Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Ei sitä ymmärrä muut kuin mummot, kuinka rakkaita lapsenlapset ovat ja kuinka paljon heistä saa iloa ja voimaa. Vanhalle ilo on tärkeää, se pitää mielen virkeänä ja voi estää jopa sairauksiakin puhkeamasta.
Äidin ei pidä olla siitä mustasukkainen, sehän on vain hetken tilanne kun käydään mummolassa.
Tietääkseni se on ihan lakisääteinen oikeus isovanhemmille tavata lapsenlapsia.
Itselleni mummo oli tärkeä lapsuudessa, mutta ei silti tehnyt äitiä tai isää tarpeettomaksi.
Suurimman kasvatusvastuun vanhemmat silti kantaa, isovanhemmilla on oikeus vain iloita lapsista.
Ymmärrän miehen asenteen, ei halua loukata ketään osapuolta.
Ennen nuo asiat olivat luonnollisia, nyt niistä tehdään ongelmia ihan turhaan.
Oletko sä lukenut ketjua lainkaan? Ei tässä kukaan valita siitä, että mummoa tavataan joko mummolassa tai perheen kotona, vaan muuten vain isovanhempien rajattomasta käytöksestä.
Ja kyllä ne on vanhemmat, jotka määrittelee, ketä lapsi tapaa ja ketä ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sitä ymmärrä muut kuin mummot, kuinka rakkaita lapsenlapset ovat ja kuinka paljon heistä saa iloa ja voimaa. Vanhalle ilo on tärkeää, se pitää mielen virkeänä ja voi estää jopa sairauksiakin puhkeamasta.
Äidin ei pidä olla siitä mustasukkainen, sehän on vain hetken tilanne kun käydään mummolassa.
Tietääkseni se on ihan lakisääteinen oikeus isovanhemmille tavata lapsenlapsia.
Itselleni mummo oli tärkeä lapsuudessa, mutta ei silti tehnyt äitiä tai isää tarpeettomaksi.
Suurimman kasvatusvastuun vanhemmat silti kantaa, isovanhemmilla on oikeus vain iloita lapsista.
Ymmärrän miehen asenteen, ei halua loukata ketään osapuolta.
Ennen nuo asiat olivat luonnollisia, nyt niistä tehdään ongelmia ihan turhaan.
Isovanhemmilla ei ole minkäänlapsia OIKEUKSIA toisen lapsiin.
Ai jaa mutta tiedätkö, että lapsella on oikeus isovanhempiin!

Lapsella on oikeus terveisiin ihmissuhteisiin.
Vanhemmat arvioivat ketkä sellaisia ovat.

Sorry! Piti kirjoittaman, että normaaleihin isovanhempiin.

Lähtökohtaisesti kyllä, mutta vanhempien tehtävä on määritellä, mitkä ihmissuhteet ovat lapselle mahdollisesti haitallisia ja toimia sitten sen mukaan lapsen parhaaksi.
Tässä ei ole kyse siitä, että lähtökohtana olisi oletus isovanhempien haitallisesta toiminnasta. Varmasti jokainen allekirjoittaa, että ihanne on isovanhempien läsnäolo nuoremman perheen elämässä ilman suurempia ristiriitoja.
Joskus nämä ovat väärinkäsityksiä, jotka saa hoidettua puhumalla.
Aina asiat eivät kuitenkaan ole niin yksioikoisia, eivätkä järjesty edes mutkien ja useiden vuosien yrittämisen jälkeen. Tällöin on ymmärrettävää, että tilanteelle on tehtävä jotain, ja joskus jotain = etäisyyden ottaminen. Kuulostaa kurjalta, ja oikeasti onkin sitä, mutta ratkaisuna silti täysin ok jos sillä saadaan parannettua koko perheen hyvinvointia.
Vuosikausien paha olo ei ole kenenkään etu.
Sinäkö taas?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sitä ymmärrä muut kuin mummot, kuinka rakkaita lapsenlapset ovat ja kuinka paljon heistä saa iloa ja voimaa. Vanhalle ilo on tärkeää, se pitää mielen virkeänä ja voi estää jopa sairauksiakin puhkeamasta.
Äidin ei pidä olla siitä mustasukkainen, sehän on vain hetken tilanne kun käydään mummolassa.
Tietääkseni se on ihan lakisääteinen oikeus isovanhemmille tavata lapsenlapsia.
Itselleni mummo oli tärkeä lapsuudessa, mutta ei silti tehnyt äitiä tai isää tarpeettomaksi.
Suurimman kasvatusvastuun vanhemmat silti kantaa, isovanhemmilla on oikeus vain iloita lapsista.
Ymmärrän miehen asenteen, ei halua loukata ketään osapuolta.
Ennen nuo asiat olivat luonnollisia, nyt niistä tehdään ongelmia ihan turhaan.
Isovanhemmilla ei ole minkäänlapsia OIKEUKSIA toisen lapsiin.
Tämä viesti oli siis vastaajalle.

Kultamummiko se siellä?

Kerro toki se lakipykälä, jossa tuo isovanhempien tapaamisoikeus on mainittu! (Vihje: sellaista ei ole)
Nimenomaan, isovanhemmilla ei ole oikeuksia. Kaikilla lapsenlapsilla ei myöskään ole terveitä isovanhempia, joten sekään ei voi olla "oikeus", joka sellaisenaan lankeaa jokaisen lapsen osalle. Kaikilla ei ole elämässä niin hyvä tuuri.
Nyt tärkeintä on sinun valistaa itseäsi terveistä psyykkisistä rajoista ja niiden määrätietoisesta kommunikoinista ja asettamisesta toiselle. Kannattaa myös kuivaharjoitella sitä, miten toimit, jos rajaton isovanhempi rikkoo asettamaasi rajaa. Yllättävän monelle rajojen hyväksyminen ja sietäminen on todella vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sitä ymmärrä muut kuin mummot, kuinka rakkaita lapsenlapset ovat ja kuinka paljon heistä saa iloa ja voimaa. Vanhalle ilo on tärkeää, se pitää mielen virkeänä ja voi estää jopa sairauksiakin puhkeamasta.
Äidin ei pidä olla siitä mustasukkainen, sehän on vain hetken tilanne kun käydään mummolassa.
Tietääkseni se on ihan lakisääteinen oikeus isovanhemmille tavata lapsenlapsia.
Itselleni mummo oli tärkeä lapsuudessa, mutta ei silti tehnyt äitiä tai isää tarpeettomaksi.
Suurimman kasvatusvastuun vanhemmat silti kantaa, isovanhemmilla on oikeus vain iloita lapsista.
Ymmärrän miehen asenteen, ei halua loukata ketään osapuolta.
Ennen nuo asiat olivat luonnollisia, nyt niistä tehdään ongelmia ihan turhaan.
Kultamummiko se siellä?
Sinä se sitten jaksat, kiirettä pitää koneella. Kai sinäkin jotain työtä saisit kun vain näytät, että osaat.
Mummi menee nyt töihin, jääkaapissa on välipalaa.
Edes vanhemmilla ei ole lakisääteisiä oikeuksia tavata lapsiaan. Oikeudet ovat lapsella, eivätkä ne ymmärrettävästi ulotu isovanhempiin.
Moni isovanhempi on haitaksi, ei vähiten koska miettii 9164:n tavoin asiaa vain omalta kannaltaan. Että lapsenlapsesta on iloa, huvia ja jopa terveyden lähdettä hänelle itselleen, kellepä muulle…
Vierailija kirjoitti:
Ei sitä ymmärrä muut kuin mummot, kuinka rakkaita lapsenlapset ovat ja kuinka paljon heistä saa iloa ja voimaa. Vanhalle ilo on tärkeää, se pitää mielen virkeänä ja voi estää jopa sairauksiakin puhkeamasta.
Äidin ei pidä olla siitä mustasukkainen, sehän on vain hetken tilanne kun käydään mummolassa.
Tietääkseni se on ihan lakisääteinen oikeus isovanhemmille tavata lapsenlapsia.
Itselleni mummo oli tärkeä lapsuudessa, mutta ei silti tehnyt äitiä tai isää tarpeettomaksi.
Suurimman kasvatusvastuun vanhemmat silti kantaa, isovanhemmilla on oikeus vain iloita lapsista.
Ymmärrän miehen asenteen, ei halua loukata ketään osapuolta.
Ennen nuo asiat olivat luonnollisia, nyt niistä tehdään ongelmia ihan turhaan.
On siinä kauhea taakka pienelle lapselle, jos hänen pitää tuottaa iloa ja voimaa mummulle, ja siinä samassa ehkäistä sairauksia!
Eikä se äiti ole mustasukkainen, vaan suojelee lastaan rajattomalta, mahdollisesti vaaralliselta henkilöltä.

Pieni lapsi hoidossa ja äiti vaan trollaa koneella aamusta iltaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sitä ymmärrä muut kuin mummot, kuinka rakkaita lapsenlapset ovat ja kuinka paljon heistä saa iloa ja voimaa. Vanhalle ilo on tärkeää, se pitää mielen virkeänä ja voi estää jopa sairauksiakin puhkeamasta.
Äidin ei pidä olla siitä mustasukkainen, sehän on vain hetken tilanne kun käydään mummolassa.
Tietääkseni se on ihan lakisääteinen oikeus isovanhemmille tavata lapsenlapsia.
Itselleni mummo oli tärkeä lapsuudessa, mutta ei silti tehnyt äitiä tai isää tarpeettomaksi.
Suurimman kasvatusvastuun vanhemmat silti kantaa, isovanhemmilla on oikeus vain iloita lapsista.
Ymmärrän miehen asenteen, ei halua loukata ketään osapuolta.
Ennen nuo asiat olivat luonnollisia, nyt niistä tehdään ongelmia ihan turhaan.
Isovanhemmilla ei ole minkäänlapsia OIKEUKSIA toisen lapsiin.
Ai jaa mutta tiedätkö, että lapsella on oikeus isovanhempiin!
Ihanko totta? Mitenkä tämä asia hoituu esim meidän tilanteessa kun yksikään isovanhempi ei ole kiinnostunut lapsenlapsista eikä halua nähdä, tavata, pitää yhteyttä? Ketään ei kiinnosta sen vertaa että edes ristiäisiin olisi tultu.
Mitenkäs nyt perään näitä lapsen oikeuksia? Niinpä, vilaustakaan ei ole yhdestäkään isovanhemmasta näkynyt seitsemään vuoteen

täysin rajaton, mutta onneksi ulkopuolisille vaaraton?

Mutta eihän ongelma sitten sinua koske ;DDDDDDDD

Mitenkäs nyt perään näitä lapsen oikeuksia? Niinpä, vilaustakaan ei ole yhdestäkään isovanhemmasta näkynyt seitsemään vuoteenMutta eihän ongelma sitten sinua koske ;DDDDDDDD
Joo, se ongelma ei koske että olisi tuppautuvat rajattomat isovanhemmat. Mutta se koskee että on niin välinpitämättömät isovanhemmat että lapset eivät edes tiedä heidän olemassaolostaan. On todella pahasti vikaa ihmisessä kun on niin itsekäs että oma lapsi tai lapsenlapsi ei kiinnosta tippakaan ja edes kerran vuodessa ei viitsi soittaa.