Mieheni ilmoitti, että minulla on kaksi kuukautta aikaa löytää libidoni. Sen jälkeen hän ottaa eron
Meillä on yhteisiä vuosia takana 14, ja kuten jokaisessa pitkässä suhteessa meillä on ollut omat vaikeat hetkemme. Aikaisemmin niistä on selvitty tahdonvoimalla, kumppanuudella ja molemminpuolisella arvostuksella. Vaikka rakkaus on toisinaan ollut hetken kadoksissa, halu pitää perhe kasassa on pitänyt meidät yhdessä.
Esikoisemme syntyi 7 vuotta sitten, jonka jälkeen oli suhteemme vaikeinta aikaa. Noin vuoden verran meillä kotona oli huono ilmapiiri ja jatkuvaa riitelyä. Silti meillä molemmilla oli haluja ja seksielämä luisti kaiken katkeruudenkin keskellä. Se olikin se liima, joka sai kannettua meidät tuon pikkuvauva-ajan yli. Synnytys oli tosi kamala ja traumaattinen (mikä oli osasyy minun huonoon olooni) ja mieheni ei osannut rakastaa vauvaa joka melkein tappoi hänen vaimonsa. Kun suhteemme parani ja tajusimme että rakkautta on yhä jäljellä, päätimme ettei toista lasta tule ja perheemme jää kolmipäiseksi.
Raskaustesti näytti kuitenkin positiivista neljä vuotta tämän päätöksen jälkeen, ja nyt meillä on puolitoista vuotias lapsi kotona. Hänet sain keisarinleikkauksella ja kaikki meni muutenkin paremmin kuin edellisellä kerralla. Kiinnyin tähän kuopukseemme todella paljon, sellaisella karhuemon voimalla, jota en oikeastaan osaa kuvailla.
Myönnän syyllistyneeni mieheni laiminlyömiseen, sillä lapsen syntymän jälkeen seksi ja läheisyys on ollut hyvin toissijaista. Olemme tehneet viimeiset puoli vuotta paljon töitä, ja olemme löytäneet taas yhteisen sävelen arjessa, rakastamme toisiamme ja nauramme yhdessä paljon. Mutta minun haluni ovat tipotiessään. Olemme harrastaneet seksiä kolme kertaa, joista yksi oli minun aloitteestani ja kaksi miehen. Tilanne on ymmärrettävästi hankala, sillä haluaisin haluta miestäni mutta seksi vain ällöttää.
Meillä oli lauantaina treffi-ilta, jonka päätteeksi mieheni ilmoitti kylmänviileästi että minulla (tai oikeastaan meillä, ei sälytä koko vastuuta minun harteilleni ) on kaksi kuukautta aikaa löytää ratkaisu tähän tilanteeseen, tai yhteinen tiemme päättyy tähän. Olen järkyttynyt, mutta en sinänsä yllättynyt. Ennen seksi oli meille molemmille tärkeää, nyt se ei ole minun prioriteettilistani kärjessä. En syytä miestäni sillä olen odottanutkin että milloin hän kyllästyy tilanteeseen.
Mitä te tekisitte tässä tilanteessa? Rakastamme toisiamme ja lapsiamme valtavasti. Talous on molemmilla kunnossa, eli yksinkin pärjäisimme varmasti. Nyt onkin kyse siitä, kannattaako vielä yrittää.
kahden kuukauden aikaraja ahdistaa valtavasti. Mitä jos laitan peliin kaikkeni mutta en silti onnistu? Mitä tietä kannattaa lähteä yrittämään? En usko parisuhdeterapiaan, sitä kokeilin exäni kanssa ja turhauduin vain seksuaaliterapeutin lässytykseen. Voisiko avoin suhde tai lupa pettää toimia?
Vai pitäisikö vain tässä vaiheessa tajuta, että olemme niin eri tilanteessa seksihalujemme suhteen että kannattaa heittää pyyhe kehään ja antaa miehelle tilaisuus etsiä itselleen haluava nainen?
Pahoittelut hyvinkin epäselvästä tekstistä, olo on hyvinkin sekainen ja nuorempi lapsi pyörii jaloissa.
Kommentit (591)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noinhan tuossa tilanteessa kuuluukin toimia. Perinteisesti miehet vaan antavat itselleen luvan lähteä pettämään ja ero tapahtuu vasta kiinni jäädessä, sen sijaan että asiasta keskusteltaisiin etukäteen ja sovittaisiin selvästi siitä, että joko löydetään kompromissi, annetaan lupa vieraisiin tai erotaan. Nyt voit miettiä mitä itse haluat.
Seksi kuuluu suhteeseen. Se, joka päättää ei halua enää seksiä, niin hän ei ohjaile ja päätä sen toisen puolesta ettei hänkään sitten saa haluta. Mulla oli tollanen tilanne. Avokki laitto luukut kiinni ja oletti, että minä hyväksyn sen asian. Sanoin ihan suoraan, että kun päätit ilmoittaa asiasta mikä on hieno juttu, niin ei tarvi enää kuunnella pääkipuja ja väsymystä, mutta minä en lähde samaan leikkiin mukaan, koska minulla on haluja ja mun ei tartte tukahduttaa seksuaalista halua sen takia ettei toista kiinnosta ja sitä et voi edes vaatia. . Joten, joko hyväksyt sen että haen muualta ja eletään tavallista arkea tai otetaan ero ja haen sitten sinkkuna muualta. Päätös on nyt sun käsissä miten meinaat edetä, koska mä en elä seksittömässä suhteessa.. Sitten alko jalat aukeilee yhtäkkiä, mutta ei mua enää kiinnostanut koko asia ja otin ite sit eron ja etin uuden kumppanin parin vuoden päästä.
win-win
Vierailija kirjoitti:
Miehelles seksi on siis niin tärkeää, että on valmis hajottamaan perheen ja koko historian. Veikkaan, että sillä on jo toinen katsottuna valmiiksi.
Aika monen mielestä seksi on parisuhteen suola. Niin naisten kuin miestenkin mielestä. Parisuhde ilman seksiä ei ole mikään parisuhde, vaan kaveruussuhde ja/tai yhteishuoltajuussuhde jos lapsia kuvioissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Korkealibidoisten on niin helppo sanoa toiselle, että ala nyt vaan haluamaan. Haluttava on vaikka väkisin, sillä se kuuluu parisuhteeseen. Korkealibidoisella ei löydy ymmärrystä siihen, että kaikki eivät syty vain sillä, että näkevät toisen sukupuolielimen.
Toisenlaisille ihmisille stimulaatiota tarvitaan palon enemmän. Eikä se tarkoita, että enemmän sukupuolielimiä. Sekä ulkoiset että henkiset osaset ovat oltava kohdillaan, jotta voi syttyä. Korkealibidoiset haluavat kulkea oikoreittiä ja jättää turhat osat polun varrelta noukkimatta. Kuka niitä joka ikistä pulttia ja mutteria kaipaa. Ja valittavat sitten, kun kumppani ei "toimi", vaikka puolet osista on kasaamatta.
Olipa hyvä kommentti. En tiedä ymmärtävätkö kaikki tuota, että moni "vaatii" syttyäkseen sen henkisen puolen olevan kunnossa. Enkä sillä tarkoita mitään höpöhöpö astraalijuttuja, vaan ihan tavallista kumppaneiden välillä olevaa arvostusta, sitä että sen näyttää että välittää, huomioi toista pienillä arjen teoilla, antaa ymmärtää että toinen on haluttava. Jotkut/useat varmasti kiihottuvat pelkän alastoman kumppanin näkemisestä tai kosketuksesta, eikä siinä ole mitään väärää, päin vastoin se on upeaa.
Mutta kaikki eivät ole sellaisia :)
Kommentti olisi ollut hyvä jos tuo yleistys olisi jätetty pois. Tässä nyt oltiin sitä mieltä että kaikki korkealibidoiset miehet/naiset ovat himokkaita värkinheiluttelijoita. Ei vaikuta kovin järkevältä kommentilta, vai mitä? Vastasitkin itse omaan viestiisi: kaikki eivät ole sellaisia.
On täysin mahdollista että korkealibidoinen osapuoli odottaa maltillisesti, tarjoaa hellyyttä, lämpöä, auttavaa kättä (pun intended) ja vaikkapa apua kotitöissä. Mutta silti seksuaalista vastakaikua ei tule. En tiedä onko AP:n tapaus tällainen, mutta näinkin siis voi käydä.
Omaan itse korkeamman libidon kun vaimoni ( lukuunottamatta tiettyä aikaa kuukaudesta jolloin vaimo hurahtaa hormoneineen heittämällä ohi :) ), mutta voisin kuvitella että itseltäni riittäisi malttia ja ymmärtämistä aika lailla pitkäänkin kuivaan kauteen. Jossain kohtaa kuitenkin asia alkaisi musertaa itsetuntoa sen verran että jos molemminpuolinen yrittäminen, keskustelut ja terapiat eivät auta, jotain radikaalia täytyisi tehdä. Toivoisin että osaisin tuossa pisteessä tämän radikaalin asian (en ole miettinyt vielä mikä esittämäni vaihtoehto olisi!) esittää siten että se ei kuulostaisi uhkailulta, mutta vaikeaa se tulisi luultavasti olemaan.
Toivon siis kovasti että molemmilla libidon ääripäiden ilmentymillä riittäisi kiinnostusta ja halua asettua toisen asemaan ja yrittää ymmärtää miltä toisesta tuntuu. Tällä tavalla asiasta keskusteleminen toivottavasti helpottaisi edes jonkin verran.
AP:lle: 14 vuoden suhdetta ei kannata heittää hukkaan ilman pitkää harkintaa ja yritystä, eli kaikki peliin vaan. Mitä tuo kaikki sitten olisi riippuu aika paljon teidän omista persoonista ja parisuhteesta. Sinä varmasti tunnet miehesi parhaiten ja tiedät miten saat hänet syttymään? Yritä sytyttää hänet, ehkä liekki tarttuu omallekin iholle? :)
En menisi heittämään toivoa kaivoon pelkästään sen takia että miehen pyyntö kuulostaa uhkailulta, se voi aivan yhtä hyvin olla vain puutteessa elävän miehen epätoivoinen "viimeinen yritys". En kuitenkaan kiellä ettei se voisi olla jotain muutakin, toivotaan ettei näin ole. Oletteko aikaisemmin keskustelleet tästä halun puutteesta? Jos miehen "uhkaus" tuli ikään kuin keskustelun avauksena, tilanne vaikuttaa aika kehnolta, tai osoittaa mahdollisesti että miehesi ei ole mikään mestarikeskustelija?
Yksi lause kiinnitti myös huomioni: "halu pitää perhe kasassa on pitänyt meidät yhdessä". Toivon mukaan tuo ei ole se ainoa syy pysyä yhdessä? Meillä vaimon kanssa keskustelut ajautuu joskus siihen suuntaan että mitenkäs me noista lapsista päästäisiin toviksi eroon että olisi lisää sitä yhdessä pysymistä... eli kyllä niitä liimoja pitää olla hieman muitakin kuin pelkkä perheen kasassa pitäminen.
Joka tapauksessa, tsemppiä AP:lle, yrittäkää korjata suhteenne kuntoon! :)
M40
Teidän kannattaa pysyä yhdessä, jos kerta rakastatte toisianne. Se pakollinen 5 minuuttia menee vaikka väkisin ja voit aina esittää sen koko ajan. 5 minuutin filmaaminen pari kertaa viikossa on pieni juttu siihen nähden, että et välttämättä kiihotu miestä vaihtamalla yhtään kenenkään kanssa. Sinulla voi olla niin, että alkaa haluttaan vasta jonku 15 vuoden päästä. Käy ostamassa jotkut seksivaatteet, öljyt, pornovideot päälle ja 5 minuuttia. Mitä paremmin filmaat, niin sitä nopeammin ohitse.

Aivan kuin ei olisi muuta vaihto ehtoa kuin ottaa uusi mies. :D Sentään Suomessa on ihan laillista elää itsellisenä naisenakin.
Ketään ei pidä pakottaa elämään epätyydyttävässä suhteessa ja mies elää sellaisessa nyt. Kahden kuukauden aikaraja on ihan riittävä, suorastaan ruhtinaallinen. Jos ei halut herää siinä ajassa niin ne ei herää koskaan ja silloin on parasta erota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noinhan tuossa tilanteessa kuuluukin toimia. Perinteisesti miehet vaan antavat itselleen luvan lähteä pettämään ja ero tapahtuu vasta kiinni jäädessä, sen sijaan että asiasta keskusteltaisiin etukäteen ja sovittaisiin selvästi siitä, että joko löydetään kompromissi, annetaan lupa vieraisiin tai erotaan. Nyt voit miettiä mitä itse haluat.
Seksi kuuluu suhteeseen. Se, joka päättää ei halua enää seksiä, niin hän ei ohjaile ja päätä sen toisen puolesta ettei hänkään sitten saa haluta. Mulla oli tollanen tilanne. Avokki laitto luukut kiinni ja oletti, että minä hyväksyn sen asian. Sanoin ihan suoraan, että kun päätit ilmoittaa asiasta mikä on hieno juttu, niin ei tarvi enää kuunnella pääkipuja ja väsymystä, mutta minä en lähde samaan leikkiin mukaan, koska minulla on haluja ja mun ei tartte tukahduttaa seksuaalista halua sen takia ettei toista kiinnosta ja sitä et voi edes vaatia. . Joten, joko hyväksyt sen että haen muualta ja eletään tavallista arkea tai otetaan ero ja haen sitten sinkkuna muualta. Päätös on nyt sun käsissä miten meinaat edetä, koska mä en elä seksittömässä suhteessa.. Sitten alko jalat aukeilee yhtäkkiä, mutta ei mua enää kiinnostanut koko asia ja otin ite sit eron ja etin uuden kumppanin parin vuoden päästä.
Yök millaisia ihmisiä sitä onkaan olemassa! Minkäänlaista rakkautta ei tuollaisella ihmisellä ole kumppaniaan kohtaan, ei siis kertakaikkiaan mitään. Todella surullista luettavaa. Minä-minä-minä-minun-tarpeet-minä-haluan-minä-MINÄ! Yök, yök ja vielä kerran yök. Tämänkaltainen ihminen ei todellakaan rakasta ja helli omaa kultaansa pyyteettömästi rakkaudesta. Ehei, kaiken taustalla on vain omien tarpeiden tyydyttäminen. Ei henkinen yhteys, ei kumppanuus, ei rakkaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka löytäisit taas libidosi ja miehesi jäisi vielä liittoon, voisitko itse jatkaa onnellisena tämän uhkavaatimuksen jälkeen? Olisiko se ok, että mies on valmis jättämään sinut ja hajoittamaan lasten perheen, koska ei saa tarpeeksi seksiä?
Tekeekö mies osansa saadakseen sinut taas syttymään? Antaako läheisyyttä, haleja, suudelmia yms.?
Olen nainen ja välillä on ollut haluttomiakin kausia, pisimmillään puolivuotta, mutta en silti tulkitse tuota noin. Yleensä parisuhteesta josta puuttuu seksi, puuttuu paljon muutakin. Läheisyys, iloisuus, flirtti, kosketus... ei se ole miehellekkään välttämättä itsessään se yhdyntä minkä puute haittaa, vaan se että suhde on muuttunut erilaiseksi, läheisyys on kadonnut eikä yhdessä ole enää muutenkaan hauskaa. Seksi on vaan se mihin se kaikki kiteytyy ja tulee näkyväksi.
Juuri tätä olin tulossa sanomaan. Seksi loppuu, kun tunneyhteys tai keskusteluyhteys katoaa. Seksinpuute on oire jostakin. Ei pääsyy. Pitää korjata ne juurisyyt (esim. keskusteluyhteys), jotta pääsyy (seksinpuute) korjaantuu.
Eli ihminen onkin vain vaistojensa varassa elävä olento, joka ei tiedä mikä häntä vaivaa, eikä näin ollen osaa ratkaista ongelmaansa? Vähän kuin auto tai laite jonka vikaa ei ole vielä diagnosoitu kokeilemalla vaihtaa eri osia vian löytämiseksi? Niinkuin jokin alitajuntainen ongelma, esimerkiksi oraalifiksaatio tupakoivilla kun eivät ole saanet tarpeeksi tissiä vauvana? Aika psykoanalysoivaa tekstiä
Mikäs oikeus miehelläsi on yksipuolisesti määrätä jotain aikarajoja? Miksi et kyseenalaistanut tätä ollenkaan? Asiahan koskee teitä molempia. Mutta tuommoisia miehet ovat ja hyvä että sanoo suoraan sen sijaan että pettää salaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noinhan tuossa tilanteessa kuuluukin toimia. Perinteisesti miehet vaan antavat itselleen luvan lähteä pettämään ja ero tapahtuu vasta kiinni jäädessä, sen sijaan että asiasta keskusteltaisiin etukäteen ja sovittaisiin selvästi siitä, että joko löydetään kompromissi, annetaan lupa vieraisiin tai erotaan. Nyt voit miettiä mitä itse haluat.
Seksi kuuluu suhteeseen. Se, joka päättää ei halua enää seksiä, niin hän ei ohjaile ja päätä sen toisen puolesta ettei hänkään sitten saa haluta. Mulla oli tollanen tilanne. Avokki laitto luukut kiinni ja oletti, että minä hyväksyn sen asian. Sanoin ihan suoraan, että kun päätit ilmoittaa asiasta mikä on hieno juttu, niin ei tarvi enää kuunnella pääkipuja ja väsymystä, mutta minä en lähde samaan leikkiin mukaan, koska minulla on haluja ja mun ei tartte tukahduttaa seksuaalista halua sen takia ettei toista kiinnosta ja sitä et voi edes vaatia. . Joten, joko hyväksyt sen että haen muualta ja eletään tavallista arkea tai otetaan ero ja haen sitten sinkkuna muualta. Päätös on nyt sun käsissä miten meinaat edetä, koska mä en elä seksittömässä suhteessa.. Sitten alko jalat aukeilee yhtäkkiä, mutta ei mua enää kiinnostanut koko asia ja otin ite sit eron ja etin uuden kumppanin parin vuoden päästä.
Yök millaisia ihmisiä sitä onkaan olemassa! Minkäänlaista rakkautta ei tuollaisella ihmisellä ole kumppaniaan kohtaan, ei siis kertakaikkiaan mitään. Todella surullista luettavaa. Minä-minä-minä-minun-tarpeet-minä-haluan-minä-MINÄ! Yök, yök ja vielä kerran yök. Tämänkaltainen ihminen ei todellakaan rakasta ja helli omaa kultaansa pyyteettömästi rakkaudesta. Ehei, kaiken taustalla on vain omien tarpeiden tyydyttäminen. Ei henkinen yhteys, ei kumppanuus, ei rakkaus.
Joo, maailman on ankea joskus, mutta tuossa tarinassahan oli onnellinen loppu. Nainen pääsi siitä eroon.
Minä pidän yksinkertaisesti lapsellisina noita neuvoja, että pitää vain sekstata, vaikka ei niin haluaisikaan. Luulen, että noita neuvoja antavat ne, joilla halut ovat kunnossa. Silloin on kiva ajatus, että sekstataan tosi paljon ja usein. Tuollainen ajatus voi jopa kiihottaa, kun miettii itseä ja kumppania panemassa kuin kanit.
Mutta en sitten maalaisjärjelläni ymmärrä, että millä mekanismilla ne halut siitä syttyisivät, jos haluttomana sekstataan, koska joku on niin käskenyt. Ne nimittäin eivät syty. Kymmenen vuotta olen tuota neuvoa noudattanut, eikä ole syttynyt. Meillä on seksiä harvakseltaan, mieskään ei kaipaa seksiä usein.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on yli 13 vuotta toiminut suhde, jossa seksi on ulkoisettu toisaalle.
Siis jotku panee teidän puolestanne?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka löytäisit taas libidosi ja miehesi jäisi vielä liittoon, voisitko itse jatkaa onnellisena tämän uhkavaatimuksen jälkeen? Olisiko se ok, että mies on valmis jättämään sinut ja hajoittamaan lasten perheen, koska ei saa tarpeeksi seksiä?
Tekeekö mies osansa saadakseen sinut taas syttymään? Antaako läheisyyttä, haleja, suudelmia yms.?
Olen nainen ja välillä on ollut haluttomiakin kausia, pisimmillään puolivuotta, mutta en silti tulkitse tuota noin. Yleensä parisuhteesta josta puuttuu seksi, puuttuu paljon muutakin. Läheisyys, iloisuus, flirtti, kosketus... ei se ole miehellekkään välttämättä itsessään se yhdyntä minkä puute haittaa, vaan se että suhde on muuttunut erilaiseksi, läheisyys on kadonnut eikä yhdessä ole enää muutenkaan hauskaa. Seksi on vaan se mihin se kaikki kiteytyy ja tulee näkyväksi.
Juuri tätä olin tulossa sanomaan. Seksi loppuu, kun tunneyhteys tai keskusteluyhteys katoaa. Seksinpuute on oire jostakin. Ei pääsyy. Pitää korjata ne juurisyyt (esim. keskusteluyhteys), jotta pääsyy (seksinpuute) korjaantuu.
Eli ihminen onkin vain vaistojensa varassa elävä olento, joka ei tiedä mikä häntä vaivaa, eikä näin ollen osaa ratkaista ongelmaansa? Vähän kuin auto tai laite jonka vikaa ei ole vielä diagnosoitu kokeilemalla vaihtaa eri osia vian löytämiseksi? Niinkuin jokin alitajuntainen ongelma, esimerkiksi oraalifiksaatio tupakoivilla kun eivät ole saanet tarpeeksi tissiä vauvana? Aika psykoanalysoivaa tekstiä
Ei se oikeasti ole noin monimutkaista. Täällä on vaan omituinen otanta miehiä, joilla ei ilmeisesti ole mitään tunteita ylipäätään parisuhteessa toista kohtaan. On vain tarpeita ja toimintoja, joita täytyy suorittaa. En usko että tuollaiselle ihmiselle kannattaa kovin syvällisesti yrittää selittää. Voi katsoa vaikka Salkkareita aluksi, jos ihmisten tunteet tuntuu kummallisilta. Siinä on selitetty vähän silleen yksinkertaistaen.
Vaimollanikaan ei ole ollut seksihaluja pitkiin aikoihin. Tämän hän on minulle kertonut. Silti harrastamme seksiä noin kerran viikossa ja hän kyllä tuntuu ainakin jonkin verran nauttivan siitä, tästä kertoo sekin, että mitään liukasteita ei tarvita. Hän on sanonut, että seksiin suostuminen, vaikkei hirveästi haluja olisikaan on varmin tapa pitää parisuhde kunnossa ja liitto kasassa.
Vierailija kirjoitti:
Minä pidän yksinkertaisesti lapsellisina noita neuvoja, että pitää vain sekstata, vaikka ei niin haluaisikaan. Luulen, että noita neuvoja antavat ne, joilla halut ovat kunnossa. Silloin on kiva ajatus, että sekstataan tosi paljon ja usein. Tuollainen ajatus voi jopa kiihottaa, kun miettii itseä ja kumppania panemassa kuin kanit.
Mutta en sitten maalaisjärjelläni ymmärrä, että millä mekanismilla ne halut siitä syttyisivät, jos haluttomana sekstataan, koska joku on niin käskenyt. Ne nimittäin eivät syty. Kymmenen vuotta olen tuota neuvoa noudattanut, eikä ole syttynyt. Meillä on seksiä harvakseltaan, mieskään ei kaipaa seksiä usein.
Yhdysvaltalainen Brittany Gibbons, 35, teki kolme vuotta sitten radikaalin päätöksen: hän päätti harrastaa miehensä kanssa seksiä vuoden jokaisena päivänä.
Päätös syntyi, kun Brittany tajusi, että ongelmat parin seksielämässä johtuivat hänestä ja hänen huonosta itsetunnostaan.
Idea kirkastui, kun Brittany keskusteli ystävänsä kanssa, joka kertoi harrastaneensa seksiä miehensä kanssa joka päivä papin aamenen jälkeen.
– Se oli heille rutiini. Ja he olivat yksi rakastuneimmista, hauskimmista ja vahvimmista pareista, jonka tiesin.
Ajatus jokapäiväisestä seksistä sai kropastaan epävarman Brittanyn ensin varpailleen, mutta hän näki siinä myös mahdollisuuksia.
Kuukausien kuluessa Brittany alkoi kuitenkin innostua seksistä. Seksin myötä romantiikka ja läheisyys lisääntyivät parin arjessa. Myös Brittanyn itsetunto-ongelmat alkoivat hiljalleen hälvetä.
Kun vuoden kokeilu oli ohi, Brittanyn suhde sekä mieheen että omaan kroppaan oli muuttunut täysin. Brittany ei ollut enää ongelmaa alastomuuden suhteen, eikä hän kavahtanut miehensä spontaaneja hellyydenosoituksia.
https://www.iltalehti.fi/tosielamaa/2016090122249093_ir.shtml
Rutiiniseksillä onnellisempaan avioliittoon.
Aivan varmasti parempi vaihtoehto, kuin avioliiton rikkoutuminen puutteen takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noinhan tuossa tilanteessa kuuluukin toimia. Perinteisesti miehet vaan antavat itselleen luvan lähteä pettämään ja ero tapahtuu vasta kiinni jäädessä, sen sijaan että asiasta keskusteltaisiin etukäteen ja sovittaisiin selvästi siitä, että joko löydetään kompromissi, annetaan lupa vieraisiin tai erotaan. Nyt voit miettiä mitä itse haluat.
Seksi kuuluu suhteeseen. Se, joka päättää ei halua enää seksiä, niin hän ei ohjaile ja päätä sen toisen puolesta ettei hänkään sitten saa haluta. Mulla oli tollanen tilanne. Avokki laitto luukut kiinni ja oletti, että minä hyväksyn sen asian. Sanoin ihan suoraan, että kun päätit ilmoittaa asiasta mikä on hieno juttu, niin ei tarvi enää kuunnella pääkipuja ja väsymystä, mutta minä en lähde samaan leikkiin mukaan, koska minulla on haluja ja mun ei tartte tukahduttaa seksuaalista halua sen takia ettei toista kiinnosta ja sitä et voi edes vaatia. . Joten, joko hyväksyt sen että haen muualta ja eletään tavallista arkea tai otetaan ero ja haen sitten sinkkuna muualta. Päätös on nyt sun käsissä miten meinaat edetä, koska mä en elä seksittömässä suhteessa.. Sitten alko jalat aukeilee yhtäkkiä, mutta ei mua enää kiinnostanut koko asia ja otin ite sit eron ja etin uuden kumppanin parin vuoden päästä.
Yök millaisia ihmisiä sitä onkaan olemassa! Minkäänlaista rakkautta ei tuollaisella ihmisellä ole kumppaniaan kohtaan, ei siis kertakaikkiaan mitään. Todella surullista luettavaa. Minä-minä-minä-minun-tarpeet-minä-haluan-minä-MINÄ! Yök, yök ja vielä kerran yök. Tämänkaltainen ihminen ei todellakaan rakasta ja helli omaa kultaansa pyyteettömästi rakkaudesta. Ehei, kaiken taustalla on vain omien tarpeiden tyydyttäminen. Ei henkinen yhteys, ei kumppanuus, ei rakkaus.
Ihan yhtä itsekästä on päättää molempien puolesta, että seksiä ei enää ole. Ihminen on seksuaalinen olento eikä se ole yök! Mene itseesi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka löytäisit taas libidosi ja miehesi jäisi vielä liittoon, voisitko itse jatkaa onnellisena tämän uhkavaatimuksen jälkeen? Olisiko se ok, että mies on valmis jättämään sinut ja hajoittamaan lasten perheen, koska ei saa tarpeeksi seksiä?
Tekeekö mies osansa saadakseen sinut taas syttymään? Antaako läheisyyttä, haleja, suudelmia yms.?
Olen nainen ja välillä on ollut haluttomiakin kausia, pisimmillään puolivuotta, mutta en silti tulkitse tuota noin. Yleensä parisuhteesta josta puuttuu seksi, puuttuu paljon muutakin. Läheisyys, iloisuus, flirtti, kosketus... ei se ole miehellekkään välttämättä itsessään se yhdyntä minkä puute haittaa, vaan se että suhde on muuttunut erilaiseksi, läheisyys on kadonnut eikä yhdessä ole enää muutenkaan hauskaa. Seksi on vaan se mihin se kaikki kiteytyy ja tulee näkyväksi.
Juuri tätä olin tulossa sanomaan. Seksi loppuu, kun tunneyhteys tai keskusteluyhteys katoaa. Seksinpuute on oire jostakin. Ei pääsyy. Pitää korjata ne juurisyyt (esim. keskusteluyhteys), jotta pääsyy (seksinpuute) korjaantuu.
Eli ihminen onkin vain vaistojensa varassa elävä olento, joka ei tiedä mikä häntä vaivaa, eikä näin ollen osaa ratkaista ongelmaansa? Vähän kuin auto tai laite jonka vikaa ei ole vielä diagnosoitu kokeilemalla vaihtaa eri osia vian löytämiseksi? Niinkuin jokin alitajuntainen ongelma, esimerkiksi oraalifiksaatio tupakoivilla kun eivät ole saanet tarpeeksi tissiä vauvana? Aika psykoanalysoivaa tekstiä
Ei se oikeasti ole noin monimutkaista. Täällä on vaan omituinen otanta miehiä, joilla ei ilmeisesti ole mitään tunteita ylipäätään parisuhteessa toista kohtaan. On vain tarpeita ja toimintoja, joita täytyy suorittaa. En usko että tuollaiselle ihmiselle kannattaa kovin syvällisesti yrittää selittää. Voi katsoa vaikka Salkkareita aluksi, jos ihmisten tunteet tuntuu kummallisilta. Siinä on selitetty vähän silleen yksinkertaistaen.
Ei saatana, jos salkkarit on 'oikeaa' elämää niin pitäkää tunkkinne, eihän siinä muuta olekkaan kuin draamaa. Sopii hyvin teille draamakuningattarille, onneksi löytyy järkeväkin naisia
Vierailija kirjoitti:
Teidän kannattaa pysyä yhdessä, jos kerta rakastatte toisianne. Se pakollinen 5 minuuttia menee vaikka väkisin ja voit aina esittää sen koko ajan. 5 minuutin filmaaminen pari kertaa viikossa on pieni juttu siihen nähden, että et välttämättä kiihotu miestä vaihtamalla yhtään kenenkään kanssa. Sinulla voi olla niin, että alkaa haluttaan vasta jonku 15 vuoden päästä. Käy ostamassa jotkut seksivaatteet, öljyt, pornovideot päälle ja 5 minuuttia. Mitä paremmin filmaat, niin sitä nopeammin ohitse.
Tuota tarkoitusta varten on olemassa seksinukkeja. Oikean ihmisen kanssa tuollainen suhde kuulostaa nöyryyttävältä. Siltä, että naisella ei ole tuollaisessa suhteessa mitään merkitystä. Hän on miehen seksilelu. Tuo on juuri sitä tyypillistä haluttomuutta aiheuttavaa seksiä, että mies jyystää 5 minuuttia ja kääntää kylkeä ja nainen ei ehdi tuntea mitään. Mutta mitäpä sillä on väliä, kunhan mies saa tarpeensa tyydytettyä. Sitten ihmetellään, että miksi naisia ei huvita seksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä pidän yksinkertaisesti lapsellisina noita neuvoja, että pitää vain sekstata, vaikka ei niin haluaisikaan. Luulen, että noita neuvoja antavat ne, joilla halut ovat kunnossa. Silloin on kiva ajatus, että sekstataan tosi paljon ja usein. Tuollainen ajatus voi jopa kiihottaa, kun miettii itseä ja kumppania panemassa kuin kanit.
Mutta en sitten maalaisjärjelläni ymmärrä, että millä mekanismilla ne halut siitä syttyisivät, jos haluttomana sekstataan, koska joku on niin käskenyt. Ne nimittäin eivät syty. Kymmenen vuotta olen tuota neuvoa noudattanut, eikä ole syttynyt. Meillä on seksiä harvakseltaan, mieskään ei kaipaa seksiä usein.
Yhdysvaltalainen Brittany Gibbons, 35, teki kolme vuotta sitten radikaalin päätöksen: hän päätti harrastaa miehensä kanssa seksiä vuoden jokaisena päivänä.
Päätös syntyi, kun Brittany tajusi, että ongelmat parin seksielämässä johtuivat hänestä ja hänen huonosta itsetunnostaan.
Idea kirkastui, kun Brittany keskusteli ystävänsä kanssa, joka kertoi harrastaneensa seksiä miehensä kanssa joka päivä papin aamenen jälkeen.
– Se oli heille rutiini. Ja he olivat yksi rakastuneimmista, hauskimmista ja vahvimmista pareista, jonka tiesin.
Ajatus jokapäiväisestä seksistä sai kropastaan epävarman Brittanyn ensin varpailleen, mutta hän näki siinä myös mahdollisuuksia.
Kuukausien kuluessa Brittany alkoi kuitenkin innostua seksistä. Seksin myötä romantiikka ja läheisyys lisääntyivät parin arjessa. Myös Brittanyn itsetunto-ongelmat alkoivat hiljalleen hälvetä.
Kun vuoden kokeilu oli ohi, Brittanyn suhde sekä mieheen että omaan kroppaan oli muuttunut täysin. Brittany ei ollut enää ongelmaa alastomuuden suhteen, eikä hän kavahtanut miehensä spontaaneja hellyydenosoituksia.
https://www.iltalehti.fi/tosielamaa/2016090122249093_ir.shtml
Rutiiniseksillä onnellisempaan avioliittoon.
Aivan varmasti parempi vaihtoehto, kuin avioliiton rikkoutuminen puutteen takia.
Kuulostaa niin yksinkertaiselta, mutta toisinaan ihan oikeasti ei vaan saa itseään sille tuulelle. Jos esimerkiksi satun näkemään illalla tv:ssä jonkun uutisen lasten hyväksikäytöstä, nuo ajatukset tulevat mieleen ja paneminen siinä vaiheessa tuntuu kammottavalle ja ällöttävälle. Tai jos mies on ottanut ja haisee vanhalle viinalle. Tai menkkojen aikana, kun paikat on niin liukkaat verestä, että mikään polkupyörää pienempi ei tunnu miltään. Äh. Hirveän yksinkertaistettu ajatus että joka ilta pystyy pakottamaan itsensä tuohon ja siitä seuraa jotain hyvää. Toiset ihmiset ehkä pystyy pitämään ajatuksensa paremmin kasassa, tai eivät haista niin hyvin tai eivät välitä siitä jos ei tunnu miltään.
Oletteko puhuneet asiasta aiemmin vai tuliko tämä ilmoitus ihan yhtäkkiä? Mielestäni siinä on iso ero. Jos asiasta on keskusteltu aiemmin ja yritetty löytää ratkaisua, miehen ilmoitus on ihan oikeutettu. Jos taas minkäänlaista keskustelua ei ole ollut, on tuo vähän kohtuutonta yhtäkkiä antaa tuollainen vaatimus, aika on todella lyhyt.
Aloittaisin halujeni etsimisen ottamalla yhteyttä lääkäriin, jotta fysiologiset syyt voidaan tutkia/sulkea pois. Varaisin myös ajan psykologille (tai seksuaaliterapeutille), jos sitä kautta alkaisi löytyä syitä haluttomuudelle. Ja nämä toimenpiteet tietysti vain siinä tapauksessa, että haluttomuus vaivaisi myös itseäni ja haluaisin saada asian kuntoon.