Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osaan samaistua moneen tekstiin. Minulla vaikea suhde mieheni vanhempiin, koska äiti on edelleen mustasukkainen pojastaan ja isä ei kestä yhtään eriäviä mielipiteitä. Ovat riitaantuneet sukulaistensa kanssa ym. joten vika ei voi olla vain minussa, miniässä. Konflikteja on ollut useita vuosien aikana. Mieheni voisi olla vähemmän tossukka asettamalla rajoja. Toki on etääntynyt vanhemmistaan, kun ei itsekään jaksa jatkuvaa pelkoa, että vanhempansa taas pimahtavat. Ensimmäisen lapsen syntyminen nosti taas helvetin valloilleen. Tästä lopullisesti sisuuntuneena olen ilmoittanut miehelle, että minä asetan rajat, jos hän ei uskalla. Minä suojelen vauvaamme. Ensin pimahdetaan, että halusimme tietää vauvan sukupuolen, sitten häiriköidään synnytyssairaalaan vaikean synnytyksen jälkeen vauvan sukunimestä (emme ole naimisissa). Vauvan synnyttyä anopin suu käy koko ajan, mitä minun pitää tehdä, vastoin synnytyssairaalassa saatua opastusta ja neuvolan ohjeita. Pidän liikaa vauvaa sylissä ja lähellä (vauvasta tulee kulman vaikea ja rasittava, pitäisi vain syöttää ja laittaa sänkyyn). En saisi ostaa vauvalle liikaa vaatteita ym ym ym. Viime tapaamisen jälkeen mitta täyttyi lopullisesti: repi vauvan kaksi kertaa sylistäni, toisella kertaa vei toiseen huoneeseen (vaikka teimme lähtöä), olisi antanut pienen kovan leivonnaisen vauvalle, joka muutaman kk eikä edes lähellä kiinteiden ensimaisteluita. Anoppi väänsi myös melkein krokotiilinkyyneliä, että kai vauva saa ilma hoitoa. Halusi, että vauvamme olisi ilman vaippaa heidän vetoisella lattialla ilmakylpemässä (itselle tuli jo pervo fiilis moisesta vänkäämisestä). Aneli vaipan ottamista pois. Lähetteli vielä illalla minulle hoito-ohjeita kännykkään. Ei, vauva ei pääse hoitoon ikinä eikä tuo hirviöämmä saa nähdä vauvaa ennen kuin tuo lapsen isäkin alkaa laittaa rajoja. Omat vanhempani kunnioittavat näkemyksiämme ja kuuntelevat mielenkiinnolla, miten ohjeistukset muuttuneet sitten minun vauva-ajan. Sanon myös suoraan äidilleni eikä äitini ole uhriutunut. Omat isovanhempani olivat ihania ja minulla oli lämpimät välit. Surullista, että omalle lapselle ei tule lämpimiä välejä toisiin isovanhempiin. Ensin minua haukuttiin vuositolkulla enkä osaa näköjään hoitaa edes omaa vauvaani. Lisäksi käyttädytään kuin hullut, kun pitää repiä vauvaa.

Kyllä siitä oltiin tarkkoja aikoinaan, vielä 70-luvulla ja ehkä sittemminkin että pienokaisen tasavärinen, pehmeä iho heijastelee ylipäätään hoivan laatua. Ihottumat olivat kauhistus ja niitä vältettiin ilmakylvyillä ja päivittäisillä miedoilla saippuapesuilla. Mummo on antanut niitä vinkkejä sinulle joita on itse aikoinaan saanut. Pienen ihmisen alastomuus on viattomuudessaan ja suloisuudessaan erillään aikuisen alastomuudesta, siksi tuntuu helpolta ja soveliaalta antaa vauvan olla nakuna. Moni nuori ensikertalainen äiti on "sarvet päässä" siksi että ihmisluonto on katsonut tarpeelliseksi kehittää nuoren äidin tarkaksi ja varovaiseksi. Me tiedämme ja muistamme tämän ja suhtaudumme siihen hellyydellä mutta jollekin mummille noiden "sarvien" näkeminen aiheuttaa jännitystä - saankohan minä kuulua tämän tulokkaan ensivaiheisiin ollenkaan, ajaako nuori äiti minut vaistojensa varassa kauaksi? Moni odottaa pieniä asioita tulokkaan kanssa, ei mitään mikä äidin alueeksi katsotaan. Pieniä tuokioita rauhassa sohvalla, mummulan tulemista tutuksi alkuun äänien, tuoksujen kautta, tuttujen ihmisten arkielämää josta pienokainen saa piirtää elinpiirinsä osasia siihen karttaan jota hän maailmasta mieleensä muodostaa. Äiti on tärkeä, hän imettää ja tarjoaa yöaikaan turvaa kun vauva herää, onhan hänen rytminsä vielä omanlaisensa meihin aikuisiin verrattuna. Mummi saakoon siis niitä hetkiä päivisin jolloin kaikki on muutenkin mukavasti - pieni masu maitoa pullollaan, puhtaat vaatteet ja lämpöinen ympäristö. Tasapainoinen aivan tuorekin äiti osaa ilahtua "varasylistä" ja ottaa lämpimän suihkun tai selailla vaikka lempikirjaansa. Mummille saa ja pitääkin antaa askareita tehtäväksi jos hän voi sillä tavoin olla parhaaksi hyödyksi ja avuksi. Mutta ei niin, että mummi tuntee itsensä opastuksen vuoksi "piiaksi"! Eli aivan tavallisin kohteliain äänenpainoin voi jokainen osapuoli itseään ilmaista ja näinkin jo välttää tavanomaiset karikot.

T. Yksi iloinen mummu ja 3 vuotiaan pojanpojan suussa "mammu"!

Sai-ras-ta! Taisi KultaMummi taas löytää keskuuteemme.

Ko. Teksti on aivan täysipäinen eikä siinä ole yhtäkään sairasta elementtiä. Mutta ketjussa nyt vaan on 1 hlö joka ei kestä absoluuttisesti mitään "mummeilta." Harhaisen jyrkkä asenne, ei ole tervettä enään.

Ketjussa kirjoitti lastensuojelun sosiaalityöntekijä jonka mielestä ko isovanhempi on epävakaa ja vanhempien kuuluu suojella lasta tuollaisilta kaikin keinoin.

Että silleen. Voisit lopettaa tuon solvaamisesi jo

En itseasiassa ottanut kantaa kenenkään tietyn keskustelijan mielenterveyteen, vaan useissa kommenteissa kuvattuun käytökseen, jota pidän häiriintyneenä. Mielestäni raja menee siinä, ottaako isovanhempi lapset tarpeet huomioon vai ei. Lapsella on oikeus henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, eli ei väkisin syliin tai halailuja. Vauvakin osaa jo kertoa, koska sylissä olo ei enää huvita. Lapsella on oikeus myös lepoon, ruokaan ja kontaktiin turvallisen, ensisijaisen hoitajansa kanssa, eli yleensä äidin tai isän. Lapsella on oikeus ohjaukseen ja kasvatukseen ilman, että isovanhempi sitä häneltä riistää vanhempien kasvatusta mitätöimällä, ja hänellä on oikeus osoittaa tai olla osoittamatta kiintymystä haluamiaan ihmisiään kohtaan - esimerkiksi mummon jatkuva äidin haukkuminen lapsen kuullen rikkoo tätä oikeutta ja toki myös toisin päin, mikäli lapsi on selvästi mummoon kiintynyt.

Jokaisella aikuisella ihmisellä on myös oikeus määritellä itse, kuinka paljon ja millä tavalla hän haluaa toisten kanssa olla tekemisissä, ja haluaako esim. jättää lapsia mummolle vai ei. Jokaisella vanhemmalla on oikeus viettää oman lapsensa kanssa niin paljon aikaa kuin haluaa.

T: Se lapsiperheiden palvelujen sosiaalityöntekijä

Kerrotko että minkä kunnan leivissä olet? Netissä voi kuka vaan olla mitä vaan. Ei ole ammattimaista että oikea sosiaalialan henkilö tulisi tänne valitsemaan puolta koko sosiaalialan nimissä. Mietin että miten lapsen oikeus toteutuu jos lapsen äiti sattuu päättämään, ilman minkään valtakunnan syytä että mummuapa ei tarvita? Hän tekee tällöin merkittävän päätöksen lastensa puolesta heitä kuulematta ja heidän etuansa vastaan? Juridiset oikeudet vastaan tunnetason ja sukulaissuhteiden tuomat, tukea ja hyvää tuottavat oikeudet on lasten kannalta ikävä asetelma, jos tuijotetaan ilman poikkeuksia aina vaan sitä, mitä sattuu laki milloinkin sanomaan. Missä on ihmisen oikeus toiseen ihmiseen, pienen suloisen lapsen oikeus omaan isoäitiinsä? Toivoa ei ole jos äiti niin päättää. Ei sellaista valtaa kuulu yhdelläkään ihmisyksilöllä olla. Lapsikin on yksilö ja hänellä on oikeus omiin isovanhempiinsa ja oikeus kokea elämää myös äitinsä vaikutuspiirin ja komennon ulkopuolelta, kunhan se mitä hänelle tarjotaan on hyvää, ilostuttavaa ja turvallista. Tällaisia ajatuksia!

Olisi jotenkin uskottavampaa ilman tuota "pientä suloista". Koita jos saisit keskusteltua asioista ilman tuollaista yletöntä emotionaalisuutta. Saisit ehkä nähdä niitä lastenlapsiakin useammin jos vanhemmat voisivat luottaa siihen että kykenet hillitsemään itsesi etkä ole täysin tunteidesi vietävissä.

Miksi puhut vaan, että äiti päättää? Tässäkin ketjussa on moneen kertaa kerrottu miten isä on päättänyt osaltaan nähdäänkö hänen vanhempiaan vai ei.

Ja juridisesti vanhemmilla on tosiaan ihan kaikki valta siihen lapseensa, kuten on vastuukin. Isovanhemmilla ei ole kumpaakaan. Jos isovanhempi-ikäinen ihminen ei ole oppinut sen vertaa käytöstapoja ja diplomatiaa että olisi mieleinen vieras lapsensa perheessä, hänellä tuskin on mitään kovin merkillistä annettavaa sille lapsenlapsellekaan.

Itselläni oli aivan loistomummut eikä ole ongelmia äitini tai anoppini kanssa. Mutta kukaan heistä ei volissutkaan "suloisista, pienistä" vaan heillä oli ihan oma elämä, jonka mieleinen, mutta ei välttämätön osa lapsenlapset olivat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tepa mummo kirjoitti:

Antakaa hyvät ihmiset niille mummoillekin aikaa ja sitä armoa oppia, mitä suotte vastasynnyttäneellekin. Älkää antako väliaikaisen hullaannuksen pilata välejänne vaan puhukaa, puhukaa. Sano reilusti jos mummo on sinusta liiankin täpinöissään! Mummoilussaan vielä keltanokka mummo voi olla yhtä pihalla kuin lumiukko. Minä hullaannuin aivan täysin vanhimman poikani esikoiseen, ensimmäiseen lapsenlapseeni ja en olisi malttanut sylistäkään häntä laskea, kun viimein hänet siihen sain. Taisimme olla yhtä pöllämystyneitä toisistamme kumpikin vauvan kanssa! Muistan miten käteni aivan tärisivät kun lähdin sairaalalta ajamaan kotia kohti, radiosta tuli kaunis Wiskarin kappale joka saikin pysyvän erityismerkityksen. Muistan että tunsin pitkin päivää tarvetta soittaa, viestittää, saada jotakin kontaktia, ainakin vauvan kuvia! Aika pian kuitenkin, olivat jo kotiutuneet, tuli poikani yksin käymään luokseni ja ehdin onnettomuudekseni häntä moittia kun ei tuonut vauvaakin mukanaan, sain nimittäin aikamoista palautetta osakseni. Poikani jysäytti jopa pöytää nyrkillään, kupit helisten, kun ensin koko juttu meinasi mennä minulta vastaansanomiseksi. En ollut ikinä nähnyt omaa lastani niin jyrkkänä minua kohtaan, itku pääsi! Tuli selväksi että olin loukannut miniääni ja häntäkin, tuoretta isää. Laittoi selkeät säännöt minulle syliin ottamisen ja monen muunkin asian suhteen. Olin aivan pöyristynyt ja vihainenkin,miten minua näin mollataan, mutta muutaman päivän kuluttua aloin jotenkin järkiintyä. Hävetti! Sairaalassa miniän hoitajakätilökin varmaan ajatteli että jaaha, mummolla vippaa päästä. Pyysin anteeksi, ostin kukkia ja miniä sai lahjakortin Spa-hoitoon. En pyytänyt vauvaa syliin kun sitten heillä kävin, taisin liikaakin varoa. Mieli oli maassa ja ajattelin liikaa koko asiaa ja poikani sanoja. Mutta miniäni sen minulle, sitten myöhemmin sanoi- olet kasvattanut hienon miehen joka uskaltaa astua perheenisän saappaisiin. Itku tuli silloinkin mutta onnesta ja ilosta. Tänään on sillä pikkuesikoisella jo pieniä sisariakin ja koko revohkakin välillä mummon luona leipoo, pienin hoitaa imuroinnin kun rakastaisi imuroida vaikka koko päivän. 2 vuotias imuritaituri! Leikitään ja ollaan vaan ja vanhempien ohjeita kuunnellaan. Miniäni on ihana ja rakas ihminen, olen kiitollinen että malttoi vähän neuvoakin minua, että millainen mummo olisi paras. Sanoi kyllä että savu nousi aluksi korvista! Eihän vauva minulle tullut eikä minua ollut kaivannut, eihän se olisi mahdollistakaan! 6 vuotias jo kaipaili ja soittikin, ominpäinkin kuulumisia.

Ei.

Jos ei tyohon ikään mennessä ole oppinut käytöstapoja, niin sitten saa olla.

Ja lasten vanhemmilla on muutakin tekemistä kuin kouluttaa aikuisia ihmisiä.

Kyllä mun mielestä on kuitenkin reilua kertoa myös vanhemmalle ihmiselle jos joku sen käytöksessä häiritsee.

Monissa perheissä on erilaisia käyttätymis- ja käytöstapoja, eikä kukaan perheen ulkopuolinen voi tietää miten toisen perheessä käyttäydytään jossei sille sitä kerrota.

Meillä mummo oletti saavansa lapsen itselleen hoitoon jo vauvana koska heidän perheessään oli toimittu niin. Ja hän luuli, että niin toimitaan kaikissa muissakin perheissä.

Ihan oli yllättynyt kun sanoin, että en tietenkään anna vauvaa hänelle. Yritti vielä vedota, että onhan minuakin hoitanut mummo ja varmasti on ollut mukavaa.

Ja totta olihan se ihan kiva iltapäivä jonka mummillani olin "hoidossa", olin jo toki koululainen ja olisin pärjännyt itseksenikin.

Eriasia sitten jos viesti ei mene perille eikä käytös muutu vaikka asiasta on sanottu, sitten ei tartte kyllä aikuiselle alkaa inttämään ja opettamaan.

Eikö se mummo tai vaari, perheen ulkopuolinen, voi vain odottaa että mitä vanhemmat pyytää. Sen sijaan että itseksensä olettavat hatusta.

Voi, mutta ei välttämättä odota.

No sitten pitää opetella.

Miten joku taikaiskusta voi tietää mikä meni pieleen jos kukaan ei anna palautetta?

Jos mummo sylittelee liikaa eikä anna lasta takaisin niin tottakai sille kannattaa sanoa asiasta. Esim todeta, että älä enää koskaan ota lasta syliin ilman lupaa.

Järjetöntä olisi vain odottaa, että kyllä se mummo tajuaa ja odottaa vieressä tumput suorina ja heti kun mummo on lähtenyt pois niin julistaa, että välit on nyt poikki.

Kyllä pitää mummon tajuta ettei vauva ole hänen ilokseen/sylinukekseen/vauvalelukseen tehty, ei ole mitenkään asiallista esim vaatia jatkuvaa sylittelyä! Mummo tietää kyllä mikä on vanhempia kunnioittavaa käytöstä ja mikä ei, mutta luottaa siihen etteivät nuoret häntä uskalla määrätä!

Ja tuollainen ukaasi että "älä enää koskaan ota lasta syliisi ilman lupaa" saa rajattoman, itsekeskeisen mummon ainoastaan sekoilemaan pahemmin. On törkeää olla muka näkemättä miniän sanattomia viestejä saada vauva takaisin itselleen; lähemmäksi tulemista, käsien ojentamista, vihjausta ruoka-ajasta tai levosta tai mistä vaan, vauvalle juttelua "oletkin jo vähän väsynyt, mennäänpä makkariin" tjsp.

Tietenkin asia on toinen jos anoppi tai oma äiti on henkisesti 4 vuotiaan tasolla, toki kannattaa silloin harkita vielä tarkemmin voiko lasta antaa mummon syliin ollenkaan!

Jos sanominen saa mummon sekoamaan niin sittenhän voi vaikka katkaista välit kokonaan. Mutta mitä jos se sanominen saakin mummon muuttamaan toimintatapaansa? Eikö sitä oikeesti kannata kokeilla? Ja yhä olen sitä mieltä, että se asiasta sanominen on reilua.

Mutta ei se niin voi olla että niiden lasten lisäksi pitää alkaa kasvattaa aikuisia ulkopuolisia, vaan kyllä heiltä pitää voida lähtökohtaisesti odottaa aikuista käytöstä.

Muutenhan tuo on ihan naurettavaa, että niiden omien uhmaikäisten sulla on kontollasi uhmaikäiset Pirjo, 56, ja Ahti, 58 ja Liisa, 52 ja Mauri., 61.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tepa mummo kirjoitti:

Antakaa hyvät ihmiset niille mummoillekin aikaa ja sitä armoa oppia, mitä suotte vastasynnyttäneellekin. Älkää antako väliaikaisen hullaannuksen pilata välejänne vaan puhukaa, puhukaa. Sano reilusti jos mummo on sinusta liiankin täpinöissään! Mummoilussaan vielä keltanokka mummo voi olla yhtä pihalla kuin lumiukko. Minä hullaannuin aivan täysin vanhimman poikani esikoiseen, ensimmäiseen lapsenlapseeni ja en olisi malttanut sylistäkään häntä laskea, kun viimein hänet siihen sain. Taisimme olla yhtä pöllämystyneitä toisistamme kumpikin vauvan kanssa! Muistan miten käteni aivan tärisivät kun lähdin sairaalalta ajamaan kotia kohti, radiosta tuli kaunis Wiskarin kappale joka saikin pysyvän erityismerkityksen. Muistan että tunsin pitkin päivää tarvetta soittaa, viestittää, saada jotakin kontaktia, ainakin vauvan kuvia! Aika pian kuitenkin, olivat jo kotiutuneet, tuli poikani yksin käymään luokseni ja ehdin onnettomuudekseni häntä moittia kun ei tuonut vauvaakin mukanaan, sain nimittäin aikamoista palautetta osakseni. Poikani jysäytti jopa pöytää nyrkillään, kupit helisten, kun ensin koko juttu meinasi mennä minulta vastaansanomiseksi. En ollut ikinä nähnyt omaa lastani niin jyrkkänä minua kohtaan, itku pääsi! Tuli selväksi että olin loukannut miniääni ja häntäkin, tuoretta isää. Laittoi selkeät säännöt minulle syliin ottamisen ja monen muunkin asian suhteen. Olin aivan pöyristynyt ja vihainenkin,miten minua näin mollataan, mutta muutaman päivän kuluttua aloin jotenkin järkiintyä. Hävetti! Sairaalassa miniän hoitajakätilökin varmaan ajatteli että jaaha, mummolla vippaa päästä. Pyysin anteeksi, ostin kukkia ja miniä sai lahjakortin Spa-hoitoon. En pyytänyt vauvaa syliin kun sitten heillä kävin, taisin liikaakin varoa. Mieli oli maassa ja ajattelin liikaa koko asiaa ja poikani sanoja. Mutta miniäni sen minulle, sitten myöhemmin sanoi- olet kasvattanut hienon miehen joka uskaltaa astua perheenisän saappaisiin. Itku tuli silloinkin mutta onnesta ja ilosta. Tänään on sillä pikkuesikoisella jo pieniä sisariakin ja koko revohkakin välillä mummon luona leipoo, pienin hoitaa imuroinnin kun rakastaisi imuroida vaikka koko päivän. 2 vuotias imuritaituri! Leikitään ja ollaan vaan ja vanhempien ohjeita kuunnellaan. Miniäni on ihana ja rakas ihminen, olen kiitollinen että malttoi vähän neuvoakin minua, että millainen mummo olisi paras. Sanoi kyllä että savu nousi aluksi korvista! Eihän vauva minulle tullut eikä minua ollut kaivannut, eihän se olisi mahdollistakaan! 6 vuotias jo kaipaili ja soittikin, ominpäinkin kuulumisia.

Ovat tuttuja tunteita nuo kuvaamasi innostuksen ja onnen tunteet. Kiva, että nykyään saat olla lastenlastesi kanssa. Ei vain ole minun pojat ojentaneet koskaan sylissäpitämisen takia, onneksi.

Tuskin oli kysymys pelkästä normaalista hetkisen sylittelystä. On käynyt mummo aika kierroksilla omien sanojensakin mukaan. Voinut olla sitä just ettei anna vauvaa takaisin, puhuu tälle typeriä, koko homma kääntyy mummon juhlaksi vaikka hän on oikeasti sivullinen. Olen varmaan kyyninen mutta veikkaisin että harvemmin se liian innostunut mummo kykenee itsereflektoimaan niin kuin tuo kirjoittaja. Raivostuttava ajatus että joku pilaisi tunnesekoilullaan oman tyttäreni ensipäivät äitinä. Tai jos itse pilaisin vävyni ensihetket isänä niin todellakin ansaitsisin kuulla kunniani. Haluan olla välittävä äiti (jo lähes aikuisen) lapseni kaikissa elämäntilanteissa ja itsekäs vouhotus herkässä tilanteessa, tuoreiden vanhempien vasta totutellessa uuteen, ei olisi rakkautta nähnytkään.

Juuri näin. Minua ihmetyttää tuo, että nykyään kun synnytyslaitoksella ei edes olla kuin pari päivää, sukulaiset on sinne änkeämässä? En voi ymmärtää. Meidän vauvaa saa tulla katsomaan sitten kun olemme rauhassa kotiutuneet. Ehkä viikon päästä kotiutumisesta. Se vauva ei sitä katsomista kaipaa, joten koko kyläily olisi vain sukulaisten tarpeidentyydytystä. Ja persii kipeänä ei ainakaan minua kiinnosta ottaa huomioon kenenkään muun tarpeita kuin omiani ja vauvan. Eikä siinä vaiheessa kuulukaan.

Täytyy sanoa että jos äitini tai anoppini olisi käyttäytynyt kuin tuo mummo joka sentään lopulta otti opikseen, en pystyisi enää kunnioittamaan sitä ihmistä. Sietäisin ehkä, mutta kyllä kunnioitus menee kerrasta jos aikuisella ihmisellä ei ole minkäänlaista tunnesäätelyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tepa mummo kirjoitti:

Antakaa hyvät ihmiset niille mummoillekin aikaa ja sitä armoa oppia, mitä suotte vastasynnyttäneellekin. Älkää antako väliaikaisen hullaannuksen pilata välejänne vaan puhukaa, puhukaa. Sano reilusti jos mummo on sinusta liiankin täpinöissään! Mummoilussaan vielä keltanokka mummo voi olla yhtä pihalla kuin lumiukko. Minä hullaannuin aivan täysin vanhimman poikani esikoiseen, ensimmäiseen lapsenlapseeni ja en olisi malttanut sylistäkään häntä laskea, kun viimein hänet siihen sain. Taisimme olla yhtä pöllämystyneitä toisistamme kumpikin vauvan kanssa! Muistan miten käteni aivan tärisivät kun lähdin sairaalalta ajamaan kotia kohti, radiosta tuli kaunis Wiskarin kappale joka saikin pysyvän erityismerkityksen. Muistan että tunsin pitkin päivää tarvetta soittaa, viestittää, saada jotakin kontaktia, ainakin vauvan kuvia! Aika pian kuitenkin, olivat jo kotiutuneet, tuli poikani yksin käymään luokseni ja ehdin onnettomuudekseni häntä moittia kun ei tuonut vauvaakin mukanaan, sain nimittäin aikamoista palautetta osakseni. Poikani jysäytti jopa pöytää nyrkillään, kupit helisten, kun ensin koko juttu meinasi mennä minulta vastaansanomiseksi. En ollut ikinä nähnyt omaa lastani niin jyrkkänä minua kohtaan, itku pääsi! Tuli selväksi että olin loukannut miniääni ja häntäkin, tuoretta isää. Laittoi selkeät säännöt minulle syliin ottamisen ja monen muunkin asian suhteen. Olin aivan pöyristynyt ja vihainenkin,miten minua näin mollataan, mutta muutaman päivän kuluttua aloin jotenkin järkiintyä. Hävetti! Sairaalassa miniän hoitajakätilökin varmaan ajatteli että jaaha, mummolla vippaa päästä. Pyysin anteeksi, ostin kukkia ja miniä sai lahjakortin Spa-hoitoon. En pyytänyt vauvaa syliin kun sitten heillä kävin, taisin liikaakin varoa. Mieli oli maassa ja ajattelin liikaa koko asiaa ja poikani sanoja. Mutta miniäni sen minulle, sitten myöhemmin sanoi- olet kasvattanut hienon miehen joka uskaltaa astua perheenisän saappaisiin. Itku tuli silloinkin mutta onnesta ja ilosta. Tänään on sillä pikkuesikoisella jo pieniä sisariakin ja koko revohkakin välillä mummon luona leipoo, pienin hoitaa imuroinnin kun rakastaisi imuroida vaikka koko päivän. 2 vuotias imuritaituri! Leikitään ja ollaan vaan ja vanhempien ohjeita kuunnellaan. Miniäni on ihana ja rakas ihminen, olen kiitollinen että malttoi vähän neuvoakin minua, että millainen mummo olisi paras. Sanoi kyllä että savu nousi aluksi korvista! Eihän vauva minulle tullut eikä minua ollut kaivannut, eihän se olisi mahdollistakaan! 6 vuotias jo kaipaili ja soittikin, ominpäinkin kuulumisia.

Ovat tuttuja tunteita nuo kuvaamasi innostuksen ja onnen tunteet. Kiva, että nykyään saat olla lastenlastesi kanssa. Ei vain ole minun pojat ojentaneet koskaan sylissäpitämisen takia, onneksi.

Tuskin oli kysymys pelkästä normaalista hetkisen sylittelystä. On käynyt mummo aika kierroksilla omien sanojensakin mukaan. Voinut olla sitä just ettei anna vauvaa takaisin, puhuu tälle typeriä, koko homma kääntyy mummon juhlaksi vaikka hän on oikeasti sivullinen. Olen varmaan kyyninen mutta veikkaisin että harvemmin se liian innostunut mummo kykenee itsereflektoimaan niin kuin tuo kirjoittaja. Raivostuttava ajatus että joku pilaisi tunnesekoilullaan oman tyttäreni ensipäivät äitinä. Tai jos itse pilaisin vävyni ensihetket isänä niin todellakin ansaitsisin kuulla kunniani. Haluan olla välittävä äiti (jo lähes aikuisen) lapseni kaikissa elämäntilanteissa ja itsekäs vouhotus herkässä tilanteessa, tuoreiden vanhempien vasta totutellessa uuteen, ei olisi rakkautta nähnytkään.

Juuri näin. Minua ihmetyttää tuo, että nykyään kun synnytyslaitoksella ei edes olla kuin pari päivää, sukulaiset on sinne änkeämässä? En voi ymmärtää. Meidän vauvaa saa tulla katsomaan sitten kun olemme rauhassa kotiutuneet. Ehkä viikon päästä kotiutumisesta. Se vauva ei sitä katsomista kaipaa, joten koko kyläily olisi vain sukulaisten tarpeidentyydytystä. Ja persii kipeänä ei ainakaan minua kiinnosta ottaa huomioon kenenkään muun tarpeita kuin omiani ja vauvan. Eikä siinä vaiheessa kuulukaan.

Täytyy sanoa että jos äitini tai anoppini olisi käyttäytynyt kuin tuo mummo joka sentään lopulta otti opikseen, en pystyisi enää kunnioittamaan sitä ihmistä. Sietäisin ehkä, mutta kyllä kunnioitus menee kerrasta jos aikuisella ihmisellä ei ole minkäänlaista tunnesäätelyä.

Meilläpä ei riittänyt edes se että kutsuttiin katsomaan, vaan meillä nostettiin mekkala siitä, että väärin kutsuttu ja väärään aikaan.

Eli jokaikisessä käänteessä piti päästä päsmäröimään ja paheksumaan miten kaiken aina hoidan huonosti.

Synttärit ja joulut oli täyttä passiivisaggressiivista farssia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tepa mummo kirjoitti:

Antakaa hyvät ihmiset niille mummoillekin aikaa ja sitä armoa oppia, mitä suotte vastasynnyttäneellekin. Älkää antako väliaikaisen hullaannuksen pilata välejänne vaan puhukaa, puhukaa. Sano reilusti jos mummo on sinusta liiankin täpinöissään! Mummoilussaan vielä keltanokka mummo voi olla yhtä pihalla kuin lumiukko. Minä hullaannuin aivan täysin vanhimman poikani esikoiseen, ensimmäiseen lapsenlapseeni ja en olisi malttanut sylistäkään häntä laskea, kun viimein hänet siihen sain. Taisimme olla yhtä pöllämystyneitä toisistamme kumpikin vauvan kanssa! Muistan miten käteni aivan tärisivät kun lähdin sairaalalta ajamaan kotia kohti, radiosta tuli kaunis Wiskarin kappale joka saikin pysyvän erityismerkityksen. Muistan että tunsin pitkin päivää tarvetta soittaa, viestittää, saada jotakin kontaktia, ainakin vauvan kuvia! Aika pian kuitenkin, olivat jo kotiutuneet, tuli poikani yksin käymään luokseni ja ehdin onnettomuudekseni häntä moittia kun ei tuonut vauvaakin mukanaan, sain nimittäin aikamoista palautetta osakseni. Poikani jysäytti jopa pöytää nyrkillään, kupit helisten, kun ensin koko juttu meinasi mennä minulta vastaansanomiseksi. En ollut ikinä nähnyt omaa lastani niin jyrkkänä minua kohtaan, itku pääsi! Tuli selväksi että olin loukannut miniääni ja häntäkin, tuoretta isää. Laittoi selkeät säännöt minulle syliin ottamisen ja monen muunkin asian suhteen. Olin aivan pöyristynyt ja vihainenkin,miten minua näin mollataan, mutta muutaman päivän kuluttua aloin jotenkin järkiintyä. Hävetti! Sairaalassa miniän hoitajakätilökin varmaan ajatteli että jaaha, mummolla vippaa päästä. Pyysin anteeksi, ostin kukkia ja miniä sai lahjakortin Spa-hoitoon. En pyytänyt vauvaa syliin kun sitten heillä kävin, taisin liikaakin varoa. Mieli oli maassa ja ajattelin liikaa koko asiaa ja poikani sanoja. Mutta miniäni sen minulle, sitten myöhemmin sanoi- olet kasvattanut hienon miehen joka uskaltaa astua perheenisän saappaisiin. Itku tuli silloinkin mutta onnesta ja ilosta. Tänään on sillä pikkuesikoisella jo pieniä sisariakin ja koko revohkakin välillä mummon luona leipoo, pienin hoitaa imuroinnin kun rakastaisi imuroida vaikka koko päivän. 2 vuotias imuritaituri! Leikitään ja ollaan vaan ja vanhempien ohjeita kuunnellaan. Miniäni on ihana ja rakas ihminen, olen kiitollinen että malttoi vähän neuvoakin minua, että millainen mummo olisi paras. Sanoi kyllä että savu nousi aluksi korvista! Eihän vauva minulle tullut eikä minua ollut kaivannut, eihän se olisi mahdollistakaan! 6 vuotias jo kaipaili ja soittikin, ominpäinkin kuulumisia.

Ei.

Jos ei tyohon ikään mennessä ole oppinut käytöstapoja, niin sitten saa olla.

Ja lasten vanhemmilla on muutakin tekemistä kuin kouluttaa aikuisia ihmisiä.

Kyllä mun mielestä on kuitenkin reilua kertoa myös vanhemmalle ihmiselle jos joku sen käytöksessä häiritsee.

Monissa perheissä on erilaisia käyttätymis- ja käytöstapoja, eikä kukaan perheen ulkopuolinen voi tietää miten toisen perheessä käyttäydytään jossei sille sitä kerrota.

Meillä mummo oletti saavansa lapsen itselleen hoitoon jo vauvana koska heidän perheessään oli toimittu niin. Ja hän luuli, että niin toimitaan kaikissa muissakin perheissä.

Ihan oli yllättynyt kun sanoin, että en tietenkään anna vauvaa hänelle. Yritti vielä vedota, että onhan minuakin hoitanut mummo ja varmasti on ollut mukavaa.

Ja totta olihan se ihan kiva iltapäivä jonka mummillani olin "hoidossa", olin jo toki koululainen ja olisin pärjännyt itseksenikin.

Eriasia sitten jos viesti ei mene perille eikä käytös muutu vaikka asiasta on sanottu, sitten ei tartte kyllä aikuiselle alkaa inttämään ja opettamaan.

Eikö se mummo tai vaari, perheen ulkopuolinen, voi vain odottaa että mitä vanhemmat pyytää. Sen sijaan että itseksensä olettavat hatusta.

Voi, mutta ei välttämättä odota.

No sitten pitää opetella.

No eikö opita just noin että sanotaan asiasta ja käytös muuttuu? Harvoin muutetaan käytöstä joka toimii/mistä ei saa negatiivista palautetta.

Enkä minä voi vaatia että miehenikin jättäisi oman äitinsä pois meidän elämästä koska se käyttäytyi huonosti. Ja miten kävisi appiukon kanssa, joka ei ole tehnyt mitään väärää?

Kyllä aikuisen ihmisen voi olettaa a) osaavan käyttäytyä ilman eri opetusta ja b) myös uusiss tilanteissa opiskelevan ja yrittävän oppia.

Sen sijaan että vaan olettelee ja sitten muiden pitää opettaa. Kuka esim nykyään Muka kuvittelee että lapset om mummoloissa hoidossa?

Tämä. Kun ihan alkeellisimmilla peruskäytöstavoilla pääsee tosi pitkälle. Jos ne ei ole hallussa, on kohtuutonta olettaa että joku toinen aikuinen alkaa opettaa.

Suurin ongelmahan tässä on se että mummot eivät myönnä olevansa lastensa kodissa vieraana. Ja käyttäytyvät kylässä itse asiassa huonommin kuin minä käyttäytyisin missään, edes yksinäni vessassa. Ihmisille pitäisi olla aina kohtelias ja huomioida toisten hyvinvointi, itsemäärämisoikeus ja rajat. Vauvakin on ihminen ja sille voi olla kohtelias vaikkei se puhetta vielä ymmärrä eikä puhua osaa: viestii kumminkin.

Jos ei välitä vauvasta sen vertaa että sitä pitäisi ihmisenä, ei sellainen ihminen opi enää opettamallakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tepa mummo kirjoitti:

Antakaa hyvät ihmiset niille mummoillekin aikaa ja sitä armoa oppia, mitä suotte vastasynnyttäneellekin. Älkää antako väliaikaisen hullaannuksen pilata välejänne vaan puhukaa, puhukaa. Sano reilusti jos mummo on sinusta liiankin täpinöissään! Mummoilussaan vielä keltanokka mummo voi olla yhtä pihalla kuin lumiukko. Minä hullaannuin aivan täysin vanhimman poikani esikoiseen, ensimmäiseen lapsenlapseeni ja en olisi malttanut sylistäkään häntä laskea, kun viimein hänet siihen sain. Taisimme olla yhtä pöllämystyneitä toisistamme kumpikin vauvan kanssa! Muistan miten käteni aivan tärisivät kun lähdin sairaalalta ajamaan kotia kohti, radiosta tuli kaunis Wiskarin kappale joka saikin pysyvän erityismerkityksen. Muistan että tunsin pitkin päivää tarvetta soittaa, viestittää, saada jotakin kontaktia, ainakin vauvan kuvia! Aika pian kuitenkin, olivat jo kotiutuneet, tuli poikani yksin käymään luokseni ja ehdin onnettomuudekseni häntä moittia kun ei tuonut vauvaakin mukanaan, sain nimittäin aikamoista palautetta osakseni. Poikani jysäytti jopa pöytää nyrkillään, kupit helisten, kun ensin koko juttu meinasi mennä minulta vastaansanomiseksi. En ollut ikinä nähnyt omaa lastani niin jyrkkänä minua kohtaan, itku pääsi! Tuli selväksi että olin loukannut miniääni ja häntäkin, tuoretta isää. Laittoi selkeät säännöt minulle syliin ottamisen ja monen muunkin asian suhteen. Olin aivan pöyristynyt ja vihainenkin,miten minua näin mollataan, mutta muutaman päivän kuluttua aloin jotenkin järkiintyä. Hävetti! Sairaalassa miniän hoitajakätilökin varmaan ajatteli että jaaha, mummolla vippaa päästä. Pyysin anteeksi, ostin kukkia ja miniä sai lahjakortin Spa-hoitoon. En pyytänyt vauvaa syliin kun sitten heillä kävin, taisin liikaakin varoa. Mieli oli maassa ja ajattelin liikaa koko asiaa ja poikani sanoja. Mutta miniäni sen minulle, sitten myöhemmin sanoi- olet kasvattanut hienon miehen joka uskaltaa astua perheenisän saappaisiin. Itku tuli silloinkin mutta onnesta ja ilosta. Tänään on sillä pikkuesikoisella jo pieniä sisariakin ja koko revohkakin välillä mummon luona leipoo, pienin hoitaa imuroinnin kun rakastaisi imuroida vaikka koko päivän. 2 vuotias imuritaituri! Leikitään ja ollaan vaan ja vanhempien ohjeita kuunnellaan. Miniäni on ihana ja rakas ihminen, olen kiitollinen että malttoi vähän neuvoakin minua, että millainen mummo olisi paras. Sanoi kyllä että savu nousi aluksi korvista! Eihän vauva minulle tullut eikä minua ollut kaivannut, eihän se olisi mahdollistakaan! 6 vuotias jo kaipaili ja soittikin, ominpäinkin kuulumisia.

Ei.

Jos ei tyohon ikään mennessä ole oppinut käytöstapoja, niin sitten saa olla.

Ja lasten vanhemmilla on muutakin tekemistä kuin kouluttaa aikuisia ihmisiä.

Kyllä mun mielestä on kuitenkin reilua kertoa myös vanhemmalle ihmiselle jos joku sen käytöksessä häiritsee.

Monissa perheissä on erilaisia käyttätymis- ja käytöstapoja, eikä kukaan perheen ulkopuolinen voi tietää miten toisen perheessä käyttäydytään jossei sille sitä kerrota.

Meillä mummo oletti saavansa lapsen itselleen hoitoon jo vauvana koska heidän perheessään oli toimittu niin. Ja hän luuli, että niin toimitaan kaikissa muissakin perheissä.

Ihan oli yllättynyt kun sanoin, että en tietenkään anna vauvaa hänelle. Yritti vielä vedota, että onhan minuakin hoitanut mummo ja varmasti on ollut mukavaa.

Ja totta olihan se ihan kiva iltapäivä jonka mummillani olin "hoidossa", olin jo toki koululainen ja olisin pärjännyt itseksenikin.

Eriasia sitten jos viesti ei mene perille eikä käytös muutu vaikka asiasta on sanottu, sitten ei tartte kyllä aikuiselle alkaa inttämään ja opettamaan.

Eikö se mummo tai vaari, perheen ulkopuolinen, voi vain odottaa että mitä vanhemmat pyytää. Sen sijaan että itseksensä olettavat hatusta.

Voi, mutta ei välttämättä odota.

No sitten pitää opetella.

No eikö opita just noin että sanotaan asiasta ja käytös muuttuu? Harvoin muutetaan käytöstä joka toimii/mistä ei saa negatiivista palautetta.

Enkä minä voi vaatia että miehenikin jättäisi oman äitinsä pois meidän elämästä koska se käyttäytyi huonosti. Ja miten kävisi appiukon kanssa, joka ei ole tehnyt mitään väärää?

Kyllä aikuisen ihmisen voi olettaa a) osaavan käyttäytyä ilman eri opetusta ja b) myös uusiss tilanteissa opiskelevan ja yrittävän oppia.

Sen sijaan että vaan olettelee ja sitten muiden pitää opettaa. Kuka esim nykyään Muka kuvittelee että lapset om mummoloissa hoidossa?

Tämä. Kun ihan alkeellisimmilla peruskäytöstavoilla pääsee tosi pitkälle. Jos ne ei ole hallussa, on kohtuutonta olettaa että joku toinen aikuinen alkaa opettaa.

Suurin ongelmahan tässä on se että mummot eivät myönnä olevansa lastensa kodissa vieraana. Ja käyttäytyvät kylässä itse asiassa huonommin kuin minä käyttäytyisin missään, edes yksinäni vessassa. Ihmisille pitäisi olla aina kohtelias ja huomioida toisten hyvinvointi, itsemäärämisoikeus ja rajat. Vauvakin on ihminen ja sille voi olla kohtelias vaikkei se puhetta vielä ymmärrä eikä puhua osaa: viestii kumminkin.

Jos ei välitä vauvasta sen vertaa että sitä pitäisi ihmisenä, ei sellainen ihminen opi enää opettamallakaan.

Se lapsestaan irtipäästäminen pitää tehdä jo paljon aikaisemmin, siinä 15-18-vuotiaana.

Ja jos on jo puoliso, oma koti jne ei ole enää mitään asiaa mennä sinne häärimään ja öykkäröimään ja kiukuttelemaan.

Meillä anoppi oli aivan järjiltään yhdessä vaiheessa. En voi kösittää sitä koska mieheni kuitenkin muuttanut pois kotoa jo 8 vuotta aiemmin! Anoppi riehui kodissamme kaapinovia paukutellen, että ”eihän täällä ole Villelle edes ruokaa”! Ville oli 28.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Fiksun oloinen mummo joka myönsi, että ensimmäinen lapsenlapsi sekoitti pään.

Mutta mitä tehdään / sanotaan mummolle jolla on jo lapsenlapsia, mutta aina se vauva pitää omia. Lapsi jonka kanssa pitäisi mennä ja touhuta ei kiinnosta yhtään. Vauvan kanssa olisi kiva istua sohvalla ja höpöttää. Viimeksi kun käytiin ja tehtiin lähtöä sen jälkeen kun olin syöttänyt vauvan, niin mummo tokaisi :"nyt pikkuinen jää mummolle, kun pärjää nyt ilman ruokaakin." Ei jäänyt.

Miksi ajattelet että jotakin on pakko sanoa? Jos siltä ei ole tuntunut aikaisemmin mutta tämä keskustelu on aiheuttanut tunteen? Anna hänen olla omanlaisensa mummo. Ei kaikki tykkää hevosenleikeistä isojen kanssa, voi olla helpompi ja nivelille ym. mukavampi istua rauhassa. Vauvan kanssa on mukava vuorovaikuttaa ja vaihdella hymyjä. Ehkä kertoilla elämästä ennen vanhaan ja muistella mukavia, lorutellakin vaan. Siihen saattaa kerääntyä ne isommatkin kuulolle ja rauhoittua leikeistään.

Minua ällöttää tuollainen siirappinen tunteellisuus. Mummut tässä ketjussa ei tunnu ymmärtävän että koko tuo lähtökohta on sairas, omaa minää pönkittävä tunteellisuus. En tiedä miten olisin suhtautunut jos oma mummuni olisi ollut tuollainen, vältellyt luultavasti viimeiseen asti. Hän oli kolmivuorotyötä tekevä riuska työläisnainen, mutta tiesin aina, että hän rakastaa minua. Vanhoista ajoista hän ei halunnut yhtään puhua ei edes satavuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tepa mummo kirjoitti:

Antakaa hyvät ihmiset niille mummoillekin aikaa ja sitä armoa oppia, mitä suotte vastasynnyttäneellekin. Älkää antako väliaikaisen hullaannuksen pilata välejänne vaan puhukaa, puhukaa. Sano reilusti jos mummo on sinusta liiankin täpinöissään! Mummoilussaan vielä keltanokka mummo voi olla yhtä pihalla kuin lumiukko. Minä hullaannuin aivan täysin vanhimman poikani esikoiseen, ensimmäiseen lapsenlapseeni ja en olisi malttanut sylistäkään häntä laskea, kun viimein hänet siihen sain. Taisimme olla yhtä pöllämystyneitä toisistamme kumpikin vauvan kanssa! Muistan miten käteni aivan tärisivät kun lähdin sairaalalta ajamaan kotia kohti, radiosta tuli kaunis Wiskarin kappale joka saikin pysyvän erityismerkityksen. Muistan että tunsin pitkin päivää tarvetta soittaa, viestittää, saada jotakin kontaktia, ainakin vauvan kuvia! Aika pian kuitenkin, olivat jo kotiutuneet, tuli poikani yksin käymään luokseni ja ehdin onnettomuudekseni häntä moittia kun ei tuonut vauvaakin mukanaan, sain nimittäin aikamoista palautetta osakseni. Poikani jysäytti jopa pöytää nyrkillään, kupit helisten, kun ensin koko juttu meinasi mennä minulta vastaansanomiseksi. En ollut ikinä nähnyt omaa lastani niin jyrkkänä minua kohtaan, itku pääsi! Tuli selväksi että olin loukannut miniääni ja häntäkin, tuoretta isää. Laittoi selkeät säännöt minulle syliin ottamisen ja monen muunkin asian suhteen. Olin aivan pöyristynyt ja vihainenkin,miten minua näin mollataan, mutta muutaman päivän kuluttua aloin jotenkin järkiintyä. Hävetti! Sairaalassa miniän hoitajakätilökin varmaan ajatteli että jaaha, mummolla vippaa päästä. Pyysin anteeksi, ostin kukkia ja miniä sai lahjakortin Spa-hoitoon. En pyytänyt vauvaa syliin kun sitten heillä kävin, taisin liikaakin varoa. Mieli oli maassa ja ajattelin liikaa koko asiaa ja poikani sanoja. Mutta miniäni sen minulle, sitten myöhemmin sanoi- olet kasvattanut hienon miehen joka uskaltaa astua perheenisän saappaisiin. Itku tuli silloinkin mutta onnesta ja ilosta. Tänään on sillä pikkuesikoisella jo pieniä sisariakin ja koko revohkakin välillä mummon luona leipoo, pienin hoitaa imuroinnin kun rakastaisi imuroida vaikka koko päivän. 2 vuotias imuritaituri! Leikitään ja ollaan vaan ja vanhempien ohjeita kuunnellaan. Miniäni on ihana ja rakas ihminen, olen kiitollinen että malttoi vähän neuvoakin minua, että millainen mummo olisi paras. Sanoi kyllä että savu nousi aluksi korvista! Eihän vauva minulle tullut eikä minua ollut kaivannut, eihän se olisi mahdollistakaan! 6 vuotias jo kaipaili ja soittikin, ominpäinkin kuulumisia.

Ei.

Jos ei tyohon ikään mennessä ole oppinut käytöstapoja, niin sitten saa olla.

Ja lasten vanhemmilla on muutakin tekemistä kuin kouluttaa aikuisia ihmisiä.

Kyllä mun mielestä on kuitenkin reilua kertoa myös vanhemmalle ihmiselle jos joku sen käytöksessä häiritsee.

Monissa perheissä on erilaisia käyttätymis- ja käytöstapoja, eikä kukaan perheen ulkopuolinen voi tietää miten toisen perheessä käyttäydytään jossei sille sitä kerrota.

Meillä mummo oletti saavansa lapsen itselleen hoitoon jo vauvana koska heidän perheessään oli toimittu niin. Ja hän luuli, että niin toimitaan kaikissa muissakin perheissä.

Ihan oli yllättynyt kun sanoin, että en tietenkään anna vauvaa hänelle. Yritti vielä vedota, että onhan minuakin hoitanut mummo ja varmasti on ollut mukavaa.

Ja totta olihan se ihan kiva iltapäivä jonka mummillani olin "hoidossa", olin jo toki koululainen ja olisin pärjännyt itseksenikin.

Eriasia sitten jos viesti ei mene perille eikä käytös muutu vaikka asiasta on sanottu, sitten ei tartte kyllä aikuiselle alkaa inttämään ja opettamaan.

Eikö se mummo tai vaari, perheen ulkopuolinen, voi vain odottaa että mitä vanhemmat pyytää. Sen sijaan että itseksensä olettavat hatusta.

Voi, mutta ei välttämättä odota.

No sitten pitää opetella.

Miten joku taikaiskusta voi tietää mikä meni pieleen jos kukaan ei anna palautetta?

Jos mummo sylittelee liikaa eikä anna lasta takaisin niin tottakai sille kannattaa sanoa asiasta. Esim todeta, että älä enää koskaan ota lasta syliin ilman lupaa.

Järjetöntä olisi vain odottaa, että kyllä se mummo tajuaa ja odottaa vieressä tumput suorina ja heti kun mummo on lähtenyt pois niin julistaa, että välit on nyt poikki.

Kyllä pitää mummon tajuta ettei vauva ole hänen ilokseen/sylinukekseen/vauvalelukseen tehty, ei ole mitenkään asiallista esim vaatia jatkuvaa sylittelyä! Mummo tietää kyllä mikä on vanhempia kunnioittavaa käytöstä ja mikä ei, mutta luottaa siihen etteivät nuoret häntä uskalla määrätä!

Ja tuollainen ukaasi että "älä enää koskaan ota lasta syliisi ilman lupaa" saa rajattoman, itsekeskeisen mummon ainoastaan sekoilemaan pahemmin. On törkeää olla muka näkemättä miniän sanattomia viestejä saada vauva takaisin itselleen; lähemmäksi tulemista, käsien ojentamista, vihjausta ruoka-ajasta tai levosta tai mistä vaan, vauvalle juttelua "oletkin jo vähän väsynyt, mennäänpä makkariin" tjsp.

Tietenkin asia on toinen jos anoppi tai oma äiti on henkisesti 4 vuotiaan tasolla, toki kannattaa silloin harkita vielä tarkemmin voiko lasta antaa mummon syliin ollenkaan!

Jos sanominen saa mummon sekoamaan niin sittenhän voi vaikka katkaista välit kokonaan. Mutta mitä jos se sanominen saakin mummon muuttamaan toimintatapaansa? Eikö sitä oikeesti kannata kokeilla? Ja yhä olen sitä mieltä, että se asiasta sanominen on reilua.

Mutta ei se niin voi olla että niiden lasten lisäksi pitää alkaa kasvattaa aikuisia ulkopuolisia, vaan kyllä heiltä pitää voida lähtökohtaisesti odottaa aikuista käytöstä.

Muutenhan tuo on ihan naurettavaa, että niiden omien uhmaikäisten sulla on kontollasi uhmaikäiset Pirjo, 56, ja Ahti, 58 ja Liisa, 52 ja Mauri., 61.

No ei tietenkään, eihän tuolle oppiksiottaneelle mummollekkaan oltu sanottu kuin kerran. Jonkin ajan kipuiltuaan oli sitten tajunnut että vanhemmat päättää ja sopeutunut siihen. Hänelle oli annettu mahdollisuus ja hän otti sen.

Jos olisi sen jälkeen vielä sössinyt niin täysin oikein olisi kylmettää välit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tepa mummo kirjoitti:

Antakaa hyvät ihmiset niille mummoillekin aikaa ja sitä armoa oppia, mitä suotte vastasynnyttäneellekin. Älkää antako väliaikaisen hullaannuksen pilata välejänne vaan puhukaa, puhukaa. Sano reilusti jos mummo on sinusta liiankin täpinöissään! Mummoilussaan vielä keltanokka mummo voi olla yhtä pihalla kuin lumiukko. Minä hullaannuin aivan täysin vanhimman poikani esikoiseen, ensimmäiseen lapsenlapseeni ja en olisi malttanut sylistäkään häntä laskea, kun viimein hänet siihen sain. Taisimme olla yhtä pöllämystyneitä toisistamme kumpikin vauvan kanssa! Muistan miten käteni aivan tärisivät kun lähdin sairaalalta ajamaan kotia kohti, radiosta tuli kaunis Wiskarin kappale joka saikin pysyvän erityismerkityksen. Muistan että tunsin pitkin päivää tarvetta soittaa, viestittää, saada jotakin kontaktia, ainakin vauvan kuvia! Aika pian kuitenkin, olivat jo kotiutuneet, tuli poikani yksin käymään luokseni ja ehdin onnettomuudekseni häntä moittia kun ei tuonut vauvaakin mukanaan, sain nimittäin aikamoista palautetta osakseni. Poikani jysäytti jopa pöytää nyrkillään, kupit helisten, kun ensin koko juttu meinasi mennä minulta vastaansanomiseksi. En ollut ikinä nähnyt omaa lastani niin jyrkkänä minua kohtaan, itku pääsi! Tuli selväksi että olin loukannut miniääni ja häntäkin, tuoretta isää. Laittoi selkeät säännöt minulle syliin ottamisen ja monen muunkin asian suhteen. Olin aivan pöyristynyt ja vihainenkin,miten minua näin mollataan, mutta muutaman päivän kuluttua aloin jotenkin järkiintyä. Hävetti! Sairaalassa miniän hoitajakätilökin varmaan ajatteli että jaaha, mummolla vippaa päästä. Pyysin anteeksi, ostin kukkia ja miniä sai lahjakortin Spa-hoitoon. En pyytänyt vauvaa syliin kun sitten heillä kävin, taisin liikaakin varoa. Mieli oli maassa ja ajattelin liikaa koko asiaa ja poikani sanoja. Mutta miniäni sen minulle, sitten myöhemmin sanoi- olet kasvattanut hienon miehen joka uskaltaa astua perheenisän saappaisiin. Itku tuli silloinkin mutta onnesta ja ilosta. Tänään on sillä pikkuesikoisella jo pieniä sisariakin ja koko revohkakin välillä mummon luona leipoo, pienin hoitaa imuroinnin kun rakastaisi imuroida vaikka koko päivän. 2 vuotias imuritaituri! Leikitään ja ollaan vaan ja vanhempien ohjeita kuunnellaan. Miniäni on ihana ja rakas ihminen, olen kiitollinen että malttoi vähän neuvoakin minua, että millainen mummo olisi paras. Sanoi kyllä että savu nousi aluksi korvista! Eihän vauva minulle tullut eikä minua ollut kaivannut, eihän se olisi mahdollistakaan! 6 vuotias jo kaipaili ja soittikin, ominpäinkin kuulumisia.

Ei.

Jos ei tyohon ikään mennessä ole oppinut käytöstapoja, niin sitten saa olla.

Ja lasten vanhemmilla on muutakin tekemistä kuin kouluttaa aikuisia ihmisiä.

Kyllä mun mielestä on kuitenkin reilua kertoa myös vanhemmalle ihmiselle jos joku sen käytöksessä häiritsee.

Monissa perheissä on erilaisia käyttätymis- ja käytöstapoja, eikä kukaan perheen ulkopuolinen voi tietää miten toisen perheessä käyttäydytään jossei sille sitä kerrota.

Meillä mummo oletti saavansa lapsen itselleen hoitoon jo vauvana koska heidän perheessään oli toimittu niin. Ja hän luuli, että niin toimitaan kaikissa muissakin perheissä.

Ihan oli yllättynyt kun sanoin, että en tietenkään anna vauvaa hänelle. Yritti vielä vedota, että onhan minuakin hoitanut mummo ja varmasti on ollut mukavaa.

Ja totta olihan se ihan kiva iltapäivä jonka mummillani olin "hoidossa", olin jo toki koululainen ja olisin pärjännyt itseksenikin.

Eriasia sitten jos viesti ei mene perille eikä käytös muutu vaikka asiasta on sanottu, sitten ei tartte kyllä aikuiselle alkaa inttämään ja opettamaan.

Eikö se mummo tai vaari, perheen ulkopuolinen, voi vain odottaa että mitä vanhemmat pyytää. Sen sijaan että itseksensä olettavat hatusta.

Voi, mutta ei välttämättä odota.

No sitten pitää opetella.

Miten joku taikaiskusta voi tietää mikä meni pieleen jos kukaan ei anna palautetta?

Jos mummo sylittelee liikaa eikä anna lasta takaisin niin tottakai sille kannattaa sanoa asiasta. Esim todeta, että älä enää koskaan ota lasta syliin ilman lupaa.

Järjetöntä olisi vain odottaa, että kyllä se mummo tajuaa ja odottaa vieressä tumput suorina ja heti kun mummo on lähtenyt pois niin julistaa, että välit on nyt poikki.

Kyllä pitää mummon tajuta ettei vauva ole hänen ilokseen/sylinukekseen/vauvalelukseen tehty, ei ole mitenkään asiallista esim vaatia jatkuvaa sylittelyä! Mummo tietää kyllä mikä on vanhempia kunnioittavaa käytöstä ja mikä ei, mutta luottaa siihen etteivät nuoret häntä uskalla määrätä!

Ja tuollainen ukaasi että "älä enää koskaan ota lasta syliisi ilman lupaa" saa rajattoman, itsekeskeisen mummon ainoastaan sekoilemaan pahemmin. On törkeää olla muka näkemättä miniän sanattomia viestejä saada vauva takaisin itselleen; lähemmäksi tulemista, käsien ojentamista, vihjausta ruoka-ajasta tai levosta tai mistä vaan, vauvalle juttelua "oletkin jo vähän väsynyt, mennäänpä makkariin" tjsp.

Tietenkin asia on toinen jos anoppi tai oma äiti on henkisesti 4 vuotiaan tasolla, toki kannattaa silloin harkita vielä tarkemmin voiko lasta antaa mummon syliin ollenkaan!

Jos sanominen saa mummon sekoamaan niin sittenhän voi vaikka katkaista välit kokonaan. Mutta mitä jos se sanominen saakin mummon muuttamaan toimintatapaansa? Eikö sitä oikeesti kannata kokeilla? Ja yhä olen sitä mieltä, että se asiasta sanominen on reilua.

Mutta ei se niin voi olla että niiden lasten lisäksi pitää alkaa kasvattaa aikuisia ulkopuolisia, vaan kyllä heiltä pitää voida lähtökohtaisesti odottaa aikuista käytöstä.

Muutenhan tuo on ihan naurettavaa, että niiden omien uhmaikäisten sulla on kontollasi uhmaikäiset Pirjo, 56, ja Ahti, 58 ja Liisa, 52 ja Mauri., 61.

No ei tietenkään, eihän tuolle oppiksiottaneelle mummollekkaan oltu sanottu kuin kerran. Jonkin ajan kipuiltuaan oli sitten tajunnut että vanhemmat päättää ja sopeutunut siihen. Hänelle oli annettu mahdollisuus ja hän otti sen.

Jos olisi sen jälkeen vielä sössinyt niin täysin oikein olisi kylmettää välit.

No silti saisit opastaa jo neljää, tai enempää jos olisi uusiopareja.

Ei se vaan voi mennä noin. Ne vanhemmat tarvitsee tukea ja järkeviä aikuisia ympärilleen, ei lisäkuormitusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tepa mummo kirjoitti:

Antakaa hyvät ihmiset niille mummoillekin aikaa ja sitä armoa oppia, mitä suotte vastasynnyttäneellekin. Älkää antako väliaikaisen hullaannuksen pilata välejänne vaan puhukaa, puhukaa. Sano reilusti jos mummo on sinusta liiankin täpinöissään! Mummoilussaan vielä keltanokka mummo voi olla yhtä pihalla kuin lumiukko. Minä hullaannuin aivan täysin vanhimman poikani esikoiseen, ensimmäiseen lapsenlapseeni ja en olisi malttanut sylistäkään häntä laskea, kun viimein hänet siihen sain. Taisimme olla yhtä pöllämystyneitä toisistamme kumpikin vauvan kanssa! Muistan miten käteni aivan tärisivät kun lähdin sairaalalta ajamaan kotia kohti, radiosta tuli kaunis Wiskarin kappale joka saikin pysyvän erityismerkityksen. Muistan että tunsin pitkin päivää tarvetta soittaa, viestittää, saada jotakin kontaktia, ainakin vauvan kuvia! Aika pian kuitenkin, olivat jo kotiutuneet, tuli poikani yksin käymään luokseni ja ehdin onnettomuudekseni häntä moittia kun ei tuonut vauvaakin mukanaan, sain nimittäin aikamoista palautetta osakseni. Poikani jysäytti jopa pöytää nyrkillään, kupit helisten, kun ensin koko juttu meinasi mennä minulta vastaansanomiseksi. En ollut ikinä nähnyt omaa lastani niin jyrkkänä minua kohtaan, itku pääsi! Tuli selväksi että olin loukannut miniääni ja häntäkin, tuoretta isää. Laittoi selkeät säännöt minulle syliin ottamisen ja monen muunkin asian suhteen. Olin aivan pöyristynyt ja vihainenkin,miten minua näin mollataan, mutta muutaman päivän kuluttua aloin jotenkin järkiintyä. Hävetti! Sairaalassa miniän hoitajakätilökin varmaan ajatteli että jaaha, mummolla vippaa päästä. Pyysin anteeksi, ostin kukkia ja miniä sai lahjakortin Spa-hoitoon. En pyytänyt vauvaa syliin kun sitten heillä kävin, taisin liikaakin varoa. Mieli oli maassa ja ajattelin liikaa koko asiaa ja poikani sanoja. Mutta miniäni sen minulle, sitten myöhemmin sanoi- olet kasvattanut hienon miehen joka uskaltaa astua perheenisän saappaisiin. Itku tuli silloinkin mutta onnesta ja ilosta. Tänään on sillä pikkuesikoisella jo pieniä sisariakin ja koko revohkakin välillä mummon luona leipoo, pienin hoitaa imuroinnin kun rakastaisi imuroida vaikka koko päivän. 2 vuotias imuritaituri! Leikitään ja ollaan vaan ja vanhempien ohjeita kuunnellaan. Miniäni on ihana ja rakas ihminen, olen kiitollinen että malttoi vähän neuvoakin minua, että millainen mummo olisi paras. Sanoi kyllä että savu nousi aluksi korvista! Eihän vauva minulle tullut eikä minua ollut kaivannut, eihän se olisi mahdollistakaan! 6 vuotias jo kaipaili ja soittikin, ominpäinkin kuulumisia.

Ei.

Jos ei tyohon ikään mennessä ole oppinut käytöstapoja, niin sitten saa olla.

Ja lasten vanhemmilla on muutakin tekemistä kuin kouluttaa aikuisia ihmisiä.

Kyllä mun mielestä on kuitenkin reilua kertoa myös vanhemmalle ihmiselle jos joku sen käytöksessä häiritsee.

Monissa perheissä on erilaisia käyttätymis- ja käytöstapoja, eikä kukaan perheen ulkopuolinen voi tietää miten toisen perheessä käyttäydytään jossei sille sitä kerrota.

Meillä mummo oletti saavansa lapsen itselleen hoitoon jo vauvana koska heidän perheessään oli toimittu niin. Ja hän luuli, että niin toimitaan kaikissa muissakin perheissä.

Ihan oli yllättynyt kun sanoin, että en tietenkään anna vauvaa hänelle. Yritti vielä vedota, että onhan minuakin hoitanut mummo ja varmasti on ollut mukavaa.

Ja totta olihan se ihan kiva iltapäivä jonka mummillani olin "hoidossa", olin jo toki koululainen ja olisin pärjännyt itseksenikin.

Eriasia sitten jos viesti ei mene perille eikä käytös muutu vaikka asiasta on sanottu, sitten ei tartte kyllä aikuiselle alkaa inttämään ja opettamaan.

Eikö se mummo tai vaari, perheen ulkopuolinen, voi vain odottaa että mitä vanhemmat pyytää. Sen sijaan että itseksensä olettavat hatusta.

Voi, mutta ei välttämättä odota.

No sitten pitää opetella.

No eikö opita just noin että sanotaan asiasta ja käytös muuttuu? Harvoin muutetaan käytöstä joka toimii/mistä ei saa negatiivista palautetta.

Enkä minä voi vaatia että miehenikin jättäisi oman äitinsä pois meidän elämästä koska se käyttäytyi huonosti. Ja miten kävisi appiukon kanssa, joka ei ole tehnyt mitään väärää?

Kyllä aikuisen ihmisen voi olettaa a) osaavan käyttäytyä ilman eri opetusta ja b) myös uusiss tilanteissa opiskelevan ja yrittävän oppia.

Sen sijaan että vaan olettelee ja sitten muiden pitää opettaa. Kuka esim nykyään Muka kuvittelee että lapset om mummoloissa hoidossa?

Tämä. Kun ihan alkeellisimmilla peruskäytöstavoilla pääsee tosi pitkälle. Jos ne ei ole hallussa, on kohtuutonta olettaa että joku toinen aikuinen alkaa opettaa.

Suurin ongelmahan tässä on se että mummot eivät myönnä olevansa lastensa kodissa vieraana. Ja käyttäytyvät kylässä itse asiassa huonommin kuin minä käyttäytyisin missään, edes yksinäni vessassa. Ihmisille pitäisi olla aina kohtelias ja huomioida toisten hyvinvointi, itsemäärämisoikeus ja rajat. Vauvakin on ihminen ja sille voi olla kohtelias vaikkei se puhetta vielä ymmärrä eikä puhua osaa: viestii kumminkin.

Jos ei välitä vauvasta sen vertaa että sitä pitäisi ihmisenä, ei sellainen ihminen opi enää opettamallakaan.

Se lapsestaan irtipäästäminen pitää tehdä jo paljon aikaisemmin, siinä 15-18-vuotiaana.

Ja jos on jo puoliso, oma koti jne ei ole enää mitään asiaa mennä sinne häärimään ja öykkäröimään ja kiukuttelemaan.

Meillä anoppi oli aivan järjiltään yhdessä vaiheessa. En voi kösittää sitä koska mieheni kuitenkin muuttanut pois kotoa jo 8 vuotta aiemmin! Anoppi riehui kodissamme kaapinovia paukutellen, että ”eihän täällä ole Villelle edes ruokaa”! Ville oli 28.

Meillä anoppi piti mulle pitkän saarnan aiheesta rasvaton maito, kun Petri (38 v) juo vain rasvatonta eikä mitään muuta. Petri osaa ihan itse käydä kaupasta, ja itse tienaamillaan rahoilla on ostanut aina kevytmaitoa.

Miksi tuollaiseenkin on pakko pistää nokkansa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tepa mummo kirjoitti:

Antakaa hyvät ihmiset niille mummoillekin aikaa ja sitä armoa oppia, mitä suotte vastasynnyttäneellekin. Älkää antako väliaikaisen hullaannuksen pilata välejänne vaan puhukaa, puhukaa. Sano reilusti jos mummo on sinusta liiankin täpinöissään! Mummoilussaan vielä keltanokka mummo voi olla yhtä pihalla kuin lumiukko. Minä hullaannuin aivan täysin vanhimman poikani esikoiseen, ensimmäiseen lapsenlapseeni ja en olisi malttanut sylistäkään häntä laskea, kun viimein hänet siihen sain. Taisimme olla yhtä pöllämystyneitä toisistamme kumpikin vauvan kanssa! Muistan miten käteni aivan tärisivät kun lähdin sairaalalta ajamaan kotia kohti, radiosta tuli kaunis Wiskarin kappale joka saikin pysyvän erityismerkityksen. Muistan että tunsin pitkin päivää tarvetta soittaa, viestittää, saada jotakin kontaktia, ainakin vauvan kuvia! Aika pian kuitenkin, olivat jo kotiutuneet, tuli poikani yksin käymään luokseni ja ehdin onnettomuudekseni häntä moittia kun ei tuonut vauvaakin mukanaan, sain nimittäin aikamoista palautetta osakseni. Poikani jysäytti jopa pöytää nyrkillään, kupit helisten, kun ensin koko juttu meinasi mennä minulta vastaansanomiseksi. En ollut ikinä nähnyt omaa lastani niin jyrkkänä minua kohtaan, itku pääsi! Tuli selväksi että olin loukannut miniääni ja häntäkin, tuoretta isää. Laittoi selkeät säännöt minulle syliin ottamisen ja monen muunkin asian suhteen. Olin aivan pöyristynyt ja vihainenkin,miten minua näin mollataan, mutta muutaman päivän kuluttua aloin jotenkin järkiintyä. Hävetti! Sairaalassa miniän hoitajakätilökin varmaan ajatteli että jaaha, mummolla vippaa päästä. Pyysin anteeksi, ostin kukkia ja miniä sai lahjakortin Spa-hoitoon. En pyytänyt vauvaa syliin kun sitten heillä kävin, taisin liikaakin varoa. Mieli oli maassa ja ajattelin liikaa koko asiaa ja poikani sanoja. Mutta miniäni sen minulle, sitten myöhemmin sanoi- olet kasvattanut hienon miehen joka uskaltaa astua perheenisän saappaisiin. Itku tuli silloinkin mutta onnesta ja ilosta. Tänään on sillä pikkuesikoisella jo pieniä sisariakin ja koko revohkakin välillä mummon luona leipoo, pienin hoitaa imuroinnin kun rakastaisi imuroida vaikka koko päivän. 2 vuotias imuritaituri! Leikitään ja ollaan vaan ja vanhempien ohjeita kuunnellaan. Miniäni on ihana ja rakas ihminen, olen kiitollinen että malttoi vähän neuvoakin minua, että millainen mummo olisi paras. Sanoi kyllä että savu nousi aluksi korvista! Eihän vauva minulle tullut eikä minua ollut kaivannut, eihän se olisi mahdollistakaan! 6 vuotias jo kaipaili ja soittikin, ominpäinkin kuulumisia.

Ei.

Jos ei tyohon ikään mennessä ole oppinut käytöstapoja, niin sitten saa olla.

Ja lasten vanhemmilla on muutakin tekemistä kuin kouluttaa aikuisia ihmisiä.

Kyllä mun mielestä on kuitenkin reilua kertoa myös vanhemmalle ihmiselle jos joku sen käytöksessä häiritsee.

Monissa perheissä on erilaisia käyttätymis- ja käytöstapoja, eikä kukaan perheen ulkopuolinen voi tietää miten toisen perheessä käyttäydytään jossei sille sitä kerrota.

Meillä mummo oletti saavansa lapsen itselleen hoitoon jo vauvana koska heidän perheessään oli toimittu niin. Ja hän luuli, että niin toimitaan kaikissa muissakin perheissä.

Ihan oli yllättynyt kun sanoin, että en tietenkään anna vauvaa hänelle. Yritti vielä vedota, että onhan minuakin hoitanut mummo ja varmasti on ollut mukavaa.

Ja totta olihan se ihan kiva iltapäivä jonka mummillani olin "hoidossa", olin jo toki koululainen ja olisin pärjännyt itseksenikin.

Eriasia sitten jos viesti ei mene perille eikä käytös muutu vaikka asiasta on sanottu, sitten ei tartte kyllä aikuiselle alkaa inttämään ja opettamaan.

Eikö se mummo tai vaari, perheen ulkopuolinen, voi vain odottaa että mitä vanhemmat pyytää. Sen sijaan että itseksensä olettavat hatusta.

Voi, mutta ei välttämättä odota.

No sitten pitää opetella.

Miten joku taikaiskusta voi tietää mikä meni pieleen jos kukaan ei anna palautetta?

Jos mummo sylittelee liikaa eikä anna lasta takaisin niin tottakai sille kannattaa sanoa asiasta. Esim todeta, että älä enää koskaan ota lasta syliin ilman lupaa.

Järjetöntä olisi vain odottaa, että kyllä se mummo tajuaa ja odottaa vieressä tumput suorina ja heti kun mummo on lähtenyt pois niin julistaa, että välit on nyt poikki.

Kyllä pitää mummon tajuta ettei vauva ole hänen ilokseen/sylinukekseen/vauvalelukseen tehty, ei ole mitenkään asiallista esim vaatia jatkuvaa sylittelyä! Mummo tietää kyllä mikä on vanhempia kunnioittavaa käytöstä ja mikä ei, mutta luottaa siihen etteivät nuoret häntä uskalla määrätä!

Ja tuollainen ukaasi että "älä enää koskaan ota lasta syliisi ilman lupaa" saa rajattoman, itsekeskeisen mummon ainoastaan sekoilemaan pahemmin. On törkeää olla muka näkemättä miniän sanattomia viestejä saada vauva takaisin itselleen; lähemmäksi tulemista, käsien ojentamista, vihjausta ruoka-ajasta tai levosta tai mistä vaan, vauvalle juttelua "oletkin jo vähän väsynyt, mennäänpä makkariin" tjsp.

Tietenkin asia on toinen jos anoppi tai oma äiti on henkisesti 4 vuotiaan tasolla, toki kannattaa silloin harkita vielä tarkemmin voiko lasta antaa mummon syliin ollenkaan!

Jos sanominen saa mummon sekoamaan niin sittenhän voi vaikka katkaista välit kokonaan. Mutta mitä jos se sanominen saakin mummon muuttamaan toimintatapaansa? Eikö sitä oikeesti kannata kokeilla? Ja yhä olen sitä mieltä, että se asiasta sanominen on reilua.

Mutta ei se niin voi olla että niiden lasten lisäksi pitää alkaa kasvattaa aikuisia ulkopuolisia, vaan kyllä heiltä pitää voida lähtökohtaisesti odottaa aikuista käytöstä.

Muutenhan tuo on ihan naurettavaa, että niiden omien uhmaikäisten sulla on kontollasi uhmaikäiset Pirjo, 56, ja Ahti, 58 ja Liisa, 52 ja Mauri., 61.

No ei tietenkään, eihän tuolle oppiksiottaneelle mummollekkaan oltu sanottu kuin kerran. Jonkin ajan kipuiltuaan oli sitten tajunnut että vanhemmat päättää ja sopeutunut siihen. Hänelle oli annettu mahdollisuus ja hän otti sen.

Jos olisi sen jälkeen vielä sössinyt niin täysin oikein olisi kylmettää välit.

No silti saisit opastaa jo neljää, tai enempää jos olisi uusiopareja.

Ei se vaan voi mennä noin. Ne vanhemmat tarvitsee tukea ja järkeviä aikuisia ympärilleen, ei lisäkuormitusta.

Selvä, sinusta se ei olisi reilua sanoa asiasta ennen välien katkaisua mutta minusta olisi, täytyy vaan tyytyä siihen, että ollaan eri mieltä :)

Itse olen opastanut suunnilleen kaikkia, jotka lasteni kanssa ovat olleet läheisemmin tekemisissä, miten lasteni kanssa ollaan. En koe sitä vaivalloiseksi, vaikken haluakaan joutua toistamaan itseäni.

Joudun yhä opastamaan joskus koska kaksivuotiaani ei osaa vielä lainkaan sanallisesti ilmaista itseään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tepa mummo kirjoitti:

Antakaa hyvät ihmiset niille mummoillekin aikaa ja sitä armoa oppia, mitä suotte vastasynnyttäneellekin. Älkää antako väliaikaisen hullaannuksen pilata välejänne vaan puhukaa, puhukaa. Sano reilusti jos mummo on sinusta liiankin täpinöissään! Mummoilussaan vielä keltanokka mummo voi olla yhtä pihalla kuin lumiukko. Minä hullaannuin aivan täysin vanhimman poikani esikoiseen, ensimmäiseen lapsenlapseeni ja en olisi malttanut sylistäkään häntä laskea, kun viimein hänet siihen sain. Taisimme olla yhtä pöllämystyneitä toisistamme kumpikin vauvan kanssa! Muistan miten käteni aivan tärisivät kun lähdin sairaalalta ajamaan kotia kohti, radiosta tuli kaunis Wiskarin kappale joka saikin pysyvän erityismerkityksen. Muistan että tunsin pitkin päivää tarvetta soittaa, viestittää, saada jotakin kontaktia, ainakin vauvan kuvia! Aika pian kuitenkin, olivat jo kotiutuneet, tuli poikani yksin käymään luokseni ja ehdin onnettomuudekseni häntä moittia kun ei tuonut vauvaakin mukanaan, sain nimittäin aikamoista palautetta osakseni. Poikani jysäytti jopa pöytää nyrkillään, kupit helisten, kun ensin koko juttu meinasi mennä minulta vastaansanomiseksi. En ollut ikinä nähnyt omaa lastani niin jyrkkänä minua kohtaan, itku pääsi! Tuli selväksi että olin loukannut miniääni ja häntäkin, tuoretta isää. Laittoi selkeät säännöt minulle syliin ottamisen ja monen muunkin asian suhteen. Olin aivan pöyristynyt ja vihainenkin,miten minua näin mollataan, mutta muutaman päivän kuluttua aloin jotenkin järkiintyä. Hävetti! Sairaalassa miniän hoitajakätilökin varmaan ajatteli että jaaha, mummolla vippaa päästä. Pyysin anteeksi, ostin kukkia ja miniä sai lahjakortin Spa-hoitoon. En pyytänyt vauvaa syliin kun sitten heillä kävin, taisin liikaakin varoa. Mieli oli maassa ja ajattelin liikaa koko asiaa ja poikani sanoja. Mutta miniäni sen minulle, sitten myöhemmin sanoi- olet kasvattanut hienon miehen joka uskaltaa astua perheenisän saappaisiin. Itku tuli silloinkin mutta onnesta ja ilosta. Tänään on sillä pikkuesikoisella jo pieniä sisariakin ja koko revohkakin välillä mummon luona leipoo, pienin hoitaa imuroinnin kun rakastaisi imuroida vaikka koko päivän. 2 vuotias imuritaituri! Leikitään ja ollaan vaan ja vanhempien ohjeita kuunnellaan. Miniäni on ihana ja rakas ihminen, olen kiitollinen että malttoi vähän neuvoakin minua, että millainen mummo olisi paras. Sanoi kyllä että savu nousi aluksi korvista! Eihän vauva minulle tullut eikä minua ollut kaivannut, eihän se olisi mahdollistakaan! 6 vuotias jo kaipaili ja soittikin, ominpäinkin kuulumisia.

Ei.

Jos ei tyohon ikään mennessä ole oppinut käytöstapoja, niin sitten saa olla.

Ja lasten vanhemmilla on muutakin tekemistä kuin kouluttaa aikuisia ihmisiä.

Kyllä mun mielestä on kuitenkin reilua kertoa myös vanhemmalle ihmiselle jos joku sen käytöksessä häiritsee.

Monissa perheissä on erilaisia käyttätymis- ja käytöstapoja, eikä kukaan perheen ulkopuolinen voi tietää miten toisen perheessä käyttäydytään jossei sille sitä kerrota.

Meillä mummo oletti saavansa lapsen itselleen hoitoon jo vauvana koska heidän perheessään oli toimittu niin. Ja hän luuli, että niin toimitaan kaikissa muissakin perheissä.

Ihan oli yllättynyt kun sanoin, että en tietenkään anna vauvaa hänelle. Yritti vielä vedota, että onhan minuakin hoitanut mummo ja varmasti on ollut mukavaa.

Ja totta olihan se ihan kiva iltapäivä jonka mummillani olin "hoidossa", olin jo toki koululainen ja olisin pärjännyt itseksenikin.

Eriasia sitten jos viesti ei mene perille eikä käytös muutu vaikka asiasta on sanottu, sitten ei tartte kyllä aikuiselle alkaa inttämään ja opettamaan.

Eikö se mummo tai vaari, perheen ulkopuolinen, voi vain odottaa että mitä vanhemmat pyytää. Sen sijaan että itseksensä olettavat hatusta.

Voi, mutta ei välttämättä odota.

No sitten pitää opetella.

Miten joku taikaiskusta voi tietää mikä meni pieleen jos kukaan ei anna palautetta?

Jos mummo sylittelee liikaa eikä anna lasta takaisin niin tottakai sille kannattaa sanoa asiasta. Esim todeta, että älä enää koskaan ota lasta syliin ilman lupaa.

Järjetöntä olisi vain odottaa, että kyllä se mummo tajuaa ja odottaa vieressä tumput suorina ja heti kun mummo on lähtenyt pois niin julistaa, että välit on nyt poikki.

Kyllä pitää mummon tajuta ettei vauva ole hänen ilokseen/sylinukekseen/vauvalelukseen tehty, ei ole mitenkään asiallista esim vaatia jatkuvaa sylittelyä! Mummo tietää kyllä mikä on vanhempia kunnioittavaa käytöstä ja mikä ei, mutta luottaa siihen etteivät nuoret häntä uskalla määrätä!

Ja tuollainen ukaasi että "älä enää koskaan ota lasta syliisi ilman lupaa" saa rajattoman, itsekeskeisen mummon ainoastaan sekoilemaan pahemmin. On törkeää olla muka näkemättä miniän sanattomia viestejä saada vauva takaisin itselleen; lähemmäksi tulemista, käsien ojentamista, vihjausta ruoka-ajasta tai levosta tai mistä vaan, vauvalle juttelua "oletkin jo vähän väsynyt, mennäänpä makkariin" tjsp.

Tietenkin asia on toinen jos anoppi tai oma äiti on henkisesti 4 vuotiaan tasolla, toki kannattaa silloin harkita vielä tarkemmin voiko lasta antaa mummon syliin ollenkaan!

Jos sanominen saa mummon sekoamaan niin sittenhän voi vaikka katkaista välit kokonaan. Mutta mitä jos se sanominen saakin mummon muuttamaan toimintatapaansa? Eikö sitä oikeesti kannata kokeilla? Ja yhä olen sitä mieltä, että se asiasta sanominen on reilua.

Mutta ei se niin voi olla että niiden lasten lisäksi pitää alkaa kasvattaa aikuisia ulkopuolisia, vaan kyllä heiltä pitää voida lähtökohtaisesti odottaa aikuista käytöstä.

Muutenhan tuo on ihan naurettavaa, että niiden omien uhmaikäisten sulla on kontollasi uhmaikäiset Pirjo, 56, ja Ahti, 58 ja Liisa, 52 ja Mauri., 61.

No ei tietenkään, eihän tuolle oppiksiottaneelle mummollekkaan oltu sanottu kuin kerran. Jonkin ajan kipuiltuaan oli sitten tajunnut että vanhemmat päättää ja sopeutunut siihen. Hänelle oli annettu mahdollisuus ja hän otti sen.

Jos olisi sen jälkeen vielä sössinyt niin täysin oikein olisi kylmettää välit.

No silti saisit opastaa jo neljää, tai enempää jos olisi uusiopareja.

Ei se vaan voi mennä noin. Ne vanhemmat tarvitsee tukea ja järkeviä aikuisia ympärilleen, ei lisäkuormitusta.

Selvä, sinusta se ei olisi reilua sanoa asiasta ennen välien katkaisua mutta minusta olisi, täytyy vaan tyytyä siihen, että ollaan eri mieltä :)

Itse olen opastanut suunnilleen kaikkia, jotka lasteni kanssa ovat olleet läheisemmin tekemisissä, miten lasteni kanssa ollaan. En koe sitä vaivalloiseksi, vaikken haluakaan joutua toistamaan itseäni.

Joudun yhä opastamaan joskus koska kaksivuotiaani ei osaa vielä lainkaan sanallisesti ilmaista itseään.

Niin en ole sanonut, vaan että vaatimuksesi on käytännön elämässä mahdoton.

Ja kysehän ei ole siitä että miten lapsesi kanssa ollaan vaan siitä että perheesi rajoja ja vanhempia yms kunnioitetaan.

Ihan jo esi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tepa mummo kirjoitti:

Antakaa hyvät ihmiset niille mummoillekin aikaa ja sitä armoa oppia, mitä suotte vastasynnyttäneellekin. Älkää antako väliaikaisen hullaannuksen pilata välejänne vaan puhukaa, puhukaa. Sano reilusti jos mummo on sinusta liiankin täpinöissään! Mummoilussaan vielä keltanokka mummo voi olla yhtä pihalla kuin lumiukko. Minä hullaannuin aivan täysin vanhimman poikani esikoiseen, ensimmäiseen lapsenlapseeni ja en olisi malttanut sylistäkään häntä laskea, kun viimein hänet siihen sain. Taisimme olla yhtä pöllämystyneitä toisistamme kumpikin vauvan kanssa! Muistan miten käteni aivan tärisivät kun lähdin sairaalalta ajamaan kotia kohti, radiosta tuli kaunis Wiskarin kappale joka saikin pysyvän erityismerkityksen. Muistan että tunsin pitkin päivää tarvetta soittaa, viestittää, saada jotakin kontaktia, ainakin vauvan kuvia! Aika pian kuitenkin, olivat jo kotiutuneet, tuli poikani yksin käymään luokseni ja ehdin onnettomuudekseni häntä moittia kun ei tuonut vauvaakin mukanaan, sain nimittäin aikamoista palautetta osakseni. Poikani jysäytti jopa pöytää nyrkillään, kupit helisten, kun ensin koko juttu meinasi mennä minulta vastaansanomiseksi. En ollut ikinä nähnyt omaa lastani niin jyrkkänä minua kohtaan, itku pääsi! Tuli selväksi että olin loukannut miniääni ja häntäkin, tuoretta isää. Laittoi selkeät säännöt minulle syliin ottamisen ja monen muunkin asian suhteen. Olin aivan pöyristynyt ja vihainenkin,miten minua näin mollataan, mutta muutaman päivän kuluttua aloin jotenkin järkiintyä. Hävetti! Sairaalassa miniän hoitajakätilökin varmaan ajatteli että jaaha, mummolla vippaa päästä. Pyysin anteeksi, ostin kukkia ja miniä sai lahjakortin Spa-hoitoon. En pyytänyt vauvaa syliin kun sitten heillä kävin, taisin liikaakin varoa. Mieli oli maassa ja ajattelin liikaa koko asiaa ja poikani sanoja. Mutta miniäni sen minulle, sitten myöhemmin sanoi- olet kasvattanut hienon miehen joka uskaltaa astua perheenisän saappaisiin. Itku tuli silloinkin mutta onnesta ja ilosta. Tänään on sillä pikkuesikoisella jo pieniä sisariakin ja koko revohkakin välillä mummon luona leipoo, pienin hoitaa imuroinnin kun rakastaisi imuroida vaikka koko päivän. 2 vuotias imuritaituri! Leikitään ja ollaan vaan ja vanhempien ohjeita kuunnellaan. Miniäni on ihana ja rakas ihminen, olen kiitollinen että malttoi vähän neuvoakin minua, että millainen mummo olisi paras. Sanoi kyllä että savu nousi aluksi korvista! Eihän vauva minulle tullut eikä minua ollut kaivannut, eihän se olisi mahdollistakaan! 6 vuotias jo kaipaili ja soittikin, ominpäinkin kuulumisia.

Ei.

Jos ei tyohon ikään mennessä ole oppinut käytöstapoja, niin sitten saa olla.

Ja lasten vanhemmilla on muutakin tekemistä kuin kouluttaa aikuisia ihmisiä.

Kyllä mun mielestä on kuitenkin reilua kertoa myös vanhemmalle ihmiselle jos joku sen käytöksessä häiritsee.

Monissa perheissä on erilaisia käyttätymis- ja käytöstapoja, eikä kukaan perheen ulkopuolinen voi tietää miten toisen perheessä käyttäydytään jossei sille sitä kerrota.

Meillä mummo oletti saavansa lapsen itselleen hoitoon jo vauvana koska heidän perheessään oli toimittu niin. Ja hän luuli, että niin toimitaan kaikissa muissakin perheissä.

Ihan oli yllättynyt kun sanoin, että en tietenkään anna vauvaa hänelle. Yritti vielä vedota, että onhan minuakin hoitanut mummo ja varmasti on ollut mukavaa.

Ja totta olihan se ihan kiva iltapäivä jonka mummillani olin "hoidossa", olin jo toki koululainen ja olisin pärjännyt itseksenikin.

Eriasia sitten jos viesti ei mene perille eikä käytös muutu vaikka asiasta on sanottu, sitten ei tartte kyllä aikuiselle alkaa inttämään ja opettamaan.

Eikö se mummo tai vaari, perheen ulkopuolinen, voi vain odottaa että mitä vanhemmat pyytää. Sen sijaan että itseksensä olettavat hatusta.

Voi, mutta ei välttämättä odota.

No sitten pitää opetella.

Miten joku taikaiskusta voi tietää mikä meni pieleen jos kukaan ei anna palautetta?

Jos mummo sylittelee liikaa eikä anna lasta takaisin niin tottakai sille kannattaa sanoa asiasta. Esim todeta, että älä enää koskaan ota lasta syliin ilman lupaa.

Järjetöntä olisi vain odottaa, että kyllä se mummo tajuaa ja odottaa vieressä tumput suorina ja heti kun mummo on lähtenyt pois niin julistaa, että välit on nyt poikki.

Kyllä pitää mummon tajuta ettei vauva ole hänen ilokseen/sylinukekseen/vauvalelukseen tehty, ei ole mitenkään asiallista esim vaatia jatkuvaa sylittelyä! Mummo tietää kyllä mikä on vanhempia kunnioittavaa käytöstä ja mikä ei, mutta luottaa siihen etteivät nuoret häntä uskalla määrätä!

Ja tuollainen ukaasi että "älä enää koskaan ota lasta syliisi ilman lupaa" saa rajattoman, itsekeskeisen mummon ainoastaan sekoilemaan pahemmin. On törkeää olla muka näkemättä miniän sanattomia viestejä saada vauva takaisin itselleen; lähemmäksi tulemista, käsien ojentamista, vihjausta ruoka-ajasta tai levosta tai mistä vaan, vauvalle juttelua "oletkin jo vähän väsynyt, mennäänpä makkariin" tjsp.

Tietenkin asia on toinen jos anoppi tai oma äiti on henkisesti 4 vuotiaan tasolla, toki kannattaa silloin harkita vielä tarkemmin voiko lasta antaa mummon syliin ollenkaan!

Jos sanominen saa mummon sekoamaan niin sittenhän voi vaikka katkaista välit kokonaan. Mutta mitä jos se sanominen saakin mummon muuttamaan toimintatapaansa? Eikö sitä oikeesti kannata kokeilla? Ja yhä olen sitä mieltä, että se asiasta sanominen on reilua.

Mutta ei se niin voi olla että niiden lasten lisäksi pitää alkaa kasvattaa aikuisia ulkopuolisia, vaan kyllä heiltä pitää voida lähtökohtaisesti odottaa aikuista käytöstä.

Muutenhan tuo on ihan naurettavaa, että niiden omien uhmaikäisten sulla on kontollasi uhmaikäiset Pirjo, 56, ja Ahti, 58 ja Liisa, 52 ja Mauri., 61.

No ei tietenkään, eihän tuolle oppiksiottaneelle mummollekkaan oltu sanottu kuin kerran. Jonkin ajan kipuiltuaan oli sitten tajunnut että vanhemmat päättää ja sopeutunut siihen. Hänelle oli annettu mahdollisuus ja hän otti sen.

Jos olisi sen jälkeen vielä sössinyt niin täysin oikein olisi kylmettää välit.

No silti saisit opastaa jo neljää, tai enempää jos olisi uusiopareja.

Ei se vaan voi mennä noin. Ne vanhemmat tarvitsee tukea ja järkeviä aikuisia ympärilleen, ei lisäkuormitusta.

Selvä, sinusta se ei olisi reilua sanoa asiasta ennen välien katkaisua mutta minusta olisi, täytyy vaan tyytyä siihen, että ollaan eri mieltä :)

Itse olen opastanut suunnilleen kaikkia, jotka lasteni kanssa ovat olleet läheisemmin tekemisissä, miten lasteni kanssa ollaan. En koe sitä vaivalloiseksi, vaikken haluakaan joutua toistamaan itseäni.

Joudun yhä opastamaan joskus koska kaksivuotiaani ei osaa vielä lainkaan sanallisesti ilmaista itseään.

Rajaton voi vetää itkupotkuraivarit jo siitä että pyydät jonkun muun kuin hänet hoitamaan niitä lapsiasi. Minun äitini mittaa viivottimella niitä sukulaisten saamia osuuksia. Siinä sitten taiteilisit neljän samanalisen kanssa onko jokainen saanut hoitaa samantasoisissa oloissa samanikäistä lasta saman ajan. Kun normaali ihminen ei kyttää ollenkaan vaan auttaa jos voit.

Ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Fiksun oloinen mummo joka myönsi, että ensimmäinen lapsenlapsi sekoitti pään.

Mutta mitä tehdään / sanotaan mummolle jolla on jo lapsenlapsia, mutta aina se vauva pitää omia. Lapsi jonka kanssa pitäisi mennä ja touhuta ei kiinnosta yhtään. Vauvan kanssa olisi kiva istua sohvalla ja höpöttää. Viimeksi kun käytiin ja tehtiin lähtöä sen jälkeen kun olin syöttänyt vauvan, niin mummo tokaisi :"nyt pikkuinen jää mummolle, kun pärjää nyt ilman ruokaakin." Ei jäänyt.

Miksi ajattelet että jotakin on pakko sanoa? Jos siltä ei ole tuntunut aikaisemmin mutta tämä keskustelu on aiheuttanut tunteen? Anna hänen olla omanlaisensa mummo. Ei kaikki tykkää hevosenleikeistä isojen kanssa, voi olla helpompi ja nivelille ym. mukavampi istua rauhassa. Vauvan kanssa on mukava vuorovaikuttaa ja vaihdella hymyjä. Ehkä kertoilla elämästä ennen vanhaan ja muistella mukavia, lorutellakin vaan. Siihen saattaa kerääntyä ne isommatkin kuulolle ja rauhoittua leikeistään.

Minua ällöttää tuollainen siirappinen tunteellisuus. Mummut tässä ketjussa ei tunnu ymmärtävän että koko tuo lähtökohta on sairas, omaa minää pönkittävä tunteellisuus. En tiedä miten olisin suhtautunut jos oma mummuni olisi ollut tuollainen, vältellyt luultavasti viimeiseen asti. Hän oli kolmivuorotyötä tekevä riuska työläisnainen, mutta tiesin aina, että hän rakastaa minua. Vanhoista ajoista hän ei halunnut yhtään puhua ei edes satavuotiaana.

Sama juttu. Tuntuu olevan tuollainen hysteerinen siirappisuus näiden hurmosmummojen vika.

Itse olen syntynyt -79. Oli selvää että olin mummoille rakas ja tärkeä, mutta ei ne varmasti sanoneet minua "pieneksi suloiseksi kultarakkaaksi" tms. Jokainen joka on yhtään ollut lasten kanssa tietää että ne ei ole mitään suloisia kultarakkaita vaan hyvin usein pikku riiviöitä.

Tuollainen yltiöemotionaalisuus tuntuu todella tukahduttavalta. Yritän kuvitella miten kamalaa minusta, aikuisesta, olisi jos vaikka mieheni tuntisi tuollaista siirappia minua kohtaan ja melkein oksennan vaikka olen itse sen valinnut. Miten kauheaa se mahtaa sitten olla lapsesta, joka ei edes itse saa mummojaan valita?

Mies siis rakastaa minua ja sanoo sen, mutta sellaiseen tyyneen, vakaaseen sävyyn minkä vakava asia mielestäni ansaitseekin. Tuollainen ylitsevuotava siirappisanojen viljely antaa ymmärtää ettei se tunne siellä taustalla niin tosi ja vakaa olekaan.

"Miksi ajattelet että jotakin on pakko sanoa? Jos siltä ei ole tuntunut aikaisemmin mutta tämä keskustelu on aiheuttanut tunteen? Anna hänen olla omanlaisensa mummo. Ei kaikki tykkää hevosenleikeistä isojen kanssa, voi olla helpompi ja nivelille ym. mukavampi istua rauhassa. Vauvan kanssa on mukava vuorovaikuttaa ja vaihdella hymyjä. Ehkä kertoilla elämästä ennen vanhaan ja muistella mukavia, lorutellakin vaan. Siihen saattaa kerääntyä ne isommatkin kuulolle ja rauhoittua leikeistään."

Ok. Muotoilin hieman huonosti. Olemme siis käyneet keskusteluja jo 3 vuotta, mutta mikään ei mene perille. Eniten harmittaa se, että vanhemmat lapset sivutetaan täysin, kun uusi vauva tulee. Ja toki myös se, että oman sukuni kanssa olen tottunut, että apua saa kun pyytää ja kertoo mitä tarvitsee. Anopilla homma menee niin, että hän paukasee paikalle ja ilmoittaa: "lähde kauppaan, minä jään vauvan kanssa."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tepa mummo kirjoitti:

Antakaa hyvät ihmiset niille mummoillekin aikaa ja sitä armoa oppia, mitä suotte vastasynnyttäneellekin. Älkää antako väliaikaisen hullaannuksen pilata välejänne vaan puhukaa, puhukaa. Sano reilusti jos mummo on sinusta liiankin täpinöissään! Mummoilussaan vielä keltanokka mummo voi olla yhtä pihalla kuin lumiukko. Minä hullaannuin aivan täysin vanhimman poikani esikoiseen, ensimmäiseen lapsenlapseeni ja en olisi malttanut sylistäkään häntä laskea, kun viimein hänet siihen sain. Taisimme olla yhtä pöllämystyneitä toisistamme kumpikin vauvan kanssa! Muistan miten käteni aivan tärisivät kun lähdin sairaalalta ajamaan kotia kohti, radiosta tuli kaunis Wiskarin kappale joka saikin pysyvän erityismerkityksen. Muistan että tunsin pitkin päivää tarvetta soittaa, viestittää, saada jotakin kontaktia, ainakin vauvan kuvia! Aika pian kuitenkin, olivat jo kotiutuneet, tuli poikani yksin käymään luokseni ja ehdin onnettomuudekseni häntä moittia kun ei tuonut vauvaakin mukanaan, sain nimittäin aikamoista palautetta osakseni. Poikani jysäytti jopa pöytää nyrkillään, kupit helisten, kun ensin koko juttu meinasi mennä minulta vastaansanomiseksi. En ollut ikinä nähnyt omaa lastani niin jyrkkänä minua kohtaan, itku pääsi! Tuli selväksi että olin loukannut miniääni ja häntäkin, tuoretta isää. Laittoi selkeät säännöt minulle syliin ottamisen ja monen muunkin asian suhteen. Olin aivan pöyristynyt ja vihainenkin,miten minua näin mollataan, mutta muutaman päivän kuluttua aloin jotenkin järkiintyä. Hävetti! Sairaalassa miniän hoitajakätilökin varmaan ajatteli että jaaha, mummolla vippaa päästä. Pyysin anteeksi, ostin kukkia ja miniä sai lahjakortin Spa-hoitoon. En pyytänyt vauvaa syliin kun sitten heillä kävin, taisin liikaakin varoa. Mieli oli maassa ja ajattelin liikaa koko asiaa ja poikani sanoja. Mutta miniäni sen minulle, sitten myöhemmin sanoi- olet kasvattanut hienon miehen joka uskaltaa astua perheenisän saappaisiin. Itku tuli silloinkin mutta onnesta ja ilosta. Tänään on sillä pikkuesikoisella jo pieniä sisariakin ja koko revohkakin välillä mummon luona leipoo, pienin hoitaa imuroinnin kun rakastaisi imuroida vaikka koko päivän. 2 vuotias imuritaituri! Leikitään ja ollaan vaan ja vanhempien ohjeita kuunnellaan. Miniäni on ihana ja rakas ihminen, olen kiitollinen että malttoi vähän neuvoakin minua, että millainen mummo olisi paras. Sanoi kyllä että savu nousi aluksi korvista! Eihän vauva minulle tullut eikä minua ollut kaivannut, eihän se olisi mahdollistakaan! 6 vuotias jo kaipaili ja soittikin, ominpäinkin kuulumisia.

Ei.

Jos ei tyohon ikään mennessä ole oppinut käytöstapoja, niin sitten saa olla.

Ja lasten vanhemmilla on muutakin tekemistä kuin kouluttaa aikuisia ihmisiä.

Kyllä mun mielestä on kuitenkin reilua kertoa myös vanhemmalle ihmiselle jos joku sen käytöksessä häiritsee.

Monissa perheissä on erilaisia käyttätymis- ja käytöstapoja, eikä kukaan perheen ulkopuolinen voi tietää miten toisen perheessä käyttäydytään jossei sille sitä kerrota.

Meillä mummo oletti saavansa lapsen itselleen hoitoon jo vauvana koska heidän perheessään oli toimittu niin. Ja hän luuli, että niin toimitaan kaikissa muissakin perheissä.

Ihan oli yllättynyt kun sanoin, että en tietenkään anna vauvaa hänelle. Yritti vielä vedota, että onhan minuakin hoitanut mummo ja varmasti on ollut mukavaa.

Ja totta olihan se ihan kiva iltapäivä jonka mummillani olin "hoidossa", olin jo toki koululainen ja olisin pärjännyt itseksenikin.

Eriasia sitten jos viesti ei mene perille eikä käytös muutu vaikka asiasta on sanottu, sitten ei tartte kyllä aikuiselle alkaa inttämään ja opettamaan.

Eikö se mummo tai vaari, perheen ulkopuolinen, voi vain odottaa että mitä vanhemmat pyytää. Sen sijaan että itseksensä olettavat hatusta.

Voi, mutta ei välttämättä odota.

No sitten pitää opetella.

Miten joku taikaiskusta voi tietää mikä meni pieleen jos kukaan ei anna palautetta?

Jos mummo sylittelee liikaa eikä anna lasta takaisin niin tottakai sille kannattaa sanoa asiasta. Esim todeta, että älä enää koskaan ota lasta syliin ilman lupaa.

Järjetöntä olisi vain odottaa, että kyllä se mummo tajuaa ja odottaa vieressä tumput suorina ja heti kun mummo on lähtenyt pois niin julistaa, että välit on nyt poikki.

Kyllä pitää mummon tajuta ettei vauva ole hänen ilokseen/sylinukekseen/vauvalelukseen tehty, ei ole mitenkään asiallista esim vaatia jatkuvaa sylittelyä! Mummo tietää kyllä mikä on vanhempia kunnioittavaa käytöstä ja mikä ei, mutta luottaa siihen etteivät nuoret häntä uskalla määrätä!

Ja tuollainen ukaasi että "älä enää koskaan ota lasta syliisi ilman lupaa" saa rajattoman, itsekeskeisen mummon ainoastaan sekoilemaan pahemmin. On törkeää olla muka näkemättä miniän sanattomia viestejä saada vauva takaisin itselleen; lähemmäksi tulemista, käsien ojentamista, vihjausta ruoka-ajasta tai levosta tai mistä vaan, vauvalle juttelua "oletkin jo vähän väsynyt, mennäänpä makkariin" tjsp.

Tietenkin asia on toinen jos anoppi tai oma äiti on henkisesti 4 vuotiaan tasolla, toki kannattaa silloin harkita vielä tarkemmin voiko lasta antaa mummon syliin ollenkaan!

Jos sanominen saa mummon sekoamaan niin sittenhän voi vaikka katkaista välit kokonaan. Mutta mitä jos se sanominen saakin mummon muuttamaan toimintatapaansa? Eikö sitä oikeesti kannata kokeilla? Ja yhä olen sitä mieltä, että se asiasta sanominen on reilua.

Mutta ei se niin voi olla että niiden lasten lisäksi pitää alkaa kasvattaa aikuisia ulkopuolisia, vaan kyllä heiltä pitää voida lähtökohtaisesti odottaa aikuista käytöstä.

Muutenhan tuo on ihan naurettavaa, että niiden omien uhmaikäisten sulla on kontollasi uhmaikäiset Pirjo, 56, ja Ahti, 58 ja Liisa, 52 ja Mauri., 61.

No ei tietenkään, eihän tuolle oppiksiottaneelle mummollekkaan oltu sanottu kuin kerran. Jonkin ajan kipuiltuaan oli sitten tajunnut että vanhemmat päättää ja sopeutunut siihen. Hänelle oli annettu mahdollisuus ja hän otti sen.

Jos olisi sen jälkeen vielä sössinyt niin täysin oikein olisi kylmettää välit.

No silti saisit opastaa jo neljää, tai enempää jos olisi uusiopareja.

Ei se vaan voi mennä noin. Ne vanhemmat tarvitsee tukea ja järkeviä aikuisia ympärilleen, ei lisäkuormitusta.

Selvä, sinusta se ei olisi reilua sanoa asiasta ennen välien katkaisua mutta minusta olisi, täytyy vaan tyytyä siihen, että ollaan eri mieltä :)

Itse olen opastanut suunnilleen kaikkia, jotka lasteni kanssa ovat olleet läheisemmin tekemisissä, miten lasteni kanssa ollaan. En koe sitä vaivalloiseksi, vaikken haluakaan joutua toistamaan itseäni.

Joudun yhä opastamaan joskus koska kaksivuotiaani ei osaa vielä lainkaan sanallisesti ilmaista itseään.

Rajaton voi vetää itkupotkuraivarit jo siitä että pyydät jonkun muun kuin hänet hoitamaan niitä lapsiasi. Minun äitini mittaa viivottimella niitä sukulaisten saamia osuuksia. Siinä sitten taiteilisit neljän samanalisen kanssa onko jokainen saanut hoitaa samantasoisissa oloissa samanikäistä lasta saman ajan. Kun normaali ihminen ei kyttää ollenkaan vaan auttaa jos voit.

Ohis

Tiedän. Ja luojankiitos niitä ei ollut kuin yksi joka ei sanomisesta oppinut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tepa mummo kirjoitti:

Antakaa hyvät ihmiset niille mummoillekin aikaa ja sitä armoa oppia, mitä suotte vastasynnyttäneellekin. Älkää antako väliaikaisen hullaannuksen pilata välejänne vaan puhukaa, puhukaa. Sano reilusti jos mummo on sinusta liiankin täpinöissään! Mummoilussaan vielä keltanokka mummo voi olla yhtä pihalla kuin lumiukko. Minä hullaannuin aivan täysin vanhimman poikani esikoiseen, ensimmäiseen lapsenlapseeni ja en olisi malttanut sylistäkään häntä laskea, kun viimein hänet siihen sain. Taisimme olla yhtä pöllämystyneitä toisistamme kumpikin vauvan kanssa! Muistan miten käteni aivan tärisivät kun lähdin sairaalalta ajamaan kotia kohti, radiosta tuli kaunis Wiskarin kappale joka saikin pysyvän erityismerkityksen. Muistan että tunsin pitkin päivää tarvetta soittaa, viestittää, saada jotakin kontaktia, ainakin vauvan kuvia! Aika pian kuitenkin, olivat jo kotiutuneet, tuli poikani yksin käymään luokseni ja ehdin onnettomuudekseni häntä moittia kun ei tuonut vauvaakin mukanaan, sain nimittäin aikamoista palautetta osakseni. Poikani jysäytti jopa pöytää nyrkillään, kupit helisten, kun ensin koko juttu meinasi mennä minulta vastaansanomiseksi. En ollut ikinä nähnyt omaa lastani niin jyrkkänä minua kohtaan, itku pääsi! Tuli selväksi että olin loukannut miniääni ja häntäkin, tuoretta isää. Laittoi selkeät säännöt minulle syliin ottamisen ja monen muunkin asian suhteen. Olin aivan pöyristynyt ja vihainenkin,miten minua näin mollataan, mutta muutaman päivän kuluttua aloin jotenkin järkiintyä. Hävetti! Sairaalassa miniän hoitajakätilökin varmaan ajatteli että jaaha, mummolla vippaa päästä. Pyysin anteeksi, ostin kukkia ja miniä sai lahjakortin Spa-hoitoon. En pyytänyt vauvaa syliin kun sitten heillä kävin, taisin liikaakin varoa. Mieli oli maassa ja ajattelin liikaa koko asiaa ja poikani sanoja. Mutta miniäni sen minulle, sitten myöhemmin sanoi- olet kasvattanut hienon miehen joka uskaltaa astua perheenisän saappaisiin. Itku tuli silloinkin mutta onnesta ja ilosta. Tänään on sillä pikkuesikoisella jo pieniä sisariakin ja koko revohkakin välillä mummon luona leipoo, pienin hoitaa imuroinnin kun rakastaisi imuroida vaikka koko päivän. 2 vuotias imuritaituri! Leikitään ja ollaan vaan ja vanhempien ohjeita kuunnellaan. Miniäni on ihana ja rakas ihminen, olen kiitollinen että malttoi vähän neuvoakin minua, että millainen mummo olisi paras. Sanoi kyllä että savu nousi aluksi korvista! Eihän vauva minulle tullut eikä minua ollut kaivannut, eihän se olisi mahdollistakaan! 6 vuotias jo kaipaili ja soittikin, ominpäinkin kuulumisia.

Voispa meilläkin mennä näin. Hyvä että ymmärsit muuttaa omaa käytöstäsi noinkin nopeasti, oma anoppi ei ole ihan vielä tohon päässyt, mökötti vaan kun vedettiin raja. Ei ole vielä pyytänyt anteeksi, mutta kyllä me odotellaan, ei me vielä periksi anneta.

Mä en edes halua anopilta anteeksipyyntöä, koska tuo narsistinen kurppa ei edes tiedä mitä se sana tarkoittaa. Pysyköön vain poissa.

Meillä oli ihan hyvät välit ennen kun vauva syntyi, yllätyin tosiaankin että anoppi käyttäytyi sitten niin huonosti. Hän kyllä meni AIVAN liian pitkälle, mutta mieheni ja appiukon takia yritetään nyt vielä kerran, jos ei käytös muutu niin ei mummo saa tietenkään enää vauvaa pitää.

Vierailija kirjoitti:

Kuka puhui kotiin lukittautumisesta? Me harrastetaan lasten. Isä totta kai on mukana meidän perheen elämässä. Tapaamme niitä ihmisiä usein joiden kanssa on mukava olla. Ja haastavampia ihmisiä harvemmin, mutta joka kuukausi kuitenkin. Mutta en jätä lapsia hoitoon ihmiselle, joka ei noudata lasten kanssa meidän vanhempien antamia ohjeita, neuvolan ohjeita eikä edes suomen lakia. Tähän loppuun vain sanat karies, kiinteät ruoat, autoilu ja turvallisuus.

Ai että isäkin oikein mukana! Veikkaanpa, että osallistuminen on sitä luokkaa että silloin tällöin taputtelee lapsia päähän.

"Meidän vanhempien antamia ohjeita" taitaa olla 100-sivuinen lista, josta kenen muun kuin sinun on mahdotonta selviytyä. Ja karies vielä! Hui kamalaa. Mummo antoi kerran lapselle karkkia, nyt on lapsen tulevaisuus pilalla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka puhui kotiin lukittautumisesta? Me harrastetaan lasten. Isä totta kai on mukana meidän perheen elämässä. Tapaamme niitä ihmisiä usein joiden kanssa on mukava olla. Ja haastavampia ihmisiä harvemmin, mutta joka kuukausi kuitenkin. Mutta en jätä lapsia hoitoon ihmiselle, joka ei noudata lasten kanssa meidän vanhempien antamia ohjeita, neuvolan ohjeita eikä edes suomen lakia. Tähän loppuun vain sanat karies, kiinteät ruoat, autoilu ja turvallisuus.

Ai että isäkin oikein mukana! Veikkaanpa, että osallistuminen on sitä luokkaa että silloin tällöin taputtelee lapsia päähän.

"Meidän vanhempien antamia ohjeita" taitaa olla 100-sivuinen lista, josta kenen muun kuin sinun on mahdotonta selviytyä. Ja karies vielä! Hui kamalaa. Mummo antoi kerran lapselle karkkia, nyt on lapsen tulevaisuus pilalla. 

Ohis

Luuleksä et karies tulee karkista?

"Ai että isäkin oikein mukana! Veikkaanpa, että osallistuminen on sitä luokkaa että silloin tällöin taputtelee lapsia päähän.

"Meidän vanhempien antamia ohjeita" taitaa olla 100-sivuinen lista, josta kenen muun kuin sinun on mahdotonta selviytyä. Ja karies vielä! Hui kamalaa. Mummo antoi kerran lapselle karkkia, nyt on lapsen tulevaisuus pilalla. "

Harmittaako sinua, että isä on lastensa kanssa?

Olen jo aiemmin kertonut, että 2 sääntöä oli: ei lisättyä sokeria alle 2-vuotiaalle ja ei ruokailua samalla lusikalla. Lisäksi olisi pitänyt vaatia, että kännykkää (YouTube - videoita) ei anneta 1-vuotiaalle lapselle ja lasta kuljetetaan autossa turvaistuimessa. Ei sitten onnistunut, edes ohjeistuksen jälkeen. Lopputulemana, lapset ei jää isovanhempien seuraan keskenään.