Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mieheni ilmoitti, että minulla on kaksi kuukautta aikaa löytää libidoni. Sen jälkeen hän ottaa eron

Vierailija
23.10.2018 |

Meillä on yhteisiä vuosia takana 14, ja kuten jokaisessa pitkässä suhteessa meillä on ollut omat vaikeat hetkemme. Aikaisemmin niistä on selvitty tahdonvoimalla, kumppanuudella ja molemminpuolisella arvostuksella. Vaikka rakkaus on toisinaan ollut hetken kadoksissa, halu pitää perhe kasassa on pitänyt meidät yhdessä.
Esikoisemme syntyi 7 vuotta sitten, jonka jälkeen oli suhteemme vaikeinta aikaa. Noin vuoden verran meillä kotona oli huono ilmapiiri ja jatkuvaa riitelyä. Silti meillä molemmilla oli haluja ja seksielämä luisti kaiken katkeruudenkin keskellä. Se olikin se liima, joka sai kannettua meidät tuon pikkuvauva-ajan yli. Synnytys oli tosi kamala ja traumaattinen (mikä oli osasyy minun huonoon olooni) ja mieheni ei osannut rakastaa vauvaa joka melkein tappoi hänen vaimonsa. Kun suhteemme parani ja tajusimme että rakkautta on yhä jäljellä, päätimme ettei toista lasta tule ja perheemme jää kolmipäiseksi.
Raskaustesti näytti kuitenkin positiivista neljä vuotta tämän päätöksen jälkeen, ja nyt meillä on puolitoista vuotias lapsi kotona. Hänet sain keisarinleikkauksella ja kaikki meni muutenkin paremmin kuin edellisellä kerralla. Kiinnyin tähän kuopukseemme todella paljon, sellaisella karhuemon voimalla, jota en oikeastaan osaa kuvailla.
Myönnän syyllistyneeni mieheni laiminlyömiseen, sillä lapsen syntymän jälkeen seksi ja läheisyys on ollut hyvin toissijaista. Olemme tehneet viimeiset puoli vuotta paljon töitä, ja olemme löytäneet taas yhteisen sävelen arjessa, rakastamme toisiamme ja nauramme yhdessä paljon. Mutta minun haluni ovat tipotiessään. Olemme harrastaneet seksiä kolme kertaa, joista yksi oli minun aloitteestani ja kaksi miehen. Tilanne on ymmärrettävästi hankala, sillä haluaisin haluta miestäni mutta seksi vain ällöttää.
Meillä oli lauantaina treffi-ilta, jonka päätteeksi mieheni ilmoitti kylmänviileästi että minulla (tai oikeastaan meillä, ei sälytä koko vastuuta minun harteilleni ) on kaksi kuukautta aikaa löytää ratkaisu tähän tilanteeseen, tai yhteinen tiemme päättyy tähän. Olen järkyttynyt, mutta en sinänsä yllättynyt. Ennen seksi oli meille molemmille tärkeää, nyt se ei ole minun prioriteettilistani kärjessä. En syytä miestäni sillä olen odottanutkin että milloin hän kyllästyy tilanteeseen.
Mitä te tekisitte tässä tilanteessa? Rakastamme toisiamme ja lapsiamme valtavasti. Talous on molemmilla kunnossa, eli yksinkin pärjäisimme varmasti. Nyt onkin kyse siitä, kannattaako vielä yrittää.
kahden kuukauden aikaraja ahdistaa valtavasti. Mitä jos laitan peliin kaikkeni mutta en silti onnistu? Mitä tietä kannattaa lähteä yrittämään? En usko parisuhdeterapiaan, sitä kokeilin exäni kanssa ja turhauduin vain seksuaaliterapeutin lässytykseen. Voisiko avoin suhde tai lupa pettää toimia?
Vai pitäisikö vain tässä vaiheessa tajuta, että olemme niin eri tilanteessa seksihalujemme suhteen että kannattaa heittää pyyhe kehään ja antaa miehelle tilaisuus etsiä itselleen haluava nainen?

Pahoittelut hyvinkin epäselvästä tekstistä, olo on hyvinkin sekainen ja nuorempi lapsi pyörii jaloissa.

Kommentit (591)

Vierailija
21/591 |
23.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta vaikuttaa, että kyse ei ole vain seksistä. Vaan lähinnä siltä, että seksi, ja nyt lapset ovat olleet suurimpia syitä olla yhdessä. Kuulostaa, että molemmat näkevät jo ihan helposti elämän ilman toista, ette ole todella emotionaaliseati sitoutuneita toisiinne, ainakaan enää.

Vierailija
22/591 |
23.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa todella turhalta sinänsä, että erotaan tuon takia, jos parisuhde muuten kunnossa. Eli en ainakaan yrittämättä luopuis parisuhteesta. Jos se olis aika sama niin ei se suhde olis oikeasti niin tärkeä. Ehkä teillä ei lopulta ole kovin vahva liima parisuhteessa, jos tuo asia uhkaa sen kaataa.

Mikäs on sanottu olevan se liima parisuhteessa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/591 |
23.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miehesi ei rakasta sinua, pilkun jälkeen piste. Ota ero.

Vierailija
24/591 |
23.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Haluahan ei pakolla synny - pakko nimenomaan karkottaa kaiken halun! Vaikka pystyisit pakottamaan itsesi rakastelemaan halun puutteesta huolimatta, tämän jälkeen tuskin pystyt koskaan kokonaan vapautumaan mielen perukoilla jyskyttävästä komennosta, että sinun on PAKKO, tai mies lähtee... En usko, että seksiä tai parisuhdetta saa siltä pohjalta toimimaan. Eri asia on, jos tärkeintä on vain yhdessä pysyminen hinnalla millä hyvänsä.

Vierailija
25/591 |
23.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Taas vihataan miehiä yleisesti! Tämä mies on suoraselkäisesti sanonut mitä tahtoo. Tätähän on jo jatkunut ja mies on saanut asiasta tarpeekseen.

Vierailija
26/591 |
23.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa todella turhalta sinänsä, että erotaan tuon takia, jos parisuhde muuten kunnossa. Eli en ainakaan yrittämättä luopuis parisuhteesta. Jos se olis aika sama niin ei se suhde olis oikeasti niin tärkeä. Ehkä teillä ei lopulta ole kovin vahva liima parisuhteessa, jos tuo asia uhkaa sen kaataa.

Mikäs on sanottu olevan se liima parisuhteessa?

Minkä on sanottu olevan / mikä on se niin sanottu...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/591 |
23.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa todella turhalta sinänsä, että erotaan tuon takia, jos parisuhde muuten kunnossa. Eli en ainakaan yrittämättä luopuis parisuhteesta. Jos se olis aika sama niin ei se suhde olis oikeasti niin tärkeä. Ehkä teillä ei lopulta ole kovin vahva liima parisuhteessa, jos tuo asia uhkaa sen kaataa.

Mikäs on sanottu olevan se liima parisuhteessa?

Se (seksi) voi vielä pitää yhdessä, jos muut palat ei ole kasassa enää tai koskaan olleetkaan. Toki se on tärkeää ja asia tulisi jotenkin tyydyttävästi ratkaista, mutta että se olisi eron syy noinkin pian kuulostaa siltä, että sitä todellista liimaa ei ole ehkä ollutkaan.

Vierailija
28/591 |
23.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko sun kaikki seksuaaliset halut kadonneet kokonaan vai etkö vain halua sun miestäsi? Tää on musta aika olennainen asia ja avain koko homman ratkaisuun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/591 |
23.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miltä oma peilikuvasi näyttää omiin silmiisi? Kun itseäni sieltä peilistä katsoi se läshäntänyt väsynyt perheen äiti heräsin tekemään itsellenikin jotain hyvää. Aloin liikkumaan, syömään järkevämmin jne ja se kasvatti  jopa sitä  omaa seksuaalistaitsetuntoa.

Vierailija
30/591 |
23.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

EIkö naisillekin ole viagran tapaista lääkettä? En todellakaan tarkoita, että sellaista pitäisi ryhtyä käyttämään säännöllisesti, mutta se voisi herättää libidon ja seksihalut alkaisi taas kukkia? Miehesihän haluaisi edelleen jatkaa kanssasi ja tämä voisi toimia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/591 |
23.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kokemusta kirjoitti:

Haluahan ei pakolla synny - pakko nimenomaan karkottaa kaiken halun! Vaikka pystyisit pakottamaan itsesi rakastelemaan halun puutteesta huolimatta, tämän jälkeen tuskin pystyt koskaan kokonaan vapautumaan mielen perukoilla jyskyttävästä komennosta, että sinun on PAKKO, tai mies lähtee... En usko, että seksiä tai parisuhdetta saa siltä pohjalta toimimaan. Eri asia on, jos tärkeintä on vain yhdessä pysyminen hinnalla millä hyvänsä.

No tuskin kovin moni mieskään nauttiin vastentahtoisen lahnan höyläämisestä, joten villakoiran ydin onkin löytää taas se kemia, että seksi perustuisi molemminpuoleiseen himoon. Mutta ei voi olettaa, että yksipuolisella päätöksellä voi muuttaa parisuhteen kämppissuhteeksi. Ja tämä pätee molempiin suuntiin. Jos itse ei halua mutta kumppani haluaa, sitten pitää hyväksyä se, että kumppani tyydyttää halunsa muualla.

Vierailija
32/591 |
23.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

On hienoa, että miehesi on nostanut ongelman rehellisesti esiin. Olette olleet pitkään yhdessä ja siksi tuo 2 kk aikaraja kuulostaa kuitenkin kohtuuttomalta. Puoli vuottakin olisi joustavampi.

Mitä miehesi itse tekee sen eteen, että libidosi heräisi? Näkeekö hän vaivaa sen eteen? Onko hän läsnä rakastellessanne? Saatko orgasmin?

Onko teillä muuta läheisyyttä riittävästi? Koetko olevasi rakastettu? Tunnetkoko yhteenkuuluvuuden tunnetta?

Pitkässä parisuhteessa halu harvoin syttyy intohimosta vaan turvallisuudentunteesta ja läheisyydestä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/591 |
23.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

EIkö naisillekin ole viagran tapaista lääkettä? En todellakaan tarkoita, että sellaista pitäisi ryhtyä käyttämään säännöllisesti, mutta se voisi herättää libidon ja seksihalut alkaisi taas kukkia? Miehesihän haluaisi edelleen jatkaa kanssasi ja tämä voisi toimia.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Flibanseriini

Hyvin erilainen vaikutustapa, joten ehkä toimii, ehkä ei...

Vierailija
34/591 |
23.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

No aika reilu mies kuitenkin kun antoi sen 2kk armonaikaa, tiedän monia pareja joissa tuo sama ongelma ja eroon ne ovat päätyneet, ilman mitään mahdollisuutta yrittää korjata sitä loppunutta lempeä.

Kun läheisyys ja Seksielämä hiipuu/loppuu, niin kyllä sitä voi olla aika vaikeaa uudelleen saada toimimaan.

Ruuhkavuodet ovat vaikeita aikoja ylläpitää parisuhteen hyvinvointia, vaikka haluaisi tietysti kai eivät edes yritä tosissaan.

Seksittömyys on naiselle paljon helpompaa kuin miehelle, silti kaikki parit eivät kuitenkaan eroa vaikka seksiä ei olisikaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/591 |
23.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miehelles seksi on siis niin tärkeää, että on valmis hajottamaan perheen ja koko historian. Veikkaan, että sillä on jo toinen katsottuna valmiiksi.

Nyt uskon kerrankin että sitä toista ei ole valmiina :D Mies on suora selkäisesti sanonut mitä haluaa, eikä hääri naisen selän takana salaa.

Vierailija
36/591 |
23.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Selvästi näyttää siltä, että ap on mieheen rakastuneempi kuin mies ap:hen. Ap pitää parisuhdetta muilta osin toimivana, mies ei varmasti puhuisi yhtä positiivisesti. Ap pitää suhdetta kokonaisuudeltaan hyvänä, mies ei.

Ei yksi ainoa toimimaton osa-alue kaada suhdetta. Täytyy olla muutakin vialla.

Vierailija
37/591 |
23.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloita katsomalla naisille tarkoitettua pornoa ja lukemalla eroottisia tarinoita netistä.

Hanki leluja, mutta käytä niitä vain kiihotukseen, ei tyydytykseen saakka. Säästä tyydytys miehellesi.

Hanki seksikkäitä vaatteita ja näyttäydy miehelle niissä.

Vie lapset mummolaan tai mihin vaan hoitoon ja ota mies vastaan polvillasi.

Jne jne jne...

Minulla tuollainen väkisin yrittäminen veisi kaikki loputkin halujen rippeet.

No väkisin pitää yrittää siinä vaiheessa kun se ei omalla painollaan paremmaksi muutu. Useimmiten asiat ei muutu itsekseen vaan niille pitää tehdä jotain. Aluksi ehkä väkinäistä, mutta jos oikeasti haluaa muutosta, voi se väkinäisyys muuttua ihan oikeaksi haluksikin. Tai sitten vaan ottaa sen eron.

Vierailija
38/591 |
23.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

On olemassa sellaisia ammattilaisia kuin seksuaaliterapeutit. Sellaisen juttusille meno on ihan sama kuin menisi vaikka hartiaseudun jumin takia hierojalle. Hop hop, molemmat mukaan.

Vierailija
39/591 |
23.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

On olemassa sellaisia ammattilaisia kuin seksuaaliterapeutit. Sellaisen juttusille meno on ihan sama kuin menisi vaikka hartiaseudun jumin takia hierojalle. Hop hop, molemmat mukaan.

"En usko parisuhdeterapiaan, sitä kokeilin exäni kanssa ja turhauduin vain seksuaaliterapeutin lässytykseen."

Luetaan näitä aloituksia...

Vierailija
40/591 |
23.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toivottavasti kaikki vastuu ei jää ap:lle. Kyllä siinä on molempien tehtävä jotain asian eteen, jos halutaan parannusta. Ei ole pelkästään ap:n asia näyttää seksikkäältä ja olla miestä vastassa polvillaan. Ei ole pelkästään ap:n asia etsiä lapsille hoitopaikka ja viedä ne sinne.

Olisi mielenkiintoista tietää mitä vaivannäköä mies näkee. Osaako auttaa asiaa muullakin tavalla kuin uhkailemalla ap:tä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän kahdeksan viisi