Taina Licciardo-Toivola herää klo 03:00
On pistänyt videon Youtubeen aamurutiineistaan. Herää kolmelta ja tekee omia juttujaan, kunnes pienimmät lapset heräävät klo 6. Ajatuksia? Kuulostaa hullulta tuohon aikaan herääminen, mutta samalla olen hieman kateellinen, että joku saa itsensä noin aikasin ylös viettämään omaa aikaa.
Kommentit (10856)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelottavinta ja surullista tässä on se että perhe käyttäytyy samoin myös silloin kun kamera ei kuvaa.. kotia ei ole siivottu kuvauksia varten vaan on oikeasti 24/7. Isompien Lapsien vastuulla on jatkuva siivoaminen ja nimettyjen pikkusisarusten hoitaminen ja huolenpito. Lapsilla ja nuorilla ei ole perheen ulkopuolelle normaaleita lapsikontakteja ja leikkikavereita .
Asut heillä?
Sivusta seurannut
Jos yleisön kiinnostus jatkuu näin, alkaa tämä olemaan jo mediaakin ehkä kiinnostava keissi. Suomessa tällaiset kiilloitetut fundamentalistisuurperheet ovat kuitenkin tavallaan harvinaisia, yhdistettynä tubettamiseen etenkin. Esim. Kuukausiliite saisi tästä varmasti kiinnostavan jutun.
Mutta miksi liian pitkälle mennyttä steppausharrastusta täytyy lähteä pakoon toiselle puolelle maapalloa? Onkohan tuokaan nyt ihan koko totuus. Ehkä Tainalle oli tärkeää tulla juurilleen ja näyttää ne myös lapsilleen.
Hämmentävää on. En osaa enää erottaa, että mikä heidän touhussaan on hauskaa out of the box -ajattelua, ja mikä yksinkertaisesti outoa!!
Kiinnostavin henkilö tässä alkaa olla se miniä. Millaista mahtaa olla, kun menee miniäksi tuollaiseen perheeseen, jolla on joissakin asioissa niin eri elämäntyyli kuin valtaväestöllä? Vähän niinkuin menisi naimisiin romanin tai muuhun vähemmistöryhmään kuuluvan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelottavinta ja surullista tässä on se että perhe käyttäytyy samoin myös silloin kun kamera ei kuvaa.. kotia ei ole siivottu kuvauksia varten vaan on oikeasti 24/7. Isompien Lapsien vastuulla on jatkuva siivoaminen ja nimettyjen pikkusisarusten hoitaminen ja huolenpito. Lapsilla ja nuorilla ei ole perheen ulkopuolelle normaaleita lapsikontakteja ja leikkikavereita .
Asut heillä?
Sivusta seurannut
Eli siis heillä käy muitakin, kuin oma perhe. Et taida olla kovin läheinen kanssaan, kun kuitenkin kerrot asioitaan, vaikka vierailet heillä?
Vierailija kirjoitti:
Jos yleisön kiinnostus jatkuu näin, alkaa tämä olemaan jo mediaakin ehkä kiinnostava keissi. Suomessa tällaiset kiilloitetut fundamentalistisuurperheet ovat kuitenkin tavallaan harvinaisia, yhdistettynä tubettamiseen etenkin. Esim. Kuukausiliite saisi tästä varmasti kiinnostavan jutun.
Varsinkin jos noista tilaajista suurin osa on suomalaisia. mitä ei kyllä taida olla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Milloin nuo neljä nuorinta lasta ovat syntyneet? Jossain kommentissa (My morning routine 2) joku puhuu neljästä! alle kolmivuotiaasta sekä kertoo Tainan pärjäävän hyvin ym. ja Taina vastaa kiitos tähän kommenttiin! Kommentit on kirjoitettu pari päivää sitten. Vaikka lapset ovatkin pienin väliajoin syntyneet mutta ei kai heillä neljää alle kolmivuotista ole?
Lue tämä ketju.....
Kesällä nuo kaikki neljä olivat alle 4.
Nyt vanhin heistä on jo 4v.Ei ole vanhin neljää vielä.
https://www.instagram.com/p/Bp2RwN8FwhP/?utm_source=ig_share_sheet&igsh…
Äiti antaa jostain syystä viimeisimpien instakuvien perusteella olettaa, että vanhin vaippajengistä olisi vasta 3v. Oikeasti hän on täyttänyt jo elokuun alkupuolella 4v, eli on siis nyt 4v3kk. Vaikka käyttää siis vielä housuvaippaa, nukkuu pinnasängyssä ja juo tuttipullosta viltillä selällään rivissä muiden kanssa.
Kyllä on outoa toi heidän touhu. Katsoin lähes kaikki videot. Taina lääppii hiuksiaan ja lässyttää ihme äänellä. Kielikorut, tatuoinnit... sotii muuten tuota rakennelmaa vastaan.
Ja ruokavalio, ei proteiiniä olenkaan. Melkoista kasvissyöntiä, tomaattia, ananasta ja jalapenoa. Aamupala vain hedelmiä. Lapset ovat ihan aneemisen ja nälkäisen näköisiä. Pienimmillä roikkuu tuttipullot suussa jatkuvasti. Pääasia että kaikilla on valkoiset paidat.
Ihme teatteria koko perheen videointi. Ja mikä tuo isäpapan rooli, makaa happamana sängyssä.
Tulee tuosta Tainasta mieleen omalta kylältä yksi pimatsu. Erotuksella, että hänellä on lähes joka mukulalla eri isä.
Vierailija kirjoitti:
Tsekatkaa perheen isän fb-profiili. Sakeaa meininkiä.
Mitä siellä on?
Mun käsittääkseni Cleopatra lopetti sen hiusamiksen että se vois keskittyä musiikkiin? Vai onko se siellä taas? Mua ihmetyttää nää jotka puhuu Cleopatran käyvän koulua lastensa kanssa, onhan se varmaan yläasteen käyny mutta se on 18? tai 19? vuotias ni eikai sen välttämättä tarvii missään ”koulussa” ollakkaan. Musta nää täällä jotka puhuu siitä tuntuu puhuvan vanhoista jutuista/siitä nuorempana.. Tai lähinä toi ”tyttöni ovat hänen kanssaan samalla luokalla” ai siellä amiksessa vai? Soitetaanko amiksesta useinkin 18-vuotiaiden vanhemmille?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tsekatkaa perheen isän fb-profiili. Sakeaa meininkiä.
Mitä siellä on?
Nopeasti vilkaistuna samaa END IS NEAR-kuvien suoltamista ilman perusteluja tai kuvatekstejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lue tämä ketju.....
Kesällä nuo kaikki neljä olivat alle 4.
Nyt vanhin heistä on jo 4v.Ei ole vanhin neljää vielä.
Täällä aiemmin joku todisti instan perusteella, että N:llä ollut syksyllä synttärit. En tiedä mitä tuo kuva tarkoittaa.
Tainan instagramista löytyy aika helposti kuva, missä kerrotaan, että ovat 7.8.2017 juhlineet Nefertitin 3-vuotissynttäreitä. Joten tästä voi ihan loogisesti päätellä, että tänä vuonna on juhlittu jo 4-vuotiasta Nefertitiä, jos viime vuonna hän oli kolme.
Vierailija kirjoitti:
Mun käsittääkseni Cleopatra lopetti sen hiusamiksen että se vois keskittyä musiikkiin? Vai onko se siellä taas? Mua ihmetyttää nää jotka puhuu Cleopatran käyvän koulua lastensa kanssa, onhan se varmaan yläasteen käyny mutta se on 18? tai 19? vuotias ni eikai sen välttämättä tarvii missään ”koulussa” ollakkaan. Musta nää täällä jotka puhuu siitä tuntuu puhuvan vanhoista jutuista/siitä nuorempana.. Tai lähinä toi ”tyttöni ovat hänen kanssaan samalla luokalla” ai siellä amiksessa vai? Soitetaanko amiksesta useinkin 18-vuotiaiden vanhemmille?
Näimpä. Jos olisi amiksessa niin todennäköisesti asiaa olisi myös mainostettu. "She's going to be amazing hairdresser and have her own professional LTK salon."
Wau. Jos mun sukunimi olisi Licciardo, niin vaihtaisin etunimeni Zainaksi tai Dainaksi.
Täällä on puhuttu lastensuojelusta, mutta tietääkö kukaan edes, missä asuvat tällä hetkellä? Jos ovat muuttaneet pois sieltä Keski-Suomen talostaan ja talo on myyty - ja eikö pakettiautokin ollut myynnissä - voivat nyt kai asua missä tahansa maapallolla. Jostain syystä julkaisevat edelleen vanhaa kesällä kuvattua aineistoa. Uutta asuinpaikkaa eivät ehkä edes halua ilmoittaa julkisuuteen.
Vai onko joku nähnyt tätä perhettä Suomessa viime aikoina?
Vierailija kirjoitti:
Miehen äiti on köynyt useita kertoja Suomessa saarnaamaasa. Googlella löytyy paljon mm. TV7 videoita. Kertoo saarnassa kieltäytyneensä lääkärin määräämästä lääkehoidosta. https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/heratys-vuosaaressa
Isällä on viittauksia ”God Does Not Accept Vaccines”, joten taitaa kuulua ideologiaan.

Miehen äiti kieltäytyi kilpirauhaslääkityksestä ja parani omien sanojensa mukaan Jeesuksen avulla.

Tätä minäkin mietin, että eipä siitä lasusta kovin hyötyä ole, jos on ilmoittaa vain vanha osoite. Kivat varsinkin sitten, jos talossa on jo uuder asukkaat ja sossut paukkaa paikalle turhaan. Toisaalta kun perheen koko nimet on tiedossa niin kai heistä jotain informaatiota nykyisen asumismuodon suhteen on jossakin, vaikka sitä ei ilmoittaja itse osaisikaan kertoa.
Itse olen nähnyt perhettä Jyväskylän keskustassa viimeksi loppukesästä ja siltä ajaltahan nuo Tainan nyt julkaisemat videotkin on eli varmasti asuvat nyt jossain muualla elleivät ole jo ihan sinne Ausseihin saakka lähteneet takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen äiti on köynyt useita kertoja Suomessa saarnaamaasa. Googlella löytyy paljon mm. TV7 videoita. Kertoo saarnassa kieltäytyneensä lääkärin määräämästä lääkehoidosta. https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/heratys-vuosaaressa
Isällä on viittauksia ”God Does Not Accept Vaccines”, joten taitaa kuulua ideologiaan.
Miehen äiti kieltäytyi kilpirauhaslääkityksestä ja parani omien sanojensa mukaan Jeesuksen avulla.
Eikös Tainallakin joku sairaus parantunut vegaanisen raakaruokavalion ja Jeesuksen voimalla? Muistelisin, että Aphrotiden odotusaikana harrasti tätä raakaruokailua ja vähän kauhistelin sitä, kun instassa hehkutti, kuinka haki aamiaisen automatkalle kaupasta ja aikoo nyt syödä sitten tomaatin, omenan ym mitä siinä kuvassa nyt olikaan ja ihan pesemättä, kun neuvolassa ja muissa ohjeissa toitotetaan, että kasvikset pitäisi pestä huolellisesti ennen niiden syöntiä listeriariskin takia. Ja itse pesen ihan muutenkin, koska niitä on siellä kaupassa ihmiset hiplailleet likaisilla käsillään ja yskiskelleet siellä ihan vapaasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on puhuttu lastensuojelusta, mutta tietääkö kukaan edes, missä asuvat tällä hetkellä? Jos ovat muuttaneet pois sieltä Keski-Suomen talostaan ja talo on myyty - ja eikö pakettiautokin ollut myynnissä - voivat nyt kai asua missä tahansa maapallolla. Jostain syystä julkaisevat edelleen vanhaa kesällä kuvattua aineistoa. Uutta asuinpaikkaa eivät ehkä edes halua ilmoittaa julkisuuteen.
Vai onko joku nähnyt tätä perhettä Suomessa viime aikoina?Tätä minäkin mietin, että eipä siitä lasusta kovin hyötyä ole, jos on ilmoittaa vain vanha osoite. Kivat varsinkin sitten, jos talossa on jo uuder asukkaat ja sossut paukkaa paikalle turhaan. Toisaalta kun perheen koko nimet on tiedossa niin kai heistä jotain informaatiota nykyisen asumismuodon suhteen on jossakin, vaikka sitä ei ilmoittaja itse osaisikaan kertoa.
Itse olen nähnyt perhettä Jyväskylän keskustassa viimeksi loppukesästä ja siltä ajaltahan nuo Tainan nyt julkaisemat videotkin on eli varmasti asuvat nyt jossain muualla elleivät ole jo ihan sinne Ausseihin saakka lähteneet takaisin.
Valon tapahtumassa syyskuun lopussa olivat Jkl keskustassa. Äiti kuvasi videotakin siellä.
Mielenkiintoista. Ainakin steppausjuttu vaikuttaa uskottavalta, google kertoo licciardojen olevan ausseissa steppiväkeä.
Jos kerran on jo uuvuttu harrastuksesta, niin nythän pitäisi katsoa todella kriittisellä silmällä tuota musiikki- ja laihuustouhua. Neljävuotiaalle jolla on ehkä viivästymää puheessa ja motorisestikin kömpelö, hankitaan OMA FENDER ja kaikkien souttioahkeruutta ja lahjakkuutta ylistetään.
Toivottavasti tosiaan saavat tilaisuuden oman identiteetin hakemiseen, ennemmin tai myöhemmin.