Miten narsisti käyttäytyy kun ei saa enää uhriaan manipuloitua? Ja menettää häneen valtansa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsisti voi kyllä uskottavasti esittää pitävänsä koirista ja ymmärtävänsä, mitä tunteita muilla on niitä kohtaan, jos sillä saa pisteitä itselleen tai jos se auttaa saamaan uhrin nalkkiin. 

Narsisti voi omalla tavallaan "rakastaa" vaikkapa koiraansa, mutta se ei estä satunnaista koiran pieksemistä milloin mistäkin syystä.

Ja samalla tavalla narsisti "rakastaa" perhettään ja läheisiään.

Vierailija kirjoitti:

Exä ja lasteni isä (luoja miten kadunkaan että lapset tein hänen kanssaan!) käyttäytyy sietämättömällä tavalla, nyt kun eron jälkeen ei pysty minua enää samalla tavalla käskyttämään ja manipuloimaan. Suunnatonta vihaa, aivan älyttömiin mittasuhteisiin paisuvia kostotoimenpiteitä, mustamaalausta, pahan puhumista ym. mitä ikinä keksiikin. Ikävintä se, että tiedän ettei tämä lopu koskaan. Joudun ikuisesti olemaan jollakin lailla sidoksissa häneen yhteisten lasten vuoksi. Hänellä on jo uusi puoliso, mutta ei se häntä hillitse. On myös kääntänyt eron syyt täysin päälaelleen. En tiedä, haluaako olla ilkeä, vai uskooko itsekin juttuihinsa. Tälläistä ahdistusta, mitä narsistisia piirteitä omaava ex-puoliso on aiheuttanut ja aiheuttaa, on vaikea edes kuvailla. Oirehdin itse, samoin lapset. Tuntuu toivottomalta kaiken kaikkiaan, vaikkakin olen erittäin tyytyväinen ja ylpeä siitä, että vihdoin uskalsin lähteä tuosta liitosta.

Sama. 

Jos narsisti ei pysty vaikuttamaan sinuun, hän pyrkii seuraavaksi vaikuttamaan siihen miten muut näkevät sinut. Tästä johtuu ne mustamaalauskampanjat esimerkiksi työpaikoilla.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005935006.html

Hannu Lauerman mukaan perhesurmaajat ovat yleensä narsisteja, joilla "napsahtaa päässä" viimeisen kerran. Narsismi on erittäin vaarallinen ja parantumaton mielisairaus.

Mun anoppi on täydellinen esimerkki.

Aluksi ihana ja lämmin, tulimme läheisiksi.

Alkoi taivutella poikaansa minun kautta "sua se kuuntelee paremmin" eli minä kerroin anopin mielipiteen omanani miehelleni, jotta tämä muuttaisi mielensä.

Jossain vaiheessa avasin silmäni ja mietin, että miksi teen näin.

Anoppi yritti jälleen kertoa minulle mitä sanoisin miehelleni jolloin vastasin "minusta mieheni ansaitsee ostaa itselleen uuden harrastusvälineen, kun on siitä niin pitkään haaveillut". VIRHE.

Tuossa vaiheessa en edes vielä tajunnut järjestäneeni omat hautajaiseni.

Anoppi aloitti heti kylmästi käyttäytymisen minua kohtaan, ei siis kutsunut kahville.

Tilanteet menivät aina niin, että kun anoppi soitti pojalleen tai törmäsimme kaupassa "tule käymään kahvilla" johon appi totesi "no voihan se "miisakin" (nimi muutettu) tulla".

Kahvipöydässä anoppi ei minua noteerannut, olin aina vain ilmaa. Hyväksyin asian, se ei anopille sopinut.

Alkoi aamuisin tulla asunnon ovelle ja kun avasin oven töihin lähteäkseni, anoppi tunki samalla aukaisulla sisään. En noteerannut, pyysin lähtemään, ei suostunut, annoin olla ja lähdin töihin.

Palatessani töistä (teen siis 2 tuntia lyhyempää päivää kuin mieheni, eli lähden tunnin myöhemmin ja tulen tunnin aikaisemmin). Anoppi oli muuttanut koko asunnon kaappien järjestyksen, avannut laskut, penkonut kaapit.

Kerroin miehelleni ja tämä otti asian puheeksi äidilleen, anoppi jatkoi siitä huolimatta kun tiesi sen ärsyttävän.

Aloin viemään henkilökohtaiset kirjeet, paperit, läppärin yms autooni ja säilytin niitä siellä.

Anoppi alkoi tulla asuntoon haukkumaan minua, samalla käänsi miestä minua vastaan (lopetin anopilla ja apilla käynnin kokonaan ja mies kävi yksin siellä kahvilla).

Meni vuosi ja mies oli pyöritelty äitinsä pikkurillin ympärille, meni muutama kuukausi ja anoppi sai apenkin käärittyä minua vastaan.

Lähdin kun en kestänyt, kaikki miehen sukulaiset alkoivat vihaamaan minua, koska anoppi kertoi kaikille, että minä haukun häntä vaikkei asia ollutkaan niin.

Appikaan ei tiennyt näistä anopin asunto tunkeutumisista.

Anoppi teki elämästäni helvetin.

Mieheni tajusi asian kun erosta oli kulunut n. 2 viikkoa ja oli itsekin ihmeissään miten tähän pisteeseen päädyttiin. Kävimme asiat läpi, pariterapiankin kautta, koska olin menettänyt ihmisarvoni kaikesta siitä ylikävelemisestä ja ettei mielipiteelläni ollut enää väliä kenellekkään.

Kaikki muuttui samanlaiseksi kuin silloin kun tapasimme.

Anoppi aloitti poikansa uhkailun, että jos tämä vielä tapailee minua niin hän ei aio enää ikinä olla tekemisissä tai auttaa.

Se sopi miehelleni ja nyt olemme olleet rauhassa vuoden ajan.

Ja siis pariterapiassa kun käsittelimme tapahtunutta niin siellä ammattihenkilö totesi, että saattaisi olla kyse jonkinlaisesta narsismista.

Vierailija kirjoitti:

Mun anoppi on täydellinen esimerkki.

Aluksi ihana ja lämmin, tulimme läheisiksi.

Alkoi taivutella poikaansa minun kautta "sua se kuuntelee paremmin" eli minä kerroin anopin mielipiteen omanani miehelleni, jotta tämä muuttaisi mielensä.

Jossain vaiheessa avasin silmäni ja mietin, että miksi teen näin.

Anoppi yritti jälleen kertoa minulle mitä sanoisin miehelleni jolloin vastasin "minusta mieheni ansaitsee ostaa itselleen uuden harrastusvälineen, kun on siitä niin pitkään haaveillut". VIRHE.

Tuossa vaiheessa en edes vielä tajunnut järjestäneeni omat hautajaiseni.

Anoppi aloitti heti kylmästi käyttäytymisen minua kohtaan, ei siis kutsunut kahville.

Tilanteet menivät aina niin, että kun anoppi soitti pojalleen tai törmäsimme kaupassa "tule käymään kahvilla" johon appi totesi "no voihan se "miisakin" (nimi muutettu) tulla".

Kahvipöydässä anoppi ei minua noteerannut, olin aina vain ilmaa. Hyväksyin asian, se ei anopille sopinut.

Alkoi aamuisin tulla asunnon ovelle ja kun avasin oven töihin lähteäkseni, anoppi tunki samalla aukaisulla sisään. En noteerannut, pyysin lähtemään, ei suostunut, annoin olla ja lähdin töihin.

Palatessani töistä (teen siis 2 tuntia lyhyempää päivää kuin mieheni, eli lähden tunnin myöhemmin ja tulen tunnin aikaisemmin). Anoppi oli muuttanut koko asunnon kaappien järjestyksen, avannut laskut, penkonut kaapit.

Kerroin miehelleni ja tämä otti asian puheeksi äidilleen, anoppi jatkoi siitä huolimatta kun tiesi sen ärsyttävän.

Aloin viemään henkilökohtaiset kirjeet, paperit, läppärin yms autooni ja säilytin niitä siellä.

Anoppi alkoi tulla asuntoon haukkumaan minua, samalla käänsi miestä minua vastaan (lopetin anopilla ja apilla käynnin kokonaan ja mies kävi yksin siellä kahvilla).

Meni vuosi ja mies oli pyöritelty äitinsä pikkurillin ympärille, meni muutama kuukausi ja anoppi sai apenkin käärittyä minua vastaan.

Lähdin kun en kestänyt, kaikki miehen sukulaiset alkoivat vihaamaan minua, koska anoppi kertoi kaikille, että minä haukun häntä vaikkei asia ollutkaan niin.

Appikaan ei tiennyt näistä anopin asunto tunkeutumisista.

Anoppi teki elämästäni helvetin.

Mieheni tajusi asian kun erosta oli kulunut n. 2 viikkoa ja oli itsekin ihmeissään miten tähän pisteeseen päädyttiin. Kävimme asiat läpi, pariterapiankin kautta, koska olin menettänyt ihmisarvoni kaikesta siitä ylikävelemisestä ja ettei mielipiteelläni ollut enää väliä kenellekkään.

Kaikki muuttui samanlaiseksi kuin silloin kun tapasimme.

Anoppi aloitti poikansa uhkailun, että jos tämä vielä tapailee minua niin hän ei aio enää ikinä olla tekemisissä tai auttaa.

Se sopi miehelleni ja nyt olemme olleet rauhassa vuoden ajan.

Ja siis pariterapiassa kun käsittelimme tapahtunutta niin siellä ammattihenkilö totesi, että saattaisi olla kyse jonkinlaisesta narsismista.

Ja tähän vielä lisäyksenä, etten ole ikinä toisen ihmisen kautta menettänyt kotirauhaani, oikeuksiani, itseäni, rakkaitani eikä kukaan ihminen ole ikinä saanut minua itkemään noin paljoa ja tuntemaan itseäni niin huonoksi.

Käyn edelleen terapiassa puhumassa asioista, koska yritän ymmärtää mitä tapahtui ja saada elämääni takaisin.

Anoppi oli kuin juna, joka jyräsi ylitseni vieden kaiken mukanaan.

Oma avopuolisoni oli äkkipikainen ja arvaamaton, tosin välillä hurmaava ja avulias. Yhteen muutettuamme hän alkoi raivostua pikkuasioista ja kummallisista jutuista, esim. kun en totellut häntä kaikessa, esitin omia mielipiteitäni, tapasin ystäviäni ja jatkoin harrastuksiani. Vuoden yhteinen elämämme oli jatkuvaa vihamielistä arvostelua, vähättelyä, riitelyä ja mykkäkoulua. Purin hammasta ja olin parhaani mukaan provosoitumatta. Lopulta päätin lähteä suhteesta, mutta mies teki siirtonsa ensin ja lähti valtaisan raivomyrskyn saattelemana. Luulen että se oli taktinen veto, hän halusi että kaikki tietävät hänen jättäneen minun, ei toisin päin. Olin kuulemma vaikein ihminen, jonka hän on koskaan tavannut, parisuhde kaltaiseni ihmisen kanssa on mahdoton.

Hän lähetti eron jälkeen kuukausien ajan minulle, sukulaisilleni ja ystävilleni pitkiä vuodatusviestejä, jossa analysoi miten hirveä ihminen olin. Mukana oli kaikenlaista hölynpölyä:  juopottelen, minulla on lukuisia miehiä joiden kanssa vehtaan enkä käy töissä, käytän huumausaineita, olen sairaanloinen urheiluaddikti, toisaalta löysä, vanha akka, olen seksuaalisesti epänormaali, minulla on bulimia, olen narsisti, olen väkivaltainen, olen mielisairas, hyväksikäytän ihmisiä, saan epänormaaleja raivokohtauksia... Ero oli yksiselitteisesti minun vikani. Ystäväni tietysti tunnistivat että viestit eivät kuvaa minua mitenkään, mutta osittain kyllä miestä itseään. 

Selvisi että mies oli valehdellut kaikenlaista muutakin tuttavillemme suhteemme aikana. Kun hän mm. viime tipassa oli perunut yhteisen mökkiloman ystäviemme kanssa, oli hän kertonut kaikille että syynä on minulla oleva vakava sairaus, josta en halua puhua. Oikea syy oli että hän suuttui siitä että pakkasin mukaani vaatteita, joista hän ei pitänyt ja laittoi tietämättäni viestin että emme pääse lähtemään, selitän myöhemmin. 

Eron jälkeen mies piti viikkoja hiljaiseloa, mutta aina välillä tuli raivokkaita viestejä, joissa jatkoi haukkumistani. Kiitos viestejä kanssani lukeneiden ja minua tsempanneiden ystävieni, en sortunut vastaamaan vaikka mieli teki. Lopulta hän kyllästyi siihen etten vastaa ja ilmoitti että ei halua enää kommunikoida kanssani ja  pitää hänellä lainassa olleet työkalut ja remonttivälineet pienenä hyvityksenä henkisestä pahoinpitelystä, jolla häntä olen piinannut.

Nyt erosta kaksi vuotta. Toivottavasti en kuule enää hänestä, mutta olen melko varma että hän stalkkaa minua jollain tavoin edelleen, ellei ole saanut uutta kiusattavaa.

Vierailija kirjoitti:

On aivan normaalia puhua tuntemuksistaan muille, ja yleensä ne tuntemukset jotka eron jälkeen koskevat toista, ovat negatiivisia. Ei kyse ole välttämättä mustamaalaamisesta, vaan oman pahan olon purkamisesta ja omien kokemusten jakamisesta. On todella viisasta leimata ihmisiä narsisteiksi hetkellisen käytöksen perusteella, varsinkin jos elämäntilanne on haastava. M34

(Viimeinen virkkeesi lienee lipsahdus?)

Mutta muuten koen itse samoin: on kai ihan tavallista ja hyväkin purkaa pahaa oloaan jollekin ystävälle? Ei se kai ole mustamaalaamista? Vai onko?

Itse ainakin ahdistuin ihan hirveästi, kun pidin aluksi sisälläni asiat. Tunsin häpeää ja edelleen syyllistän itseäni erosta - minut jätettiin ja kiellettiin tiukasti minkäänlainen yhteydenpito.

Nyt olen kertonut ahsistuksestani ja syyllisyyden tunteistani ja pahasta olostani 2 ihmiselle. Enkä aio muille puhua, koska pelkään, mitä seuraisi, jos jättäjäni saisi tietää, että olen kertonut hänestä. Oletan, että hän on kyllä kertonut minusta uudelle rakastetulleen.

Myös jonkun samantapaista kohtelua saaneen kanssa jutteleminen voi kai auttaa. Sain hetkellistä helpotusta, kun juttelin henkilön kanssa, joka tuntee tämän ”narsistisia piirteitä” omaavan ihmisen monen vuoden ajalta. Uskouduin hänelle, en mustamaalatakseni vaan purkaakseni ahdistustani, sillä kuten sanottua, syytän itseäni kaikesta heikolla hetkellä, vaikka järki sanoo, etten voi olla yksin syyllinen.

Olen lukenut paljon aiheesta, ja pahinta on huomata, että

Olen paljon lukenut aiheesta ja pahinta on huomata, että olen jotenkin alkanut syyllistää itseäni entistä enemmän. Näen painajaisia, että olen itse narsisti (en siis sano, että ex-kumppanini olisi narsisti, mutta hänessä on piirteitä kyllä - kuten toki meissä kaikissa) ja mietin, että ex kenties puhuu / ajattelee minusta narsistina. Toisaalta ajattelen, että hän tuskin uhraa minuun ajatustakaan, koska uusi rakkaus on elämässä. En tiedä.

Onko muilla tämmöistä itsensä syyllistämistä ja epäilyä?

Vierailija kirjoitti:

Oma avopuolisoni oli äkkipikainen ja arvaamaton, tosin välillä hurmaava ja avulias. Yhteen muutettuamme hän alkoi raivostua pikkuasioista ja kummallisista jutuista, esim. kun en totellut häntä kaikessa, esitin omia mielipiteitäni, tapasin ystäviäni ja jatkoin harrastuksiani. Vuoden yhteinen elämämme oli jatkuvaa vihamielistä arvostelua, vähättelyä, riitelyä ja mykkäkoulua. Purin hammasta ja olin parhaani mukaan provosoitumatta. Lopulta päätin lähteä suhteesta, mutta mies teki siirtonsa ensin ja lähti valtaisan raivomyrskyn saattelemana. Luulen että se oli taktinen veto, hän halusi että kaikki tietävät hänen jättäneen minun, ei toisin päin. Olin kuulemma vaikein ihminen, jonka hän on koskaan tavannut, parisuhde kaltaiseni ihmisen kanssa on mahdoton.

Hän lähetti eron jälkeen kuukausien ajan minulle, sukulaisilleni ja ystävilleni pitkiä vuodatusviestejä, jossa analysoi miten hirveä ihminen olin. Mukana oli kaikenlaista hölynpölyä:  juopottelen, minulla on lukuisia miehiä joiden kanssa vehtaan enkä käy töissä, käytän huumausaineita, olen sairaanloinen urheiluaddikti, toisaalta löysä, vanha akka, olen seksuaalisesti epänormaali, minulla on bulimia, olen narsisti, olen väkivaltainen, olen mielisairas, hyväksikäytän ihmisiä, saan epänormaaleja raivokohtauksia... Ero oli yksiselitteisesti minun vikani. Ystäväni tietysti tunnistivat että viestit eivät kuvaa minua mitenkään, mutta osittain kyllä miestä itseään. 

Selvisi että mies oli valehdellut kaikenlaista muutakin tuttavillemme suhteemme aikana. Kun hän mm. viime tipassa oli perunut yhteisen mökkiloman ystäviemme kanssa, oli hän kertonut kaikille että syynä on minulla oleva vakava sairaus, josta en halua puhua. Oikea syy oli että hän suuttui siitä että pakkasin mukaani vaatteita, joista hän ei pitänyt ja laittoi tietämättäni viestin että emme pääse lähtemään, selitän myöhemmin. 

Eron jälkeen mies piti viikkoja hiljaiseloa, mutta aina välillä tuli raivokkaita viestejä, joissa jatkoi haukkumistani. Kiitos viestejä kanssani lukeneiden ja minua tsempanneiden ystävieni, en sortunut vastaamaan vaikka mieli teki. Lopulta hän kyllästyi siihen etten vastaa ja ilmoitti että ei halua enää kommunikoida kanssani ja  pitää hänellä lainassa olleet työkalut ja remonttivälineet pienenä hyvityksenä henkisestä pahoinpitelystä, jolla häntä olen piinannut.

Nyt erosta kaksi vuotta. Toivottavasti en kuule enää hänestä, mutta olen melko varma että hän stalkkaa minua jollain tavoin edelleen, ellei ole saanut uutta kiusattavaa.

kaverin ex kanssa haukkuu kaveriani , lähetteli uhkauksia,sai muutamat kääntämään selkänsä kaverilleni, somessa esittää kuinka toivoo x hyvää samoin viestittelee / vierailee kaverin sukulaisilla/perheen luona

Boina kirjoitti:

Olen paljon lukenut aiheesta ja pahinta on huomata, että olen jotenkin alkanut syyllistää itseäni entistä enemmän. Näen painajaisia, että olen itse narsisti (en siis sano, että ex-kumppanini olisi narsisti, mutta hänessä on piirteitä kyllä - kuten toki meissä kaikissa) ja mietin, että ex kenties puhuu / ajattelee minusta narsistina. Toisaalta ajattelen, että hän tuskin uhraa minuun ajatustakaan, koska uusi rakkaus on elämässä. En tiedä.

Onko muilla tämmöistä itsensä syyllistämistä ja epäilyä?

Minä en ole aiemmin kirjoittanut tähän ketjuun. Exäni oli hyvä syyllistämään ja manipuloimaan. Ei hän narsisti ollut, mutta narsistinen kyllä.

En koskaan avioliiton aikana tätä tajunnut, mutta kun luin eron jälkeen kirjan verbally abusive relationship, niin itkin kaksi viikkoa putkeen. Se osui ja upposi. Se hienovaraisuus, kaksoisviestintä, harhauttaminen ja syyllistämällä hallitseminen.

Hän siis hallitsi minua herättämällä syyllisyyden. Tein mitä tahansa, jotta en tuntisi itseäni syylliseksi.

Erosta on jo 10 vuotta, ja elämässäni on kaikki hyvin. Aika on kuullannut muistot, mutta tuollaiset ayyllisyysajatukset vieläkinn valtaavat mielen. Mitä jos olenkin väärässä? Mitä jos muistan väärin?

Vierailija kirjoitti:

Onko luvassa vihaa? Ja jos niin millaista?

Voiko olla niin, että narsisti on niin kuin uhria ei olisi koskaan ollut olemassakaan?

Käyttäytyy kuin uhmaikäinen lapsi.

Alkaa mustamaalata, soittelee sukulaisillesi, tonkii ystäviesi yhteystiedot eroa varten. Pyytää poikansa hakea avaimesi.

Vierailija kirjoitti:

Kerroin iloisen uutisen narsistille. Tuli hänelle yllätyksenä. Normi-ihmisen normireaktio olisi ollut onnitella. Narsisti valahti harmaaksi, silmät lasittui, meni vakavaksi. Yritti raapia itseään kokoon ja sai kuin saikin pinnistetyä jonkin pisteliään kommentin aiheeseen. Tiesin hänen olevan persoonallisuushäiriöinen, mutta jos en olisi tiennyt, tuossa tilanteessa se näkyi selvästi. Oikeastaan aika surullista,hän tulee aina olemaan jollakin tasolla tärkeä ihminen, mutta manipulointiyrityksiensä takia raskasta seuraa johon otan vähitellen

etäisyyttä.

Pakko kommentoida tähän, että mä saatan reagoida juuri noin, jos mulle kerrotaan asia joka on itsestäni ihan hirveä ja iskee tosi vahva tunnereaktio, joka näkyy päällepäin, vaikka sen yrittäisi peittää miten. Reagoin aina aika huonosti esim. vauvauutisiin, koska olen itse aina pelännyt ihan hirveästi menkkojen ollessa päivän myöhässä. Minulla iskee siis tosi voimakas "VOI EI YÄK IHAN HIRVEÄÄ MITÄ NYT, EHTIIKÖ ABORTIN?!"-reaktio ihan automaattisesti. En siis sano sitä ääneen ja toki olen sen oppinut peittämään ja yritän pitää naaman peruslukemilla, koska järjellisesti tiedän asian olevan yleensä iloinen. Oma tunnereaktio on vaan niin voimakas, että tiedän naamani näyttävän siltä, että pidätän pierua ja siinä sitten vaikeana sopertaa että ääääh, niin joo onnea, oikuihanaa. Ja olenkin ihan aidosti iloinen muiden onnesta, oma inhotus on vaan se kaikista voimakkain tunne siinä ja se valitettavasti näkyy.

Sama kävi, kun kaveri kertoi, että häntä pyydettiin yliopistolle pitämään luentoa. Itse vihaan ja pelkään esiintymistä panikkiin asti ja tuollainen olisi minun pahin painajainen. Ihmettelin siinä sitten, että mitenköhän tuosta saisi puhuttua itsensä ulos, kun kaveri sanoi olevansa itse asiassa kovin iloinen että tämähän on hieno mahdollisuus. Tajusin vasta siinä sitten, että niin, niinhän se varmaan on.

En kuitenkaan pidä itseäni mitenkään persoonallisuushäiriöisenä sen takia, että en aina osaa reagoida oikein kaikissa tilanteissa.

Vierailija kirjoitti:

Boina kirjoitti:

Olen paljon lukenut aiheesta ja pahinta on huomata, että olen jotenkin alkanut syyllistää itseäni entistä enemmän. Näen painajaisia, että olen itse narsisti (en siis sano, että ex-kumppanini olisi narsisti, mutta hänessä on piirteitä kyllä - kuten toki meissä kaikissa) ja mietin, että ex kenties puhuu / ajattelee minusta narsistina. Toisaalta ajattelen, että hän tuskin uhraa minuun ajatustakaan, koska uusi rakkaus on elämässä. En tiedä.

Onko muilla tämmöistä itsensä syyllistämistä ja epäilyä?

Minä en ole aiemmin kirjoittanut tähän ketjuun. Exäni oli hyvä syyllistämään ja manipuloimaan. Ei hän narsisti ollut, mutta narsistinen kyllä.

En koskaan avioliiton aikana tätä tajunnut, mutta kun luin eron jälkeen kirjan verbally abusive relationship, niin itkin kaksi viikkoa putkeen. Se osui ja upposi. Se hienovaraisuus, kaksoisviestintä, harhauttaminen ja syyllistämällä hallitseminen.

Hän siis hallitsi minua herättämällä syyllisyyden. Tein mitä tahansa, jotta en tuntisi itseäni syylliseksi.

Erosta on jo 10 vuotta, ja elämässäni on kaikki hyvin. Aika on kuullannut muistot, mutta tuollaiset ayyllisyysajatukset vieläkinn valtaavat mielen. Mitä jos olenkin väärässä? Mitä jos muistan väärin?

Kiitos - aion hankkia tuon kirjan käsiini.

Minulle ex sanoi loppuvaiheessa moniin asioihin, joihin menneisyydessämme viittasin (uhkaili silloin jo lopettavansa suhteemme, koska olin niin hankala eikä minun kanssani voi keskustella), että ”en muista sanoneeni noin” tai ”okei, en kyllä itse muista tehneeni/sanoneeni, mutta mietin, miksi valehtelisit?”. Lisäksi lähes kaikkea loukkaavaa sanomaansa hän perusteli rehellisyydellä: ”Haluan vain sanoa rehellisesti.” ”Tämä loukkaa sinua, mutta minun on oltava aivan rehellinen.” ”En koskaan valehtele, en nytkään.” Pahoitin mieleni ja olin hankala.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kellään sellaista kokemusta, että narsisti hätääntyy tuossa tilanteessa? Yrittää mielistellä ja jos et sille lämpene, kääntyy se mielistely heti vihaksi ja halveksunnaksi, myös puhuu entistä enemmän ristiriitaisia asioita jne...

Ei kuulosta narsistilta. Eivät ”hätäänny”. Kuulostaa epävakaalta.

Kai se narsistikin voi hätääntyä, jos tulee täysin yllättävä tilanne vastaan? Ihan ohimenevästi ainakin.

Pohdin vain, en tiedä.

Ajattelinkin, että esim. tilanne, jossa joku näkee kaiken manipuloinnin yms. läpi JA sanoo sen myös. Jossain vaiheessa varmaan jokaisen kuori voi rikkoutua. Oman kokemuksen mukaan tällaiset on juuri niitä, jotka poistavat ihmisiä elämästään tosta noin vaan, koska eivät kestä sitä häpeää ja sitä, että joku on nähnyt sen maskin taakse.

Kunhan mietin, voi olla epävakaata, voi olla narsistista, voi olla olematta kumpaakin.

Tässä on hiven totuutta. En olisi edes tajunnut mukavan oloista puolituttua narsistisesti häiriintyneeksi, ellen olisi joskus väsyneenä sanonut poikkipuolista sanaa. Siitä alkoi aivan uskomaton farssi. Kyseessä oli tilanne, mikä normaaleissa suhteissa selviää anteeksipyynnöllä ja keskustelulla. Mutta hänen käyttäytymisensä asiassa sai epäilemään että nyt on kyse jostain muusta. Ja tämä hekilö oli ilmeisesti arvioinut minut sellaiseksi joka ei koskaan "sano vastaan" ja järkyttyi niin pahasti että sain kokea tuon kuuluisan narsistisen raivarin pariinkin otteeseen. Sitten alkoi kyykytys, paskanpuhuminen ja manipulointi, koska tajusi paljastuneensa minulle. Se on jännä että nämä tuntuvat jollain tasolla tietävän mitä ovat. Ja siksi piilottelevat niin ahkeraan. Samalla kuitenkin kaikki muut ovat syyllisiä.

Avaa vähän. Millä tavalla sanoit poikkipuolisen sanan, missä tilanteessa, yrititkö selvittää sitä myöhemmin ja mitä se kyykytys oli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kellään sellaista kokemusta, että narsisti hätääntyy tuossa tilanteessa? Yrittää mielistellä ja jos et sille lämpene, kääntyy se mielistely heti vihaksi ja halveksunnaksi, myös puhuu entistä enemmän ristiriitaisia asioita jne...

Ei kuulosta narsistilta. Eivät ”hätäänny”. Kuulostaa epävakaalta.

Kai se narsistikin voi hätääntyä, jos tulee täysin yllättävä tilanne vastaan? Ihan ohimenevästi ainakin.

Pohdin vain, en tiedä.

Ajattelinkin, että esim. tilanne, jossa joku näkee kaiken manipuloinnin yms. läpi JA sanoo sen myös. Jossain vaiheessa varmaan jokaisen kuori voi rikkoutua. Oman kokemuksen mukaan tällaiset on juuri niitä, jotka poistavat ihmisiä elämästään tosta noin vaan, koska eivät kestä sitä häpeää ja sitä, että joku on nähnyt sen maskin taakse.

Kunhan mietin, voi olla epävakaata, voi olla narsistista, voi olla olematta kumpaakin.

Tässä on hiven totuutta. En olisi edes tajunnut mukavan oloista puolituttua narsistisesti häiriintyneeksi, ellen olisi joskus väsyneenä sanonut poikkipuolista sanaa. Siitä alkoi aivan uskomaton farssi. Kyseessä oli tilanne, mikä normaaleissa suhteissa selviää anteeksipyynnöllä ja keskustelulla. Mutta hänen käyttäytymisensä asiassa sai epäilemään että nyt on kyse jostain muusta. Ja tämä hekilö oli ilmeisesti arvioinut minut sellaiseksi joka ei koskaan "sano vastaan" ja järkyttyi niin pahasti että sain kokea tuon kuuluisan narsistisen raivarin pariinkin otteeseen. Sitten alkoi kyykytys, paskanpuhuminen ja manipulointi, koska tajusi paljastuneensa minulle. Se on jännä että nämä tuntuvat jollain tasolla tietävän mitä ovat. Ja siksi piilottelevat niin ahkeraan. Samalla kuitenkin kaikki muut ovat syyllisiä.

Avaa vähän. Millä tavalla sanoit poikkipuolisen sanan, missä tilanteessa, yrititkö selvittää sitä myöhemmin ja mitä se kyykytys oli.

Itsellä myös kokemus siitä, että kun asetuin ”vastustamaan” tai kyseenalaistin tai pyysin perusteluita, miksi hän kohteli minua kuten kohteli, meni tilanne riitaisaksi ja niin solmuun, ettei hänen mielestään mitään ollut enää selvitettävissä. Koin itse, että kohteluni oli ollut epäreilua, siksi takerruin asioihin, koska halusin tuoda esiin, ettei ihmisiä yleensä kohdella näin. Hän laittoi välit poikki. Minun kanssani ei kuulemma voi keskustella.

Samanlainen kokemus myös tuosta, että kyseinen henkilö tuntuu tietävän, että hänellä on narsistisia piirteitä. Hän vetoaa niihin. Että ei voi mitään sille, että on kylmä ja tunteeton.

Onko teillä sellaista kokemusta, että narsistin mielestä kaikki muut ovat aina kohdelleet häntä väärin. 

Parempi ilman kirjoitti:

Ex-ystäväni on narsisti ja kun laitoin välit jäähylle hänen käytöksensä takia, niin ei mennyt aikaakaan, kun huomasin miten kaveripiiri alkoi karttamaan minua. Hän oli selitellyt heille ummet ja lammet siitä millainen hirviö olen. Tuumasin kerran tälle kaveripiirille, että me ystävykset emme ole olleet puheyhteydessä puoleen vuoteen ja nyt olette sitä meiltä, että olen hirviö. Kukaan ei ole kysynyt minulta mitään. Jos oikeasti uskotte, että olen tämän kaiken itse aiheuttanut, niin ei tarvitse enää ottaa yhteyttä.

Vuosi meni ja hiljalleen nuo vanhat kaverit alkoivat laittamaan minulle viestiä. Huomasivat, etten minä ollutkaan kaiken takana. Samoin tämä ex-ystäväni alkoi latiaa viestiä, joskin kyseenalaista. Pyysi anteeksi sellaisia asioita, joita emme ole edes käyneet koskaan läpi. Alkuperäinen riitamme jäi unholaan ja hän väitti asioiden menneen toisin. Olin kuulema ymmärtänyt väärin. Juu tiesin siitä, että sama homma jatkuu enkä reagoinut näihin syytöksiin millään tavalla. En oel tekemisissä hänen kanssa enää. Osa yhteisistä ystävistä jäi ja osa kaikkosi tapauksen vuoksi.

Ihmettelin aina miksi ihmiset ovat niin valmiita uskomaan mustamaalaavaa ennen kuin olin itse se, joka uskoi. Kiusaaja oli taitava, ja pudotti pahat puheensa ohimennen ja sivulauseessa. Onneksi pienen tauon jälkeen otin uudelleen yhteyttä mustamaalattuun tuttavaani ja sain kuulla toisenkin version. 

Vierailija kirjoitti:

Onko teillä sellaista kokemusta, että narsistin mielestä kaikki muut ovat aina kohdelleet häntä väärin. 

Vain silloin kun narsisti kohtaa ongelman, jonka hän on itse aiheuttanut. Silloin kaikki muut ovat syyllisiä ja ilkeitä, vaikka narsisti on itse sitä. Narsisti kiillottaa kuvaansa.