Miten muutto toiselle paikkakunnalle onnistuu käytännössä?
Ehkäpä tyhmä kysymys, mutta en ole aikaisemmin törmännyt tällaiseen tilanteeseen vaikka monta muuttoa saman kaupungin sisällä takana, joten olisi tosi kiva kuulla kokemuksia muilta!
Olen muuttamassa yksin 500km päähän ja tietysti käyttäen muuttofirmaa. Ajatus oli että olen vanhassa asunnossa ohjeistamassa muuttomiehiä ja heidän lähdettyä teen nopean pikasiivouksen. Varsinainen muuttosiivous on tehty tietysti jo aiemmin niin että muuton jälkeen tarvitsee luututa vain eteinen ja se huone mihin muuttolaatikot ja huonekalut on koottu. Sitten hyppään itse junaan kohti uutta kaupunkia ja avaimet laitan kuriiripalvelulla uudelle omistajalle myöhemmin.
Tähän asti ok, mutta mitäs sitten? Onko tapana antaa uuden asunnon avaimet muuttomiehille ja he aloittavat tavaran lastaamisen uuteen asuntoon ilman minua kun ovat ensin paikalla? Vai kuuluuko minun lähteä junaan kesken muuton jotta olen valmiina uudessa kaupungissa ottamassa muuttomiehet vastaan ja muuttomiehet sulkevat ovet? Tällöin tulisin itse myöhemmin siivoamaan vanhan asunnon, mutta tuntuu typerältä matkustaa yhteensä 1000km yhden huoneen luuttuamisen takia. Vai ostanko tähän työhön siivousfirman, mutta miten tämä toimii avaimien kanssa?
Seitsemän muuttoa takana elämän varrella joten tunnen itseni vähän tyhmäksi tämän ongelman kanssa, mutta aiemmin joko saman kaupungin sisällä tai miehen kanssa niin että toinen voi olla toisessa päässä ottamassa muuttokuorman vastaan ja toinen siivoamassa toisessa. Joten olen kiitollinen kaikesta avusta ja ideoista :)
Kommentit (30)
Yleensähän vanha asunto pidetään hiukan pidempään, jotta ehtii rauhassa siivota. 1000km on pitkä matka. Silti ehkä kävisin erikseen siivoamassa.
Perheellisenä tuo ei olisi ongelma. Toinen menisi sinne uuteen asuntoon ja toinen jäisi vanhaan. Jos asut ja muutat yksin, pyytäisin kyllä ystävän apua.
Mites se juna? Meneekö suoraan nykyiseltä paikkakunnalta uudelle? Jos näin hyvä tuuri olisi, ehdit sillä nopeammin perille kuin muuttoauto. Muussa tapauksessa vaihdot kestää.
Parasta on varmaan kysyä firmalta miten yleensä on toimittu, ottaako he avaimet. Riskialttiilta se tietysti vähän tuntuu.
Itse kun olen sinkkuna joutunut tai aina saanut ja pian saan taas luultavsti muuttaa, ellen saa uutta työtä lähempää. Olen joskus päässyt muuttofirman kyytiin. Joskus olen mennyt edeltä joskus muuttofirma on mennyt edeltä. Joskus harmittanut ne tilanteet kun edellinen vuokranantaja on halunnut selvästi rahastaa ja alkanut vänkäämään asunnon kunnosta ja ollut sitä mieltä ettei se ole "tarpeeksi siisti" ja halunnut pitää takuu vuokran.
- Kalliita nämä muuttamiset sinkulle kun pitää olla sekä uusi takuuvuokratallennettuna ja vähintään odottaa, että saa takuu vuokran takaisin ja sitten tietysti omat kulut muutosta ja muutofirman palkkaamisesta koska ei itsellänei ole aina ehtinyt muodostua sellaista lähipiiriä / kavrereita, joita kehtaisi pyytää muuttoavuksi.
Ehkä vielä joskus saan pysyvän työsuhteen. Ehkä vielä joskus kohtaan hänetkin jonka kanssa muuttaa yhteen
T. Akateeminen pätkätyöläinen, välillä myös työtön.
Sulla siis on jo uuden kämpän avaimet? Kun usein ne joutuu taikomaan ekana uudelle paikkakunnalle muuttaessa.
Vierailija kirjoitti:
Sulla siis on jo uuden kämpän avaimet? Kun usein ne joutuu taikomaan ekana uudelle paikkakunnalle muuttaessa.
Niin yksi osa muuttojen kalleudesta se, että tosinaan voi joutua pitämään kahta asuntoa yhtä aikaa vuokralla, jotta ennätään muuttaa ja siivota vanhan asunnon. Ja kulkemaan näiden asuntojen väliä... Hallituksemmekin on päättänyt kannustaa muuttamista mm. kiristömällä asumistuen saannin ehtoja.

Jos toimii lain mukaan, niin ei tuota tarvita, kuun vaihteessa kun on pari päivää mahdollista pitää molemmat asunnot, vaikka maksaa vuokraa vain siitä uudesta.
Osta myös siivouspalvelu yritykseltä ja kysy, voisitko matkustaa muuttokuorman mukana?
Loppusiivous ei maksa maltaita, jos valmistelet itse aiemmin kaapit, uunit, ikkunat, kylppärin.
Periaatteessa jää vain lattiapinnat.
Jotkut muuttofirmat tarjoavat tätäkin vaihtoehtoa.
Kannattaa kysyä tarjousta myös muuttofirmalta, joka on siellä uudessa päässä. Joskus sattuu hyvinkin, että onkin halvempaa, jos sattuu muutakin matkaa reitille.
Yksinkertaisinta olisi, että saisit jonkun kaverin/sukulaisen toiseen päähän ja olisit itse toisessa. Silloin ei ole niin kiire. Avaimenkin voit antaa uudelle asukkaalle jo aiemmin ja jättää omasi asuntoon kun lähdet sieltä.
Itse en paikkakuntaa muttanut. Muutin aluelta eri alue. Koska mutin yksin ilman apuvoimia. Olin paikalla kun muttomiehet tuli ja annoin uuden kotini avaimet heille.Perille kerkisin onneksi siksi kun tekivät lähtöä.Olisivat lisäneet vain tunnin palkkion .jos olisin esim.Myöhästynnyt 15min.Vaikea nevoa kun ei kokemusta ja matkasi on tosi pitkä muutaessa.Eikö edes 1 henkilö olisi ollut joka olisi vain vastaanottamassa mutto miehet uusi kotisi?Ilman joutuisi auttaa muutossa.
Sovit muuttajien kanssa että tuovat seuraavana päivänä että ehdit itse paikalle vastaan, huonekalut pärjännee yön yli pakettiautossa, elektroniikan kuskaat itse.
Heidänkin täytynee varautua pitkään ajomatkaan, täytyy muistaa että heidän pitää ajaa takaisin.
Vaihtoehtona että myyt kaikki huonekalut ja ostat uuet tilalle.
Kannattaa omistaa ilmapatja tälläsiä tilanteita varten, saa itse kannettua, ei tarvii lattialla nukkua.
Maz kirjoitti:
Sovit muuttajien kanssa että tuovat seuraavana päivänä että ehdit itse paikalle vastaan, huonekalut pärjännee yön yli pakettiautossa, elektroniikan kuskaat itse.
Heidänkin täytynee varautua pitkään ajomatkaan, täytyy muistaa että heidän pitää ajaa takaisin.
Vaihtoehtona että myyt kaikki huonekalut ja ostat uuet tilalle.
Tiedätkö, paljonko muuttofirmaa ottaa ylimääräisistä tunneista?
Ja asiakas maksaa myös sen paluumatkan.
No me lähdettiin Oulusta Tikkurilaan. Esikuormattiin kaikki laatikoihin. Aamu kuudelta alettiin lastaamaan. Sitten siivottiin asunto ja lähdettiin. Etupenkki oli 3-istuttava. Hyvin minä ja raskaana oleva vaimoni mahduttiin. Tikkurilassa purettiin kuorma. Kaivettiin kahvinkeitin ja eväät esiin, levitettiin patjat ja alettiin asua. Kuski Lähti ajamaan klo 16 takaisin Ouluun. Rattimies oli näköjään.
AP täällä, kiitos hurjasti kaikille vastanneille! Mielenkiintoista kuulla varsinkin yksin muuttaneiden kokemuksia miten asiat on toimineet, näemmä käytäntöjä on monenlaisia.
Juna näyttäisi olevan perillä noin tuntia lyhyemmässä ajassa kuin mitä ajomatka on, tietysti vielä aikaisemmin jos muuttoauto pysähtyy pidemmälle tauolle. Toki aikaa menee rautatieasemalle siirtymiseen molemmissa päissä ja myöskin pitäisi tietää melko tarkkaan milloin muuttoauto lähtee pihasta, jotta osaisi ostaa lipun oikeaan junaan ennakkoon. Jonkinlaiset mahdollisuudet on siis ehtiä ottamaan muuttokuorma vastaan, mutta monta liikkuvaa osaa joten sen varaan ei voi laskea.
Joku kysyi ovatko asunnot omia. Olen myymässä nykyistä omistusasuntoa ja muuttamassa vuokralle uuteen kaupunkiin. Uuden asunnon avaimet on tarkoitus hakea ennen muuttoa ja samalla hoitaa paikkakunnalla muitakin asioita, joten ne on sentään valmiina ja voin tarvittaessa antaa muuttoauton mukaan.
Mahdoton ajatus ei ole sekään että tulee myöhemmin siivoamaan, pyrin järjestämään niin että voisin pitää molemmat asunnot ainakin muutaman viikon yhtä aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Osta myös siivouspalvelu yritykseltä ja kysy, voisitko matkustaa muuttokuorman mukana?
Loppusiivous ei maksa maltaita, jos valmistelet itse aiemmin kaapit, uunit, ikkunat, kylppärin.
Periaatteessa jää vain lattiapinnat.
Jotkut muuttofirmat tarjoavat tätäkin vaihtoehtoa.
Tämähän oli fiksu idea, pitää kysäistä muuttofirmoilta olisiko tällainen mahdollista heidän kauttaan. Helpottaisi varmaan paljon.
Vierailija kirjoitti:
Yksinkertaisinta olisi, että saisit jonkun kaverin/sukulaisen toiseen päähän ja olisit itse toisessa. Silloin ei ole niin kiire. Avaimenkin voit antaa uudelle asukkaalle jo aiemmin ja jättää omasi asuntoon kun lähdet sieltä.
AP taas, jos asuntokaupat järjestyy hyvin niin voisin antaa uudelle omistajalle avaimet ennakkoon ja tosiaan jättää oman avaimen asuntoon.
Ja sain tästä idean että ehkä ostajan kanssa voisi yrittää sopia että jätän muutosta tulleen sotkun jälkeeni ja pudottaa kauppahintaa muutamalla satasella korvaukseksi. En tiedä onko tällainen yleinen käytäntö, mutta joutunevat luutuamaan eteisen lattian joka tapauksessa oman muuttonsakin jäljiltä ja kaikki muuhan olisikin jo valmiiksi siivottuna.
Maz kirjoitti:
Sovit muuttajien kanssa että tuovat seuraavana päivänä että ehdit itse paikalle vastaan, huonekalut pärjännee yön yli pakettiautossa, elektroniikan kuskaat itse.
Heidänkin täytynee varautua pitkään ajomatkaan, täytyy muistaa että heidän pitää ajaa takaisin.
Vaihtoehtona että myyt kaikki huonekalut ja ostat uuet tilalle.
Elektroniikkaa taitaa olla mahdotonta kuskata itse junassa, tarkoituksena on viedä itse tärkeimmät mitä saa mahtumaan matkalaukkuun ja ehkä rinkkaan. Taulu-tv, pöytätietokone ja vastaavat ei kyllä mene mitenkään yksin.
Yksinkertaisinta on jutella muuttofirman kanssa tilanteesta. He eivät yleensä pidä pitkiä taukoja kesken työkeikan, mutta tottakai aikataulun voi sopia toisinkin. Itse olin siivoamassa jälkiä muuttomiesten tyhjentäessä asuntoa, lähdin ajamaan heidän jälkeensä uudelle paikkakunnalle ja kuitenkin saavuin perille ennen heitä.
Neuvoin muuttofirman työntekijöitä jäämään matkalla pidemmälle tauolle vaikka syömään, jotta kerkesin itse hakea uudella paikkakunnalla uuden asunnon avaimet ja mennä muuttomiehiä vastaan asunnolle.
Muuttomiehet ovat ihmisiä joten jutellen asiat järjestyy parhaiten.
Jos minulla olisi ollut asunnon avaimet valmiina, olisin tietenkin antanut vara-avaimen muuttomiehille jo etukäteen. Paljon aikaa se ei säästä kun ovat usein niin nopeita että yhden ihmisen irtaimisto ja huonekalut siirtyvät alle kymmenessä minuutissa ylempiinkin kerroksiin. Heille voi antaa luvan jättää vara-avain asuntoon tai yksinkertaisesti neuvoa odottamaan kunnes kaikki on hoidettu ja paperit voidaan allekirjoittaa.
Annan avaimet muuttomiehille, kyllä ne ilman minua osaavat tavarat asuntoon kantaa.