Suhde ongelmissa, vauva tulossa

Vierailija kirjoitti:

Halu olla lähekkäin! Hienoa. Älkää luovuttako. Kipin kapi apua hakemaan. Olette sen arvoisiakaikki kolme.

Niin hyvääkin on. Läheisyyttä ja kyky keskustella vaikeitakin asioista. Esimerkiksi nää pohdintani voisi saada aikaan pahan riidan ja onhan jotkut tuntemattomat vastaajatkin reagoineet kiukulla...mieheni kanssa voin sanoa nämäkin epäilykseni ääneen .

Niin miten se rakkaudettomuus ilmenee? Onko sulla vaa yliodotukset sen suhteen?

Mieshän haluaa olla teidän kanssa, eikö se ole rakastamista?

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu erikoiselta, että raskaana ollessa mietit "elämän tuhlaamista" ja sitä että voisit aktivoida eroaikeet juuri nyt. Vauvavuosi ja sitä seuraavat pari vuotta vähintään tulevat olemaan niin intensiivistä lastenhoitoa, että uuden suhteen hankkimiselle tuskin tulee olemaan aikaa ja energaa.

Jos nyt heität ukkosi menemään, ammut itseäsi jalkaan. Simply stupid.

Mun ajattelutapani on ehkä sellainen että otan mieluummin kasi tosi rankkaa vuotta rysäyksellä kuin neljä semirankkaa vuotta pahinta vältellen. -ap

Vierailija kirjoitti:

Niin miten se rakkaudettomuus ilmenee? Onko sulla vaa yliodotukset sen suhteen?

Mieshän haluaa olla teidän kanssa, eikö se ole rakastamista?

Nimenomaan meidän kanssa, ei minun. -ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitään syytä erota, normaalia elämää.

Kerrohan lisää. En ole tottunut ajatukseen että parisuhteen kuuluisi olla rakkaudeton. -ap

Kerrotko että miksi molemmat toivotte lasta rakkaudettomaan liittoon?

Lapsen saadessa alkunsa luotin vielä siihen että rakkaus kyllä kehittyy suhteeseen. Miehestä en ole varma, ehkä halu saada lapsi oli hänellä suuri ja rakkaus toissijaista.

Raskaus kuitenkin kestää vain sen 9 kk, joten nyt yhtäkkiä teillä on kummallakin tullut parissa kuukaudessa täyskäännös? Mitä odotat elinikäiseltä suhteelta? Sitä, että ollaan koko ajan jeejee ja sydämenkuvat silmissä? Pitkissäkin liitoissa voi tulla hetkiä ja jopa kausia, että se oma puoliso tuntuu ihan persreiältä. Aaltoliikettä. Ei pysyvää yläkäyrää.

Minkähän ikäisiä olette? Kuulostaa tosi teiniltä tuo ajatusmaailma, että rakkaus vaan lopahti tyhjään parissa kuukaudessa. Varsinkin, jos se rakkaus oli vähän aikaa sitten niin tulenpalavaa ja vankalla pohjalla, että rohkeni lapsen laittaa alulle.

Oletko lukenut kirjoituksiani lainkaan? Tulenpalavaa rakkautta ei koskaan ole ollut, kummallakaan. Enkä sitä odottanut. Vaan pikkuhiljaa kasvavaa rakkautta jota sitäkään ei ole tullut. -ap

Jos sitä ei koskaan ollut eikä koskaan tullut, niin sittenhän kaikki on niinkuin ennenkin. Jos kolme vuotta on mennyt niin hyvin että lapsenkin uskaltaa tehdä, niin mikä on huonosti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakko kommentoida, ettei rakkautta ole ollut plussatessakaan jos se on näin selittämättömästi tuhka tuuleen kadonnut. Voi olla, että ero on sitten oikea vaihtoehto, mutta turha valehdella, että olisitte toisianne koskaan rakastaneet.

Jos taas kyse on siitä, että olette ajautuneet hiukka erillenne raskauden edetessä (onhan vauvan tulo isko mullistus suhteessa kun se alkaa konkretisoitua, oli suunniteltu tai ei) niin suosittelen tekemään töitä, jotta läheisyys ja luottamus, arvostus jne. palaa välillenne. Vauvalle olisi ehdottomasti paras, että teette vähän töitä, ettekä kädettöminä ihmettele, että "kappas, ihmissuhteeseen sitoutuminen ja suhteen kukoistaminen vaatii myös tietoista työtä sen eteen, ei jaksa...".

Teette mitä vain, jos eroatte ilman yritystäkään suhteenne eteen niin olette kyllä itsekkäitä k*sipäitä ja vauva ansaitsisi paremmat vanhemmat. Jos taas käännätte edes muutaman kiven niin suhde joko elpyy tai voitte ainakin hyvällä omatunnolla sanoa yrittäneenne. Tai sitten tosiaan ette vain koskaan ole edes rakastaneet toisianne.

Huoh, opettele lukemaan tunteenomaisten purkautumisten sijaan. Olen moneen kertaan todennut että kumpikaan ei ole koskaan väittänyt tässä suhteessa rakkautta olevan. -ap

Anteeksi, en malttanut lukea kaikkea koska tilanteesi vaikuttaa niin surulliselta. Opettele tekemään isoimmat elämänvalinnat harkiten, myös tulevaisuudessa vaikka osaksi onkin jo myöhäistä.

Mitä vaihtoehtoja olet itse kuvitellut tilanteeseesi? Et rakasta miestä, mutta tulette mukavasti toimeen, joten tuntui järkevältä tehdä lapsi yhdessä? Olitko oikeasti haaveillut, että yhteinen perheprojekti herättäisi sinussa myös romanttisia tunteita? Ja nyt tuo suunnitelma meni pieleen? (Olisitpa ennen vauvaprojektia tehnyt av-gallupin, että voiko rakkauden sytyttää kulissisuhteessa hankkimalla yhteisiä lapsia? "ei voi" olisi sinulle kerrottu.)

Etkö ollut mitenkään varautunut, että näin juuri kävisi? Anteeksi miljoona kysymysmerkkiä, en vain meinaa käsittää, että eikö sinulla ollut mitään suunnitelmaa tämän tilanteen varalle. Jotenkin minusta on niin ilmeistä, että noinhan tuossa käy. Ahdistaa varmasti kun huomaa tietoisesti tai itsepetoksesta sitoutuneensa rakkaudettomaan suhteeseen.

Mutta mitä ero tilanteessasi hyödyttää? Luuletko, että lapselle on se ja sama millaiseen tilanteeseen syntyy? Vai voisiko olla lapsen etu (olisi sitäkin jo aika ajatella), että hoidatte nyt osuutenne vanhempina (huomattavasti helpompaa yhdessä) ja kasvatatte lapsenne parhaan kykynne mukaan. Mitä muita vaihtoehtoja sinulla on mielessäsi? Erota ja viedä lapsi (isä tuskin voi hoitaa lasta vuoroviikoin alusta alkaen) ja olla käytännössä yh? Ja nauttia yksinhuoltajuudesta tai toivoa, että ensi kerralla osaat sitoutua parisuhteeseen rakkaudesta?

Tiedän, että tulit neuvojen toivossa, mutta sinua on tavallaan myöhäistä neuvoa. Nyt neuvoisin tekemään parhaasi lapsen eteen. Etsi se prinssi sitten kun olet vapaa haalimistasi vastuista ja velvoitteista (jotka vaikuttavat syntyvään lapseen).

Miten olette ylipäätään päätyneet yhteen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitään syytä erota, normaalia elämää.

Kerrohan lisää. En ole tottunut ajatukseen että parisuhteen kuuluisi olla rakkaudeton. -ap

Kerrotko että miksi molemmat toivotte lasta rakkaudettomaan liittoon?

Lapsen saadessa alkunsa luotin vielä siihen että rakkaus kyllä kehittyy suhteeseen. Miehestä en ole varma, ehkä halu saada lapsi oli hänellä suuri ja rakkaus toissijaista.

Raskaus kuitenkin kestää vain sen 9 kk, joten nyt yhtäkkiä teillä on kummallakin tullut parissa kuukaudessa täyskäännös? Mitä odotat elinikäiseltä suhteelta? Sitä, että ollaan koko ajan jeejee ja sydämenkuvat silmissä? Pitkissäkin liitoissa voi tulla hetkiä ja jopa kausia, että se oma puoliso tuntuu ihan persreiältä. Aaltoliikettä. Ei pysyvää yläkäyrää.

Minkähän ikäisiä olette? Kuulostaa tosi teiniltä tuo ajatusmaailma, että rakkaus vaan lopahti tyhjään parissa kuukaudessa. Varsinkin, jos se rakkaus oli vähän aikaa sitten niin tulenpalavaa ja vankalla pohjalla, että rohkeni lapsen laittaa alulle.

Oletko lukenut kirjoituksiani lainkaan? Tulenpalavaa rakkautta ei koskaan ole ollut, kummallakaan. Enkä sitä odottanut. Vaan pikkuhiljaa kasvavaa rakkautta jota sitäkään ei ole tullut. -ap

Jos sitä ei koskaan ollut eikä koskaan tullut, niin sittenhän kaikki on niinkuin ennenkin. Jos kolme vuotta on mennyt niin hyvin että lapsenkin uskaltaa tehdä, niin mikä on huonosti?

No kai ajatukset on olleet niin kiinni lapsen saamisessa että ole miettinyt mitä muuta suhteen pitäisi antaa. Nyt raskaus on niin pitkällä että lapsen saamiseen luottaa ja miettii enemmän itseään. Ja ennen kuin taas tuomitsette, mies on sanonut että miten tahansa käy on aina mulle kiitollinen siitä että pääsee isäksi.

Candy Kingin karkit on täyttä kuraa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitään syytä erota, normaalia elämää.

Kerrohan lisää. En ole tottunut ajatukseen että parisuhteen kuuluisi olla rakkaudeton. -ap

Kerrotko että miksi molemmat toivotte lasta rakkaudettomaan liittoon?

Lapsen saadessa alkunsa luotin vielä siihen että rakkaus kyllä kehittyy suhteeseen. Miehestä en ole varma, ehkä halu saada lapsi oli hänellä suuri ja rakkaus toissijaista.

Raskaus kuitenkin kestää vain sen 9 kk, joten nyt yhtäkkiä teillä on kummallakin tullut parissa kuukaudessa täyskäännös? Mitä odotat elinikäiseltä suhteelta? Sitä, että ollaan koko ajan jeejee ja sydämenkuvat silmissä? Pitkissäkin liitoissa voi tulla hetkiä ja jopa kausia, että se oma puoliso tuntuu ihan persreiältä. Aaltoliikettä. Ei pysyvää yläkäyrää.

Minkähän ikäisiä olette? Kuulostaa tosi teiniltä tuo ajatusmaailma, että rakkaus vaan lopahti tyhjään parissa kuukaudessa. Varsinkin, jos se rakkaus oli vähän aikaa sitten niin tulenpalavaa ja vankalla pohjalla, että rohkeni lapsen laittaa alulle.

Oletko lukenut kirjoituksiani lainkaan? Tulenpalavaa rakkautta ei koskaan ole ollut, kummallakaan. Enkä sitä odottanut. Vaan pikkuhiljaa kasvavaa rakkautta jota sitäkään ei ole tullut. -ap

Jos sitä ei koskaan ollut eikä koskaan tullut, niin sittenhän kaikki on niinkuin ennenkin. Jos kolme vuotta on mennyt niin hyvin että lapsenkin uskaltaa tehdä, niin mikä on huonosti?

No kai ajatukset on olleet niin kiinni lapsen saamisessa että ole miettinyt mitä muuta suhteen pitäisi antaa. Nyt raskaus on niin pitkällä että lapsen saamiseen luottaa ja miettii enemmän itseään. Ja ennen kuin taas tuomitsette, mies on sanonut että miten tahansa käy on aina mulle kiitollinen siitä että pääsee isäksi.

Mutta se lapsihan on vasta tulossa, nythän siihen pitäisi enemmän keskittyä?? Kuulostaa niin epäkypsältä ja vastuuttomalta tuo teidän touhu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu erikoiselta, että raskaana ollessa mietit "elämän tuhlaamista" ja sitä että voisit aktivoida eroaikeet juuri nyt. Vauvavuosi ja sitä seuraavat pari vuotta vähintään tulevat olemaan niin intensiivistä lastenhoitoa, että uuden suhteen hankkimiselle tuskin tulee olemaan aikaa ja energaa.

Jos nyt heität ukkosi menemään, ammut itseäsi jalkaan. Simply stupid.

Mun ajattelutapani on ehkä sellainen että otan mieluummin kasi tosi rankkaa vuotta rysäyksellä kuin neljä semirankkaa vuotta pahinta vältellen. -ap

Vaihtoehdot:

1. Eroat heti ja voit olla tyytyväinen että pystyit tekemään ratkaisun joka tuntui sillä hetkellä helpotukselta tilanteeseen. Mies, lapsi ja muu ympäristö todennäköisesti tuomitsee ankarammin tämän vaihtoehdon, koska se todennäköisesti satuttaa jokaista osapuolta eniten. Myös lasta, koska hänellä ei ole kahden vanhemman resurssit käytössään. Onko hänellä edes yhden kokonaisen, koska joudut kuitenkin rakentamaan oman elämäsi "uudestaa". Mutta ehkä koet, että sinulla on hyvät resurssit annettavaksi lapsellesi vaikla olisit yksinkin? Toivon vain, että vauvavuoden rankkuus ei yllätä. Itseni ainakin yllätti.

2. Jätät eropaperit odottamaan pöytälaatiikkon ja joudut sietämään epämukavaa tilannetta jonkin aikaa. Jostain syystä 2-3 vuotta tuntuu sinusta pitkältä, mutta todellisuudessa se ei ole pitkä aikuisen ihmisen elämässä. Joudut ehkä hieman kasvattamaan resisilienssiäsi. Se aika on kuitenkin erittäin pitkä ja tärkeä lapsen kehityksessä. Ympäristö tuomitsee sinua vähemmän tästä ratkaisusta, mutta se on sinulle henkilökohtaisesti vaikeampi. Joudut tekemään vaikean ratkaisusi myöhemmin, joten se on edessä kuitenkin. Ehkä on helpompi päästää itsensä "pälkähästä" ja järjestää elämä mukavaksi omin ehdoin. Parisuhteessa, joka ahdistaa on kyllä ikävä elää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitään syytä erota, normaalia elämää.

Kerrohan lisää. En ole tottunut ajatukseen että parisuhteen kuuluisi olla rakkaudeton. -ap

Kerrotko että miksi molemmat toivotte lasta rakkaudettomaan liittoon?

Lapsen saadessa alkunsa luotin vielä siihen että rakkaus kyllä kehittyy suhteeseen. Miehestä en ole varma, ehkä halu saada lapsi oli hänellä suuri ja rakkaus toissijaista.

Raskaus kuitenkin kestää vain sen 9 kk, joten nyt yhtäkkiä teillä on kummallakin tullut parissa kuukaudessa täyskäännös? Mitä odotat elinikäiseltä suhteelta? Sitä, että ollaan koko ajan jeejee ja sydämenkuvat silmissä? Pitkissäkin liitoissa voi tulla hetkiä ja jopa kausia, että se oma puoliso tuntuu ihan persreiältä. Aaltoliikettä. Ei pysyvää yläkäyrää.

Minkähän ikäisiä olette? Kuulostaa tosi teiniltä tuo ajatusmaailma, että rakkaus vaan lopahti tyhjään parissa kuukaudessa. Varsinkin, jos se rakkaus oli vähän aikaa sitten niin tulenpalavaa ja vankalla pohjalla, että rohkeni lapsen laittaa alulle.

Oletko lukenut kirjoituksiani lainkaan? Tulenpalavaa rakkautta ei koskaan ole ollut, kummallakaan. Enkä sitä odottanut. Vaan pikkuhiljaa kasvavaa rakkautta jota sitäkään ei ole tullut. -ap

Jos sitä ei koskaan ollut eikä koskaan tullut, niin sittenhän kaikki on niinkuin ennenkin. Jos kolme vuotta on mennyt niin hyvin että lapsenkin uskaltaa tehdä, niin mikä on huonosti?

No kai ajatukset on olleet niin kiinni lapsen saamisessa että ole miettinyt mitä muuta suhteen pitäisi antaa. Nyt raskaus on niin pitkällä että lapsen saamiseen luottaa ja miettii enemmän itseään. Ja ennen kuin taas tuomitsette, mies on sanonut että miten tahansa käy on aina mulle kiitollinen siitä että pääsee isäksi.

Yleensä menee niin päin, että mitä pidemmälle raskaus etenee, sitä enemmän sitä alkaa ajatella sitä lasta ja sen hyvinvoinnin järjestämistä. Tämä on se suositeltu tapa myös, lapsen parhaan kannalta.

Mukava kuulla, että miehen kanssa asiat ovat kuitenkin noin hyvin. Paremmin kuin monella yhdessä jurnuttavilla aviopareilla, sivumennen sanoen. Ainakin näin tämän tiedon perusteella, mitä olet täällä nyt kirjoittanut.

Ei tuo nyt hirveän pahalta kuulosta jos hellyyttä on ja välitätte toisistanne. Olette toisianne lähellä ja elätte sopuisasti yhdessä. Mitä se rakkaus sitten on jos ei noita asioita? Nukutte lusikassa joka yö. Nukkuisivatko toisiaan täysin yhdentekevinä pitävät ihmiset noin? Ei pariskunnilla ole pakko olla yhteisiä ystäviä tai harrastuksia, ei se liity rakkauteen mitenkään. On hyvä että molemmilla on "omaakin elämää" sen parisuhteen lisäksi.

Olette vasta tulossa vanhemmiksi eikä ymmärtääkseni kummallakaan ole siitä kokemusta ennestään. Muutaman seuraavan vuoden aikana se parisuhde jäisi vauvan takia luultavasti joka tapauksessa vähän vähemmälle huomiolle ja taka-alalle. Älkää erotko nyt tässä vaiheessa jos teillä ei ole isoja riitoja, väkivaltaa, päihdeongelmaa tms. ongelmaa.

Etkä toisaalta voi tietää etukäteen tietää miten vauvan syntymä teihin vaikuttaa. Jotkut lakkaavat rakastamasta puolisoaan vauvan syntymän jälkeen, kun rakkautta ei sitten enää riitäkään kellekään muulle kuin vauvalle. Joku taas kokee, että se upea vaimo on nyt muuttunut äidiksi ja seksuaalinen kanssakäyminen ei enää houkuta. Ja joku taas lähtee lätkimään suurista lupauksista huolimatta kun se vauva-arki ei ollutkaan kivaa. Ja osa sitten mukautuu uuteen rooliinsa ja uuteen elämään. Anna ajan kulua hiukan ja katsokaa tilannetta uudestaan parin vuoden kuluttua.

Vierailija kirjoitti:

Oliko "vauvaprojekti" yhteinen päätös?

No ei varmasti ollut. Mikä kyllä ei ole mitenkään yllättävää.

Pakko kerrankin kommentoida. Niin samanlainen tarina itselläni.

Löysin vuosien yksin olon ja intohimoisten sekä repivien suhteiden jälkeen mukavan, luotettavan miehen. Suurta rakkautta ei ollut ikinä omalta puolelta. Ei sellaista arkea kuin olin tottunut, oli rauhallista, ei draamaa tai riitoja ja intohimoista sopimista.

Päätin, että tuossa on mies jonka kanssa haluan lapsen. Tiesin että jos vielä odotan, en ikinä saa toivomani lasta. En rakastanut palavasti, mutta silti ajattelin että voin oppia rakastamaan, ainakin kiintymään.

Lapsi syntyi ja mies otti heti vastuun lapsesta. Syötti pullosta öisin pumpattua maitoa, jos halusin nukkua rauhassa jonkun yön. Iltaisin vietti aina töiden jälkeen aikaa lapsen kanssa, että sain tehdä muita juttuja esim siivota ja tehdä ruokaa. Aika ajoin kävi mielessä, että intohimo puuttuu kokonaan, ero välähti mieleen usein. Hoiti vauvaa kuitenkin hyvin, kohteli minua hyvin. Järkeilin monet kerrat päässäni että parempaa miestä en voisi löytää enkä isää lapselleni. Jäin suhteeseen.

Nyt lapsi on puolitoistavuotias, ja heidän side on vahva. Arvostan miestäni ja rakastankin. Uskon että kun aikaa kuluu, en mieti eroa. En välttämättä tule koskaan löytämään yhtä hyvää miestä. Ymmärrän eron jos suhteessa paljon riitaa, väkivaltaa, alkoholia. Muuten ei mielestäni heti kannata antaa periksi.

Jos on pakko erota, muuttakaa lähelle toisianne, niin että isä voi olla läsnä lapsen arjessa vaikka joka päivä. Niin minä olisin tehnyt jos olisin päättänyt erota, Jotta lapselle muodostuisi vahva side myös isään.

Jos mies haluaa olla teidän, sinun ja lapsen, kanssa, voisitko ajatella haluta olla heidän kanssaan, lapsen ja hänen isänsä?

Seksiongelmiin löytyy kyllä nykyaikana apua. Välillä on meilläkin ollut sen suhteen hyvin hiljaista.