Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10672)
Neuvoja?
Anoppi ohittaa meidät vanhemmat, kysyy lapselta milloin nähdään, tuletko lapsi ens viikolla kylään, tuleeko lapsi mummon kanssa kivaan tapahtumaan X, jne. Lapsemme on päiväkoti-ikäinen. Miehen mielestä näin on ihan ok toimia. Hänen mielestään MINÄ yritän rajoittaa et anoppi saisi nähdä lapsenlastaan ja MINÄ evään lapselta kaikkea kivaa tekemistä. Ja että lapsella on oikeus isovanhempaansa. Mielestäni oikeus isovanhempaan tietysti on, jos isovanhempi on ns. normaali ja kunnioittaa lapsen vanhempia sekä heidän asettamiaan rajoja. Kun isovanhempi ei näin tee, niin mielestäni lapsen ja isovanhemman suhdetta ei voi täysillä tukea.
Lisäksi on kaikenlaista muuta, olemme esim. sanoneet et älä osta tavaraa kun lapsen huoneessa ei ole tilaa, niin hän ostaa todella ison pehmolelun ja lapsi tietysti innoissaan lelusta, meille vanhemmille hän vain sanoo omasta mielestään hauskasti "sori" ja vinkkaa silmää. Kaikkea tälläistä ns. "hyvää", mutta oikeasti rajatonta.
Anoppi teki jo lapsen ollessa vauva ihan kaikenlaista, piinasi jatkuvasti milloinmilloinmilloin nähdään-puheluillaan ja viesteillään, tavatessamme mm. vei lapsen suoraan sylistä, katosi yhtäkkiä vauvan kanssa toiseen huoneeseen, outoja asioita jotka ei mielestäni normaalia, vaan ns. yritti viedä lapsen minulta. Tuntui et hänen tutustumisensa vauvaan oli tärkeintä, ei meidän lapsen vanhempien.
Mieheni mielestä hänen äitinsä oli vain innoissaan eikä mieheni nähnyt eikä tänäkään päivänä näe anopin käytöksessä mitään pahantahtoista. Minä koen että anoppi oikeastaan pilasi minulta esikoisemme vauvavuoden aiheuttamalla ison stressin ja ahdistuksen hänen näkemisestään ja käyttäytymällä tapaamisissa epäsopivasti monissa tilanteissa, joissa olin uutena äitinä haavoittuvainen. Jyräämällä minun rajojeni yli ja lyömällä kiilaa mieheni ja minun väliin.
No nyt sitten eripuraa tosiaan aiheuttaa nämä anopin näkemiset. Mielestäni anoppi on epäluotettava enkä hänelle lasta mielelläni anna ellei ole suht. tarkat rajat sovittu, lapsi esim. menee hänelle muutamaksi tunniksi kylään ja haetaan sovittuna aikana. Mieheni haluaisi kovasti et äitinsä pääsee tekemään lapsen kanssa kaikenlaista muutakin kuin et lapsi vain kyläilee. Ongelma on se, et anoppiin ei mielestäni ja omiin kokemuksiini perustuen voi luottaa. Kun hänelle antaa "vapaat kädet" niin hän voi keksiä ihan mitä vaan ja kun antaa pikkusormen niin hän vie koko käden. Uskon, et vaatimukset ja rajojen rikkomiset vaan lisääntyisi.
Tiedän, et anoppi hiillostaa poikaansa asiasta. Ja samalla tulee taas eripuraa mieheni ja minun välille, kun mies ei pääse toteuttamaan anopin vaatimuksia ja on turhautunut. Ja minua taas turhauttaa anopin vaatimukset.
Mitä tässä tilanteessa voi tehdä? Eroamalla lapseni joutuisi vaan anopin jatkeeksi, kun mies lapsen kanssa ollessaan veisi varmasti hänet usein hoitoon äidilleen jotta itse pääsisi tekemään mitä huvittaa. Nyt (vielä) kun olemme naimisissa, aiheuttaa tämä aihe isoja riitoja jotka vaikuttavat kuitenkin pikkuhiljaa pilaavan liittomme. Olemme mieheni kanssa kummatkin ihan väsyneitä näihin riitoihin ja näyttää siltä että emme tule löytämään yhteistä linjaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Neuvoja?
Anoppi ohittaa meidät vanhemmat, kysyy lapselta milloin nähdään, tuletko lapsi ens viikolla kylään, tuleeko lapsi mummon kanssa kivaan tapahtumaan X, jne. Lapsemme on päiväkoti-ikäinen. Miehen mielestä näin on ihan ok toimia. Hänen mielestään MINÄ yritän rajoittaa et anoppi saisi nähdä lapsenlastaan ja MINÄ evään lapselta kaikkea kivaa tekemistä. Ja että lapsella on oikeus isovanhempaansa. Mielestäni oikeus isovanhempaan tietysti on, jos isovanhempi on ns. normaali ja kunnioittaa lapsen vanhempia sekä heidän asettamiaan rajoja. Kun isovanhempi ei näin tee, niin mielestäni lapsen ja isovanhemman suhdetta ei voi täysillä tukea.
Lisäksi on kaikenlaista muuta, olemme esim. sanoneet et älä osta tavaraa kun lapsen huoneessa ei ole tilaa, niin hän ostaa todella ison pehmolelun ja lapsi tietysti innoissaan lelusta, meille vanhemmille hän vain sanoo omasta mielestään hauskasti "sori" ja vinkkaa silmää. Kaikkea tälläistä ns. "hyvää", mutta oikeasti rajatonta.
Anoppi teki jo lapsen ollessa vauva ihan kaikenlaista, piinasi jatkuvasti milloinmilloinmilloin nähdään-puheluillaan ja viesteillään, tavatessamme mm. vei lapsen suoraan sylistä, katosi yhtäkkiä vauvan kanssa toiseen huoneeseen, outoja asioita jotka ei mielestäni normaalia, vaan ns. yritti viedä lapsen minulta. Tuntui et hänen tutustumisensa vauvaan oli tärkeintä, ei meidän lapsen vanhempien.
Mieheni mielestä hänen äitinsä oli vain innoissaan eikä mieheni nähnyt eikä tänäkään päivänä näe anopin käytöksessä mitään pahantahtoista. Minä koen että anoppi oikeastaan pilasi minulta esikoisemme vauvavuoden aiheuttamalla ison stressin ja ahdistuksen hänen näkemisestään ja käyttäytymällä tapaamisissa epäsopivasti monissa tilanteissa, joissa olin uutena äitinä haavoittuvainen. Jyräämällä minun rajojeni yli ja lyömällä kiilaa mieheni ja minun väliin.
No nyt sitten eripuraa tosiaan aiheuttaa nämä anopin näkemiset. Mielestäni anoppi on epäluotettava enkä hänelle lasta mielelläni anna ellei ole suht. tarkat rajat sovittu, lapsi esim. menee hänelle muutamaksi tunniksi kylään ja haetaan sovittuna aikana. Mieheni haluaisi kovasti et äitinsä pääsee tekemään lapsen kanssa kaikenlaista muutakin kuin et lapsi vain kyläilee. Ongelma on se, et anoppiin ei mielestäni ja omiin kokemuksiini perustuen voi luottaa. Kun hänelle antaa "vapaat kädet" niin hän voi keksiä ihan mitä vaan ja kun antaa pikkusormen niin hän vie koko käden. Uskon, et vaatimukset ja rajojen rikkomiset vaan lisääntyisi.
Tiedän, et anoppi hiillostaa poikaansa asiasta. Ja samalla tulee taas eripuraa mieheni ja minun välille, kun mies ei pääse toteuttamaan anopin vaatimuksia ja on turhautunut. Ja minua taas turhauttaa anopin vaatimukset.
Mitä tässä tilanteessa voi tehdä? Eroamalla lapseni joutuisi vaan anopin jatkeeksi, kun mies lapsen kanssa ollessaan veisi varmasti hänet usein hoitoon äidilleen jotta itse pääsisi tekemään mitä huvittaa. Nyt (vielä) kun olemme naimisissa, aiheuttaa tämä aihe isoja riitoja jotka vaikuttavat kuitenkin pikkuhiljaa pilaavan liittomme. Olemme mieheni kanssa kummatkin ihan väsyneitä näihin riitoihin ja näyttää siltä että emme tule löytämään yhteistä linjaa.
Perheneuvola. Mies pitää saada ymmärtämään perheensä rajat.
Noita lahjoja ei oteta vastaan ja anopille sanotaan selkeästi suoraan etä sopii menot vanhempien, ei lapsen kanssa.
Miehelle voi sanoa ihan suoraan että tuo anopin käytös on henkistä väkivaltaa koko teidän perhettä kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Perheneuvola. Mies pitää saada ymmärtämään perheensä rajat.
Noita lahjoja ei oteta vastaan ja anopille sanotaan selkeästi suoraan etä sopii menot vanhempien, ei lapsen kanssa.
Miehelle voi sanoa ihan suoraan että tuo anopin käytös on henkistä väkivaltaa koko teidän perhettä kohtaan.
Kiitos kommentista. Kävimme perheneuvolassa kun lapsi oli vauva. No mies vain puolusteli siellä äitinsä tyyliä toimia. Ei ollut juuri mitään hyötyä niistä käynneistä. Olen puhunut henkisestä väkivallasta, rajojen rikkomisesta, jne, mut mieheni vaan toteaa mm. et heidän perheessä ollaan tällä tavalla läheisiä ja että kaikki mitä äitinsä haluaa on normaalia - joo minustakin olisi jos anoppi olisi käyttäytynyt normaalisti ja olisi ns. luotettava.
Minulle näyttää et anoppi heidän perheessä tottunut kertomaan miten asiat menee ja hänen tahtonsa tulee toteutua. Menojen sopimisesta on sanottu, mut anoppi "unohtaa" ja pian taas ehdottelemassa lapselle. Miehen mielestä äitinsä ei tarkoita mitään pahaa, kun ehdottaa kivoja juttuja suoraan lapselle. Jep jep. Jos minä sanoisin anopille asioita suoraan, esim. että "näistä asioista sovitaan meidän vanhempien kanssa", niin mieheni mielestä se olisi törkeästi/loukkaavasti sanottu. Pitäisi ilmeisesti jotenkin mielistellä ja pehmennellä asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheneuvola. Mies pitää saada ymmärtämään perheensä rajat.
Noita lahjoja ei oteta vastaan ja anopille sanotaan selkeästi suoraan etä sopii menot vanhempien, ei lapsen kanssa.
Miehelle voi sanoa ihan suoraan että tuo anopin käytös on henkistä väkivaltaa koko teidän perhettä kohtaan.
Kiitos kommentista. Kävimme perheneuvolassa kun lapsi oli vauva. No mies vain puolusteli siellä äitinsä tyyliä toimia. Ei ollut juuri mitään hyötyä niistä käynneistä. Olen puhunut henkisestä väkivallasta, rajojen rikkomisesta, jne, mut mieheni vaan toteaa mm. et heidän perheessä ollaan tällä tavalla läheisiä ja että kaikki mitä äitinsä haluaa on normaalia - joo minustakin olisi jos anoppi olisi käyttäytynyt normaalisti ja olisi ns. luotettava.
Minulle näyttää et anoppi heidän perheessä tottunut kertomaan miten asiat menee ja hänen tahtonsa tulee toteutua. Menojen sopimisesta on sanottu, mut anoppi "unohtaa" ja pian taas ehdottelemassa lapselle. Miehen mielestä äitinsä ei tarkoita mitään pahaa, kun ehdottaa kivoja juttuja suoraan lapselle. Jep jep. Jos minä sanoisin anopille asioita suoraan, esim. että "näistä asioista sovitaan meidän vanhempien kanssa", niin mieheni mielestä se olisi törkeästi/loukkaavasti sanottu. Pitäisi ilmeisesti jotenkin mielistellä ja pehmennellä asiaa.
Seuraavan kerran kun mies sanoo, että ei äiti mitään pahaa tarkoita, niin kysy, että mitä hyvää äippä tarkoittaa ja kenelle?
Pieni lapsi ei vastaa menemisistään, joten menot tietysti sovitaan vanhempien kanssa. Ihan liian iso taakka lapselle kannettavaksi.
Tosi inhottavaa tuollainen. Meillä meni vuosia ja useita kertoja pariterapiassa, ennen kuin mies alkoi tajuta, että se käyttäytymismalli johon hän on oppinut on sairas ja kaikkea muuta kuin normaali.
Ei kyllä ole läheisyyttä nähnytkään tuo anopin rajaton, manipuloiva tapa toimia.
En nyt pysty sinulle viisasten kiveä ojentaa, mutta tsemppiä sinulle. Kunpa mies tajuaisi, että äitinsä käytös tekee pahaa teidän koko perheelle. Miehelle voisi tehdä ihan hyvää parin kuukauden kesäloma äidistään.
Vierailija kirjoitti:
Seuraavan kerran kun mies sanoo, että ei äiti mitään pahaa tarkoita, niin kysy, että mitä hyvää äippä tarkoittaa ja kenelle?
Pieni lapsi ei vastaa menemisistään, joten menot tietysti sovitaan vanhempien kanssa. Ihan liian iso taakka lapselle kannettavaksi.
Tosi inhottavaa tuollainen. Meillä meni vuosia ja useita kertoja pariterapiassa, ennen kuin mies alkoi tajuta, että se käyttäytymismalli johon hän on oppinut on sairas ja kaikkea muuta kuin normaali.
Ei kyllä ole läheisyyttä nähnytkään tuo anopin rajaton, manipuloiva tapa toimia.
En nyt pysty sinulle viisasten kiveä ojentaa, mutta tsemppiä sinulle. Kunpa mies tajuaisi, että äitinsä käytös tekee pahaa teidän koko perheelle. Miehelle voisi tehdä ihan hyvää parin kuukauden kesäloma äidistään.
Näinkin päin olen yrittänyt. Mutta mieheni mielestä on vain hyvä asia että äitinsä haluaa olla tekemisissä ja tottakai hänen äitinsä saa haluta olla lapsen kanssa ja haluaa lapselle vain hyvää. Ja että mitä pahaa siinä on jos anoppi haluaa itselleenkin jotain.
Mieheni on nyt viime aikoina ennemminkin osoittanut, että on väsynyt siihen että MINÄ aiheutan hankaluuksia ja estän anoppia tapaamasta lapsenlastaan, kun kyläilyt ei enää anopille riitä vaan halutaan vapaammat kädet.
Huoh, olen itsekin niin täynnä tätä. Voisimmepa perheeni kanssa vain elää rauhassa. Jostain kumman syystä oma äitini ei ole tälläistä päänvaivaa aiheuttanut, vaan hän on auttanut ja tukenut eikä vaatinut ja vaatinut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä miniän yli kävelevät mummot ovat kyllä yksinkertaisia kasvattajia, koska lapsen kehitykselle ei tee hyvää rajaton ja lellivä/lahjova mummo pidemmällä mittakaavalla.
Meillä mies jää hoitovapaalle ja mä palaan töihin kun lapsi on 9kk, ja alun väännön jälkeen mieskin ymmärtää, ettei viikoittaankaan vietä pojan kanssa aikaa äitinsä luona, juuri tästä anopin käytöksestä johtuen.
En halua lelliä poikaa piloille, anoppi ostaa koko ajan tavaraa eikä selvästi osaa kieltää, näkee pojan vaan täydellisenä ja suunnittelee jo miten mummo lellii.
Anopista on hienoa, kun poika on oikein paapottu, hänellä asuu vielä yksi aikuinen poika kotona ja on passannut sen pilalle.
Onneksi oma mies on itsenäistynyt jo varhain, mutta asettuu äitinsä luona passattavaksi.
Mummoa voi nähdä pari kertaa kuussa, mutta niin kauan kun anoppi ei ymmärrä rajojen olevan rakkautta, ei tule minun poikaa hoitamaan.
Teen onneksi etätöitä, joten ei tule meillekään kysymättä päsmäröimään.
Mua niin riepoo naiset, jotka lellii poikiaan ja opettaa heidät passiivisiksi passaamisella.
Siihen kun vielä lisätään lahjominen ja kuningaskohtelu, saadaankin kasvatettua pikku narsisti.
Tuo lelliminen. Joo. Mun lapset on pikkukoululaisia jo. Kotona joutuvat osallistumaan kotitöihin. Anoppi oli miltei nitroa vailla, kun kuuli, että lapset olivat tyhjentäneet tiskikoneen! Ei lapsilta voi vaatia, ja eivät kuulemma osaa. Kyllä voi vaatia, ettei heitä tarvitse tulevan puolison kouluttaa ihan perusasioissa (kuten mä koulutin heidän isänsä). Ja tietysti osaavat, kun on opetettu. Jotain lasten oikeutta oli varmasti rikottu ja kai saivat edes jätskiä palkkioksi?
Oikeasti, sekö on välittämistä että jatkuvasti lellii ja passaa kaiken eteen? Syöttää täyteen herkkuja, hyvä ettei kanna pottaa sohvan Vierailija, ettei ole liiaksi vaivaa vessakäynneistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitin vähän aikaa sitten miten hyvin meni viimeinen vierailu. No, ei siinä sitten ollutkaan vielä kaikki. Jatkettiin reissua ja paluumatkalla oli tarkoitus pysähtyä uudelleen anoppilassa.
Ja nyt kaikki on ihan niin kuin ennen. Voi herranjumala. Mummu ryhtyi illalla tullessamme tivaamaan, että kenekäs vieressä se pikku enkeli sitten nukkuu? Siis mitä, lapsi kyllä nukkuu ihan omassa sängyssään aina kotonakin, ei kenenkään vieressä. Mummu vaan ryhtyi ehdottelemaan, että eikös se hänen vieressään olisi se paras paikka niin pääsisi halimaan heti aamulla (?!?!?)
Kun lapsi söi iltapalaa, kumartui tämän ylle ja hopotti, että älä nyt leipää syö, syö tätä keittoa mitä Mummu on sinulle tehnyt! Syö syö! Eikö nyt mummun laittama olisi parempaa! Se höyryäminen meni niin yli että lapsi jätti syönnin kesken ja piti paeta iltatoimille ja nukkumaan.
Kun aamu valkeni ja lähdin aamutoimille, mummu istui hymyillen odottamassa. Ilmoitti, että oli laittanut pyykkimme pesuun, niin saadaan puhtaat vaatteet matkaan. Ihmettelin, että mitkähän pyykit? Kävi ilmi, että hän oli kerännyt kaikki aamua odottavat viikatut vaatteemme käytössämme olevasta kylpyhuoneesta ja tunkenut ne 60 asteeseen samaan koneeseen. Sinne meni merinovillaneuleeni ja silkkimekkoni ja kilotolkulla muuta tavaraa. Ja nuohan oli tietysti ne täksi päiväksi varatut puhtaimmat vaatteet, loput on likaisena matkalaukussa. Pelkästään noista kahdesta vaatekappaleesta tulee satojen eurojen vahinko. Mummu huusi perään että älä huoli, hänellä on kyllä paljon vaatteita!
Istun täällä vierashuoneessa yöpaidassa. Minulla ei ole mitään päälle pantavaa eikä kuivia alusvaatteita. Mies katosi kuin pieru saharaan, ihan niin kuin vanhoina hyvinä aikoina. Koen puhdasta pakokauhua. Tahtoisin ottaa hotellin viimeiseksi yöksi mutta ahdistaa kun miehen tukeen ei näköjään taas voi luottaa ja siitä tulee syttymän sota. Ja toisaalta, en pääse edes ulos täältä kun ei ole mitään päälle pantavaa.
Mitä herranjumala! Minä olen 70-vuotias ja takuulla oppinut elämäni aikana, missä lämpötiloissa pyykit pestään enkä ikinä veisi kenenkään toisten vaatteita koneeseen omin päin. Mitä ihmeen tyyppejä nämä anopit tai isoäidit oikein on?
Onko mun ikäluokassa todella noin hulluja naisia, oletan nyt ilman muuta että nää jutut on tosia.
Mulla on ollut sellainen käsitys, että mun ikäisillä naisilla tämmöiset kotitalous- ja lastenhoitoasiat on jo selkäytimessä, kaikilla meillä on ollut koulussa jo kotitaloutta ja kaikilla isoäideillä ollut jo omia lapsia, joten pitäisi jo hommat osata.
Lapsenlapsia on tietysti kiva hemmottella tietyissä rajoissa. Liiallinen lällääminen kuitenkin kostautuu ja vanhemmat ne lastensa varsinaisia huoltajia ja kasvattajia on.
Oma anoppini oli oikeasti mielenterveyspotilas, mutta ihana ihminen muuten. Lohduksi vaikkakin laihaksi sanoisin kaikille, että ongelma on ohimenevä, lapset kasvaa, mummot vanhenee ja ajat muuttuu.Ei se että viime vuosituhannella on ollut äiti pätevöitä yhtikäs mihinkään.
Eikä se että 60-luvulla on ollut koulussa köksää tarkoita että osaisi lukea edes pesumerkkejä.
Eikä ongelma mihinkään häviä. Pahimmassa tapauksessa ne lapsenlapsetkin perii vielä tämän rajattoman häirikön. Meilläkin se on jo 91 eikå lopeta.
Ei me kukaan täydellisen päteviä olla missään, mutta oudoksun, kun noin tavallinen asia kuin pyykin pesu voi olla noin hukassa mun ikäisellä ihmisellä. Ja mikä ihmeen hinku yleensä pistää koneeseen toisen vaatteita? Pesumerkintöjä on ollut vaatteissa niin kauan kuin muistan ja sekä koulussa että kotona neuvottiin niiden huomioiminen ja noudattaminen. Mutta kai niitä hompsantuu-ihmisiä sitten on, jotka ei mistään välitä eikä ole välitetty kotonakaan.
Lapsen kanssa oleminenkaan ei ole rakettitiedettä. Tervettä järkeä ja rakkautta se vaatii ja joskus hyviä hermoja ja joskus huumorintajua. Tarkkaavaisuutta tietysti ja hyvää huolenpitoa. Ja myös silmää sille, että huomaa, milloin lapsi vaikkapa pelkää jotain.
Mutta jos mummon ajatuksena on näyttää, että hän on tehokkaampi kuin miniä, niin mitä vain voi sattua. Jos on pyydetty hoitamaan lasta, niin toivoisin että sitten hoidetaan lasta. Mutta kun samalla voi pestä pyykkiä ja siivota ja ja ja... Meillä tästä lastenhoidosta muistuttaa joka päivä vessan vinossa olevat laatat. Meillä oli siis vessassa laatoittajia joka oli antanut ohjeet, että hän jättää nyt tuon kuivumaan ja tulee aamulla jatkamaan. Laitoin oven kiinni, älkää menkö sinne. No mummon oli pakko siivota ja jättää 2-vuotias valvomatta, jolloin hän meni vessaan ja laatat vääntyivät väärään asentoon. Tämähän huomattiin sitten seuraavana aamuna kun piti jatkaa töitä. Mummon selitys oli, että kun x on niin nopea. Niinpä niin, 2 koneellista pyykkiä pesty miten sattuu, keittiön kaapit järjestetty ja imuroitu siinä samalla lasta "hoitaessa". Ei olla sitten enää pyydetty apuun.
Sitä nyt vaan kertakaikkiaan on ihmisiä (kaikenikäisiä, mukaanlukien mummoja), jotka
on niin perustoheloita ja homssantuusia, että he eivät osaa olla huolellisia ja tarkkoja
silloin kun ehdottomasti pitäisi noudattaa jotain ohjetta. Ja sitten ihmetellään silmät
suurina kun vahinko on sattunut.
Vähän niinkuin muistisairaiden kanssa nämä esimerkit. Pää on tyhjää täynnä.
Todennäköisesti tuollakin mummolla on alkava muistisairaus.
Vierailija kirjoitti:
Tuo lelliminen. Joo. Mun lapset on pikkukoululaisia jo. Kotona joutuvat osallistumaan kotitöihin. Anoppi oli miltei nitroa vailla, kun kuuli, että lapset olivat tyhjentäneet tiskikoneen! Ei lapsilta voi vaatia, ja eivät kuulemma osaa. Kyllä voi vaatia, ettei heitä tarvitse tulevan puolison kouluttaa ihan perusasioissa (kuten mä koulutin heidän isänsä). Ja tietysti osaavat, kun on opetettu. Jotain lasten oikeutta oli varmasti rikottu ja kai saivat edes jätskiä palkkioksi?
Oikeasti, sekö on välittämistä että jatkuvasti lellii ja passaa kaiken eteen? Syöttää täyteen herkkuja, hyvä ettei kanna pottaa sohvan Vierailija, ettei ole liiaksi vaivaa vessakäynneistä.
Eihän mummon kulta kiukuttele ja Kyllä mummon kulta saa. Tollane lelliminen on ok vain harvoin, mutta viikoittain se taannuttaa lapsen täysin. Ihan omaa syytään on, kun ei näe pojan poikaansa tarpeeksi, mitäs on niin höveli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitin vähän aikaa sitten miten hyvin meni viimeinen vierailu. No, ei siinä sitten ollutkaan vielä kaikki. Jatkettiin reissua ja paluumatkalla oli tarkoitus pysähtyä uudelleen anoppilassa.
Ja nyt kaikki on ihan niin kuin ennen. Voi herranjumala. Mummu ryhtyi illalla tullessamme tivaamaan, että kenekäs vieressä se pikku enkeli sitten nukkuu? Siis mitä, lapsi kyllä nukkuu ihan omassa sängyssään aina kotonakin, ei kenenkään vieressä. Mummu vaan ryhtyi ehdottelemaan, että eikös se hänen vieressään olisi se paras paikka niin pääsisi halimaan heti aamulla (?!?!?)
Kun lapsi söi iltapalaa, kumartui tämän ylle ja hopotti, että älä nyt leipää syö, syö tätä keittoa mitä Mummu on sinulle tehnyt! Syö syö! Eikö nyt mummun laittama olisi parempaa! Se höyryäminen meni niin yli että lapsi jätti syönnin kesken ja piti paeta iltatoimille ja nukkumaan.
Kun aamu valkeni ja lähdin aamutoimille, mummu istui hymyillen odottamassa. Ilmoitti, että oli laittanut pyykkimme pesuun, niin saadaan puhtaat vaatteet matkaan. Ihmettelin, että mitkähän pyykit? Kävi ilmi, että hän oli kerännyt kaikki aamua odottavat viikatut vaatteemme käytössämme olevasta kylpyhuoneesta ja tunkenut ne 60 asteeseen samaan koneeseen. Sinne meni merinovillaneuleeni ja silkkimekkoni ja kilotolkulla muuta tavaraa. Ja nuohan oli tietysti ne täksi päiväksi varatut puhtaimmat vaatteet, loput on likaisena matkalaukussa. Pelkästään noista kahdesta vaatekappaleesta tulee satojen eurojen vahinko. Mummu huusi perään että älä huoli, hänellä on kyllä paljon vaatteita!
Istun täällä vierashuoneessa yöpaidassa. Minulla ei ole mitään päälle pantavaa eikä kuivia alusvaatteita. Mies katosi kuin pieru saharaan, ihan niin kuin vanhoina hyvinä aikoina. Koen puhdasta pakokauhua. Tahtoisin ottaa hotellin viimeiseksi yöksi mutta ahdistaa kun miehen tukeen ei näköjään taas voi luottaa ja siitä tulee syttymän sota. Ja toisaalta, en pääse edes ulos täältä kun ei ole mitään päälle pantavaa.
Mitä herranjumala! Minä olen 70-vuotias ja takuulla oppinut elämäni aikana, missä lämpötiloissa pyykit pestään enkä ikinä veisi kenenkään toisten vaatteita koneeseen omin päin. Mitä ihmeen tyyppejä nämä anopit tai isoäidit oikein on?
Onko mun ikäluokassa todella noin hulluja naisia, oletan nyt ilman muuta että nää jutut on tosia.
Mulla on ollut sellainen käsitys, että mun ikäisillä naisilla tämmöiset kotitalous- ja lastenhoitoasiat on jo selkäytimessä, kaikilla meillä on ollut koulussa jo kotitaloutta ja kaikilla isoäideillä ollut jo omia lapsia, joten pitäisi jo hommat osata.
Lapsenlapsia on tietysti kiva hemmottella tietyissä rajoissa. Liiallinen lällääminen kuitenkin kostautuu ja vanhemmat ne lastensa varsinaisia huoltajia ja kasvattajia on.
Oma anoppini oli oikeasti mielenterveyspotilas, mutta ihana ihminen muuten. Lohduksi vaikkakin laihaksi sanoisin kaikille, että ongelma on ohimenevä, lapset kasvaa, mummot vanhenee ja ajat muuttuu.Ei se että viime vuosituhannella on ollut äiti pätevöitä yhtikäs mihinkään.
Eikä se että 60-luvulla on ollut koulussa köksää tarkoita että osaisi lukea edes pesumerkkejä.
Eikä ongelma mihinkään häviä. Pahimmassa tapauksessa ne lapsenlapsetkin perii vielä tämän rajattoman häirikön. Meilläkin se on jo 91 eikå lopeta.
Ei me kukaan täydellisen päteviä olla missään, mutta oudoksun, kun noin tavallinen asia kuin pyykin pesu voi olla noin hukassa mun ikäisellä ihmisellä. Ja mikä ihmeen hinku yleensä pistää koneeseen toisen vaatteita? Pesumerkintöjä on ollut vaatteissa niin kauan kuin muistan ja sekä koulussa että kotona neuvottiin niiden huomioiminen ja noudattaminen. Mutta kai niitä hompsantuu-ihmisiä sitten on, jotka ei mistään välitä eikä ole välitetty kotonakaan.
Lapsen kanssa oleminenkaan ei ole rakettitiedettä. Tervettä järkeä ja rakkautta se vaatii ja joskus hyviä hermoja ja joskus huumorintajua. Tarkkaavaisuutta tietysti ja hyvää huolenpitoa. Ja myös silmää sille, että huomaa, milloin lapsi vaikkapa pelkää jotain.
Mutta jos mummon ajatuksena on näyttää, että hän on tehokkaampi kuin miniä, niin mitä vain voi sattua. Jos on pyydetty hoitamaan lasta, niin toivoisin että sitten hoidetaan lasta. Mutta kun samalla voi pestä pyykkiä ja siivota ja ja ja... Meillä tästä lastenhoidosta muistuttaa joka päivä vessan vinossa olevat laatat. Meillä oli siis vessassa laatoittajia joka oli antanut ohjeet, että hän jättää nyt tuon kuivumaan ja tulee aamulla jatkamaan. Laitoin oven kiinni, älkää menkö sinne. No mummon oli pakko siivota ja jättää 2-vuotias valvomatta, jolloin hän meni vessaan ja laatat vääntyivät väärään asentoon. Tämähän huomattiin sitten seuraavana aamuna kun piti jatkaa töitä. Mummon selitys oli, että kun x on niin nopea. Niinpä niin, 2 koneellista pyykkiä pesty miten sattuu, keittiön kaapit järjestetty ja imuroitu siinä samalla lasta "hoitaessa". Ei olla sitten enää pyydetty apuun.
Sitä nyt vaan kertakaikkiaan on ihmisiä (kaikenikäisiä, mukaanlukien mummoja), jotka
on niin perustoheloita ja homssantuusia, että he eivät osaa olla huolellisia ja tarkkoja
silloin kun ehdottomasti pitäisi noudattaa jotain ohjetta. Ja sitten ihmetellään silmät
suurina kun vahinko on sattunut.Vähän niinkuin muistisairaiden kanssa nämä esimerkit. Pää on tyhjää täynnä.
Todennäköisesti tuollakin mummolla on alkava muistisairaus.
Älä viitsi, ei kaikilla 60-vuotiailla ole alkavaa muistisairautta. Jotkut ihmiset eivät vain kunnioita muita ihmisiä.
Äitini tuli hoitamaan silloin 1,5v poikaamme siksi aikaa kun menin alakoululaisen kevätjuhlaan.No ei malttanut mummo vain lapsen kanssa olla vaan meni pesukonetta täyttämään.Vilkas poika huomasi tilaisuuden ja livahti ulko-ovesta(joka ei tietenkään ollut lukossa).Mummo kauhuissaan huusi takapihalla puuhailevaa ukkia joka saikin kiinni sukkasillaan karkuun juoksevan lapsen.Kerkesi jo 300m autotiellä juosta.En halua ajatellakkaan mitä ois voinut sattua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joillakin isoäideillä ja isoisillä on kummallinen ja itsekäs oletus, että he ovat parempia lastenhoitajia kuin lapsen oma äiti ja isä. Isovanhemmuus ei pätevöitä hyväksi lastenhoitajaksi.
Jokaisella on oikeus puolustaa omaa perhettään ja kotirauhaa. Kenenkään ei tarvitse hyväksyä isovanhempien rajatonta käytöstä ja kotirauhan rikkomista!
Vierailija kirjoitti:
Monet 1940-ja 1950-luvulla syntyneet vanhemmat ovat olleet lapsiaan laiminlyöviä, kaltoinkohtelevia, henkisesti ja fyysisesti poissaolevia, holtittomia, välinpitämättömiä ja surkeita vanhempia. Nyt he ovat kehnoja, surkeita ja kaikkeen sekaantuvia isovanhempia. Omia laiminlyöntejä yritetään paikata puuttumalla ja sekaantumalla raivokkaasti aikuisten lasten ja lasten perheiden elämään. Ei kannata - juna meni jo!
Isovanhemmuus ei tee kenestäkään hyvää ihmistä ja luotettavaa, osaavaa ja turvallista lastenhoitajaa. Hankalat ja vaikeat isovanhemmat ovat tabu, kielletty asia, josta ei saa julkisesti puhua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naulan kantaan!
Kiitos koronarajoitusten - eipä ole tarvinnut tavata appivanhempia noin kahteen vuoteen. Ja mikä ihana kotirauha, kun ei ole tarvinnut järjestää kaikkien hermoja raastavia pakkokyläilyjä.
Appivanhemmat möläyttelevät lasten kuullen: "No onpas se äitisi tai isäsi ilkeä, kun ei anna lapselle sitä, tätä ja tuota. Kyllä isoäiti tai isoisä antaisi". "Onpas lapsi tullut isoäitiin tai isoisään. Ihan on isoäidin tai ja isoisän näköinen."
On isovanhempia, jotka kumoavat vanhempien säännöt ja kiellot. Lapsen suosiota ostetaan herkuilla, makealla, tavaralla, rahalla, ostelulla, törsäilyllä, lepsuilulla ja sallimisella. On isovanhempia, jotka yrittävät sopia asioita suoraan lapsenlapsen kanssa - vanhemmilta mitään ensin kysymättä ja sopimatta. Äiti ja isä ovat pahoja ja isoäiti ja isoisä hyviä. Tämä on ikävää vallankäyttöä, kiusaamista ja henkistä väkivaltaa.
Vierailija kirjoitti:
Ai hyvä luoja, että mä inhosin tuota lapsen kanssa sopimista ja lasten kuullen inttämistä, "pakottaako äiti teidät jo lähtemään", "mummo kyllä ottaisi mutta äiti ei anna", "taasko se äiti on kieltämässä"... Argh.
Sitten kuiskutellaan lapselle että mummu löysi laukun pohjalta namia, syö äkkiä ennen kuin äiti huomas ja kieltää TAAS kaiken kivan. Salaa pitää syödä, muuten äiti suuttuu. Joo, suutun. Mutta en sille lapselle, vaan sille manipuloivalle mummulle.
Anopille on ollut lohkare kengässä alusta asti se, että vihannekset kuuluu päivittäin lautaselle, mehu/limsa ei ole janojuoma, joka päivä ei ole karkkipäivä, meillä kotona syödään vain ruokapöydässä, eikä pupelleta mitään sohvalla, älylaitteita ei näprätä ruokaillessa jne. En käsitä. Olen kuulemma liian vaativa. Mummulla ei ole myöskään mitään käsitystä kohtuudesta, ihan hyvin voi 4-vuotias syödä puoli kiloa marmeladia.
Tämä määrätön syöttäminen on kyllä käsittämätöntä. Kun on niin kiva kun lapselle maistuu. No ihmettelen, jos herkut ei maistuisi. Sitten pahoitetaan mieli, kun sanotaan, että jotain tolkkua tuohon ruokkimiseen, ettei tarvitse toistamiseen siivota oksennuksia.
Meillä on ruoka-ajat ja sääntö että vain pöydässä syödään.
Näin minullakin oli minun lapsuudessani. Sen lisäksi oli ehdoton pakko syödä lautaselta kaikki (vaikka tuli vatsa kipeäksi täysmaidosta jota oli ihan kaikessa).
Nyt samainen nainen eli äitini on sitä mieltä että ruokaa ja herkkuja syödään 24/7. Ruokien kanssa saa juoksennella ja hyppiä ja voileipiä saa dumpata voi puoli alaspäin sohvaan jne.
T ikävä ihminen jolla aikuisena todwttiin laktoosi-intoleranssi
Hyi hitto mitä ihmisiä. En ikinä antaisi omaa lastani tuollaisille verenimijä-vanhuksille. Ennemmin maksaisin lastenhoitajalle, joka sentään tajuaa oman paikkansa. Kiva sen lapsenkin olla joku toisen elossapitäjä! Aivan varmasti saa traumoja ja taatusti on myös isompana yhä vastuussa itsemurhaisen mummon elossapitämisestä, kun on sille tielle omat vanhemmat laittaneet jo lapsena, silkaa omaa tyhmyyttään tai vastuuttomuuttaan tai laiskuuttaan tai siksi, ettei tule kellekään vaan paha mieli. Niin, ei sen väljä, jos sillä lapsella se paha mieli ja kuolemantaakka on! Ostakaa koira sille mummolle.
Ps. Ne herttasimmat on niitä pahimpia, aina. Uskokaa jo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Neuvoja?
Anoppi ohittaa meidät vanhemmat, kysyy lapselta milloin nähdään, tuletko lapsi ens viikolla kylään, tuleeko lapsi mummon kanssa kivaan tapahtumaan X, jne. Lapsemme on päiväkoti-ikäinen. Miehen mielestä näin on ihan ok toimia. Hänen mielestään MINÄ yritän rajoittaa et anoppi saisi nähdä lapsenlastaan ja MINÄ evään lapselta kaikkea kivaa tekemistä. Ja että lapsella on oikeus isovanhempaansa. Mielestäni oikeus isovanhempaan tietysti on, jos isovanhempi on ns. normaali ja kunnioittaa lapsen vanhempia sekä heidän asettamiaan rajoja. Kun isovanhempi ei näin tee, niin mielestäni lapsen ja isovanhemman suhdetta ei voi täysillä tukea.
Lisäksi on kaikenlaista muuta, olemme esim. sanoneet et älä osta tavaraa kun lapsen huoneessa ei ole tilaa, niin hän ostaa todella ison pehmolelun ja lapsi tietysti innoissaan lelusta, meille vanhemmille hän vain sanoo omasta mielestään hauskasti "sori" ja vinkkaa silmää. Kaikkea tälläistä ns. "hyvää", mutta oikeasti rajatonta.
Anoppi teki jo lapsen ollessa vauva ihan kaikenlaista, piinasi jatkuvasti milloinmilloinmilloin nähdään-puheluillaan ja viesteillään, tavatessamme mm. vei lapsen suoraan sylistä, katosi yhtäkkiä vauvan kanssa toiseen huoneeseen, outoja asioita jotka ei mielestäni normaalia, vaan ns. yritti viedä lapsen minulta. Tuntui et hänen tutustumisensa vauvaan oli tärkeintä, ei meidän lapsen vanhempien.
Mieheni mielestä hänen äitinsä oli vain innoissaan eikä mieheni nähnyt eikä tänäkään päivänä näe anopin käytöksessä mitään pahantahtoista. Minä koen että anoppi oikeastaan pilasi minulta esikoisemme vauvavuoden aiheuttamalla ison stressin ja ahdistuksen hänen näkemisestään ja käyttäytymällä tapaamisissa epäsopivasti monissa tilanteissa, joissa olin uutena äitinä haavoittuvainen. Jyräämällä minun rajojeni yli ja lyömällä kiilaa mieheni ja minun väliin.
No nyt sitten eripuraa tosiaan aiheuttaa nämä anopin näkemiset. Mielestäni anoppi on epäluotettava enkä hänelle lasta mielelläni anna ellei ole suht. tarkat rajat sovittu, lapsi esim. menee hänelle muutamaksi tunniksi kylään ja haetaan sovittuna aikana. Mieheni haluaisi kovasti et äitinsä pääsee tekemään lapsen kanssa kaikenlaista muutakin kuin et lapsi vain kyläilee. Ongelma on se, et anoppiin ei mielestäni ja omiin kokemuksiini perustuen voi luottaa. Kun hänelle antaa "vapaat kädet" niin hän voi keksiä ihan mitä vaan ja kun antaa pikkusormen niin hän vie koko käden. Uskon, et vaatimukset ja rajojen rikkomiset vaan lisääntyisi.
Tiedän, et anoppi hiillostaa poikaansa asiasta. Ja samalla tulee taas eripuraa mieheni ja minun välille, kun mies ei pääse toteuttamaan anopin vaatimuksia ja on turhautunut. Ja minua taas turhauttaa anopin vaatimukset.
Mitä tässä tilanteessa voi tehdä? Eroamalla lapseni joutuisi vaan anopin jatkeeksi, kun mies lapsen kanssa ollessaan veisi varmasti hänet usein hoitoon äidilleen jotta itse pääsisi tekemään mitä huvittaa. Nyt (vielä) kun olemme naimisissa, aiheuttaa tämä aihe isoja riitoja jotka vaikuttavat kuitenkin pikkuhiljaa pilaavan liittomme. Olemme mieheni kanssa kummatkin ihan väsyneitä näihin riitoihin ja näyttää siltä että emme tule löytämään yhteistä linjaa.
Meillä on ihan samanlainen tilanne. Mies ei ymmärrä, miten väärin äitinsä toimii. Kun lapsi oli pieni ja menimme anopin luo, niin anoppi veti tutin lapsen suusta. Saattoi yhtäkkiä napata vauvan sylistäni. Lähettelee miehelleni katkeria viestejä kuinka ei koskaan käydä. Käymme n. Kerran viikossa kylässä ja joka ikinen kerta on jotain ikävää sanottavaa tai kommentointia lapsesta ( ihan vain tahallaan).
Jos esimerkiksi joku kehui lastamme anopin kuullen, niin anoppi antoi aina jonkin sanallisen piikin siihen väliin. Esim. Kerran kun yksi sukulainen sanoi, että " kylläpäs on kiltti ja suloinen lapsi , niin anoppi tokaisi " kyllä se uhma sieltä vielä tulee" ja näin aina jos meidän lasta kehutaan. Anoppi lähettää lapsestamme kuvia omille ystävilleen ilman meidän lupaa ja teettää lapsesta kuvakansioita kysymättä meiltä mitään. Ilmoittaa vaan näin " mä teen nyt tällaisen albumin"
Mies puolustelee jatkuvasti äitinsä käytöstä eikä näe siinä mitään väärää. Olen usein miettinyt, mistä tuo juontaa. Olen niin väsynyt tähän ja pohtinut eroa, mutta tiedän, että se ei ole hyväksi lapselle. Ymmärrän, miltä sinusta tuntuu ja mitä käyt lävitse.
Puolitoista vuotta katsoin tätä vain ja ainoastaan sen varjossa, etten loukkaisi ketään ja olin hiljaa. Sitten mittani tuli täyteen ja otin esille asioita, mitä en hyväksi ja sanoin ne anopille. Mä punnitsin kaksi asiaa kumpi on tärkeämpää se, että esitän kivaa miniää ettei välit viilene vai se, että lasta kunnioitetaan ja lapsella on hyvä olla. Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon. Asiat muuttuivat jonkin verran. Ymmärrän toki, että se ei aina ole näin helppoa, mutta kannattaa yrittää ainakin, sillä ei mitään menetä.
Voimia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitinä ihmettelen, miksi pieni 2-onvuotias lapsi ei saa olla kotona? Pienen kaksivuotiaan lapsen paikka on kotona eikä missään mummolassa toisella puolella Suomea! Alle 3-vuotiaan lapsen vanhemmalle maksetaan Kelan kotihoidontukea. Työntekijällä on oikeus saada hoitovapaata työstä.
Monessa ammatissa on mahdollisuus järjestellä työaikoja ja äiti ja isä voivat käydä vuorotellen töissä. Näin lapselle ei tarvita päivähoitopaikkaa ollenkaan. Näin lapsella on toinen vanhempi kotona myös silloin, jos lapsi sairastuu äkillisesti tai on toipilaana.
Entisaikaan vanhemmuuden käsite on ollut erilainen kuin nykyään. 1960-ja 1970-luvulla ei ole ollut nykyajan vaatimuksia hyvästä vanhemmuudesta. Ennen on riittänyt, että äiti kurkkii ikkunasta ja parvekkeelta ja lapset leikkivät pihalla ilman aikuisen valvontaa. Lapset ovat kuljeskelleet yksinään ulkona pitkiäkin aikoja ja vanhemmilla ei ole ollut aavistustakaan, missä lapset liikkuvat.
Osa vanhemmista on käyttänyt isovanhempia ja sukulaisia ilmaisina lastenhoitajina. Pieniäkin lapsia on hoidatettu pitkiä aikoja sukulaisilla. Nykyään paheksutaan niitä vanhempia, jotka hoidattavat lapsiaan usein ja pitkiä aikoja sukulaisilla.
Vierailija kirjoitti:
Alle 3-vuotiaan lapsen vanhemmalla on lakisääteinen oikeus hoitovapaaseen ja Kelan kotihoidontukeen. https://www.kela.fi/kotihoidontuki
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitinä ajattelen, että 2-vuotias lapsi on aivan liian pieni olemaan erossa äidistään ja isästään kahta viikkoa kerrallaan. Omat lapset eivät ole yökyläilleet missään alle kouluikäisenä. En osaa edes kuvitella tilannetta, että alle kouluikäinen lapsi joutuisi olemaan 2 viikkoa erossa vanhemmistaan.
Pienelle lapselle ero äidistä ja isästä on trauma. Pieni lapsi ei pysty säilyttämään muistikuvaa äidistään ja isästään, jos hän on pitkiä aikoja erossa vanhemmistaan. Pienen lapsen on vaikea hahmottaa aikaa. Varhaisessa vuorovaikutuksessa lapsen ja vanhemman välille syntyy kiintymyssuhde. Tämä kiintymyssuhde kärsii, jos lapsi on erossa vanhemmistaan. Lapsen perusturvallisuus kärsii. Lapsi voi ikävöidä ja itkeskellä hoitopaikassa. Kotona hän purkaa ikäväänsä kiukuttelemalla ja vastustelemalla vanhempiaan.
"Mulla on 2 vuotias ja hän oli just kaksi viikkoa mummolassa toisella puolen Suomea. Menee heinäkuussa taas kahdeksi viikoksi." Oletteko kysyneet palkallista lastenhoitoapua esimerkiksi naapurustossa asuvalta kotiäidiltä tai hoitoalaa yms. opiskelevalta nuorelta? Mannerheimin Lastensuojeluliitolta saa tilattua lastenhoitajan kotiin. Minusta pienten lasten hoito pitäisi järjestää jotenkin muuten kuin kuskaamalla lapsia kaukana oleviin mummoloihin hoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsia ei ole hoidettu ja valvottu 1960- ja 1970-luvulla samalla tavalla kuin nykyään. Tuon ajan lapsille on sattunut paljon kotitapaturmia ja onnettomuuksia. Vanhemmat eivät ole valvoneet lapsiaan kunnolla. Lapsille on sattunut myös huomattavan paljon väkivaltaisia kuolemia ja hukkumisia. Alle kouluikäiset lapset ovat ulkoilleet pihalla ilman vanhempaa tai hoitajaa. Uimataidottomat lapset ovat kuljeskelleet ilman aikuista uimarannoilla. Kodeissa on tupakoitu sisällä ja juotu reippaasti alkoholia.
Monessa kodissa on käytetty kuritusväkivaltaa "kasvatusmenetelmänä". Onneksi on o!lut niitäkin äitejä ja isiä, jotka eivät ole alistaneet, kurittaneet, pahoinpidelleet, kohdelleet kaltoin ja laiminlyöneet lapsiaan. Lapsen ruumiillinen kuritus on kielletty Suomessa lailla vasta 1980-luvulla.
1940- ja 50-luvulla syntyneet vanhemmat kuuluvat suuriin ikäluokkiin. Suurissa ikäluokissa on paljon äitejä ja isiä, jotka ovat hoidattaneet omat lapsensa päivähoidossa, sukulaisilla ja naapureilla. Jopa alle kouluikäiset lapset ovat olleet pitkiäkin aikoja sukulaisilla, esimerkiksi mummoloissa ja tädeillä "hoidossa". Äidit ja isät ovat olleet kahdestaan etelänmatkalla, Keihäslomilla yms. ja pienet lapset on tuupattu mummoloihin säilöön jopa viikoiksi. Nykyaikana vastaavista perheistä tehtäisiin lastensuojeluilmoitus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisko kyse siitäkin, että aikanaan kun nämä isovanhemmat on olleet nuorempien lasten vanhempia, odotukset vanhemmuus on tavallaan ollut erilaista nykypäivään verraten.
Olen syntynyt 70-luvun puolivälissä ja on kyllä oman kokemukseni mukaan totta. Meillä sentään oli säännölliset ruoka-ajat kun äitini oli kotona ja perhepäivähoitaja (joku ikäiseni kaveri näki lapsena nälkää kun kotona ei ollut useinkaan ruokaa kaapissa silloin kun vanhemmat oli töissä).
Mun vanhemmat mm:
- antoi meidän katsoa tv:tä "lumisateeseen" asti (70-luvulla ja 80-luvun alussa lähetykset loppuivat n. klo 23 jonka jälkeen tv-kuva oli pelkkää kohinaa) ja usein nukahdin sohvalle tv:n ääreen
- minä luuhasin päivät pitkät pihalla ilman valvontaa jo alle kouluikäisenä ja usein mukana oli 3-vuotias siskoni (onneksi ei sattunut mitään, maaseudulla erilaisia tapaturmaisia pikkulasten kuolemia sattui usein, kun isommat lapset jätettiin "vahtimaan" pienempiään)
- olin kolmivuotiaana kaksi kuukautta mummollani hoidossa useamman sadan kilonetrin päässä. Mitään "vuorokausi per ikävuosi" sääntöjä ei tiedettykään...
jne.Onneksi on ajat parantuneet niistä.
Jaah. Mulla on 2 vuotias ja hän oli just kaksi viikkoa mummolassa toisella puolen Suomea. Menee heinäkuussa taas kahdeksi viikoksi. Syy? Meidän lapsi on päivähoidossa yksityisellä perhepäivähoitajalla ja emme saaneet varahoitopaikkaa kaupungilta kesäksi. Minä sain just uuden työpaikan ja mieskin vaihtoi työpaikkaa keväällä niin meillä ei ole kesälomaa kummallakaan. Onneksi poika viihtyy mummon ja papan seurassa ja kaikki autonrassausjutut papan kans on pojan lempipuuhia.
Jos työttömyyteni olisi jatkunut ja en olisi saanut nykyistä oman alan työtä niin olisin ilman muuta hoitanut poikaa kotona pph loman aikana.
Me myös saatiin tuurilla tuo yksityinen pph ja sekin niinkin lähellä kuin 5km päässä kotoa. Kaupungilla olisi ollut vapaita hoitopaikkoja ainoastaan keskustassa 15km päässä.
Nyt sitten olen huono vanhempi ja meistä pitäisi tehdä lasu? Just.
Olet. Tuonikäisen ei kuulu olla tuollaisia aikoja erossa vanhemmistaan.
Jos lapsi on kaksivuotias, vanhemmalla on oikeus hoitovapaaseen.
Kotihoidon tuella ei perhettä elätetä ja kaikissa ammateissa et voi itse valita työaikaasi.
Meillä muutama ongelmatilanne on ratkaistu niin, että isovanhemmat ovat tulleet meille kylään ja majoittuneet vierashuoneeseen. Jos meillä ei olisi ylimääräistä huonetta varaisin heille hotellista huoneen. Mutta perheiden tilanteet on erilaisia ja ulkopuolisten on helppo sanoa miten pitäisi toimia.Tarkoitus on että säästetään etukäteen ja ettå se työssäkäyvä elättää.
Hyvä jeesustella tietämättä tuon kirjoittaneen taloudellista tilannetta. Henkilö ollut työttömänä, ja siitä saatavat korvaukset ei hirveästi säästöjä kerrytä. Puolisokin voi olla pienituloinen, ei tiedetä onko velkaa jne.
Mutta lapsi laitetaan maailmaan kuitenkin? Jos niin isoon juttuun ruvetaan, että päätetään ottaa vastuu uuden ihmisen elättämisestä, niin täytyyhän siihen silloin olla rahkeetkin olemassa. Vai oletetaanko vain summassa, että kyllä joku hoitaa asiat, vaikka itse en pystykään?
Kyllä. Nimenomaan Suomessa AINA oletetaan niin, joka asiasta, että joku muu hoitaa asiat. Vaikka jopa itsekin pystyisi, niin silti oletetaan niin. Sosialismin tulosta, nääs.
Vierailija kirjoitti:
Kasvakaa naiset aikuiseksi ja lopettakaa marina. Vaikutatte ylpeiltä ja keskenkasvuisilta haukkuessanne itseänne vanhempia ihmisiä joilla on elämänkokemusta rutkasti enemmän kuin teillä. Opitte vielä, että tässä maailmassa täytyy oppia tulemaan toimeen monenlaisten ihmisten kanssa, niin perheessä, suvussa kuin työpaikallakin. Etkä tiedä vielä minkälainen ihminen siitä sun vauvelistakin kasvaa. Hieman nöyryyttä ja kestävyyttä asenteisiinne tarvittaisiin elämän edessä. Kaikki ei tule hopealautasella, kuten ei hyvät ihmissuhteetkaan. Lisäksi olette itse joskus ei niin muodikkaita 50+ ihmisiä kummallisine tapoinenne. Haluatteko myös tulla hylätyksi?
Kenenkään rajatonta käytöstä ei tarvitse hyväksyä. Ikä ei sitä katso. Se, että ihmisellä on enemmän elämänkokemusta ei takaa sitä, että kunnioittaisi muita ihmisiä yhtään sen paremmin. Luonne ratkaisee suurimmaksi osaksi sen, miten kohtaa muut ihmiset
Neuvoja en valitettavasti osaa antaa. Meillä on saman tyyppistä ja anoppi asuu myös aika lähellä. Onneksi on monta muutakin lastenlasta hänellä ja ovat paljon mökilläkin. Meillä myös anoppi tykkää ostella lapsille vaatteita ja leluja, vaikka tietää että varsinkaan itse en tästä tykkää. Miehelle tämä on ok. Tuntuu ,että miehelle tärkeää ettei hänen äitinsä tunteita saa loukata, mutta minun kyllä. Haluaisi että äitinsä hoitaisi lapsiamme enemmän, mutta itse en tykkää ajatuksesta. En koe anoppia kovin luotettavaksi. Koen, että hän puhuu usein loukkaavia asioita. On ns. suorapuheinen. Mies käy vanhemmillaan lasten kanssa kylässä ilman minua.
Mies usein puolustaa ja jopa kehuu anoppia minulle, eikä pidä asioita mistä loukkaannun sellaisina joista voi loukkaantua. Heillä nyt aina oltu suorapuheisia tai puhuttu näin tms, sanoo. Tämä syö parisuhdettamme ja luo paljon eripuraa välillemme. Tuntuu että miehelle on tärkeämpää olla lojaali äitiään kuin meitä, omaa perhettä kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Neuvoja?
Anoppi ohittaa meidät vanhemmat, kysyy lapselta milloin nähdään, tuletko lapsi ens viikolla kylään, tuleeko lapsi mummon kanssa kivaan tapahtumaan X, jne. Lapsemme on päiväkoti-ikäinen. Miehen mielestä näin on ihan ok toimia. Hänen mielestään MINÄ yritän rajoittaa et anoppi saisi nähdä lapsenlastaan ja MINÄ evään lapselta kaikkea kivaa tekemistä. Ja että lapsella on oikeus isovanhempaansa. Mielestäni oikeus isovanhempaan tietysti on, jos isovanhempi on ns. normaali ja kunnioittaa lapsen vanhempia sekä heidän asettamiaan rajoja. Kun isovanhempi ei näin tee, niin mielestäni lapsen ja isovanhemman suhdetta ei voi täysillä tukea.
Lisäksi on kaikenlaista muuta, olemme esim. sanoneet et älä osta tavaraa kun lapsen huoneessa ei ole tilaa, niin hän ostaa todella ison pehmolelun ja lapsi tietysti innoissaan lelusta, meille vanhemmille hän vain sanoo omasta mielestään hauskasti "sori" ja vinkkaa silmää. Kaikkea tälläistä ns. "hyvää", mutta oikeasti rajatonta.
Anoppi teki jo lapsen ollessa vauva ihan kaikenlaista, piinasi jatkuvasti milloinmilloinmilloin nähdään-puheluillaan ja viesteillään, tavatessamme mm. vei lapsen suoraan sylistä, katosi yhtäkkiä vauvan kanssa toiseen huoneeseen, outoja asioita jotka ei mielestäni normaalia, vaan ns. yritti viedä lapsen minulta. Tuntui et hänen tutustumisensa vauvaan oli tärkeintä, ei meidän lapsen vanhempien.
Mieheni mielestä hänen äitinsä oli vain innoissaan eikä mieheni nähnyt eikä tänäkään päivänä näe anopin käytöksessä mitään pahantahtoista. Minä koen että anoppi oikeastaan pilasi minulta esikoisemme vauvavuoden aiheuttamalla ison stressin ja ahdistuksen hänen näkemisestään ja käyttäytymällä tapaamisissa epäsopivasti monissa tilanteissa, joissa olin uutena äitinä haavoittuvainen. Jyräämällä minun rajojeni yli ja lyömällä kiilaa mieheni ja minun väliin.
No nyt sitten eripuraa tosiaan aiheuttaa nämä anopin näkemiset. Mielestäni anoppi on epäluotettava enkä hänelle lasta mielelläni anna ellei ole suht. tarkat rajat sovittu, lapsi esim. menee hänelle muutamaksi tunniksi kylään ja haetaan sovittuna aikana. Mieheni haluaisi kovasti et äitinsä pääsee tekemään lapsen kanssa kaikenlaista muutakin kuin et lapsi vain kyläilee. Ongelma on se, et anoppiin ei mielestäni ja omiin kokemuksiini perustuen voi luottaa. Kun hänelle antaa "vapaat kädet" niin hän voi keksiä ihan mitä vaan ja kun antaa pikkusormen niin hän vie koko käden. Uskon, et vaatimukset ja rajojen rikkomiset vaan lisääntyisi.
Tiedän, et anoppi hiillostaa poikaansa asiasta. Ja samalla tulee taas eripuraa mieheni ja minun välille, kun mies ei pääse toteuttamaan anopin vaatimuksia ja on turhautunut. Ja minua taas turhauttaa anopin vaatimukset.
Mitä tässä tilanteessa voi tehdä? Eroamalla lapseni joutuisi vaan anopin jatkeeksi, kun mies lapsen kanssa ollessaan veisi varmasti hänet usein hoitoon äidilleen jotta itse pääsisi tekemään mitä huvittaa. Nyt (vielä) kun olemme naimisissa, aiheuttaa tämä aihe isoja riitoja jotka vaikuttavat kuitenkin pikkuhiljaa pilaavan liittomme. Olemme mieheni kanssa kummatkin ihan väsyneitä näihin riitoihin ja näyttää siltä että emme tule löytämään yhteistä linjaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Neuvoja?
Anoppi ohittaa meidät vanhemmat, kysyy lapselta milloin nähdään, tuletko lapsi ens viikolla kylään, tuleeko lapsi mummon kanssa kivaan tapahtumaan X, jne. Lapsemme on päiväkoti-ikäinen. Miehen mielestä näin on ihan ok toimia. Hänen mielestään MINÄ yritän rajoittaa et anoppi saisi nähdä lapsenlastaan ja MINÄ evään lapselta kaikkea kivaa tekemistä. Ja että lapsella on oikeus isovanhempaansa. Mielestäni oikeus isovanhempaan tietysti on, jos isovanhempi on ns. normaali ja kunnioittaa lapsen vanhempia sekä heidän asettamiaan rajoja. Kun isovanhempi ei näin tee, niin mielestäni lapsen ja isovanhemman suhdetta ei voi täysillä tukea.
Lisäksi on kaikenlaista muuta, olemme esim. sanoneet et älä osta tavaraa kun lapsen huoneessa ei ole tilaa, niin hän ostaa todella ison pehmolelun ja lapsi tietysti innoissaan lelusta, meille vanhemmille hän vain sanoo omasta mielestään hauskasti "sori" ja vinkkaa silmää. Kaikkea tälläistä ns. "hyvää", mutta oikeasti rajatonta.
Anoppi teki jo lapsen ollessa vauva ihan kaikenlaista, piinasi jatkuvasti milloinmilloinmilloin nähdään-puheluillaan ja viesteillään, tavatessamme mm. vei lapsen suoraan sylistä, katosi yhtäkkiä vauvan kanssa toiseen huoneeseen, outoja asioita jotka ei mielestäni normaalia, vaan ns. yritti viedä lapsen minulta. Tuntui et hänen tutustumisensa vauvaan oli tärkeintä, ei meidän lapsen vanhempien.
Mieheni mielestä hänen äitinsä oli vain innoissaan eikä mieheni nähnyt eikä tänäkään päivänä näe anopin käytöksessä mitään pahantahtoista. Minä koen että anoppi oikeastaan pilasi minulta esikoisemme vauvavuoden aiheuttamalla ison stressin ja ahdistuksen hänen näkemisestään ja käyttäytymällä tapaamisissa epäsopivasti monissa tilanteissa, joissa olin uutena äitinä haavoittuvainen. Jyräämällä minun rajojeni yli ja lyömällä kiilaa mieheni ja minun väliin.
No nyt sitten eripuraa tosiaan aiheuttaa nämä anopin näkemiset. Mielestäni anoppi on epäluotettava enkä hänelle lasta mielelläni anna ellei ole suht. tarkat rajat sovittu, lapsi esim. menee hänelle muutamaksi tunniksi kylään ja haetaan sovittuna aikana. Mieheni haluaisi kovasti et äitinsä pääsee tekemään lapsen kanssa kaikenlaista muutakin kuin et lapsi vain kyläilee. Ongelma on se, et anoppiin ei mielestäni ja omiin kokemuksiini perustuen voi luottaa. Kun hänelle antaa "vapaat kädet" niin hän voi keksiä ihan mitä vaan ja kun antaa pikkusormen niin hän vie koko käden. Uskon, et vaatimukset ja rajojen rikkomiset vaan lisääntyisi.
Tiedän, et anoppi hiillostaa poikaansa asiasta. Ja samalla tulee taas eripuraa mieheni ja minun välille, kun mies ei pääse toteuttamaan anopin vaatimuksia ja on turhautunut. Ja minua taas turhauttaa anopin vaatimukset.
Mitä tässä tilanteessa voi tehdä? Eroamalla lapseni joutuisi vaan anopin jatkeeksi, kun mies lapsen kanssa ollessaan veisi varmasti hänet usein hoitoon äidilleen jotta itse pääsisi tekemään mitä huvittaa. Nyt (vielä) kun olemme naimisissa, aiheuttaa tämä aihe isoja riitoja jotka vaikuttavat kuitenkin pikkuhiljaa pilaavan liittomme. Olemme mieheni kanssa kummatkin ihan väsyneitä näihin riitoihin ja näyttää siltä että emme tule löytämään yhteistä linjaa.
Meillä on ihan samanlainen tilanne. Mies ei ymmärrä, miten väärin äitinsä toimii. Kun lapsi oli pieni ja menimme anopin luo, niin anoppi veti tutin lapsen suusta. Saattoi yhtäkkiä napata vauvan sylistäni. Lähettelee miehelleni katkeria viestejä kuinka ei koskaan käydä. Käymme n. Kerran viikossa kylässä ja joka ikinen kerta on jotain ikävää sanottavaa tai kommentointia lapsesta ( ihan vain tahallaan).
Jos esimerkiksi joku kehui lastamme anopin kuullen, niin anoppi antoi aina jonkin sanallisen piikin siihen väliin. Esim. Kerran kun yksi sukulainen sanoi, että " kylläpäs on kiltti ja suloinen lapsi , niin anoppi tokaisi " kyllä se uhma sieltä vielä tulee" ja näin aina jos meidän lasta kehutaan. Anoppi lähettää lapsestamme kuvia omille ystävilleen ilman meidän lupaa ja teettää lapsesta kuvakansioita kysymättä meiltä mitään. Ilmoittaa vaan näin " mä teen nyt tällaisen albumin"
Mies puolustelee jatkuvasti äitinsä käytöstä eikä näe siinä mitään väärää. Olen usein miettinyt, mistä tuo juontaa. Olen niin väsynyt tähän ja pohtinut eroa, mutta tiedän, että se ei ole hyväksi lapselle. Ymmärrän, miltä sinusta tuntuu ja mitä käyt lävitse.
Puolitoista vuotta katsoin tätä vain ja ainoastaan sen varjossa, etten loukkaisi ketään ja olin hiljaa. Sitten mittani tuli täyteen ja otin esille asioita, mitä en hyväksi ja sanoin ne anopille. Mä punnitsin kaksi asiaa kumpi on tärkeämpää se, että esitän kivaa miniää ettei välit viilene vai se, että lasta kunnioitetaan ja lapsella on hyvä olla. Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon. Asiat muuttuivat jonkin verran. Ymmärrän toki, että se ei aina ole näin helppoa, mutta kannattaa yrittää ainakin, sillä ei mitään menetä.
Voimia
Miksi olette tuollaisten ihmisten kanssa tekemisissä? Älkää menkö sinne anoppilaan, jo siksi, että se itteänne vtuttaa. Kai se aikanaan käsittää, että miksi ei tulla käymään?!
Vierailija kirjoitti:
Nämä miniän yli kävelevät mummot ovat kyllä yksinkertaisia kasvattajia, koska lapsen kehitykselle ei tee hyvää rajaton ja lellivä/lahjova mummo pidemmällä mittakaavalla.
Meillä mies jää hoitovapaalle ja mä palaan töihin kun lapsi on 9kk, ja alun väännön jälkeen mieskin ymmärtää, ettei viikoittaankaan vietä pojan kanssa aikaa äitinsä luona, juuri tästä anopin käytöksestä johtuen.En halua lelliä poikaa piloille, anoppi ostaa koko ajan tavaraa eikä selvästi osaa kieltää, näkee pojan vaan täydellisenä ja suunnittelee jo miten mummo lellii.
Anopista on hienoa, kun poika on oikein paapottu, hänellä asuu vielä yksi aikuinen poika kotona ja on passannut sen pilalle.
Onneksi oma mies on itsenäistynyt jo varhain, mutta asettuu äitinsä luona passattavaksi.
Mummoa voi nähdä pari kertaa kuussa, mutta niin kauan kun anoppi ei ymmärrä rajojen olevan rakkautta, ei tule minun poikaa hoitamaan.
Teen onneksi etätöitä, joten ei tule meillekään kysymättä päsmäröimään.
Mua niin riepoo naiset, jotka lellii poikiaan ja opettaa heidät passiivisiksi passaamisella.
Siihen kun vielä lisätään lahjominen ja kuningaskohtelu, saadaankin kasvatettua pikku narsisti.
True that.
Anopillani oli varmaan suurin syy, ettei pysynyt vauhdissa, kun lapset eivät olleetkaan automaattisesti anopin tahdon alaisia ja istuneet sohvalla ja kuunnelleet kiltti, kun anoppi luki itse valitsemiaan kirjoja. Varsinkin vilkkaampi lapsi tuotti ongelmia, äkkiäkös anoppi analysoi lapselle adhd:n.
Anoppi oli äkeissään kun lapset eivät olleet kuunnelleet satua, kun olin pois ja hän "hoiti". Hän oletti, että taaperoikäiset jaksavat kuunnella pari tuntia satua putkeen.
Kerran käytiin miehen kanssa ulkona syömässä. Kun tultiin takaisin lapset tyhjensivät keittiössä alakaappeja ja olkkarissa telkkari huusi täysiä, kun anoppi tuijotti hartaudella Kari Tapion konserttia. Oli tärkeämpää se telkkari kuin ne rakkaat lapsenlapset, joita aina niin mielellään tulee hoitamaan. Oikein tyrkytti itseään.