Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päivähoitoikäisen lapsen kuuluu olla ikäistensä kanssa leikkimässä. Ei mummolassa jauhamassa mummon käpylehmistä.
Sitä nuorempi kuuluu kotiin. Ei mummolaan jauhamaan käpylehmistä.
Eikä se mummo ole mikään portinvartija sukuun tai historiaan. Vaikka miten itse niin kuvittelisikin!
No sinä et sitä määrittele mihin lapsi kuuluu ja mihinkä ei. Jonkun mielestä lapsi kuuluu sirkuskouluun ja muskariin, jonkun mielestä mummolaan, joku ajattelee että lapsen on kykittävä ainoastaan kotona. Sinä et päätä mihin lapset "kuuluvat"... Sopivassa suhteessa kotiinsa, pihalle, että mummolaan jos minulta kysytään ja lapsilta itseltään. Kärttävät pääsyä nyt korona aikaan ❤️mutta meille ei voi tulla sisälle kun pappa on riskiryhmää
En minä sitä määrittelekään vaan kasvatustieteen ja lasten kehityksen ammattilaiset. Oletko edes kuullut varhaiskasvatuksesta? Kiintymyssuhteesta?
Mummola ei ole lapselle millään tavoin olennainen asia. Mummo on korvattavaissa muilla sukulaisilla, ystävillä, naapureilla, kummeilla.
Miksi lapseton viettää aikaa tässä ketjussa? Juttusi paljastavat että lapsia ei ole ja olet hyvin nuori. Ehkä jäänyt jostain vaille lapsena..!
Kolmen teinin äiti jolla opettajakoulutus. Nuo on ihan tutkittuja juttuja kaikki jotka mainitsin.
Miksi sinä täällä notkut? Kun et mitään tajua.
Ai että ihminen jolla on opettajan koulutus ja lapsia, väittää että "mummo on korvattavissa". Osaatko sitten ammatti-ihmisenä kertoa minkä vuoksi päiväkodeissa on tapana viettää isovanhempien päiviä vaikka isovanhemmat olisivat korvattavissa vaikkapa naapureilla? Oletko näitä äitejä jotka periaatteen vuoksi eristävät lapset isovanhemmistaan, se selittäisi? Jos olet niin suren lastesi takia. Isovanhempien suureen joukkoon mahtuu heitäkin joilla omat ongelmat heijastuvat suhteessa lapsenlapsiin mutta ylivoimainen enemmistö on viisasta, luotettavaa sakkia joilla on paljon annettavaa (henkistä pääomaa, tietoa, kädentaitoja, sydämen sivistystä, rakkautta!!) lapsenlapsilleen. Tuntuu vähän että se asia harmittaa sinua, ei kai lastesi mummo ole ollut paremmassa suosiossa kuin sinä, minkä ymmärtäisin hyvin !
Eri
Kyllä mäkin väittäisin, että mummo korvattavissa.
Vai osaisitko selittää mistä mä oon jäänyt paitsi kun mulla ei ollut syntyessäni kuin toinen mummo hengissä?
Menetys on ollut isälleni varmasti todellinen kun on menettänyt äitinsä mutta en minä ole jäänyt mistään paitsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aika varma, että anoppi ei rakasta mun vauvaa, vaikka hän näin väittää. Ainakin hänellä on todella outo tapa näyttää sitä, hän ei ole koskaan esim kysynyt, että milloin vauva on viimeksi syönyt, että onkohan hänellä nälkä, onkohan vauva väsynyt, onkohan vaippa märkä tai mitään muuta joka osoittaisi sitä, että hän välittää yhtään vauvan tarpeista.
Ja me ollaan vietetty aivan liian paljon aikaa anopin seurassa, nyt kadun sitä, koska vauvani selkeästi kärsi siitä. Hän ei ole myöskään koskaan kysynyt mistä vauva tykkää, antanut leikkiä tai mitään. Hän on vain ja ainoastaan kiinnostunut siitä, mitä vauva voi hänelle tehdä, eli antaa sitä huomiota mitä anoppi kaipaa, ja olla anopin sylissä että anoppi saa antaa sitä "rakkautta". Hän yrittää jatkuvasti painostaa ja manipuloida minua jättämään vauvani hänelle hoitoon. Ei tule tapahtumaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Pidetään, me äiteinä ja naisina toistemme puolta yli sukupolvirajojen ja rakastetaan näitä arvokkaita aarteita yhdessä."
Joo, alan heti pitämään mummon puolta kun hänkin pitää minun puolta. Toistaiseksi en ole huomannut semmoista. Vai miltä kuulostaa toteamukset:" lähde juhlimaan, niin minä hoidan vauvan"(ikää 1 kk) tai "ei ole enää mitään hätää, mummo on tässä. Kyllä äitisi parhaansa yrittää, mutta se on niin kiireinen, mummo sinut hoitaa." (vauva 5 vkoa) tai jatkuva minun arvostelu ja haukkuminen ulkopuolisille. Jos mummo vaikka aloittaisi julkisella anteeksi pyynnöllä (myös nämä ulkopuoliset ihmiset saisivat sitten tietää totuuden) niin katsotaan sen jälkeen uudelleen niitä hoitovuoroja..
Argh kuulostaa niin tutulta! Vauva oli muutaman viikon niin anoppi ehdotteli elokuvia mihin voitais miehen kanssa lähteä ja hän voisi hoitaa vauvaa. Samoin yritti häätää mua hotelliin nukkumaan. Yökylään pummataan joka $#%&@ kerta kun nähdään. Kesäksi hän voisi lähteä vauvan kanssa kahdestaan espanjaan (vauva syntyi siis tämän vuoden alussa). Halusi järjestää nimiäiset kotonaan ja ostaa nimiäismekon. En kestä enää ja kun miehelle yritän puhua niin saadaan vain riita aikaiseksi. Miehen mielestä äitinsä on vain ystävällinen eikä edes tosissaan.. eipä. Mies voisi mun puolesta muuttaa takaisin äidilleen niin äiti voisi hoitaa vaikka poikaansa ja jättäisi mut ja vauvan rauhaan.
Heh, sun viimenen lause herätti muistoja :)
Itse sanoinkin lasteni mummolle, että mun puolesta saat omille lapsilles tehdä mitä haluat mutta mun lapsista päätän minä.Saattoi olla niitä ratkaisevia lausahduksia joista vähitelln mummokin alkoi ymmärtää, että hän ei ole lasteni äiti. Tai ainakin teeskentelee jo sujuvasti ymmärtävänsä asiaa, se riittää mulle.
Mun anoppi puhuu pahaa myös lapsistaan. Kerran haukkui (minulle) oikein kunnolla mieheni, kun tämä introverttinä ja sosiaalisesti kömpelönä oli kieltäytynyt isosta sukukokouksesta ja jossain kumminkaiman synttäreillä käytiin pikaisesti. Ei ollut jonkun tätinsä kanssa jutellut siellä ollenkaan (miehen inhokki, joka aina yrittää käännyttää syntisiä), ja aina saa hävetä kun se Teemu on tuollainen.
Pari päivää tämän jälkeen jotain kasvatusneuvoja oli taas ”neuvomassa”. En ollut samaa mieltä, johon anoppi totesi, että kyllä hän kolme lasta kasvattaneensa tietää paremmin kuin minä. Suusta lipsahti, että etkös pari päivä sitten sanonut, että sitä Teemua saa aina hävetä? Että se siitä laadukkaasta kasvatuksesta. Jotain siinä sitten solvasi vihaisena ja katosi nkyvistä.
Jo se, että jatkuvasti moittii poikaansa tämän puolisolle kertoo jo, kuinka korkealle sitä lastaan arvostaa. Haukkuu myös muita lapsiaan. Itseään ei kritisoi, hänestä kun puuttuu vain viat!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Pidetään, me äiteinä ja naisina toistemme puolta yli sukupolvirajojen ja rakastetaan näitä arvokkaita aarteita yhdessä."
Joo, alan heti pitämään mummon puolta kun hänkin pitää minun puolta. Toistaiseksi en ole huomannut semmoista. Vai miltä kuulostaa toteamukset:" lähde juhlimaan, niin minä hoidan vauvan"(ikää 1 kk) tai "ei ole enää mitään hätää, mummo on tässä. Kyllä äitisi parhaansa yrittää, mutta se on niin kiireinen, mummo sinut hoitaa." (vauva 5 vkoa) tai jatkuva minun arvostelu ja haukkuminen ulkopuolisille. Jos mummo vaikka aloittaisi julkisella anteeksi pyynnöllä (myös nämä ulkopuoliset ihmiset saisivat sitten tietää totuuden) niin katsotaan sen jälkeen uudelleen niitä hoitovuoroja..
Argh kuulostaa niin tutulta! Vauva oli muutaman viikon niin anoppi ehdotteli elokuvia mihin voitais miehen kanssa lähteä ja hän voisi hoitaa vauvaa. Samoin yritti häätää mua hotelliin nukkumaan. Yökylään pummataan joka $#%&@ kerta kun nähdään. Kesäksi hän voisi lähteä vauvan kanssa kahdestaan espanjaan (vauva syntyi siis tämän vuoden alussa). Halusi järjestää nimiäiset kotonaan ja ostaa nimiäismekon. En kestä enää ja kun miehelle yritän puhua niin saadaan vain riita aikaiseksi. Miehen mielestä äitinsä on vain ystävällinen eikä edes tosissaan.. eipä. Mies voisi mun puolesta muuttaa takaisin äidilleen niin äiti voisi hoitaa vaikka poikaansa ja jättäisi mut ja vauvan rauhaan.
Heh, sun viimenen lause herätti muistoja :)
Itse sanoinkin lasteni mummolle, että mun puolesta saat omille lapsilles tehdä mitä haluat mutta mun lapsista päätän minä.Saattoi olla niitä ratkaisevia lausahduksia joista vähitelln mummokin alkoi ymmärtää, että hän ei ole lasteni äiti. Tai ainakin teeskentelee jo sujuvasti ymmärtävänsä asiaa, se riittää mulle.
Mun anoppi puhuu pahaa myös lapsistaan. Kerran haukkui (minulle) oikein kunnolla mieheni, kun tämä introverttinä ja sosiaalisesti kömpelönä oli kieltäytynyt isosta sukukokouksesta ja jossain kumminkaiman synttäreillä käytiin pikaisesti. Ei ollut jonkun tätinsä kanssa jutellut siellä ollenkaan (miehen inhokki, joka aina yrittää käännyttää syntisiä), ja aina saa hävetä kun se Teemu on tuollainen.
Pari päivää tämän jälkeen jotain kasvatusneuvoja oli taas ”neuvomassa”. En ollut samaa mieltä, johon anoppi totesi, että kyllä hän kolme lasta kasvattaneensa tietää paremmin kuin minä. Suusta lipsahti, että etkös pari päivä sitten sanonut, että sitä Teemua saa aina hävetä? Että se siitä laadukkaasta kasvatuksesta. Jotain siinä sitten solvasi vihaisena ja katosi nkyvistä.
Jo se, että jatkuvasti moittii poikaansa tämän puolisolle kertoo jo, kuinka korkealle sitä lastaan arvostaa. Haukkuu myös muita lapsiaan. Itseään ei kritisoi, hänestä kun puuttuu vain viat!
Juuri tota anoppi on kans sanonut, että kyllä hän vauvoja osaa hoitaa kun hänellä on 2 lasta. No eipäs ole näyttänyt sitä mitenkään, ja tästä on yli 30 vuotta! Minunko pitäisi vaan luottaa siihen, että kyllä hän osaa vaikka hän 4 tunnin jälkeen väitti mulle että ei vauvalla ole nälkä, eikä antanut mun imettää sitä. Itse anoppi mussuttaa joka 2 tunti jotain..
Vauvan hoidossa yksi keskeinen asia on sensitiivisyys vauvan tarpeille. Ei se riitä, että fyysisesti saa pidettyä lapsen hengissä, jos vauva kasvaa sellaisessa ympäristössä, että hänen tarpeisiinsa ei vastata oikeaan aikaan, eikä häntä ymmärretä.
Rajaton ihminen, joka ei koskaan ole väärässä omasta mielestään, on karmea vauvan hoitaja. Paremmin tietäjä tunkee tuttipulloa väkisin vauvan suuhun, rutistelee ja herättelee tarpeettomasti ja hakee pönkitystä omalle erinomaisuudellen avuttoman vauvan kustannuksella. Se, että on onnistunut pitämään lapsen hengissä aikuiseksi, ei mitenkään merkitse, että on onnistunut kasvattamaan itsenäisen, empaattisen ja tasapainoisen aikuisen. Hermo menee näihin --kolme lasta olen kasvattanut- rajattomiin asiantuntijoihin. Kuinka moni aikuinen kärsii siitä edelleen, että on ollut tällaisen sekopään lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vauvan hoidossa yksi keskeinen asia on sensitiivisyys vauvan tarpeille. Ei se riitä, että fyysisesti saa pidettyä lapsen hengissä, jos vauva kasvaa sellaisessa ympäristössä, että hänen tarpeisiinsa ei vastata oikeaan aikaan, eikä häntä ymmärretä.
Rajaton ihminen, joka ei koskaan ole väärässä omasta mielestään, on karmea vauvan hoitaja. Paremmin tietäjä tunkee tuttipulloa väkisin vauvan suuhun, rutistelee ja herättelee tarpeettomasti ja hakee pönkitystä omalle erinomaisuudellen avuttoman vauvan kustannuksella. Se, että on onnistunut pitämään lapsen hengissä aikuiseksi, ei mitenkään merkitse, että on onnistunut kasvattamaan itsenäisen, empaattisen ja tasapainoisen aikuisen. Hermo menee näihin --kolme lasta olen kasvattanut- rajattomiin asiantuntijoihin. Kuinka moni aikuinen kärsii siitä edelleen, että on ollut tällaisen sekopään lapsi.
Juuri näin! Tätä olen yrittänyt juuri sanoa ja selittää myös miehelleni, ei hän ymmärrä. En antaisi edes kultakalaa anopille hoitoon, varmaan nääntyisi..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauvan hoidossa yksi keskeinen asia on sensitiivisyys vauvan tarpeille. Ei se riitä, että fyysisesti saa pidettyä lapsen hengissä, jos vauva kasvaa sellaisessa ympäristössä, että hänen tarpeisiinsa ei vastata oikeaan aikaan, eikä häntä ymmärretä.
Rajaton ihminen, joka ei koskaan ole väärässä omasta mielestään, on karmea vauvan hoitaja. Paremmin tietäjä tunkee tuttipulloa väkisin vauvan suuhun, rutistelee ja herättelee tarpeettomasti ja hakee pönkitystä omalle erinomaisuudellen avuttoman vauvan kustannuksella. Se, että on onnistunut pitämään lapsen hengissä aikuiseksi, ei mitenkään merkitse, että on onnistunut kasvattamaan itsenäisen, empaattisen ja tasapainoisen aikuisen. Hermo menee näihin --kolme lasta olen kasvattanut- rajattomiin asiantuntijoihin. Kuinka moni aikuinen kärsii siitä edelleen, että on ollut tällaisen sekopään lapsi.Juuri näin! Tätä olen yrittänyt juuri sanoa ja selittää myös miehelleni, ei hän ymmärrä. En antaisi edes kultakalaa anopille hoitoon, varmaan nääntyisi..
Haukut miehellesi hänen äitiään ja ihmettelet kun hän ei ymmärrä. Asiat selvitetään sen kanssa jonka suhteen on ongelmia, ei haukuta kenellekään tämän vanhempia. Se on vähän niin kuin kirjoittamaton sääntö. Aikuinen ihminen pystyy selvittämään asiat toisen aikuisen kanssa jonka suhteen on ongelmia. Älä lyö kiilaa äidin ja lapsen väliin, koskaan. Miehesi on äitinsä lapsi niin kuin sinäkin olet oman äitisi lapsi. Älä anna tämän ketjun juttujen vaikuttaa siihen miten kohtelet miehellesi tärkeitä ihmisiä, suuri osa täällä kerrotuista tarinoista on valta-fantasiaa. Sen todistaa jo tämän sivun mummo ei merkitse mitään -jankutus. Suhteiden ylläpito vaatii tervettä vastaan tuloa kaikilta, itseään ei tarvitse kiusata mutta ihmissuhteissa ei päde diktatuuri. Tuntuu että tämä poikkeustilanne on koventanut ihmisten asenteita ja jos näin on niin seuraukset ovat inhimillisellä tasolla koronaakin pahempia. Älä sinä lähde mukaan siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauvan hoidossa yksi keskeinen asia on sensitiivisyys vauvan tarpeille. Ei se riitä, että fyysisesti saa pidettyä lapsen hengissä, jos vauva kasvaa sellaisessa ympäristössä, että hänen tarpeisiinsa ei vastata oikeaan aikaan, eikä häntä ymmärretä.
Rajaton ihminen, joka ei koskaan ole väärässä omasta mielestään, on karmea vauvan hoitaja. Paremmin tietäjä tunkee tuttipulloa väkisin vauvan suuhun, rutistelee ja herättelee tarpeettomasti ja hakee pönkitystä omalle erinomaisuudellen avuttoman vauvan kustannuksella. Se, että on onnistunut pitämään lapsen hengissä aikuiseksi, ei mitenkään merkitse, että on onnistunut kasvattamaan itsenäisen, empaattisen ja tasapainoisen aikuisen. Hermo menee näihin --kolme lasta olen kasvattanut- rajattomiin asiantuntijoihin. Kuinka moni aikuinen kärsii siitä edelleen, että on ollut tällaisen sekopään lapsi.Juuri näin! Tätä olen yrittänyt juuri sanoa ja selittää myös miehelleni, ei hän ymmärrä. En antaisi edes kultakalaa anopille hoitoon, varmaan nääntyisi..
Haukut miehellesi hänen äitiään ja ihmettelet kun hän ei ymmärrä. Asiat selvitetään sen kanssa jonka suhteen on ongelmia, ei haukuta kenellekään tämän vanhempia. Se on vähän niin kuin kirjoittamaton sääntö. Aikuinen ihminen pystyy selvittämään asiat toisen aikuisen kanssa jonka suhteen on ongelmia. Älä lyö kiilaa äidin ja lapsen väliin, koskaan. Miehesi on äitinsä lapsi niin kuin sinäkin olet oman äitisi lapsi. Älä anna tämän ketjun juttujen vaikuttaa siihen miten kohtelet miehellesi tärkeitä ihmisiä, suuri osa täällä kerrotuista tarinoista on valta-fantasiaa. Sen todistaa jo tämän sivun mummo ei merkitse mitään -jankutus. Suhteiden ylläpito vaatii tervettä vastaan tuloa kaikilta, itseään ei tarvitse kiusata mutta ihmissuhteissa ei päde diktatuuri. Tuntuu että tämä poikkeustilanne on koventanut ihmisten asenteita ja jos näin on niin seuraukset ovat inhimillisellä tasolla koronaakin pahempia. Älä sinä lähde mukaan siihen.
Ei hyvää päivää! Mies on itse omilla silmillään nähnyt että anoppi ei hoida vauvaa! En minä todellakaan jätä vauvaa anopille hoitoon vain sen takia että se olisi tyytyväinen. Ja juuri nyt mies on avuttoman pienen vauvan isä, ja minun mieheni, vasta sen jälkeen äitinsä poika. Onpas itsekkäitä mummoja täällä valittamassa! Tää sun kommentti todistaa vaan mulle että toimin aivan oikein!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauvan hoidossa yksi keskeinen asia on sensitiivisyys vauvan tarpeille. Ei se riitä, että fyysisesti saa pidettyä lapsen hengissä, jos vauva kasvaa sellaisessa ympäristössä, että hänen tarpeisiinsa ei vastata oikeaan aikaan, eikä häntä ymmärretä.
Rajaton ihminen, joka ei koskaan ole väärässä omasta mielestään, on karmea vauvan hoitaja. Paremmin tietäjä tunkee tuttipulloa väkisin vauvan suuhun, rutistelee ja herättelee tarpeettomasti ja hakee pönkitystä omalle erinomaisuudellen avuttoman vauvan kustannuksella. Se, että on onnistunut pitämään lapsen hengissä aikuiseksi, ei mitenkään merkitse, että on onnistunut kasvattamaan itsenäisen, empaattisen ja tasapainoisen aikuisen. Hermo menee näihin --kolme lasta olen kasvattanut- rajattomiin asiantuntijoihin. Kuinka moni aikuinen kärsii siitä edelleen, että on ollut tällaisen sekopään lapsi.Juuri näin! Tätä olen yrittänyt juuri sanoa ja selittää myös miehelleni, ei hän ymmärrä. En antaisi edes kultakalaa anopille hoitoon, varmaan nääntyisi..
Haukut miehellesi hänen äitiään ja ihmettelet kun hän ei ymmärrä. Asiat selvitetään sen kanssa jonka suhteen on ongelmia, ei haukuta kenellekään tämän vanhempia. Se on vähän niin kuin kirjoittamaton sääntö. Aikuinen ihminen pystyy selvittämään asiat toisen aikuisen kanssa jonka suhteen on ongelmia. Älä lyö kiilaa äidin ja lapsen väliin, koskaan. Miehesi on äitinsä lapsi niin kuin sinäkin olet oman äitisi lapsi. Älä anna tämän ketjun juttujen vaikuttaa siihen miten kohtelet miehellesi tärkeitä ihmisiä, suuri osa täällä kerrotuista tarinoista on valta-fantasiaa. Sen todistaa jo tämän sivun mummo ei merkitse mitään -jankutus. Suhteiden ylläpito vaatii tervettä vastaan tuloa kaikilta, itseään ei tarvitse kiusata mutta ihmissuhteissa ei päde diktatuuri. Tuntuu että tämä poikkeustilanne on koventanut ihmisten asenteita ja jos näin on niin seuraukset ovat inhimillisellä tasolla koronaakin pahempia. Älä sinä lähde mukaan siihen.
Ei. Se on miehen asia hoitaa sukulaisensa. Hänen tehtävänsä on vetää perheen rajat.
Ja tuossahan ei haukuta isovanhempaa vaan isovanhemman käytöstä. Ja vieläpä ollaan valmiita edelleen olemaan tekemisissä, jos vain se luokaton ja tökerö käytös loppuu. Erittäin asiallista.
Perheen rajat vetää vain ja ainoastaan ne perheen aikuiset. Se ei ole diktatuuri. Se on RAJAT. Asialliset rajat, joita kunnioittava ihminen ei edes joudu koskaan hankauksiin.
Täällä ei ole kirjoitettu "mummo ei ole mitään" - miksi uhriudut? - vaan että mummo on korvattavissa. Hän on korvattavissa.
Joten jos ja kun se mummo ajaa tilanteen sellaiseksi että pitää valita vanhempi tai mummo, niin tottakai valitaan sitten se vanhempi. Fiksu mummo ei tuollaiseen tilanteeseen joudu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauvan hoidossa yksi keskeinen asia on sensitiivisyys vauvan tarpeille. Ei se riitä, että fyysisesti saa pidettyä lapsen hengissä, jos vauva kasvaa sellaisessa ympäristössä, että hänen tarpeisiinsa ei vastata oikeaan aikaan, eikä häntä ymmärretä.
Rajaton ihminen, joka ei koskaan ole väärässä omasta mielestään, on karmea vauvan hoitaja. Paremmin tietäjä tunkee tuttipulloa väkisin vauvan suuhun, rutistelee ja herättelee tarpeettomasti ja hakee pönkitystä omalle erinomaisuudellen avuttoman vauvan kustannuksella. Se, että on onnistunut pitämään lapsen hengissä aikuiseksi, ei mitenkään merkitse, että on onnistunut kasvattamaan itsenäisen, empaattisen ja tasapainoisen aikuisen. Hermo menee näihin --kolme lasta olen kasvattanut- rajattomiin asiantuntijoihin. Kuinka moni aikuinen kärsii siitä edelleen, että on ollut tällaisen sekopään lapsi.Juuri näin! Tätä olen yrittänyt juuri sanoa ja selittää myös miehelleni, ei hän ymmärrä. En antaisi edes kultakalaa anopille hoitoon, varmaan nääntyisi..
Haukut miehellesi hänen äitiään ja ihmettelet kun hän ei ymmärrä. Asiat selvitetään sen kanssa jonka suhteen on ongelmia, ei haukuta kenellekään tämän vanhempia. Se on vähän niin kuin kirjoittamaton sääntö. Aikuinen ihminen pystyy selvittämään asiat toisen aikuisen kanssa jonka suhteen on ongelmia. Älä lyö kiilaa äidin ja lapsen väliin, koskaan. Miehesi on äitinsä lapsi niin kuin sinäkin olet oman äitisi lapsi. Älä anna tämän ketjun juttujen vaikuttaa siihen miten kohtelet miehellesi tärkeitä ihmisiä, suuri osa täällä kerrotuista tarinoista on valta-fantasiaa. Sen todistaa jo tämän sivun mummo ei merkitse mitään -jankutus. Suhteiden ylläpito vaatii tervettä vastaan tuloa kaikilta, itseään ei tarvitse kiusata mutta ihmissuhteissa ei päde diktatuuri. Tuntuu että tämä poikkeustilanne on koventanut ihmisten asenteita ja jos näin on niin seuraukset ovat inhimillisellä tasolla koronaakin pahempia. Älä sinä lähde mukaan siihen.
Ei. Se on miehen asia hoitaa sukulaisensa. Hänen tehtävänsä on vetää perheen rajat.
Ja tuossahan ei haukuta isovanhempaa vaan isovanhemman käytöstä. Ja vieläpä ollaan valmiita edelleen olemaan tekemisissä, jos vain se luokaton ja tökerö käytös loppuu. Erittäin asiallista.
Perheen rajat vetää vain ja ainoastaan ne perheen aikuiset. Se ei ole diktatuuri. Se on RAJAT. Asialliset rajat, joita kunnioittava ihminen ei edes joudu koskaan hankauksiin.
Täällä ei ole kirjoitettu "mummo ei ole mitään" - miksi uhriudut? - vaan että mummo on korvattavissa. Hän on korvattavissa.
Joten jos ja kun se mummo ajaa tilanteen sellaiseksi että pitää valita vanhempi tai mummo, niin tottakai valitaan sitten se vanhempi. Fiksu mummo ei tuollaiseen tilanteeseen joudu.
Tässä minun tilanteessani valinta on vauvan hyvinvointi tai anoppi. Aika hemmetin helppo valinta tässä, VAUVA tietenkin! Jos koskaan valitsisin toisin niin vauva pitäisi viedä multa pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauvan hoidossa yksi keskeinen asia on sensitiivisyys vauvan tarpeille. Ei se riitä, että fyysisesti saa pidettyä lapsen hengissä, jos vauva kasvaa sellaisessa ympäristössä, että hänen tarpeisiinsa ei vastata oikeaan aikaan, eikä häntä ymmärretä.
Rajaton ihminen, joka ei koskaan ole väärässä omasta mielestään, on karmea vauvan hoitaja. Paremmin tietäjä tunkee tuttipulloa väkisin vauvan suuhun, rutistelee ja herättelee tarpeettomasti ja hakee pönkitystä omalle erinomaisuudellen avuttoman vauvan kustannuksella. Se, että on onnistunut pitämään lapsen hengissä aikuiseksi, ei mitenkään merkitse, että on onnistunut kasvattamaan itsenäisen, empaattisen ja tasapainoisen aikuisen. Hermo menee näihin --kolme lasta olen kasvattanut- rajattomiin asiantuntijoihin. Kuinka moni aikuinen kärsii siitä edelleen, että on ollut tällaisen sekopään lapsi.Juuri näin! Tätä olen yrittänyt juuri sanoa ja selittää myös miehelleni, ei hän ymmärrä. En antaisi edes kultakalaa anopille hoitoon, varmaan nääntyisi..
Haukut miehellesi hänen äitiään ja ihmettelet kun hän ei ymmärrä. Asiat selvitetään sen kanssa jonka suhteen on ongelmia, ei haukuta kenellekään tämän vanhempia. Se on vähän niin kuin kirjoittamaton sääntö. Aikuinen ihminen pystyy selvittämään asiat toisen aikuisen kanssa jonka suhteen on ongelmia. Älä lyö kiilaa äidin ja lapsen väliin, koskaan. Miehesi on äitinsä lapsi niin kuin sinäkin olet oman äitisi lapsi. Älä anna tämän ketjun juttujen vaikuttaa siihen miten kohtelet miehellesi tärkeitä ihmisiä, suuri osa täällä kerrotuista tarinoista on valta-fantasiaa. Sen todistaa jo tämän sivun mummo ei merkitse mitään -jankutus. Suhteiden ylläpito vaatii tervettä vastaan tuloa kaikilta, itseään ei tarvitse kiusata mutta ihmissuhteissa ei päde diktatuuri. Tuntuu että tämä poikkeustilanne on koventanut ihmisten asenteita ja jos näin on niin seuraukset ovat inhimillisellä tasolla koronaakin pahempia. Älä sinä lähde mukaan siihen.
Vaikka tämä viesti olikin pääosin vain toisten kokemusten vähättelyä ja äitien haukuntaa niin tuossa alussa on ihan hyvä pointti.
Perheen asiat on hyvä käsitellä perheessä ja suhteen asiat pariskunnan välisesti.
Mummo ei kuulu perheeseen joten mummon halut perheasioissa tai lapsen asioissa eivät merkitse todellisuudessa mitään.
Asiat kannattaakin puolisolle esittää ehkä ennemminkin minä-muodossa:
Minä haluan, että.. Minusta tuntuu.. Minä en luota.. Eikä niinpäin, että äitisi sitä ja tätä vaikka hänen pitäisi jotain muuta.
Sitten kun mies sanoo että äitini loukkaantuu/haluaa/toivoo sitä ja tätä niin voi sanoa, että mummo ei kuulu tähän parisuhteeseen eikä ole lapsen vanhempi joten sovitaan me lapsen vanhemmat yhdessä miten me halutaan kasvattaa oma lapsemme.
Teoriassa kuulostaa helpolta mutta kokemuksesta tiedän et ei oo kauheen yksinkertasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauvan hoidossa yksi keskeinen asia on sensitiivisyys vauvan tarpeille. Ei se riitä, että fyysisesti saa pidettyä lapsen hengissä, jos vauva kasvaa sellaisessa ympäristössä, että hänen tarpeisiinsa ei vastata oikeaan aikaan, eikä häntä ymmärretä.
Rajaton ihminen, joka ei koskaan ole väärässä omasta mielestään, on karmea vauvan hoitaja. Paremmin tietäjä tunkee tuttipulloa väkisin vauvan suuhun, rutistelee ja herättelee tarpeettomasti ja hakee pönkitystä omalle erinomaisuudellen avuttoman vauvan kustannuksella. Se, että on onnistunut pitämään lapsen hengissä aikuiseksi, ei mitenkään merkitse, että on onnistunut kasvattamaan itsenäisen, empaattisen ja tasapainoisen aikuisen. Hermo menee näihin --kolme lasta olen kasvattanut- rajattomiin asiantuntijoihin. Kuinka moni aikuinen kärsii siitä edelleen, että on ollut tällaisen sekopään lapsi.Juuri näin! Tätä olen yrittänyt juuri sanoa ja selittää myös miehelleni, ei hän ymmärrä. En antaisi edes kultakalaa anopille hoitoon, varmaan nääntyisi..
Haukut miehellesi hänen äitiään ja ihmettelet kun hän ei ymmärrä. Asiat selvitetään sen kanssa jonka suhteen on ongelmia, ei haukuta kenellekään tämän vanhempia. Se on vähän niin kuin kirjoittamaton sääntö. Aikuinen ihminen pystyy selvittämään asiat toisen aikuisen kanssa jonka suhteen on ongelmia. Älä lyö kiilaa äidin ja lapsen väliin, koskaan. Miehesi on äitinsä lapsi niin kuin sinäkin olet oman äitisi lapsi. Älä anna tämän ketjun juttujen vaikuttaa siihen miten kohtelet miehellesi tärkeitä ihmisiä, suuri osa täällä kerrotuista tarinoista on valta-fantasiaa. Sen todistaa jo tämän sivun mummo ei merkitse mitään -jankutus. Suhteiden ylläpito vaatii tervettä vastaan tuloa kaikilta, itseään ei tarvitse kiusata mutta ihmissuhteissa ei päde diktatuuri. Tuntuu että tämä poikkeustilanne on koventanut ihmisten asenteita ja jos näin on niin seuraukset ovat inhimillisellä tasolla koronaakin pahempia. Älä sinä lähde mukaan siihen.
Vaikka tämä viesti olikin pääosin vain toisten kokemusten vähättelyä ja äitien haukuntaa niin tuossa alussa on ihan hyvä pointti.
Perheen asiat on hyvä käsitellä perheessä ja suhteen asiat pariskunnan välisesti.
Mummo ei kuulu perheeseen joten mummon halut perheasioissa tai lapsen asioissa eivät merkitse todellisuudessa mitään.
Asiat kannattaakin puolisolle esittää ehkä ennemminkin minä-muodossa:
Minä haluan, että.. Minusta tuntuu.. Minä en luota.. Eikä niinpäin, että äitisi sitä ja tätä vaikka hänen pitäisi jotain muuta.Sitten kun mies sanoo että äitini loukkaantuu/haluaa/toivoo sitä ja tätä niin voi sanoa, että mummo ei kuulu tähän parisuhteeseen eikä ole lapsen vanhempi joten sovitaan me lapsen vanhemmat yhdessä miten me halutaan kasvattaa oma lapsemme.
Teoriassa kuulostaa helpolta mutta kokemuksesta tiedän et ei oo kauheen yksinkertasta.
Juu, mies ei ymmärrä koska hän on tuore isä ja on aivan hukassa tämän kanssa, hän ei kovin paljon ole vauvaa hoitanut joten hän ei ymmärrä miten paljon vauva tarvitsee unta, ruokaa jne. Se oli mun pointti, en todellakaan sanonut miehelleni etten antaisi kultakalaakaan anopille hoitoon, kyllä minä hänelle yritän selittää nätimmin. Täällä purkaan niitä pahojakin tunteita joita en miehelleni koskaan sanoisi ääneen.
Kuulostaa skitsolta mummolta. Se on kuitenkin sinun lapsesi, sinun vauvasi, ei hänen. Aivan kahjo
Itse en edes yrittäisi nätisti sanoa vaan kehottaisin ryhdistäytymään jos vauvaa haluaa tavata. Luu kurkkuun tuollaisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuskin kukaan haluaa sulkea pois omasta tai lapsensa elämästä mukavaa, hyvää ja turvallista ihmistä. Jos joku ihminen ei siltä tunnu, täytyy ottaa etäisyyttä. Vain lapsistamme olemme vastuussa, kunnes he ovat aikuisia. Muut suhteet perustuvat vuorovaikutukseen ja vapaaehtoisuuteen.
Mitä enemmän tulee ikää, sitä arvokkaammalta elämä tuntuu, sillä pisimmilläänkin se on kovin lyhyt. Lastemme lisäksi on myös toinen elämä, josta olemme vastuussa: omamme. Meidän velvollisuutemme on luoda itsellemme hyvä, onnellinen elämä. Sen tarkoitus ei ole miellyttää muita itsensä unohtaen. Nyt kun olen ylittänyt puolivälin, harmonia on tärkein tavoitteeni. Tiedän, että saavutan sen olemalla hyvä ihminen muille ja pitämällä lähelläni hyvät ihmiset - ja vain heidät.
Oma aikuinen lapseni ottaa minuun joskus etäisyyttä, vaikka erimielisyyksiä ei olekaan. Toki kaipaan häntä silloin, mutta aina hän tulee takaisin. On hetkiä, jolloin minä en mahdu hänen mieleensä, ja niin kuuluu olla. Olen kasvattanut vahvan ihmisen, toivottavasti jonain päivänä vahvan isän.
Sanoisin kaikille, että antakaa itsellenne lupa ja uskaltakaa tehdä hyvä, kaunis elämä. Joskus se vaatii eroja.
Vierailija kirjoitti:
Tuskin kukaan haluaa sulkea pois omasta tai lapsensa elämästä mukavaa, hyvää ja turvallista ihmistä. Jos joku ihminen ei siltä tunnu, täytyy ottaa etäisyyttä. Vain lapsistamme olemme vastuussa, kunnes he ovat aikuisia. Muut suhteet perustuvat vuorovaikutukseen ja vapaaehtoisuuteen.
Mitä enemmän tulee ikää, sitä arvokkaammalta elämä tuntuu, sillä pisimmilläänkin se on kovin lyhyt. Lastemme lisäksi on myös toinen elämä, josta olemme vastuussa: omamme. Meidän velvollisuutemme on luoda itsellemme hyvä, onnellinen elämä. Sen tarkoitus ei ole miellyttää muita itsensä unohtaen. Nyt kun olen ylittänyt puolivälin, harmonia on tärkein tavoitteeni. Tiedän, että saavutan sen olemalla hyvä ihminen muille ja pitämällä lähelläni hyvät ihmiset - ja vain heidät.
Oma aikuinen lapseni ottaa minuun joskus etäisyyttä, vaikka erimielisyyksiä ei olekaan. Toki kaipaan häntä silloin, mutta aina hän tulee takaisin. On hetkiä, jolloin minä en mahdu hänen mieleensä, ja niin kuuluu olla. Olen kasvattanut vahvan ihmisen, toivottavasti jonain päivänä vahvan isän.
Sanoisin kaikille, että antakaa itsellenne lupa ja uskaltakaa tehdä hyvä, kaunis elämä. Joskus se vaatii eroja.
Ja mummolla ei ole oikeutta etsiä hyvää elämää, mahdollisuutta jakaa sitä rakkaimpiensa kanssa eli tässä tapauksessa nyt lastenlasten, joita ei saa tavata lasten äidin takia. Miten viitsit jaella neuvoja tavoitella hyvää elämää ja harmoniaa kun seuraavassa lauseessa ilmaiset selkeästi että toisten tunteista ei tarvitse välittää? Mummon hyvän elämän ja vanhuuden edellytykset menevät kyllä siinä, jos eristetään lapsenlapsista ja sitä yritetään kaikin keinoin välttää! Mutta kun toisten ajatuksia ei voi lukea! Ei mummo voi sitä arvata että lasten äidistä on riittävä syy katkoa välit esimerkiksi yhden ainoan kerran vuoksi jolloin mummo tekee jotakin ilahduttaakseen lasta, mutta ilman suoranaista"lupaa" lapsen äidiltä ja kyse siis hyvin viattomista, monille aivan normaaleista asioista, kuten kahdenkesken lapselle luovutettu ekstra-synttärilahja josta lapsi on luonnollisesti riemuinnut mutta riemu on loppunut kun lahjan kanssa on menty kotiin! Hyvä elämä on vain lapsen äidin oikeus ja muut menkööt sanonko minne?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskin kukaan haluaa sulkea pois omasta tai lapsensa elämästä mukavaa, hyvää ja turvallista ihmistä. Jos joku ihminen ei siltä tunnu, täytyy ottaa etäisyyttä. Vain lapsistamme olemme vastuussa, kunnes he ovat aikuisia. Muut suhteet perustuvat vuorovaikutukseen ja vapaaehtoisuuteen.
Mitä enemmän tulee ikää, sitä arvokkaammalta elämä tuntuu, sillä pisimmilläänkin se on kovin lyhyt. Lastemme lisäksi on myös toinen elämä, josta olemme vastuussa: omamme. Meidän velvollisuutemme on luoda itsellemme hyvä, onnellinen elämä. Sen tarkoitus ei ole miellyttää muita itsensä unohtaen. Nyt kun olen ylittänyt puolivälin, harmonia on tärkein tavoitteeni. Tiedän, että saavutan sen olemalla hyvä ihminen muille ja pitämällä lähelläni hyvät ihmiset - ja vain heidät.
Oma aikuinen lapseni ottaa minuun joskus etäisyyttä, vaikka erimielisyyksiä ei olekaan. Toki kaipaan häntä silloin, mutta aina hän tulee takaisin. On hetkiä, jolloin minä en mahdu hänen mieleensä, ja niin kuuluu olla. Olen kasvattanut vahvan ihmisen, toivottavasti jonain päivänä vahvan isän.
Sanoisin kaikille, että antakaa itsellenne lupa ja uskaltakaa tehdä hyvä, kaunis elämä. Joskus se vaatii eroja.
Ja mummolla ei ole oikeutta etsiä hyvää elämää, mahdollisuutta jakaa sitä rakkaimpiensa kanssa eli tässä tapauksessa nyt lastenlasten, joita ei saa tavata lasten äidin takia. Miten viitsit jaella neuvoja tavoitella hyvää elämää ja harmoniaa kun seuraavassa lauseessa ilmaiset selkeästi että toisten tunteista ei tarvitse välittää? Mummon hyvän elämän ja vanhuuden edellytykset menevät kyllä siinä, jos eristetään lapsenlapsista ja sitä yritetään kaikin keinoin välttää! Mutta kun toisten ajatuksia ei voi lukea! Ei mummo voi sitä arvata että lasten äidistä on riittävä syy katkoa välit esimerkiksi yhden ainoan kerran vuoksi jolloin mummo tekee jotakin ilahduttaakseen lasta, mutta ilman suoranaista"lupaa" lapsen äidiltä ja kyse siis hyvin viattomista, monille aivan normaaleista asioista, kuten kahdenkesken lapselle luovutettu ekstra-synttärilahja josta lapsi on luonnollisesti riemuinnut mutta riemu on loppunut kun lahjan kanssa on menty kotiin! Hyvä elämä on vain lapsen äidin oikeus ja muut menkööt sanonko minne?
Lue uudestaan. Kukaan ei katko sinuun välejä, jos olet hyvä ja mukava ja kunnioitat muita ihmisiä. Kenelläkään ei ole oikeutta pitää muita ihmisiä vastuullisina omasta onnestaan ja vaatia roolia heidän elämässään. Jokainen on vastuussa omasta onnestaan. Jos sinua ei haluta lähelle, kestä se ja etsi ilosi ja onnesi muualta.
Meillä se oli minun äitini, jonka käytös muuttui omituiseksi vauvan jälkeen. Käytös ei kohdistunut minuun, vaan lapseni isään. Äitini on äärimmäisen älykäs ja ammatiltaan psykologi, joten hän osasi toimia niin taitavasti, ettei kukaan huomannut mitään. Hän mitätöi mieheni vanhemmuutta lähinnä äänenpainoilla, ilmeillä ja näennäisen viattomilla kysymyksillä, sekä toisaalta osoittamalla jatkuvaa huolta mieheni "jaksamisesta" (eli vihjaamalla, että hänen mielenterveydessään on jotain vikaa), toisaalta vaatimalla häntä keskittymään minun jaksamiseeni ja unohtamaan omat tarpeensa. Silloin kun hän oli kolmistaan miehen ja lapsen kanssa, hän saattoi yhtäkkiä napata aivan tyytyväisen lapsen, joka leikki yhtä tyytyväisen isänsä kanssa, ja viedä tämän kauemmaksi selittäen lapselle, että annetaan nyt isän olla rauhassa. Mieheni puhui minulle asiasta, mutta ei osannut silloin kertoa mitään konkreettisia esimerkkejä, enkä tiennyt ketä uskoa ja ketä pitää sairaana. Puhuin äidilleni asiasta, mutta hän sanoi minulle vain silmät suurina, että hänen mielestään mieheni on oikein hyvä isä eikä hän ole ikinä mitään muuta väittänyt. Lopulta äitini teki kerran sen virheen, että syöksyi kesken aterian myrskyn merkkinä repimään huutavan lapsen isältään kesken vaipanvaihdon, koska lapsi huusi hänen mielestään liikaa eikä mieheni "hallinnut tilannetta". Paikalla oli minun lisäkseni kaksi ystäväämme, jotka olivat samaa mieltä siitä, ettei äidin käytös ollut normaalia.
Yritin selvitellä asiaa ja siitä tuli riitä, jonka lopuksi hän oli taas minulle mielin kielin, mutta tyly miehelleni (kuvitteli ehkä, etten saanut tietää sitä, mm. vastasi miehen pitkään ja hyvin ystävälliseen ja asialliseen viestiin tilanteesta, että hän ei nyt jaksa käsitellä tätä asiaa ollenkaan). Vähän tämän jälkeen laitoin tapaamiset kokonaan katkolle, mikä johtui pääosin omista äidin aiheuttamista lapsuudentraumoistani, jotka olivat käymässäni terapiassa juuri nousemassa esiin, mutta jossain määrin myös tästä. Äiti reagoi tähän muutaman kuukauden päästä lähettämällä miehelleni viestejä, joissa vaati häntä puhumaan minulle, jotta suostuisin taas tapaamaan häntä. Kun tämän seurauksena vaadin häntä jättämään mieheni rauhaan, hän vaati minua "ottamaan häneltä apua vastaan", koska mieheni oli niin "kuormittunut" ja äitini oli "huolissaan" meistä.
Nyt emme ole tavanneet muutamaan vuoteen, eikä ole aikomuskaan tavata. Mieheni on joutunut käymään terapiassa tämän takia, koska hänestä on tuntunut, että hän on sairas ja huono isä, ja että meidän olisi parempi olla ilman häntä, vaikka hän on ihana isä ja rakastava aviomies. En vieläkään osaa sanoa, johtuiko äitini käytös hänen omista traumoistaan vai oliko se tietoista manipulointia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskin kukaan haluaa sulkea pois omasta tai lapsensa elämästä mukavaa, hyvää ja turvallista ihmistä. Jos joku ihminen ei siltä tunnu, täytyy ottaa etäisyyttä. Vain lapsistamme olemme vastuussa, kunnes he ovat aikuisia. Muut suhteet perustuvat vuorovaikutukseen ja vapaaehtoisuuteen.
Mitä enemmän tulee ikää, sitä arvokkaammalta elämä tuntuu, sillä pisimmilläänkin se on kovin lyhyt. Lastemme lisäksi on myös toinen elämä, josta olemme vastuussa: omamme. Meidän velvollisuutemme on luoda itsellemme hyvä, onnellinen elämä. Sen tarkoitus ei ole miellyttää muita itsensä unohtaen. Nyt kun olen ylittänyt puolivälin, harmonia on tärkein tavoitteeni. Tiedän, että saavutan sen olemalla hyvä ihminen muille ja pitämällä lähelläni hyvät ihmiset - ja vain heidät.
Oma aikuinen lapseni ottaa minuun joskus etäisyyttä, vaikka erimielisyyksiä ei olekaan. Toki kaipaan häntä silloin, mutta aina hän tulee takaisin. On hetkiä, jolloin minä en mahdu hänen mieleensä, ja niin kuuluu olla. Olen kasvattanut vahvan ihmisen, toivottavasti jonain päivänä vahvan isän.
Sanoisin kaikille, että antakaa itsellenne lupa ja uskaltakaa tehdä hyvä, kaunis elämä. Joskus se vaatii eroja.
Ja mummolla ei ole oikeutta etsiä hyvää elämää, mahdollisuutta jakaa sitä rakkaimpiensa kanssa eli tässä tapauksessa nyt lastenlasten, joita ei saa tavata lasten äidin takia. Miten viitsit jaella neuvoja tavoitella hyvää elämää ja harmoniaa kun seuraavassa lauseessa ilmaiset selkeästi että toisten tunteista ei tarvitse välittää? Mummon hyvän elämän ja vanhuuden edellytykset menevät kyllä siinä, jos eristetään lapsenlapsista ja sitä yritetään kaikin keinoin välttää! Mutta kun toisten ajatuksia ei voi lukea! Ei mummo voi sitä arvata että lasten äidistä on riittävä syy katkoa välit esimerkiksi yhden ainoan kerran vuoksi jolloin mummo tekee jotakin ilahduttaakseen lasta, mutta ilman suoranaista"lupaa" lapsen äidiltä ja kyse siis hyvin viattomista, monille aivan normaaleista asioista, kuten kahdenkesken lapselle luovutettu ekstra-synttärilahja josta lapsi on luonnollisesti riemuinnut mutta riemu on loppunut kun lahjan kanssa on menty kotiin! Hyvä elämä on vain lapsen äidin oikeus ja muut menkööt sanonko minne?
Et voi pakottaa ketään olemaan sun seurassa jos ne eivät sitä halua! Sinä et päätä lastenlasten asioista! Ainoastaan sinä olet aikuisena ihmisenä vastuussa omasta hyvinvoinnistasi, lapsenlapsi EI ole vastuussa siitä, eikä myöskään tämän äiti. Hyvin yksinkertaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskin kukaan haluaa sulkea pois omasta tai lapsensa elämästä mukavaa, hyvää ja turvallista ihmistä. Jos joku ihminen ei siltä tunnu, täytyy ottaa etäisyyttä. Vain lapsistamme olemme vastuussa, kunnes he ovat aikuisia. Muut suhteet perustuvat vuorovaikutukseen ja vapaaehtoisuuteen.
Mitä enemmän tulee ikää, sitä arvokkaammalta elämä tuntuu, sillä pisimmilläänkin se on kovin lyhyt. Lastemme lisäksi on myös toinen elämä, josta olemme vastuussa: omamme. Meidän velvollisuutemme on luoda itsellemme hyvä, onnellinen elämä. Sen tarkoitus ei ole miellyttää muita itsensä unohtaen. Nyt kun olen ylittänyt puolivälin, harmonia on tärkein tavoitteeni. Tiedän, että saavutan sen olemalla hyvä ihminen muille ja pitämällä lähelläni hyvät ihmiset - ja vain heidät.
Oma aikuinen lapseni ottaa minuun joskus etäisyyttä, vaikka erimielisyyksiä ei olekaan. Toki kaipaan häntä silloin, mutta aina hän tulee takaisin. On hetkiä, jolloin minä en mahdu hänen mieleensä, ja niin kuuluu olla. Olen kasvattanut vahvan ihmisen, toivottavasti jonain päivänä vahvan isän.
Sanoisin kaikille, että antakaa itsellenne lupa ja uskaltakaa tehdä hyvä, kaunis elämä. Joskus se vaatii eroja.
Ja mummolla ei ole oikeutta etsiä hyvää elämää, mahdollisuutta jakaa sitä rakkaimpiensa kanssa eli tässä tapauksessa nyt lastenlasten, joita ei saa tavata lasten äidin takia. Miten viitsit jaella neuvoja tavoitella hyvää elämää ja harmoniaa kun seuraavassa lauseessa ilmaiset selkeästi että toisten tunteista ei tarvitse välittää? Mummon hyvän elämän ja vanhuuden edellytykset menevät kyllä siinä, jos eristetään lapsenlapsista ja sitä yritetään kaikin keinoin välttää! Mutta kun toisten ajatuksia ei voi lukea! Ei mummo voi sitä arvata että lasten äidistä on riittävä syy katkoa välit esimerkiksi yhden ainoan kerran vuoksi jolloin mummo tekee jotakin ilahduttaakseen lasta, mutta ilman suoranaista"lupaa" lapsen äidiltä ja kyse siis hyvin viattomista, monille aivan normaaleista asioista, kuten kahdenkesken lapselle luovutettu ekstra-synttärilahja josta lapsi on luonnollisesti riemuinnut mutta riemu on loppunut kun lahjan kanssa on menty kotiin! Hyvä elämä on vain lapsen äidin oikeus ja muut menkööt sanonko minne?
Miksi sinulla on suunnaton tarv omia toisen lapsi "rakkaimmaksesi" ja miksi sinulla on suunnaton tarve toimia lapsen vanhemman selän takana? Miksi olet koukussa lahjomisiin ja riemastumisiin?
Kukaan ei sulje asiallisesti käyttäytyvää sukulaista pois. Jos sinut on suljettu pois, et ratkaise asiaa solvaamalla lapsen huoltajia vaan tutkimalla itseäsi, pyytämällä anteeksi ja muuttumalla oikeasti.
Huoltajien velvollisuus on huolehtia lapsen hyvinvoinnista ja omasta hyvinvoinnistaan. Perheensä asioista.
Mummon hyvinvointi ei ole huoltajan eikä missään tapauksessa lapsen vastuulla.
Onkohan tässä joku mummo tai muu lasten elämästä eristetty sukulainen jankkaamassa taas. Kun kuka tahansa lukutaitoinen ja suht objektiivinen ihminen voi lukea ketjusta että kukaan tässä ei ole eristänyt mummoa "periaatteesta" vaan mummon käytöksestä johtuen. Meillä ainakin tilanteeseen on vaikuttanut mm.
-Yhden ainoa lastenhoitokerran ajan lapsen turvallisuuden vaarantaminen tahallisesti
-Itsensä äidiksi kutsuminen systemaattisesti ja vastaan välittäminen kun on pyydetty lopettamaan. Koskaan ei ole pyytänyt anteeksi.
-Toisista isovanhemmista pahan puhuminen ja juoruilu
-Lapsen pitäminen väkisin sylissä ja väkisin halaaminen - vaikka on pyydetty lopettamaan
-Tekoitkeminen lapselle, jotta lapsi tekisi jotain mitä mummo haluaisi
-Meidän vanhempien jatkuvat manipulointiyritykset. Kertoo "tarinoita", joilla yrittää opettaa kuinka tärkeää lapsen olisi viettää kahdestaan aikaa mummon kanssa
-Minun systemaattinen ignorettaminen äitinä erityisesti vauvavuonna. Jos annoin vauvan syliin ja pyysin saada takaisin kun itki, niin vei miehelleni toiseen huoneeseen jne.
-Yritys määräillä kuka meillä käy vauvaa katsomassa ja kuka häntä pitelee sylissä missäkin järjestyksessä
-Lapsen kuvien jakaminen ilman lupaa ties kenelle
-Aivan jatkuva yritys tuottaa minulle pahaa mieltä, on vihjaillut hyvin näkyvästi mm. että joku tuttu on sanonut minua rumaksi, että joku toinen on parempi äiti kuin minä jne.
-Hyvin paljon mieheen liittyviä oksettavia yksityisyyteen puuttumisia. On mennyt usein vessaan kun mies on ollut siellä istumassa pöntöllä, ja kysynyt että onko hän kakalla (heillähän ei ole lukkoa vessassa). Tosiaanko joku haluaa noin oudon ihmisen olevan läheinen oman lapsen kanssa?
En tule ikinä jättämään lasta hänelle hoitoon. Yhden kerran voi virheen tehdä, toisella kerralla sitä olisi jo tyhmä ja vastuuton. Tapaamiset minimoidaan ja kuulumisia kerrotaan rajoitetusti. Mikä parasta, mies on 100% samaa mieltä kanssani. Epäilen että anoppini on narsisti, tai joku persoonallisuushäiriö hänellä varmasti on.