Korona ja hajuhäiriö?Kokemuksia?
Onko kenelläkään kokonaan liittynyt hajuhäiriöitä jossa tulee välillä jotenkin kemiallinen haju?
Ihmettelen kun tänään olen sellaista haistanut useamman kerran, mutta ei pitäisi olla mitään paikkaa mistä se tulee.
Ja koronaa mietin koska olen "altistunut" juuri todella monelle koronaa sairastavalle ja vähän nuhaa ollut nyt. En ole testiä tehnyt.
Kommentit (15)
No viime piikistä on sen verran aikaa että vaikea uskoa tämän siitä johtuvan.
Viimeksi olen saanut rokotteen joskus viime vuonna.
Koronaa en muuten edes miettisi nyt mutta tosiaan olen ollut koronaisten keskellä nyt tiiviisti.
-ap
Hajuhäiriö alkanut siis tänään. Lievää nuhaa eilisestä.
se olikin vakavinta mitä korona on saanut aikaan...
kyllä tehtiin valtava lavastus - tyhjiä arkkurivejä vuonna 2020 että saatiin koronahysteria aikaan... ja kaikki uskoivat... kaikki kuolevat oli sanoma ja kyllä lääketehtaat hykertelivät onnesta sekä hallinnot jotka saivat omat bonuksensa välistä... pahin tietysti Fauci / USA joka ensin teetätti kyseisen viruksen ensin labrassa...
No olen ihan samaa mieltä että koronan " varotoimille" tuhottiin niin monta asiaa suomessakin.
Nyt kaipailisin kokemuksia hajuhäiriöistä, en pelkää koronaa tai koe tätä nyt mitenkään vaarallisena. Ihmettelen vain mikä on tämä kummallinen haju.
-ap
Kolmisen vuotta ollut koronan jäljiltä hajuaisti hyvin vajavainen, joskus myös haistan asioita joita ei todellisuudessa ole, savunhaju on yksi esimerkki näistä. Jotkut tuoksut ovat hävinneet kokonaan tai haistan ne todella miedosti. Raaka kala haisee aina mätääntyneelle.
Niin kauan on tämäkin vaiva kestänyt, että tuskin tulee koskaan täysin kuntoon.
Tuli koronassa tuollainen oire, ja kesti aika pitkään.
Eli voisi hyvinkin olla koronan oire. Ei ehtisi nyt sairastamaan joten täytyy toivoa että tämä on ainoa oire tällä kertaa.
-ap
Nyt kun mietin niin on tässä myös silmät kutisseet tänään ja outoja lihaskramppeja ollut mm pohkeissa ja selässä.
Aiemmin koronassa lihakset kamppailu miten sattuu.
-ap
Vierailija kirjoitti:
se olikin vakavinta mitä korona on saanut aikaan...
kyllä tehtiin valtava lavastus - tyhjiä arkkurivejä vuonna 2020 että saatiin koronahysteria aikaan... ja kaikki uskoivat... kaikki kuolevat oli sanoma ja kyllä lääketehtaat hykertelivät onnesta sekä hallinnot jotka saivat omat bonuksensa välistä... pahin tietysti Fauci / USA joka ensin teetätti kyseisen viruksen ensin labrassa...
Mene hiiteen
Siskolla oli korona 3v sitten ja hajuaisti on vieläkin kadoksissa.
Helmikuussa oli todennäköisesti korona. En testannut mutta tuonlaisia oireita ei koskaan muulloin sairastaessa. Suurimman osan ajasta nukuin.
Kahvi haiskahti paahdetulta leivältä ja naistui aibvan hirveältä joten en juonut kahvia viikkoon. Puolukat maistuivat niin pahalta että piti sylkeä pois, hammastahan maistui karmealta. Lähinnä maistui miedot makeahkot ruoat. Kuumetta oli kolme päivää yli 39 astetta. Otin lääkettä, kun yli 39 astetta ettei kovin korkealle nousisi. Lisäksi pari päivää yli 38 astetta,
Monta piikkiä? Ne on aiheuttanu vaikka mitä ongelmia