Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?

Usuta mummo harrastamaan moukarin heittoa, niin vauva unohtuu hetkeksi. Mummo ja moukarinheitto kappaleesta voit saada ideoita asiaan.

Vierailija kirjoitti:

Hei anoppi, joka tehtailet noita feikkiviestejä kuvitteellisen miniän nimissä! Kaivat omaa kuoppaasi sillä, että niillä todistat, että joudut keksimään päästäsi huonon miniän tarinan. Olet ilmeisesti isoäiti from hell.

ei, vaan olen mies. Hauskaa katsoa kun te naiset ette ole toisianne kohtaan lainkaan solidaarisia. Kukaan mies ei keksisi tällaista sekoilua appiukkojen kanssa. Tolkutonta uhrimentaliteettia.

Karmeita miniöitä, joista tulee helposti juurikin sellaisia anoppeja joita vihaatte.

Enpa ikina uskonut kirjoittavani tahan ketjuun.

Asun ulkomailla mutta kylla taallakin osataan! Jouduimme mieheni kanssa muuttamaan hanen vanhempien luo puolessavalissa raskauttani, mika ei meita haitannut viela silloin koska tulemme hyvin toimeen. Ihmettelin outoja kommentteja ennen vauvan syntymaa mutta en ajatellut asiaa sen kummemmin. Vauvan synnyttya alkoikin niiden neuvojen tuleminen ja kuinka "poor baby" meilla on koska ei tehda mitaan oikein. Itse sanonut etta lapsensa itki 24/7 ja etta puolen vuoden iassa helpotti. Jaa, en ihmettele miksi itkivat niin paljon hanen kasvatusneuvojensa kuulemisen jalkeen. On muunmuassa ok laittaa ulos karryihin ja itkea tuntikausia koska se vahvistaa keuhkoja.

Neuvoo antamaan vetta pullollisen tayttamaan mahan, yrittaa syottaa suklaakakkua salassa ennen 4kk, omenamehuakin pitaisi antaa koska vauvat tykkaa. Ja koska annetaan mieheni kanssa maidonkorviketta pullo illalla ennen nukkumaanmenoa, se on aivan vaarin. Mika logiikka tassakin on? Muutoin imetan, mutta isa tykkaa myos osallistua ja tuo iltapullo on heidan juttunsa.

Kerran mieheni joutui toihin yllattaen, ajattelin etta kerrankin voisin yrittaa kaveerata anopin kanssa ja antaa vauvan hanelle sen aikaa etta kayn suihkussa. Tata han oli vaatinut ensimmaisesta paivasta lahtien ja ei ymmartanyt kuinka tarkeaa meille oli miehen kanssa viettaa ensimmaiset hetket yhdessa eika vauva anopin sylissa huutaen mua ja maitoa. Heti ekana kun tultiin kotiin sairaaalasta ja vauva itki ekaa kertaa, han oli tuputtamassa vetta hanasta (!!). Mutta tosiaan, haluasin antaa hanelle mahdollisuuden, menin suihkuun ja kuulin heti kuinka vauva huutaa, huusi kahta kovemmin, joten pikapikaa kuivasin ja menin katsomaan etta he ovat ok. Anoppi on aivan paniikissa, siirtaa vauvaa karryista sitteriin, yrittaa heiluttaa niita vimmatusti kuin se auttaisi, ei pida sylissa ollenkaan koska nakojaan se huuto on liikaa. Pysyin rauhallisena vieressa ja kysyin etta voinko ottaa vauvan ja vaikka syottaa jos se auttaisi. Huokaisi helpotuksesta ja sen jalkeen ei ole halunnut katsoa peraan. Tuota ennen ollaan myos annettu olla pienia hetkia "hoidossa", me kuitenkin siina sivussa tekemassa omia juttuja, niin han laittaa vauvan aina sitteriin ja katsoo televisiota vauvan kanssa, vaikka emme anna lainkaan ruutuaikaa hanelle. Ei kuuntele mitaan tai usko. Talvella kun tulimme sairaalasta kotiin, oli lammitys sammutettu talosta ja kaikki ikkunat auki (vaihdevuodet), ei ajatellut lainkaan vastasyntynytta vauvaa koska hanella oli kuuma mikaan muu ei merkkkaa. Ostettiin lammitin meidan makuuhuoneeseen jotta vauva ei jaady. Ja vauvan tulon myota alkoi kamala meukkaaminen jota en edelleen kasita. Hakkaa kaapinovia, viskoo tavaroita ja tuolia ja huutaa koirilleen. Ja juuri silloin kun on vauvan paivauniaika tai aika menna yoksi nukkumaan. Ei tehnyt tata aiemmin. Tuo unihommakin on yksi.... jos vauva ei halua menna nukkumaan, ei sita vasyta. Ei hanenkaan vauvat nukkunut paivaunia. Ehka nukkuisi jos ei moykkaisi toista hereille koko ajan, ei myoskaan tajua etta itkuinen vauva saattaa olla vasynyt ja etta pienia vauvoja pitaa viela auttaa nukkumaan, eivat he mene petiin kuten aiukuiset sittenkun vasyttaa. Tai kuten han tekisi, pukkaa vauvan pois silmista itkemaan uneen. Halutaan sailyttaa miehen kanssa valit hanen vanhempiinsa, joten ollaan muuttamassa pois. Jun vauva on vanhempi ja osaa kommunikoida, saa han viettaa taas lisaa aikaa mummonsa kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Täällä on menossa ensikohtaaminen ketjun teemana olevan isoäidin kanssa koko pitkän korona-ajan jälkeen. Voi taivas, jos jotain hyvää on koronasta ollut niin se että on saatu olla rauhassa tältä showlta.

Meillä on kaupungissa sijaitsevassa okt:ssa meneillään remonttia ja kyseessä anoppi, joka asuu kaukana. Halusi välttämättä useamman viikon reissun nyt kun matkaan lähti, joten päädyttiin siihen että meillä ei kyllä nyt todellakaan onnistu yöpyminen viikkotolkulla kun pari päivääkin on jo ihan kestokyvyn rajoilla. Saatiin aikaiseksi ratkaisu, että isoäiti menee ihan lähellä sijaitsevaan hotelliin.

Meillä pyörii nyt ihan normaali etätyö- ja päiväkotiarki, ja lapsi vierastaa isoäitiään voimakkaasti, koska tämä käyttäytyy niin omituisesti jo pikkulapsenkin silmään. Sovittiin siis jo kauan ennen vierailun alkua, että sovitaan ihan päiväkohtaisesti, koska vietetään yhteistä aikaa ja koska ei. Ja että rauhoitetaan vierailuilta tietyt kohdat päivästä, esim se hetki kun pitää aamulla saada aikaiseksi se lähtö päiväkotiin ja on aikataulu päällä. Ok? Eikö kuulostakin selkeältä ja ihan reilulta? Eikö teistä vieraan asemassa olisi ihan mieluisaakin viettää osa päivästä ihan rauhassa ja toteuttaa oman mielen mukaista ohjelmaa?

No, tämän isoäidin kanssa se ei toimi. Tänä aamuna näin yläkerran ikkunasta, että rouva kävelee jo ainakin toista kertaa hiitaaasti talomme ohi. Ja kuinka ollakaan, päiväkotiin lähtiessä ihan sattumalta talon edessä törmättiin, kuten eilenkin. Ja eilen lapsen nukkumaanmenoajan lähestyessä, kun isoäidille oli jo tunti sitten sanottu hyvää yötä, alkoi yhtäkkiä takaterassilta kuulua jotain ääntä. "Huuu... huu huu..." Kun menin tilannetta tarkistamaan, niin anoppi siellä selkä kyyryssä ja silmät lautasen kokoisina kuiskaili tätä huhuiluaan. Kuulemma tuli takaovesta ja varovaisesti niin ei pelästytä lasta niin kovasti. Siis juuri tällainen epänormaali sekoilu lasta nimenomaan vieroksuttaa - isoäiti on kuin jokin saalistaja, joka vaanii väsymättä kohdettaan.

Eilisaamuna, kun olin yöpaidassa alkamassa pukeutumaan, näinkin ikkunan läpi anopin naaman katsomassa ikkunasta sisään. Muutenkin päivystää pihassamme koko ajan ja kiertää katsomassa, näkisikö meistä ikkunasta jonkin vilauksen. Siis todella kuumottavaa tehdä etätöitä ja olla videopalaverissa, kun ikkunan takana saattaa kohta seisoa joku tuijottamassa ja huiskuttamassa.

Siis hyvä tavaton, miten on mahdollista että joku aikuinen ihminen ei keksi itselleen mitään mukavampaa tekemistä kuin kärkkyä alistuvin katsein ikkunan takana? Kuin joku koira, joka odottaa makupalaa? Eikö olisi mukavampaa mennä kävelemään puistoon tai merenrantaan tai lukea vaikka kirjaa, tai mennä elokuviin tai mitä ikinä, kun tietää että sillä isäntäväellä ei ole aikaa olla seurana ennen kuin kello xx.xx? En suurin surminkaan voi kuvitella että tekisin tuollaista, siis ainakaan sen jälkeen kun olen jo täyttänyt 12 ja päässyt yli ensi-ihastuksesta ja ymmärtänyt, että kodin ympärillä stalkkaus on ahdistavaa.

On alkanut jo miehelle avautua, että kokee häntä syrjittävän ja on niin epäreilua, että häntä ei oteta kunnolla perheeseen mukaan. Tämä on niin hullua. Jos hän olisi normaali ihminen, niin ei olisi MITÄÄN, ei niin mitään ongelmaa siinä että viettää keskenään aikaa olohuoneessamme päivällä. Mutta kun ei ole , hän tulee silloin siihen työhuoneeseemme juttuseuraa etsimään.

Antakaa voimia.

Täytyy sanoa että jotkut ketjussa olleet aivan kummia miniöitä ja vaikuttaneet itse sekoprinsessoilta jotka hokee ammattimaista terminologiaa papukaijoina, mutta tämä. TÄMÄ menee yli ymmärryksen. Niin hullua touhua että naurattaa. Voisit tehdä käsikirjoituksen ja lähettää leffantekijöille, herkullista materiaalia. Vähän säälittävä mummeli mutta kaivaa parka omaa kuoppaansa.

Lähtee siis hotellilta teille?? Ei voi ymmärtää. Voimia!

Vierailija kirjoitti:

Täällä on menossa ensikohtaaminen ketjun teemana olevan isoäidin kanssa koko pitkän korona-ajan jälkeen. Voi taivas, jos jotain hyvää on koronasta ollut niin se että on saatu olla rauhassa tältä showlta.

Meillä on kaupungissa sijaitsevassa okt:ssa meneillään remonttia ja kyseessä anoppi, joka asuu kaukana. Halusi välttämättä useamman viikon reissun nyt kun matkaan lähti, joten päädyttiin siihen että meillä ei kyllä nyt todellakaan onnistu yöpyminen viikkotolkulla kun pari päivääkin on jo ihan kestokyvyn rajoilla. Saatiin aikaiseksi ratkaisu, että isoäiti menee ihan lähellä sijaitsevaan hotelliin.

Meillä pyörii nyt ihan normaali etätyö- ja päiväkotiarki, ja lapsi vierastaa isoäitiään voimakkaasti, koska tämä käyttäytyy niin omituisesti jo pikkulapsenkin silmään. Sovittiin siis jo kauan ennen vierailun alkua, että sovitaan ihan päiväkohtaisesti, koska vietetään yhteistä aikaa ja koska ei. Ja että rauhoitetaan vierailuilta tietyt kohdat päivästä, esim se hetki kun pitää aamulla saada aikaiseksi se lähtö päiväkotiin ja on aikataulu päällä. Ok? Eikö kuulostakin selkeältä ja ihan reilulta? Eikö teistä vieraan asemassa olisi ihan mieluisaakin viettää osa päivästä ihan rauhassa ja toteuttaa oman mielen mukaista ohjelmaa?

No, tämän isoäidin kanssa se ei toimi. Tänä aamuna näin yläkerran ikkunasta, että rouva kävelee jo ainakin toista kertaa hiitaaasti talomme ohi. Ja kuinka ollakaan, päiväkotiin lähtiessä ihan sattumalta talon edessä törmättiin, kuten eilenkin. Ja eilen lapsen nukkumaanmenoajan lähestyessä, kun isoäidille oli jo tunti sitten sanottu hyvää yötä, alkoi yhtäkkiä takaterassilta kuulua jotain ääntä. "Huuu... huu huu..." Kun menin tilannetta tarkistamaan, niin anoppi siellä selkä kyyryssä ja silmät lautasen kokoisina kuiskaili tätä huhuiluaan. Kuulemma tuli takaovesta ja varovaisesti niin ei pelästytä lasta niin kovasti. Siis juuri tällainen epänormaali sekoilu lasta nimenomaan vieroksuttaa - isoäiti on kuin jokin saalistaja, joka vaanii väsymättä kohdettaan.

Eilisaamuna, kun olin yöpaidassa alkamassa pukeutumaan, näinkin ikkunan läpi anopin naaman katsomassa ikkunasta sisään. Muutenkin päivystää pihassamme koko ajan ja kiertää katsomassa, näkisikö meistä ikkunasta jonkin vilauksen. Siis todella kuumottavaa tehdä etätöitä ja olla videopalaverissa, kun ikkunan takana saattaa kohta seisoa joku tuijottamassa ja huiskuttamassa.

Siis hyvä tavaton, miten on mahdollista että joku aikuinen ihminen ei keksi itselleen mitään mukavampaa tekemistä kuin kärkkyä alistuvin katsein ikkunan takana? Kuin joku koira, joka odottaa makupalaa? Eikö olisi mukavampaa mennä kävelemään puistoon tai merenrantaan tai lukea vaikka kirjaa, tai mennä elokuviin tai mitä ikinä, kun tietää että sillä isäntäväellä ei ole aikaa olla seurana ennen kuin kello xx.xx? En suurin surminkaan voi kuvitella että tekisin tuollaista, siis ainakaan sen jälkeen kun olen jo täyttänyt 12 ja päässyt yli ensi-ihastuksesta ja ymmärtänyt, että kodin ympärillä stalkkaus on ahdistavaa.

On alkanut jo miehelle avautua, että kokee häntä syrjittävän ja on niin epäreilua, että häntä ei oteta kunnolla perheeseen mukaan. Tämä on niin hullua. Jos hän olisi normaali ihminen, niin ei olisi MITÄÄN, ei niin mitään ongelmaa siinä että viettää keskenään aikaa olohuoneessamme päivällä. Mutta kun ei ole , hän tulee silloin siihen työhuoneeseemme juttuseuraa etsimään.

Antakaa voimia.

Ihan järkyttävää käytöstä. Meillä myös kurkkijamummu, joka ei ole ymmärrä, ettei ole tervetullut pojan kotiin koska vaan. Itse saa siitä ikkunasta irvistävästä hullusta melkein sydänkohtauksen. Ja eihän meillä etätöissä kumpikaan töitä tee, tietokoneen ruutua vain tuijotetaan.

Meillä mummeli valittaa myös, kun häntä ei noteerata perheen jäsenenä. Miksi ihmeessä tehtäisiin niin? Perheeseeni kuuluu minä, mieheni ja meidän lapset. Isovanhemmat, tädit ja setä ovat sukulaisia. Anoppi on aikoinaan jäänyt kasvattamaan perhettään omien vanhempiensa kanssa, saman katon alla asuessa tilanne on tietysti erilainen.

Vielä tähän soppaan pohjaton kateus mun äitiä kohtaan. Mun äiti istuskelee lasten kanssa lattialla ja pelaa lautapelejä, rakentaa legoja jne. Anoppi istuu sohvalla komentamassa lapsia, kun lapset eivät osaa leikkiä oikein. Miksihän lapset ovat mieluummin mun äidin kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kehittää anopin suhteen tekniikka, että hyötyisin mahdollisimman paljon hänestä perinnön kautta mutta anopista olisi mahdollisimman vähän vaivaa minulle. Anopilla on paljon omaisuutta ja hän on jo iäkäs 65v ja sokeritautinen. Hän syö pillereitä tautiinsa mutta on lisätauteja mm korkea verenpaine ja lihavahko.

En kestä anoppia kylässä sekuntiakaan. Mieheni on ainoa lapsi joten mamma jättää meille ison perinnön. Sen verran haluan olla ärsyttämättä ettei hän jätä minua pois rahoistaan.

Testamentissa rajattu pojan lokkipuoliso pois.

T. Anoppi

Minun anoppinipa ehdotti, että minä ja mieheni ostaisimme appivanhemmille TALON, jonka sitten heidän kuoltuaan perisimme yhdessä miehen siskojen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kehittää anopin suhteen tekniikka, että hyötyisin mahdollisimman paljon hänestä perinnön kautta mutta anopista olisi mahdollisimman vähän vaivaa minulle. Anopilla on paljon omaisuutta ja hän on jo iäkäs 65v ja sokeritautinen. Hän syö pillereitä tautiinsa mutta on lisätauteja mm korkea verenpaine ja lihavahko.

En kestä anoppia kylässä sekuntiakaan. Mieheni on ainoa lapsi joten mamma jättää meille ison perinnön. Sen verran haluan olla ärsyttämättä ettei hän jätä minua pois rahoistaan.

Testamentissa rajattu pojan lokkipuoliso pois.

T. Anoppi

Minun anoppinipa ehdotti, että minä ja mieheni ostaisimme appivanhemmille TALON, jonka sitten heidän kuoltuaan perisimme yhdessä miehen siskojen kanssa.

Tämäpä oikein reilu ehdotus! Eiku, hetkinen!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on menossa ensikohtaaminen ketjun teemana olevan isoäidin kanssa koko pitkän korona-ajan jälkeen. Voi taivas, jos jotain hyvää on koronasta ollut niin se että on saatu olla rauhassa tältä showlta.

Meillä on kaupungissa sijaitsevassa okt:ssa meneillään remonttia ja kyseessä anoppi, joka asuu kaukana. Halusi välttämättä useamman viikon reissun nyt kun matkaan lähti, joten päädyttiin siihen että meillä ei kyllä nyt todellakaan onnistu yöpyminen viikkotolkulla kun pari päivääkin on jo ihan kestokyvyn rajoilla. Saatiin aikaiseksi ratkaisu, että isoäiti menee ihan lähellä sijaitsevaan hotelliin.

Meillä pyörii nyt ihan normaali etätyö- ja päiväkotiarki, ja lapsi vierastaa isoäitiään voimakkaasti, koska tämä käyttäytyy niin omituisesti jo pikkulapsenkin silmään. Sovittiin siis jo kauan ennen vierailun alkua, että sovitaan ihan päiväkohtaisesti, koska vietetään yhteistä aikaa ja koska ei. Ja että rauhoitetaan vierailuilta tietyt kohdat päivästä, esim se hetki kun pitää aamulla saada aikaiseksi se lähtö päiväkotiin ja on aikataulu päällä. Ok? Eikö kuulostakin selkeältä ja ihan reilulta? Eikö teistä vieraan asemassa olisi ihan mieluisaakin viettää osa päivästä ihan rauhassa ja toteuttaa oman mielen mukaista ohjelmaa?

No, tämän isoäidin kanssa se ei toimi. Tänä aamuna näin yläkerran ikkunasta, että rouva kävelee jo ainakin toista kertaa hiitaaasti talomme ohi. Ja kuinka ollakaan, päiväkotiin lähtiessä ihan sattumalta talon edessä törmättiin, kuten eilenkin. Ja eilen lapsen nukkumaanmenoajan lähestyessä, kun isoäidille oli jo tunti sitten sanottu hyvää yötä, alkoi yhtäkkiä takaterassilta kuulua jotain ääntä. "Huuu... huu huu..." Kun menin tilannetta tarkistamaan, niin anoppi siellä selkä kyyryssä ja silmät lautasen kokoisina kuiskaili tätä huhuiluaan. Kuulemma tuli takaovesta ja varovaisesti niin ei pelästytä lasta niin kovasti. Siis juuri tällainen epänormaali sekoilu lasta nimenomaan vieroksuttaa - isoäiti on kuin jokin saalistaja, joka vaanii väsymättä kohdettaan.

Eilisaamuna, kun olin yöpaidassa alkamassa pukeutumaan, näinkin ikkunan läpi anopin naaman katsomassa ikkunasta sisään. Muutenkin päivystää pihassamme koko ajan ja kiertää katsomassa, näkisikö meistä ikkunasta jonkin vilauksen. Siis todella kuumottavaa tehdä etätöitä ja olla videopalaverissa, kun ikkunan takana saattaa kohta seisoa joku tuijottamassa ja huiskuttamassa.

Siis hyvä tavaton, miten on mahdollista että joku aikuinen ihminen ei keksi itselleen mitään mukavampaa tekemistä kuin kärkkyä alistuvin katsein ikkunan takana? Kuin joku koira, joka odottaa makupalaa? Eikö olisi mukavampaa mennä kävelemään puistoon tai merenrantaan tai lukea vaikka kirjaa, tai mennä elokuviin tai mitä ikinä, kun tietää että sillä isäntäväellä ei ole aikaa olla seurana ennen kuin kello xx.xx? En suurin surminkaan voi kuvitella että tekisin tuollaista, siis ainakaan sen jälkeen kun olen jo täyttänyt 12 ja päässyt yli ensi-ihastuksesta ja ymmärtänyt, että kodin ympärillä stalkkaus on ahdistavaa.

On alkanut jo miehelle avautua, että kokee häntä syrjittävän ja on niin epäreilua, että häntä ei oteta kunnolla perheeseen mukaan. Tämä on niin hullua. Jos hän olisi normaali ihminen, niin ei olisi MITÄÄN, ei niin mitään ongelmaa siinä että viettää keskenään aikaa olohuoneessamme päivällä. Mutta kun ei ole , hän tulee silloin siihen työhuoneeseemme juttuseuraa etsimään.

Antakaa voimia.

Täytyy sanoa että jotkut ketjussa olleet aivan kummia miniöitä ja vaikuttaneet itse sekoprinsessoilta jotka hokee ammattimaista terminologiaa papukaijoina, mutta tämä. TÄMÄ menee yli ymmärryksen. Niin hullua touhua että naurattaa. Voisit tehdä käsikirjoituksen ja lähettää leffantekijöille, herkullista materiaalia. Vähän säälittävä mummeli mutta kaivaa parka omaa kuoppaansa.

Lähtee siis hotellilta teille?? Ei voi ymmärtää. Voimia!

Äläpä muuta sano!

Olen mielestäni nähnyt elämässä kaikenlaista ja ei hirveästi tule tilanteita, että ei löytäisi luontevaa tapaa jatkaa keskustelua missä vaan tilanteessa, eikä minusta ole edes vaikea ottaa asioita puheeksi.

Mutta mitä ihmettä voi sanoa, kun illalla joku puolisolle läheinen ihminen kyyristelee takaovella eikä kerro mitä on asiana, vaan viittilöi silmiään räpsytellen niin kuin salaliittolainen että olisi tulossa sisään. "Ai hei Leila, oletkin siellä meidän takaterassilla. Kiva nähdä. Äläpä kuitenkaan tule peremmälle, kun täällä on tosiaankin lapsen iltatoimet menossa ja sovittiin että et silloin tule". Vai pitäisikö huudella miehelle? "Hei kulta, äitisi tulikin uudestaan käymään! Täällä takaovella kyyristelee. Mitä? Ei, ei ole sanonut että mitä asiaa!"

Myöhempi kommentoija tästä ketjusta, meillä on kyllä ihan samanlaiset anopit. Tämä hiippailija myös on jo tällä vierailulla ehtinyt vaatia, että meidän pitäisi selittää tuskin puhumaan oppineelle lapselle, että hän on sitten lapselle yhtä läheinen ja tärkeä kuin toinen mumminsa (joka käyttäytyy normaalisti ja josta lapsi pitää). Ehdotti myös, että ruvetaan kutsumaan häntä myös mummiksi eikä isoäidiksi niin kuin tähän asti, niin sitten lapsi ymmärtää että hän on läheinen. Ei hahmota, miksi ei heti innostuta hänen hyvästä ideastaan.

Hän myös tasan tarkkaan mittaa ja vertailee, paljonko lapsen huomiota ja muita etuja minun äitini saa ja saman verran tulisi hänenkin vähintään saada. Ihan kuin olisi itsekin pieni lapsi. Tai jos lapsi leikkii hiekkalaatikolla ja ojentaa minulle tekemänsä "kakun" maistettavaksi, mummeli tivaa heti että entäs minä? Enkö minä saa kakkua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kehittää anopin suhteen tekniikka, että hyötyisin mahdollisimman paljon hänestä perinnön kautta mutta anopista olisi mahdollisimman vähän vaivaa minulle. Anopilla on paljon omaisuutta ja hän on jo iäkäs 65v ja sokeritautinen. Hän syö pillereitä tautiinsa mutta on lisätauteja mm korkea verenpaine ja lihavahko.

En kestä anoppia kylässä sekuntiakaan. Mieheni on ainoa lapsi joten mamma jättää meille ison perinnön. Sen verran haluan olla ärsyttämättä ettei hän jätä minua pois rahoistaan.

Testamentissa rajattu pojan lokkipuoliso pois.

T. Anoppi

Minun anoppinipa ehdotti, että minä ja mieheni ostaisimme appivanhemmille TALON, jonka sitten heidän kuoltuaan perisimme yhdessä miehen siskojen kanssa.

Tämäpä oikein reilu ehdotus! Eiku, hetkinen!

Nauroin ääneen kun kuulin tämän. Anoppi tietysti jumalattoman loukkaantunut ja haukkuu nyt minua, kun estin poikaansa "auttamasta".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kehittää anopin suhteen tekniikka, että hyötyisin mahdollisimman paljon hänestä perinnön kautta mutta anopista olisi mahdollisimman vähän vaivaa minulle. Anopilla on paljon omaisuutta ja hän on jo iäkäs 65v ja sokeritautinen. Hän syö pillereitä tautiinsa mutta on lisätauteja mm korkea verenpaine ja lihavahko.

En kestä anoppia kylässä sekuntiakaan. Mieheni on ainoa lapsi joten mamma jättää meille ison perinnön. Sen verran haluan olla ärsyttämättä ettei hän jätä minua pois rahoistaan.

Testamentissa rajattu pojan lokkipuoliso pois.

T. Anoppi

Minun anoppinipa ehdotti, että minä ja mieheni ostaisimme appivanhemmille TALON, jonka sitten heidän kuoltuaan perisimme yhdessä miehen siskojen kanssa.

Tämäpä oikein reilu ehdotus! Eiku, hetkinen!

Nauroin ääneen kun kuulin tämän. Anoppi tietysti jumalattoman loukkaantunut ja haukkuu nyt minua, kun estin poikaansa "auttamasta".

Poika oli tietenkin oikein innoissaan ostamassa taloa äidilleen, pitäähän äipällä koti olla!

Olisi kiva tietää, että onko esim tuossa tapauksessa kokeiltu kepillä jäätä, jos vaikka poika menisikin naruun? Vai onko jollain niin kieroutunut logiikka, että pystyy itselleen selittämään, että tuo olisi hyvä diili.

Työkaveristani tuli reilu vuosi sitten ensimmäisen kerran mummo, ja meno on nykyään aikalailla tämän ketjun kauhutarinoiden mukaista. Olen ajoittanut omat ruoka- ja kahvitaukoni niin etten vahingossakaan törmää häneen, koska "mummun kulta" on pääosassa. Aina ja kaikkialla. Muut eivät pysty kahvitunnilla keskustelemaan mistään muusta aiheesta, koska "mummun kultaa" hierotaan väkisin kaikkien naamoille. Kyllä, on sanottu ihan suoraankin, että aiheesta ei ihan koko ajan tarvitse puhua, mutta ehei. Ei mene perille. On myös aika paljon pois töistä, koska pitää olla hoitamassa "mummun kultaa, kun ei se miniä osaa." On myös pyytänyt esimieheltämme uutta työhuonetta, jotta voi tarvittaessa tuoda "mummun kullan" mukanaan töihin.

Miniä on karmea, epäkiitollinen harakka joka ei ymmärrä omaa parastaan. Miniä on ilkeä, kun ei pääsyä "mummun kultaa" yökylään. Miniä on huono äiti eikä tiedä mistään mitään. Miniä on täysin kelvoton kaikin puolin, eikä selviä äitiydestä ilman supermummua, joka lailla myrskytuulen on aina valmis pelastamaan. "Mummun kullan" kuvia esitellään kaikille jotka haluavat tai eivät halua niitä katsoa.

Se, mitä tämä supermummu ei tiedä, on se, että eräs toinen tiimistämme on hänen poikansa ystävä. Ja tietää näiden mummun tarinoiden (todennäköisesti) todellisen laidan. Hän kuitenkin on mm. hätämajoittanut ystävänsä, kelvottoman miniän ja "mummun kullan" kun supermummu on punaviinipäissään riehunut heidän talonsa pihalla toisena iltana peräkkäin tuhannen tuomiovuoren voimalla, koska edellisenä iltana riehunnan keskeytti virkavalta ja mummu vietiin putkaan selviämään. Lähestymiskieltoa ovat joutuneet hakemaan. Noista aiemmin mainituista kuvista, tämä perheen ystävä on vahvistanut etteivät kuvat edes ole tästä "mummun kullasta", olisiko ihan Googlen kuvahaun tuloksia. Tekee pahaa katsoa tuota sekoilua vierestä, hän tuntuu ihan oikeasti itse uskovan tarinoitaan. Ennen tätä mummoutta oli ihan normaali, eikä mitenkään erityisesti puhunut pojastaan tai miniästään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kehittää anopin suhteen tekniikka, että hyötyisin mahdollisimman paljon hänestä perinnön kautta mutta anopista olisi mahdollisimman vähän vaivaa minulle. Anopilla on paljon omaisuutta ja hän on jo iäkäs 65v ja sokeritautinen. Hän syö pillereitä tautiinsa mutta on lisätauteja mm korkea verenpaine ja lihavahko.

En kestä anoppia kylässä sekuntiakaan. Mieheni on ainoa lapsi joten mamma jättää meille ison perinnön. Sen verran haluan olla ärsyttämättä ettei hän jätä minua pois rahoistaan.

Testamentissa rajattu pojan lokkipuoliso pois.

T. Anoppi

Minun anoppi kertoi hyvissä ajoin, että puolisona en saa mitään. Hänen ilmeensä oli kyllä hyvä kun totesin, että se on hyvä, muutenkin vaadin avioehdon. Myöhemmin hän onki tietoonsa vuosituloni ja taivasteli, että miten muka voin tienata sellaisia summia. Sukulaisille kuitenkin kertoo kuinka kovilla mieheni on kun joutuu elättämään minutkin.

Mulle tuli sama ilmoitus melko töykeään sävyyn. Kerroin rauhallisesti, etten edes suostuisi ottamaan vastaan mitään heidän omaisuudestaan, eli asia on sikäli ollut aina kunnossa. Hyvät ilmeet sain minäkin, loukkaamistahan tuolla selvästi haettiin, kun ei voinut keskustella asiallisesta, vaan "lällätilää" -tyyliin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kehittää anopin suhteen tekniikka, että hyötyisin mahdollisimman paljon hänestä perinnön kautta mutta anopista olisi mahdollisimman vähän vaivaa minulle. Anopilla on paljon omaisuutta ja hän on jo iäkäs 65v ja sokeritautinen. Hän syö pillereitä tautiinsa mutta on lisätauteja mm korkea verenpaine ja lihavahko.

En kestä anoppia kylässä sekuntiakaan. Mieheni on ainoa lapsi joten mamma jättää meille ison perinnön. Sen verran haluan olla ärsyttämättä ettei hän jätä minua pois rahoistaan.

Testamentissa rajattu pojan lokkipuoliso pois.

T. Anoppi

Minun anoppinipa ehdotti, että minä ja mieheni ostaisimme appivanhemmille TALON, jonka sitten heidän kuoltuaan perisimme yhdessä miehen siskojen kanssa.

Tämäpä oikein reilu ehdotus! Eiku, hetkinen!

Nauroin ääneen kun kuulin tämän. Anoppi tietysti jumalattoman loukkaantunut ja haukkuu nyt minua, kun estin poikaansa "auttamasta".

Poika oli tietenkin oikein innoissaan ostamassa taloa äidilleen, pitäähän äipällä koti olla!

Olisi kiva tietää, että onko esim tuossa tapauksessa kokeiltu kepillä jäätä, jos vaikka poika menisikin naruun? Vai onko jollain niin kieroutunut logiikka, että pystyy itselleen selittämään, että tuo olisi hyvä diili.

No ei ollut. Poika oli kaikin puolin koko ajan saanut vähemmän kuin ne anopin rakkaat tyttäret, jotka jatkuvasti sössi asiansa - kuten anoppikin.

Syyllistäminen ja marttyyriksi heittäytyminen ja "vanhaksi emoksi" itsensä luokitteleminen oli ne kiristyskeinot.

Vierailija kirjoitti:

Työkaveristani tuli reilu vuosi sitten ensimmäisen kerran mummo, ja meno on nykyään aikalailla tämän ketjun kauhutarinoiden mukaista. Olen ajoittanut omat ruoka- ja kahvitaukoni niin etten vahingossakaan törmää häneen, koska "mummun kulta" on pääosassa. Aina ja kaikkialla. Muut eivät pysty kahvitunnilla keskustelemaan mistään muusta aiheesta, koska "mummun kultaa" hierotaan väkisin kaikkien naamoille. Kyllä, on sanottu ihan suoraankin, että aiheesta ei ihan koko ajan tarvitse puhua, mutta ehei. Ei mene perille. On myös aika paljon pois töistä, koska pitää olla hoitamassa "mummun kultaa, kun ei se miniä osaa." On myös pyytänyt esimieheltämme uutta työhuonetta, jotta voi tarvittaessa tuoda "mummun kullan" mukanaan töihin.

Miniä on karmea, epäkiitollinen harakka joka ei ymmärrä omaa parastaan. Miniä on ilkeä, kun ei pääsyä "mummun kultaa" yökylään. Miniä on huono äiti eikä tiedä mistään mitään. Miniä on täysin kelvoton kaikin puolin, eikä selviä äitiydestä ilman supermummua, joka lailla myrskytuulen on aina valmis pelastamaan. "Mummun kullan" kuvia esitellään kaikille jotka haluavat tai eivät halua niitä katsoa.

Se, mitä tämä supermummu ei tiedä, on se, että eräs toinen tiimistämme on hänen poikansa ystävä. Ja tietää näiden mummun tarinoiden (todennäköisesti) todellisen laidan. Hän kuitenkin on mm. hätämajoittanut ystävänsä, kelvottoman miniän ja "mummun kullan" kun supermummu on punaviinipäissään riehunut heidän talonsa pihalla toisena iltana peräkkäin tuhannen tuomiovuoren voimalla, koska edellisenä iltana riehunnan keskeytti virkavalta ja mummu vietiin putkaan selviämään. Lähestymiskieltoa ovat joutuneet hakemaan. Noista aiemmin mainituista kuvista, tämä perheen ystävä on vahvistanut etteivät kuvat edes ole tästä "mummun kullasta", olisiko ihan Googlen kuvahaun tuloksia. Tekee pahaa katsoa tuota sekoilua vierestä, hän tuntuu ihan oikeasti itse uskovan tarinoitaan. Ennen tätä mummoutta oli ihan normaali, eikä mitenkään erityisesti puhunut pojastaan tai miniästään.

Mun äitini tappelee verissäpäin itselleen aina heinäkuun, hiihtolomaviikon ja syyslomaviikon. Ja sitten alkaa se ruinaaminen yhteisestä lomanvietosta.

Hävettää niiden hänen kollegojensa puolesta, kun heillä on pieniä lapsia ja koululaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kehittää anopin suhteen tekniikka, että hyötyisin mahdollisimman paljon hänestä perinnön kautta mutta anopista olisi mahdollisimman vähän vaivaa minulle. Anopilla on paljon omaisuutta ja hän on jo iäkäs 65v ja sokeritautinen. Hän syö pillereitä tautiinsa mutta on lisätauteja mm korkea verenpaine ja lihavahko.

En kestä anoppia kylässä sekuntiakaan. Mieheni on ainoa lapsi joten mamma jättää meille ison perinnön. Sen verran haluan olla ärsyttämättä ettei hän jätä minua pois rahoistaan.

Testamentissa rajattu pojan lokkipuoliso pois.

T. Anoppi

Minun anoppinipa ehdotti, että minä ja mieheni ostaisimme appivanhemmille TALON, jonka sitten heidän kuoltuaan perisimme yhdessä miehen siskojen kanssa.

Tämäpä oikein reilu ehdotus! Eiku, hetkinen!

No kyllähän tuo oli oikein reilu ehdotus! Tasajako kaikkien sisarusten kanssa....jep jep

Mitä hittoa näiden sekopää appivanhempien päässä lainehtii?

Jos yhtään lohduttaa, niin minun anoppini vaati, että meillä pitää olla avioehto. Tämä ok.

Mutta kun minun omaisuuteni olisi pitänyt siirtää miehen nimiin, etten kätevästi omistaisi enää mitään....minulla oli kuitenkin kokonaan maksettu omistusasunto silloin kun yhteen mentiin. Plus tietty astiat ja huonekalut, vähän osakkeita ja säästöjä.

Se kun kuulemma on naisen osa lähteä kalsarit muovipussissa maantielle, jos herra niin päättää. En suostunut, olin siis hyvin vaikea ja ymmärtämätön ihminen. Tyhmäkin lisäksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kehittää anopin suhteen tekniikka, että hyötyisin mahdollisimman paljon hänestä perinnön kautta mutta anopista olisi mahdollisimman vähän vaivaa minulle. Anopilla on paljon omaisuutta ja hän on jo iäkäs 65v ja sokeritautinen. Hän syö pillereitä tautiinsa mutta on lisätauteja mm korkea verenpaine ja lihavahko.

En kestä anoppia kylässä sekuntiakaan. Mieheni on ainoa lapsi joten mamma jättää meille ison perinnön. Sen verran haluan olla ärsyttämättä ettei hän jätä minua pois rahoistaan.

Testamentissa rajattu pojan lokkipuoliso pois.

T. Anoppi

Minun anoppinipa ehdotti, että minä ja mieheni ostaisimme appivanhemmille TALON, jonka sitten heidän kuoltuaan perisimme yhdessä miehen siskojen kanssa.

Tämäpä oikein reilu ehdotus! Eiku, hetkinen!

No kyllähän tuo oli oikein reilu ehdotus! Tasajako kaikkien sisarusten kanssa....jep jep

Mitä hittoa näiden sekopää appivanhempien päässä lainehtii?

Jos yhtään lohduttaa, niin minun anoppini vaati, että meillä pitää olla avioehto. Tämä ok.

Mutta kun minun omaisuuteni olisi pitänyt siirtää miehen nimiin, etten kätevästi omistaisi enää mitään....minulla oli kuitenkin kokonaan maksettu omistusasunto silloin kun yhteen mentiin. Plus tietty astiat ja huonekalut, vähän osakkeita ja säästöjä.

Se kun kuulemma on naisen osa lähteä kalsarit muovipussissa maantielle, jos herra niin päättää. En suostunut, olin siis hyvin vaikea ja ymmärtämätön ihminen. Tyhmäkin lisäksi.

Niin siis meidän olisi pitänyt ostaa se talo, maksaa sen kulut, pitää se kunnossa, appivanhemmat asuneet ilmaiseksi ja sitten 30 vuoden päästä olisimme saaneet siitä kolmanneksen.

Anoppi ei ole hyvä matikassa.

Vierailija kirjoitti:

Täällä on menossa ensikohtaaminen ketjun teemana olevan isoäidin kanssa koko pitkän korona-ajan jälkeen. Voi taivas, jos jotain hyvää on koronasta ollut niin se että on saatu olla rauhassa tältä showlta.

Meillä on kaupungissa sijaitsevassa okt:ssa meneillään remonttia ja kyseessä anoppi, joka asuu kaukana. Halusi välttämättä useamman viikon reissun nyt kun matkaan lähti, joten päädyttiin siihen että meillä ei kyllä nyt todellakaan onnistu yöpyminen viikkotolkulla kun pari päivääkin on jo ihan kestokyvyn rajoilla. Saatiin aikaiseksi ratkaisu, että isoäiti menee ihan lähellä sijaitsevaan hotelliin.

Meillä pyörii nyt ihan normaali etätyö- ja päiväkotiarki, ja lapsi vierastaa isoäitiään voimakkaasti, koska tämä käyttäytyy niin omituisesti jo pikkulapsenkin silmään. Sovittiin siis jo kauan ennen vierailun alkua, että sovitaan ihan päiväkohtaisesti, koska vietetään yhteistä aikaa ja koska ei. Ja että rauhoitetaan vierailuilta tietyt kohdat päivästä, esim se hetki kun pitää aamulla saada aikaiseksi se lähtö päiväkotiin ja on aikataulu päällä. Ok? Eikö kuulostakin selkeältä ja ihan reilulta? Eikö teistä vieraan asemassa olisi ihan mieluisaakin viettää osa päivästä ihan rauhassa ja toteuttaa oman mielen mukaista ohjelmaa?

No, tämän isoäidin kanssa se ei toimi. Tänä aamuna näin yläkerran ikkunasta, että rouva kävelee jo ainakin toista kertaa hiitaaasti talomme ohi. Ja kuinka ollakaan, päiväkotiin lähtiessä ihan sattumalta talon edessä törmättiin, kuten eilenkin. Ja eilen lapsen nukkumaanmenoajan lähestyessä, kun isoäidille oli jo tunti sitten sanottu hyvää yötä, alkoi yhtäkkiä takaterassilta kuulua jotain ääntä. "Huuu... huu huu..." Kun menin tilannetta tarkistamaan, niin anoppi siellä selkä kyyryssä ja silmät lautasen kokoisina kuiskaili tätä huhuiluaan. Kuulemma tuli takaovesta ja varovaisesti niin ei pelästytä lasta niin kovasti. Siis juuri tällainen epänormaali sekoilu lasta nimenomaan vieroksuttaa - isoäiti on kuin jokin saalistaja, joka vaanii väsymättä kohdettaan.

Eilisaamuna, kun olin yöpaidassa alkamassa pukeutumaan, näinkin ikkunan läpi anopin naaman katsomassa ikkunasta sisään. Muutenkin päivystää pihassamme koko ajan ja kiertää katsomassa, näkisikö meistä ikkunasta jonkin vilauksen. Siis todella kuumottavaa tehdä etätöitä ja olla videopalaverissa, kun ikkunan takana saattaa kohta seisoa joku tuijottamassa ja huiskuttamassa.

Siis hyvä tavaton, miten on mahdollista että joku aikuinen ihminen ei keksi itselleen mitään mukavampaa tekemistä kuin kärkkyä alistuvin katsein ikkunan takana? Kuin joku koira, joka odottaa makupalaa? Eikö olisi mukavampaa mennä kävelemään puistoon tai merenrantaan tai lukea vaikka kirjaa, tai mennä elokuviin tai mitä ikinä, kun tietää että sillä isäntäväellä ei ole aikaa olla seurana ennen kuin kello xx.xx? En suurin surminkaan voi kuvitella että tekisin tuollaista, siis ainakaan sen jälkeen kun olen jo täyttänyt 12 ja päässyt yli ensi-ihastuksesta ja ymmärtänyt, että kodin ympärillä stalkkaus on ahdistavaa.

On alkanut jo miehelle avautua, että kokee häntä syrjittävän ja on niin epäreilua, että häntä ei oteta kunnolla perheeseen mukaan. Tämä on niin hullua. Jos hän olisi normaali ihminen, niin ei olisi MITÄÄN, ei niin mitään ongelmaa siinä että viettää keskenään aikaa olohuoneessamme päivällä. Mutta kun ei ole , hän tulee silloin siihen työhuoneeseemme juttuseuraa etsimään.

Antakaa voimia.

Seuraavan kerran kun anoppi tiirailee ikkunan takana, nykäise yöpaidan helma ylös ja näytä sille puosi. Tämähän on perinteinen naisten tapa osoittaa äärimmäistä halveksintaa, ainakin Hämeessä -ainakin täällä pohjan tähden alla -kirjan mukaan. Yhden kaverini äiti itse asiassa teki noin naapurin miehelle -kun luuli ikkunan takana tiirailijaa omaksi miehekseen, jonka kanssa oli juuri riidellyt.

Leikki leikkinä, mutta sekopäiden kanssa toimii vain se, että näytät niille olevasi isompi sekopää. Se, jota kannattaa pelätä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on menossa ensikohtaaminen ketjun teemana olevan isoäidin kanssa koko pitkän korona-ajan jälkeen. Voi taivas, jos jotain hyvää on koronasta ollut niin se että on saatu olla rauhassa tältä showlta.

Meillä on kaupungissa sijaitsevassa okt:ssa meneillään remonttia ja kyseessä anoppi, joka asuu kaukana. Halusi välttämättä useamman viikon reissun nyt kun matkaan lähti, joten päädyttiin siihen että meillä ei kyllä nyt todellakaan onnistu yöpyminen viikkotolkulla kun pari päivääkin on jo ihan kestokyvyn rajoilla. Saatiin aikaiseksi ratkaisu, että isoäiti menee ihan lähellä sijaitsevaan hotelliin.

Meillä pyörii nyt ihan normaali etätyö- ja päiväkotiarki, ja lapsi vierastaa isoäitiään voimakkaasti, koska tämä käyttäytyy niin omituisesti jo pikkulapsenkin silmään. Sovittiin siis jo kauan ennen vierailun alkua, että sovitaan ihan päiväkohtaisesti, koska vietetään yhteistä aikaa ja koska ei. Ja että rauhoitetaan vierailuilta tietyt kohdat päivästä, esim se hetki kun pitää aamulla saada aikaiseksi se lähtö päiväkotiin ja on aikataulu päällä. Ok? Eikö kuulostakin selkeältä ja ihan reilulta? Eikö teistä vieraan asemassa olisi ihan mieluisaakin viettää osa päivästä ihan rauhassa ja toteuttaa oman mielen mukaista ohjelmaa?

No, tämän isoäidin kanssa se ei toimi. Tänä aamuna näin yläkerran ikkunasta, että rouva kävelee jo ainakin toista kertaa hiitaaasti talomme ohi. Ja kuinka ollakaan, päiväkotiin lähtiessä ihan sattumalta talon edessä törmättiin, kuten eilenkin. Ja eilen lapsen nukkumaanmenoajan lähestyessä, kun isoäidille oli jo tunti sitten sanottu hyvää yötä, alkoi yhtäkkiä takaterassilta kuulua jotain ääntä. "Huuu... huu huu..." Kun menin tilannetta tarkistamaan, niin anoppi siellä selkä kyyryssä ja silmät lautasen kokoisina kuiskaili tätä huhuiluaan. Kuulemma tuli takaovesta ja varovaisesti niin ei pelästytä lasta niin kovasti. Siis juuri tällainen epänormaali sekoilu lasta nimenomaan vieroksuttaa - isoäiti on kuin jokin saalistaja, joka vaanii väsymättä kohdettaan.

Eilisaamuna, kun olin yöpaidassa alkamassa pukeutumaan, näinkin ikkunan läpi anopin naaman katsomassa ikkunasta sisään. Muutenkin päivystää pihassamme koko ajan ja kiertää katsomassa, näkisikö meistä ikkunasta jonkin vilauksen. Siis todella kuumottavaa tehdä etätöitä ja olla videopalaverissa, kun ikkunan takana saattaa kohta seisoa joku tuijottamassa ja huiskuttamassa.

Siis hyvä tavaton, miten on mahdollista että joku aikuinen ihminen ei keksi itselleen mitään mukavampaa tekemistä kuin kärkkyä alistuvin katsein ikkunan takana? Kuin joku koira, joka odottaa makupalaa? Eikö olisi mukavampaa mennä kävelemään puistoon tai merenrantaan tai lukea vaikka kirjaa, tai mennä elokuviin tai mitä ikinä, kun tietää että sillä isäntäväellä ei ole aikaa olla seurana ennen kuin kello xx.xx? En suurin surminkaan voi kuvitella että tekisin tuollaista, siis ainakaan sen jälkeen kun olen jo täyttänyt 12 ja päässyt yli ensi-ihastuksesta ja ymmärtänyt, että kodin ympärillä stalkkaus on ahdistavaa.

On alkanut jo miehelle avautua, että kokee häntä syrjittävän ja on niin epäreilua, että häntä ei oteta kunnolla perheeseen mukaan. Tämä on niin hullua. Jos hän olisi normaali ihminen, niin ei olisi MITÄÄN, ei niin mitään ongelmaa siinä että viettää keskenään aikaa olohuoneessamme päivällä. Mutta kun ei ole , hän tulee silloin siihen työhuoneeseemme juttuseuraa etsimään.

Antakaa voimia.

Täytyy sanoa että jotkut ketjussa olleet aivan kummia miniöitä ja vaikuttaneet itse sekoprinsessoilta jotka hokee ammattimaista terminologiaa papukaijoina, mutta tämä. TÄMÄ menee yli ymmärryksen. Niin hullua touhua että naurattaa. Voisit tehdä käsikirjoituksen ja lähettää leffantekijöille, herkullista materiaalia. Vähän säälittävä mummeli mutta kaivaa parka omaa kuoppaansa.

Lähtee siis hotellilta teille?? Ei voi ymmärtää. Voimia!

Äläpä muuta sano!

Olen mielestäni nähnyt elämässä kaikenlaista ja ei hirveästi tule tilanteita, että ei löytäisi luontevaa tapaa jatkaa keskustelua missä vaan tilanteessa, eikä minusta ole edes vaikea ottaa asioita puheeksi.

Mutta mitä ihmettä voi sanoa, kun illalla joku puolisolle läheinen ihminen kyyristelee takaovella eikä kerro mitä on asiana, vaan viittilöi silmiään räpsytellen niin kuin salaliittolainen että olisi tulossa sisään. "Ai hei Leila, oletkin siellä meidän takaterassilla. Kiva nähdä. Äläpä kuitenkaan tule peremmälle, kun täällä on tosiaankin lapsen iltatoimet menossa ja sovittiin että et silloin tule". Vai pitäisikö huudella miehelle? "Hei kulta, äitisi tulikin uudestaan käymään! Täällä takaovella kyyristelee. Mitä? Ei, ei ole sanonut että mitä asiaa!"

Myöhempi kommentoija tästä ketjusta, meillä on kyllä ihan samanlaiset anopit. Tämä hiippailija myös on jo tällä vierailulla ehtinyt vaatia, että meidän pitäisi selittää tuskin puhumaan oppineelle lapselle, että hän on sitten lapselle yhtä läheinen ja tärkeä kuin toinen mumminsa (joka käyttäytyy normaalisti ja josta lapsi pitää). Ehdotti myös, että ruvetaan kutsumaan häntä myös mummiksi eikä isoäidiksi niin kuin tähän asti, niin sitten lapsi ymmärtää että hän on läheinen. Ei hahmota, miksi ei heti innostuta hänen hyvästä ideastaan.

Hän myös tasan tarkkaan mittaa ja vertailee, paljonko lapsen huomiota ja muita etuja minun äitini saa ja saman verran tulisi hänenkin vähintään saada. Ihan kuin olisi itsekin pieni lapsi. Tai jos lapsi leikkii hiekkalaatikolla ja ojentaa minulle tekemänsä "kakun" maistettavaksi, mummeli tivaa heti että entäs minä? Enkö minä saa kakkua?

Seuraavan kerran kun mummeli kykkii terassilla, soita poliisit. Voit väittää, että et tunnistanut, luulit äitiyshormonipäissäsi sarjamurhaajaksi.

Miksei miehesi pane äitiään ruotuun?

Itse kouluttaisin mummelia niin, että jokaisesta sopimusrikkomuksesta seuraa vuorokausi jäähyä. Minuuttikin etuajassa tapaamiseen--->mahdollisuus nähdä lasta seuraavan kerran ylihuomenna. Ihan sama, vaikka hän olisikin vieraassa kaupungissa hotellissa vain lapsenlasta nähdäkseen. Jos on tärkeää, luulisi kykenevän noudattamaan lapsen eduksi luotuja sääntöjä.

Itse olen vela, mutta jopa minun myötätuntoni riittää ymmärtämään, että lasten aamu- tai iltatoimia EI saa häiritä. Sen verran monen lapsiparan olen kuullut rappukäytävässä parkuvan, kun kiskotaan väkisin tarhaan tai nälkäisenä ja väsyneenä kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä on niitä hössöjä, joiden voi antaa olla tekemisissä lasten kanssa kun vähän opastaa ja rajoittaa, ja sitten niitä hössöjä, joiden vuorovaikutus on lapsen kehitykselle haitallista usein tavatessa. En usko, että vaikka vauva yhdestä huonosta vuorovaikutustilanteesta traumatisoituu, mutta mitä enemmän lapsi kasvaa niin sen enemmän hän luo itsestään ja vanhemmistaan käsitystä muiden kautta.

Esimerkiksi mun pikkusisko on sellainen harmiton hössö. On saattanut joskus mun kuullen heittää "ei kerrota äidille" ilkikurisen hymyn ja kanssa, mutta olen kyllä 99% varma ettei tuollaista sano lapselle kun häntä hoitaa. Joskus saattanut rynnätä mun ohitse lasta lohduttamaan, mutta siperia on opettanut lapsen huutaessa äiti itkien. Uskon että tuollaisissa tilanteissa on yhdistynyt nuoruus, vauvakuume ja ehkä tietynlainen nuoruuteen liittyvä rajattomuus sisarusta kohtaan.

Se mikä puolestaan on sitä vakavemman luokan "hössöyttä" (lainausmerkeissä, koska sanana rajattomuus olisi parempi) on kun joku tietoisesti asettuu vanhemman ja lapsen väliin, ja tarkoituksellisesti vaikeuttaa vanhemman suhdetta lapseensa. Sellaisesta on leikki kaukana. Tämä voi näkyä niin, että vanhempaa mitätöidään vanhempana ja hänelle luodaan tunne, ettei ole hyvä vanhempi lapselleen, tai sitten niin, että lasta manipuloidaan vanhempaa vastaan. Ja tällaistahan voi tapahtua myös parisuhteessa äidin ja isän kesken.

Varmasti joku miettii, että kuka hullu noin toimisi. No kyllä niitä on. Ovat sellaisia, jotka ovat niin pahasti jääneet ilman rakkautta ja rajoja lapsena, etteivät tiedä mihin itse loppuvat ja mistä toinen alkaa. Isovanhempi näkee lapsenlapsesta tilaisuuden kokea tärkeyttä, ihailua itseään kohtaan, rakkautta&,läheisyyttä vanhemman roolista käsin jne. Mun ex-anoppi oli tällainen toisen miniänsä ja poikansa perhettä kohtaan. Sen kiukun mikä sihisi pystyi hengitysilmassa aistimaan, kun lapsi halusi äitinsä syliin. Kasvot olivat kireinä ärtymyksestä kälyn läheisyydessä, vaikka ei sanaakaan sanonut, niin viesti oli selvä: miksi sinä tänne tulit, olisi tullut vain lapsi isänsä kanssa. Oli kaikkea näitä mitä tässäkin ketjussa ollut, mm. keinutteli vauvaa sylissä hokien "äidin rakas" itseään tarkoittaen (silloin muuten kysyin exältä, että eikö hänestä äitinsä käyttäydy hullusti), yritti kaikin tavoin saada lapsen irti äidistä, riemuitsi ihan silminnähden kun lapsi tuli minun syliini ja sanoi jotenkin näin: Eikö olekin Emma-täti ihanin, paras ja lämpimin syli täällä. En muista tarkalleen kun tästä on jo kauan, mutta sen muistan että teki selvän viittauksen että minulla syli olisi "ihanampi" kuin äitinsä. Niin ja erittäin koomisena on jäänyt mieleen kerta, kun yritti saada minut ja exän sanomaan, että lapsi näyttää enemmän mummoltaan kuin äidiltään.

En kyllä tiedä miten tuolla porukalla menee nykyään, mutta nyt äitinä itse olen iloinen että erottiin exän kanssa.

Minä olen tuollainen harmiton hössö kuten sisaresi. Vasta tämä ketju on saanut minut tajuamaan, että joku äiti voi kokea käytökseni rajattomaksi. Menen siis esim. helposti ensimmäisenä lohduttamaan lasta, mutta olen oikeasti ajatellut että menen joutessani, ettei sen äidin aina tarvitse.

Voi olla, että olen joskus jopa selän takana jonkun äidin arvovaltaa murentanut. Mutta itselläni ei ole lapsia, olen vain lasten täti, ja koen että olen pikemminkin kuin kaveri, tai juuri sen verran vanhempi lapsi että se voi niitä muita lapsia vahtia. Siis niiden lasten mielikuvissa, en oletakaan että ne pitävät minua ihan täysivaltaisena ja äitiinsä verrattavana aikuisena vaan se "ei kerrota äidille" on pikemminkin lasten leikkiä.

Enkä siis tietenkään antaisi lasten syödä mitään mikä on niille pahaksi, mutta jos lapsi ei ole vaikka tahtounut pitää pipoa päässään en ole tehnyt siitä tappelua; olen huomannut että moni aikuinen ei muista miten kamalan kuuma leikkiessä tulee, vallankin jos on itse viluista sorttia ja lapsensa hikipää. Mutta nyt tajuan että luultavasti ei olisi pitänyt sanoa "panet sitten pipon takaisin kun mennään takaisin ettei äitisi näe." Sori siitä.

En usko että suurin osa tässä ketjusta puhuu tuollaisesta satunnaisesta arviointikyvyn puutteesta (siis sattuuhan niitä meille äideillekin ja paljon), vaan enemmänkin sellaisesta, että on täysin aistittavissa ja kosketeltavissa, että äidin halutaan siirtyvän "sivuun" muiden sukulaisten tieltä. Esimerkiksi tuo että mummo kutsuu itseään äidiksi lapsenlapselle viestii kyllä jonkinasteisesta taantumisesta ja harhaisesta kuvitelmasta, että voisi olla tällekin lapselle äiti. Se tuntuu (oikeasta) äidistä ihan hyvästä syystäkin pelottavalta ja ahdistavalta. Samaan linjaan kuuluu ap:n anopin tarve viettää vauvan kanssa aikaa kahden ja ähistä ja puhdista hänen ympärillään kuin olisi äiti. Jos et itse ole "leikkinyt äitiä" tädin roolista käsin, niin voit olla ihan huoletta. Minusta nuo ovat aika ymmärrettäviä heittoja nuoren ja lapsettoman tädin suusta. Ole siis ihan huoletta. Jos joskus teet jotain, mistä herää ajatus että toiminkohan hölmösti, niin sitä voi reippaasti huijata, että sori, nyt en ajatellut tätä loppuun, en tarkoittanut murentaa arvovaltaasi.

-se jota lainasit

Todistin itse jokin aika sitten, miten lapsi kysyi "äiti?" ja mummi vastasi siihen "no?". Lapsen äiti ei ollut paikalla.

Todella omituista. Kyseinen mummi sopii muutenkin tähän ketjuun erinomaisesti...

Minun anoppini teki tätä ja miehen kanssa pidettiin monta "puhuttelua" aiheesta. Siis vastaili kun lapsi pyysi äitiä, mutta lisäksi puhutteli itseään äitinä lapsille. Toki ymmärtäisin tämän jonkinlaisena automaationa, jos anopilla itselläänkin olisi ollut vaikka 10-vuotias lapsi, mutta kun omista vanhin oli jo 30. Ei meidän koululaisille onneksi enää tätä tee, kun nämä sanovat itsekin, että mitä sinä mummo sekoilet. Kun lapset olivat pieniä, niin tämä oli ihan normaalia käytöstä hänelle. Vieraiden edessä taisi hillitä tuota käytöstä.

Minä en ole koskaan pystynyt jättämään lapsiani anopille hoitoon. En edes nyt kun ovat isompia. Yksi syy on tähän on ihan kirkkaasti tuo äidin leikkiminen lapsille. En pysty luottamaan häneen. Toki muitakin juttuja on, mutta tämä oli pahin. Varsinkin kun yhden lapsemme kielen kehitys oli aikoinaan pahasti jäljessä, asiaa tutkittiin paljon, niin tuntui vielä pahemmalta sillä tiesin että omalle lapselle tuollainen on haastavaa ja mikä pahinta, olisi hyvinkin saattanut alkaa kutsumaan mummoa äidikseen, jos olisi usein nähty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on menossa ensikohtaaminen ketjun teemana olevan isoäidin kanssa koko pitkän korona-ajan jälkeen. Voi taivas, jos jotain hyvää on koronasta ollut niin se että on saatu olla rauhassa tältä showlta.

Meillä on kaupungissa sijaitsevassa okt:ssa meneillään remonttia ja kyseessä anoppi, joka asuu kaukana. Halusi välttämättä useamman viikon reissun nyt kun matkaan lähti, joten päädyttiin siihen että meillä ei kyllä nyt todellakaan onnistu yöpyminen viikkotolkulla kun pari päivääkin on jo ihan kestokyvyn rajoilla. Saatiin aikaiseksi ratkaisu, että isoäiti menee ihan lähellä sijaitsevaan hotelliin.

Meillä pyörii nyt ihan normaali etätyö- ja päiväkotiarki, ja lapsi vierastaa isoäitiään voimakkaasti, koska tämä käyttäytyy niin omituisesti jo pikkulapsenkin silmään. Sovittiin siis jo kauan ennen vierailun alkua, että sovitaan ihan päiväkohtaisesti, koska vietetään yhteistä aikaa ja koska ei. Ja että rauhoitetaan vierailuilta tietyt kohdat päivästä, esim se hetki kun pitää aamulla saada aikaiseksi se lähtö päiväkotiin ja on aikataulu päällä. Ok? Eikö kuulostakin selkeältä ja ihan reilulta? Eikö teistä vieraan asemassa olisi ihan mieluisaakin viettää osa päivästä ihan rauhassa ja toteuttaa oman mielen mukaista ohjelmaa?

No, tämän isoäidin kanssa se ei toimi. Tänä aamuna näin yläkerran ikkunasta, että rouva kävelee jo ainakin toista kertaa hiitaaasti talomme ohi. Ja kuinka ollakaan, päiväkotiin lähtiessä ihan sattumalta talon edessä törmättiin, kuten eilenkin. Ja eilen lapsen nukkumaanmenoajan lähestyessä, kun isoäidille oli jo tunti sitten sanottu hyvää yötä, alkoi yhtäkkiä takaterassilta kuulua jotain ääntä. "Huuu... huu huu..." Kun menin tilannetta tarkistamaan, niin anoppi siellä selkä kyyryssä ja silmät lautasen kokoisina kuiskaili tätä huhuiluaan. Kuulemma tuli takaovesta ja varovaisesti niin ei pelästytä lasta niin kovasti. Siis juuri tällainen epänormaali sekoilu lasta nimenomaan vieroksuttaa - isoäiti on kuin jokin saalistaja, joka vaanii väsymättä kohdettaan.

Eilisaamuna, kun olin yöpaidassa alkamassa pukeutumaan, näinkin ikkunan läpi anopin naaman katsomassa ikkunasta sisään. Muutenkin päivystää pihassamme koko ajan ja kiertää katsomassa, näkisikö meistä ikkunasta jonkin vilauksen. Siis todella kuumottavaa tehdä etätöitä ja olla videopalaverissa, kun ikkunan takana saattaa kohta seisoa joku tuijottamassa ja huiskuttamassa.

Siis hyvä tavaton, miten on mahdollista että joku aikuinen ihminen ei keksi itselleen mitään mukavampaa tekemistä kuin kärkkyä alistuvin katsein ikkunan takana? Kuin joku koira, joka odottaa makupalaa? Eikö olisi mukavampaa mennä kävelemään puistoon tai merenrantaan tai lukea vaikka kirjaa, tai mennä elokuviin tai mitä ikinä, kun tietää että sillä isäntäväellä ei ole aikaa olla seurana ennen kuin kello xx.xx? En suurin surminkaan voi kuvitella että tekisin tuollaista, siis ainakaan sen jälkeen kun olen jo täyttänyt 12 ja päässyt yli ensi-ihastuksesta ja ymmärtänyt, että kodin ympärillä stalkkaus on ahdistavaa.

On alkanut jo miehelle avautua, että kokee häntä syrjittävän ja on niin epäreilua, että häntä ei oteta kunnolla perheeseen mukaan. Tämä on niin hullua. Jos hän olisi normaali ihminen, niin ei olisi MITÄÄN, ei niin mitään ongelmaa siinä että viettää keskenään aikaa olohuoneessamme päivällä. Mutta kun ei ole , hän tulee silloin siihen työhuoneeseemme juttuseuraa etsimään.

Antakaa voimia.

Täytyy sanoa että jotkut ketjussa olleet aivan kummia miniöitä ja vaikuttaneet itse sekoprinsessoilta jotka hokee ammattimaista terminologiaa papukaijoina, mutta tämä. TÄMÄ menee yli ymmärryksen. Niin hullua touhua että naurattaa. Voisit tehdä käsikirjoituksen ja lähettää leffantekijöille, herkullista materiaalia. Vähän säälittävä mummeli mutta kaivaa parka omaa kuoppaansa.

Lähtee siis hotellilta teille?? Ei voi ymmärtää. Voimia!

Äläpä muuta sano!

Olen mielestäni nähnyt elämässä kaikenlaista ja ei hirveästi tule tilanteita, että ei löytäisi luontevaa tapaa jatkaa keskustelua missä vaan tilanteessa, eikä minusta ole edes vaikea ottaa asioita puheeksi.

Mutta mitä ihmettä voi sanoa, kun illalla joku puolisolle läheinen ihminen kyyristelee takaovella eikä kerro mitä on asiana, vaan viittilöi silmiään räpsytellen niin kuin salaliittolainen että olisi tulossa sisään. "Ai hei Leila, oletkin siellä meidän takaterassilla. Kiva nähdä. Äläpä kuitenkaan tule peremmälle, kun täällä on tosiaankin lapsen iltatoimet menossa ja sovittiin että et silloin tule". Vai pitäisikö huudella miehelle? "Hei kulta, äitisi tulikin uudestaan käymään! Täällä takaovella kyyristelee. Mitä? Ei, ei ole sanonut että mitä asiaa!"

Myöhempi kommentoija tästä ketjusta, meillä on kyllä ihan samanlaiset anopit. Tämä hiippailija myös on jo tällä vierailulla ehtinyt vaatia, että meidän pitäisi selittää tuskin puhumaan oppineelle lapselle, että hän on sitten lapselle yhtä läheinen ja tärkeä kuin toinen mumminsa (joka käyttäytyy normaalisti ja josta lapsi pitää). Ehdotti myös, että ruvetaan kutsumaan häntä myös mummiksi eikä isoäidiksi niin kuin tähän asti, niin sitten lapsi ymmärtää että hän on läheinen. Ei hahmota, miksi ei heti innostuta hänen hyvästä ideastaan.

Hän myös tasan tarkkaan mittaa ja vertailee, paljonko lapsen huomiota ja muita etuja minun äitini saa ja saman verran tulisi hänenkin vähintään saada. Ihan kuin olisi itsekin pieni lapsi. Tai jos lapsi leikkii hiekkalaatikolla ja ojentaa minulle tekemänsä "kakun" maistettavaksi, mummeli tivaa heti että entäs minä? Enkö minä saa kakkua?

Seuraavan kerran kun mummeli kykkii terassilla, soita poliisit. Voit väittää, että et tunnistanut, luulit äitiyshormonipäissäsi sarjamurhaajaksi.

Miksei miehesi pane äitiään ruotuun?

Itse kouluttaisin mummelia niin, että jokaisesta sopimusrikkomuksesta seuraa vuorokausi jäähyä. Minuuttikin etuajassa tapaamiseen--->mahdollisuus nähdä lasta seuraavan kerran ylihuomenna. Ihan sama, vaikka hän olisikin vieraassa kaupungissa hotellissa vain lapsenlasta nähdäkseen. Jos on tärkeää, luulisi kykenevän noudattamaan lapsen eduksi luotuja sääntöjä.

Itse olen vela, mutta jopa minun myötätuntoni riittää ymmärtämään, että lasten aamu- tai iltatoimia EI saa häiritä. Sen verran monen lapsiparan olen kuullut rappukäytävässä parkuvan, kun kiskotaan väkisin tarhaan tai nälkäisenä ja väsyneenä kotiin.

Kukaan ei jaksa alkaa kouluttaa aikaihmistä. On ne lapsetkin.

Meillä on kaksi metriä korkea aita ja sen portti lukossa.

Sen jälkeen kun mummeli tuli vaihteeksi riehumaan ja lähti poliisisaatossa.