Taina Licciardo-Toivola herää klo 03:00
On pistänyt videon Youtubeen aamurutiineistaan. Herää kolmelta ja tekee omia juttujaan, kunnes pienimmät lapset heräävät klo 6. Ajatuksia? Kuulostaa hullulta tuohon aikaan herääminen, mutta samalla olen hieman kateellinen, että joku saa itsensä noin aikasin ylös viettämään omaa aikaa.
Kommentit (10856)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa ajatella muuta kuin kuinka paljon on saanut munaa jos on 10 lasta. Paljon. Katraasta päätellen mies ainakin on tykännyt.
Niin, todistettavasti ainakin 10 kertaa 40 vuoden aikana. Jonkun mielestä se voi olla paljon, minusta ei. :D
Tuskin nyt ihan pikkutyttönä aloitti sentään.
Tuskin pääsee hedelmöityshoitoihin, jos on ennestään jo kuusi lasta. Hei camoon, ei se mitään lapsettomuutta ole, eikä tarpeen ole mihinkään hedelmällisyysapuihin
Mitäköhän tacoruokaa heillä oli yhdellä videolla? Näytti hyvältä 😊 Muutenkin ruoat heidän videoissa näyttää hyvälle ja maistuu lapsille. Ruokahalu kasvaa katsoessaa heidän ruokavideoita. Niitä odotan lisää
"Muuttivat Suomeen jo noin kahdeksan vuotta sitten, syynä Tainan mukaan se, että paloivat vähän loppuun lasten steppausharrastuksessa."
Paloivat loppuun lasten steppausharrastuksessa?! Eikö sitä steppausta voinut ihan vain vähentää tai vaikka ihan kokonaan lopettaa? Pitikö sen takia muuttaa toiselle puolelle maapalloa? Tai olisihan Australiastakin voinut valita jonkin toisen asuinpaikan, valinnan varaa kyllä on.
"Vau, sulla taitaa olla melkoisen syviä traumoja?"
Kun vastaat jollekulle kirjoittajalle, niin sinun pitää tehdä selväksi (vaikka kirjoitusta lainaamalla), että kenestä kirjoittajasta on kysymys ja mitä asiaa kommentoit. Muuten ei kukaan tiedä mistä puhut. Esimerkiksi jää nyt kauheasti vaivaamaan, että kenellä noin tsiljoonallabiljoonalla viestiketjuun kommentoineella arvelet olevan "melkoisen syviä traumoja".
"
En tiedä onko tämä kysymys liian tökerö, mutta mitä uskontoa he siis ovat?
Adventistejako? Adventismiin ainakin kuuluu : Huomio erityisesti hyviin elämäntapoihin. Kristitty on vastuussa elämäntavoistaan Jumalalle, mikä koskee myös ruokavaliota. Suurin osa Adventisteista pidättäytyy tämän takia tupakasta, alkoholista, ja eläinten lihasta.Monet adventistit haluavat lisäksi olla kasvissyöjiä. Jotkut pidättäytyvät myös kahvista ja teestä."
Eivät ole adventisteja. Se Taina syö jonkun nivelrikkonsa tms takia vegaaniruokaa ja sen takia koko muukin perhe joutuu syömään vegaaniruokaa.
Ei varmasti ole hoidoilla saatuja lapsia. Jos olisi, olisi varmasti halunnut ja saanut edes yhdet kaksoset.
"Ennen oli sellainen asia kuin 7 kuolemansyntiä, mutta ei enää vissiinkään."
Ei ole olemassa mitään 7 kuolemansyntiä. Ne ovat ihmisten keksintöä, joilla ei ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa.
"Taina vastaa videon kommenteilla "John 3:3" kun ihmiset kyselevät uskonnosta. Voiko joku raamattua tunteva kertoa että mihin tuo jae liittyy?"
John (tässä) = Johanneksen evankeliumi 3:3 "Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa".

En tunne Raamattua. Miten tämä jae tulkitaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että syy koulujen käymättömyyteen on osittain ainakin uskonnollisuus. Perheeni oli aikanaan mukana vähän vastaavassa liikkeessä ja kaikki lapset kotikoulutettiin tuolloin. Lapsia ei haluttu laittaa samaan kouluun maallisten lasten kanssa, ja noh, olihan se opetuskin vähän... liian tieteellistä. Kun katsoo muita herätysuskonnollisia jenkkitubeperheitä (en tiedä muita australialaisia), ei nekään lapset käy koulussa ellei jossain erityisessä yksityiskoulussa.
Jos aihe kiinnostaa, kannattaa lukea juuri ilmestynyt Tara Westoverin Opinpolku -kirja. Siinä hän kertoo oman tarinansa Idahon maaseudulta uskonnollisessa perheesssä. Hän eikä kukaan kulttiin kuulunut käynyt koulua eikä koskaan viety lääkäriinkään. Kauhea kirja ja kauhea lapsuus.
Kuulostaa hyvin tutulta. Minulla on aivan järkyttävän korkea kipukynnys, koska en ikinä päässyt lääkäriin. Kaikki vaivat piti hoitaa rukoillen ja olivat vain rangaistus Jumalalta, ja hel vetintuskien esiaste. Hengellistä väkivaltaa on Suomessakin, jopa yllättävän tavallisen oloisissa perheissä (mekin pukeuduttiin normaalisti, käytiin kaupassa eikä herätetty mitään huomiota ulospäin). Siihen pitäisi saada puuttua rankalla kädellä.
https://tattle.life/threads/taina-licciardo-toivola-ten-children-all-dr…
Täällä joku toivoo, että Taina lakkaisi puhumasta "vauvaäänellä" :)
"Taina vastaa videon kommenteilla "John 3:3" kun ihmiset kyselevät uskonnosta. Voiko joku raamattua tunteva kertoa että mihin tuo jae liittyy?"
John (tässä) = Johanneksen evankeliumi 3:3 "Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa".
En tunne Raamattua. Miten tämä jae tulkitaan?
Seuraavat jakeet selittävät tätä. Jeesus puhuu Pyhästä Hengestä, joka muuttaa ihmisen. Niin että jos lähtee seuraamaan Jeesusta, ei voi vain jatkaa entistä elämäänsä, vaan Pyhä Henki, jonka Jeesus on luvannut seuraajilleen, muuttaa ihmistä.
Vierailija kirjoitti:
"
En tiedä onko tämä kysymys liian tökerö, mutta mitä uskontoa he siis ovat?
Adventistejako? Adventismiin ainakin kuuluu : Huomio erityisesti hyviin elämäntapoihin. Kristitty on vastuussa elämäntavoistaan Jumalalle, mikä koskee myös ruokavaliota. Suurin osa Adventisteista pidättäytyy tämän takia tupakasta, alkoholista, ja eläinten lihasta.Monet adventistit haluavat lisäksi olla kasvissyöjiä. Jotkut pidättäytyvät myös kahvista ja teestä."
Eivät ole adventisteja. Se Taina syö jonkun nivelrikkonsa tms takia vegaaniruokaa ja sen takia koko muukin perhe joutuu syömään vegaaniruokaa.
Mainitut piirteet kuuluvat aika moneenkin herätyskristilliseen liikkeeseen joita on jenkeissä ja ausseissa satoja. Niitä erottaa tosi pienet opilliset erot.
Vierailija kirjoitti:
"Taina vastaa videon kommenteilla "John 3:3" kun ihmiset kyselevät uskonnosta. Voiko joku raamattua tunteva kertoa että mihin tuo jae liittyy?"
John (tässä) = Johanneksen evankeliumi 3:3 "Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa".
En tunne Raamattua. Miten tämä jae tulkitaan?
Seuraavat jakeet selittävät tätä. Jeesus puhuu Pyhästä Hengestä, joka muuttaa ihmisen. Niin että jos lähtee seuraamaan Jeesusta, ei voi vain jatkaa entistä elämäänsä, vaan Pyhä Henki, jonka Jeesus on luvannut seuraajilleen, muuttaa ihmistä.
Liittyy herätysliikkeiden yleiseen ajatukseen henkilökohtaisesta uskonratkaisusta. Ihminen ei voi siis tulla uskoon niin että hänet kastetaan, vaan uskoontulo ja taivaaseen pääseminen vaatii (usein voimallisen) herätyskokemuksen. Esim. helluntaiseurakuntaan ekaa kertaa tulevalla se voi olla joku tunne kotiin tulemisesta, voimallinen musiikki ja saarnaus "menee päähän" ja tulee euforinen olo. Ihmisen tulee aktiivisesti etsiä Jumalaa ja pyrkiä pois maallisesta elämästä.
"Mitä armolahjat ovat? Niin vieraita nämä termit tapakristitylle, joka käy kerran vuodessa kauneimmissa joululauluissa..."
Raamatussa kerrotaan, että jokainen ihminen on saanut jonkun lahjan, jota voisi sanoa vaikka taidoksi. Näitä lahjoja ovat esimerkiksi opettaminen, rohkaiseminen, muitten auttaminen ja johtaminen. Tarkoitus on, että kristityt palvelevat seurakuntaa ja lähimmäisiään näiden lahjojen avulla.
Ei kai yhteiskunnan laskuun anneta hetelmöityshoitoja kun ennestään 5 lasta. Ei oo tarkoitus että yhdet täyttää maan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Taina vastaa videon kommenteilla "John 3:3" kun ihmiset kyselevät uskonnosta. Voiko joku raamattua tunteva kertoa että mihin tuo jae liittyy?"
John (tässä) = Johanneksen evankeliumi 3:3 "Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa".
En tunne Raamattua. Miten tämä jae tulkitaan?
Seuraavat jakeet selittävät tätä. Jeesus puhuu Pyhästä Hengestä, joka muuttaa ihmisen. Niin että jos lähtee seuraamaan Jeesusta, ei voi vain jatkaa entistä elämäänsä, vaan Pyhä Henki, jonka Jeesus on luvannut seuraajilleen, muuttaa ihmistä.
Liittyy herätysliikkeiden yleiseen ajatukseen henkilökohtaisesta uskonratkaisusta. Ihminen ei voi siis tulla uskoon niin että hänet kastetaan, vaan uskoontulo ja taivaaseen pääseminen vaatii (usein voimallisen) herätyskokemuksen. Esim. helluntaiseurakuntaan ekaa kertaa tulevalla se voi olla joku tunne kotiin tulemisesta, voimallinen musiikki ja saarnaus "menee päähän" ja tulee euforinen olo. Ihmisen tulee aktiivisesti etsiä Jumalaa ja pyrkiä pois maallisesta elämästä.
Eli peruskristitylle tarkoittaa lähinnä kristillisen vakaumuksen tietoista noudattamista.
Useilla tuntuu olevan vääristynyt käsitys uskovaisuudesta, ei se usein todellakaan ole tiukkapipoista lastentekoa, viitaten tällä epäilyksiin Cleopatran naittamisesta ja Leonardon ja Jennan lastenteosta.
Itse uskon Jumalaan, mutta perheemme elää varsin maallistuneesti eivätkä monet varmaan edes tiedä kuinka uskonnollinen olenkaan.
Lapseni katsovat tv:tä ja tubea, meikkaavat, vanhin tubettaa pelivideoita ja kasvatuksessani korostan omien mielipiteiden tärkeyttä sekä ehkäisyn merkitystä nuorille.
En halua että lapseni sitoutuvat varhain, kannustan heitä opiskeluun ja toisten hyväksymiseen sellaisena kuin ovat. En todellakaan pidä meitä muita parempina. Toivon toki että mahdollisimman moni löytäisi Jumalan, mutta en kulje saarnaamassa ihmisille. Tietysti yritän elää raamatun mukaan, mutta uskon että Jeesus oli rento ja hyvä tyyppi, aikansa kapinallinen eikä halua että dissaamme muita.
Lasten ei tarvitse tuoda uskoa julki millään lailla elleivät he itse halua, toivon että usko ja sen tuoma rauha löytyy muuta kautta.
Oma kaveripiiriini on laaja ja siihen kuuluu niin homoja kuin heteroitakin, muunsukupuolisiksi itsensä määritteleviä, ateisteja, agnostikkoja sekä syvästi uskonnollisia.
Tällä viitaten kauhisteluihin perheen uskonnollisuudesta, muuhun en ota kantaa.
Jokainen tulkoon uskossaan autuaaksi.
Ei tuo ole mitenkään selvää, tuntuu että hedelmöityshoitoklinikalla saatettaisiin toppuutella lastenhankintaa noin lyhyillä väleillä? En kyllä ole varma asiasta, ei ole kokemusta. Lisäksi osa on hyvinkin hedelmällisiä neljäänkymppiin ja ylikin. Sellaistakin olen lukenut että naisen keho ikään kuin oppii hedelmälliseksi, eli aiemmat raskaudet parantavat hedelmällisyyttä.