Olen kateellinen tyttärelleni

Suosittelen, että etsit keskusteluapua. Tunteilleen ei voi mitään, hyvä että ne myönnät. Mutta nyt kun näet tilanteen, jotain ON tehtävä.

Uskon, että kaikki negatiiviset kommentoijat eivät ajattele ihan loppuun. Totta kai on väärin olla kateellinen, mutta mietipä itse, että olet maisteriksi asti opiskellut, sinnitellyt erilaisissa töissä päästäksesi eteenpäin, pitönyt hyvää huolta lapsesta, tinkinyt esim muista opinnoista, että lapsi saa harrstaa ja sitten yhteiskunta ei pidä minään, vaikka olet parhaassa työiässä.

Se on oikeasti kurjaa, että nuoret saa duunia pelkällä lukiolla ja oikeasti esim ammattitatioiset asiaksapalvelijat eivät saa, koska vanhempia.

Musta tää on kirjoitettu heikkona hetkenä, ei haluaisi tuntea kateellisia tunteita ja siksi antanut lapselle etäisyyttä, ettei se paista läpi. Pahinta on äiti, joka ei myönnä katelelisuutta, vaan puukottaa selkään omaa vanhenemistaan, esim. alkamalla haukkua uuden miehen edessä minua läskiksi, mitä en ole. Tuo käytös oli niin alhaista ja noloa, että mies sai tosi oudon kuvan meidän perheestä, ei kauhean mielellään halua enää kylään, minkä ymmärrän täysin. On itse sukukeskeinen eikä osaa kuvitella vakavaa parisuhdetta ilman yhteyksiä sukuun, mutta pitää åitiäni sivistymättömänä, sitähän tuo käytös oli.

Muä ärsyttää itsesäänselvyyksein lateleminen eli ei saa olla lapselleen kateellinne. Ei saakaan eikä ap tarkoita, että saisi. Mutta mieti itse tuossa tilanteessa, jos tytär on korskea ja kiittämätön, niin on kurjaa. Äidin uran rakentaminen on voinut mennä pipariksi juuri siksi, että on painottanut aikaa lapselle, suostnut siksi pätkätöihin, lapsettomien porskuttaessa ohi, ei ole saanut vakinaista duunia, koska joutunut silloin tällöin jäämään yllättäen kotiin lapsen sairastaessa jne jne ja ei ole ottanut harrastusta, joka olisi kohottanut omia taitoja ja suhteita ja cv.tä, kun panostanut ne rahat lapsen harrasukeen.

Että kyllä mä vähän tätä äitiä ymmärränkin. On tosi veemäistä olla työttömänä. Kun hän oli nuori, oli hienoa mennä opiskelemaan sivistäviä humanistisia aineita, kaikille valmistuneille oli duunia. Mutta sitten tuli ysärilama ja kaikki muuttui. Siihen asti oikeaa sivistystä myös arvostettiin työelämössä eli oli ihan fiksua mennä humanistiseen.

Tää,palsta on ihan lapslelinen, jos kommentoijien ainoa tavoite on vain dissata aloittajaa. Kannattaa laittaa itsensä toisen asemaan ja sitten pohtia niitä vastauksia.

Uskon, että kaikki negatiiviset kommentoijat eivät ajattele ihan loppuun. Totta kai on väärin olla kateellinen, mutta mietipä itse, että olet maisteriksi asti opiskellut, sinnitellyt erilaisissa töissä päästäksesi eteenpäin, pitönyt hyvää huolta lapsesta, tinkinyt esim muista opinnoista, että lapsi saa harrstaa ja sitten yhteiskunta ei pidä minään, vaikka olet parhaassa työiässä.

Se on oikeasti kurjaa, että nuoret saa duunia pelkällä lukiolla ja oikeasti esim ammattitatioiset asiaksapalvelijat eivät saa, koska vanhempia.

Musta tää on kirjoitettu heikkona hetkenä, ei haluaisi tuntea kateellisia tunteita ja siksi antanut lapselle etäisyyttä, ettei se paista läpi. Pahinta on äiti, joka ei myönnä katelelisuutta, vaan salaa ilkeilee ihmeellisesti,

Muä ärsyttää itsesäänselvyyksein lateleminen eli ei saa olla lapselleen kateellinne. Ei saakaan eikä ap tarkoita, että saisi. Mutta mieti itse tuossa tilanteessa, jos tytär on korskea ja kiittämätön, niin on kurjaa. Äidin uran rakentaminen on voinut mennä pipariksi juuri siksi, että on painottanut aikaa lapselle, suostnut siksi pätkätöihin, lapsettomien porskuttaessa ohi, ei ole saanut vakinaista duunia, koska joutunut silloin tällöin jäämään yllättäen kotiin lapsen sairastaessa jne jne ja ei ole ottanut harrastusta, joka olisi kohottanut omia taitoja ja suhteita ja cv.tä, kun panostanut ne rahat lapsen harrasukeen.

Että kyllä mä vähän tätä äitiä ymmärränkin. On tosi veemäistä olla työttömänä. Kun hän oli nuori, oli hienoa mennä opiskelemaan sivistäviä humanistisia aineita, kaikille valmistuneille oli duunia. Mutta sitten tuli ysärilama ja kaikki muuttui. Siihen asti oikeaa sivistystä myös arvostettiin työelämössä eli oli ihan fiksua mennä humanistiseen.

Tyttären halveksiva asenne on myös todella väärin. Itse saanut kaiken tuolta äidiltä tähän saakka. Ei sirä lukiotakaan niin vain suorita, ellei ole koti ja ruokaa.

Nelikympoiset tietää, että sähköposteja voi lähettää vaikka kuinka eikä silti pääse helposti haastatteluun.

Kateus on väärin, MUTTA MYÖS sen oman elämän kaikin tavoin mahdolistaneen äidin dissaus on väärin.

Minulla hieman vastaavanlainen tilanne, poislukien se, että minulla on vain AMK-tutkinto ja en ole tyttärelleni kateellinen, vaan onnellinen hänen puolestaan. Lähes koko hänen lapsuutensa ja nuoruutensa ajan olen ollut työtön / työvoimakoulutuksessa / opiskelija ja vasta puoli vuotta sitten (tytär täyttää pian 18)  sain vakituisen työpaikan hanttihommissa. Tytärtä olen kannustanut opiskeluun ja olemme tukeneet myös hänen harrastuksiaan. Lukio meni hänellä loistavasti, pärjäsi lukiolaisten kilpailuissakin ja lukion jälkeen sai todella hyvän kesätyöpaikan joka näyttää hyvältä CV:ssä näiden muiden saavutusten lisäksi. Korkeakouluun pääsi papereilla sisään ja opiskelee nyt ensimmäistä vuotta. Minusta on aivan mahtavaa että hän on päässyt elämässä näin hyvin alkuun, tuo ensimmäinen kesätyöpaikkakin oli oman alan hommia (ohjelmointi) ja auttaa varmasti jatkossakin saamaan kesätöitä opintojen aikana. 

Mitä ap:n tytär meinaa tehdä jatkossa? Onko nyt menossa välivuosi vai mikä kuvio tuo töihin meno lukion jälkeen on? Kyllä kannustaisin miettimään opintoja, vaikka ei yksi välivuosi haittaa. Onko hänellä jo opiskelupaikka odottamassa?

Ottamatta kantaa mainitsemaasi kateuden tunteeseen, kertomuksesi kuvaa hyvin työnantajien harjoittamaa ikärasismia.

Olet kasvattanut kiittämättömän kakaran, jolle olet antanut kaiken, mitä tämä haluaa. Mitä tyttäresi on tehnyt saadakseen kalliit harrastuksensa? Omatoimisesti kotitöitä? Huolehtinut koiran ulkoilutuksista? Vai saiko ihan vaan siksi, että hän halusi? Oletko uhrautunut ja nyt odotat marttyyrinä, että tyttäresi arvostaisi sitä? Tyttäresi suhtautuu työttömiin asenteella, joka on hyvin tyypillistä sellaisille nuorille, joiden vanhemmat ovat siloitelleet lastensa teitä ja pyrkineet välttämään pettymyksiä lastensa elämässä. Kaikkihan sujuu ihan leikiten,  kun iskä ja äiskä maksaa. Ymmärrän, että olet tarkoittanut hyvää, mutta tosiasiassa sinä ja miehesi olette mahdollistaneet tyttärellesi tuon asenteen. 

Upeasti olet tyttäresi kasvattanut. Kuulostaa oikein kunnon kermap*eeltä jota käytännössä onni potkaisi, ja nyt ollaan nokka pystyssä. 

Onnea. Tyttäresi on varmaan myös feministi, niillähän on tunnetusti aina hermoromahduksen saaneet vanhemmat.

On sun tyttäressäkin vikaa jos oikeen halveksii työttömiä. En kyllä olisi kateellinen työnteosta, pystyisitkö nauttimaan työttömyyden tuomasta vapaa-ajasta ja mahdollisuudesta lepoon?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Munkin äiti on kateellinen ja suorastaan VIHAA minua, eikä pidä mitään yhteyttä. On kateellinen siitä että kun hänellä oli kurjaa niin lapsillaankun pitäis olla, sanoi tän suoraan. Ja totta, kaikki on päinvastoin:

- äidillä elämäm kolu, minä väitellyt tohtoriksi

- äiti ruputyössä, minä keskijohdossa

- äidillä hakkaava narsistimies (isäni), mulla kiltti ja koulutettu

- äidillä kaikki vaikeaa negatiivisen asenteen takia, minä peruspositiivinen

- olen hyvätuloinen, äiti ei niinkään

-mulla hyvät välit lapsiin kun olen lämmin rakastava äiti, oma äiti oli kylmä tunnevammainen lapsenpiiskaaja jolla välit jäiset omiin lapsiin

Kyllä tavallaan ymmärrän tuon että äitini vihaa lapsian mutta vsin tunnevammaiset ja luonnevikaiset tekee niin. Äiti ei vaan kestä että minä olen ahkera, uuttera ja siksi menestynyt.

Monikin suurten ikäluokien vanhempi vihaa lapsiaan kateuksissaan, asia vaan on tabu julkisesti.

Luonnevika on sairaus johon pitäisi saada hoitoa.

Sanopa muuta, mutta kun niitä nimenomaan ei saada hoitoon. Isäni on aggressiivinen narsisti, käy siis esim ihmisille huutamaan liikennevaloissa, käynyt käsiksi naapureihin, välit poikki kaikkiin sukulaisiin ja lapsiin, pieksää vaimoaan jne. Ei sitä saa hoitoon! Kun henkilö itse on sitä mieltä että on täydellinen ihminen (ja vain muut on hankala ja hulluja), niin tällaista ei saa hoitoon mitenkään!

Up

Ap, meitä humanisteja on koulutettu kymmenkertainen määrä tarpeeseen nähden. Tämä sama koskee minua, ja satuttaa. Minulla on koulutus alalle, joka edelleen vastaisi parhaiten taipumuksiani, jos sen alan töistä maksettaisiin palkkaa. Olen tehnyt erinäiset ilmaistyöpäivät elämäni aikana siinä toivossa, että se johtaa ansiotyön löytymiseen. Paskat, kun harjoittelu on tehty, työnantaja ottaa seuraavan ilmaisen orjan. Sellaista mekanismia ei enää ole olemassa, että aloitat vaatimattomasta ja ajan mittaan saat paremman työn. Näin toki tapahtuu joskus, mutta mitään välttämätöntä seikkaa ei ole, joka johtaisi jollekin paljon puhutulle uralle. Kyllä minuakin pännii, että viiden vuoden maisteriopinnot, kahden vuoden lisensiaattiopinnot ja vuosien työ tutkijana ja tieteellisessä instituutissa on nyt osoittautunut työllistymisen kannalta arvottomaksi. Minulla olisi organisointikykyä, osaan hahmottaa laajoja asiakokonaisuuksia, olen tehnyt esimiestyötä jne jne... mutta ei.

Se on sitten vain uusi ammatti hankittava. Tai eihän nykyään kannattaisi edes puhua ammateista. Jotkut vanhan kansan puusepät olivat ammattimiehiä. Nykyään puhutaan osaamisesta, ja sillä tarkoitetaan sitä vähintä taitoa, jolla voi osallistua jonkin pörssiyhtiön tuloksen kasvattamiseen. Puolen vuoden kurssi, jonka aikana opetellaan yksi tietokoneohjelma ja parin koneen käyttö, ja josta kolme kuukatta on "harjoittelua", eli samaa työtä, josta joillekin maksetaan palkka.

Nuoruus ja kauneus ovat valttia tässä yhteiskunnassa. Kuten sanoin, osaaminen on muoti-ilmaus, jonka katson olevan kaukana siitä, mitä ennen tarkoitettiin ammattitaidolla. Teinitytöt ostavat kertakäyttöhepeneitään mielummin vain hiukan itseään vanhemmalta naiselta kuin keski-ikäiseltä mieheltä - noin esimerkiksi. Vai onko Menkka-Haukalla näkynyt myyjinä 45-vuotiaita setiä? Ap:n tyttären tilanne on, kuten jo monessa viestissä todettu, tilapäinen. Jossain vaiheessa on opittava joko oikea ammattitaito tai hankittava edes jokin heppoinen osaaminen. Onhan niitä pitkän linjan ammattilaisia yhä, mutta pääsääntöisesti ihmisillä odotetaan olevan edes jokin ammattitutkinto. Jos siellä kaupassa haluaa siirtyä toimistohommiin, pitää hallita kirjanpitoa ja monia muita hallinnollisia hommia. Ei siellä tiskillä ja hyllyjen välissä ehdi debetiä ja creditiä opetella.

Lopuksi: sinällään hienoa, että joku myöntää noinkin epäsovinnaisen tunteen ja olen pahoillani, että ap on saanut osakseen kaikenlaista lyhytnäköistä paskaa tässä ketjussa.

Vierailija kirjoitti:

On sun tyttäressäkin vikaa jos oikeen halveksii työttömiä. En kyllä olisi kateellinen työnteosta, pystyisitkö nauttimaan työttömyyden tuomasta vapaa-ajasta ja mahdollisuudesta lepoon?

Kokemus kyllä ajan kanssa opettaa tytärtäkin. Itsekin olin ääliö 19-vuotiaana ja oli kivaa tuomita ihmisiä miettimättä yhtään taustoja.

Vierailija kirjoitti:

olen humanistiselta alalta valmistunut maisteri

Löysin ongelmiesi juurisyyn. Näitä asioita kannattaisi miettiä raadollisesti ennen sitä opiskelupaikan valintaa eikä laittaa mitään ruusuisten unelmien varaan. Jos käy niin onnellisesti että päätyy sinne unelma-alalleen töihin niin se on vaan kiva bonus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

olen humanistiselta alalta valmistunut maisteri

Löysin ongelmiesi juurisyyn. Näitä asioita kannattaisi miettiä raadollisesti ennen sitä opiskelupaikan valintaa eikä laittaa mitään ruusuisten unelmien varaan. Jos käy niin onnellisesti että päätyy sinne unelma-alalleen töihin niin se on vaan kiva bonus.

Tämä vaan on nykyään mahdotonta kun alat, joilla on työvoimapula tai sitten ylitarjontaa vaihtuu viiden vuoden välein. Kaikista kun ei voi tulla lääkäreitä, edes kaikki kuuden ällän ylioppilaat ei pääse lääkikseen, saati esim minä jolla matikan oppimisvaikeus.

Täällä ap. Kiitän vastauksista; niistäkin missä minua on kritisoitu ihmishirviöksi. Siltähän minusta pääasiassa tuntuu, kun olen huomannut tämän kateuden. Pari vastausta osui suoraan sydämeeni. On hämmästyttävää, miten joku on osannut pukea sanoiksen tilanteeni (kuten esimerkiksi nro 22).  Tämä pitkittynyt työttömyys on vääristänyt jollain tapaa minua ja ajatteluani. On vaikea tuntea hyviä tunteita - joita kuitenkin on olemassa paljon ja runsaasti tytärtä kohtaan - kun itsellä on vaikeaa. Tai erittäin paha olla.

Tiedän, että ihmisarvo ei ole kiinni siitä onko työssä vai ei. Minulla on pitkittyneen työttömyyden takana myös itse vapaaehtoisesti valiten kotihoidonvuosia. Siis se perinteinen kuvio: vauvavuosia - kotihoidonvuosia - pätkätöitä - työttömyyttä - pätkätöitä - muutama ansiosidonnainen jakso, jne. Ja koska nyt olen 50, ei minua palkata. Täydennyskoulutan itseäni parhaillaan, tosin samalle alalle, jolla jo olen -- hankin lisäpätevyyttä. (Tämä on varmaan ihan järjetöntä).

Jostain syystä tyttären helppous saada kiva työ iski minua, vaikka siis näin ei saisi tuntea. Kirjoitin aloituksen heikolla hetkellä, kuten joku sanoikin. Olen kai erittäin masentunut, mutta mielialalääkkeitä enemmän haluaisin työtä. Aina kun olen ollut työssä olen voinut hyvin.

Kiitän vastauksista. Mietin tätä itse eteenpäin.

Ps. Vaikka tätä palstaa pärjatään, niin silti jotkut kirjoittajat kirjoittavat aidosti ja rehellisesti tunteistaan, joista ei saisi puhua.