Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini riitautui veljeni vaimon kanssa lapsen hoidosta. No sitten kun minä sain esikoisen, hänen piti lömmittää se riita näpäyttämällä että saa hoitaa minun lastani niin oaljon kuin haluaa.
Eli syy miksi tunki minun lastani hoitamaan ei ollut edes oma tarve vaan tarve näpäyttää tätä miniäänsä.
Ja hänestä tää oli edelleen vain ihan terve kuvio.
Saiko sitten hoitaa niin paljon kuin halusi?
Itsestäni tuntuu, että osasyy miksi anoppi olisi halunnut mun lasta hoitaa oli, että olisi saanut näytettyä toisten lapsenlastensa vanhemmille, että kyllä häneen voi luottaa. Mun lapsi ois ollu semmonen kiva projekti mummolle, vähän kun näyttötyö, että näin hän hoitaa omaa lastaan niin kyllä hänelle voi niitä muitakin lapsia antaa.
Nykyään taas antaa mun ymmärtää, että hoitaa mun lasten serkkuja ihan itsekseen vaikka tiedän, että se on niin epätodennäköinen skenaario, että ennemmin uskon anopin voittaneen lotossa.
No ei saanut. Ei hän täällä sen kummemmin asioita ymmärtänyt. Esimerkiksi sen tajuaminen että äiti määrää lapsesta aina viime kädessä ei mennyt jakeluun yhtään.
Hän on aina ollut rajaton eikä kuuntele muita.
Niin ajattelinkin, ootkohan mun miehen sisko 😏 no ei vainees, miehen siskolla on vanhemmat lapset kun mulla ni siltä osin ei sovi.
Yllättävän paljon samanoloisia mummoja olemassa.
Näköjään. Myös tuo ulkopuolisille satujen sepittely runsaasta lastenhoidosta kuulostaa tutulta. Minä en jätä häntä koskaan lasteni kanssa yksin. Naapurinsa luulee hänen olevan meillä päivittäin kun emme muuten pärjää...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko täysin epäempaattinen, ap?
Ajatteletko muita kuin itseäsi?
Kaikki mummot eivät niin välitä lapsenlapsistaan, ole kiitollinen.
Mummo saa voimaa lapsen tapaamisesta, miksi estäisit sen?
Onko sulla tunneälyä...Mielestäni ajattelet vähän liian kärkkäästi että ap todella välittäisi vain itsestään. Mutta, siinä olen samalla linjalla että juurikin tunneäly ei ainakaan korostu minun silmääni myöskään. Jotakin myönnytyksiä olisi voinut antaa ilman että siitä olisi ollut haittaa yhtään kellekään. Mummi on todennäköisesti provosoitunut hirveästi kun on kyseenalaistettu, kielletty ja opetettu. Tavallista kunnioitusta se mummikin kai haluaa... Mutta vaikea näitä on koittaa avata, kun minunkin kommentti ymmärrettiin niin täysin poskelleen kuin vain mahdollista. Jos ap lueskelee niin ehkä nappaa ajatuksen sieltä ja toisen täältä, siksi ajattelisin että mummu näkökulma ei tee ainakaan vahinkoa!
Kunnioitusta harvemmin vaan heruu jos käyttäytyy kuin sekopäinen uhmaikäinen.
No ei tosiaankaan heru ei. Neitokainen inttää suupielet väärinpäin, että ei saa laittaa talkkia! Ei ei ei, vauva tänne. Huuli pyöreänä laitan sen kauhean talkin sitten pois, puhdasta vaippaa pinosta ja tarrat kiinni. Tämä hyökkää työntämään sormiansa vaipan väliin, johan pikkuinenkin hätkähti kylmiä näppejä! Kokeili, ettei ollut tiukalla, olikohan ehtinyt niihin aikoihin muutamaa kymmentäkään vaippaa vielä vaihtaa. No, hyvä kun neuvotaan, tiedä mitä olisi sattunut jos ei olisi vähän vahdittu. Vasta kolme lasta olen aikuisiksi kasvattanut, jokainen elämässään menestynyt, suoraselkäinen ihminen. Kunnioitusta huudetaan kitarisat oikonaan mutta isoäiti toimittakoot koiran virkaa. Ei jaksa tätä pöyristelyä jos jotakin toivoo itselleen. Kuinka nöyrä on tarpeeksi nöyrä, luuletteko saavanne avuliaan mummin nöyryyttäen ja porukalla naureskellen? Se on asia joka ei muutu millään inttämisellä että minä olen hoitanut tuhansia kertoja enemmän vauvoja kuin miniä ja silloin vaan on niin, miniää vaikka miten kismittäköön, että minä myös tiedän paremmin monet monet asiat. Ei ole tarvetta sillä kehua, mutta hyvin outo viesti on se, että miniä kynsin ja hampain tämän kiistää. Epävarmuutta, hormoneita, tiedän kyllä mutta onko aikuinen syyntakeeton niiden vuoksi jos ei mummikaan ole? Pohdittavaa!
Se lapsi on miniäsi lapsi. Hän määrää miten sitä hoidetaan. Niskojen nakkelu ja nimittely ei juuri kerää kunnioitusta.
Jaaha. Miniäni taitaa olla jonkinlainen luonnonoikku kun on neitseellisesti raskaaksi tullut. Pikkupoika on minun poikani lapsi jonka miniä on kohdussaan kantanut. Minä olen siis tämän pienen lapsen isoäiti. Isoäiti terminä tarkoittaa isoa äitiä, ei synnyttäjää vaan nuorikkoäitiä kokeneempaa, itsekin synnyttänyttä, hedelmällisyyden vaihtumista puhtaasti hoivaajaksi. Satuin työkseni opettamaan äidinkieltä ja tiedän jotakin, muun muassa sen kuinka sanat muotoutuvat kieleemme niiden alkuperäisen merkityksen pohjalta. Koskaan ennen ei olla suhtauduttu isovanhempiin tämän päivän malliin. Mistä ne ongelmat nykyperheissä kumpuavat? Käsi kädessä on tapahtunut tämä kehittyminen, perhekäsityksen hajoaminen ja isovanhempien väheksyntä ja samaan aikaan erotaan enemmän kuin milloinkaan, lapset ovat tarkkaamattomia ja kärsivät ylipainoa, käytösongelmia. Kuulin muuan opettajan haastattelun hiljattain, hän kertoi että nykyään joutuu joitain lapsia opettamaan, että osaisivat juosta. Rivien välistä viesti, että nykyvanhempi on liiaksi itseensä keskittynyt, lapsi kasvaa ruudun edessä. Mummot eivät enää saa edistää lasten hyvinvointia kuin aniharvoissa perheissä. Niissä onkin se yksi yhteinen nimittäjä: aikuinen, viisas miniä jolle toisen kokemus ja tiedot eivät ole uhaksi, vaan voimavara. Sellainen pyyntö että älä lainaa tekstiäni jos tarkoitus on vängätä.
Mielenkiinnosta ja vänkäämättä kysyn: mikä onkaan äidinkielesi? Suomi se selvästikään ei ole. Jos olisi ja sitä työksesi opettaisit, osaisit luultavasti edes kappalejaon, luultavasti myös lauseenjäsennyksen ja possessiivisuffiksin. Ilmaisusi olisi myös hyvin todennäköisesti hieman selkeämpää.
Miniällä on epäilemättä oma äitinsä jos vanhentuneita neuvoja kaipaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaaha. Miniäni taitaa olla jonkinlainen luonnonoikku kun on neitseellisesti raskaaksi tullut. Pikkupoika on minun poikani lapsi jonka miniä on kohdussaan kantanut. Minä olen siis tämän pienen lapsen isoäiti. Isoäiti terminä tarkoittaa isoa äitiä, ei synnyttäjää vaan nuorikkoäitiä kokeneempaa, itsekin synnyttänyttä, hedelmällisyyden vaihtumista puhtaasti hoivaajaksi. Satuin työkseni opettamaan äidinkieltä ja tiedän jotakin, muun muassa sen kuinka sanat muotoutuvat kieleemme niiden alkuperäisen merkityksen pohjalta. Koskaan ennen ei olla suhtauduttu isovanhempiin tämän päivän malliin. Mistä ne ongelmat nykyperheissä kumpuavat? Käsi kädessä on tapahtunut tämä kehittyminen, perhekäsityksen hajoaminen ja isovanhempien väheksyntä ja samaan aikaan erotaan enemmän kuin milloinkaan, lapset ovat tarkkaamattomia ja kärsivät ylipainoa, käytösongelmia. Kuulin muuan opettajan haastattelun hiljattain, hän kertoi että nykyään joutuu joitain lapsia opettamaan, että osaisivat juosta. Rivien välistä viesti, että nykyvanhempi on liiaksi itseensä keskittynyt, lapsi kasvaa ruudun edessä. Mummot eivät enää saa edistää lasten hyvinvointia kuin aniharvoissa perheissä. Niissä onkin se yksi yhteinen nimittäjä: aikuinen, viisas miniä jolle toisen kokemus ja tiedot eivät ole uhaksi, vaan voimavara. Sellainen pyyntö että älä lainaa tekstiäni jos tarkoitus on vängätä.
Tuntuu että vastaan trollille, mutta anna hyvä nainen nyt miniäsi vaahdota ja ottaa roolia. Kyllä se siitä tasoittuu. Minullakin ensimmäinen reaktio siihen että jonkun asenne on tytöttely-"neitokaisettelu" (ja selvästi huomaa, että tunnet todellakin olevasi tuo Iso Äiti), olisi juurikin tuo sulkeutuminen ja tulvisin varmasti yli äyräideni. En osaisi ottaa asiaa hyvällä vaikka ajatuksen tasolla ymmärtäisin syyn, että onhan mummo nyt toki luonnollisesti hoitanut enemmän vauvoja jos hänellä niitä on ollut itsellään kolme ja minulla vasta ensimmäinen.
Lisäksi on aika ikävää, että näet miniän eli lasten äidin syypäänä siihen, että lapset ovat käytöshäiriöisiä ja ylipainoisia. Ehkä heistä ei kuitenkaan kasva puolisoitaan hakkaavia poikia tai lapsiaan kurittavia naisia, mikä on oman ikäpolvesi ongelma joka vasta aikuisiällä avioliitossa tuli esille kovan kurin ja kasvatuksen vuoksi.
Aiheeseen palaten, koeta ymmärtää miksi miniäsi suhtautuu hätäisesti sinun viisaisiin neuvoihin ja erehtyy hieman hysteeriseksi. Ensimmäinen kerta on jokaisella erilainen. Jospa sen sijaan kysyt miniältä seuraavalla kerralla asiasta X, miten hän hoitaa vauvan tämän ja tämän asian? Ehkä vähän säestät sitten keskustelua totemalla miten jokin neuvo tai käytäntö on sinun ajoistasi muuttunut. Se olisi näkymätön kädenojennus joka voisi myös johtaa jopa siihen, että miniä itse kysyisi sinulta neuvoja asioihin. Nyt hän ei ei ilmeisesti ole kysynyt sinulta yhtään mitään, eikä ihminen välttämättä temperamenttinsa perusteella välitä kuunnellakkaan neuvontaa. Jotkut ovat sellaisia.No kyllä tunnen itseni jos miksi trulliksi ja trolliksi ja noita-akaksi kun luen näitä vastauksia. Ihan hyvä, että toit esille sen miten vaikeata on suhtautua miniän höyryämiseen. Sylettää varmaan eniten se että vauvaan pitää suhtautua ylikorostuneesti että "tämä on minun, minä olen korvaamaton", onko se sitten epävarmuutta kun on pakko alinomaa alleviivata sitä "omistajuutta". Ei tunnu oikein hyvältä että kun se lapsenlapsi viimein tuli niin sitä saa punnita jokaista hengen vetoaan tuoreen äidin lähistöllä ja pienikin ehdotus, että jos minä hetkisen hoidan, ottakaa te vaikka päiväunet varmistaa ainoastaan, etteivät suostu menemään. Tykkäisin kyllä olla rauhassakin vauvan kanssa ihan suoraan sanoen! Olisi rentoa ja paljonkin mieltä ilahduttavaa olemista kaiken höyryämisen keskelle. Enpä tiennyt ennustaa että tätä se mummous on, miniä vie ja mummo vikisee! Roolia saa, jos osaa olla mieliksi, näinkö on. Tai antaa rahaa, ei vain ole eläkeläisellä liikaa mistä antaa. Ihan hyvä että tänne sain vähän päästää höyryä. Vastaukset kylläkin jätän tästedes lukematta, ei tänne näy muut mummot kirjoittavan. Kiukkusia nuoria äitejä senkin edestä, ei auta!
Hengenveto on yhdyssana, rakas äidinkielenopettaja.
Ongelmasi on, että olet asettanut täysin epärealistisia odotuksia käsitteelle "mummona oleminen". Olet luullut, että kun olet isoäiti, olet jotain todellakin suurta ja ihmeellistä. Et ole ymmärtänyt, että isoäitinä olet parhaimmillasikin statisti lapsesi perheen elämässä. Sivuosan esittäjä. Sekin voi olla tärkeä, tai sitten se voi olla sellainen joka poistuu näyttämöltä toisen näytöksen lopussa jos on kovin hankala hahmo.
Sinun täytyy ymmärtää että elämäsi juna meni jo ja sinulle on varalla enää murusia muiden pöydältä. Jos et ole saanut rakennettua elämääsi siihen malliin että voit nyt olla onnellinen, ei se sillä korjaannu että kuvittelet voivasi onnellistua lapsesi perheen kustannuksella.
Sinkuille aina sanotaan että vasta kun osaa olla yksin onnellinen, voi löytää hyvän parisuhteen. Sama pätee mummoihin. Vasta kun voi olla täysin onnellinen ilman lapsenlapsia, voi olla hyvä mummo.
Rakkaus ei ole takertumista eikä sitä että asettaa oman onnellisuutensa taakaksi toiselle. Oma äitini oli juuri niitä ihmisiä jotka odotti muiden tekevän hänet onnelliseksi. Se on hirvittävin taakka mitä voi lapselleen antaa -tai lapsenlapselle.
Miksi mummot nykyään ajattelevat että heillä on oikeus saada lapsi hoitoon? Että se mummulassa hoidossa olo on jotain, mikä tehdään mummon huviksi?
Itse olin lapsi 80-luvulla ja silloin lapset meni hoitoon jos vanhemmat ei jostain syystä voineet lapsia hoitaa. Tyyliin tarha kiinni eikä lomia saanut sopivasti tai lapsi kipeä. Aloite EI tullut mummulta, vaan tarve ilmeni ensin ja sitten kysyttiin voiko mummu auttaa. Mummu sitten päätti auttaako vai ei.
Sitten kun olin kouluikäinen olin joskus viikonkin kesällä mummulassa yhtä soittoa koska vanhempien mielestä lasten oli hyvä olla paljon maalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaaha. Miniäni taitaa olla jonkinlainen luonnonoikku kun on neitseellisesti raskaaksi tullut. Pikkupoika on minun poikani lapsi jonka miniä on kohdussaan kantanut. Minä olen siis tämän pienen lapsen isoäiti. Isoäiti terminä tarkoittaa isoa äitiä, ei synnyttäjää vaan nuorikkoäitiä kokeneempaa, itsekin synnyttänyttä, hedelmällisyyden vaihtumista puhtaasti hoivaajaksi. Satuin työkseni opettamaan äidinkieltä ja tiedän jotakin, muun muassa sen kuinka sanat muotoutuvat kieleemme niiden alkuperäisen merkityksen pohjalta. Koskaan ennen ei olla suhtauduttu isovanhempiin tämän päivän malliin. Mistä ne ongelmat nykyperheissä kumpuavat? Käsi kädessä on tapahtunut tämä kehittyminen, perhekäsityksen hajoaminen ja isovanhempien väheksyntä ja samaan aikaan erotaan enemmän kuin milloinkaan, lapset ovat tarkkaamattomia ja kärsivät ylipainoa, käytösongelmia. Kuulin muuan opettajan haastattelun hiljattain, hän kertoi että nykyään joutuu joitain lapsia opettamaan, että osaisivat juosta. Rivien välistä viesti, että nykyvanhempi on liiaksi itseensä keskittynyt, lapsi kasvaa ruudun edessä. Mummot eivät enää saa edistää lasten hyvinvointia kuin aniharvoissa perheissä. Niissä onkin se yksi yhteinen nimittäjä: aikuinen, viisas miniä jolle toisen kokemus ja tiedot eivät ole uhaksi, vaan voimavara. Sellainen pyyntö että älä lainaa tekstiäni jos tarkoitus on vängätä.
Tuntuu että vastaan trollille, mutta anna hyvä nainen nyt miniäsi vaahdota ja ottaa roolia. Kyllä se siitä tasoittuu. Minullakin ensimmäinen reaktio siihen että jonkun asenne on tytöttely-"neitokaisettelu" (ja selvästi huomaa, että tunnet todellakin olevasi tuo Iso Äiti), olisi juurikin tuo sulkeutuminen ja tulvisin varmasti yli äyräideni. En osaisi ottaa asiaa hyvällä vaikka ajatuksen tasolla ymmärtäisin syyn, että onhan mummo nyt toki luonnollisesti hoitanut enemmän vauvoja jos hänellä niitä on ollut itsellään kolme ja minulla vasta ensimmäinen.
Lisäksi on aika ikävää, että näet miniän eli lasten äidin syypäänä siihen, että lapset ovat käytöshäiriöisiä ja ylipainoisia. Ehkä heistä ei kuitenkaan kasva puolisoitaan hakkaavia poikia tai lapsiaan kurittavia naisia, mikä on oman ikäpolvesi ongelma joka vasta aikuisiällä avioliitossa tuli esille kovan kurin ja kasvatuksen vuoksi.
Aiheeseen palaten, koeta ymmärtää miksi miniäsi suhtautuu hätäisesti sinun viisaisiin neuvoihin ja erehtyy hieman hysteeriseksi. Ensimmäinen kerta on jokaisella erilainen. Jospa sen sijaan kysyt miniältä seuraavalla kerralla asiasta X, miten hän hoitaa vauvan tämän ja tämän asian? Ehkä vähän säestät sitten keskustelua totemalla miten jokin neuvo tai käytäntö on sinun ajoistasi muuttunut. Se olisi näkymätön kädenojennus joka voisi myös johtaa jopa siihen, että miniä itse kysyisi sinulta neuvoja asioihin. Nyt hän ei ei ilmeisesti ole kysynyt sinulta yhtään mitään, eikä ihminen välttämättä temperamenttinsa perusteella välitä kuunnellakkaan neuvontaa. Jotkut ovat sellaisia.No kyllä tunnen itseni jos miksi trulliksi ja trolliksi ja noita-akaksi kun luen näitä vastauksia. Ihan hyvä, että toit esille sen miten vaikeata on suhtautua miniän höyryämiseen. Sylettää varmaan eniten se että vauvaan pitää suhtautua ylikorostuneesti että "tämä on minun, minä olen korvaamaton", onko se sitten epävarmuutta kun on pakko alinomaa alleviivata sitä "omistajuutta". Ei tunnu oikein hyvältä että kun se lapsenlapsi viimein tuli niin sitä saa punnita jokaista hengen vetoaan tuoreen äidin lähistöllä ja pienikin ehdotus, että jos minä hetkisen hoidan, ottakaa te vaikka päiväunet varmistaa ainoastaan, etteivät suostu menemään. Tykkäisin kyllä olla rauhassakin vauvan kanssa ihan suoraan sanoen! Olisi rentoa ja paljonkin mieltä ilahduttavaa olemista kaiken höyryämisen keskelle. Enpä tiennyt ennustaa että tätä se mummous on, miniä vie ja mummo vikisee! Roolia saa, jos osaa olla mieliksi, näinkö on. Tai antaa rahaa, ei vain ole eläkeläisellä liikaa mistä antaa. Ihan hyvä että tänne sain vähän päästää höyryä. Vastaukset kylläkin jätän tästedes lukematta, ei tänne näy muut mummot kirjoittavan. Kiukkusia nuoria äitejä senkin edestä, ei auta!
Se on miniän lapsi. Ja äiti on lapselle korvaamaton.
Sinulla ei ole mitään oikeuksia lapseen, eikä vanhempien tarvitse antaa lasta sinulle sekunniksikaan. Varsinkaan kun olet selkeästi vihamielinen ja epäluotettava.
Toivottavasti olet provo.
Kukaan ihminen ei ole korvaamaton. Tietysti jokainen on muodin mukaisesti uniikki lumihiutale, mutta kyllä äitinsä menettäneistä orvoista kasvaa fiksuja ja onnellisia ihmisiä siinä missä muistakin.
Mutta jokainen ajatelkoon kuten haluaa, jos siitä tulee rauhallinen ja hyvä olo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luettuani näitä kokemuksia & kommentteja tulee mieleen 1940-luku (1950-1980) , jolloin nuoripari asui jommankumman vanhempien kotitilalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaaha. Miniäni taitaa olla jonkinlainen luonnonoikku kun on neitseellisesti raskaaksi tullut. Pikkupoika on minun poikani lapsi jonka miniä on kohdussaan kantanut. Minä olen siis tämän pienen lapsen isoäiti. Isoäiti terminä tarkoittaa isoa äitiä, ei synnyttäjää vaan nuorikkoäitiä kokeneempaa, itsekin synnyttänyttä, hedelmällisyyden vaihtumista puhtaasti hoivaajaksi. Satuin työkseni opettamaan äidinkieltä ja tiedän jotakin, muun muassa sen kuinka sanat muotoutuvat kieleemme niiden alkuperäisen merkityksen pohjalta. Koskaan ennen ei olla suhtauduttu isovanhempiin tämän päivän malliin. Mistä ne ongelmat nykyperheissä kumpuavat? Käsi kädessä on tapahtunut tämä kehittyminen, perhekäsityksen hajoaminen ja isovanhempien väheksyntä ja samaan aikaan erotaan enemmän kuin milloinkaan, lapset ovat tarkkaamattomia ja kärsivät ylipainoa, käytösongelmia. Kuulin muuan opettajan haastattelun hiljattain, hän kertoi että nykyään joutuu joitain lapsia opettamaan, että osaisivat juosta. Rivien välistä viesti, että nykyvanhempi on liiaksi itseensä keskittynyt, lapsi kasvaa ruudun edessä. Mummot eivät enää saa edistää lasten hyvinvointia kuin aniharvoissa perheissä. Niissä onkin se yksi yhteinen nimittäjä: aikuinen, viisas miniä jolle toisen kokemus ja tiedot eivät ole uhaksi, vaan voimavara. Sellainen pyyntö että älä lainaa tekstiäni jos tarkoitus on vängätä.
Tuntuu että vastaan trollille, mutta anna hyvä nainen nyt miniäsi vaahdota ja ottaa roolia. Kyllä se siitä tasoittuu. Minullakin ensimmäinen reaktio siihen että jonkun asenne on tytöttely-"neitokaisettelu" (ja selvästi huomaa, että tunnet todellakin olevasi tuo Iso Äiti), olisi juurikin tuo sulkeutuminen ja tulvisin varmasti yli äyräideni. En osaisi ottaa asiaa hyvällä vaikka ajatuksen tasolla ymmärtäisin syyn, että onhan mummo nyt toki luonnollisesti hoitanut enemmän vauvoja jos hänellä niitä on ollut itsellään kolme ja minulla vasta ensimmäinen.
Lisäksi on aika ikävää, että näet miniän eli lasten äidin syypäänä siihen, että lapset ovat käytöshäiriöisiä ja ylipainoisia. Ehkä heistä ei kuitenkaan kasva puolisoitaan hakkaavia poikia tai lapsiaan kurittavia naisia, mikä on oman ikäpolvesi ongelma joka vasta aikuisiällä avioliitossa tuli esille kovan kurin ja kasvatuksen vuoksi.
Aiheeseen palaten, koeta ymmärtää miksi miniäsi suhtautuu hätäisesti sinun viisaisiin neuvoihin ja erehtyy hieman hysteeriseksi. Ensimmäinen kerta on jokaisella erilainen. Jospa sen sijaan kysyt miniältä seuraavalla kerralla asiasta X, miten hän hoitaa vauvan tämän ja tämän asian? Ehkä vähän säestät sitten keskustelua totemalla miten jokin neuvo tai käytäntö on sinun ajoistasi muuttunut. Se olisi näkymätön kädenojennus joka voisi myös johtaa jopa siihen, että miniä itse kysyisi sinulta neuvoja asioihin. Nyt hän ei ei ilmeisesti ole kysynyt sinulta yhtään mitään, eikä ihminen välttämättä temperamenttinsa perusteella välitä kuunnellakkaan neuvontaa. Jotkut ovat sellaisia.No kyllä tunnen itseni jos miksi trulliksi ja trolliksi ja noita-akaksi kun luen näitä vastauksia. Ihan hyvä, että toit esille sen miten vaikeata on suhtautua miniän höyryämiseen. Sylettää varmaan eniten se että vauvaan pitää suhtautua ylikorostuneesti että "tämä on minun, minä olen korvaamaton", onko se sitten epävarmuutta kun on pakko alinomaa alleviivata sitä "omistajuutta". Ei tunnu oikein hyvältä että kun se lapsenlapsi viimein tuli niin sitä saa punnita jokaista hengen vetoaan tuoreen äidin lähistöllä ja pienikin ehdotus, että jos minä hetkisen hoidan, ottakaa te vaikka päiväunet varmistaa ainoastaan, etteivät suostu menemään. Tykkäisin kyllä olla rauhassakin vauvan kanssa ihan suoraan sanoen! Olisi rentoa ja paljonkin mieltä ilahduttavaa olemista kaiken höyryämisen keskelle. Enpä tiennyt ennustaa että tätä se mummous on, miniä vie ja mummo vikisee! Roolia saa, jos osaa olla mieliksi, näinkö on. Tai antaa rahaa, ei vain ole eläkeläisellä liikaa mistä antaa. Ihan hyvä että tänne sain vähän päästää höyryä. Vastaukset kylläkin jätän tästedes lukematta, ei tänne näy muut mummot kirjoittavan. Kiukkusia nuoria äitejä senkin edestä, ei auta!
Se on miniän lapsi. Ja äiti on lapselle korvaamaton.
Sinulla ei ole mitään oikeuksia lapseen, eikä vanhempien tarvitse antaa lasta sinulle sekunniksikaan. Varsinkaan kun olet selkeästi vihamielinen ja epäluotettava.
Toivottavasti olet provo.
Kukaan ihminen ei ole korvaamaton. Tietysti jokainen on muodin mukaisesti uniikki lumihiutale, mutta kyllä äitinsä menettäneistä orvoista kasvaa fiksuja ja onnellisia ihmisiä siinä missä muistakin.
Mutta jokainen ajatelkoon kuten haluaa, jos siitä tulee rauhallinen ja hyvä olo.
Sille lapselle äiti ja isä ovat korvaamattomia.
Älä tunge sinne väliin vain koska olet itsekäs keskenkasvuinen paska
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko täysin epäempaattinen, ap?
Ajatteletko muita kuin itseäsi?
Kaikki mummot eivät niin välitä lapsenlapsistaan, ole kiitollinen.
Mummo saa voimaa lapsen tapaamisesta, miksi estäisit sen?
Onko sulla tunneälyä...Mielestäni ajattelet vähän liian kärkkäästi että ap todella välittäisi vain itsestään. Mutta, siinä olen samalla linjalla että juurikin tunneäly ei ainakaan korostu minun silmääni myöskään. Jotakin myönnytyksiä olisi voinut antaa ilman että siitä olisi ollut haittaa yhtään kellekään. Mummi on todennäköisesti provosoitunut hirveästi kun on kyseenalaistettu, kielletty ja opetettu. Tavallista kunnioitusta se mummikin kai haluaa... Mutta vaikea näitä on koittaa avata, kun minunkin kommentti ymmärrettiin niin täysin poskelleen kuin vain mahdollista. Jos ap lueskelee niin ehkä nappaa ajatuksen sieltä ja toisen täältä, siksi ajattelisin että mummu näkökulma ei tee ainakaan vahinkoa!
Kunnioitusta harvemmin vaan heruu jos käyttäytyy kuin sekopäinen uhmaikäinen.
No ei tosiaankaan heru ei. Neitokainen inttää suupielet väärinpäin, että ei saa laittaa talkkia! Ei ei ei, vauva tänne. Huuli pyöreänä laitan sen kauhean talkin sitten pois, puhdasta vaippaa pinosta ja tarrat kiinni. Tämä hyökkää työntämään sormiansa vaipan väliin, johan pikkuinenkin hätkähti kylmiä näppejä! Kokeili, ettei ollut tiukalla, olikohan ehtinyt niihin aikoihin muutamaa kymmentäkään vaippaa vielä vaihtaa. No, hyvä kun neuvotaan, tiedä mitä olisi sattunut jos ei olisi vähän vahdittu. Vasta kolme lasta olen aikuisiksi kasvattanut, jokainen elämässään menestynyt, suoraselkäinen ihminen. Kunnioitusta huudetaan kitarisat oikonaan mutta isoäiti toimittakoot koiran virkaa. Ei jaksa tätä pöyristelyä jos jotakin toivoo itselleen. Kuinka nöyrä on tarpeeksi nöyrä, luuletteko saavanne avuliaan mummin nöyryyttäen ja porukalla naureskellen? Se on asia joka ei muutu millään inttämisellä että minä olen hoitanut tuhansia kertoja enemmän vauvoja kuin miniä ja silloin vaan on niin, miniää vaikka miten kismittäköön, että minä myös tiedän paremmin monet monet asiat. Ei ole tarvetta sillä kehua, mutta hyvin outo viesti on se, että miniä kynsin ja hampain tämän kiistää. Epävarmuutta, hormoneita, tiedän kyllä mutta onko aikuinen syyntakeeton niiden vuoksi jos ei mummikaan ole? Pohdittavaa!
Sä et edes tajua kuinka onnekas olet kun miniä on antanut sinun olla noinkin paljon tekemisissä.
En ole itse antanut oman anoppini vaihtaa vaippoja. Vaippoja on vaihtanut vain sellainen joka on hoitanut meidän lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini riitautui veljeni vaimon kanssa lapsen hoidosta. No sitten kun minä sain esikoisen, hänen piti lömmittää se riita näpäyttämällä että saa hoitaa minun lastani niin oaljon kuin haluaa.
Eli syy miksi tunki minun lastani hoitamaan ei ollut edes oma tarve vaan tarve näpäyttää tätä miniäänsä.
Ja hänestä tää oli edelleen vain ihan terve kuvio.
Saiko sitten hoitaa niin paljon kuin halusi?
Itsestäni tuntuu, että osasyy miksi anoppi olisi halunnut mun lasta hoitaa oli, että olisi saanut näytettyä toisten lapsenlastensa vanhemmille, että kyllä häneen voi luottaa. Mun lapsi ois ollu semmonen kiva projekti mummolle, vähän kun näyttötyö, että näin hän hoitaa omaa lastaan niin kyllä hänelle voi niitä muitakin lapsia antaa.
Nykyään taas antaa mun ymmärtää, että hoitaa mun lasten serkkuja ihan itsekseen vaikka tiedän, että se on niin epätodennäköinen skenaario, että ennemmin uskon anopin voittaneen lotossa.
No ei saanut. Ei hän täällä sen kummemmin asioita ymmärtänyt. Esimerkiksi sen tajuaminen että äiti määrää lapsesta aina viime kädessä ei mennyt jakeluun yhtään.
Hän on aina ollut rajaton eikä kuuntele muita.
Niin ajattelinkin, ootkohan mun miehen sisko 😏 no ei vainees, miehen siskolla on vanhemmat lapset kun mulla ni siltä osin ei sovi.
Yllättävän paljon samanoloisia mummoja olemassa.Näköjään. Myös tuo ulkopuolisille satujen sepittely runsaasta lastenhoidosta kuulostaa tutulta. Minä en jätä häntä koskaan lasteni kanssa yksin. Naapurinsa luulee hänen olevan meillä päivittäin kun emme muuten pärjää...
Mun anoppi nolasi itsensä niin täydellisesti että vieläkin kun mietin sitä, niin tulee epämukavan voimakas myötähäpeän tunne. Esikoinen oli vauva, oltiin käymässä anoppilassa. Ovelle tupsahti anopin ja apen naapuri, sellainen vähän hössö vanha mummo. Haki jotakin kai lainaan tms. ja alkoi riisua kenkiään, kutsui itse itsensä päiväkahville (ihan perus täälläpäin). Ihmettelin miks anoppi oli niin vaikeena, yritti keksiä jotain miksei voi tulla nyt ja samalla punastui kaulasta hiusrajaan asti :D no, naapuri ihasteli vauvaa ja höpöteltiin niitä näitä. Yhtäkkiä tää naapuri tokaisee että on se ihana, kun nuoripari pääsee humputtelemaan niin useasti ja vauva viihtyy mummilassa kuin kotonaan olis, eikö se vasta ollut koko viikonlopunkin? Oltiin miehen kanssa että mitä hittoa, anoppi tuijotti tätä naapuria suu viivana ja naama hehkuen kuin kekäle. Esikoinen oli silloin n. 4kk eikä todellakaan oltu edes päiväsaikaan jätetty anopille vaikka kinusi joka kerta kun nähtiin. Pussaili vauvaa kielloista huolimatta ja antoi mm. salaa kermavaahtoa ja just tota mistä joka toinen on kertonut eli halus istua vauva sylissä sohvalla ja tuijottaa sitä hiljaa, naamalla haltioitunut ja siis vähän jopa sekopäinen hymy.
En kehdannut käräyttää anoppia itte mutta mies tokaisi naurahtaen että ainakaan meidän vauvaa ei ole hoitanut vielä kertaakaan. Anopin ilme sillä hetkellä.... Naapurikin meni hämilleen ja nolostui anopin puolesta, lähti aika pian kotiinsa. Niin mekin lähdettiin, anoppi nimittäin ojensi, sanomatta sanaakaan vaan kädet mulle että vauva tänne ja kun sanoin että me aletaan varmaan tässä pukemaan ym. kolisteli ensin tuoleja vihaisesti ja meni sitten selin muihin keittiön nurkkaan istumaan :D ja tapahtuneesta ei puhuttu koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luettuani näitä kokemuksia & kommentteja tulee mieleen 1940-luku (1950-1980) , jolloin nuoripari asui jommankumman vanhempien kotitilalla.
Totta. Vaikka ihastelen vauvaa, jonka pikkuruiset kasvot vilahtavat turvakaukalosta marketin kassajonossa, silti toisinaan ihmettelen vastasyntyneen tuomista joka paikkaan. Voisiko olla niin, että sitä ei oikein ymmärretä, että jos vauva viedään kylään, sille löytyy niitä syliinottajia - liiaksi asti. Onko pienokaisesta tullut näyttelyesine, tää on mun, mutta älä koske tähän. Ja oikeassahan äiti on, ei saa koskea ilman lupaa, mutta tavallaan täytyy olla vahvistunut ja tietoinen oman vauvan oikeuksista, jos niitä kyläilyreissuja aikoo tehdä.
Just thinking.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luettuani näitä kokemuksia & kommentteja tulee mieleen 1940-luku (1950-1980) , jolloin nuoripari asui jommankumman vanhempien kotitilalla.
Totta. Vaikka ihastelen vauvaa, jonka pikkuruiset kasvot vilahtavat turvakaukalosta marketin kassajonossa, silti toisinaan ihmettelen vastasyntyneen tuomista joka paikkaan. Voisiko olla niin, että sitä ei oikein ymmärretä, että jos vauva viedään kylään, sille löytyy niitä syliinottajia - liiaksi asti. Onko pienokaisesta tullut näyttelyesine, tää on mun, mutta älä koske tähän. Ja oikeassahan äiti on, ei saa koskea ilman lupaa, mutta tavallaan täytyy olla vahvistunut ja tietoinen oman vauvan oikeuksista, jos niitä kyläilyreissuja aikoo tehdä.
Just thinking.
Ketjussa on kymmeniä, ellei satoja kertomuksia siitä miten sinne isovanhempien luo painostetaan ja miten isovanhemmat väkisin kylään.
Yhtään ainutta kiejoitusta jossa miniä tunkisi anopin luo väkisin tai edes omasta halustaan eiole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luettuani näitä kokemuksia & kommentteja tulee mieleen 1940-luku (1950-1980) , jolloin nuoripari asui jommankumman vanhempien kotitilalla.
Totta. Vaikka ihastelen vauvaa, jonka pikkuruiset kasvot vilahtavat turvakaukalosta marketin kassajonossa, silti toisinaan ihmettelen vastasyntyneen tuomista joka paikkaan. Voisiko olla niin, että sitä ei oikein ymmärretä, että jos vauva viedään kylään, sille löytyy niitä syliinottajia - liiaksi asti. Onko pienokaisesta tullut näyttelyesine, tää on mun, mutta älä koske tähän. Ja oikeassahan äiti on, ei saa koskea ilman lupaa, mutta tavallaan täytyy olla vahvistunut ja tietoinen oman vauvan oikeuksista, jos niitä kyläilyreissuja aikoo tehdä.
Just thinking.Ketjussa on kymmeniä, ellei satoja kertomuksia siitä miten sinne isovanhempien luo painostetaan ja miten isovanhemmat väkisin kylään.
Yhtään ainutta kiejoitusta jossa miniä tunkisi anopin luo väkisin tai edes omasta halustaan eiole.
Siksi varmaan täytyisi olla vahvistunut sen ’vauvan oikeuksien’ kanssa. Eli, vaikka kuinka on isovanhempien taholta alipainetta, tulkaa voi tuokaa näytille, niin keskittyä siihen mikä on itselle ja vauvalle hyvää. Lisäksi meissä kaikissa on se näyttämisen halu, oli sitten uusi auto, talo tai baby. Se on inhimillistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luettuani näitä kokemuksia & kommentteja tulee mieleen 1940-luku (1950-1980) , jolloin nuoripari asui jommankumman vanhempien kotitilalla.
Totta. Vaikka ihastelen vauvaa, jonka pikkuruiset kasvot vilahtavat turvakaukalosta marketin kassajonossa, silti toisinaan ihmettelen vastasyntyneen tuomista joka paikkaan. Voisiko olla niin, että sitä ei oikein ymmärretä, että jos vauva viedään kylään, sille löytyy niitä syliinottajia - liiaksi asti. Onko pienokaisesta tullut näyttelyesine, tää on mun, mutta älä koske tähän. Ja oikeassahan äiti on, ei saa koskea ilman lupaa, mutta tavallaan täytyy olla vahvistunut ja tietoinen oman vauvan oikeuksista, jos niitä kyläilyreissuja aikoo tehdä.
Just thinking.Ketjussa on kymmeniä, ellei satoja kertomuksia siitä miten sinne isovanhempien luo painostetaan ja miten isovanhemmat väkisin kylään.
Yhtään ainutta kiejoitusta jossa miniä tunkisi anopin luo väkisin tai edes omasta halustaan eiole.
Tässä on yksi, mutta ei ollut väkisin. Kadun sitä nyt kun anoppi sitten sekosi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luettuani näitä kokemuksia & kommentteja tulee mieleen 1940-luku (1950-1980) , jolloin nuoripari asui jommankumman vanhempien kotitilalla.
Totta. Vaikka ihastelen vauvaa, jonka pikkuruiset kasvot vilahtavat turvakaukalosta marketin kassajonossa, silti toisinaan ihmettelen vastasyntyneen tuomista joka paikkaan. Voisiko olla niin, että sitä ei oikein ymmärretä, että jos vauva viedään kylään, sille löytyy niitä syliinottajia - liiaksi asti. Onko pienokaisesta tullut näyttelyesine, tää on mun, mutta älä koske tähän. Ja oikeassahan äiti on, ei saa koskea ilman lupaa, mutta tavallaan täytyy olla vahvistunut ja tietoinen oman vauvan oikeuksista, jos niitä kyläilyreissuja aikoo tehdä.
Just thinking.Ketjussa on kymmeniä, ellei satoja kertomuksia siitä miten sinne isovanhempien luo painostetaan ja miten isovanhemmat väkisin kylään.
Yhtään ainutta kiejoitusta jossa miniä tunkisi anopin luo väkisin tai edes omasta halustaan eiole.
Siksi varmaan täytyisi olla vahvistunut sen ’vauvan oikeuksien’ kanssa. Eli, vaikka kuinka on isovanhempien taholta alipainetta, tulkaa voi tuokaa näytille, niin keskittyä siihen mikä on itselle ja vauvalle hyvää. Lisäksi meissä kaikissa on se näyttämisen halu, oli sitten uusi auto, talo tai baby. Se on inhimillistä.
Normaali ihminen ei ehkä ole varautunut täysin sairaaseen käytökseen siellä appivanhempien luona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko täysin epäempaattinen, ap?
Ajatteletko muita kuin itseäsi?
Kaikki mummot eivät niin välitä lapsenlapsistaan, ole kiitollinen.
Mummo saa voimaa lapsen tapaamisesta, miksi estäisit sen?
Onko sulla tunneälyä...Mielestäni ajattelet vähän liian kärkkäästi että ap todella välittäisi vain itsestään. Mutta, siinä olen samalla linjalla että juurikin tunneäly ei ainakaan korostu minun silmääni myöskään. Jotakin myönnytyksiä olisi voinut antaa ilman että siitä olisi ollut haittaa yhtään kellekään. Mummi on todennäköisesti provosoitunut hirveästi kun on kyseenalaistettu, kielletty ja opetettu. Tavallista kunnioitusta se mummikin kai haluaa... Mutta vaikea näitä on koittaa avata, kun minunkin kommentti ymmärrettiin niin täysin poskelleen kuin vain mahdollista. Jos ap lueskelee niin ehkä nappaa ajatuksen sieltä ja toisen täältä, siksi ajattelisin että mummu näkökulma ei tee ainakaan vahinkoa!
Kunnioitusta harvemmin vaan heruu jos käyttäytyy kuin sekopäinen uhmaikäinen.
No ei tosiaankaan heru ei. Neitokainen inttää suupielet väärinpäin, että ei saa laittaa talkkia! Ei ei ei, vauva tänne. Huuli pyöreänä laitan sen kauhean talkin sitten pois, puhdasta vaippaa pinosta ja tarrat kiinni. Tämä hyökkää työntämään sormiansa vaipan väliin, johan pikkuinenkin hätkähti kylmiä näppejä! Kokeili, ettei ollut tiukalla, olikohan ehtinyt niihin aikoihin muutamaa kymmentäkään vaippaa vielä vaihtaa. No, hyvä kun neuvotaan, tiedä mitä olisi sattunut jos ei olisi vähän vahdittu. Vasta kolme lasta olen aikuisiksi kasvattanut, jokainen elämässään menestynyt, suoraselkäinen ihminen. Kunnioitusta huudetaan kitarisat oikonaan mutta isoäiti toimittakoot koiran virkaa. Ei jaksa tätä pöyristelyä jos jotakin toivoo itselleen. Kuinka nöyrä on tarpeeksi nöyrä, luuletteko saavanne avuliaan mummin nöyryyttäen ja porukalla naureskellen? Se on asia joka ei muutu millään inttämisellä että minä olen hoitanut tuhansia kertoja enemmän vauvoja kuin miniä ja silloin vaan on niin, miniää vaikka miten kismittäköön, että minä myös tiedän paremmin monet monet asiat. Ei ole tarvetta sillä kehua, mutta hyvin outo viesti on se, että miniä kynsin ja hampain tämän kiistää. Epävarmuutta, hormoneita, tiedän kyllä mutta onko aikuinen syyntakeeton niiden vuoksi jos ei mummikaan ole? Pohdittavaa!
Sä et edes tajua kuinka onnekas olet kun miniä on antanut sinun olla noinkin paljon tekemisissä.
En ole itse antanut oman anoppini vaihtaa vaippoja. Vaippoja on vaihtanut vain sellainen joka on hoitanut meidän lapsia.
Mä en oikeesti usko, että toi mummo on juurikaan enää tekemisissä vauvan tai miniän kanssa muuta kun korkeintaan pakolliset kohteliaisuuskäynnit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luettuani näitä kokemuksia & kommentteja tulee mieleen 1940-luku (1950-1980) , jolloin nuoripari asui jommankumman vanhempien kotitilalla.
Totta. Vaikka ihastelen vauvaa, jonka pikkuruiset kasvot vilahtavat turvakaukalosta marketin kassajonossa, silti toisinaan ihmettelen vastasyntyneen tuomista joka paikkaan. Voisiko olla niin, että sitä ei oikein ymmärretä, että jos vauva viedään kylään, sille löytyy niitä syliinottajia - liiaksi asti. Onko pienokaisesta tullut näyttelyesine, tää on mun, mutta älä koske tähän. Ja oikeassahan äiti on, ei saa koskea ilman lupaa, mutta tavallaan täytyy olla vahvistunut ja tietoinen oman vauvan oikeuksista, jos niitä kyläilyreissuja aikoo tehdä.
Just thinking.Ketjussa on kymmeniä, ellei satoja kertomuksia siitä miten sinne isovanhempien luo painostetaan ja miten isovanhemmat väkisin kylään.
Yhtään ainutta kiejoitusta jossa miniä tunkisi anopin luo väkisin tai edes omasta halustaan eiole.
Siksi varmaan täytyisi olla vahvistunut sen ’vauvan oikeuksien’ kanssa. Eli, vaikka kuinka on isovanhempien taholta alipainetta, tulkaa voi tuokaa näytille, niin keskittyä siihen mikä on itselle ja vauvalle hyvää. Lisäksi meissä kaikissa on se näyttämisen halu, oli sitten uusi auto, talo tai baby. Se on inhimillistä.
Normaali ihminen ei ehkä ole varautunut täysin sairaaseen käytökseen siellä appivanhempien luona.
Eikä pitäisikään joutua varautumaan. Surullista jos se tosiaankin on niin, että äitin pitäisi jäädä kotiin vauvan kanssa, koska muut aikuiset sekoaa kun ne näkee vauvan. Kai se sitten on näin, aikuiset ihmiset käy kiinni kuin hyenalauma ja äiti joutuu puolustamaan vauvaa. Sairasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luettuani näitä kokemuksia & kommentteja tulee mieleen 1940-luku (1950-1980) , jolloin nuoripari asui jommankumman vanhempien kotitilalla.
Totta. Vaikka ihastelen vauvaa, jonka pikkuruiset kasvot vilahtavat turvakaukalosta marketin kassajonossa, silti toisinaan ihmettelen vastasyntyneen tuomista joka paikkaan. Voisiko olla niin, että sitä ei oikein ymmärretä, että jos vauva viedään kylään, sille löytyy niitä syliinottajia - liiaksi asti. Onko pienokaisesta tullut näyttelyesine, tää on mun, mutta älä koske tähän. Ja oikeassahan äiti on, ei saa koskea ilman lupaa, mutta tavallaan täytyy olla vahvistunut ja tietoinen oman vauvan oikeuksista, jos niitä kyläilyreissuja aikoo tehdä.
Just thinking.
Enpä mä oo ainalaan tajunnut, että mun lapset on kodin ulkopuolella vapaata riistaa.
Ei oo itellä tullu mieleenkään ottaa toisten lapsia syliin kysymättä jos uutta vauvaa on näytetty.
Kyllä vanhemmat osaa pyytää apukäsiä niiltä joihin luottaa jos sellainen tarve tulee. Joskus on pyydetty pitämään sylissä, useimmiten on riittänyt vain seuranpito ja vauvan ihailu vähän kauempaa.
Luulin, että se vanhemman tarpeesta lähtöisin oleva sylittely olisi se normaali lähtökohta.
Se on se mummojen kilpavarustelu.
Pitää näyttää muille, että on saanut lapsenlapsia ja että on hoitanut ihmissuhteensa niin hyvin että saa hoitaa niitä.
Mitä muita palkintoja itsensä äitiydelle joskus 70-luvulla uhraamisesta on? Kaikki miehet menivät silloin ohi oikealta ja vasemmalta, kun itse oli pakko keksittyä lapsiin, Lauraan ja Jariin. Kiittämättömät eivät ikinä arvostaneet sitä että äiti jätti taide- tai lakiopinnot kesken lasten takia. Tästä on joku palkinto, mummo ajatteli, kun kätilö ei antanut puudutetta ja vei vauva päiviksi pois vastasynnyttäneeltä äidiltä.
Ja nyt Tertulla on lapsenlapsia, Leenalla on ja Eevalla on ja Hannelella on ja feispuukissa suku- ja perhekuvia ja NÄIN KAUNIITA lapsenlapsia ja joko se Laurakin pian. He ovat onnistuneet.
Mummon eläkekertymä on olematon, katkeruus kouluttamattomuudesta on kasvanut. Mutta olisi edes ne lapsenlapset. Jos parikymmentä vuotta vieneestä äitiydestä ei ollut elämäntehtäväksi, olisiko mummoudesta?
Minun vauvani, minun lapsenlapseni, minun oikeuteni olla mummo, sillä tämän vuoksi on kärsitty kuusikymmentä vuotta huonompana sukupuolena olemista. Tämä on ainoa mitä mummolle enää annetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luettuani näitä kokemuksia & kommentteja tulee mieleen 1940-luku (1950-1980) , jolloin nuoripari asui jommankumman vanhempien kotitilalla.
Totta. Vaikka ihastelen vauvaa, jonka pikkuruiset kasvot vilahtavat turvakaukalosta marketin kassajonossa, silti toisinaan ihmettelen vastasyntyneen tuomista joka paikkaan. Voisiko olla niin, että sitä ei oikein ymmärretä, että jos vauva viedään kylään, sille löytyy niitä syliinottajia - liiaksi asti. Onko pienokaisesta tullut näyttelyesine, tää on mun, mutta älä koske tähän. Ja oikeassahan äiti on, ei saa koskea ilman lupaa, mutta tavallaan täytyy olla vahvistunut ja tietoinen oman vauvan oikeuksista, jos niitä kyläilyreissuja aikoo tehdä.
Just thinking.Enpä mä oo ainalaan tajunnut, että mun lapset on kodin ulkopuolella vapaata riistaa.
Ei oo itellä tullu mieleenkään ottaa toisten lapsia syliin kysymättä jos uutta vauvaa on näytetty.
Kyllä vanhemmat osaa pyytää apukäsiä niiltä joihin luottaa jos sellainen tarve tulee. Joskus on pyydetty pitämään sylissä, useimmiten on riittänyt vain seuranpito ja vauvan ihailu vähän kauempaa.Luulin, että se vanhemman tarpeesta lähtöisin oleva sylittely olisi se normaali lähtökohta.
Kaipa olen tuoreena äitinä sinisilmäinen, kun kuvittelin ihan samaa. Samanikäisten kanssa menee just noin kun kuvailit, vanhempi sukupolvi taas sekoaa. Onko siitä liiankin kauan kun ne ovat olleet vauvan seurassa, kun niitä lapsiakin tehdään nykyään niin vähän, että ne ei tiedä enää miten käyttäytyä?
Alue: Aihe vapaa
Niin ajattelinkin, ootkohan mun miehen sisko 😏 no ei vainees, miehen siskolla on vanhemmat lapset kun mulla ni siltä osin ei sovi.
Yllättävän paljon samanoloisia mummoja olemassa.