Kuinka yleistä/harvinaista ruumillinen kuritus oli vielä 90-luvulla ns. normaaleissa perheissä?

Meillä vanhemmat kasvattivat kolme lasta ilman mitään fyysistä kuritusta. Toimiessamme väärin vanhemmat selittivät mitä teimme väärin, miten olisi pitänyt toimia ja tarvittaessa rangaistus oli lelun/pelin/askarteluvälineiden menetys joksikin aikaa ja teininä aresti tai viikkorahan menetys. Seurauksena kukaan meistä ei ole istunut jälki-istunnossa, joutunut ongelmiin virkavallan kanssa tai räyhännyt yleisesti. Kun lapsi saa terveen esimerkin, eli oppii keskustelun ensisijaiseksi tavaksi ratkaista ongelmia elämän koettelemuksista selviää ilman kyynistä tai kylmää asennetta.

T: -94 syntynyt ja kasvatusalalla toimiva väkivallattomaan kasvatukseen uskova

Sitä kurittaa, jota rakastaa kirjoitti:

90-luvulla minulla oli jo kaksi lasta. Olin nuorena vakaasti päättänyt, että jos joskus hankin omia lapsia, en ikinä lyö heitä ja päätökseni piti.

Mutta minua kasvatettiin 60-luvulla varmaan tyypilliseen ajan tapaan. Äiti löi joka päivä (mummulta perityllä) pyykkikartulla. Perustelu oli se, että jos en ollut juuri sinä päivänä mitään pahaa tehnyt, niin kuitenkin olin tehnyt jotain, josta en vaan ollut jäänyt kiinni.

Syntymäpäivänä äiti kuitenkin löi pullapitkolla, joka kuivattiin juuri tätä tarkoitusta varten. Se pitko sitten syötiin seuraavana sunnuntaina jälkiruuaksi, eli tehtiin ns. pullamaitoa. Kuivan pullaviipaleen päälle kaadettiin kuumaa maitoa ja annos koristeltiin mansikkahillolla. Se oli reilua sentään ja pullamaito erinomainen jälkiruoka.

Sinulla on ollut hyvä äiti. Tuossa on paljon välittämistä ja huolenpitoa.

Minkä ikäisille vyöllä kurittaminen oli sopiva rangaistustapa? Kun eihän nyt pieniä lapsia kukaan voisi sillä tavalla kurittaa ja sitten taas murrosiässä se alkaisi olla jo aika pervoa. Ala-asteikäisetkö oli kohderyhmää tälle metodille?

-69 täällä. Meillä ei koskaan käytetty fyysistä väkivaltaa missään muodossa. Ei läpsitty, tukistettu tai millään nahkavyöllä sivalleltu - en osaa edes kuvitella miltä se tuntuisi. Veljet mua vielä reilusti vanhempia, eikä niihinkään koskaan kajottu. Hyvä vakaa perhe, kouluja käyneet ja työssäkäyvät vanhemmat, liekö siinä sitten syy siihen ettei meillä tarvittu sanoja äreämpiä otteita?

Äiti äkkiarvaamatta potki lapsiaan, tukisti, löi, heitteli tavaroilla, huusi ja solvasi.

Pienenä ollessani äiti nukuttaessa istuutui usein vatsani päälle koko painollaan pitkäksi aikaa. Se oli kamalaa ja pelottavaa, sattui kovasti. Ehkä noiden nukuttamisten takia yhä pelkään pimeää.

Isä piikitteli lapsia ja varoitusten jälkeen kalautteli päitä yhteen ottamalla tiukan otteen niskasta.

Tällaista menoa oli meidän akateemisessa perheessämme.

Sitä kurittaa, jota rakastaa kirjoitti:

90-luvulla minulla oli jo kaksi lasta. Olin nuorena vakaasti päättänyt, että jos joskus hankin omia lapsia, en ikinä lyö heitä ja päätökseni piti.

Mutta minua kasvatettiin 60-luvulla varmaan tyypilliseen ajan tapaan. Äiti löi joka päivä (mummulta perityllä) pyykkikartulla. Perustelu oli se, että jos en ollut juuri sinä päivänä mitään pahaa tehnyt, niin kuitenkin olin tehnyt jotain, josta en vaan ollut jäänyt kiinni.

Syntymäpäivänä äiti kuitenkin löi pullapitkolla, joka kuivattiin juuri tätä tarkoitusta varten. Se pitko sitten syötiin seuraavana sunnuntaina jälkiruuaksi, eli tehtiin ns. pullamaitoa. Kuivan pullaviipaleen päälle kaadettiin kuumaa maitoa ja annos koristeltiin mansikkahillolla. Se oli reilua sentään ja pullamaito erinomainen jälkiruoka.

Hieman karulta tuo nykypäivän näkökulmasta tuntuu, mutta tarkoitus oli varmasti hyvä.

Uusperheen mamma kirjoitti:

Sitä kurittaa, jota rakastaa kirjoitti:

90-luvulla minulla oli jo kaksi lasta. Olin nuorena vakaasti päättänyt, että jos joskus hankin omia lapsia, en ikinä lyö heitä ja päätökseni piti.

Mutta minua kasvatettiin 60-luvulla varmaan tyypilliseen ajan tapaan. Äiti löi joka päivä (mummulta perityllä) pyykkikartulla. Perustelu oli se, että jos en ollut juuri sinä päivänä mitään pahaa tehnyt, niin kuitenkin olin tehnyt jotain, josta en vaan ollut jäänyt kiinni.

Syntymäpäivänä äiti kuitenkin löi pullapitkolla, joka kuivattiin juuri tätä tarkoitusta varten. Se pitko sitten syötiin seuraavana sunnuntaina jälkiruuaksi, eli tehtiin ns. pullamaitoa. Kuivan pullaviipaleen päälle kaadettiin kuumaa maitoa ja annos koristeltiin mansikkahillolla. Se oli reilua sentään ja pullamaito erinomainen jälkiruoka.

Hieman karulta tuo nykypäivän näkökulmasta tuntuu, mutta tarkoitus oli varmasti hyvä.

Ainoastaan trolli voi pitää lapsen lyömistä päivittäin hyvänä ideana.

Vierailija kirjoitti:

Meillä vanhemmat kasvattivat kolme lasta ilman mitään fyysistä kuritusta. Toimiessamme väärin vanhemmat selittivät mitä teimme väärin, miten olisi pitänyt toimia ja tarvittaessa rangaistus oli lelun/pelin/askarteluvälineiden menetys joksikin aikaa ja teininä aresti tai viikkorahan menetys.

Onhan remmillä kurittamisessakin ihan eri juttu, läiskitäänkö lasta mielivaltaisesti vai niin, että nimenomaan tuolla tavalla selitetään, miksi rangaistaan ja miten olisi pitänyt toimia.

Mun äitini on mieleltään sairas ja nyt vajaa kolmekymppisenä vasta oon herännyt siihen kuinka hirveästi kohteli siskoani. Hakkasi oksalla, kepillä ym. vuodet n. 96-97 aina kun tapahtui jotain. Äidiltä olin saanut mallin että mitään ei koskaan myönnetä ja syytin aina siskoa kaikesta. Olin tuolloin 4-5 ja sisko 2-3.

Itse piti oppia syy- ja seuraussuhteet tuon ikäisenä sillä minulla ei ollut ketään turvallista aikuista malliksi. Tuolloin -97 tajusin mitä seuraa jos tekee jotain "pahaa" esim. kaataa lasin. Olin hyvin voimakas ja aika viisaskin lapsi joten minua ei koskaan hakattu. Mutta oli se hirveää katsoa kuinka kamalasti siskoa kohdeltiin enkä yhtään ymmärtänyt mitä tein väärin kun kerran valehtelin niinkuin äiti oli opettanut. Ja kyse oli siis aina tosi pienistä asioista, kuten juuri lasin kaatamisesta tai karkin varastamisesta karkkikaapista. Tein äidilleni hyvin selväksi että meihin ei enää koske kun sain tarpeeksi voimaa. Oli se viisivuotiaalle vaikeaa, mutta hakkaaminen loppui. Tilalle tuli henkinen väkivalta enkä koskaan antaisi äidilleni anteeksi. Enkä ikinä sallisi mitään tuollaista omalle lapselleni. Jos äitini kerrankin ylittää rajat niin voi painua hel******* saman tien. Ikinä en halua lapselleni sitä koko lapsuuden kestävää pelkoa ja kidutusta mitä itse koin.

Sitä kurittaa, jota rakastaa kirjoitti:

90-luvulla minulla oli jo kaksi lasta. Olin nuorena vakaasti päättänyt, että jos joskus hankin omia lapsia, en ikinä lyö heitä ja päätökseni piti.

Mutta minua kasvatettiin 60-luvulla varmaan tyypilliseen ajan tapaan. Äiti löi joka päivä (mummulta perityllä) pyykkikartulla. Perustelu oli se, että jos en ollut juuri sinä päivänä mitään pahaa tehnyt, niin kuitenkin olin tehnyt jotain, josta en vaan ollut jäänyt kiinni.

Syntymäpäivänä äiti kuitenkin löi pullapitkolla, joka kuivattiin juuri tätä tarkoitusta varten. Se pitko sitten syötiin seuraavana sunnuntaina jälkiruuaksi, eli tehtiin ns. pullamaitoa. Kuivan pullaviipaleen päälle kaadettiin kuumaa maitoa ja annos koristeltiin mansikkahillolla. Se oli reilua sentään ja pullamaito erinomainen jälkiruoka.

Olen joskus ihmetellyt, miksi 60-luvulla syötiin niin usein pullamaitoa. Nyt vasta tajusin, mikä idea siinä oikeasti oli.

Olen syntynyt 1990. Meillä sai selkäsaunan, eli lapsi syliin ja avokämmenellä takamukseen. Sattui ja pelotti. Oli myös reuhtomista, repimistä, roikottamista ja semmoista ennalta-arvaamatonta käytöstä, kun en totellut. Nykyään äitinä ajattelen, etten tuntenut rajojani, kun niitä ei välillä ollut ja välillä taas oli.

Kavereita ei kuritettu samalla tavalla. Yksi kertoi saaneensa tukkapöllyä usein.

Meillä oli koulutetut vanhemmat ja varakas perhe. En ainakaan suosittele kokeilemaan kuinka paljon paremmin lapsen kanssa sujuu fyysisesti kurittamalla.

Poikani syntyi 94. Ei olisi tullut mieleenikään kuriittaa ruumiillisesti.

Tai no. Kävi mielessä, mutta en niin tehnyt.

Tiedän kyllä että se on kiellettyä, mutta ihan ajatuksen tasolla kysyn, että mitä varsinaista haittaa siitä remmistä on lapselle, jos se kurittaminen on kohtuullista ja johdonmukaista, eikä kuritustilanteessa olla raivonvallassa vaan rauhallisesti ja jos lapsen kanssa myös keskustellaan asiasta, eikä pelkästään kuriteta.

Sitä kurittaa, jota rakastaa kirjoitti:

90-luvulla minulla oli jo kaksi lasta. Olin nuorena vakaasti päättänyt, että jos joskus hankin omia lapsia, en ikinä lyö heitä ja päätökseni piti.

Mutta minua kasvatettiin 60-luvulla varmaan tyypilliseen ajan tapaan. Äiti löi joka päivä (mummulta perityllä) pyykkikartulla. Perustelu oli se, että jos en ollut juuri sinä päivänä mitään pahaa tehnyt, niin kuitenkin olin tehnyt jotain, josta en vaan ollut jäänyt kiinni.

Syntymäpäivänä äiti kuitenkin löi pullapitkolla, joka kuivattiin juuri tätä tarkoitusta varten. Se pitko sitten syötiin seuraavana sunnuntaina jälkiruuaksi, eli tehtiin ns. pullamaitoa. Kuivan pullaviipaleen päälle kaadettiin kuumaa maitoa ja annos koristeltiin mansikkahillolla. Se oli reilua sentään ja pullamaito erinomainen jälkiruoka.

Minutkin kasvatettiin 60-luvulla, mutta ei lyöty, ei annettu korvapuusteja tai luunappeja mitä lie.

Ikinä. Koskaan.

Lapseni syntyi 90-luvulla. En lyönyt koskaan. Sormella saatoin osoittaa ehkä lujasti ja ohjata omaan huoneeseen hieman liian reippaasti, mutta lyönyt tms. ei tod.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän kyllä että se on kiellettyä, mutta ihan ajatuksen tasolla kysyn, että mitä varsinaista haittaa siitä remmistä on lapselle, jos se kurittaminen on kohtuullista ja johdonmukaista, eikä kuritustilanteessa olla raivonvallassa vaan rauhallisesti ja jos lapsen kanssa myös keskustellaan asiasta, eikä pelkästään kuriteta.

Hoida oikeasti pääsi kuntoon.

Vierailija kirjoitti:

Uusperheen mamma kirjoitti:

Sitä kurittaa, jota rakastaa kirjoitti:

90-luvulla minulla oli jo kaksi lasta. Olin nuorena vakaasti päättänyt, että jos joskus hankin omia lapsia, en ikinä lyö heitä ja päätökseni piti.

Mutta minua kasvatettiin 60-luvulla varmaan tyypilliseen ajan tapaan. Äiti löi joka päivä (mummulta perityllä) pyykkikartulla. Perustelu oli se, että jos en ollut juuri sinä päivänä mitään pahaa tehnyt, niin kuitenkin olin tehnyt jotain, josta en vaan ollut jäänyt kiinni.

Syntymäpäivänä äiti kuitenkin löi pullapitkolla, joka kuivattiin juuri tätä tarkoitusta varten. Se pitko sitten syötiin seuraavana sunnuntaina jälkiruuaksi, eli tehtiin ns. pullamaitoa. Kuivan pullaviipaleen päälle kaadettiin kuumaa maitoa ja annos koristeltiin mansikkahillolla. Se oli reilua sentään ja pullamaito erinomainen jälkiruoka.

Hieman karulta tuo nykypäivän näkökulmasta tuntuu, mutta tarkoitus oli varmasti hyvä.

Ainoastaan trolli voi pitää lapsen lyömistä päivittäin hyvänä ideana.

Eiköhän se ”lyöminen” ollut tuossa tapauksessa vain pikku taputtelua. Ja pullamaidosta tuntuu kirjoittajalle jääneen tosi hyvät muistot. Ei olla niin kärkkäitä tuomitsemaan pelkkien ennakkoluulojen perusteella. 60-luvulla oli toiset tavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän kyllä että se on kiellettyä, mutta ihan ajatuksen tasolla kysyn, että mitä varsinaista haittaa siitä remmistä on lapselle, jos se kurittaminen on kohtuullista ja johdonmukaista, eikä kuritustilanteessa olla raivonvallassa vaan rauhallisesti ja jos lapsen kanssa myös keskustellaan asiasta, eikä pelkästään kuriteta.

Hoida oikeasti pääsi kuntoon.

Mikset vastaa kysymykseen?

Aku Ankka jahtaa aina poikia mattopiiskan kanssa!

Karseeta, että vielä 90-2000 luvulla pieksämistä noin paljon. Olen itse syntynyt -74 ja hakattiin ihan koko ajan ilman syytä (vanhempia vitutti ja stressasi, oivaa stressinpurkua oli hakata lapsia).

Mua hakattiin nyrkillä, avarilla, risulla, polttopuulla, harjanvarrella, sähköjohdolla, mattopiiskalla, mittanauhalla, vyön solkipäällä... kaikella mitä hullu ukko käteen sai.

Väkivalta oli rajua ja vammoja tuli. Äiti näki ja kuuli kaiken, ikinä ei auttanut mitenkään. Vammat valehteli neuvolassa, itse en uskaltanut hake apua kun isä sihisi hullunkuilto silmissä että ”ta-pan sut jos kellekään kerrot”.

Vihaan noita paskoja, en anna nähdä lapsiani, joita hellin ja hoidan kuin kukkaa kämmenellä. Isän mielestä olen kiittämätön lapsi kun olin aina niin vaikea . Vaikea..joo. Pelokas, laiha, arka kympin tyttö, hiljainen ja miellyttämishalyinen, totteleva ja kiltti kun pelossa piti elää. Se on ”vaikea lapsi” sit.

Toivottavasti kusipääisä kärsii vanhana ja kunnolla.

Tsempit ja voimahalit kaikille pieksetyille!

Ei ollut normaalia. Itse olen syntynyt 1980 ja asunut pienellä teollisuuspaikkakunnalla. Ketään tuntemaani lasta ei kuritettu eikä annettu luunappeja. Oli iso asia ja vanhemmat päivittelivät kun yksi kaveri sai kerran tukkapöllyä. Minun 1950-luvulla syntyneet vanhemmat eivät myöskään ole koskaan saaneet fyysistä kuritusta.