Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?

nukka
18.10.2018 |

Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.

Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.

Kommentit (10672)

Vierailija
10361/10672 |
12.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun henk.koht. kokemus noista lellivistä ja lapseen ripustautuvista mummoista on kyllä vähintäänkin kammottava. Ensin lahjotaan, paapotaan, ollaan niin parasta kaveria, jne. kaikenlaisella roinalla ja karkilla ym. ja hetken päästä värvätään lasta asemasotaan jompaa kumpaa vanhempaa vastaan. Lapsi siinä kieppuu ihmiskilpenä näiden aikuisten sodassa mukana, eikä tajua, että miksi ensin hälle ollaan kivoja ja jos jotain vahingossa sanoo mummon salaista agendaa vastaan (esim. puolustaa vanhempaansa tai kertoo totuuden, mikä ei miellytä mummoa) lapsi hylätään ja aletaan lapsen edessä paapoa ja lahjoa sisarusta siinä toivossa, että hän sitten olisi se mummon suojakilpi. Ihan sairaita nämä vanhukset tässä maassa! Ja kun se ei jää sinne lapsuuteen se homma, vaan se sama jatkuu niin kauan kunnes nämä mummot kuolee ja pahimmillaan vielä periytyy tulevillekin sukupolville! Pelastakaa lapsenne näiltä pimeään vetäviltä mummoilta, älkää luottako niiden juttuihin, siellä on värvärit asialla.

Vierailija
10362/10672 |
12.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi olette tuollaisten ihmisten kanssa tekemisissä? Älkää menkö sinne anoppilaan, jo siksi, että se itteänne vtuttaa. Kai se aikanaan käsittää, että miksi ei tulla käymään?!

Voi kuule olen tismalleen samaa mieltä. Jos asia olisi vain minusta kiinni, niin emme todellakaan menisi tai olisi varmaan edes tekemisissä. Mutta mies vaatii menemään, koska ei näe äitinsä käytöstä huonona. Ja jos minä en mene mukaan anoppilaan niin sehän on anopille parasta, koska saa ns. "vapaat kädet" tehdä mitä lystää, mies ei näe tuota meidän perheen sääntöjen ja rajojen ylikävelemistä ollenkaan.

-lainaamasi viestin kirjoittaja

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
10363/10672 |
12.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No älä ole sitten sen miehesi kanssa tekemisissä. Et sinä sen silmiä ikinä auki saa oman äitinsä käytöksestä. Olet hävinnyt jo.

Vierailija
10364/10672 |

Mene trolli muualle.

Olet väärässä. Kyllä sen miehen silmät vielä avautuu. Siihen vaan voi kulua pitkä aika.

Vierailija
10365/10672 |

Itse olet trolli.

Jos kerta sanominen ei ole KUMPAANKAAN vaikuttanut, niin silloin sinä olet pelisi hävinnyt. He kumpikin ovat sinua vastaan. Käsitä se asian ydin. KUMPIKIN. SINUA. VASTAAN.

Vierailija
10366/10672 |
12.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No älä ole sitten sen miehesi kanssa tekemisissä. Et sinä sen silmiä ikinä auki saa oman äitinsä käytöksestä. Olet hävinnyt jo.

No lapsi kuitenki tulisi isänsä kanssa olemaan tekemisissä js samalla myös anopin näkeminen varmaan hyvin paljon lisääntyisi koska minä en pystyisi enää vaikuttaa asiaan. Ei kuulosta hyvältä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
10367/10672 |
12.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Neuvoja?

Anoppi ohittaa meidät vanhemmat, kysyy lapselta milloin nähdään, tuletko lapsi ens viikolla kylään, tuleeko lapsi mummon kanssa kivaan tapahtumaan X, jne. Lapsemme on päiväkoti-ikäinen. Miehen mielestä näin on ihan ok toimia. Hänen mielestään MINÄ yritän rajoittaa et anoppi saisi nähdä lapsenlastaan ja MINÄ evään lapselta kaikkea kivaa tekemistä. Ja että lapsella on oikeus isovanhempaansa.  Mielestäni oikeus isovanhempaan tietysti on, jos isovanhempi on ns. normaali ja kunnioittaa lapsen vanhempia sekä heidän asettamiaan rajoja. Kun isovanhempi ei näin tee, niin mielestäni lapsen ja isovanhemman suhdetta ei voi täysillä tukea. 

Lisäksi on kaikenlaista muuta, olemme esim. sanoneet et älä osta tavaraa kun lapsen huoneessa ei ole tilaa, niin hän ostaa todella ison pehmolelun ja lapsi tietysti innoissaan lelusta, meille vanhemmille hän vain sanoo omasta mielestään hauskasti "sori" ja vinkkaa silmää. Kaikkea tälläistä ns. "hyvää", mutta oikeasti rajatonta.

Anoppi teki jo lapsen ollessa vauva ihan kaikenlaista, piinasi jatkuvasti milloinmilloinmilloin nähdään-puheluillaan ja viesteillään, tavatessamme mm. vei lapsen suoraan sylistä, katosi yhtäkkiä vauvan kanssa toiseen huoneeseen, outoja asioita jotka ei mielestäni normaalia, vaan ns. yritti viedä lapsen minulta. Tuntui et hänen tutustumisensa vauvaan oli tärkeintä, ei meidän lapsen vanhempien.

Mieheni mielestä hänen äitinsä oli vain innoissaan eikä mieheni nähnyt eikä tänäkään päivänä näe anopin käytöksessä mitään pahantahtoista. Minä koen että anoppi oikeastaan pilasi minulta esikoisemme vauvavuoden aiheuttamalla ison stressin ja ahdistuksen hänen näkemisestään ja käyttäytymällä tapaamisissa epäsopivasti monissa tilanteissa, joissa olin uutena äitinä haavoittuvainen. Jyräämällä minun rajojeni yli ja lyömällä kiilaa mieheni ja minun väliin. 

No nyt sitten eripuraa tosiaan aiheuttaa nämä anopin näkemiset. Mielestäni anoppi on epäluotettava enkä hänelle lasta mielelläni anna ellei ole suht. tarkat rajat sovittu, lapsi esim. menee hänelle muutamaksi tunniksi kylään ja haetaan sovittuna aikana. Mieheni haluaisi kovasti et äitinsä pääsee tekemään lapsen kanssa kaikenlaista muutakin kuin et lapsi vain kyläilee. Ongelma on se, et anoppiin ei mielestäni ja omiin kokemuksiini perustuen voi luottaa. Kun hänelle antaa "vapaat kädet" niin hän voi keksiä ihan mitä vaan ja kun antaa pikkusormen niin hän vie koko käden. Uskon, et vaatimukset ja rajojen rikkomiset vaan lisääntyisi.

Tiedän, et anoppi hiillostaa poikaansa asiasta. Ja samalla tulee taas eripuraa mieheni ja minun välille, kun mies ei pääse toteuttamaan anopin vaatimuksia ja on turhautunut. Ja minua taas turhauttaa anopin vaatimukset. 

Mitä tässä tilanteessa voi tehdä? Eroamalla lapseni joutuisi vaan anopin jatkeeksi, kun mies lapsen kanssa ollessaan veisi varmasti hänet usein hoitoon äidilleen jotta itse pääsisi tekemään mitä huvittaa. Nyt (vielä) kun olemme naimisissa, aiheuttaa tämä aihe isoja riitoja jotka vaikuttavat kuitenkin pikkuhiljaa pilaavan liittomme. Olemme mieheni kanssa kummatkin ihan väsyneitä näihin riitoihin ja näyttää siltä että emme tule löytämään yhteistä linjaa.

Meillä on ihan samanlainen tilanne. Mies ei ymmärrä, miten väärin äitinsä toimii. Kun lapsi oli pieni ja menimme anopin luo, niin anoppi veti tutin lapsen suusta. Saattoi yhtäkkiä napata vauvan sylistäni. Lähettelee miehelleni katkeria viestejä kuinka ei koskaan käydä. Käymme n. Kerran viikossa kylässä ja joka ikinen kerta on jotain ikävää sanottavaa tai kommentointia lapsesta ( ihan vain tahallaan).

Jos esimerkiksi joku kehui lastamme anopin kuullen, niin anoppi antoi aina jonkin sanallisen piikin siihen väliin. Esim. Kerran kun yksi sukulainen sanoi, että " kylläpäs on kiltti ja suloinen lapsi , niin anoppi tokaisi " kyllä se uhma sieltä vielä tulee" ja näin aina jos meidän lasta kehutaan. Anoppi lähettää lapsestamme kuvia omille ystävilleen ilman meidän lupaa ja teettää lapsesta kuvakansioita kysymättä meiltä mitään. Ilmoittaa vaan näin " mä teen nyt tällaisen albumin"

Mies puolustelee jatkuvasti äitinsä käytöstä eikä näe siinä mitään väärää. Olen usein miettinyt, mistä tuo juontaa. Olen niin väsynyt tähän ja pohtinut eroa, mutta tiedän, että se ei ole hyväksi lapselle. Ymmärrän, miltä sinusta tuntuu ja mitä käyt lävitse.

Puolitoista vuotta katsoin tätä vain ja ainoastaan sen varjossa, etten loukkaisi ketään ja olin hiljaa. Sitten mittani tuli täyteen ja otin esille asioita, mitä en hyväksi ja sanoin ne anopille. Mä punnitsin kaksi asiaa kumpi on tärkeämpää se, että esitän kivaa miniää ettei välit viilene vai se, että lasta kunnioitetaan ja lapsella on hyvä olla. Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon. Asiat muuttuivat jonkin verran. Ymmärrän toki, että se ei aina ole näin helppoa, mutta kannattaa yrittää ainakin, sillä ei mitään menetä.

Voimia

Miksi olette tuollaisten ihmisten kanssa tekemisissä? Älkää menkö sinne anoppilaan, jo siksi, että se itteänne vtuttaa. Kai se aikanaan käsittää, että miksi ei tulla käymään?!

Ei käsitä. Me ei olla n. seitsemään vuoteen käyty anoppilassa kuin joulukukka viemässä, vaikka matkaa on alle kilometri. Anoppi kitisee kaikille, että mä olen hullu, ja estän miehen ja lasten käymisen. Mies saa käydä äidillään jos haluaa. Mies saa ottaa lapset mukaansa, kunhan huolehtii, että lapset eivät jää anopin kanssa keskenään. Mutta. Mies ei halua mennä sinne. Miksi menisi, kun äitinsä haukkuu poikaansa tai minua, lisäksi joka kerta on "jotain pientä" hommaa miehelle.

Vierailija
10368/10672 |
12.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi olette tuollaisten ihmisten kanssa tekemisissä? Älkää menkö sinne anoppilaan, jo siksi, että se itteänne vtuttaa. Kai se aikanaan käsittää, että miksi ei tulla käymään?!

Voi kuule olen tismalleen samaa mieltä. Jos asia olisi vain minusta kiinni, niin emme todellakaan menisi tai olisi varmaan edes tekemisissä. Mutta mies vaatii menemään, koska ei näe äitinsä käytöstä huonona. Ja jos minä en mene mukaan anoppilaan niin sehän on anopille parasta, koska saa ns. "vapaat kädet" tehdä mitä lystää, mies ei näe tuota meidän perheen sääntöjen ja rajojen ylikävelemistä ollenkaan.

-lainaamasi viestin kirjoittaja

No älä ole sitten sen miehesi kanssa tekemisissä. Et sinä sen silmiä ikinä auki saa oman äitinsä käytöksestä. Olet hävinnyt jo.

On tämäkin neuvo, itkeäkö vai nauraa, ei sitten yhtään ajateltu asiaa loppuun asti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
10369/10672 |
12.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi näitä miesparkoja äidin ja vaimon välissä! Pahimmassa tapauksessa vaimosta tulee hirviöanoppi, joka riitelee tulevan miniänsä kanssa sitten, kun anopista aika jättää.

Mutta kuluuhan se elämä noinkin.

Vierailija
10370/10672 |

Miksi tulisi?

Ja se mieshän pöäsee pois heti kun oppii perheen rajat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
10371/10672 |
12.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No älä ole sitten sen miehesi kanssa tekemisissä. Et sinä sen silmiä ikinä auki saa oman äitinsä käytöksestä. Olet hävinnyt jo.

No lapsi kuitenki tulisi isänsä kanssa olemaan tekemisissä js samalla myös anopin näkeminen varmaan hyvin paljon lisääntyisi koska minä en pystyisi enää vaikuttaa asiaan. Ei kuulosta hyvältä.

Tuon takia mä en aikoinani eronut, vaikka todella rankkaa oli. Vaikeuksien kautta ollaan päästy voittoon.

Vierailija
10372/10672 |
12.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Voi näitä miesparkoja äidin ja vaimon välissä! Pahimmassa tapauksessa vaimosta tulee hirviöanoppi, joka riitelee tulevan miniänsä kanssa sitten, kun anopista aika jättää.

Mutta kuluuhan se elämä noinkin.

Ei siihen väliin tarvitse jäädä. Pitää tehdä valinta, että jääkö jumittamaan pää syvällä äitinsä ahterissa vai satsaako perheeseensä.

Miksi siitä vaimolta tulisi hirviöanoppi? Mulla ainakaan ei ole minkäänlaista tarvetta kostaa kokemaani täysin syyttömälle osapuolelle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
10373/10672 |

Samat sanat! Voin vaikka käsi raamatulla vannoa, että miniällä saa olla ylähuuli.

Miniä saa olla vapaasti ihan minkä kokoinen hyvänsä. En aio soitella kaikille sukulaisille tunteja kestäviä ulkonäön ruotimispuheluita.

Enkä tietääkseni edes ole niin ruma, että ulkonäköni periytyminen lapsilleni olisi itkun ja rukouksen arvoista.

Vierailija
10374/10672 |

Mun lapsella on pisamia. Anoppi niitä jaksaa ihmetellä , kun hänen suvussaan ei koskaan ikinä kenelläkään ole ollut. Ehkä ne on hänen miesvainajan suvusta?

Ei ole sit tullut katsoneeksi lapsenlapsen äitiä....

Rukousta on meilläkin tarvittu, ettei vaan lapselle tule punainen, kihara tukka. Itse sanoisin, että mulla on punertava, taipuva tukka, en ole mikään pelle Hermanni, vaikka anoppi saa asian siltä kuulostamaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
10375/10672 |
13.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muistakaa, että se, mitä olette joutuneet kestämään ei johdu millään tavalla teistä. Voi olla, että nämä anopit ovat kokeneet ettei heidän lastenkasvatus ei ole mennyt kuten olisivat aikoinaan toivoneet ja yrittävät ns. Paikata omia virheitään ja pettymyksiään juuri näillä tavoilla mitä olette kertoneet. Näin mä uskon vahvasti. En jaksa uskoa, että ihminen muuten käyttäytyisi näin.

Itselläni on myös ikäviä kokemuksia, mutta alan jollain tavalla ymmärtämään mistä kaikki johtuu ja sen myötä on ollut helpompi olo itsellä sietää näitä temppuja.

Onko kukaan muu koskaan ajatellut näin? Olisi kiva kuulla muidenkin ajatuksia..

Vierailija
10376/10672 |

Minä uskon myös tätä teoriaa. Kun lastenlapsi syntyy, pintaa nousee katkeruus ja ne muistot, mitä ei haluaisi muistaa omien lasten ajalta. Sitten yritetään neuvoa, esittää supermummoa ja kävellä yli kaikella tavalla, luullen, että voisi korvata ja paikata kaiken, mitä teki toisin omien lasten kohdalla. En tietenkään väitä, että se olisi kaikilla näin, varmasti ihan luonnekysymyskin, mutta aivan varmasti osan kohdalla tämä teoria pitää täysin paikkaansa.

Vierailija
10377/10672 |

Mun anopilla on ihan selkeä persoonallisuushäiriö. On ajanut menemään miehen veljeltä parikin puolisoa. Mies ja sisarusten kaverit on kutsuttu vain silloin käymään kun tiesivät, että äiti on töissä. Oli aikoinaan töissä esimiehenä. Siellä on alaiset olleet töissä diapamin voimin, kun anoppi kyykyttänyt urakalla jengiä.

Olen kyllä tietoinen, että en ole ainoa joka on anopistani joutunut kärsimään, enkä ole tehnyt mitään väärää. Tämä ei toisaalta lohduta yhtään, eikä tee anopin käytöstä yhtään siedettävämmäksi. Mikään. Siis mikään ei oikeuta tuollaista ihmisten systemaattista ylikävelyä. Koko ämmä saa mun puolesta olla. Olen tekemisissä niin vähän kuin voin. Olen elämästäni tuhlannut ihan riittävästi tuohon ihmissaastaan. Enempää hän ei minusta saa.

Vierailija
10378/10672 |
13.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voisko tämä ketju kadota bittiavaruuteen, kiitos. Tympäsee nähdä tämä otsikko aina kärjessä. Mikä tässä ketjussa on niin tarpeellista, ertä tämä pomppaa aina tänne kärkeen.

Vierailija
10379/10672 |
13.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistakaa, että se, mitä olette joutuneet kestämään ei johdu millään tavalla teistä. Voi olla, että nämä anopit ovat kokeneet ettei heidän lastenkasvatus ei ole mennyt kuten olisivat aikoinaan toivoneet ja yrittävät ns. Paikata omia virheitään ja pettymyksiään juuri näillä tavoilla mitä olette kertoneet. Näin mä uskon vahvasti. En jaksa uskoa, että ihminen muuten käyttäytyisi näin.

Itselläni on myös ikäviä kokemuksia, mutta alan jollain tavalla ymmärtämään mistä kaikki johtuu ja sen myötä on ollut helpompi olo itsellä sietää näitä temppuja.

Onko kukaan muu koskaan ajatellut näin? Olisi kiva kuulla muidenkin ajatuksia..

Minä uskon myös tätä teoriaa. Kun lastenlapsi syntyy, pintaa nousee katkeruus ja ne muistot, mitä ei haluaisi muistaa omien lasten ajalta. Sitten yritetään neuvoa, esittää supermummoa ja kävellä yli kaikella tavalla, luullen, että voisi korvata ja paikata kaiken, mitä teki toisin omien lasten kohdalla. En tietenkään väitä, että se olisi kaikilla näin, varmasti ihan luonnekysymyskin, mutta aivan varmasti osan kohdalla tämä teoria pitää täysin paikkaansa.

Jos tuo on taustalla, niin sen luulisi menevän ohi. Eikä myöskään luulisi olevan niin pohjatonta halveksuntaa poikaa ja tämän puolisoa kohtaan, että vaarantaa lapsenlapsensa hengen. Esim nämä jätskin syöttäminen allergikoille.

Varmasti jollakin näin, mutta nämä pohjattoman pahat rajattomat tyypit eivät lopeta, eivät niin kauan heissä henki pihisee.

Vierailija
10380/10672 |
13.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

eipakollinenvierailija kirjoitti:

Voisko tämä ketju kadota bittiavaruuteen, kiitos. Tympäsee nähdä tämä otsikko aina kärjessä. Mikä tässä ketjussa on niin tarpeellista, ertä tämä pomppaa aina tänne kärkeen.

Älä klikkaa, kun noin kovaa tympäsee. Tämä on vilkas keskustelupalsta, varmasti ehdit riittävästi ruotia tissityrkkyjen sielunelämää (tai sen puutetta) tai mikä olisi Mirkku Sirkun pikkuveljelle sopiva nimi.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kolme viisi