Suhde ongelmissa, vauva tulossa

Hoijakka kirjoitti:

Antakaa aikaa toisillenne ja perheellenne. Jokaiseen suhteeseen kuuluu pitkiäkin aikoja haaleutta. Ennen kaikkea: puhukaa toisillenne, puhukaa kaikesta. Älkää tehkö hätiköityjä johtopäätöksiä. Mutta:keksikää väkisin yhteistä tekemistä, joka lähentää teitä. Ihan mitä vaan. Menkää konserttiin. Leipokaa pullaa. Yhdessä. Rakkaus voi luurata nurkan takana, teidän rakkautenne ja te voitte sen löytää. Älkää katsoko, miten muut tekevät. Luokaa oma tapanne olla perhe. Ennenkaikkea: opetelkaa puhumaan ja kuuntelemaan. Ehkä neuvolassa olisi hyvä ottaa tilanne puheeksi.

Kiitos. Mäkin toivoisin noin. Eikä vielä olla luovutettu, vaan mietitään mitä tehdään. Hyvää meillä on se että pystytään tällaisestakin vaikeasta asiasta puhumaan sopuisasti. Mutta varmasti tarvitaan ulkopuolista apua ja näkökulmaa. -ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Komppaan tuota yhtä aikaisempaa kommentoijaa että ei tuo niin pahalta kuulosta. Juuri kumppanuusvanhemmuusmielessä. Miksi teidän pitäisi olla yhdessä? Ettekö voi vain kasvattaa lasta yhdessä, asua erillänne tai miten nyt arjen haluatte järjestääkään. Ahdistaako sinua ydinperheunelman kuoleminen? Monilta se varmaan kuolee tavalla tai toisella... Kuitenkin vaikuttaa siltä että mies haluaisi olla lapsensa elämässä, mikä on enemmän kuin monella muulla on, eli ihan hyvin voisi lapsen kasvattelu sujua. 

Luulen että miestä se ydinperheunelman kuoleminen ahdistaa enemmän. Hänestä voisimme jatkaa parisuhteessa, vaikka rakkautta ei ole. Mua taas ahdistaa ajatus siitä että hukkaisin vuosia elämästäni suhteessa joka on olemassa vain lapsen takia. Toisaalta ymmärrän että ero miehelle olisi pahempi myös siksi että minusta tulisi lähivanhempi. Mies haluaisi olla koko ajan läsnä lapsen arjessa ja asua samassa taloudessa.

Ettekö sitten voisi järjestää asioita siten että esim asuisitte lähekkäin ja mies voisi esim vauvavuoden aikana tulla luoksesi aika vapaasti tms? Vai luuletko että mies pillastuisi jos ehdottaisit rehellistä eroa ja mutkattomat välit olisivat sitten muisto vain?

Voitaisiin varmasti järjestää. En usko miehen pillastuvan, mutta tiedän että vaikka asuttaisiin lähekkäin, erillään asuminen lapsesta aiheuttaisi miehelle tuskaa. -ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitään syytä erota, normaalia elämää.

Kerrohan lisää. En ole tottunut ajatukseen että parisuhteen kuuluisi olla rakkaudeton. -ap

Kerrotko että miksi molemmat toivotte lasta rakkaudettomaan liittoon?

Lapsen saadessa alkunsa luotin vielä siihen että rakkaus kyllä kehittyy suhteeseen. Miehestä en ole varma, ehkä halu saada lapsi oli hänellä suuri ja rakkaus toissijaista.

Raskaus kuitenkin kestää vain sen 9 kk, joten nyt yhtäkkiä teillä on kummallakin tullut parissa kuukaudessa täyskäännös? Mitä odotat elinikäiseltä suhteelta? Sitä, että ollaan koko ajan jeejee ja sydämenkuvat silmissä? Pitkissäkin liitoissa voi tulla hetkiä ja jopa kausia, että se oma puoliso tuntuu ihan persreiältä. Aaltoliikettä. Ei pysyvää yläkäyrää.

Minkähän ikäisiä olette? Kuulostaa tosi teiniltä tuo ajatusmaailma, että rakkaus vaan lopahti tyhjään parissa kuukaudessa. Varsinkin, jos se rakkaus oli vähän aikaa sitten niin tulenpalavaa ja vankalla pohjalla, että rohkeni lapsen laittaa alulle.

Miten rakkaudettomuus ilmenee?

Olettehan tietoisia, että raskaus vaikuttaa monillakin voimakkaasti seksielämään?

Mietin vain, että jos mies haluaa olla kanssasi ja huolehtia yhdessä lapsesta, eikö se ole rakkautta?

Mieti myös omalla kohdallasi ihan realistisesti, mitä häneltä haluat ja kerro hänelle.

Haluatko mennä yhdessä suihkuun? Haluatko, että hän silittää hiuksiasi, kun katsotte

leffaa?

Kysy myös, mitä hän haluaa.

Ja vielä tämä. Laatikaa kotiin yhteiset pelisäännöt tietokoneella ja kännyköillä oltavasta ajasta. Ne syövät parisuhteen perustaa tehokkaasti.

Vierailija kirjoitti:

Sinusta on tulossa äiti ja puolisostasi isä. siihen automaattisesti kuuluu epäitsekkyys ja sen pienen olennon paras. Rakkaus vain loppui? Miten se lasta suunniteltaessa tuntui kestävän, vai olitteko huolettomasti liikkeellä?

Minua henk.koht. Ärsyttää kaltaisesi ihmiset, jotka ei ota vastuuta tekemisistään vaan jahtaa sitä satumaista rakkautta. Se ei kestä. Rakkaus on päätös ja jos et ole varma tunteistasi, älä tee vauvaa! Niin helppoa se on. Taas uusi lapsi jolle ei edes anneta mahdollisuutta ydinperheeseen.

Eroa. Et ikinä tule olemaan onnellinen tai löytämään kestävää rakkautta. Kaltaisesi eivät osaa tehdä pysyviä päätöksiä ja pitäytyä niissä.

Rakkautta lasta kohtaan molemmilla on, joten lapsi ei tule kärsimään. Me vanhemmat tullaan kärsimään, tehdään miten vain. -ap

Ootte kaavoihin kangistuneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Komppaan tuota yhtä aikaisempaa kommentoijaa että ei tuo niin pahalta kuulosta. Juuri kumppanuusvanhemmuusmielessä. Miksi teidän pitäisi olla yhdessä? Ettekö voi vain kasvattaa lasta yhdessä, asua erillänne tai miten nyt arjen haluatte järjestääkään. Ahdistaako sinua ydinperheunelman kuoleminen? Monilta se varmaan kuolee tavalla tai toisella... Kuitenkin vaikuttaa siltä että mies haluaisi olla lapsensa elämässä, mikä on enemmän kuin monella muulla on, eli ihan hyvin voisi lapsen kasvattelu sujua. 

Luulen että miestä se ydinperheunelman kuoleminen ahdistaa enemmän. Hänestä voisimme jatkaa parisuhteessa, vaikka rakkautta ei ole. Mua taas ahdistaa ajatus siitä että hukkaisin vuosia elämästäni suhteessa joka on olemassa vain lapsen takia. Toisaalta ymmärrän että ero miehelle olisi pahempi myös siksi että minusta tulisi lähivanhempi. Mies haluaisi olla koko ajan läsnä lapsen arjessa ja asua samassa taloudessa.

Ettekö sitten voisi järjestää asioita siten että esim asuisitte lähekkäin ja mies voisi esim vauvavuoden aikana tulla luoksesi aika vapaasti tms? Vai luuletko että mies pillastuisi jos ehdottaisit rehellistä eroa ja mutkattomat välit olisivat sitten muisto vain?

Voitaisiin varmasti järjestää. En usko miehen pillastuvan, mutta tiedän että vaikka asuttaisiin lähekkäin, erillään asuminen lapsesta aiheuttaisi miehelle tuskaa. -ap

Tuo tilanne taitaa aiheuttaa jollekulle tuskaa, oli miten tahansa... Ehkä tuossa on hyvääkin se että pääsette halutessanne omiin oloihinne, sitä kai jokainen pienen lapsen vanhempi kaipaa. Ja voitte mahdollisesti kuitenkin järjestää asiat niin että voitte olla lapsen kanssa ainakin melkein niin paljon kuin kumpikin haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitään syytä erota, normaalia elämää.

Kerrohan lisää. En ole tottunut ajatukseen että parisuhteen kuuluisi olla rakkaudeton. -ap

Kerrotko että miksi molemmat toivotte lasta rakkaudettomaan liittoon?

Lapsen saadessa alkunsa luotin vielä siihen että rakkaus kyllä kehittyy suhteeseen. Miehestä en ole varma, ehkä halu saada lapsi oli hänellä suuri ja rakkaus toissijaista.

Raskaus kuitenkin kestää vain sen 9 kk, joten nyt yhtäkkiä teillä on kummallakin tullut parissa kuukaudessa täyskäännös? Mitä odotat elinikäiseltä suhteelta? Sitä, että ollaan koko ajan jeejee ja sydämenkuvat silmissä? Pitkissäkin liitoissa voi tulla hetkiä ja jopa kausia, että se oma puoliso tuntuu ihan persreiältä. Aaltoliikettä. Ei pysyvää yläkäyrää.

Minkähän ikäisiä olette? Kuulostaa tosi teiniltä tuo ajatusmaailma, että rakkaus vaan lopahti tyhjään parissa kuukaudessa. Varsinkin, jos se rakkaus oli vähän aikaa sitten niin tulenpalavaa ja vankalla pohjalla, että rohkeni lapsen laittaa alulle.

Oletko lukenut kirjoituksiani lainkaan? Tulenpalavaa rakkautta ei koskaan ole ollut, kummallakaan. Enkä sitä odottanut. Vaan pikkuhiljaa kasvavaa rakkautta jota sitäkään ei ole tullut. -ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos teillä ei kerran alussakaan ole rakkautta ollut, niin miten ihmeessä oletat, että se yhtäkkiä vaan ilmestyy kuvioihin? Olet siis kolme vuotta ollut tietoisesti miehen kanssa, jota et rakasta, ja vielä lapsikin täytynyt saattaa alulle. Koko ajan olet ollut tietoinen suhteen tilasta, joten miksi rakkaudettomuus nyt on ongelma, kun se ei ollut sitä aiemminkaan? 

Ennen oli kuitenkin halua ja usko siihen että rakkaus kehittyy. Eli usko siihen että suhde muuttuu paremmaksi. -ap

No voithan edelleen uskoa siihen, että rakkaus kehittyy, kuten olet tehnyt tähänkin asti. Jos olet tietoisesti lähtenyt rakkaudettomaan parisuhteeseen, niin oikeastaan et tässä tilanteessa voi kuin katsoa peiliin. 

En minä vastuutani tilanteesta kiistäkään. Enemmän mietin nyt ratkaisua tilanteeseen. Ja siihen liittyviä neuvoja toivoin täältä, mutta selväähän on että suurta osaa ihmisistä moralisointi kiinnostaa enemmän. -ap

Eroamisesta annetaan nykyään järkyttävän ruusuinen kuva!

Parisuhteeseen k u u l u v a t myös vaikeat ajat, mutta nykyään tarjotaan eroa ratkaisuksi joka kohtaan.

Listatkaa vaikka tänä iltana toistenne hyviä puolia 10 kpl ja kertokaa ne toisillenne.

Luvatkaa puuhata jotain yhdessä vaikka kerran viikossa.

Tehkää selvä lista kotitöistä ja tehkää ne yhdessä.

Sopikaa yllättää toinen jotenkin kivasti vaikka joka toinen viikko.

Eikä toinen sitten saa sanoa emmää toisen ideaan. Jos mies vie sinut salille, mene.

Ja hän vuorollaan lupaa tehdä yhdessä, mitä sinä ideoit.

Antakaa teille aikaa!!!

Tuntuu erikoiselta, että raskaana ollessa mietit "elämän tuhlaamista" ja sitä että voisit aktivoida eroaikeet juuri nyt. Vauvavuosi ja sitä seuraavat pari vuotta vähintään tulevat olemaan niin intensiivistä lastenhoitoa, että uuden suhteen hankkimiselle tuskin tulee olemaan aikaa ja energaa.

Jos nyt heität ukkosi menemään, ammut itseäsi jalkaan. Simply stupid.

Niin, kannattaisiko keskittyä nyt ihan muihin asioihin ja ottaa se ero vaikka parin vuoden päästä?

Pakko kommentoida, ettei rakkautta ole ollut plussatessakaan jos se on näin selittämättömästi tuhka tuuleen kadonnut. Voi olla, että ero on sitten oikea vaihtoehto, mutta turha valehdella, että olisitte toisianne koskaan rakastaneet.

Jos taas kyse on siitä, että olette ajautuneet hiukka erillenne raskauden edetessä (onhan vauvan tulo isko mullistus suhteessa kun se alkaa konkretisoitua, oli suunniteltu tai ei) niin suosittelen tekemään töitä, jotta läheisyys ja luottamus, arvostus jne. palaa välillenne. Vauvalle olisi ehdottomasti paras, että teette vähän töitä, ettekä kädettöminä ihmettele, että "kappas, ihmissuhteeseen sitoutuminen ja suhteen kukoistaminen vaatii myös tietoista työtä sen eteen, ei jaksa...".

Teette mitä vain, jos eroatte ilman yritystäkään suhteenne eteen niin olette kyllä itsekkäitä k*sipäitä ja vauva ansaitsisi paremmat vanhemmat. Jos taas käännätte edes muutaman kiven niin suhde joko elpyy tai voitte ainakin hyvällä omatunnolla sanoa yrittäneenne. Tai sitten tosiaan ette vain koskaan ole edes rakastaneet toisianne.

Vierailija kirjoitti:

Miten rakkaudettomuus ilmenee?

Olettehan tietoisia, että raskaus vaikuttaa monillakin voimakkaasti seksielämään?

Mietin vain, että jos mies haluaa olla kanssasi ja huolehtia yhdessä lapsesta, eikö se ole rakkautta?

Mieti myös omalla kohdallasi ihan realistisesti, mitä häneltä haluat ja kerro hänelle.

Haluatko mennä yhdessä suihkuun? Haluatko, että hän silittää hiuksiasi, kun katsotte

leffaa?

Kysy myös, mitä hän haluaa.

Ja vielä tämä. Laatikaa kotiin yhteiset pelisäännöt tietokoneella ja kännyköillä oltavasta ajasta. Ne syövät parisuhteen perustaa tehokkaasti.

Läheisyyttä ja hellyyttä meillä on. Eli saan kyllä selitystä.

Ehkä se on henkisen yhteyden puuttumista. Ei ymmärretä niitä reittejä joita pitkin toisen ajatukset kulkee. Kummallakin on omat piirit joissa pyörii. Viikonloppuna mies voi esimerkiksi mennä omalle mökilleen ja minä omalle...ei soviteta menojamme yhteen. Vaikea selittää....ollaan kaksi ihmistä joita yhdistää vain halu olla lähekkäin ja lapsi. -ap

Kommentoijien parisuhdevinkit kuulostavat jotenkin sympaattisilta ja vähän naiveilta, anteeksi nyt vain. Kun ap selvästi on todennut, että rakkaus on loppu. Olen samaa mieltä, että joku pragmaattinen parisuhdeneuvonta tulisi nyt tarpeeseen. Sun pitäisi miettiä sitä, miten opit elämään noiden turhautumisen tai minkä ikinä tunteidesi kanssa ja siirtämään ne vähäksi aikaa sivuun. Eikö nyt olisi hyvä hetki keskittyä siihen, että hoidatte yhdessä vauvanne taaperoikään ja annatte hänelle turvallisen kasvuympäristön?

Kysy itseltäsi: mitä tarkoitan rakkaudella?

Kysy sitä myös puolisoltasi. Uskomattoman monet luulevat ihastumisen tunnetta tai intohimoa rakkaudeksi.

Tahdotko rakastaa? Jos tahdot, millä tavalla tuot sen perheessänne esiin?

Vielä yksi näkökulma. Jos puolisoltasi sattuisi olemaan joku erityispiirre, joka tekee teidän suhteestanne erilaisen kuin tavallisesti, hyväksytkö sen. Kokemuksesta tiedän, että Asperger tai adhd-kumppanin kanssa arki ei toimi niin kuin unelmissaan kuvitteli. Mutta se ei ole rakkauden puutetta. Tunnetteko toisenne?

Vierailija kirjoitti:

Pakko kommentoida, ettei rakkautta ole ollut plussatessakaan jos se on näin selittämättömästi tuhka tuuleen kadonnut. Voi olla, että ero on sitten oikea vaihtoehto, mutta turha valehdella, että olisitte toisianne koskaan rakastaneet.

Jos taas kyse on siitä, että olette ajautuneet hiukka erillenne raskauden edetessä (onhan vauvan tulo isko mullistus suhteessa kun se alkaa konkretisoitua, oli suunniteltu tai ei) niin suosittelen tekemään töitä, jotta läheisyys ja luottamus, arvostus jne. palaa välillenne. Vauvalle olisi ehdottomasti paras, että teette vähän töitä, ettekä kädettöminä ihmettele, että "kappas, ihmissuhteeseen sitoutuminen ja suhteen kukoistaminen vaatii myös tietoista työtä sen eteen, ei jaksa...".

Teette mitä vain, jos eroatte ilman yritystäkään suhteenne eteen niin olette kyllä itsekkäitä k*sipäitä ja vauva ansaitsisi paremmat vanhemmat. Jos taas käännätte edes muutaman kiven niin suhde joko elpyy tai voitte ainakin hyvällä omatunnolla sanoa yrittäneenne. Tai sitten tosiaan ette vain koskaan ole edes rakastaneet toisianne.

Huoh, opettele lukemaan tunteenomaisten purkautumisten sijaan. Olen moneen kertaan todennut että kumpikaan ei ole koskaan väittänyt tässä suhteessa rakkautta olevan. -ap

Miksi olette päättäneet olla rakastamasta toisianne? Rakkaus ei ole tunne, vaan molemminpuolinen päätös, jonka eteen joutuu monesti tekemään töitä sen ylläpitämiseksi.

Kysy itseltäsi: mitä tarkoitan rakkaudella?

Kysy sitä myös puolisoltasi. Uskomattoman monet luulevat ihastumisen tunnetta tai intohimoa rakkaudeksi.

Tahdotko rakastaa? Jos tahdot, millä tavalla tuot sen perheessänne esiin?

Vielä yksi näkökulma. Jos puolisoltasi sattuisi olemaan joku erityispiirre, joka tekee teidän suhteestanne erilaisen kuin tavallisesti, hyväksytkö sen. Kokemuksesta tiedän, että Asperger tai adhd-kumppanin kanssa arki ei toimi niin kuin unelmissaan kuvitteli. Mutta se ei ole rakkauden puutetta. Tunnetteko toisenne?

Halu olla lähekkäin! Hienoa. Älkää luovuttako. Kipin kapi apua hakemaan. Olette sen arvoisiakaikki kolme.