Lue keskustelun säännöt.
Onko kukaan muu ajatellut tosissaan itsemurhaa?
20.10.2018 |
Olen niin yksinäinen,ei ole kavereita eikä tuttuja. Olen epäsuosittu kaikkialla minne menen, työpaikoilla, vaikka olen kiltti ja mukava ihminen. Tai ehkä juuri siksi. En enää kestä tätä elämää. Tuntuu,että elämäni on jossain pysähdyksissä,enkä pääse eteenpäin. Tiedän,että äitini olisi tosi surullinen, muu perheeni ei voisi vähät välittää.
Kommentit (30)
On ollut, keskustelu ja kuulluksi tuleminen tuntuu auttavan. Eli hakeudu juttelemaan jonkun kanssa? Esim ammatillinen keskusteluapu (psykiatria), kriisikeskuksen apu, seurakunnan diakoni. Masennus kannattaa tutkituttaa ja tarvittaessa hoitaa (psykiatria). Voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On ollut, keskustelu ja kuulluksi tuleminen tuntuu auttavan. Eli hakeudu juttelemaan jonkun kanssa? Esim ammatillinen keskusteluapu (psykiatria), kriisikeskuksen apu, seurakunnan diakoni. Masennus kannattaa tutkituttaa ja tarvittaessa hoitaa (psykiatria). Voimia!
Kiitos! En ole koskaan jutellut ammattilaiselle, ehkä se auttaa.Jos saisin edes yhden ystävän,olisin todella kiitollinen. Perheeni ei tosiaankaan välitä vähääkään minusta ja ongelmistani, olisivat varmaan helpottuneita jos kuolisin pois.
työttömille pitäisi olla itsemurhien ehkäisy ohjelma, koska monet ovat masentuneet
Olen.
Isäpuoleni kiusasi minua henkisesti vuosikausia, joten olin masentunut nuori ja harkitsin itsemurhaa. Pääsykokeet hirvittivät, joten en päässyt yliopistoon, jonne kaikki olettivat minun menevän. Opiskelin paikassa, joka ei minua kiinnostanut ja valmistuin. Tein töitä, joihin kyllästyin, koska työt olivat yksinkertaisia.
Parisuhteeni kariutui, joten mietin uudelleen itsemurhaa. En enää suostu seurustelemaan, koska lähes kaikki liitot epäonnistuvat.
Vakava sairaus, josta toivuin ennusteista huolimatta. Pitkä sairausloma, potkut yt-neuvotteluissa, rasittava köyhyys enkä löydä töitä.
Tapasin eilen sisarukseni perheen ja annoin lapsille hieman rahaa. Nuorin heistä huusi "näin VÄHÄN, eihän tällä saa MITÄÄN!". Häntä toruivat vanhemmat ja muut lapset ja olin surullinen siitä, että olen vähävarainen. Kotimatkalla itketti.
Lähtisin, jos minulla ei olisi lemmikkejä, jotka pitävät minusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei. Keskustelu auttaa, kun löydät luotettavan henkilön. Jos olet vähissä varoissa, seurakunnilla on ilmaista keskusteluapua. Eivät tyrkytä uskoa, vaan haluavat olla lähimmäiselle avuksi.
sähköshokkihoidolla voidaan saavuttaa selvä masennuksen lievittyminen jos se aloitetaan varhaisessa vaiheessa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
työttömille pitäisi olla itsemurhien ehkäisy ohjelma, koska monet ovat masentuneet
työttömyys kulkee käsikädessä masennuksen kanssa
"Elämä on ihmisen parasta aikaa".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ollut, keskustelu ja kuulluksi tuleminen tuntuu auttavan. Eli hakeudu juttelemaan jonkun kanssa? Esim ammatillinen keskusteluapu (psykiatria), kriisikeskuksen apu, seurakunnan diakoni. Masennus kannattaa tutkituttaa ja tarvittaessa hoitaa (psykiatria). Voimia!
Kiitos! En ole koskaan jutellut ammattilaiselle, ehkä se auttaa.Jos saisin edes yhden ystävän,olisin todella kiitollinen. Perheeni ei tosiaankaan välitä vähääkään minusta ja ongelmistani, olisivat varmaan helpottuneita jos kuolisin pois.
"Eivät välitä vähääkään minusta ja ongelmistani" kuulostaa siltä, että haluaisit jonkun joka kuuntelee ja ymmärtää, kun vuodatat ongelmasi, joten ehdottomasti joku jonka työnkuvaan se kuuluu.
Turha kuvitella, etteikö muillakin olisi omiakin murheita ja ongelmia riittävästi, että jaksaisivat loputtomiin kuunnella ja välittää toisten ongelmista.
Vierailija kirjoitti:
Olen.
Isäpuoleni kiusasi minua henkisesti vuosikausia, joten olin masentunut nuori ja harkitsin itsemurhaa. Pääsykokeet hirvittivät, joten en päässyt yliopistoon, jonne kaikki olettivat minun menevän. Opiskelin paikassa, joka ei minua kiinnostanut ja valmistuin. Tein töitä, joihin kyllästyin, koska työt olivat yksinkertaisia.
Parisuhteeni kariutui, joten mietin uudelleen itsemurhaa. En enää suostu seurustelemaan, koska lähes kaikki liitot epäonnistuvat.
Vakava sairaus, josta toivuin ennusteista huolimatta. Pitkä sairausloma, potkut yt-neuvotteluissa, rasittava köyhyys enkä löydä töitä.
Tapasin eilen sisarukseni perheen ja annoin lapsille hieman rahaa. Nuorin heistä huusi "näin VÄHÄN, eihän tällä saa MITÄÄN!". Häntä toruivat vanhemmat ja muut lapset ja olin surullinen siitä, että olen vähävarainen. Kotimatkalla itketti.
Lähtisin, jos minulla ei olisi lemmikkejä, jotka pitävät minusta.
Sinulla on ollut aika rankkaa elämässäsi, toivon,että tulevaisuutesi olisi valoisampi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ja sanonut asiasta lääkäreille, sosiaalityöntekijöille. Minut on laitettu papereihin itsetuhoisena henkilönä. Mutta mitään apua ei saa...
En tiedä,miten tekisin sen. Pelottaa jäädä johonkin kitumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen.
Isäpuoleni kiusasi minua henkisesti vuosikausia, joten olin masentunut nuori ja harkitsin itsemurhaa. Pääsykokeet hirvittivät, joten en päässyt yliopistoon, jonne kaikki olettivat minun menevän. Opiskelin paikassa, joka ei minua kiinnostanut ja valmistuin. Tein töitä, joihin kyllästyin, koska työt olivat yksinkertaisia.
Parisuhteeni kariutui, joten mietin uudelleen itsemurhaa. En enää suostu seurustelemaan, koska lähes kaikki liitot epäonnistuvat.
Vakava sairaus, josta toivuin ennusteista huolimatta. Pitkä sairausloma, potkut yt-neuvotteluissa, rasittava köyhyys enkä löydä töitä.
Tapasin eilen sisarukseni perheen ja annoin lapsille hieman rahaa. Nuorin heistä huusi "näin VÄHÄN, eihän tällä saa MITÄÄN!". Häntä toruivat vanhemmat ja muut lapset ja olin surullinen siitä, että olen vähävarainen. Kotimatkalla itketti.
Lähtisin, jos minulla ei olisi lemmikkejä, jotka pitävät minusta.
Sinulla on ollut aika rankkaa elämässäsi, toivon,että tulevaisuutesi olisi valoisampi!
Kiitos empatiastasi.
On ollut, joten ihmettelin, miksi joku kiirehti laittamaan miinuspeukun. Ei peukuista pitäisi välittää, mutta joskus ne loukkaavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen.
Isäpuoleni kiusasi minua henkisesti vuosikausia, joten olin masentunut nuori ja harkitsin itsemurhaa. Pääsykokeet hirvittivät, joten en päässyt yliopistoon, jonne kaikki olettivat minun menevän. Opiskelin paikassa, joka ei minua kiinnostanut ja valmistuin. Tein töitä, joihin kyllästyin, koska työt olivat yksinkertaisia.
Parisuhteeni kariutui, joten mietin uudelleen itsemurhaa. En enää suostu seurustelemaan, koska lähes kaikki liitot epäonnistuvat.
Vakava sairaus, josta toivuin ennusteista huolimatta. Pitkä sairausloma, potkut yt-neuvotteluissa, rasittava köyhyys enkä löydä töitä.
Tapasin eilen sisarukseni perheen ja annoin lapsille hieman rahaa. Nuorin heistä huusi "näin VÄHÄN, eihän tällä saa MITÄÄN!". Häntä toruivat vanhemmat ja muut lapset ja olin surullinen siitä, että olen vähävarainen. Kotimatkalla itketti.
Lähtisin, jos minulla ei olisi lemmikkejä, jotka pitävät minusta.
Sinulla on ollut aika rankkaa elämässäsi, toivon,että tulevaisuutesi olisi valoisampi!
Kiitos empatiastasi.
On ollut, joten ihmettelin, miksi joku kiirehti laittamaan miinuspeukun. Ei peukuista pitäisi välittää, mutta joskus ne loukkaavat.
Jotkut ihmiset ovat täysin empatiakyvyttömiä. Valitettavasti.
Hei ole yhteydessä mielenterveys neuvolaan. Puhuminen auttaa purkamaan asioita. Siellä yhdessä pohditte terapian aloitusta.
Terv, 19v itsemurha yritys, 21mt neuvontaan ja vielä elossa mutta olen itselleni armollisempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen.
Isäpuoleni kiusasi minua henkisesti vuosikausia, joten olin masentunut nuori ja harkitsin itsemurhaa. Pääsykokeet hirvittivät, joten en päässyt yliopistoon, jonne kaikki olettivat minun menevän. Opiskelin paikassa, joka ei minua kiinnostanut ja valmistuin. Tein töitä, joihin kyllästyin, koska työt olivat yksinkertaisia.
Parisuhteeni kariutui, joten mietin uudelleen itsemurhaa. En enää suostu seurustelemaan, koska lähes kaikki liitot epäonnistuvat.
Vakava sairaus, josta toivuin ennusteista huolimatta. Pitkä sairausloma, potkut yt-neuvotteluissa, rasittava köyhyys enkä löydä töitä.
Tapasin eilen sisarukseni perheen ja annoin lapsille hieman rahaa. Nuorin heistä huusi "näin VÄHÄN, eihän tällä saa MITÄÄN!". Häntä toruivat vanhemmat ja muut lapset ja olin surullinen siitä, että olen vähävarainen. Kotimatkalla itketti.
Lähtisin, jos minulla ei olisi lemmikkejä, jotka pitävät minusta.
Sinulla on ollut aika rankkaa elämässäsi, toivon,että tulevaisuutesi olisi valoisampi!
Kiitos empatiastasi.
On ollut, joten ihmettelin, miksi joku kiirehti laittamaan miinuspeukun. Ei peukuista pitäisi välittää, mutta joskus ne loukkaavat.
Jotkut ihmiset ovat täysin empatiakyvyttömiä. Valitettavasti.
Mikäli kertomuksen lukee ajatuksella, huomaa etteivät mainitut ongelmat ole sen kummempia kuin monilla muillakaan:
- suhde isäpuoleen ei ole toiminut
- pääsy yliopistoon ei ole onnistunut (ilmeisesti alunperinkin ollut muiden kuin kertojan itsensä toive)
- valittu opiskelupaikka ei ole tuntunut omalta
- työ on tuntunut yksitoikkoiselta ja tylsältä
- parisuhde on kariutunut
- työstä on jääty työttömäksi, mikä luonnollisesti vaikuttaa tuloihin
- rahaa ei ole riittävästi
- parisuhteessa tullut ero
- sairaus, josta kuitenkin onneksi toipunut
- sukulainen sanoo jotain ilkeää, tässä tapauksessa vielä lapsi
Kaikki nuo mainitut ovat hyvin tavallisia elämään liittyviä vastoinkäymisiä itse kullekin joten se, että niiden johdosta kokee elämänsä niin kurjaksi ettei näe syytä elää kuulostaa liioitellulta.
Vierailija kirjoitti:
On ollut, keskustelu ja kuulluksi tuleminen tuntuu auttavan. Eli hakeudu juttelemaan jonkun kanssa? Esim ammatillinen keskusteluapu (psykiatria), kriisikeskuksen apu, seurakunnan diakoni. Masennus kannattaa tutkituttaa ja tarvittaessa hoitaa (psykiatria). Voimia!
Ei kannata ollenkaan tukeutua näihin. Kun heiltä saa ihanan vastaanoton niin siihen jää koukkuun. Itselläni masennus paheni kun terapeutista tuli kallioni ja oli muuten vain ihminen jonka haluaisin kaveriksi.
Ihania keskusteluita mutta julma on ymmärtää että nämä on vain ammattilaisia jotka auttamisen jälkeen jää pois. Itse niin kiinteydyin auttajiin.
Kyllä, yläasteella. Parhaat kaverit hylkäsivät ja kiusasivat minua luokan muiden tyttöjen kanssa joka päivä. Minulla oli pari "kaveria" koulun ulkopuolella, mutta he olivat epäluotettavia ja toinen heistä oli jatkuvasti pahalla tuulella ja käyttäytyi tosi ilkeästi minua kohtaan.
Jäin aina parittomaksi, minut otettiin aina joukkueeseen liikkatunnilla viimeisenä, eikä minua myöskään ikinä haluttu mihinkään ryhmätöihin. Kun opettaja sitten vain pisti minut pakolla johonkin ryhmään, muiden kommentit olivat aina tyyliä "eikä, hyi vittu".
Olin ihan tosissani ajatusteni kanssa, mutten onneksi tehnyt mitään. Elämäkin muuttui paremmaksi heti kun yläaste päättyi, ja nykyisin tuo kaikki tuntuu vain kaukaiselta painajaiselta :)
onko mies ja lapsia?