Lue keskustelun säännöt.
En ymmärrä mun "mielenterveyshoitoa". Ajatuksia, neuvoja,..?
22.10.2018 |
En mielelläni kirjoita yksityisasioitani nettiin, mutta nyt on vähän pakko koska olen mielenterveyshoitoni kanssa niin hämilläni että en oikein tiedä mitä voisin tehdä. Ongelmani on se että minulla on jo vuosia ollut väkivalta-ajatuksia (enimmäkseen ajatuksia tappamisesta - minkä hyvänsä ja itseni ja kaikkien tappamisesta). Ne pahasti vaikeuttavat arkeani, eli mun on toisinaan vaikea (mahdoton) käydä esim ruokakaupassa kun mieli on täynnä muiden asiakkaiden satuttamisajatuksia. Se on niin ahdistavaa että mun täytyy häipyä jonnekin omaan rauhaan "jäähylle", äkkiä ennen kuin räjähdän. En pysty tekemään tai hakemaan töitä. Elän työttömyystuella/toimeentulotuella. Olen toimeton, elän erakkona, pysyn kaukana muista jotta en räjähtäisi. Pystyn kyllä päivittäin pikaisesti käväisemään ihmisten ilmoilla (ruokakaupassa, lääkärillä, kirjastossa,...) mutta enimmäkseen pysyttelen yksin rauhassa/jäähyllä. Minulla ei ole kavereita tms. Vuosiin en ole kenenkään kanssa jutellut tai muutoinkaan ollut sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, paitsi siis lääkärin/hoitajan/ym kanssa.
No, vuonna 2012 ensimmäistä kertaa menin terveyskeskukseen pyytämään apua tähän ongelmaan. Tapasin lääkärin, psyk hoitajan, psykiatrin, psykologin. Hetken oli kokeilussa masennuslääke - ei vaikutusta, joten se lopetettiin. Lopulta kun olin käynyt todella monta kertaa tapaamassa heitä ja kun aikaa oli kulunut jo ties kuinka paljon, niin tuli psykiatrilta diagnoosi ja hoitosuunnitelma: borderline (eli epävakaa persoonallisuushäiriö), EI lääkitystä, EI terapiaa. Psykiatri sanoi että lääkitys/terapia olisivat tarpeettomia, turhia, eivät mitään hyödyttäisi. Saan aina halutessani käydä tapaamassa psyk hoitajaa.
Tuota "mielenterveyshoitoa" minulle on nyt tarjottu jo vuosia, eli olen älyttömän monta kertaa käynyt juttelemassa hoitajan kanssa ja se on aivan turhaa. Väkivalta-ajatuksia minulla on aivan yhtä paljon kuin ennen, olen aivan yhtä erakoitunut kuin ennen, toimintakykyni yhteiskunnassa on aivan yhtä heikko kuin ennen. Mikään ei ole muuttunut. Saan varmaan halutessani käydä tapaamassa hoitajaa loppuikäni, mutta mietin, että kävisinkö. Miksi kävisin? Jos se ei ole kuuteen vuoteen mitään hyödyttänyt niin hyödyttääkö se jos jatkan sitä vielä 40 vuotta? Eikö ole mitään muita hoitovaihtoehtoja? Ja siis, kun olen kysynyt muista hoitovaihtoehdoista hoitajalta/psykiatrilta niin vastaus on ollut se että EI, muut hoidot ovat minulle turhia. Joten..? Mitä tekisin? Jatkan hoitajalla käymistä? En jatka? Jään vain suosiolla kotiin loppuiäkseni erakoksi, peläten sitä päivää kun lopulta räjähdän ja teen jotain kamalaa?
En ymmärrä tätä mielenterveyshoitoa, tai siis tätä turhaa "mielenterveyshoitoa", eli silkkaa kuulumisten jutustelua hoitajan kanssa. Mikä tarkoitus sillä on? Tahtoisin vielä kirjoittaa esim siitä millaisia keskusteluja olen hoitajan kanssa käynyt, ym, mutta nyt minun pitää kyllä ottaa pitkä tauko. Tästä tuli ihan liian pitkä aloitus.
Ymmärrätte varmasti että olen tämän asian kanssa todella hämilläni. Joten arvostan jos saan teiltä mitä hyvänsä ajatuksia, neuvoja,... ihan mitä vain. En minä yksin - tai hoitajan kanssa - tässä asiassa yhtään viisastu.
Terveisin, 35v mies, fyysisesti terve.
Kommentit (41)
Eiks kyseessä oo pakkoajatukset joihin on lääkitys?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pers.häiriöön ei ole hoitoa. Kaikki on,aina muiden vika.
Melkoisen huolettavaa. Koettaisin saada apua jostain muualta. Onko mahdollista saada toista lääkäriä? Jos oikein vaatimalla vaadit? Ei tuossa ole mitään järkeä, että pitää jäädä odottamaan milloin mielessä naksahtaa lopullisesti.
Mullakin on diagnosoitu epävakaa persoonallisuushäiriö ja onhan se nyt vaan niin, ettei kenekään persoonallisuutta voi lääkityksellä muuttaa. Sä nyt vaan olet tuollainen. Totta munassa siitä terapiasta on apua, kun se on säännöllistä ja pitkäjänteistä, siellä saa ymmärrystä omille ajatusprosesseille ja sille miksi tuntuu niin usein siltä miltä tuntuu, ja minä ainakin sain konkreettisia apuneuvoja miten näiden tuntemusten kanssa pärjään. Sellaisesta terapiasta ei ole kyllä mitään hyötyä jos vaan parin kuukauden välein käy pölisemässä.
Otat itse nyt vastuuta omasta olostasi myös. Jos koet ettet saamastasi hoidosta nyt hyödy, niin suu auki ja sano se. Jutelkaa vaikka pelkästään siitä aiheesta, kunnes koet että olet päässyt askeleen sinne päin minne pitääkin. Terapeutin juttuja ei kannata pelkästään nyökytellen kuunnella, vaan itse aktiivisesti kysyä, kyseenalaistaa, kysyä perusteluja, ihmetellä, hämmästellä, jutella yhdessä. Jos et luota terapeuttiisi, tämä on suorastaan mahdotonta. Sitten otat aiheeksi sen, että et koe olevasi oikean ihmisen juttusilla.
Eli suu auki vaan ja puhut nyt kaikesta mikä on sulle kysymysmerkki. Se ihan oikeasti voi auttaa ja helpottaa.
Tsemppiä. Meitä on moneen junaan. :)
Kuulostaa kyllä erikoiselta, että et saa mitään oikeasti vaikuttavaa hoitoa. En tunne noita diagnooseja, mutta ei kai asiansa osaava psykiatri voi vain tyytyä siihen, että potilas joutuu elämään toimintakyvyttömänä lopun elämänsä! Voisitko saada ajan toiselle psykiatrille? Pakkohan tuohon tilanteeseesi olisi jotain parannusta saada.
Tsemppiä sinne, ja toivottavasti asiat vielä kääntyy paremmiksi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä, miksei sinulle löydy parempaa hoitoa. Mutta niin kauan kuin ei löydy, käy ihmeessä noissa tapaamisissasi, niin siellä voi hoitaja (edes yrittää) seurata, paheneeko mielitekosi vai pysyykö se edelleen hallinnassasi, kuten tähän asti.
(Tuttavani on avovastaanoton mielenterveyshoitaja. Voin kertoa, että hän tuntee itsensä työssään usein hyvin avuttomaksi836. Resurssien ja keinojen puute rasittaa vähän joka tahoa.)
Sinä tarvitsisit ehdottomasti terapiaa, siitä olisi varmasti apua. En ymmärrä miksi kaikki sanovat ettet sitä tarvitse, uskomatonta. Mielenterveyspalvelut ovat aivan surkeita Suomessa :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En käsitä miksi sinulla on diagnosoitu epävakaa pers.häiriö, koska sinullahan tunnetila on erittäin pysyvä (ei vaihtele onnesta raivoon lyhyin aikajäntein) ja lisäksi kontrolloit itseäsi erittäin hyvin, ellet sitten todella aina välillä hyökkäile ihmisten kimppuun kauppamatkoillasi.
Koetko sinulla olevan syy vihaasi (jätetty yksin/rääkätty lapsena tms) vai ovatko ajatukset skitsofrenimaisesti vain putkahtaneet päähäsi?
Minäkin ehdottaisin toisen psykiatrin tapaamista. Vaikka olet saanut diagnoosin, niin jos se on vain yhden ihmisen tekemä, niin istä sen tietää onko se vuorenvarmasti oikea diagnoosi edes. Ammattilaisissa on eroja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilmeisesti tarkoitat Kelan korvaamaa terapiaa? Jos on mahdollista maksaa terapia itse, niin silloinhan siihen ei tarvitse mitään lausuntoa eikä lähetettä. Hyvin harva kuitenkaan pystyy omalla kustannuksellaan käymään pitkäaikaisessa terapiassa enkä usko, että sinun ongelmasi ratkeaisivat ratkaisukeskeisellä muutaman tapaamisen terapialla.
Ehdottomasti sinun pitää vaatia parempaa hoitoa.
"Jo vuosia ollut väkivalta-ajatuksia"...
Pakko tähän tietenkään ei ole vastata, mutta alkoi kiinnostaa, mihin tämän ongelman alku ajoittuu. Onko jokin henkilökohtainen tapahtuma edeltänyt pakkoajatusten alkua? Onko mielenterveys reistaillut jo tätä ennen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkin ehdottaisin toisen psykiatrin tapaamista. Vaikka olet saanut diagnoosin, niin jos se on vain yhden ihmisen tekemä, niin istä sen tietää onko se vuorenvarmasti oikea diagnoosi edes. Ammattilaisissa on eroja.
En ole psykiatri
Diaknoosi on tämä:
Vihaa itseään ja muita ihmisiä.
Täynnä raivoa, joka odottaa vain hetkeä purkautua.
Loppu onkin sitten iltalehdistä luettavissa
Kysymys kuuluukin: eikö terveyden hoitoalan ihmiset tunnista täysiä sekopäitä jotka voivat olla vaaraksi muille?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Jo vuosia ollut väkivalta-ajatuksia"...
Pakko tähän tietenkään ei ole vastata, mutta alkoi kiinnostaa, mihin tämän ongelman alku ajoittuu. Onko jokin henkilökohtainen tapahtuma edeltänyt pakkoajatusten alkua? Onko mielenterveys reistaillut jo tätä ennen?
On ihmisiä jotka eivät tunne myötätuntoa ja empatiaa.
Epävakaan personaallisuuden hoidosta on päiväsairaalahoidossa saatu ilmeisen hyviä tuloksia. Ap:n on nyt yritettävä saada uusi psykiatri sekä lähete terapiaan. Tuo tilanne kuulostaa todella pahalta.
"Hoito vaikuttaa, vaikka se saattaa viedä vuosia. Ensisijaisesti suositellaan psykososiaalisia hoitomuotoja."
"Lääkehoidon avulla voidaan lievittää sekä epävakaan persoonallisuuden piirteitä että samanaikaisia psyykkisiä ongelmia, esimerkiksi masennusta."
-Lainaukset terveyskirjaston sivustolta kohdasta Epävakaa persoonallisuushäiriö
Omahoitoa saatavilla Mielenterveystalosta:
https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito…
Hyvä että haet apua, tsemppiä jatkoon!
Kertomasi viittaa pikemminkin OCD:hen (pakko-ajatukset) kuin epävakaaseen persoonallisuuteen, jossa impulssien hallinta on heikkoa. Käsitin, että koet ajatukset ahdistaviksi. Tuntuvatko ne tulevan ikään kuin itsesi ulkopuolelta, ilman syytä? Joudutko helposti konflikteihin ihmisten kanssa? Tehtiinkö sinulle psykologisia testejä?
Kaikille ei suositella psykoterapiaa. Esimerkiksi psykoosista kärsivät hyötyvät enemmän supportiivisista keskusteluista, joissa itsekin olet käynyt. Pyytäisin kuitenkin uutta arviota mielellään toisella psykiatrilla.
Uudestaan lääkäriin. Pakkoajatuksiahn nuo ovat ja toimintaterapia esimerkiksi voi auttaa, rauhoittavat lääkkeet että kauppaan edes pääsisi. Mene lääkäriin ja VAADI sitä hoitoa, muuten et tule sitä saamaan. Terv. Mielenterveyshoitaja
Vierailija kirjoitti:
Epävakaan personaallisuuden hoidosta on päiväsairaalahoidossa saatu ilmeisen hyviä tuloksia. Ap:n on nyt yritettävä saada uusi psykiatri sekä lähete terapiaan. Tuo tilanne kuulostaa todella pahalta.
Ap voisi myös vinkata missä kaupungissa asustaa.
Minulla on pieniä lapsia
No kuulostaa väärälle. Jotain hoitoa pitäisi saada.