Miten te sinkkuna tyytyväisenä elävät pystytte siihen?

En tiedä, se parisuhteen hinku vaan jotenkin meni ohi kun tarpeeksi monesti yrittäessä tuli lunta tupaan. Enää ei jaksa päätään vaivata koko asialla ja on tullut todettua, että on se vaan huoletonta yksin. Etenkin kun on saanut sivusta seurata, miten lähes jokainen pariskunta eroaa ja alkaa se säätäminen lasten yms. kanssa, ei käy kateeksi heitä eikä lapsia.

Miten niin ei löydä? Mies oli 39 kun alettiin seurustella. Hänen ensimmäinen vakava suhde.

Missä iässä epäkiinnostava mies vielä voi löytää naisen, jos 36v ei siinä enää voi onnistua?

Mulla on kaksi suhdetta takana, lyhyitä molemmat, joten suurimman osan elämästäni olen ollut yksin. Näihin vuosiin on kyllä mahtunut tyytymättömiäkin vaiheita, sillä kaipuu olla rakastettu, on ollut kova. En oikein tiedä, mikä asian on muuttanut, mutta viimeiset vuodet ovat olleet ihan onnellisia näin yksin. Ehkä se on sitä, että tähän on tottunut, eikä enää edes toivo, että jonkun kohtaisi.

Minulla ei ole mitään erityistä läheisyydenkaipuuta, ehkä pikemminkin päinvastoin, mutta en kyllä ole varsinaisesti mikään ihmisvihaajakaan.

Se nyt vaan on fakta, ettei suhteet kestä enää nykyään mitään joten miksi hankkiutua moiseen itseään ankeuttamaan ja masennuttamaan vielä lisää. Jos kuvittelet, että yksin on kauheaa, niin kuvittele sitten se tilanne kun tulee riitelyt ja erot kumppanin kanssa, varmaan siinä tilanteessa olisi kernaasti yksin.

Olet nainen.

Olen 55 v. nainen, ollut yksin 15 vuotta. Siihen tottuu. Mitä kauemmin olet yksin, sen helpompaa se on. Nykyään en enää edes voisi kuvitella olevani miehen kanssa.

Työ on hyvinkin empatiaa, läheisyyttä ja jatkuvaa kontaktia toisiin vaativaa.

Himassa on kiva olla ihan itsekseen ja tehdä omia juttuja.

Toista ihmistä en koe tarvitsevani jakamaan /tai kertomaan kantojaan (kuten töissä) omaan reviiriini.

Seksuaalisiin tarpeisiin löytyy apua tuttavapiiristä.

M41

Jotenkin olen onnistunut unohtamaan läheisyydenkaipuun. Koin tarvetta parisuhteelle n. 32-vuotiaaksi ja muistan todella masentavia yksinäisiä viikonloppuja yli kymmenen vuoden ajalta. Sitten se yhtäkkiä helpotti. Tajusin kuinka onnettomia kaikki suhteet ympärilläni ovat. Yksin on tasaisempaa ja saan kuitenkin iloa tekemällä asioita joista tykkään. Edelleen masentaa jos jumiudun koko viikonlopuksi kotiin (kirjaimellisesti perjantaina kotiin ja maanantaina töihin, ei ihmiskontakteja), joten yritän välttää sitä ja lähden vähintään kaupungille kävelemään jos ei muuta.

Lapsia voi vielä vähän hellitellä vaikka jo yläkouluikäisiä ovatkin; halataan, silittelen joskus tukkaa jne. Nojaillaan sohvalla olkapäät vastakkain. Joskus oikein ihmettelen miten luontevaa meidän läheisyys on. Ja lemmikit ovat tietysti vastaanottava hellittelyn kohde ja myös antavat omalla tavallaan lämpöä ja läheisyyttä. Ei oikeastaan osaa enää muuta kaivatakaan, niin pitkään on menty näin. Mulla siis yli 10 vuotta uusiosinkkuutta takana, yli 3-kymppiseksi olin suhteessa non-stoppina.

Joskus ajatukset harhautuvat petipuuhiin ja ne tietty on kovia hetkiä. Mutta aika on tehnyt siinäkin tehtävänsä ja noita hetkiä on aina vaan harvemmin ja harvemmin. Silti kyllä ottaisin mielelläni vakkarin sänkyseuralaisen, jos jostakin kiva, puoleensavetävä ja luotettava kaveri löytyisi. En ole kylläkään sellaista etsinyt, nyt varmaan ekaa kertaa edes muotoilin asian näin lauseeksi.

Salaisuus taitaa olla tajuaminen, millaisia suhteet on tosielämässä ja aika harvalla pariskunnalla taitaa mennä kauhean onnellisesti. Se helpottaa yksinolemista ja voi kokea jopa olevansa onnekas. Siinä läheisyyden kaipuussa aikoinaan ainakin itsellä oli joku lapsellinen "happily forever and after" elokuvaromanssi aina mielessä ja oikeastihan parisuhteet on aika kaukana siitä.

Minulla on ollut useita parisuhteita ja nyt en vaan enää jaksa oikuttelevia naisia. Lyhyitä ja pitkiä suhteita ja kaikkia yhdistää samat mielipiteiden vaihtelut. Eikä tuo nyt yksin niin paha olisi, mutta tuolla oikeutetaan kaikki järjettömyydet, hankinnoista lähtien. Vaikka kuinka näin vanhempana tuntuu vienti lisäntyvän, niin ei enää koskaan.

En pystykään, ikää taulussa jo 49 v ja yksinäisyys syvenee vuosi vuodelta. Varsinkin kun on huolia ja murheita tai on esim. kipeä niin on aivan kauheaa. Kauppaan pitää mennä vaikka oksennustaudissa kun kukaan ei käy puolesta. Joka päivä syön yksin.

Ei tämä ole elämää. Nuorena oli paljon vientiä mutta olin ronkeli ja jäin yksin.

Paljon helpompaa kokonaisuuden kannalta.Perhe tulee perustettua silloin kun nuori mies ei osaa ajatella kaluaan pitemmälle.

Olen 32 enkä koskaan seurustellut. Välillä haluaisin kumppanin, mutta aika usein tulee sellainen olo että olen liian itsenäinen tai jotain ettei kukaan jaksaisi sitä. Minulla on yksi todella läheinen ystävä joka asuu melkein naapurissa ja jonka kanssa jaetaan arkea aina kun pystytään, se varmaan täyttää sen isoimman kaipuun ihmissuhteeseen. Seksuaaliset tarpeeni osaan itse tyydyttää, mutta olishan se joskus kiva nukkua jonkun rakkaan vieressä.

Ai taasko kirjoittelet läheisyydenkaipuustasi? Niinkuin joka päivä muutenkin? Huutista. Mee hoitoon.

Kannattaa ihan oikeasti opetella hyväksymään asia, ja vanha klisee että onni löytyy ihmisen itsensä sisältä on totta. Kun oppii olemaan yksin, niin oma onnellisuus ei ole enää muista ihmisistä riippuvainen. Kun nämä asiat on oppinut, toiset ihmiset ovat elämässäsi ylimääräistä hyvää eikä sinun tarvitse ripustautua toisiin. Mutta rankkaahan se aluksi on.

Ei ole kaiken vaivan arvoista, keskity omiin juttuihin, pysyt paljon tyytyväisempänä.

Vierailija kirjoitti:

En pystykään, ikää taulussa jo 49 v ja yksinäisyys syvenee vuosi vuodelta. Varsinkin kun on huolia ja murheita tai on esim. kipeä niin on aivan kauheaa. Kauppaan pitää mennä vaikka oksennustaudissa kun kukaan ei käy puolesta. Joka päivä syön yksin.

Ei tämä ole elämää. Nuorena oli paljon vientiä mutta olin ronkeli ja jäin yksin.

Ei tarvitse, kun pitää kotona vähintään muutaman päivän hätävaraa.

Silläkin on varmaan merkitystä on ollut sinkku ns aina vaI onko aikaisemmin ollut naimisissa ja on omia lapsia. Itse jos 'joutuisin' sinkuksi niin ainakin olisi omia lapsia, vakaa talous ja ystäviä. Lisäksi vielä iso perhe lähellä.