Kaveri ei edes onnitellut, kun kerroin saaneeni töitä

Minä olen alkanut pitää itseäni ihan friikkinä. Outolintuna. Luonnonoikkuna. 

Minulle ei nimittäin teetä mitään tuskaa osoittaa kiinnostusta kaverin elämään, eikä ole vaikeaa onnitella ketään mistään. Saatan jopa sanoa ihan aidon kehun jostakin, ja kannustan ja tsemppaan jos toisella on edessä vaikka pääsykokeet tai työhaastattelu. 

Olen ajatellut, että se on normaalia. Näin siitäkin huolimatta, että itse jäin oikeastaan kokonaan vaille kasvatusta. Käytöstavat opin vahingossa kirjoista ja kirjoittamattomat säännöt kantapään kautta. Ja siis opin elämää edelleen. 

Mutta nyt on alkanut minustakin tuntua, että ei hitto soikoon, ei niitä kannustuksia, kehuja tai onnitteluja kyllä itse saa juuri keltään. Sellaista myötäelämisen taitoa ei tunnu olevan. Paitsi sitten kun menee huonosti, sitten on 95% ihmisistä korvat höröllä. 

Niin ja onnea ap uudesta työpaikasta <3

Minun siskoni ei onnittelut minua, kun sain vakituisen työpaikan. Kaikki muut onnitteli, kenelle satuin kertomaan. Eipä se nyt kai niin vakavaa ole, mutta jäi vaan mieleen.

Mua ei oikeastaan kiinnosta, onnitteleeko kukaan mistään, koska ne onnittelut ei tunnu missään. Enemmän kiinnostaa, mitä itse ajattelen siitä onniteltavasta tapahtumasta.

Jos kaveri saa töitä ja on itse iloinen siitä, niin miksen onnittelisi? Minä onnittelisin vaikka hän voittaisi arvalla vitosen ja olisi siitä iloinen!

Jos taas saatu työpaikka on sellainen josta hän ei niin välittäisi, en rientäisi onnittelemaan vaan koettaisin rohkaista, että aika aikaansa kutakin ja seuraava on varmaan sitten kivempi.

Kyllä kaverin luulisi tietävän, kummasta on kyse.

Vierailija kirjoitti:

Olen todella iloinen puolestasi! Työpaikasta saa ja pitää onnitella, ei se ole itsestään selvä asia.

Kiitos! Tätä mieltä itsekin olen ja aion jatkaa myös itse muiden onnittelua pienemmästäkin asioista. :)

Vierailija kirjoitti:

Niin ja onnea ap uudesta työpaikasta <3

Kiitoksia.

Se, mitä en ymmärrä, on tämä nykyinen tyyli loukkaantua joka asiasta ja kirjoittaa siitä aloitus. Ystävä sitä ja ystävä tätä ja kaveriperhe tuota ja anoppi tätä.

Voin hyvin kuvitella, että itse olen saattanut olla joskus aloituksen kohteena. Joskus on omia murheita ja asioita niin paljon, että joku kaverin sanominen menee vähän huti, kun on niin omissa huolissaan. Mutta ei, heti pitää aloittaa katkera ketju, että kaveri ei sanonut sitä, mitä halusin ja ei huomioinut minua tarpeeksi. Ainoa syy siihen täytyy olla, että se on kateellinen ja huonotapainen ja inhottava ja kaikkea mahdollista pahaa.

Vaikka syynä saattaa olla ihan vain sen ystävän omassa elämässä tapahtunut juttu, ettei ole huomannut olla tarpeeksi empaattinen.

Kyllä itselläni ainakin joskus omien huolien keskellä on vaikea keskittyä johonkin viestiin tai soittoon ja syventyä pohtimaan asiaa ja kommentoida sitä empaattisesti ja syvällisesti pohtien. Se ei silti meinaa, että olisin kateellinen tai jotain, vaan saatan sillä hetkellä olla vain uupunut huolieni keskellä ja ajatukset jossain muualla

Vierailija kirjoitti:

Se, mitä en ymmärrä, on tämä nykyinen tyyli loukkaantua joka asiasta ja kirjoittaa siitä aloitus. Ystävä sitä ja ystävä tätä ja kaveriperhe tuota ja anoppi tätä.

Voin hyvin kuvitella, että itse olen saattanut olla joskus aloituksen kohteena. Joskus on omia murheita ja asioita niin paljon, että joku kaverin sanominen menee vähän huti, kun on niin omissa huolissaan. Mutta ei, heti pitää aloittaa katkera ketju, että kaveri ei sanonut sitä, mitä halusin ja ei huomioinut minua tarpeeksi. Ainoa syy siihen täytyy olla, että se on kateellinen ja huonotapainen ja inhottava ja kaikkea mahdollista pahaa.

Vaikka syynä saattaa olla ihan vain sen ystävän omassa elämässä tapahtunut juttu, ettei ole huomannut olla tarpeeksi empaattinen.

Kyllä itselläni ainakin joskus omien huolien keskellä on vaikea keskittyä johonkin viestiin tai soittoon ja syventyä pohtimaan asiaa ja kommentoida sitä empaattisesti ja syvällisesti pohtien. Se ei silti meinaa, että olisin kateellinen tai jotain, vaan saatan sillä hetkellä olla vain uupunut huolieni keskellä ja ajatukset jossain muualla

Ja muiden pitää lukea sinun ajatuksesi, että miksi et sanonut mitään toisen hyviin uutisiin? 

Anna kun arvaan, että jätät muut täysin omien tulkintojensa varaan ja sinua pitää vaan ymmärtää. 

Vierailija kirjoitti:

Se, mitä en ymmärrä, on tämä nykyinen tyyli loukkaantua joka asiasta ja kirjoittaa siitä aloitus. Ystävä sitä ja ystävä tätä ja kaveriperhe tuota ja anoppi tätä.

Voin hyvin kuvitella, että itse olen saattanut olla joskus aloituksen kohteena. Joskus on omia murheita ja asioita niin paljon, että joku kaverin sanominen menee vähän huti, kun on niin omissa huolissaan. Mutta ei, heti pitää aloittaa katkera ketju, että kaveri ei sanonut sitä, mitä halusin ja ei huomioinut minua tarpeeksi. Ainoa syy siihen täytyy olla, että se on kateellinen ja huonotapainen ja inhottava ja kaikkea mahdollista pahaa.

Vaikka syynä saattaa olla ihan vain sen ystävän omassa elämässä tapahtunut juttu, ettei ole huomannut olla tarpeeksi empaattinen.

Kyllä itselläni ainakin joskus omien huolien keskellä on vaikea keskittyä johonkin viestiin tai soittoon ja syventyä pohtimaan asiaa ja kommentoida sitä empaattisesti ja syvällisesti pohtien. Se ei silti meinaa, että olisin kateellinen tai jotain, vaan saatan sillä hetkellä olla vain uupunut huolieni keskellä ja ajatukset jossain muualla

Entä jos tällainen käytös on toistuvaa? Ei kestä kauan laittaa vaikka viesti, että nyt on hankalaa ja omia huolia eikä jaksa viestitellä. En sinunakaan vähättelisi tällaista käytöstä jos et tiedä tarkemmin. Ap

Ihan varuilta, miten kerroit? Jos laitoit jonkun some-viestin, niin muistutus, ettei kaikki seuraa koko ajan haukkana some-viestittelyä. Samoin joskus mulle käy ainakin niin, että en halua vaan tyyliin peukuttaa jotain viestillä kerrottua merkittävää asiaa, vaan haluan vastata paremmin, mutta kun siihen ei aina ole aikaa juuri silloin, niin lykkään sitä hetken, ja yhtäkkiä kunnolla vastaamiseen saattaa mennä pidempi aika, jopa minustakin vähän tyhmän pitkä aika. Mutta en silti katso olevani paha ihminen, epätäydellinen kyllä. Sallin saman 'vaiteliaisuuden' myös muille jos minä kerron jotain viestillä enkä tavatessa tai soittaessa.

Jos kerroit live-keskustelussa, niin sitten on vähän outoa, jos kaverilla ei ollut jotain todella merkittävää ajatuksia muualle vievää samaan aikaan.

Onnittelut työpaikasta!

Vierailija kirjoitti:

Ihan varuilta, miten kerroit? Jos laitoit jonkun some-viestin, niin muistutus, ettei kaikki seuraa koko ajan haukkana some-viestittelyä. Samoin joskus mulle käy ainakin niin, että en halua vaan tyyliin peukuttaa jotain viestillä kerrottua merkittävää asiaa, vaan haluan vastata paremmin, mutta kun siihen ei aina ole aikaa juuri silloin, niin lykkään sitä hetken, ja yhtäkkiä kunnolla vastaamiseen saattaa mennä pidempi aika, jopa minustakin vähän tyhmän pitkä aika. Mutta en silti katso olevani paha ihminen, epätäydellinen kyllä. Sallin saman 'vaiteliaisuuden' myös muille jos minä kerron jotain viestillä enkä tavatessa tai soittaessa.

Jos kerroit live-keskustelussa, niin sitten on vähän outoa, jos kaverilla ei ollut jotain todella merkittävää ajatuksia muualle vievää samaan aikaan.

Onnittelut työpaikasta!

Kiitos! Viestillä kerroin, kun kaveri vieläpä itse oli kysellyt, että miten kävi haastattelussa. Hän kyllä tiesi, että oli työn ja tuskan takana saada tuo paikka ja että kovasti halusin työpaikan. Ap

Niin ja kyllä kaveri silloin vastaili, kun itkin hänelle etten saanut hakemaani työtä. Nyt sitten kun sain työn niin ei enää vastaakaan mitään. Siksi vähän ihmetyttää. Ap

Vierailija kirjoitti:

Niin ja kyllä kaveri silloin vastaili, kun itkin hänelle etten saanut hakemaani työtä. Nyt sitten kun sain työn niin ei enää vastaakaan mitään. Siksi vähän ihmetyttää. Ap

Joo tää on kyllä jännä ilmiö. Kyllä sillon tuetaan ja suhtaudutaan empaattisesti, mutta sit kun alkaakin mennä hyvin niin kummasti unohtuu se hyväksyvä ja lämmin suhtautuminen.

Vielä viime vuosituhannella oli aivan normaalia että jokainen menee työhön aikuistuttuaan ja valmistuttuaan. Työpaikasta ei ehkä ole tarvetta onnitella, ellei kyseessä ole jokin unelmapaikka, kuten kovapalkkainen rantavahdin pesti etelän paratiisisaarella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko ollut pitkään työttömänä ja tämä oli suuri riemun ja onnen päivä?

Miksi työpaikasta pitäisi onnitella? Meillä kaikilla järjellisillä ja ruumiillisesti kykenevillä ja osin puutteellisillakin sellainen on.

Lapsen saamisesta kuuluu onnitella, koulusta valmistumisesta, talon valmistumisesta... mutta työpaikan saamisesta?

Apua, olen saattanut olla yhtä törkeä kaveri :) Minusta työn saanti on niin arkinen ja tavallinen juttu, että en ole varmaan huomannut ketään kaveria onnitella työpaikasta. Ei sen puoleen, ei minuakaan varmaan ole onniteltu, mutta en ole kyllä sellaista kaivannutkaan.

Vasta kävin työhaastattelussa ja sain töitä ja en sitä pitänyt mitenkään ihmeellisenä, kuten ei kaveritkaan.

Sama juttu. En ole tajunnut onnitella ketään työpaikasta. Eipä lähipiirissä ole ikinä kukaan ollut työttömänä, että sitä ei niin ihmeellisenä ole pitänyt, kun joku onkin vaihtanut paikkaa.

Itse asiassa muistan, kun kerran silloinen työtoveri oikein innoissaan onnitteli, kun vaihdoin paikkaa. Ihmettelin tuota silloin ja kävi mielessä, että noinko kovasti haluaa minusta eroon :D, mutta ehkä tosiaan ihmiset suhtautuvat tähän asiaan eri tavoin.

En vetäisi tästä onnittelemattomuudesta mitään johtopäätöksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, mitä en ymmärrä, on tämä nykyinen tyyli loukkaantua joka asiasta ja kirjoittaa siitä aloitus. Ystävä sitä ja ystävä tätä ja kaveriperhe tuota ja anoppi tätä.

Voin hyvin kuvitella, että itse olen saattanut olla joskus aloituksen kohteena. Joskus on omia murheita ja asioita niin paljon, että joku kaverin sanominen menee vähän huti, kun on niin omissa huolissaan. Mutta ei, heti pitää aloittaa katkera ketju, että kaveri ei sanonut sitä, mitä halusin ja ei huomioinut minua tarpeeksi. Ainoa syy siihen täytyy olla, että se on kateellinen ja huonotapainen ja inhottava ja kaikkea mahdollista pahaa.

Vaikka syynä saattaa olla ihan vain sen ystävän omassa elämässä tapahtunut juttu, ettei ole huomannut olla tarpeeksi empaattinen.

Kyllä itselläni ainakin joskus omien huolien keskellä on vaikea keskittyä johonkin viestiin tai soittoon ja syventyä pohtimaan asiaa ja kommentoida sitä empaattisesti ja syvällisesti pohtien. Se ei silti meinaa, että olisin kateellinen tai jotain, vaan saatan sillä hetkellä olla vain uupunut huolieni keskellä ja ajatukset jossain muualla

Ja muiden pitää lukea sinun ajatuksesi, että miksi et sanonut mitään toisen hyviin uutisiin? 

Anna kun arvaan, että jätät muut täysin omien tulkintojensa varaan ja sinua pitää vaan ymmärtää. 

Ei, vaan jos kaverini ei jotain huomaa kommentoida, ajattelen, että hänellä varmaan on niin omia juttuja, ettei jaksa keskittyä tms

En ala heti miettimään, että onpa inhottava, kun ei käyttäytynyt niin kuin toivoin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, mitä en ymmärrä, on tämä nykyinen tyyli loukkaantua joka asiasta ja kirjoittaa siitä aloitus. Ystävä sitä ja ystävä tätä ja kaveriperhe tuota ja anoppi tätä.

Voin hyvin kuvitella, että itse olen saattanut olla joskus aloituksen kohteena. Joskus on omia murheita ja asioita niin paljon, että joku kaverin sanominen menee vähän huti, kun on niin omissa huolissaan. Mutta ei, heti pitää aloittaa katkera ketju, että kaveri ei sanonut sitä, mitä halusin ja ei huomioinut minua tarpeeksi. Ainoa syy siihen täytyy olla, että se on kateellinen ja huonotapainen ja inhottava ja kaikkea mahdollista pahaa.

Vaikka syynä saattaa olla ihan vain sen ystävän omassa elämässä tapahtunut juttu, ettei ole huomannut olla tarpeeksi empaattinen.

Kyllä itselläni ainakin joskus omien huolien keskellä on vaikea keskittyä johonkin viestiin tai soittoon ja syventyä pohtimaan asiaa ja kommentoida sitä empaattisesti ja syvällisesti pohtien. Se ei silti meinaa, että olisin kateellinen tai jotain, vaan saatan sillä hetkellä olla vain uupunut huolieni keskellä ja ajatukset jossain muualla

Entä jos tällainen käytös on toistuvaa? Ei kestä kauan laittaa vaikka viesti, että nyt on hankalaa ja omia huolia eikä jaksa viestitellä. En sinunakaan vähättelisi tällaista käytöstä jos et tiedä tarkemmin. Ap

Sitten ihmettelen, miksi olet sellaisen ihmisen kaveri, joka ei välitä sinusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko ollut pitkään työttömänä ja tämä oli suuri riemun ja onnen päivä?

Miksi työpaikasta pitäisi onnitella? Meillä kaikilla järjellisillä ja ruumiillisesti kykenevillä ja osin puutteellisillakin sellainen on.

Lapsen saamisesta kuuluu onnitella, koulusta valmistumisesta, talon valmistumisesta... mutta työpaikan saamisesta?

Apua, olen saattanut olla yhtä törkeä kaveri :) Minusta työn saanti on niin arkinen ja tavallinen juttu, että en ole varmaan huomannut ketään kaveria onnitella työpaikasta. Ei sen puoleen, ei minuakaan varmaan ole onniteltu, mutta en ole kyllä sellaista kaivannutkaan.

Vasta kävin työhaastattelussa ja sain töitä ja en sitä pitänyt mitenkään ihmeellisenä, kuten ei kaveritkaan.

Sama juttu. En ole tajunnut onnitella ketään työpaikasta. Eipä lähipiirissä ole ikinä kukaan ollut työttömänä, että sitä ei niin ihmeellisenä ole pitänyt, kun joku onkin vaihtanut paikkaa.

Itse asiassa muistan, kun kerran silloinen työtoveri oikein innoissaan onnitteli, kun vaihdoin paikkaa. Ihmettelin tuota silloin ja kävi mielessä, että noinko kovasti haluaa minusta eroon :D, mutta ehkä tosiaan ihmiset suhtautuvat tähän asiaan eri tavoin.

En vetäisi tästä onnittelemattomuudesta mitään johtopäätöksiä.

Näistä kommenteista kyllä huomaa miten eri todellisuuksissa ihmiset elää. Vaikka olen korkeastikoulutettu ja työtä tehnyt koko elämäni niin en silti pidä työllistymistä tai työpaikkaa niin itsestäänselvänä ja selviönä, että siitä ei voisi onnitella. Joillekin se näköjään on yhtä arkipäiväinen juttu ja ihan itsestäänselvyys. Mä kyllä arvostan myös esim.kattoa pääl päällä ja olen kiitollinen siitäkin. Monet kommentit kuvaa kyllä hyvin miten eri lähtökohdista me asioita tarkastellaan. Joillekin työpaikan saaminen on ihan selviö eikä ajattele sitä sen enempää edes, koska asia on niin itsestäänselvä. Ei kaikki ehkä ymmärrä miten etuoikeutettu sitä on, jos tuollaiset asiat on ihan selviö.Jos oikein syvälle lähdetään niin mikään elämässä ei ole itsestäänselvää. Toisaalta olen iloinen, että osaan itse olla kiitollinen ja nähdä arkipäiväisetkin asiat ja saavutukset onnittelujen arvoisina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, mitä en ymmärrä, on tämä nykyinen tyyli loukkaantua joka asiasta ja kirjoittaa siitä aloitus. Ystävä sitä ja ystävä tätä ja kaveriperhe tuota ja anoppi tätä.

Voin hyvin kuvitella, että itse olen saattanut olla joskus aloituksen kohteena. Joskus on omia murheita ja asioita niin paljon, että joku kaverin sanominen menee vähän huti, kun on niin omissa huolissaan. Mutta ei, heti pitää aloittaa katkera ketju, että kaveri ei sanonut sitä, mitä halusin ja ei huomioinut minua tarpeeksi. Ainoa syy siihen täytyy olla, että se on kateellinen ja huonotapainen ja inhottava ja kaikkea mahdollista pahaa.

Vaikka syynä saattaa olla ihan vain sen ystävän omassa elämässä tapahtunut juttu, ettei ole huomannut olla tarpeeksi empaattinen.

Kyllä itselläni ainakin joskus omien huolien keskellä on vaikea keskittyä johonkin viestiin tai soittoon ja syventyä pohtimaan asiaa ja kommentoida sitä empaattisesti ja syvällisesti pohtien. Se ei silti meinaa, että olisin kateellinen tai jotain, vaan saatan sillä hetkellä olla vain uupunut huolieni keskellä ja ajatukset jossain muualla

Entä jos tällainen käytös on toistuvaa? Ei kestä kauan laittaa vaikka viesti, että nyt on hankalaa ja omia huolia eikä jaksa viestitellä. En sinunakaan vähättelisi tällaista käytöstä jos et tiedä tarkemmin. Ap

Sitten ihmettelen, miksi olet sellaisen ihmisen kaveri, joka ei välitä sinusta.

Tää oli oikeastaan viimeinen niitti. En aio enää ollakaan. Ap