Lidl on taas "halvin", mutta sieltä ei voi ostaa leipää, kahvia, kosmetiikkaa, mausteita, pastaa tai leivinpaperia
Leipä = lähinnä bulkkiruispaloja ja Lidlin omaa pakasteesta pastettua kuraa
Kahvi = sitä ei osta hullukaan
Kosmetiikka = olen yrittänyt, sain hirveitä patteja otsaan
Mausteet = etsipä korianterinsiemeniä tai mitä tahansa vähän erikoisempaa, ei ole
Pasta = merkkimakaronia ei edelleenkään ole
Leivinpaperi = en suostu ostamaan valmiiksi leikattua paperia, muuta ei ole
Ja tämä on vain lyhyt lista. Joku voisi kirjoittaa Lidlin hengenvaarallisista jatkojohdoista ym.
Kommentit (392)
Vierailija kirjoitti:
Vika on minussa, mutta jostain syystä en "osaa" ostaa Lidlistä kuin herkkuja ja kausittain esim. marjoja tai hedelmiä tai jotain erikoistuotteita. Aina kun alan miettimään ruoanlaittoa, jotakin puuttuu valikoimasta tai sitten sitä myydään järjettömän kokoisissa pakkauksissa omiin tarpeisiini nähden. Tai sitten juurikin tuotetta löytyy yhtenä versiona, mutta kun haluaisin toisenlaista.
No on myönnettävä, että jukurtit on Lidlissä yleensä hyviä. Mutta valikoima on taas varmaan pienen myymälän takia rajoittunut :(. Herkkua on myös suklaavanukas vai mitä se on, sellaisessa kahden annoksen kipossa. Nam!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vittu tuo yks vastaaja... Vetää päivittäin oikein KAMEMPERTTIA ja aasialaista ruokaa, siis joka helevetin päivä niin ei voi litliin mennä🤣😂😂😂🤣😂😂😭😭😭
Nämä Lidl-ketjut ovat aina samanlaisia. Normaalit ihmiset kehuvat kuinka Lidlistä saa edullisesti tavallista ruokaa ja hipsterit valittavat, kuinka sieltä ei löydy esimerkiksi nyt kuivattua kamelinvarvasta ja siksi Ldlistä ei voi ostaa ikinä eikä koskaan yhtään mitään muutakaan.
En ole hipsteri vaan köyhä mummu, joka ajelee fillarilla kauppaan. Täällä Lidl on etäälllä muista kaupoista, joten mieluummin menen sinne, missä on valinnanvaraa, sekä tuotteissa, että kaupoissa. Kaiken lisäksi Lidl on ahdas, aina on joku per siissä kiinni. Fillareiden parkkikulmaus on kamalan ahdas, huomaa kyllä, että meitä ei sinne edes haluta. Se kulmaus on talvisin myös niin liukas, että meinaa kaatua. Kerran laitoin viestin, että heitelkää nyt hiekkaa sinne, kun on ihan jäinen.
Juon pannukahvia vanhaan malliin, sitä on Lidlissä (ainakin täällä) vain yhtä huonoa merkkiä.
Pannukahvin juonti on hipsteröintiä. Mikä on kun ei suodatinkahvi kelpaa?
Jos minä saisin päättää, polkupyöräily kiellettäisiin heti kaikkialla. Oikein vihaksi pistää, kun joka päivä kaupungilla liikuessa saa olla hengenvaarassa pyöräilijöiden tähden.
Se on totta, että Lidl ei saa aina parhaita tontteja liikkeilleen. Siitä pitävät huolen erityisesti paikallisosuuskauppojen hallintoneuvostoissa istuvat kunnallispoliitikot.

Normaalit ihmiset kuvittelee ilmeisesti että aasialainen ruoka on ”hipstereille” ja verrattuna kuivattuun kamelinvarpaaseen. Kyllä te normaalit ihmiset saatte edelleenkin syödä perunaa ja jauhelihakastikettanne, turha siitä on alemmuudentunnetta kokea jos joku muu syö vaikkapa arkiruokanaan aasialaista.
Hui, eikö aasialaiset ole normaaleja aasialaisruokineen?
Lidl on mun miehen ykköskauppa (on aasialainen) ja saa sieltä kyllä lähes kaiken mitä kokkailuihinsa tarvitsee. Loput hakee etnisistä ruokakaupoista.
Olin ostamassa Lidlistä tuorejuustoa.
Katoin tuorejuustopaketin sisältöä, siinä luki, että tehty yogurtista. Onko tämä yleistä?
Joo, maustevalikoima on uskomattoman surkea! Siis montako kertaa olen etsinyt sieltä jotain ihan tavallista, esim. rakuunaa, kardemummaa tai inkivääriä. Aina joutuu pettymään. Lidl on meidän lähikauppa, mutta enemmistön ostoksista teen muualta. Miksei siellä voi olla tavallista Valion jukurttia? Tai tavallisia wokkivihanneksia. Meillä syödään wokkia vähintään kerran viikossa, joten usein joutuu hakemaan S-marketista, kun harvoin jaksan pilkkoa itse kaikkia kasviksia. Lidlin pakastejuurekset yleisestikin on tosi huonoja. Keittojuurekset ei vastaa ollenkaan muiden kauppojen laatua.
Prisman hinnat ovat niin lähellä lidliä että bonusten kanssa menevät tasoihin tai jopa alle.

Koska valio on liian kallista lidlin tuotteeksi. Mikä vika muuten pohjolan maidon tuotteissa?
Vierailija kirjoitti:
Mutta sielläpä on universumin kenties parasta tuorekelmua. Paljon, halpaa, paksua, ja sellaista, joka tarraa taudin lailla kiinni viheliäisimpiinkin keramiikkapurnukoihin, muttei ikinä itseensä ja kierry naruksi. Toinen oodin arvoinen tuote ovat nukkaamattomat vanulaput.
Jättäkää nyt ne tuorekelmut yms. turhat muovit ostamatta, mihin sitä muka tarvitsee!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vittu tuo yks vastaaja... Vetää päivittäin oikein KAMEMPERTTIA ja aasialaista ruokaa, siis joka helevetin päivä niin ei voi litliin mennä🤣😂😂😂🤣😂😂😭😭😭
Nämä Lidl-ketjut ovat aina samanlaisia. Normaalit ihmiset kehuvat kuinka Lidlistä saa edullisesti tavallista ruokaa ja hipsterit valittavat, kuinka sieltä ei löydy esimerkiksi nyt kuivattua kamelinvarvasta ja siksi Ldlistä ei voi ostaa ikinä eikä koskaan yhtään mitään muutakaan.
Normaalit ihmiset kuvittelee ilmeisesti että aasialainen ruoka on ”hipstereille” ja verrattuna kuivattuun kamelinvarpaaseen. Kyllä te normaalit ihmiset saatte edelleenkin syödä perunaa ja jauhelihakastikettanne, turha siitä on alemmuudentunnetta kokea jos joku muu syö vaikkapa arkiruokanaan aasialaista.
Hui, eikö aasialaiset ole normaaleja aasialaisruokineen?
Lidl on mun miehen ykköskauppa (on aasialainen) ja saa sieltä kyllä lähes kaiken mitä kokkailuihinsa tarvitsee. Loput hakee etnisistä ruokakaupoista.
Ei kyllä saa edes kunnon riisiä. Miten aasialainen voi löytää lähes kaiken kokkailuun? Mitä te kokkaatte? Jotenkin vaikea uskoa. Lidlissä on kuitenkin maailman surkein maustevalikoima ja riisit on todella huonoa laatua. Mitä sieltä sitten saa? Bambua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vittu tuo yks vastaaja... Vetää päivittäin oikein KAMEMPERTTIA ja aasialaista ruokaa, siis joka helevetin päivä niin ei voi litliin mennä🤣😂😂😂🤣😂😂😭😭😭
Nämä Lidl-ketjut ovat aina samanlaisia. Normaalit ihmiset kehuvat kuinka Lidlistä saa edullisesti tavallista ruokaa ja hipsterit valittavat, kuinka sieltä ei löydy esimerkiksi nyt kuivattua kamelinvarvasta ja siksi Ldlistä ei voi ostaa ikinä eikä koskaan yhtään mitään muutakaan.
En ole hipsteri vaan köyhä mummu, joka ajelee fillarilla kauppaan. Täällä Lidl on etäälllä muista kaupoista, joten mieluummin menen sinne, missä on valinnanvaraa, sekä tuotteissa, että kaupoissa. Kaiken lisäksi Lidl on ahdas, aina on joku per siissä kiinni. Fillareiden parkkikulmaus on kamalan ahdas, huomaa kyllä, että meitä ei sinne edes haluta. Se kulmaus on talvisin myös niin liukas, että meinaa kaatua. Kerran laitoin viestin, että heitelkää nyt hiekkaa sinne, kun on ihan jäinen.
Juon pannukahvia vanhaan malliin, sitä on Lidlissä (ainakin täällä) vain yhtä huonoa merkkiä.
Pannukahvin juonti on hipsteröintiä. Mikä on kun ei suodatinkahvi kelpaa?
Jos minä saisin päättää, polkupyöräily kiellettäisiin heti kaikkialla. Oikein vihaksi pistää, kun joka päivä kaupungilla liikuessa saa olla hengenvaarassa pyöräilijöiden tähden.
Se on totta, että Lidl ei saa aina parhaita tontteja liikkeilleen. Siitä pitävät huolen erityisesti paikallisosuuskauppojen hallintoneuvostoissa istuvat kunnallispoliitikot.
Ok, kiva tietää. Olen siis hipsteröinyt jo yli 60 vuotta - ihan tietämättäni!
Fillarointi on minulle ainoa tapa päästä liikkumaan. Selkä kestää sen, mutta kävelyä ei juurikaan. Eli tuomitsisit minut kuolemaan kotiini ihan mielelläsi? Onneksi et pysty!
Vierailija kirjoitti:
Joo, maustevalikoima on uskomattoman surkea! Siis montako kertaa olen etsinyt sieltä jotain ihan tavallista, esim. rakuunaa, kardemummaa tai inkivääriä. Aina joutuu pettymään. Lidl on meidän lähikauppa, mutta enemmistön ostoksista teen muualta. Miksei siellä voi olla tavallista Valion jukurttia? Tai tavallisia wokkivihanneksia. Meillä syödään wokkia vähintään kerran viikossa, joten usein joutuu hakemaan S-marketista, kun harvoin jaksan pilkkoa itse kaikkia kasviksia. Lidlin pakastejuurekset yleisestikin on tosi huonoja. Keittojuurekset ei vastaa ollenkaan muiden kauppojen laatua.
Onhan Lidlissä wokkivihanneksia, classic ja thai.
Valion jogurtti on kallista (=ylihintaista), siksi ei.
Mikä on rakuuna? En ole koskaan kuullutkaan.697
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vittu tuo yks vastaaja... Vetää päivittäin oikein KAMEMPERTTIA ja aasialaista ruokaa, siis joka helevetin päivä niin ei voi litliin mennä🤣😂😂😂🤣😂😂😭😭😭
Nämä Lidl-ketjut ovat aina samanlaisia. Normaalit ihmiset kehuvat kuinka Lidlistä saa edullisesti tavallista ruokaa ja hipsterit valittavat, kuinka sieltä ei löydy esimerkiksi nyt kuivattua kamelinvarvasta ja siksi Ldlistä ei voi ostaa ikinä eikä koskaan yhtään mitään muutakaan.
Normaalit ihmiset kuvittelee ilmeisesti että aasialainen ruoka on ”hipstereille” ja verrattuna kuivattuun kamelinvarpaaseen. Kyllä te normaalit ihmiset saatte edelleenkin syödä perunaa ja jauhelihakastikettanne, turha siitä on alemmuudentunnetta kokea jos joku muu syö vaikkapa arkiruokanaan aasialaista.
Hui, eikö aasialaiset ole normaaleja aasialaisruokineen?
Lidl on mun miehen ykköskauppa (on aasialainen) ja saa sieltä kyllä lähes kaiken mitä kokkailuihinsa tarvitsee. Loput hakee etnisistä ruokakaupoista.
Ei kyllä saa edes kunnon riisiä. Miten aasialainen voi löytää lähes kaiken kokkailuun? Mitä te kokkaatte? Jotenkin vaikea uskoa. Lidlissä on kuitenkin maailman surkein maustevalikoima ja riisit on todella huonoa laatua. Mitä sieltä sitten saa? Bambua?
Mikä vika muka on Lidlin Golden Sun riisissä?
Kaiiki riisithän ovat aivan saman makuisia (mauttomia). Vain hipsteri maistaa niissä eroja.
Löytyyhän Lidlistä riisiä, nuudeleita, sian- ja kananlihaa ja joskus jopa pakasteankkaa. Wokkivihanneksia on myös ja maustekastikkeita. Jo on huono kokki jos ei niistä saa aasialaista sapuskaa tehtyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Leivinpaperi = en suostu ostamaan valmiiksi leikattua paperia, muuta ei ole
Lidln leivinpaperiin tarttuu kaikki kiinni.
Ahaa, eli se sama ongelma on siis edelleen olemassa. Miten voi olla mahdollista että Lidl, jossa minun mielestä laatu on muuten huomattavasti parempi, kuin kilpailijoilla, myy vuodesta toiseen leivontaan töysin kelpaamatonta leivinpaperia???
Itselläni kokemus kahteen eri otteeseen on ollut se, että sämpylät ei lähtenee paperista edes väkisin repimällä muuten kuin sämpylän väkisin repimällä niin, että pohja jäi paperiin. Ne leivinpaperit, jotka itse kahteen eri kertaan testasin olivat täysin luokattomia!
Muuten siis olen Lidliin ja sen tuotteisiin erittäin tyytyväinen.
-160-
Ap taitaa olla joku K-kauppias. Miksi muuten useimmiten kaikki on aina Keskon kaupoissa kalliimpaa kuin muualla? No Liiteri riittää minulle. Toki Citymarketeissa on kalliilla myytävän roskan lisäksi laadukkaitakin tuotteita mutta kun niistä ei ole mitään iloa mulle kun 11€ tuntipalkalla ei osteta kuin halvinta. Lidlin hunajamarinoitu broileri on ihan hyvää. Ei mulla ole koskaan ollut varaa ostaa naudanlihaa tai lohta:D Alkuun Bellarom kahvi tuntui vahvalta mutta nyt siihen on niin tottunut että Juhla-Mokka tuntuu liian vaaleapaahtoiselta. Ruuat on saatava alle 200 eurolla kk.
Vierailija kirjoitti:
Lidl on ihan vammainen kauppa jossa käy vain wt-ihmiset, joiden älykkyysosamäärä on 25.
Olen lääkäri..

Kuinka monen hengen taloudessa?
Vierailija kirjoitti:
Prisman hinnat ovat niin lähellä lidliä että bonusten kanssa menevät tasoihin tai jopa alle.
Samapa tuo vaikka pitäisikin paikkansa. Kaikki eivät halua lähteä noihin bonuskusetuksiin mukaan. Itse ostan kaiken käteisellä. Seuratkoon mitä tavaraa lähtee kassan kautta, ihan turhaa seurata henkilötasolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lidl on ihan vammainen kauppa jossa käy vain wt-ihmiset, joiden älykkyysosamäärä on 25.
Olen lääkäri..
Toivottavasti en joudu sinun vastaanotolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lidl on ihan vammainen kauppa jossa käy vain wt-ihmiset, joiden älykkyysosamäärä on 25.
Olen lääkäri..
Taidat olla valelääkäri. ;D
Veikkaisin että hyvät suhteet. Lidl oli aluksi vihannestukku. HeVi on sen ydinosaamista.