miehen. Mutta, vaikka kuinka pinnistelen, suhteessa ei ole minulle tarpeeksi intohimoa. Seksi siis liian laimeaa.
Miksi aloit vakavaan suhteeseen miehen kanssa, jonka kanssa ei synkkaa vuoteessa?
Olen eri, mutta vastaava tilanne. Mulla kyllä synkkaa miehen kanssa vuoteessa, mutta ei sillä tavalla tajunnanräjäyttävästi kuin hänen edeltäjänsä kanssa. Olen kuitenkin huomannut että tietyntyyppinen makkarikäyttäytyminen on vahvasti yhteydessä tietynlaisiin persoonan piirteisiin, sellaisiin jotka eivät minulle sovi seurustelumielessä ollenkaan. Halusin kuitenkin kokeilla pitempääkin parisuhdetta, ja olen sen ikäinen, että en ihan oikeasti jaksa juosta näiden epäluotettavien joka hameenhelman alle kurkkijoiden perässä, vaikka olisivat kuinka mukavaa petikaveria.
Siksi siis minulla on jo viidettä vuotta mies jota rakastan jatkuvasti enemmän, mutta jonka kanssa makuhuoneessa ei lentele tähdenlennot. Jos alan joskus 5-kymppisenä kaipailemaan muunlaista petikaveria, niin otetaan se tilanne sitten ratkaistavaksi jos semmoinen tulee. Ihan turha etukäteen miettiä moisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toiset tykkäävät pitää toista ihmistä ihan hyvänä vaihtoehtona, kun ei parempaakaan ole näkyvissä, ja elää kuten pariskunnat. Mutta se, onko tunteita, merkitsee heille vasta sitten, kun toinen vaatii saada tietää, jatketaanko virallisesti pariskuntana vai ei. Jos tätä vaatimusta ei tule, niin hän vain olettaa, että olet edelleen tarjolla sitoumuksetta ja mielelläänhän hän sinun palveluksiasi käyttää. Mutta hän voi milloin vain siirtyä toiselle palveluntarjoajalle, koska mitään ei ole sovittu.
Juuri näin, todela tarkasti kuvailtu.
Itse olin hieman tuollainen(en kyllä ihan oikeasti koskaan sanonut seurustelevani, vaan tapailevani) kunnes minulle teki eräs mies noin. Seuraavan tapailukumppanin otinkin sitten miehekseni.
Taitaa valitettavasti olla niin, että jotkut jatkavat tietyn ihmisen tapailua ilman sen vakavampaa agendaa niin kauan, kunnes tulee joku varteenotettavampi vastaan. Karua kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä vähän liikaakin luotetaan siihen, että mies nyt ei vaan puhu eikä pussaa. Selitellään, että se nyt vain on sen luontoinen, että ei kehu, ei tykkää julkisista hellyydenosoituksista eikä ylipäätään tuttujen luona vierailemisesta, ei halua ottaa yhteiskuvia eikä tykkää puhua tunteista, tms. "Miksi se minun kanssani olisi, jos se ei rakastaisi!" Mystisesti se sama mies onkin kuitenkin aivan erilainen naisen kanssa, johon on oikeasti ihastunut ja jonka kanssa on vakavissaan...
Hyvä huomio. Kyllä sen varmasti näkee ja tuntee, jos vain on itselleen rehellinen, onko toinen toden teolla rakastunut, vai jatkaako puolivillaista tapailua paremman puutteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen nainen, joka on nyt miltei vuoden seurustellut nykyisen miehen. Mutta, vaikka kuinka pinnistelen, suhteessa ei ole minulle tarpeeksi intohimoa. Seksi siis liian laimeaa.
Miksi aloit vakavaan suhteeseen miehen kanssa, jonka kanssa ei synkkaa vuoteessa?
Olen eri, mutta vastaava tilanne. Mulla kyllä synkkaa miehen kanssa vuoteessa, mutta ei sillä tavalla tajunnanräjäyttävästi kuin hänen edeltäjänsä kanssa. Olen kuitenkin huomannut että tietyntyyppinen makkarikäyttäytyminen on vahvasti yhteydessä tietynlaisiin persoonan piirteisiin, sellaisiin jotka eivät minulle sovi seurustelumielessä ollenkaan. Halusin kuitenkin kokeilla pitempääkin parisuhdetta, ja olen sen ikäinen, että en ihan oikeasti jaksa juosta näiden epäluotettavien joka hameenhelman alle kurkkijoiden perässä, vaikka olisivat kuinka mukavaa petikaveria.
Tätä olen itsekin miettinyt, eli olen huomannut nauttivani sängyssä eniten juuri sellaisista miehistä, joille naiset ja seksi ovat harrastus. "Kunnollista" yhden naisen miestä ei varmasti samoilla ominaisuuksilla löydy, koska tuollainen seksi on loputtoman harjoittelun ja tietynlaisen röyhkeyden tuotos. Sydän siinä vain särkyy, koska itse en pidemmän päälle kykene tajunnanräjäyttävään seksiin, jossa toinen ei ole läsnä samalla tavalla kuin minä ja jossa minä olen toiselle vain harrastusväline muiden joukossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käyttävät hyväksi ja tuo on ehkä se maksimi aika, jonka sitä viitsii tehdä. Alussahan voi olla ihastumista ja sitten se hiipuu ja sitten suhde lopetetaan. Tämä tapahtuu kuitenkin aika nopeasti, yleensä ihan parissa kuukaudessa. Jos mies jää siihen noin pitkäksi aikaa roikkumaan, niin hän tuntee saavansa suhteesta sellaista, että kokee se jatkamisen arvoiseksi, vaikka tunteita ei ole. Ehkä olet helppo ja helposti hyväksikäytettävä siinä tilanteessa. Etkö huomaa toisen tunteiden viilenymistä? Onko tapaamisia harvoin ja mitä ne sisältävät? Puhutaanko tulevaisuudesta? Otatko tunteet puheeksi jossakin vaiheessa? Ei kaikkia kohdella noin, koska he huomaavat merkit ja ottavat asiat puheeksi, eivätkä anna tunteettoman, hyötyperustaisen suhteen jatkua liian pitkään.
Jotain tällaista minäkin veikkaan. Eli sinussa ei ole vikaa, joka ns lopettaisi niiden miesten tunteet, vaan ne miehet ovat alkujaankin kanssasi ilman suuria tunteita, koska olet varmaan niin ok ja hwlppo seuralainen.
Sun kannattaa varmaan siis ryhtyä vähän vaativammaksi, eikä vieläkin helpommaksi. Ryhdy nirsommaksi, eikä vähempään tyytyväksi. Älä yritä miellyttää miestä niin paljon, vaan katso, onko mies yhtäön kiinnostunut tekemään asioita sinun hyväksesi. Siis nyt veikkaan, että suhteissasi mies on se keskipiste. Muuta se niin, että ainakin alussa sinä olet enemmän keskipiste. Se karsii ne miehet, joita ei niin kauheasti kiinnosta nähdä vaivaa ja jotka ovat liikkeellä vain hyväksikäyttömielessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla sama kuin ysillä, tässä kun olen sinkkuna aikuisiällä ollut. Muutama muutaman kuukauden tapailusuhde on ollut, osasta olen huomannut itse että tunteet eivät kehity, osassa toinen osapuoli. En ole yleensäkään mikään salamarakastuja enkä ole kenellekään rakkautta vakuutellutkaan, vaan olen halunnut tutustua rauhassa ja antaa suhteelle mahdollisuuden. Nämä on asioita jotka pitää vain hyväksyä, jos deittailee. Ajattepa jos asia olisikin niin että sinut olisi jätetty viikon päästä joka kerta. Harmittelisitko nyt sitä, että ei edes annettu mahdollisuutta? Ymmärrän turhautumisen, samoja fiiliksiä itsellä.
Ymmärrän kyllä hyvin tuon, että suhteelle ja tunteiden syntymiselle haluaa antaa mahdollisuuden. Silti 9 kuukautta tuntuu pitkältä ajalta pitää toista roikkumassa jonkinlaisessa suhteessa, jos itse on niin kauan epävarma siitä, haluaako jatkaa vai ei. Yksin pysyminen alkaa tuntua koko ajan paremmalta vaihtoehdolta.
n. kolmen kuukauden kohdalla se pitäisi kyllä olla jo aika varmaa sanon minä. Tapasin miehen joulun aikaan, enkä saanut häntä mielestäni. Tammikuun alussa aloimme tapailla, ja maaliskuun lopulla kysyin oltaisiinko vain toistemme kanssa. Hänelle ei sopinut kun olisi halunnut vielä jatkaa tapailua että voisi panna muidenkin kanssa. Noh, vaihdoin itsekin sitten seuraavaan, jota tapailin kesän ajan, ja syksyllä kysyin oltaisiinko vain toistemme kanssa, ja hän vastasi että "luulin ettet koskaan kysyisi". Siitä asti yhdessä vakavasti, ja tästä kaikesta on 4v aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ihmeessä aikuinen mies ottaisi riesakseen vanhan naisen? Pientä hauskanpitoa vaan ja kotka kiertoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla sama kuin ysillä, tässä kun olen sinkkuna aikuisiällä ollut. Muutama muutaman kuukauden tapailusuhde on ollut, osasta olen huomannut itse että tunteet eivät kehity, osassa toinen osapuoli. En ole yleensäkään mikään salamarakastuja enkä ole kenellekään rakkautta vakuutellutkaan, vaan olen halunnut tutustua rauhassa ja antaa suhteelle mahdollisuuden. Nämä on asioita jotka pitää vain hyväksyä, jos deittailee. Ajattepa jos asia olisikin niin että sinut olisi jätetty viikon päästä joka kerta. Harmittelisitko nyt sitä, että ei edes annettu mahdollisuutta? Ymmärrän turhautumisen, samoja fiiliksiä itsellä.
Ymmärrän kyllä hyvin tuon, että suhteelle ja tunteiden syntymiselle haluaa antaa mahdollisuuden. Silti 9 kuukautta tuntuu pitkältä ajalta pitää toista roikkumassa jonkinlaisessa suhteessa, jos itse on niin kauan epävarma siitä, haluaako jatkaa vai ei. Yksin pysyminen alkaa tuntua koko ajan paremmalta vaihtoehdolta.
En ymmärrä tuota näkemystä. Minulla on ollut suhteita, jotka ovat katkenneet vuoden molemmin puolin. Ei niissä ole ollut kyse siitä, että olisin roikottanut toista koska olen ollut epävarma. Ei, vaan olen ollut ihastunut, ehkä rakastunutkin, mutta seurustelu on sitten osoittanut, että emme sovikaan yhteen, on tapahtunut jotain tai selvinnyt jotain, mikä on johtanut eroon. Ei kai sitä voi tietää millään muulla tavalla kuin seurustelemalla, vai voiko??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla sama kuin ysillä, tässä kun olen sinkkuna aikuisiällä ollut. Muutama muutaman kuukauden tapailusuhde on ollut, osasta olen huomannut itse että tunteet eivät kehity, osassa toinen osapuoli. En ole yleensäkään mikään salamarakastuja enkä ole kenellekään rakkautta vakuutellutkaan, vaan olen halunnut tutustua rauhassa ja antaa suhteelle mahdollisuuden. Nämä on asioita jotka pitää vain hyväksyä, jos deittailee. Ajattepa jos asia olisikin niin että sinut olisi jätetty viikon päästä joka kerta. Harmittelisitko nyt sitä, että ei edes annettu mahdollisuutta? Ymmärrän turhautumisen, samoja fiiliksiä itsellä.
Ymmärrän kyllä hyvin tuon, että suhteelle ja tunteiden syntymiselle haluaa antaa mahdollisuuden. Silti 9 kuukautta tuntuu pitkältä ajalta pitää toista roikkumassa jonkinlaisessa suhteessa, jos itse on niin kauan epävarma siitä, haluaako jatkaa vai ei. Yksin pysyminen alkaa tuntua koko ajan paremmalta vaihtoehdolta.
n. kolmen kuukauden kohdalla se pitäisi kyllä olla jo aika varmaa sanon minä. Tapasin miehen joulun aikaan, enkä saanut häntä mielestäni. Tammikuun alussa aloimme tapailla, ja maaliskuun lopulla kysyin oltaisiinko vain toistemme kanssa. Hänelle ei sopinut kun olisi halunnut vielä jatkaa tapailua että voisi panna muidenkin kanssa. Noh, vaihdoin itsekin sitten seuraavaan, jota tapailin kesän ajan, ja syksyllä kysyin oltaisiinko vain toistemme kanssa, ja hän vastasi että "luulin ettet koskaan kysyisi". Siitä asti yhdessä vakavasti, ja tästä kaikesta on 4v aikaa.
Mikä pitäisi olla varma? Minä ja puolisoni pidimme alusta alkaen itsestäänselvänä, että tässä on kyse seurustelusuhteesta, ei siitä koskaan erikseen ole tarvinnut edes sopia. Yhteiseen tulevaisuuteen uskalsimme sitoutua noin neljän vuoden seurustelun jälkeen muuttamalla yhteen.
Ihmettelen kyllä syvästi näiden miesten motiivia. Ja naistenkin. Miksi roikutaan näissä "ihan kiva" -suhteissa? Mikä siinä yksin olemisessa on niin kamalaa?
Vierailija kirjoitti:
Sitten toisaalta hyvin usein neuvotaan "antamaan mahdollisuus" sille vähän laimeammaltakin tuntuvalle kumppaniehdokkaalle. Rimaa pitäisi laskea, jos ei meinaa kumppania löytyä jne.
Jep. Paskin neuvo ikinä.
Oikeasti ihmiset, jos ei rakkaus räisky, hehku ja kipinöi, niin kytkin ylös välittömästi. Älkää tuhlatko omaa aikaanne, ja sen toisen. Se ei ole oikein ketään kohtaan!
🇺🇦🇮🇱
Kaffepulla kirjoitti:
Ihmettelen kyllä syvästi näiden miesten motiivia. Ja naistenkin. Miksi roikutaan näissä "ihan kiva" -suhteissa? Mikä siinä yksin olemisessa on niin kamalaa?
Miten se sinun mielestäsi sitten menee? Ensitapaamisella naimisiin tai sitten ollaan yksin? Minun joka ikinen suhteeni on alkanut ihastumisesta ja rakastumisesta, mutta en ole niin hullu että menisin nopeasti naimisiin tai edes avoliittoon - onneksi, koska ennemmin tai myöhemmin suhteet ovat kariutuneet johonkin seuraavien parin vuoden aikana. Lukuun ottamatta avioliittoani, yhtä pitkää suhdetta sen jälkeen ja tätä nykyistä suhdetta.
Jos jokaisen ihastukseni kanssa olisin paukauttanut vaikka kihloihin, niin takanani olisi varmaan toistakymmentä kihlausta.
Kaffepulla kirjoitti:
Ihmettelen kyllä syvästi näiden miesten motiivia. Ja naistenkin. Miksi roikutaan näissä "ihan kiva" -suhteissa? Mikä siinä yksin olemisessa on niin kamalaa?
Mä olen kai joskus nuorempana ollut "ihan kiva" -suhteessa, mutta en tiennyt olevani suhteessa. Minulle mies on tällöin ollut vain kaveri, jonka kanssa on ehkä halailtu ja nukuttu päiväunia (kai tämä on sitten naisten vastine miesten pakkomielteelle seksistä), joskus on ollut seksiäkin mutta se ollut ainakin minun puoleltani enemmänkin vahinko, jonka tapahtuminen on jälkikäteen vähän harmittanut. Jossakin vaiheessa mies on yhtäkkiä alkanut vaatia merkkejä sitoutumisesta, mikä on tullut minulle aivan yllätyksenä, koska en ole ajatellut meidän olevan muuta kuin kavereita, enkä ikinä olisi kuvitellutkaan alkavani minkäänlaiseen suhteeseen hänen kanssaan.
Kai miehille voi tapahtua sama naisen kanssa, josta he eivät ole missään vaiheessa ajatelleetkaan mitään sen syvempää, mutta koska sitoutumista ja muuta ei ole otettu puheeksi, mies elää autuaan ymmärtämättömänä. Etenkin, jos hänellä on aiempaa kokemusta naisista, jotka ovat kohdelleet häntä samoin kuin hän nyt kohtelee naista, jolloin hän pitää tällaista "kaveruutta" aivan normaalina.
Tuo neuvo on todella väärin molempia osapuolia kohtaan. Kyllähän kenen tahansa kanssa lopulta tottuu olemaan, ärsyttäväänkin kämppikseen kiintyy lopulta jollakin tavalla. Mutta se ei ehkä ole se tunne, joka parisuhteessa on ajatuksena. Tietysti on tarinoita ihmisistä, jotka ovat tunteneet pitkään vaikka kaveripiirissä ja tunteet ovat siitä sitten paljon myöhemmin syttyneet, mutta nämähän ovat sitten aivan eri asia.