Taina Licciardo-Toivola herää klo 03:00
On pistänyt videon Youtubeen aamurutiineistaan. Herää kolmelta ja tekee omia juttujaan, kunnes pienimmät lapset heräävät klo 6. Ajatuksia? Kuulostaa hullulta tuohon aikaan herääminen, mutta samalla olen hieman kateellinen, että joku saa itsensä noin aikasin ylös viettämään omaa aikaa.
Kommentit (10856)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oonko mä ainoa jolla osuu silmään toi lasten käytös. Aivan liian kilttejä, kuuliaisia ja ”koristeellisia”. Vaikuttaa siltä kun ne ois kaikki peloiteltu tuollaisiksi. Jotain tosi pelottavaa tossa muikkelissa on. En yllättyisi yhtään jos raivoaa lapsensa ”riviin ja järjestykseen” aina kun kuvattu pätkä on mennyt ”pieleen” (hänen mielestään) kun joku lapsista on sanonut jotain väärää tai ei ole hymyillyt tarpeeksi kameralle jne jne. Hyi miten paha fiilis jäi noista videoista. ☹
Samaa miettinyt, että ihailtavan kärsivällisesti isot lapset jaksavat esimerkiksi viettää uutta vuotta ja synttäreitä perheensä kanssa. Monet teinit ei todellakaan suostuisi, vaan juhlisivat mieluummin kavereittensa seurassa.
Minua taas ihmetelty se että lapset saivat täysin päättää mitä ilotulitusvälineitä uuden vuoden videolla ostettiin. Taina vain ihasteli ja kyseli määriä, mutta ei sanonut kertaakaan ’ei’. Mahtoi tulla melko kalliiksi. Toivoisin myös että pienillekin lapsille puhuttaisiin kunnon kieltä eikä pelkkää vauvalässytystä.
Taina perheenjäsenineen Paulia lukuunottamatta näyttävät kyllä tosi hoikilta. Kuten Super-Marjon perhe aikanaan. Toivottavasti Tainalla ei mene äärimmäisyyksii laihuuden ihannointi, vaan söisivät tarpeeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja vitsit Taina vaikuttaa laihtuneen paljon. Ehkä videoissa olemisen paineesta. Ei kyllä kovin tervettä tuon ikäisellä.
Jos MPA:n tiedot paikkansa pitää, hänellä on bulimia.
Mikä tuo MPA on?
MPA on varmaan suurin englanninkielinen syömishäiriöfoorumi joka on tunnettu siitä että siellä ei olla kauhean parantumismyönteisiä. Enimmäkseen anoreksiaa ja bulimiaa käsitteleviä aiheita mutta myös ahmimishäiriötä jne. Kun sivustolle rekkautuu ja laittaa hakuun Taina Licciardo-Toivola, tulee aiheesta parikin keskustelua joista aktiivisimmassa jaetaan mm. screenshotteja videoista ja vanhoja kuvia Tainasta, ihaillen milloin laihoja käsiä ja jalkoja. Veikkaan, että a) Taina lukee MPA-keskustelua jossa toivottiin enemmän "body shottia" ja hehkutettiin laihuutta sekä b) MPA-tyypit laittoivat videoihin kommentteja joissa pyydettiin kuvaamaan itseään. On myös esitetty että Taina olisi MPA:n jäsen ja siellä onkin epäilty yhtä tunnusta, jolla on kyllä Tainan tyyliin sopivaa tekstiä, mutta kirjoituksia ei ole tullut pariin vuoteen. Uusimpana villityksenä tuolla on keksitty pyydellä Tainalta laihdutusvideota ja vinkkejä siihen, miten voi pysyä laihana raskausaikana.
Olen rekisteröitynyt ja haulla Taina Licciardo-Toivola en löytänyt yhtään tulosta. ?
Siis mikä perinne se on että ostetaan uusi baby born nukke 10-vuotislahjaksi?
Ja toi Eevan video, siinä ei ollut mitään uutta näkökulmaa, eikä mitään mitä "ei jo tiedettäisi" , varmaan tyttö lukenut tätä keskustelua ja poiminut tietyt palat täältä. Oli tosi tylsä.
Vierailija kirjoitti:
Bulimia kyllä selittäisi huonot hampaat.
Ja onhan tuo laihuuden ihannointi ja raskauksista palautuminen vanhoihin mittoihin aika paljon esillä Tainan videoilla ja kommenteissa. Jopa pakkomielteen tuntuisesti.
Eli vaikka en halua perättömiin huhuihin mukaan lähteä, on syömishäiriö helppo uskoa.
Kuluneet hampaat voivat johtua myös kielilävistyksestä. Kielikoru nimittäin vuosia pidettynä kuluttaa hampaita melkoisesti.
Ihanaa, että täydellisyydessä on muutamia säröjä kuten Paul, joka ei ole millään tavalla eikä millään tasolla puoleensa vetävän oloinen mies, vaan jotain niin päinvastaista kuin ikinä. Oman pikantin lisänsä kuvioihin tuo myös Jennan äiti, joka edustaa aika perinteistä wt-mammaa. Hieman outoa on myös se, että hänellä ja Tainalla on sama suomalainen sukunimi.
Tuosta Tainan englannin dissaamisesta: Hän ei kirjoita kovin hyvää englantia (tai suomea) eikä sanavarasto ole videoiden perusteella kovin monipuolinen, mutta moni suomalaisten oudoksuma juttu selittyy varmasti sillä, että hän puhuu aussienkkua, joka on erilaista kuin amerikan- tai brittienkku, joita kuulee Suomessa huomattavasti enemmän.
En tiedä onko esim. rockets aussienkun nimitys ilotulitusraketeille, mutta mikäli ei, niin veikkaisin, että perhe puhuu finglishiä eli sekoittaa suomea ja englantia arkipuheessaan. Itse asuin lapsena saksankielisessä maassa suomalaisten vanhempieni kanssa ja me ujutimme arkikieleemme saksalaisia sanoja mm. siksi, että ne tulivat mieleen nopeammin kuin suomalaiset vastineet. Saatoimme sanoa esim. "veisitkö myllit pihalle mennessäsi", koska Müll on saksaksi roskat. Kaikki Licciardojen oudot sanat eivät siis välttämättä johdu kielitaidon puutteesta tai huonoudesta.

Paul ei ole puoleensa vetävä?? Ulkonäön ja lapsien kanssa olemisensa todellakin on, tuo mieleen sellaisen taiteilijapersoonan ja jopa eräänlaisen hurmoksellisuuden niillä aiemmilla Lopunajan puheillaan. Kiinnostava persoona ainakin!

No onhan se aika hassua, että Australiasta asti tulee englantia puhuva maailmanmies ja päätyy peräkylällä serkkunsa kanssa naimisiin. Leonardo siis.

Ei kai ne nyt oikeasti mitään serkuksia ole? Sattumalta vaan sama sukunimi äideillä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa, että täydellisyydessä on muutamia säröjä kuten Paul, joka ei ole millään tavalla eikä millään tasolla puoleensa vetävän oloinen mies, vaan jotain niin päinvastaista kuin ikinä. Oman pikantin lisänsä kuvioihin tuo myös Jennan äiti, joka edustaa aika perinteistä wt-mammaa. Hieman outoa on myös se, että hänellä ja Tainalla on sama suomalainen sukunimi.
No onhan se aika hassua, että Australiasta asti tulee englantia puhuva maailmanmies ja päätyy peräkylällä serkkunsa kanssa naimisiin. Leonardo siis.
Taitaa olla aika tavallista noista uskovaisten piireissä. Eipähän ainakaan veri pilaannu.
Hyi helvetti. Jos tosiaan ovat sukua, en voi kuin oksentaa.

Mistä päättelette että olisivat sukua?! Pelkästään sukunimenkö perusteella? Toivola ei ole mikään harvinainen sukunimi
Miksi näistä nobodeista jaksetaan jauhaa vieläkin?
Ei ole serkuksia, joku keksii ilkeyksissään valheita.
Vierailija kirjoitti:
Tuosta Tainan englannin dissaamisesta: Hän ei kirjoita kovin hyvää englantia (tai suomea) eikä sanavarasto ole videoiden perusteella kovin monipuolinen, mutta moni suomalaisten oudoksuma juttu selittyy varmasti sillä, että hän puhuu aussienkkua, joka on erilaista kuin amerikan- tai brittienkku, joita kuulee Suomessa huomattavasti enemmän.
En tiedä onko esim. rockets aussienkun nimitys ilotulitusraketeille, mutta mikäli ei, niin veikkaisin, että perhe puhuu finglishiä eli sekoittaa suomea ja englantia arkipuheessaan. Itse asuin lapsena saksankielisessä maassa suomalaisten vanhempieni kanssa ja me ujutimme arkikieleemme saksalaisia sanoja mm. siksi, että ne tulivat mieleen nopeammin kuin suomalaiset vastineet. Saatoimme sanoa esim. "veisitkö myllit pihalle mennessäsi", koska Müll on saksaksi roskat. Kaikki Licciardojen oudot sanat eivät siis välttämättä johdu kielitaidon puutteesta tai huonoudesta.
Tuossa esimerkissäsi on kyllä vähän eri asiasta kyse. Silloinhan tuo "raketit" sanottaisiin suomeksi keskellä lausetta (eikä "rockets"). Tätähän Taina ei tee, vaan nimenomaan pikemminkin välttelee suomen puhumista. Kyllä minusta tuo ja lukuisat muut esimerkit, kuten tavallisten kasvien (esim. voikukka) ja puiden (koivu) tietämättömyys englanniksi kertovat ihan kielitaitonsa tasosta. Tytär tiesi koivun kyllä suomeksi, muttei kumpikaan englanniksi.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole serkuksia, joku keksii ilkeyksissään valheita.
No en tiedä, ovatko serkuksia, ajattelin vain, että se olisi hassua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa, että täydellisyydessä on muutamia säröjä kuten Paul, joka ei ole millään tavalla eikä millään tasolla puoleensa vetävän oloinen mies, vaan jotain niin päinvastaista kuin ikinä. Oman pikantin lisänsä kuvioihin tuo myös Jennan äiti, joka edustaa aika perinteistä wt-mammaa. Hieman outoa on myös se, että hänellä ja Tainalla on sama suomalainen sukunimi.
Paul ei ole puoleensa vetävä?? Ulkonäön ja lapsien kanssa olemisensa todellakin on, tuo mieleen sellaisen taiteilijapersoonan ja jopa eräänlaisen hurmoksellisuuden niillä aiemmilla Lopunajan puheillaan. Kiinnostava persoona ainakin!
Passiivinen, taikauskoinen, joulupukin näköinen ja iäkäs. Joo-o, ihan kamalan puoleensa vetävää ja täydellinen match 100% ulkonäkökeskeisen laihuuden palvojan kanssa...
Vierailija kirjoitti:
”Vierailija” kirjoitti:
Hieman naurattaa mielikuva internätsiönäl Tainasta Jyväskylän markettien ilotulitekauppaalta ostamassa "some rockets for our new year's party" ja sitten kaupasta lollies päälle. Vieressä lapset huutaa "äiti ostetaan toi!"
Tuo ”lollies” on kyllä niin raivostuttava sana, että otsasuoni puhkeaa oikeesti! 😂 Miks ei voi sanoa candy? Isommalle yleisölle ja katsojakunnalle olisi paljon selkeämpi kun missään muualla maailmassa ei käytetä tuota sanaa. Eikä kukaan englantia vieraana kielenään puhuva edes ymmärrä sitä ilman selitystä tai kuvaa. Ja miksi sitä lolliesia pitää toistella sen 7 kertaa aina joka videolla?
YUMMY! LOLLIES! YUMMY! SKINNIES!
Sille joka ihmetteli ettei T tiedä koivua englanniksi: Australiassa ei juuri näy koivuja, ei siis ole välttämättä koskaan tarvinnut sitä sanaa englanniksi.
Tuo nyt sattuu olemaan Australiassa käytetty sana karkeille totta kai he sitä silloin käyttävät? Vai pitääkö heidän muuttaa puhettaan ja vaihtaa oma kielensä ja siihen sisältyvät sanat amerikanenglanniksi?