Liikutko / urheiletko? Miksi? Miksi et?

Löysin lajin, joka jaksaa kiinnostaa. Käyn salilla kaverini kanssa, niin tulee lähdettyä kun on kerran etukäteen sovittu, vaikka olisi kuinka pimeää ja väsyttäisi.

Jos en liikkuisi, niin selkä alkaisi nopeasti jumittaa, samoin niska-hartiaseutu. Liikunta oikeasti virkistää.

Liikun noin 3-6 kertaa viikossa.

Motivaatio ei ole koskaan ongelma koska se on kivaa ja oman kropan kehityksen huomaaminen on myös kivaa.

Pitää vaan löytää ne lajit joista pitää. Mulle toimii tällä hetkellä uinti ja sali.

No vähän niin ja näin. Koiran kanssa lenkkeilen joskus pidempiäkin lenkkejä ja päivittäin tulee tietty vähintään pari lyhyempää lenkkiä. Muuten liikkuminen on kyllä jäänyt kouluvuosien jälkeen vähille. Aikoinaan ehkä vähän liikaa tuudittauduin siihen, että koiran kanssa tulee liikuttua. Olisi tässä muutakin varmaan tarvittu, mutta iän myötä kynnys nousee. 

Nuorempana harrastin vuosia kilpaurheilua. Se loppui lukioiässä ihan siihen, kun muut asiat alkoi kiinnostaa, mutta edelleen käyn salilla ja lenkkeilen niin, että peruskunto on hyvä. Se on semmonen tapa jäänyt. Aikavarkaat kannattaa välttää. Telkkari, känny ja netti on pahoja aikavarkaita. 

Nuorempana harrastin vuosia kilpaurheilua. Se loppui lukioiässä ihan siihen, kun muut asiat alkoi kiinnostaa, mutta edelleen käyn salilla ja lenkkeilen niin, että peruskunto on hyvä. Se on semmonen tapa jäänyt. Aikavarkaat kannattaa välttää. Telkkari, känny ja netti on pahoja aikavarkaita. 

Mä oon ihan liikuntaan hurahtanut. Liikun lähes joka päivä, pääasiassa salia, juoksulenkkejä, uintia ja pyöräilyä. Lapsena urheilin, lajeina yleisurheilu ja esteratsastus. Sitten 16v kiinnostus lopahti, aloin siideripissikseksi ja olin esikoisen odotukseen asti sellainen tuuriliikkuja. 24-vuotiaana sain esikoisen ja siitä lähti sitten uuteen nousuun innostus. Oma keho ja jaksaminen alkoi kiinnostaa ja olin niin laiha, että senkin takia hankin pt ja aloin treenaamaan. Nyt olen normaalipainoinen, hyväkuntoinen ja tyytyväinen :)

kannattaa aloittaa vaikka parilla lenkillä viikossa ja pikkuhiljaa alkaa kasvattamaan määrää. Joku kiva laji jos löytyy, niin motivaatio kasvaa. Mäkin olen kolmen lapset äiti, asun yksin lasten kanssa. Mut jostain saa aina aikaa nipistettyä sen tunnin päivässä tai pikemmin illassa, et ehtii liikkumaan. Ja lapset liikkuu välillä mukana, joten kivaa yhdessäoloa.

Kävelen koiran kanssa, ei siitä löntystelystä kyllä kovinkaan paljoa liikuntaa tule. Muuten en liiku koska en oikeastaan pidä mistään liikunnasta, ja on niin huono kunto että olisi vaikeaa aloittaakaan mitään.

Kannattaa lähteä siitä mistä aita on matalin.

Mitä lajeja voit alkaa harrastaa ilman suurta ajallista ja rahallista panostusta? Kävelylenkit, pyöräily, venyttely, uinti ja talven tullessa myös hiihto, luistelu?

Ei kannata miettiä näitä kaikkia ja ahdistua heti. Älä aloita sillä että nyt heti telkkari kiinni ja herkut pois ja viitenä päivänä viikossa liikuntaa. Siinä kroppakin säikähtää ja tulee äkkiä fyysinen ja henkinne torjuntareaktio. 

Mulla oli joskus sellainen pt, jonka motto oli: "the only bad workout is the one you didn't do". Eli kaikki liikunta on hyvästä. Ei kannata ajatella että olis huono treeni jos vain kilometrin käveli. Jos kävelit kilometrin, kävelit sentään kilometrin! Matalan kynnyksen treenejä on myös ne perinteiset ja "niin tylsät" porraskävelyt hissin sijaan jne. Mutta matalan kynnyksen treeneistä pääsee pikkuhiljaa etenemään haastavampiin kun kynnys tehdä madaltuu. 

En mitään arkiliikuntaa ihmeellisempää. Urheilemisesta tuun kipeäksi eikä mulla ole aikaa sairastella, joten ei pysty harrastamaan

Liikun 4-5 kertaa viikossa. En pidä liikunnasta, ja aloitin sen vasta yli nelikymppisenä. Ainoa motivaatio on hyvä kunto. Haluan olla terve ja vahva, että jaksan tehdä kaikkea muuta kivaa, kuten vaeltaa ja kiipeillä vuorilla. Haluan säilyttää aktiivisuuden vanhuuteen asti niin hyvin kuin voin.

lahtelaisena tulee liikuttua paljon, koska nuorena jos olit heikko niin et pärjäny kadul.

urheilu lisää voimaa ja mitä enemmän voimaa sitä kovemmat lyönnit.

Et ihan käynännön syistä tulee urheiltuu.

Aika laaja kysymys. Mulla on monipolvinen historia aiheeseen. Koska ap kysyi vinkkejä, joten kirjoitan niitä, ja myös nykytilanteeseen johtaneen lyhyen historian. 

Olin liikunnallisten vanhempien lapsi, joten kotoa sain jo mallia. Meillä tehtiin kävelylenkkejä, pyöräiltiin, käytiin uimassa ja metsäretkillä patikoimassa. 3-13-vuotiaana harrastin jumppaa, taitoluistelua ja balettia. En siis kaikkia kolmea koko kymmentä vuotta, mutta noina vuosina oli aktiiviset liikuntaharrastukset, jotka loppuivat osittain motivaatiopulaan, osittain jalkaongelmiin. Saattaa tietysti olla, että jalkaongelmat vaikuttivat negatiivisesti motivaatioon. 

Siitä alkoi vaikea jakso, jona liikkuminen ei oikein kiinnostanut. Inhosin koululiikuntaa ja jalat oireilivat niin, että osa lajeista ihan sattui. Joukkuelajeista en ole koskaan tykännyt. Harkitsin yläasteen lopussa jopa aikuislukioon menemistä, jotta ei olisi tarvinnut enää sietää koululiikuntaa. Opo kertoi, että sinne voidaan ottaa myös alaikäisiä, jos perusteena on esim. tahto välttää taide- ja käytännönaineet ja siten valmistua lukiosta nopeammin. Pyrin kuitenkin suuren intohimoni mukaisesti musiikkilukioon ja pääsinkin. Siellä oli uskomattoman hyvät liikunnanopettajat. Tytöillä ja pojilla oli yhteiset ryhmät, ryhmällä kaksi opettajaa ja opettajilla aina vaihtoehtoja. Ensimmäisen liikuntakurssin aloitustunnilla he kertoivat, että ainoa tavoite on saada opiskelijat liikkumaan ja nauttimaan siitä. Kursseilla oli hyvä meininki. Tehtiin kivoja juttuja monipuolisesti, kivassa seurassa. Vanhojen tanssit olivat ihanat. Lukion liikunnanopetuksessa näen olleen merkittävän pohjan nykyiselle liikkumiselleni. 

Lukiosta ja esim. vanhojen tansseista alkaa olla nyt 15 vuotta. Tähän väliin on mahtunut monenlaista. On ollut liikuntaspurtteja ja sitten täydellisiä lopahtamisia. Salikortteja hankittu ja lopetettu. Pt-tapaamisia, kavereiden kanssa lenkkeilyä ja milloin mitäkin säännöllisen epäsäännöllistä liikuntaa. Koko ajan takaraivossa on potkinut, että liikkua pitäisi, mutta samalla joku piru olkapäällä on keksinyt milloin tekosyitä ja milloin jotenkin parempia, että liikkuminen on usein myös jäänyt. Jonkinlainen peruskunto ja liikunnallisuus on säilynyt opiskelun ja työn myötä. Olen varhaiskasvatuksen opettaja, ja pystyn liikkumaan työaikana lasten kanssa. Pienikokoisena naisena saan juosta 5-vuotiaita vastaan hippaleikeissä ihan tosissani. Heillä on ennen kaikkea ketteryyttä, joka kolmekymppiseltä väistämättä hiipuu. Lasten kanssa myös luistellaan, ja töiden kautta olen innostunut käymään pitkän tauon jälkeen taas jäällä talvikaudella melko säännöllisesti vapaa-ajallakin.

Viime keväänä osallistuin tutkimushankkeeseen, jossa pyrittiin valmennuksella parantamaan osallistujien elämänlaatua ja työssä jaksamista. Valmentajani teetti minulla ajanhallintatehtävän, jossa viikon ajan kirjattiin tarkasti, mihin aika vuorokaudessa kului. Näki konkreettisesti, paljonko nukkui, kauanko meni ennen kuin pääsi sängystä ylös, miten paljon istui vessassa, julkisissa liikennevälineissä tai rauhallisesti ruokapöydässä päivän aikana. Miten paljon aikaa kului Facebookissa, tv:tä katsoessa tai muuten ruutujen ääressä. Ja miten usein liikkui. Ajankäyttöä seuratessa sivuun alkoi kertyä huomaamattani "dataa" myös siitä, mitä olin syönyt ja paljonko siihen kului rahaa. Valtavan hyödyllinen tehtävä se seuranta oli.

Tuon valmennuksen ja ajankäyttötehtävän pohjalta muuttui arjessani pysyvämmin paljon. Aloin suunnitella kaupassa käyntiä, tehdä eväitä töihin etukäteen, käyttää tyylikästä selkäreppua (niska ja hartiat kiittävät!), pakata repun aamua varten jo illalla... Ryhdyin myös sulkemaan tv:n illalla klo 21. Jos tulin jostain kotiin myöhemmin, en enää avannut televisiota. Tajusin, että tv minua iltaisin valvottaa, vaikka sieltä ei tulisikaan mitään, mitä minun välttämättä tarvitsisi nähdä. Kun pääsin ajoissa nukkumaan, tajusin, että voin laittaa joka aamu kellon soimaan klo 6, koska olen siihen mennessä nukkunut täydet yöunet. Tavallaan pieniä muutoksia, joilla on ollut arkeeni valtavan iso positiivinen vaikutus. 

Kun aamut keväällä olivat valoisia, tajusin, että voin alkaa juosta aamulenkkejä merenrantoja pitkin. Perustelin asiaa itselleni: aamutreeni säästää aikaa päivästä. Jos töistä tullessa tuntuu siltä, ettei jaksa lähteä liikkumaan, se ei ole niin paha, kun aamulla on jo käynyt lenkillä. Aloitin vajaan 3 kilometrin juoksulenkillä viikonloppuisin tai niinä päivinä, kun menin töihin vasta yhdeksäksi. Lenkkejä kertyi alkuun 2-3/vko.  Päätin, että juoksen koko matkan; juoksen niin hiljaista vauhtia, että jaksan. Jos alkoi tuntua rankalta, hidastin vauhtia. Ensimmäisellä lenkillä kävelin viimeiset 200 metriä. Seuraavalla kerralla juoksin jo koko matkan. 

Mukaan tuli loppukeväästä taas salikortti ja sen myötä vaihdellen pilates, tanssitunnit ja lihaskunto. Ne olivat iltatreenejä töiden jälkeen. Into kasvoi vähitellen tehdessä. Ryhdyin myös venyttelemään iltaisin kotona, mikä oli palkitsevaa, kun liikkuvuus ilta illan jälkeen vähitellen lisääntyi.

Nyt, kun juoksua on takana puolisen vuotta, vakiolenkkini on kasvanut 5 km:iin. Pisimmillään olen juossut nyt reilun 7 km:n lenkin. Salikortin mukana tuli myös liikunnan jatkuvuutta tukevia konkreettisia hyötyjä, kun niitä ryhtyi käyttämään. Pystyn varaamaan esim. pilates- ja tanssitunteja ennakkoon, jolloin liikuntaa pystyy suunnittelemaan jo tulevalle viikolle. Se tekee liikkumaan lähtemisestä helpompaa, kun siihen on valmistautunut. Sain käyttööni myös sähköisen harjoituspäiväkirjan ja online-harjoittelun. Harjoituspäiväkirja auttaa konkretisoimaan, miten paljon ja kuinka monipuolisesti harjoittelen. Online-mahdollisuus laskee kynnystä liikkua. Jos ulkona on pimeä, sateinen, liukas tai muuten kurja aamu, online-harjoituksen voi tehdä olohuoneessa. Aamutreenillä päivä lähtee ihanasti käyntiin. Juoksemaan lähteminen voi edelleen tuntua vaikealta. Siihen minun keinoni on lähteä suoraan sängystä. Hampaiden pesu, hiukset ponnarille, treenivaatteet päälle, lenkkarit jalkaan ja lenkkipolulle. Liika miettiminen ei kannata. 

Viime keväänä alkanut innostus on kestänyt pidempään kuin koskaan ennen viimeisten 20 vuoden aikana. Tunnistan, että syynä jatkuvuuteen on ollut kokonaisvaltaisempi elämäntapamuutos, joka lähti käyntiin pienistä oivalluksista osanen kerrallaan. Ja ennen kaikkea oma motivaatio. Minulla oli sisäinen tahto ja voimavaroja tehdä muutos tässä vaiheessa elämää. Kun olen huomannut, kuinka liikkuminen vaikuttaa koko elämääni positiivisesti, on syntynyt motivaatio vain jatkaa. 

12

Vierailija kirjoitti:

Tuon valmennuksen ja ajankäyttötehtävän pohjalta muuttui arjessani pysyvämmin paljon. Aloin suunnitella kaupassa käyntiä, tehdä eväitä töihin etukäteen, käyttää tyylikästä selkäreppua (niska ja hartiat kiittävät!), pakata repun aamua varten jo illalla... Ryhdyin myös sulkemaan tv:n illalla klo 21. Jos tulin jostain kotiin myöhemmin, en enää avannut televisiota. Tajusin, että tv minua iltaisin valvottaa, vaikka sieltä ei tulisikaan mitään, mitä minun välttämättä tarvitsisi nähdä. Kun pääsin ajoissa nukkumaan, tajusin, että voin laittaa joka aamu kellon soimaan klo 6, koska olen siihen mennessä nukkunut täydet yöunet. Tavallaan pieniä muutoksia, joilla on ollut arkeeni valtavan iso positiivinen vaikutus. 

Kun aamut keväällä olivat valoisia, tajusin, että voin alkaa juosta aamulenkkejä merenrantoja pitkin. Perustelin asiaa itselleni: aamutreeni säästää aikaa päivästä. Jos töistä tullessa tuntuu siltä, ettei jaksa lähteä liikkumaan, se ei ole niin paha, kun aamulla on jo käynyt lenkillä. Aloitin vajaan 3 kilometrin juoksulenkillä viikonloppuisin tai niinä päivinä, kun menin töihin vasta yhdeksäksi. Lenkkejä kertyi alkuun 2-3/vko.  Päätin, että juoksen koko matkan; juoksen niin hiljaista vauhtia, että jaksan. Jos alkoi tuntua rankalta, hidastin vauhtia. Ensimmäisellä lenkillä kävelin viimeiset 200 metriä. Seuraavalla kerralla juoksin jo koko matkan. 

Mukaan tuli loppukeväästä taas salikortti ja sen myötä vaihdellen pilates, tanssitunnit ja lihaskunto. Ne olivat iltatreenejä töiden jälkeen. Into kasvoi vähitellen tehdessä. Ryhdyin myös venyttelemään iltaisin kotona, mikä oli palkitsevaa, kun liikkuvuus ilta illan jälkeen vähitellen lisääntyi.

Nyt, kun juoksua on takana puolisen vuotta, vakiolenkkini on kasvanut 5 km:iin. Pisimmillään olen juossut nyt reilun 7 km:n lenkin. Salikortin mukana tuli myös liikunnan jatkuvuutta tukevia konkreettisia hyötyjä, kun niitä ryhtyi käyttämään. Pystyn varaamaan esim. pilates- ja tanssitunteja ennakkoon, jolloin liikuntaa pystyy suunnittelemaan jo tulevalle viikolle. Se tekee liikkumaan lähtemisestä helpompaa, kun siihen on valmistautunut. Sain käyttööni myös sähköisen harjoituspäiväkirjan ja online-harjoittelun. Harjoituspäiväkirja auttaa konkretisoimaan, miten paljon ja kuinka monipuolisesti harjoittelen. Online-mahdollisuus laskee kynnystä liikkua. Jos ulkona on pimeä, sateinen, liukas tai muuten kurja aamu, online-harjoituksen voi tehdä olohuoneessa. Aamutreenillä päivä lähtee ihanasti käyntiin. Juoksemaan lähteminen voi edelleen tuntua vaikealta. Siihen minun keinoni on lähteä suoraan sängystä. Hampaiden pesu, hiukset ponnarille, treenivaatteet päälle, lenkkarit jalkaan ja lenkkipolulle. Liika miettiminen ei kannata. 

Viime keväänä alkanut innostus on kestänyt pidempään kuin koskaan ennen viimeisten 20 vuoden aikana. Tunnistan, että syynä jatkuvuuteen on ollut kokonaisvaltaisempi elämäntapamuutos, joka lähti käyntiin pienistä oivalluksista osanen kerrallaan. Ja ennen kaikkea oma motivaatio. Minulla oli sisäinen tahto ja voimavaroja tehdä muutos tässä vaiheessa elämää. Kun olen huomannut, kuinka liikkuminen vaikuttaa koko elämääni positiivisesti, on syntynyt motivaatio vain jatkaa. 

12

Tästä voisi ehkä tiivistää, että liikunta on yksi osa kokonais elämänhallintaa. Kaikki ei pysty siihen joka hetki. Liikunnallinen elämäntapa vaatii myös säännöllistä unirytmiä, terveelliseen painottuvaa ruokavaliota ja ajankäytön hallintaa. Kaikilla on mahdollisuus tähän, mutta kaikki eivät ole siihen aina motivoituneita. Sitä kutsutaan yhdeltä nimeltään itsekuriksi. Joillekin se on helpompaa kuin toisille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuon valmennuksen ja ajankäyttötehtävän pohjalta muuttui arjessani pysyvämmin paljon. Aloin suunnitella kaupassa käyntiä, tehdä eväitä töihin etukäteen, käyttää tyylikästä selkäreppua (niska ja hartiat kiittävät!), pakata repun aamua varten jo illalla... Ryhdyin myös sulkemaan tv:n illalla klo 21. Jos tulin jostain kotiin myöhemmin, en enää avannut televisiota. Tajusin, että tv minua iltaisin valvottaa, vaikka sieltä ei tulisikaan mitään, mitä minun välttämättä tarvitsisi nähdä. Kun pääsin ajoissa nukkumaan, tajusin, että voin laittaa joka aamu kellon soimaan klo 6, koska olen siihen mennessä nukkunut täydet yöunet. Tavallaan pieniä muutoksia, joilla on ollut arkeeni valtavan iso positiivinen vaikutus. 

Kun aamut keväällä olivat valoisia, tajusin, että voin alkaa juosta aamulenkkejä merenrantoja pitkin. Perustelin asiaa itselleni: aamutreeni säästää aikaa päivästä. Jos töistä tullessa tuntuu siltä, ettei jaksa lähteä liikkumaan, se ei ole niin paha, kun aamulla on jo käynyt lenkillä. Aloitin vajaan 3 kilometrin juoksulenkillä viikonloppuisin tai niinä päivinä, kun menin töihin vasta yhdeksäksi. Lenkkejä kertyi alkuun 2-3/vko.  Päätin, että juoksen koko matkan; juoksen niin hiljaista vauhtia, että jaksan. Jos alkoi tuntua rankalta, hidastin vauhtia. Ensimmäisellä lenkillä kävelin viimeiset 200 metriä. Seuraavalla kerralla juoksin jo koko matkan. 

Mukaan tuli loppukeväästä taas salikortti ja sen myötä vaihdellen pilates, tanssitunnit ja lihaskunto. Ne olivat iltatreenejä töiden jälkeen. Into kasvoi vähitellen tehdessä. Ryhdyin myös venyttelemään iltaisin kotona, mikä oli palkitsevaa, kun liikkuvuus ilta illan jälkeen vähitellen lisääntyi.

Nyt, kun juoksua on takana puolisen vuotta, vakiolenkkini on kasvanut 5 km:iin. Pisimmillään olen juossut nyt reilun 7 km:n lenkin. Salikortin mukana tuli myös liikunnan jatkuvuutta tukevia konkreettisia hyötyjä, kun niitä ryhtyi käyttämään. Pystyn varaamaan esim. pilates- ja tanssitunteja ennakkoon, jolloin liikuntaa pystyy suunnittelemaan jo tulevalle viikolle. Se tekee liikkumaan lähtemisestä helpompaa, kun siihen on valmistautunut. Sain käyttööni myös sähköisen harjoituspäiväkirjan ja online-harjoittelun. Harjoituspäiväkirja auttaa konkretisoimaan, miten paljon ja kuinka monipuolisesti harjoittelen. Online-mahdollisuus laskee kynnystä liikkua. Jos ulkona on pimeä, sateinen, liukas tai muuten kurja aamu, online-harjoituksen voi tehdä olohuoneessa. Aamutreenillä päivä lähtee ihanasti käyntiin. Juoksemaan lähteminen voi edelleen tuntua vaikealta. Siihen minun keinoni on lähteä suoraan sängystä. Hampaiden pesu, hiukset ponnarille, treenivaatteet päälle, lenkkarit jalkaan ja lenkkipolulle. Liika miettiminen ei kannata. 

Viime keväänä alkanut innostus on kestänyt pidempään kuin koskaan ennen viimeisten 20 vuoden aikana. Tunnistan, että syynä jatkuvuuteen on ollut kokonaisvaltaisempi elämäntapamuutos, joka lähti käyntiin pienistä oivalluksista osanen kerrallaan. Ja ennen kaikkea oma motivaatio. Minulla oli sisäinen tahto ja voimavaroja tehdä muutos tässä vaiheessa elämää. Kun olen huomannut, kuinka liikkuminen vaikuttaa koko elämääni positiivisesti, on syntynyt motivaatio vain jatkaa. 

12

Tästä voisi ehkä tiivistää, että liikunta on yksi osa kokonais elämänhallintaa. Kaikki ei pysty siihen joka hetki. Liikunnallinen elämäntapa vaatii myös säännöllistä unirytmiä, terveelliseen painottuvaa ruokavaliota ja ajankäytön hallintaa. Kaikilla on mahdollisuus tähän, mutta kaikki eivät ole siihen aina motivoituneita. Sitä kutsutaan yhdeltä nimeltään itsekuriksi. Joillekin se on helpompaa kuin toisille. 

Tuohon jatkaisin vielä, että ei kannata olettaa ihmisistä, että liikkumattomuus on itsekurin puutetta, ei se aina ole omasta motivaatiosta kiinni. Vaikka kuinka haluaisin mennä lenkille ja kohentaa kuntoa, ei siinä ole tällä hetkellä mitään järkeä. Lapset valvottaa öisin ja nukun huonosti ja lisäksi kärsin anemiasta, mikä aiheuttaa sen että en palaudu liikunnasta niinkuin ennen. Ihmisillä on eri syitä olla liikkumatta eikä ikinä pidä tuomita tai tehdä typeriä oletuksia muista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuon valmennuksen ja ajankäyttötehtävän pohjalta muuttui arjessani pysyvämmin paljon. Aloin suunnitella kaupassa käyntiä, tehdä eväitä töihin etukäteen, käyttää tyylikästä selkäreppua (niska ja hartiat kiittävät!), pakata repun aamua varten jo illalla... Ryhdyin myös sulkemaan tv:n illalla klo 21. Jos tulin jostain kotiin myöhemmin, en enää avannut televisiota. Tajusin, että tv minua iltaisin valvottaa, vaikka sieltä ei tulisikaan mitään, mitä minun välttämättä tarvitsisi nähdä. Kun pääsin ajoissa nukkumaan, tajusin, että voin laittaa joka aamu kellon soimaan klo 6, koska olen siihen mennessä nukkunut täydet yöunet. Tavallaan pieniä muutoksia, joilla on ollut arkeeni valtavan iso positiivinen vaikutus. 

Kun aamut keväällä olivat valoisia, tajusin, että voin alkaa juosta aamulenkkejä merenrantoja pitkin. Perustelin asiaa itselleni: aamutreeni säästää aikaa päivästä. Jos töistä tullessa tuntuu siltä, ettei jaksa lähteä liikkumaan, se ei ole niin paha, kun aamulla on jo käynyt lenkillä. Aloitin vajaan 3 kilometrin juoksulenkillä viikonloppuisin tai niinä päivinä, kun menin töihin vasta yhdeksäksi. Lenkkejä kertyi alkuun 2-3/vko.  Päätin, että juoksen koko matkan; juoksen niin hiljaista vauhtia, että jaksan. Jos alkoi tuntua rankalta, hidastin vauhtia. Ensimmäisellä lenkillä kävelin viimeiset 200 metriä. Seuraavalla kerralla juoksin jo koko matkan. 

Mukaan tuli loppukeväästä taas salikortti ja sen myötä vaihdellen pilates, tanssitunnit ja lihaskunto. Ne olivat iltatreenejä töiden jälkeen. Into kasvoi vähitellen tehdessä. Ryhdyin myös venyttelemään iltaisin kotona, mikä oli palkitsevaa, kun liikkuvuus ilta illan jälkeen vähitellen lisääntyi.

Nyt, kun juoksua on takana puolisen vuotta, vakiolenkkini on kasvanut 5 km:iin. Pisimmillään olen juossut nyt reilun 7 km:n lenkin. Salikortin mukana tuli myös liikunnan jatkuvuutta tukevia konkreettisia hyötyjä, kun niitä ryhtyi käyttämään. Pystyn varaamaan esim. pilates- ja tanssitunteja ennakkoon, jolloin liikuntaa pystyy suunnittelemaan jo tulevalle viikolle. Se tekee liikkumaan lähtemisestä helpompaa, kun siihen on valmistautunut. Sain käyttööni myös sähköisen harjoituspäiväkirjan ja online-harjoittelun. Harjoituspäiväkirja auttaa konkretisoimaan, miten paljon ja kuinka monipuolisesti harjoittelen. Online-mahdollisuus laskee kynnystä liikkua. Jos ulkona on pimeä, sateinen, liukas tai muuten kurja aamu, online-harjoituksen voi tehdä olohuoneessa. Aamutreenillä päivä lähtee ihanasti käyntiin. Juoksemaan lähteminen voi edelleen tuntua vaikealta. Siihen minun keinoni on lähteä suoraan sängystä. Hampaiden pesu, hiukset ponnarille, treenivaatteet päälle, lenkkarit jalkaan ja lenkkipolulle. Liika miettiminen ei kannata. 

Viime keväänä alkanut innostus on kestänyt pidempään kuin koskaan ennen viimeisten 20 vuoden aikana. Tunnistan, että syynä jatkuvuuteen on ollut kokonaisvaltaisempi elämäntapamuutos, joka lähti käyntiin pienistä oivalluksista osanen kerrallaan. Ja ennen kaikkea oma motivaatio. Minulla oli sisäinen tahto ja voimavaroja tehdä muutos tässä vaiheessa elämää. Kun olen huomannut, kuinka liikkuminen vaikuttaa koko elämääni positiivisesti, on syntynyt motivaatio vain jatkaa. 

12

Tästä voisi ehkä tiivistää, että liikunta on yksi osa kokonais elämänhallintaa. Kaikki ei pysty siihen joka hetki. Liikunnallinen elämäntapa vaatii myös säännöllistä unirytmiä, terveelliseen painottuvaa ruokavaliota ja ajankäytön hallintaa. Kaikilla on mahdollisuus tähän, mutta kaikki eivät ole siihen aina motivoituneita. Sitä kutsutaan yhdeltä nimeltään itsekuriksi. Joillekin se on helpompaa kuin toisille. 

Tuohon jatkaisin vielä, että ei kannata olettaa ihmisistä, että liikkumattomuus on itsekurin puutetta, ei se aina ole omasta motivaatiosta kiinni. Vaikka kuinka haluaisin mennä lenkille ja kohentaa kuntoa, ei siinä ole tällä hetkellä mitään järkeä. Lapset valvottaa öisin ja nukun huonosti ja lisäksi kärsin anemiasta, mikä aiheuttaa sen että en palaudu liikunnasta niinkuin ennen. Ihmisillä on eri syitä olla liikkumatta eikä ikinä pidä tuomita tai tehdä typeriä oletuksia muista.

On varmasti olemassa elämäntilanteita, joissa minkäänlaisen liikuntaharrastuksen aloittaminen ei ole mahdollista. Syyt voivat olla ulkoisia (esim. perhetilanne, työtilanne, taloudellinen tilanne) tai terveydellisiä. En väheksy näitä syitä. Ne voivat luoda kokonaiselämäntilanteen, jossa ihminen ei pysty/jaksa/halua liikkua. Silloin se on ihmisen oma valinta (joka johtuu elämäntilanteesta) eikä kenenkään sitä pidä tuomita. 

Uskon kuitenkin, että pieni liikunta olisi mahdollista lähes kaikille, jos sisäinen motivaatio siihen löytyy. Ei se auta, jos ulkoa sanotaan, että kyllä sä pystyt lasten kanssa lattialla konttaamaan, kyllä sä pystyt lapsten kanssa vähän tanssahtelemaan, venyttele illalla kerran viikossa. Tällaiset "tsemppaavat" vinkit eivät auta, jos ihminen ei löydä siihen sisäistä motivaatiota. 

Ap:n sain sen käsityksen, että vähän ehkä vinkit kiinnostelisi. Siksi niitä täällä kai kuitenkin saa jakaa. Ei siitäkään tartte kenenkään syyllistyä. 

Työpaikkani naisväestöstä ehkä 50% ei liiku muuten kuin arkiliikuntaa harrastaen (kevyt kävely, koiran ulkoilutus yms.), 40% käy erittäin satunnaisesti jossain kansalaisopiston jumpissa tai joogassa ja 10% harrastaa liikuntaa siten, että käy monta kertaa viikossa jumpissa, salilla, juoksee yms.

Oikeastaan samat suhdeluvut pätevät myös ystävä- ja tuttavapiiriini. Joten aika vähän on loppujen lopuksi säännöllisesti treenaavia. Ei se ole ihan niin yleistä, kuin tätä palstaa lukiessa voisi kuvitella. Täällä kaikki ovat timanttisessa kunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Työpaikkani naisväestöstä ehkä 50% ei liiku muuten kuin arkiliikuntaa harrastaen (kevyt kävely, koiran ulkoilutus yms.), 40% käy erittäin satunnaisesti jossain kansalaisopiston jumpissa tai joogassa ja 10% harrastaa liikuntaa siten, että käy monta kertaa viikossa jumpissa, salilla, juoksee yms.

Oikeastaan samat suhdeluvut pätevät myös ystävä- ja tuttavapiiriini. Joten aika vähän on loppujen lopuksi säännöllisesti treenaavia. Ei se ole ihan niin yleistä, kuin tätä palstaa lukiessa voisi kuvitella. Täällä kaikki ovat timanttisessa kunnossa.

Entä miesväestöstä?

Tutkimusten mukaan Suomessa naiset ovat keskimäärin koulutetumpia, terveempiä ja elävät pidempään kuin miehet. 

En pysty sairauden takia liikkumaan muuten kuin uimaan, enkä ole jaksanut syksyn myötä alkaa uimahallikäynteihin. Masentaa. Olisi kiva mennä lenkille ja salille.

Koiran kanssa kävelen päivittäin noin tunti-puolitoista, eripituisissa pätkissä. Nyt raskausaikana ei voimat riitä pitempiin lenkkeihin. Kävelen myös työmatkat ja muut menot, jos mies ei pääse kuskaamaan. Ikinä ei oo mulla mitään liikuntaharrastusta ollut, enkä usko että tulee olemaan.