Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tepa mummo kirjoitti:
Antakaa hyvät ihmiset niille mummoillekin aikaa ja sitä armoa oppia, mitä suotte vastasynnyttäneellekin. Älkää antako väliaikaisen hullaannuksen pilata välejänne vaan puhukaa, puhukaa. Sano reilusti jos mummo on sinusta liiankin täpinöissään! Mummoilussaan vielä keltanokka mummo voi olla yhtä pihalla kuin lumiukko. Minä hullaannuin aivan täysin vanhimman poikani esikoiseen, ensimmäiseen lapsenlapseeni ja en olisi malttanut sylistäkään häntä laskea, kun viimein hänet siihen sain. Taisimme olla yhtä pöllämystyneitä toisistamme kumpikin vauvan kanssa! Muistan miten käteni aivan tärisivät kun lähdin sairaalalta ajamaan kotia kohti, radiosta tuli kaunis Wiskarin kappale joka saikin pysyvän erityismerkityksen. Muistan että tunsin pitkin päivää tarvetta soittaa, viestittää, saada jotakin kontaktia, ainakin vauvan kuvia! Aika pian kuitenkin, olivat jo kotiutuneet, tuli poikani yksin käymään luokseni ja ehdin onnettomuudekseni häntä moittia kun ei tuonut vauvaakin mukanaan, sain nimittäin aikamoista palautetta osakseni. Poikani jysäytti jopa pöytää nyrkillään, kupit helisten, kun ensin koko juttu meinasi mennä minulta vastaansanomiseksi. En ollut ikinä nähnyt omaa lastani niin jyrkkänä minua kohtaan, itku pääsi! Tuli selväksi että olin loukannut miniääni ja häntäkin, tuoretta isää. Laittoi selkeät säännöt minulle syliin ottamisen ja monen muunkin asian suhteen. Olin aivan pöyristynyt ja vihainenkin,miten minua näin mollataan, mutta muutaman päivän kuluttua aloin jotenkin järkiintyä. Hävetti! Sairaalassa miniän hoitajakätilökin varmaan ajatteli että jaaha, mummolla vippaa päästä. Pyysin anteeksi, ostin kukkia ja miniä sai lahjakortin Spa-hoitoon. En pyytänyt vauvaa syliin kun sitten heillä kävin, taisin liikaakin varoa. Mieli oli maassa ja ajattelin liikaa koko asiaa ja poikani sanoja. Mutta miniäni sen minulle, sitten myöhemmin sanoi- olet kasvattanut hienon miehen joka uskaltaa astua perheenisän saappaisiin. Itku tuli silloinkin mutta onnesta ja ilosta. Tänään on sillä pikkuesikoisella jo pieniä sisariakin ja koko revohkakin välillä mummon luona leipoo, pienin hoitaa imuroinnin kun rakastaisi imuroida vaikka koko päivän. 2 vuotias imuritaituri! Leikitään ja ollaan vaan ja vanhempien ohjeita kuunnellaan. Miniäni on ihana ja rakas ihminen, olen kiitollinen että malttoi vähän neuvoakin minua, että millainen mummo olisi paras. Sanoi kyllä että savu nousi aluksi korvista! Eihän vauva minulle tullut eikä minua ollut kaivannut, eihän se olisi mahdollistakaan! 6 vuotias jo kaipaili ja soittikin, ominpäinkin kuulumisia.
Ei.
Jos ei tyohon ikään mennessä ole oppinut käytöstapoja, niin sitten saa olla.
Ja lasten vanhemmilla on muutakin tekemistä kuin kouluttaa aikuisia ihmisiä.
Kyllä mun mielestä on kuitenkin reilua kertoa myös vanhemmalle ihmiselle jos joku sen käytöksessä häiritsee.
Monissa perheissä on erilaisia käyttätymis- ja käytöstapoja, eikä kukaan perheen ulkopuolinen voi tietää miten toisen perheessä käyttäydytään jossei sille sitä kerrota.Meillä mummo oletti saavansa lapsen itselleen hoitoon jo vauvana koska heidän perheessään oli toimittu niin. Ja hän luuli, että niin toimitaan kaikissa muissakin perheissä.
Ihan oli yllättynyt kun sanoin, että en tietenkään anna vauvaa hänelle. Yritti vielä vedota, että onhan minuakin hoitanut mummo ja varmasti on ollut mukavaa.
Ja totta olihan se ihan kiva iltapäivä jonka mummillani olin "hoidossa", olin jo toki koululainen ja olisin pärjännyt itseksenikin.Eriasia sitten jos viesti ei mene perille eikä käytös muutu vaikka asiasta on sanottu, sitten ei tartte kyllä aikuiselle alkaa inttämään ja opettamaan.
Eikö se mummo tai vaari, perheen ulkopuolinen, voi vain odottaa että mitä vanhemmat pyytää. Sen sijaan että itseksensä olettavat hatusta.
Voi, mutta ei välttämättä odota.
No sitten pitää opetella.
Miten joku taikaiskusta voi tietää mikä meni pieleen jos kukaan ei anna palautetta?
Jos mummo sylittelee liikaa eikä anna lasta takaisin niin tottakai sille kannattaa sanoa asiasta. Esim todeta, että älä enää koskaan ota lasta syliin ilman lupaa.
Järjetöntä olisi vain odottaa, että kyllä se mummo tajuaa ja odottaa vieressä tumput suorina ja heti kun mummo on lähtenyt pois niin julistaa, että välit on nyt poikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tepa mummo kirjoitti:
Antakaa hyvät ihmiset niille mummoillekin aikaa ja sitä armoa oppia, mitä suotte vastasynnyttäneellekin. Älkää antako väliaikaisen hullaannuksen pilata välejänne vaan puhukaa, puhukaa. Sano reilusti jos mummo on sinusta liiankin täpinöissään! Mummoilussaan vielä keltanokka mummo voi olla yhtä pihalla kuin lumiukko. Minä hullaannuin aivan täysin vanhimman poikani esikoiseen, ensimmäiseen lapsenlapseeni ja en olisi malttanut sylistäkään häntä laskea, kun viimein hänet siihen sain. Taisimme olla yhtä pöllämystyneitä toisistamme kumpikin vauvan kanssa! Muistan miten käteni aivan tärisivät kun lähdin sairaalalta ajamaan kotia kohti, radiosta tuli kaunis Wiskarin kappale joka saikin pysyvän erityismerkityksen. Muistan että tunsin pitkin päivää tarvetta soittaa, viestittää, saada jotakin kontaktia, ainakin vauvan kuvia! Aika pian kuitenkin, olivat jo kotiutuneet, tuli poikani yksin käymään luokseni ja ehdin onnettomuudekseni häntä moittia kun ei tuonut vauvaakin mukanaan, sain nimittäin aikamoista palautetta osakseni. Poikani jysäytti jopa pöytää nyrkillään, kupit helisten, kun ensin koko juttu meinasi mennä minulta vastaansanomiseksi. En ollut ikinä nähnyt omaa lastani niin jyrkkänä minua kohtaan, itku pääsi! Tuli selväksi että olin loukannut miniääni ja häntäkin, tuoretta isää. Laittoi selkeät säännöt minulle syliin ottamisen ja monen muunkin asian suhteen. Olin aivan pöyristynyt ja vihainenkin,miten minua näin mollataan, mutta muutaman päivän kuluttua aloin jotenkin järkiintyä. Hävetti! Sairaalassa miniän hoitajakätilökin varmaan ajatteli että jaaha, mummolla vippaa päästä. Pyysin anteeksi, ostin kukkia ja miniä sai lahjakortin Spa-hoitoon. En pyytänyt vauvaa syliin kun sitten heillä kävin, taisin liikaakin varoa. Mieli oli maassa ja ajattelin liikaa koko asiaa ja poikani sanoja. Mutta miniäni sen minulle, sitten myöhemmin sanoi- olet kasvattanut hienon miehen joka uskaltaa astua perheenisän saappaisiin. Itku tuli silloinkin mutta onnesta ja ilosta. Tänään on sillä pikkuesikoisella jo pieniä sisariakin ja koko revohkakin välillä mummon luona leipoo, pienin hoitaa imuroinnin kun rakastaisi imuroida vaikka koko päivän. 2 vuotias imuritaituri! Leikitään ja ollaan vaan ja vanhempien ohjeita kuunnellaan. Miniäni on ihana ja rakas ihminen, olen kiitollinen että malttoi vähän neuvoakin minua, että millainen mummo olisi paras. Sanoi kyllä että savu nousi aluksi korvista! Eihän vauva minulle tullut eikä minua ollut kaivannut, eihän se olisi mahdollistakaan! 6 vuotias jo kaipaili ja soittikin, ominpäinkin kuulumisia.
Ei.
Jos ei tyohon ikään mennessä ole oppinut käytöstapoja, niin sitten saa olla.
Ja lasten vanhemmilla on muutakin tekemistä kuin kouluttaa aikuisia ihmisiä.
Kyllä mun mielestä on kuitenkin reilua kertoa myös vanhemmalle ihmiselle jos joku sen käytöksessä häiritsee.
Monissa perheissä on erilaisia käyttätymis- ja käytöstapoja, eikä kukaan perheen ulkopuolinen voi tietää miten toisen perheessä käyttäydytään jossei sille sitä kerrota.Meillä mummo oletti saavansa lapsen itselleen hoitoon jo vauvana koska heidän perheessään oli toimittu niin. Ja hän luuli, että niin toimitaan kaikissa muissakin perheissä.
Ihan oli yllättynyt kun sanoin, että en tietenkään anna vauvaa hänelle. Yritti vielä vedota, että onhan minuakin hoitanut mummo ja varmasti on ollut mukavaa.
Ja totta olihan se ihan kiva iltapäivä jonka mummillani olin "hoidossa", olin jo toki koululainen ja olisin pärjännyt itseksenikin.Eriasia sitten jos viesti ei mene perille eikä käytös muutu vaikka asiasta on sanottu, sitten ei tartte kyllä aikuiselle alkaa inttämään ja opettamaan.
Eikö se mummo tai vaari, perheen ulkopuolinen, voi vain odottaa että mitä vanhemmat pyytää. Sen sijaan että itseksensä olettavat hatusta.
Voi, mutta ei välttämättä odota.
No sitten pitää opetella.
No eikö opita just noin että sanotaan asiasta ja käytös muuttuu? Harvoin muutetaan käytöstä joka toimii/mistä ei saa negatiivista palautetta.
Enkä minä voi vaatia että miehenikin jättäisi oman äitinsä pois meidän elämästä koska se käyttäytyi huonosti. Ja miten kävisi appiukon kanssa, joka ei ole tehnyt mitään väärää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tepa mummo kirjoitti:
Antakaa hyvät ihmiset niille mummoillekin aikaa ja sitä armoa oppia, mitä suotte vastasynnyttäneellekin. Älkää antako väliaikaisen hullaannuksen pilata välejänne vaan puhukaa, puhukaa. Sano reilusti jos mummo on sinusta liiankin täpinöissään! Mummoilussaan vielä keltanokka mummo voi olla yhtä pihalla kuin lumiukko. Minä hullaannuin aivan täysin vanhimman poikani esikoiseen, ensimmäiseen lapsenlapseeni ja en olisi malttanut sylistäkään häntä laskea, kun viimein hänet siihen sain. Taisimme olla yhtä pöllämystyneitä toisistamme kumpikin vauvan kanssa! Muistan miten käteni aivan tärisivät kun lähdin sairaalalta ajamaan kotia kohti, radiosta tuli kaunis Wiskarin kappale joka saikin pysyvän erityismerkityksen. Muistan että tunsin pitkin päivää tarvetta soittaa, viestittää, saada jotakin kontaktia, ainakin vauvan kuvia! Aika pian kuitenkin, olivat jo kotiutuneet, tuli poikani yksin käymään luokseni ja ehdin onnettomuudekseni häntä moittia kun ei tuonut vauvaakin mukanaan, sain nimittäin aikamoista palautetta osakseni. Poikani jysäytti jopa pöytää nyrkillään, kupit helisten, kun ensin koko juttu meinasi mennä minulta vastaansanomiseksi. En ollut ikinä nähnyt omaa lastani niin jyrkkänä minua kohtaan, itku pääsi! Tuli selväksi että olin loukannut miniääni ja häntäkin, tuoretta isää. Laittoi selkeät säännöt minulle syliin ottamisen ja monen muunkin asian suhteen. Olin aivan pöyristynyt ja vihainenkin,miten minua näin mollataan, mutta muutaman päivän kuluttua aloin jotenkin järkiintyä. Hävetti! Sairaalassa miniän hoitajakätilökin varmaan ajatteli että jaaha, mummolla vippaa päästä. Pyysin anteeksi, ostin kukkia ja miniä sai lahjakortin Spa-hoitoon. En pyytänyt vauvaa syliin kun sitten heillä kävin, taisin liikaakin varoa. Mieli oli maassa ja ajattelin liikaa koko asiaa ja poikani sanoja. Mutta miniäni sen minulle, sitten myöhemmin sanoi- olet kasvattanut hienon miehen joka uskaltaa astua perheenisän saappaisiin. Itku tuli silloinkin mutta onnesta ja ilosta. Tänään on sillä pikkuesikoisella jo pieniä sisariakin ja koko revohkakin välillä mummon luona leipoo, pienin hoitaa imuroinnin kun rakastaisi imuroida vaikka koko päivän. 2 vuotias imuritaituri! Leikitään ja ollaan vaan ja vanhempien ohjeita kuunnellaan. Miniäni on ihana ja rakas ihminen, olen kiitollinen että malttoi vähän neuvoakin minua, että millainen mummo olisi paras. Sanoi kyllä että savu nousi aluksi korvista! Eihän vauva minulle tullut eikä minua ollut kaivannut, eihän se olisi mahdollistakaan! 6 vuotias jo kaipaili ja soittikin, ominpäinkin kuulumisia.
Ei.
Jos ei tyohon ikään mennessä ole oppinut käytöstapoja, niin sitten saa olla.
Ja lasten vanhemmilla on muutakin tekemistä kuin kouluttaa aikuisia ihmisiä.
Kyllä mun mielestä on kuitenkin reilua kertoa myös vanhemmalle ihmiselle jos joku sen käytöksessä häiritsee.
Monissa perheissä on erilaisia käyttätymis- ja käytöstapoja, eikä kukaan perheen ulkopuolinen voi tietää miten toisen perheessä käyttäydytään jossei sille sitä kerrota.Meillä mummo oletti saavansa lapsen itselleen hoitoon jo vauvana koska heidän perheessään oli toimittu niin. Ja hän luuli, että niin toimitaan kaikissa muissakin perheissä.
Ihan oli yllättynyt kun sanoin, että en tietenkään anna vauvaa hänelle. Yritti vielä vedota, että onhan minuakin hoitanut mummo ja varmasti on ollut mukavaa.
Ja totta olihan se ihan kiva iltapäivä jonka mummillani olin "hoidossa", olin jo toki koululainen ja olisin pärjännyt itseksenikin.Eriasia sitten jos viesti ei mene perille eikä käytös muutu vaikka asiasta on sanottu, sitten ei tartte kyllä aikuiselle alkaa inttämään ja opettamaan.
Eikö se mummo tai vaari, perheen ulkopuolinen, voi vain odottaa että mitä vanhemmat pyytää. Sen sijaan että itseksensä olettavat hatusta.
Voi, mutta ei välttämättä odota.
No sitten pitää opetella.
No eikö opita just noin että sanotaan asiasta ja käytös muuttuu? Harvoin muutetaan käytöstä joka toimii/mistä ei saa negatiivista palautetta.
Enkä minä voi vaatia että miehenikin jättäisi oman äitinsä pois meidän elämästä koska se käyttäytyi huonosti. Ja miten kävisi appiukon kanssa, joka ei ole tehnyt mitään väärää?
Kyllä aikuisen ihmisen voi olettaa a) osaavan käyttäytyä ilman eri opetusta ja b) myös uusiss tilanteissa opiskelevan ja yrittävän oppia.
Sen sijaan että vaan olettelee ja sitten muiden pitää opettaa. Kuka esim nykyään Muka kuvittelee että lapset om mummoloissa hoidossa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tepa mummo kirjoitti:
Antakaa hyvät ihmiset niille mummoillekin aikaa ja sitä armoa oppia, mitä suotte vastasynnyttäneellekin. Älkää antako väliaikaisen hullaannuksen pilata välejänne vaan puhukaa, puhukaa. Sano reilusti jos mummo on sinusta liiankin täpinöissään! Mummoilussaan vielä keltanokka mummo voi olla yhtä pihalla kuin lumiukko. Minä hullaannuin aivan täysin vanhimman poikani esikoiseen, ensimmäiseen lapsenlapseeni ja en olisi malttanut sylistäkään häntä laskea, kun viimein hänet siihen sain. Taisimme olla yhtä pöllämystyneitä toisistamme kumpikin vauvan kanssa! Muistan miten käteni aivan tärisivät kun lähdin sairaalalta ajamaan kotia kohti, radiosta tuli kaunis Wiskarin kappale joka saikin pysyvän erityismerkityksen. Muistan että tunsin pitkin päivää tarvetta soittaa, viestittää, saada jotakin kontaktia, ainakin vauvan kuvia! Aika pian kuitenkin, olivat jo kotiutuneet, tuli poikani yksin käymään luokseni ja ehdin onnettomuudekseni häntä moittia kun ei tuonut vauvaakin mukanaan, sain nimittäin aikamoista palautetta osakseni. Poikani jysäytti jopa pöytää nyrkillään, kupit helisten, kun ensin koko juttu meinasi mennä minulta vastaansanomiseksi. En ollut ikinä nähnyt omaa lastani niin jyrkkänä minua kohtaan, itku pääsi! Tuli selväksi että olin loukannut miniääni ja häntäkin, tuoretta isää. Laittoi selkeät säännöt minulle syliin ottamisen ja monen muunkin asian suhteen. Olin aivan pöyristynyt ja vihainenkin,miten minua näin mollataan, mutta muutaman päivän kuluttua aloin jotenkin järkiintyä. Hävetti! Sairaalassa miniän hoitajakätilökin varmaan ajatteli että jaaha, mummolla vippaa päästä. Pyysin anteeksi, ostin kukkia ja miniä sai lahjakortin Spa-hoitoon. En pyytänyt vauvaa syliin kun sitten heillä kävin, taisin liikaakin varoa. Mieli oli maassa ja ajattelin liikaa koko asiaa ja poikani sanoja. Mutta miniäni sen minulle, sitten myöhemmin sanoi- olet kasvattanut hienon miehen joka uskaltaa astua perheenisän saappaisiin. Itku tuli silloinkin mutta onnesta ja ilosta. Tänään on sillä pikkuesikoisella jo pieniä sisariakin ja koko revohkakin välillä mummon luona leipoo, pienin hoitaa imuroinnin kun rakastaisi imuroida vaikka koko päivän. 2 vuotias imuritaituri! Leikitään ja ollaan vaan ja vanhempien ohjeita kuunnellaan. Miniäni on ihana ja rakas ihminen, olen kiitollinen että malttoi vähän neuvoakin minua, että millainen mummo olisi paras. Sanoi kyllä että savu nousi aluksi korvista! Eihän vauva minulle tullut eikä minua ollut kaivannut, eihän se olisi mahdollistakaan! 6 vuotias jo kaipaili ja soittikin, ominpäinkin kuulumisia.
Ei.
Jos ei tyohon ikään mennessä ole oppinut käytöstapoja, niin sitten saa olla.
Ja lasten vanhemmilla on muutakin tekemistä kuin kouluttaa aikuisia ihmisiä.
Kyllä mun mielestä on kuitenkin reilua kertoa myös vanhemmalle ihmiselle jos joku sen käytöksessä häiritsee.
Monissa perheissä on erilaisia käyttätymis- ja käytöstapoja, eikä kukaan perheen ulkopuolinen voi tietää miten toisen perheessä käyttäydytään jossei sille sitä kerrota.Meillä mummo oletti saavansa lapsen itselleen hoitoon jo vauvana koska heidän perheessään oli toimittu niin. Ja hän luuli, että niin toimitaan kaikissa muissakin perheissä.
Ihan oli yllättynyt kun sanoin, että en tietenkään anna vauvaa hänelle. Yritti vielä vedota, että onhan minuakin hoitanut mummo ja varmasti on ollut mukavaa.
Ja totta olihan se ihan kiva iltapäivä jonka mummillani olin "hoidossa", olin jo toki koululainen ja olisin pärjännyt itseksenikin.Eriasia sitten jos viesti ei mene perille eikä käytös muutu vaikka asiasta on sanottu, sitten ei tartte kyllä aikuiselle alkaa inttämään ja opettamaan.
Eikö se mummo tai vaari, perheen ulkopuolinen, voi vain odottaa että mitä vanhemmat pyytää. Sen sijaan että itseksensä olettavat hatusta.
Voi, mutta ei välttämättä odota.
No sitten pitää opetella.
No eikö opita just noin että sanotaan asiasta ja käytös muuttuu? Harvoin muutetaan käytöstä joka toimii/mistä ei saa negatiivista palautetta.
Enkä minä voi vaatia että miehenikin jättäisi oman äitinsä pois meidän elämästä koska se käyttäytyi huonosti. Ja miten kävisi appiukon kanssa, joka ei ole tehnyt mitään väärää?
Kyllä aikuisen ihmisen voi olettaa a) osaavan käyttäytyä ilman eri opetusta ja b) myös uusiss tilanteissa opiskelevan ja yrittävän oppia.
Sen sijaan että vaan olettelee ja sitten muiden pitää opettaa. Kuka esim nykyään Muka kuvittelee että lapset om mummoloissa hoidossa?
Sun on pakko nyt vaan trollata, eikö?
Vai oisko sun mielestä mun kaverin pitäny oikeesti pistää välit muhun poikki kun en tajunnut ilman sanomista, että hänen vauvaansa ei saa laittaa makuulleen heti syöttämisen jälkeen?
Tai toisen perheen olisi pitänyt laittaa välit poikki muhun kun en kertomatta tiennyt, että he ovat tarkasti jakaneet kumpi vanhemmista hoitaa milloinkin ja ojensin vauvan väärälle vanhemmalle?
Tepa mummo kirjoitti:
Antakaa hyvät ihmiset niille mummoillekin aikaa ja sitä armoa oppia, mitä suotte vastasynnyttäneellekin. Älkää antako väliaikaisen hullaannuksen pilata välejänne vaan puhukaa, puhukaa. Sano reilusti jos mummo on sinusta liiankin täpinöissään! Mummoilussaan vielä keltanokka mummo voi olla yhtä pihalla kuin lumiukko. Minä hullaannuin aivan täysin vanhimman poikani esikoiseen, ensimmäiseen lapsenlapseeni ja en olisi malttanut sylistäkään häntä laskea, kun viimein hänet siihen sain. Taisimme olla yhtä pöllämystyneitä toisistamme kumpikin vauvan kanssa! Muistan miten käteni aivan tärisivät kun lähdin sairaalalta ajamaan kotia kohti, radiosta tuli kaunis Wiskarin kappale joka saikin pysyvän erityismerkityksen. Muistan että tunsin pitkin päivää tarvetta soittaa, viestittää, saada jotakin kontaktia, ainakin vauvan kuvia! Aika pian kuitenkin, olivat jo kotiutuneet, tuli poikani yksin käymään luokseni ja ehdin onnettomuudekseni häntä moittia kun ei tuonut vauvaakin mukanaan, sain nimittäin aikamoista palautetta osakseni. Poikani jysäytti jopa pöytää nyrkillään, kupit helisten, kun ensin koko juttu meinasi mennä minulta vastaansanomiseksi. En ollut ikinä nähnyt omaa lastani niin jyrkkänä minua kohtaan, itku pääsi! Tuli selväksi että olin loukannut miniääni ja häntäkin, tuoretta isää. Laittoi selkeät säännöt minulle syliin ottamisen ja monen muunkin asian suhteen. Olin aivan pöyristynyt ja vihainenkin,miten minua näin mollataan, mutta muutaman päivän kuluttua aloin jotenkin järkiintyä. Hävetti! Sairaalassa miniän hoitajakätilökin varmaan ajatteli että jaaha, mummolla vippaa päästä. Pyysin anteeksi, ostin kukkia ja miniä sai lahjakortin Spa-hoitoon. En pyytänyt vauvaa syliin kun sitten heillä kävin, taisin liikaakin varoa. Mieli oli maassa ja ajattelin liikaa koko asiaa ja poikani sanoja. Mutta miniäni sen minulle, sitten myöhemmin sanoi- olet kasvattanut hienon miehen joka uskaltaa astua perheenisän saappaisiin. Itku tuli silloinkin mutta onnesta ja ilosta. Tänään on sillä pikkuesikoisella jo pieniä sisariakin ja koko revohkakin välillä mummon luona leipoo, pienin hoitaa imuroinnin kun rakastaisi imuroida vaikka koko päivän. 2 vuotias imuritaituri! Leikitään ja ollaan vaan ja vanhempien ohjeita kuunnellaan. Miniäni on ihana ja rakas ihminen, olen kiitollinen että malttoi vähän neuvoakin minua, että millainen mummo olisi paras. Sanoi kyllä että savu nousi aluksi korvista! Eihän vauva minulle tullut eikä minua ollut kaivannut, eihän se olisi mahdollistakaan! 6 vuotias jo kaipaili ja soittikin, ominpäinkin kuulumisia.
Hyvin kuvailit ajatuksiasi ja omaa "kasvuasi" ja uskoisin että tekstistäsi voi olla paljon hyötyä kaikille näitä asioita läpikäyville. Tuo että miniäsi on voinut sanoa sinulle suoraan että savu nousi korvistaan käytöksesi takia, kertoo siitä että välinne ovat mahdollisesti hyvinkin luottamukselliset ja läheiset.
Olet siis hyväksynyt heidän asettamansa rahat ja oppinut kerrasta, jatkossakin toiminut fiksusti kerran lapset saavat kyläillä luonasi. Hyvän pojan olet kasvattanut tosiaan, siitä voit olla rinta rottingilla. Jokin olisi mennyt omassa kasvatustyössäsi pieleen jos poikasi ei olisi pystynyt vetämään rajoja!
Mutta siitä olen eri mieltä että mummon ohjaaminen hyvään isovanhemmuuteen olisi tuoreiden vanhempien vastuulla millään tapaa. On aivan tavallista etteivät tuore äiti ja isä osaa suhtautua ylikävelevään isovanhempaan joka käsittelee vauvaa omistajan elkein. Varmuus ja uskallus asettaa rajoja tulee monesti vasta samaa matkaa vanhemmaksi kasvamisen myötä. Vauvan ollessa vaikkapa puolivuotias saattaa höyrähtänyt mummi saada kohtauksen, kun "yhtäkkiä" hänen toimintaansa aletaan puuttumaan tai vierailut vain tykkänään loppuvat. Vauvan vanhemmat ovat siinä vaiheessa jo hyvinkin mitta täynnä ja pahimmillaan välit katkeavat vuosiksi jos mummi tunkee raivolla takaisin rooliin jonka mieltää omakseen mutta jota ei ole lapsen vanhemmilta saanut. Välien meno on tällöin mummin syytä! Hän ei voi vedota siihen, että lapsen vanhempien olisi pitänyt osata häntä jo ajoissa ohjata ja opastaa. Hän on ollut koko ajan vastuussa käytöksestään ja tehnyt itsekkään ratkaisun päästäessään itsensä riehaantumaan liikaa. Tai näin on päässyt käymään puutteellisen tunnesäätelyn vuoksi, jopa ei-tietoisesti. Yhtä kaikki, mummi on silloinkin itse vastuussa toimintansa seurauksista.
Mukavaa joulun odotusta sinulle ja hauskoja leipomis-ja imurointihetkiä jatkoonkin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tepa mummo kirjoitti:
Antakaa hyvät ihmiset niille mummoillekin aikaa ja sitä armoa oppia, mitä suotte vastasynnyttäneellekin. Älkää antako väliaikaisen hullaannuksen pilata välejänne vaan puhukaa, puhukaa. Sano reilusti jos mummo on sinusta liiankin täpinöissään! Mummoilussaan vielä keltanokka mummo voi olla yhtä pihalla kuin lumiukko. Minä hullaannuin aivan täysin vanhimman poikani esikoiseen, ensimmäiseen lapsenlapseeni ja en olisi malttanut sylistäkään häntä laskea, kun viimein hänet siihen sain. Taisimme olla yhtä pöllämystyneitä toisistamme kumpikin vauvan kanssa! Muistan miten käteni aivan tärisivät kun lähdin sairaalalta ajamaan kotia kohti, radiosta tuli kaunis Wiskarin kappale joka saikin pysyvän erityismerkityksen. Muistan että tunsin pitkin päivää tarvetta soittaa, viestittää, saada jotakin kontaktia, ainakin vauvan kuvia! Aika pian kuitenkin, olivat jo kotiutuneet, tuli poikani yksin käymään luokseni ja ehdin onnettomuudekseni häntä moittia kun ei tuonut vauvaakin mukanaan, sain nimittäin aikamoista palautetta osakseni. Poikani jysäytti jopa pöytää nyrkillään, kupit helisten, kun ensin koko juttu meinasi mennä minulta vastaansanomiseksi. En ollut ikinä nähnyt omaa lastani niin jyrkkänä minua kohtaan, itku pääsi! Tuli selväksi että olin loukannut miniääni ja häntäkin, tuoretta isää. Laittoi selkeät säännöt minulle syliin ottamisen ja monen muunkin asian suhteen. Olin aivan pöyristynyt ja vihainenkin,miten minua näin mollataan, mutta muutaman päivän kuluttua aloin jotenkin järkiintyä. Hävetti! Sairaalassa miniän hoitajakätilökin varmaan ajatteli että jaaha, mummolla vippaa päästä. Pyysin anteeksi, ostin kukkia ja miniä sai lahjakortin Spa-hoitoon. En pyytänyt vauvaa syliin kun sitten heillä kävin, taisin liikaakin varoa. Mieli oli maassa ja ajattelin liikaa koko asiaa ja poikani sanoja. Mutta miniäni sen minulle, sitten myöhemmin sanoi- olet kasvattanut hienon miehen joka uskaltaa astua perheenisän saappaisiin. Itku tuli silloinkin mutta onnesta ja ilosta. Tänään on sillä pikkuesikoisella jo pieniä sisariakin ja koko revohkakin välillä mummon luona leipoo, pienin hoitaa imuroinnin kun rakastaisi imuroida vaikka koko päivän. 2 vuotias imuritaituri! Leikitään ja ollaan vaan ja vanhempien ohjeita kuunnellaan. Miniäni on ihana ja rakas ihminen, olen kiitollinen että malttoi vähän neuvoakin minua, että millainen mummo olisi paras. Sanoi kyllä että savu nousi aluksi korvista! Eihän vauva minulle tullut eikä minua ollut kaivannut, eihän se olisi mahdollistakaan! 6 vuotias jo kaipaili ja soittikin, ominpäinkin kuulumisia.
Ei.
Jos ei tyohon ikään mennessä ole oppinut käytöstapoja, niin sitten saa olla.
Ja lasten vanhemmilla on muutakin tekemistä kuin kouluttaa aikuisia ihmisiä.
Kyllä mun mielestä on kuitenkin reilua kertoa myös vanhemmalle ihmiselle jos joku sen käytöksessä häiritsee.
Monissa perheissä on erilaisia käyttätymis- ja käytöstapoja, eikä kukaan perheen ulkopuolinen voi tietää miten toisen perheessä käyttäydytään jossei sille sitä kerrota.Meillä mummo oletti saavansa lapsen itselleen hoitoon jo vauvana koska heidän perheessään oli toimittu niin. Ja hän luuli, että niin toimitaan kaikissa muissakin perheissä.
Ihan oli yllättynyt kun sanoin, että en tietenkään anna vauvaa hänelle. Yritti vielä vedota, että onhan minuakin hoitanut mummo ja varmasti on ollut mukavaa.
Ja totta olihan se ihan kiva iltapäivä jonka mummillani olin "hoidossa", olin jo toki koululainen ja olisin pärjännyt itseksenikin.Eriasia sitten jos viesti ei mene perille eikä käytös muutu vaikka asiasta on sanottu, sitten ei tartte kyllä aikuiselle alkaa inttämään ja opettamaan.
Eikö se mummo tai vaari, perheen ulkopuolinen, voi vain odottaa että mitä vanhemmat pyytää. Sen sijaan että itseksensä olettavat hatusta.
Voi, mutta ei välttämättä odota.
No sitten pitää opetella.
No eikö opita just noin että sanotaan asiasta ja käytös muuttuu? Harvoin muutetaan käytöstä joka toimii/mistä ei saa negatiivista palautetta.
Enkä minä voi vaatia että miehenikin jättäisi oman äitinsä pois meidän elämästä koska se käyttäytyi huonosti. Ja miten kävisi appiukon kanssa, joka ei ole tehnyt mitään väärää?
Kyllä aikuisen ihmisen voi olettaa a) osaavan käyttäytyä ilman eri opetusta ja b) myös uusiss tilanteissa opiskelevan ja yrittävän oppia.
Sen sijaan että vaan olettelee ja sitten muiden pitää opettaa. Kuka esim nykyään Muka kuvittelee että lapset om mummoloissa hoidossa?
Sun on pakko nyt vaan trollata, eikö?
Vai oisko sun mielestä mun kaverin pitäny oikeesti pistää välit muhun poikki kun en tajunnut ilman sanomista, että hänen vauvaansa ei saa laittaa makuulleen heti syöttämisen jälkeen?
Tai toisen perheen olisi pitänyt laittaa välit poikki muhun kun en kertomatta tiennyt, että he ovat tarkasti jakaneet kumpi vanhemmista hoitaa milloinkin ja ojensin vauvan väärälle vanhemmalle?
En ole sellaista vaatinut enkä trollaa. Eikä nuo esimerkit ole samaa tasoa kuin se että perheen ulkopuolinen noin vain kuvittelee järjestävänsä päivähoidon.
Vierailija kirjoitti:
Tepa mummo kirjoitti:
Antakaa hyvät ihmiset niille mummoillekin aikaa ja sitä armoa oppia, mitä suotte vastasynnyttäneellekin. Älkää antako väliaikaisen hullaannuksen pilata välejänne vaan puhukaa, puhukaa. Sano reilusti jos mummo on sinusta liiankin täpinöissään! Mummoilussaan vielä keltanokka mummo voi olla yhtä pihalla kuin lumiukko. Minä hullaannuin aivan täysin vanhimman poikani esikoiseen, ensimmäiseen lapsenlapseeni ja en olisi malttanut sylistäkään häntä laskea, kun viimein hänet siihen sain. Taisimme olla yhtä pöllämystyneitä toisistamme kumpikin vauvan kanssa! Muistan miten käteni aivan tärisivät kun lähdin sairaalalta ajamaan kotia kohti, radiosta tuli kaunis Wiskarin kappale joka saikin pysyvän erityismerkityksen. Muistan että tunsin pitkin päivää tarvetta soittaa, viestittää, saada jotakin kontaktia, ainakin vauvan kuvia! Aika pian kuitenkin, olivat jo kotiutuneet, tuli poikani yksin käymään luokseni ja ehdin onnettomuudekseni häntä moittia kun ei tuonut vauvaakin mukanaan, sain nimittäin aikamoista palautetta osakseni. Poikani jysäytti jopa pöytää nyrkillään, kupit helisten, kun ensin koko juttu meinasi mennä minulta vastaansanomiseksi. En ollut ikinä nähnyt omaa lastani niin jyrkkänä minua kohtaan, itku pääsi! Tuli selväksi että olin loukannut miniääni ja häntäkin, tuoretta isää. Laittoi selkeät säännöt minulle syliin ottamisen ja monen muunkin asian suhteen. Olin aivan pöyristynyt ja vihainenkin,miten minua näin mollataan, mutta muutaman päivän kuluttua aloin jotenkin järkiintyä. Hävetti! Sairaalassa miniän hoitajakätilökin varmaan ajatteli että jaaha, mummolla vippaa päästä. Pyysin anteeksi, ostin kukkia ja miniä sai lahjakortin Spa-hoitoon. En pyytänyt vauvaa syliin kun sitten heillä kävin, taisin liikaakin varoa. Mieli oli maassa ja ajattelin liikaa koko asiaa ja poikani sanoja. Mutta miniäni sen minulle, sitten myöhemmin sanoi- olet kasvattanut hienon miehen joka uskaltaa astua perheenisän saappaisiin. Itku tuli silloinkin mutta onnesta ja ilosta. Tänään on sillä pikkuesikoisella jo pieniä sisariakin ja koko revohkakin välillä mummon luona leipoo, pienin hoitaa imuroinnin kun rakastaisi imuroida vaikka koko päivän. 2 vuotias imuritaituri! Leikitään ja ollaan vaan ja vanhempien ohjeita kuunnellaan. Miniäni on ihana ja rakas ihminen, olen kiitollinen että malttoi vähän neuvoakin minua, että millainen mummo olisi paras. Sanoi kyllä että savu nousi aluksi korvista! Eihän vauva minulle tullut eikä minua ollut kaivannut, eihän se olisi mahdollistakaan! 6 vuotias jo kaipaili ja soittikin, ominpäinkin kuulumisia.
Hyvin kuvailit ajatuksiasi ja omaa "kasvuasi" ja uskoisin että tekstistäsi voi olla paljon hyötyä kaikille näitä asioita läpikäyville. Tuo että miniäsi on voinut sanoa sinulle suoraan että savu nousi korvistaan käytöksesi takia, kertoo siitä että välinne ovat mahdollisesti hyvinkin luottamukselliset ja läheiset.
Olet siis hyväksynyt heidän asettamansa rahat ja oppinut kerrasta, jatkossakin toiminut fiksusti kerran lapset saavat kyläillä luonasi. Hyvän pojan olet kasvattanut tosiaan, siitä voit olla rinta rottingilla. Jokin olisi mennyt omassa kasvatustyössäsi pieleen jos poikasi ei olisi pystynyt vetämään rajoja!
Mutta siitä olen eri mieltä että mummon ohjaaminen hyvään isovanhemmuuteen olisi tuoreiden vanhempien vastuulla millään tapaa. On aivan tavallista etteivät tuore äiti ja isä osaa suhtautua ylikävelevään isovanhempaan joka käsittelee vauvaa omistajan elkein. Varmuus ja uskallus asettaa rajoja tulee monesti vasta samaa matkaa vanhemmaksi kasvamisen myötä. Vauvan ollessa vaikkapa puolivuotias saattaa höyrähtänyt mummi saada kohtauksen, kun "yhtäkkiä" hänen toimintaansa aletaan puuttumaan tai vierailut vain tykkänään loppuvat. Vauvan vanhemmat ovat siinä vaiheessa jo hyvinkin mitta täynnä ja pahimmillaan välit katkeavat vuosiksi jos mummi tunkee raivolla takaisin rooliin jonka mieltää omakseen mutta jota ei ole lapsen vanhemmilta saanut. Välien meno on tällöin mummin syytä! Hän ei voi vedota siihen, että lapsen vanhempien olisi pitänyt osata häntä jo ajoissa ohjata ja opastaa. Hän on ollut koko ajan vastuussa käytöksestään ja tehnyt itsekkään ratkaisun päästäessään itsensä riehaantumaan liikaa. Tai näin on päässyt käymään puutteellisen tunnesäätelyn vuoksi, jopa ei-tietoisesti. Yhtä kaikki, mummi on silloinkin itse vastuussa toimintansa seurauksista.
Mukavaa joulun odotusta sinulle ja hauskoja leipomis-ja imurointihetkiä jatkoonkin!
Höh, piti tietenkin kirjoittaa että RAJAT eikä rahat!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tepa mummo kirjoitti:
Antakaa hyvät ihmiset niille mummoillekin aikaa ja sitä armoa oppia, mitä suotte vastasynnyttäneellekin. Älkää antako väliaikaisen hullaannuksen pilata välejänne vaan puhukaa, puhukaa. Sano reilusti jos mummo on sinusta liiankin täpinöissään! Mummoilussaan vielä keltanokka mummo voi olla yhtä pihalla kuin lumiukko. Minä hullaannuin aivan täysin vanhimman poikani esikoiseen, ensimmäiseen lapsenlapseeni ja en olisi malttanut sylistäkään häntä laskea, kun viimein hänet siihen sain. Taisimme olla yhtä pöllämystyneitä toisistamme kumpikin vauvan kanssa! Muistan miten käteni aivan tärisivät kun lähdin sairaalalta ajamaan kotia kohti, radiosta tuli kaunis Wiskarin kappale joka saikin pysyvän erityismerkityksen. Muistan että tunsin pitkin päivää tarvetta soittaa, viestittää, saada jotakin kontaktia, ainakin vauvan kuvia! Aika pian kuitenkin, olivat jo kotiutuneet, tuli poikani yksin käymään luokseni ja ehdin onnettomuudekseni häntä moittia kun ei tuonut vauvaakin mukanaan, sain nimittäin aikamoista palautetta osakseni. Poikani jysäytti jopa pöytää nyrkillään, kupit helisten, kun ensin koko juttu meinasi mennä minulta vastaansanomiseksi. En ollut ikinä nähnyt omaa lastani niin jyrkkänä minua kohtaan, itku pääsi! Tuli selväksi että olin loukannut miniääni ja häntäkin, tuoretta isää. Laittoi selkeät säännöt minulle syliin ottamisen ja monen muunkin asian suhteen. Olin aivan pöyristynyt ja vihainenkin,miten minua näin mollataan, mutta muutaman päivän kuluttua aloin jotenkin järkiintyä. Hävetti! Sairaalassa miniän hoitajakätilökin varmaan ajatteli että jaaha, mummolla vippaa päästä. Pyysin anteeksi, ostin kukkia ja miniä sai lahjakortin Spa-hoitoon. En pyytänyt vauvaa syliin kun sitten heillä kävin, taisin liikaakin varoa. Mieli oli maassa ja ajattelin liikaa koko asiaa ja poikani sanoja. Mutta miniäni sen minulle, sitten myöhemmin sanoi- olet kasvattanut hienon miehen joka uskaltaa astua perheenisän saappaisiin. Itku tuli silloinkin mutta onnesta ja ilosta. Tänään on sillä pikkuesikoisella jo pieniä sisariakin ja koko revohkakin välillä mummon luona leipoo, pienin hoitaa imuroinnin kun rakastaisi imuroida vaikka koko päivän. 2 vuotias imuritaituri! Leikitään ja ollaan vaan ja vanhempien ohjeita kuunnellaan. Miniäni on ihana ja rakas ihminen, olen kiitollinen että malttoi vähän neuvoakin minua, että millainen mummo olisi paras. Sanoi kyllä että savu nousi aluksi korvista! Eihän vauva minulle tullut eikä minua ollut kaivannut, eihän se olisi mahdollistakaan! 6 vuotias jo kaipaili ja soittikin, ominpäinkin kuulumisia.
Voispa meilläkin mennä näin. Hyvä että ymmärsit muuttaa omaa käytöstäsi noinkin nopeasti, oma anoppi ei ole ihan vielä tohon päässyt, mökötti vaan kun vedettiin raja. Ei ole vielä pyytänyt anteeksi, mutta kyllä me odotellaan, ei me vielä periksi anneta.
Mä en edes halua anopilta anteeksipyyntöä, koska tuo narsistinen kurppa ei edes tiedä mitä se sana tarkoittaa. Pysyköön vain poissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tepa mummo kirjoitti:
Antakaa hyvät ihmiset niille mummoillekin aikaa ja sitä armoa oppia, mitä suotte vastasynnyttäneellekin. Älkää antako väliaikaisen hullaannuksen pilata välejänne vaan puhukaa, puhukaa. Sano reilusti jos mummo on sinusta liiankin täpinöissään! Mummoilussaan vielä keltanokka mummo voi olla yhtä pihalla kuin lumiukko. Minä hullaannuin aivan täysin vanhimman poikani esikoiseen, ensimmäiseen lapsenlapseeni ja en olisi malttanut sylistäkään häntä laskea, kun viimein hänet siihen sain. Taisimme olla yhtä pöllämystyneitä toisistamme kumpikin vauvan kanssa! Muistan miten käteni aivan tärisivät kun lähdin sairaalalta ajamaan kotia kohti, radiosta tuli kaunis Wiskarin kappale joka saikin pysyvän erityismerkityksen. Muistan että tunsin pitkin päivää tarvetta soittaa, viestittää, saada jotakin kontaktia, ainakin vauvan kuvia! Aika pian kuitenkin, olivat jo kotiutuneet, tuli poikani yksin käymään luokseni ja ehdin onnettomuudekseni häntä moittia kun ei tuonut vauvaakin mukanaan, sain nimittäin aikamoista palautetta osakseni. Poikani jysäytti jopa pöytää nyrkillään, kupit helisten, kun ensin koko juttu meinasi mennä minulta vastaansanomiseksi. En ollut ikinä nähnyt omaa lastani niin jyrkkänä minua kohtaan, itku pääsi! Tuli selväksi että olin loukannut miniääni ja häntäkin, tuoretta isää. Laittoi selkeät säännöt minulle syliin ottamisen ja monen muunkin asian suhteen. Olin aivan pöyristynyt ja vihainenkin,miten minua näin mollataan, mutta muutaman päivän kuluttua aloin jotenkin järkiintyä. Hävetti! Sairaalassa miniän hoitajakätilökin varmaan ajatteli että jaaha, mummolla vippaa päästä. Pyysin anteeksi, ostin kukkia ja miniä sai lahjakortin Spa-hoitoon. En pyytänyt vauvaa syliin kun sitten heillä kävin, taisin liikaakin varoa. Mieli oli maassa ja ajattelin liikaa koko asiaa ja poikani sanoja. Mutta miniäni sen minulle, sitten myöhemmin sanoi- olet kasvattanut hienon miehen joka uskaltaa astua perheenisän saappaisiin. Itku tuli silloinkin mutta onnesta ja ilosta. Tänään on sillä pikkuesikoisella jo pieniä sisariakin ja koko revohkakin välillä mummon luona leipoo, pienin hoitaa imuroinnin kun rakastaisi imuroida vaikka koko päivän. 2 vuotias imuritaituri! Leikitään ja ollaan vaan ja vanhempien ohjeita kuunnellaan. Miniäni on ihana ja rakas ihminen, olen kiitollinen että malttoi vähän neuvoakin minua, että millainen mummo olisi paras. Sanoi kyllä että savu nousi aluksi korvista! Eihän vauva minulle tullut eikä minua ollut kaivannut, eihän se olisi mahdollistakaan! 6 vuotias jo kaipaili ja soittikin, ominpäinkin kuulumisia.
Ei.
Jos ei tyohon ikään mennessä ole oppinut käytöstapoja, niin sitten saa olla.
Ja lasten vanhemmilla on muutakin tekemistä kuin kouluttaa aikuisia ihmisiä.
Kyllä mun mielestä on kuitenkin reilua kertoa myös vanhemmalle ihmiselle jos joku sen käytöksessä häiritsee.
Monissa perheissä on erilaisia käyttätymis- ja käytöstapoja, eikä kukaan perheen ulkopuolinen voi tietää miten toisen perheessä käyttäydytään jossei sille sitä kerrota.Meillä mummo oletti saavansa lapsen itselleen hoitoon jo vauvana koska heidän perheessään oli toimittu niin. Ja hän luuli, että niin toimitaan kaikissa muissakin perheissä.
Ihan oli yllättynyt kun sanoin, että en tietenkään anna vauvaa hänelle. Yritti vielä vedota, että onhan minuakin hoitanut mummo ja varmasti on ollut mukavaa.
Ja totta olihan se ihan kiva iltapäivä jonka mummillani olin "hoidossa", olin jo toki koululainen ja olisin pärjännyt itseksenikin.Eriasia sitten jos viesti ei mene perille eikä käytös muutu vaikka asiasta on sanottu, sitten ei tartte kyllä aikuiselle alkaa inttämään ja opettamaan.
Eikö se mummo tai vaari, perheen ulkopuolinen, voi vain odottaa että mitä vanhemmat pyytää. Sen sijaan että itseksensä olettavat hatusta.
Voi, mutta ei välttämättä odota.
No sitten pitää opetella.
Miten joku taikaiskusta voi tietää mikä meni pieleen jos kukaan ei anna palautetta?
Jos mummo sylittelee liikaa eikä anna lasta takaisin niin tottakai sille kannattaa sanoa asiasta. Esim todeta, että älä enää koskaan ota lasta syliin ilman lupaa.
Järjetöntä olisi vain odottaa, että kyllä se mummo tajuaa ja odottaa vieressä tumput suorina ja heti kun mummo on lähtenyt pois niin julistaa, että välit on nyt poikki.
Entä sitten kun sanotaan, ja vastapalloon haukutaan mielenvikaiseksi hulluksi ja suututaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tepa mummo kirjoitti:
Antakaa hyvät ihmiset niille mummoillekin aikaa ja sitä armoa oppia, mitä suotte vastasynnyttäneellekin. Älkää antako väliaikaisen hullaannuksen pilata välejänne vaan puhukaa, puhukaa. Sano reilusti jos mummo on sinusta liiankin täpinöissään! Mummoilussaan vielä keltanokka mummo voi olla yhtä pihalla kuin lumiukko. Minä hullaannuin aivan täysin vanhimman poikani esikoiseen, ensimmäiseen lapsenlapseeni ja en olisi malttanut sylistäkään häntä laskea, kun viimein hänet siihen sain. Taisimme olla yhtä pöllämystyneitä toisistamme kumpikin vauvan kanssa! Muistan miten käteni aivan tärisivät kun lähdin sairaalalta ajamaan kotia kohti, radiosta tuli kaunis Wiskarin kappale joka saikin pysyvän erityismerkityksen. Muistan että tunsin pitkin päivää tarvetta soittaa, viestittää, saada jotakin kontaktia, ainakin vauvan kuvia! Aika pian kuitenkin, olivat jo kotiutuneet, tuli poikani yksin käymään luokseni ja ehdin onnettomuudekseni häntä moittia kun ei tuonut vauvaakin mukanaan, sain nimittäin aikamoista palautetta osakseni. Poikani jysäytti jopa pöytää nyrkillään, kupit helisten, kun ensin koko juttu meinasi mennä minulta vastaansanomiseksi. En ollut ikinä nähnyt omaa lastani niin jyrkkänä minua kohtaan, itku pääsi! Tuli selväksi että olin loukannut miniääni ja häntäkin, tuoretta isää. Laittoi selkeät säännöt minulle syliin ottamisen ja monen muunkin asian suhteen. Olin aivan pöyristynyt ja vihainenkin,miten minua näin mollataan, mutta muutaman päivän kuluttua aloin jotenkin järkiintyä. Hävetti! Sairaalassa miniän hoitajakätilökin varmaan ajatteli että jaaha, mummolla vippaa päästä. Pyysin anteeksi, ostin kukkia ja miniä sai lahjakortin Spa-hoitoon. En pyytänyt vauvaa syliin kun sitten heillä kävin, taisin liikaakin varoa. Mieli oli maassa ja ajattelin liikaa koko asiaa ja poikani sanoja. Mutta miniäni sen minulle, sitten myöhemmin sanoi- olet kasvattanut hienon miehen joka uskaltaa astua perheenisän saappaisiin. Itku tuli silloinkin mutta onnesta ja ilosta. Tänään on sillä pikkuesikoisella jo pieniä sisariakin ja koko revohkakin välillä mummon luona leipoo, pienin hoitaa imuroinnin kun rakastaisi imuroida vaikka koko päivän. 2 vuotias imuritaituri! Leikitään ja ollaan vaan ja vanhempien ohjeita kuunnellaan. Miniäni on ihana ja rakas ihminen, olen kiitollinen että malttoi vähän neuvoakin minua, että millainen mummo olisi paras. Sanoi kyllä että savu nousi aluksi korvista! Eihän vauva minulle tullut eikä minua ollut kaivannut, eihän se olisi mahdollistakaan! 6 vuotias jo kaipaili ja soittikin, ominpäinkin kuulumisia.
Ei.
Jos ei tyohon ikään mennessä ole oppinut käytöstapoja, niin sitten saa olla.
Ja lasten vanhemmilla on muutakin tekemistä kuin kouluttaa aikuisia ihmisiä.
Kyllä mun mielestä on kuitenkin reilua kertoa myös vanhemmalle ihmiselle jos joku sen käytöksessä häiritsee.
Monissa perheissä on erilaisia käyttätymis- ja käytöstapoja, eikä kukaan perheen ulkopuolinen voi tietää miten toisen perheessä käyttäydytään jossei sille sitä kerrota.Meillä mummo oletti saavansa lapsen itselleen hoitoon jo vauvana koska heidän perheessään oli toimittu niin. Ja hän luuli, että niin toimitaan kaikissa muissakin perheissä.
Ihan oli yllättynyt kun sanoin, että en tietenkään anna vauvaa hänelle. Yritti vielä vedota, että onhan minuakin hoitanut mummo ja varmasti on ollut mukavaa.
Ja totta olihan se ihan kiva iltapäivä jonka mummillani olin "hoidossa", olin jo toki koululainen ja olisin pärjännyt itseksenikin.Eriasia sitten jos viesti ei mene perille eikä käytös muutu vaikka asiasta on sanottu, sitten ei tartte kyllä aikuiselle alkaa inttämään ja opettamaan.
Eikö se mummo tai vaari, perheen ulkopuolinen, voi vain odottaa että mitä vanhemmat pyytää. Sen sijaan että itseksensä olettavat hatusta.
Voi, mutta ei välttämättä odota.
No sitten pitää opetella.
No eikö opita just noin että sanotaan asiasta ja käytös muuttuu? Harvoin muutetaan käytöstä joka toimii/mistä ei saa negatiivista palautetta.
Enkä minä voi vaatia että miehenikin jättäisi oman äitinsä pois meidän elämästä koska se käyttäytyi huonosti. Ja miten kävisi appiukon kanssa, joka ei ole tehnyt mitään väärää?
Kyllä aikuisen ihmisen voi olettaa a) osaavan käyttäytyä ilman eri opetusta ja b) myös uusiss tilanteissa opiskelevan ja yrittävän oppia.
Sen sijaan että vaan olettelee ja sitten muiden pitää opettaa. Kuka esim nykyään Muka kuvittelee että lapset om mummoloissa hoidossa?
Sun on pakko nyt vaan trollata, eikö?
Vai oisko sun mielestä mun kaverin pitäny oikeesti pistää välit muhun poikki kun en tajunnut ilman sanomista, että hänen vauvaansa ei saa laittaa makuulleen heti syöttämisen jälkeen?
Tai toisen perheen olisi pitänyt laittaa välit poikki muhun kun en kertomatta tiennyt, että he ovat tarkasti jakaneet kumpi vanhemmista hoitaa milloinkin ja ojensin vauvan väärälle vanhemmalle?En ole sellaista vaatinut enkä trollaa. Eikä nuo esimerkit ole samaa tasoa kuin se että perheen ulkopuolinen noin vain kuvittelee järjestävänsä päivähoidon.
En tarkoittanut vauvan päivähoitoa (eikä lasten mummokaan) vaan ihan satunnaista hoitamista tai yökyläilyä, mikä joissain suvuissa on ihan tavallista, mutta meidän perheessä ei niin tehty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tepa mummo kirjoitti:
Antakaa hyvät ihmiset niille mummoillekin aikaa ja sitä armoa oppia, mitä suotte vastasynnyttäneellekin. Älkää antako väliaikaisen hullaannuksen pilata välejänne vaan puhukaa, puhukaa. Sano reilusti jos mummo on sinusta liiankin täpinöissään! Mummoilussaan vielä keltanokka mummo voi olla yhtä pihalla kuin lumiukko. Minä hullaannuin aivan täysin vanhimman poikani esikoiseen, ensimmäiseen lapsenlapseeni ja en olisi malttanut sylistäkään häntä laskea, kun viimein hänet siihen sain. Taisimme olla yhtä pöllämystyneitä toisistamme kumpikin vauvan kanssa! Muistan miten käteni aivan tärisivät kun lähdin sairaalalta ajamaan kotia kohti, radiosta tuli kaunis Wiskarin kappale joka saikin pysyvän erityismerkityksen. Muistan että tunsin pitkin päivää tarvetta soittaa, viestittää, saada jotakin kontaktia, ainakin vauvan kuvia! Aika pian kuitenkin, olivat jo kotiutuneet, tuli poikani yksin käymään luokseni ja ehdin onnettomuudekseni häntä moittia kun ei tuonut vauvaakin mukanaan, sain nimittäin aikamoista palautetta osakseni. Poikani jysäytti jopa pöytää nyrkillään, kupit helisten, kun ensin koko juttu meinasi mennä minulta vastaansanomiseksi. En ollut ikinä nähnyt omaa lastani niin jyrkkänä minua kohtaan, itku pääsi! Tuli selväksi että olin loukannut miniääni ja häntäkin, tuoretta isää. Laittoi selkeät säännöt minulle syliin ottamisen ja monen muunkin asian suhteen. Olin aivan pöyristynyt ja vihainenkin,miten minua näin mollataan, mutta muutaman päivän kuluttua aloin jotenkin järkiintyä. Hävetti! Sairaalassa miniän hoitajakätilökin varmaan ajatteli että jaaha, mummolla vippaa päästä. Pyysin anteeksi, ostin kukkia ja miniä sai lahjakortin Spa-hoitoon. En pyytänyt vauvaa syliin kun sitten heillä kävin, taisin liikaakin varoa. Mieli oli maassa ja ajattelin liikaa koko asiaa ja poikani sanoja. Mutta miniäni sen minulle, sitten myöhemmin sanoi- olet kasvattanut hienon miehen joka uskaltaa astua perheenisän saappaisiin. Itku tuli silloinkin mutta onnesta ja ilosta. Tänään on sillä pikkuesikoisella jo pieniä sisariakin ja koko revohkakin välillä mummon luona leipoo, pienin hoitaa imuroinnin kun rakastaisi imuroida vaikka koko päivän. 2 vuotias imuritaituri! Leikitään ja ollaan vaan ja vanhempien ohjeita kuunnellaan. Miniäni on ihana ja rakas ihminen, olen kiitollinen että malttoi vähän neuvoakin minua, että millainen mummo olisi paras. Sanoi kyllä että savu nousi aluksi korvista! Eihän vauva minulle tullut eikä minua ollut kaivannut, eihän se olisi mahdollistakaan! 6 vuotias jo kaipaili ja soittikin, ominpäinkin kuulumisia.
Ei.
Jos ei tyohon ikään mennessä ole oppinut käytöstapoja, niin sitten saa olla.
Ja lasten vanhemmilla on muutakin tekemistä kuin kouluttaa aikuisia ihmisiä.
Kyllä mun mielestä on kuitenkin reilua kertoa myös vanhemmalle ihmiselle jos joku sen käytöksessä häiritsee.
Monissa perheissä on erilaisia käyttätymis- ja käytöstapoja, eikä kukaan perheen ulkopuolinen voi tietää miten toisen perheessä käyttäydytään jossei sille sitä kerrota.Meillä mummo oletti saavansa lapsen itselleen hoitoon jo vauvana koska heidän perheessään oli toimittu niin. Ja hän luuli, että niin toimitaan kaikissa muissakin perheissä.
Ihan oli yllättynyt kun sanoin, että en tietenkään anna vauvaa hänelle. Yritti vielä vedota, että onhan minuakin hoitanut mummo ja varmasti on ollut mukavaa.
Ja totta olihan se ihan kiva iltapäivä jonka mummillani olin "hoidossa", olin jo toki koululainen ja olisin pärjännyt itseksenikin.Eriasia sitten jos viesti ei mene perille eikä käytös muutu vaikka asiasta on sanottu, sitten ei tartte kyllä aikuiselle alkaa inttämään ja opettamaan.
Eikö se mummo tai vaari, perheen ulkopuolinen, voi vain odottaa että mitä vanhemmat pyytää. Sen sijaan että itseksensä olettavat hatusta.
Voi, mutta ei välttämättä odota.
No sitten pitää opetella.
Miten joku taikaiskusta voi tietää mikä meni pieleen jos kukaan ei anna palautetta?
Jos mummo sylittelee liikaa eikä anna lasta takaisin niin tottakai sille kannattaa sanoa asiasta. Esim todeta, että älä enää koskaan ota lasta syliin ilman lupaa.
Järjetöntä olisi vain odottaa, että kyllä se mummo tajuaa ja odottaa vieressä tumput suorina ja heti kun mummo on lähtenyt pois niin julistaa, että välit on nyt poikki.
Entä sitten kun sanotaan, ja vastapalloon haukutaan mielenvikaiseksi hulluksi ja suututaan.
Minä ainakin kylmensin välit ja ihan hyvällä omallatunnolla, koska olin jo antanut mahdollisuuden muuttaa käytöstään. Suosittelen lämpimästi, elämä on paljon seesteisempää nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä jokaikinen kerta kun yritin kertoa että meidän perhe toimii näin ja näin, reaktio oli a) soitella koko suku läpi suutuspäissään ja b) alkaa vängätä selkäni takana lapsilta sitä omaa tahtoa läpi.
Ei siis ikinä, ikinä, voitu vain ottaa sitä ihan yatävällistä palautetta vastaan vaan aina nistettiin ihan järjetön mekkala.
Fiksun oloinen mummo joka myönsi, että ensimmäinen lapsenlapsi sekoitti pään.
Mutta mitä tehdään / sanotaan mummolle jolla on jo lapsenlapsia, mutta aina se vauva pitää omia. Lapsi jonka kanssa pitäisi mennä ja touhuta ei kiinnosta yhtään. Vauvan kanssa olisi kiva istua sohvalla ja höpöttää. Viimeksi kun käytiin ja tehtiin lähtöä sen jälkeen kun olin syöttänyt vauvan, niin mummo tokaisi :"nyt pikkuinen jää mummolle, kun pärjää nyt ilman ruokaakin." Ei jäänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tepa mummo kirjoitti:
Antakaa hyvät ihmiset niille mummoillekin aikaa ja sitä armoa oppia, mitä suotte vastasynnyttäneellekin. Älkää antako väliaikaisen hullaannuksen pilata välejänne vaan puhukaa, puhukaa. Sano reilusti jos mummo on sinusta liiankin täpinöissään! Mummoilussaan vielä keltanokka mummo voi olla yhtä pihalla kuin lumiukko. Minä hullaannuin aivan täysin vanhimman poikani esikoiseen, ensimmäiseen lapsenlapseeni ja en olisi malttanut sylistäkään häntä laskea, kun viimein hänet siihen sain. Taisimme olla yhtä pöllämystyneitä toisistamme kumpikin vauvan kanssa! Muistan miten käteni aivan tärisivät kun lähdin sairaalalta ajamaan kotia kohti, radiosta tuli kaunis Wiskarin kappale joka saikin pysyvän erityismerkityksen. Muistan että tunsin pitkin päivää tarvetta soittaa, viestittää, saada jotakin kontaktia, ainakin vauvan kuvia! Aika pian kuitenkin, olivat jo kotiutuneet, tuli poikani yksin käymään luokseni ja ehdin onnettomuudekseni häntä moittia kun ei tuonut vauvaakin mukanaan, sain nimittäin aikamoista palautetta osakseni. Poikani jysäytti jopa pöytää nyrkillään, kupit helisten, kun ensin koko juttu meinasi mennä minulta vastaansanomiseksi. En ollut ikinä nähnyt omaa lastani niin jyrkkänä minua kohtaan, itku pääsi! Tuli selväksi että olin loukannut miniääni ja häntäkin, tuoretta isää. Laittoi selkeät säännöt minulle syliin ottamisen ja monen muunkin asian suhteen. Olin aivan pöyristynyt ja vihainenkin,miten minua näin mollataan, mutta muutaman päivän kuluttua aloin jotenkin järkiintyä. Hävetti! Sairaalassa miniän hoitajakätilökin varmaan ajatteli että jaaha, mummolla vippaa päästä. Pyysin anteeksi, ostin kukkia ja miniä sai lahjakortin Spa-hoitoon. En pyytänyt vauvaa syliin kun sitten heillä kävin, taisin liikaakin varoa. Mieli oli maassa ja ajattelin liikaa koko asiaa ja poikani sanoja. Mutta miniäni sen minulle, sitten myöhemmin sanoi- olet kasvattanut hienon miehen joka uskaltaa astua perheenisän saappaisiin. Itku tuli silloinkin mutta onnesta ja ilosta. Tänään on sillä pikkuesikoisella jo pieniä sisariakin ja koko revohkakin välillä mummon luona leipoo, pienin hoitaa imuroinnin kun rakastaisi imuroida vaikka koko päivän. 2 vuotias imuritaituri! Leikitään ja ollaan vaan ja vanhempien ohjeita kuunnellaan. Miniäni on ihana ja rakas ihminen, olen kiitollinen että malttoi vähän neuvoakin minua, että millainen mummo olisi paras. Sanoi kyllä että savu nousi aluksi korvista! Eihän vauva minulle tullut eikä minua ollut kaivannut, eihän se olisi mahdollistakaan! 6 vuotias jo kaipaili ja soittikin, ominpäinkin kuulumisia.
Ei.
Jos ei tyohon ikään mennessä ole oppinut käytöstapoja, niin sitten saa olla.
Ja lasten vanhemmilla on muutakin tekemistä kuin kouluttaa aikuisia ihmisiä.
Kyllä mun mielestä on kuitenkin reilua kertoa myös vanhemmalle ihmiselle jos joku sen käytöksessä häiritsee.
Monissa perheissä on erilaisia käyttätymis- ja käytöstapoja, eikä kukaan perheen ulkopuolinen voi tietää miten toisen perheessä käyttäydytään jossei sille sitä kerrota.Meillä mummo oletti saavansa lapsen itselleen hoitoon jo vauvana koska heidän perheessään oli toimittu niin. Ja hän luuli, että niin toimitaan kaikissa muissakin perheissä.
Ihan oli yllättynyt kun sanoin, että en tietenkään anna vauvaa hänelle. Yritti vielä vedota, että onhan minuakin hoitanut mummo ja varmasti on ollut mukavaa.
Ja totta olihan se ihan kiva iltapäivä jonka mummillani olin "hoidossa", olin jo toki koululainen ja olisin pärjännyt itseksenikin.Eriasia sitten jos viesti ei mene perille eikä käytös muutu vaikka asiasta on sanottu, sitten ei tartte kyllä aikuiselle alkaa inttämään ja opettamaan.
Eikö se mummo tai vaari, perheen ulkopuolinen, voi vain odottaa että mitä vanhemmat pyytää. Sen sijaan että itseksensä olettavat hatusta.
Voi, mutta ei välttämättä odota.
No sitten pitää opetella.
Miten joku taikaiskusta voi tietää mikä meni pieleen jos kukaan ei anna palautetta?
Jos mummo sylittelee liikaa eikä anna lasta takaisin niin tottakai sille kannattaa sanoa asiasta. Esim todeta, että älä enää koskaan ota lasta syliin ilman lupaa.
Järjetöntä olisi vain odottaa, että kyllä se mummo tajuaa ja odottaa vieressä tumput suorina ja heti kun mummo on lähtenyt pois niin julistaa, että välit on nyt poikki.
Entä sitten kun sanotaan, ja vastapalloon haukutaan mielenvikaiseksi hulluksi ja suututaan.
Minä ainakin kylmensin välit ja ihan hyvällä omallatunnolla, koska olin jo antanut mahdollisuuden muuttaa käytöstään. Suosittelen lämpimästi, elämä on paljon seesteisempää nyt.
Sama täällä! Muotoilin vielä asian niin kauniisti anopille, lähinnä ylistäen ja kiittäen, muutamalla lauseella kuitenkin meidän vanhempien kunnioittamista pyytäen, että Tommy Tabermannkin olisi sitä siirappia kadehtinut. Mua nolotti jopa kun olin lähettänyt viestin, koska en todellakaan yleensä sano kellekään että "olet tosi rakas ja haluamme että pysyt elämässämme mukana".
Muotoilin tarkoituksella asian niin ettei anopin tarvitsisi edes pyytää anteeksi, vastata vaikka pelkästään "Ok!" niin KAIKKI OLISI OLLUT HYVIN. Sen sijaan vastasi että "Nyt en kyllä usko silmiäni :(!!" Veti sellaisen överimarttyyriroolin että jos olisin ollut ulkopuolinen eikä asia olisi koskettanut mitenkään itseäni, niin olisin varmaan vaan nauranut epäuskoisena ja odottanut komedialle jatkoa.
Selitin, selitin, perustelin, hänen poikansa soitti hänelle ja selitti ja selitti ja perusteli, mutta ei, välit menivät poikki. Hän huusi puhelimessa miehelleni että tätä ei voi unohtaa, on niin paha mieli kun oma poikakin on selkänsä kääntänyt.
Anoppi ehti käyttäytyä ketjun lähes pahimman ääripään tapausten mukaisesti melkein vuoden ajan ja tuhota täysin erityisesti ne ensikuukaudet vauvan kanssa. Silti asetin vähäisiä, välttämättömiä rajoja (mm. ei meidän vanhempien haukkumista enää lapsen kuullen eikä lähtemistä anopin naapurille lapsen kanssa, ilman lupaamme!) silkkihansikkain. Kaikesta mahdollisesta oltiin siis sanottukin jo kasvotusten, mutta vastauksena aina pelkkää tirskumista tai täydellistä ignoorausta, kuuroksi heittäytymistä.
Nyt laittaa kerran kuussa ilmoitusluontoisen viestin "tulisin tiistaina kuuden jälkeen katsomaan Eliasta". Vastaan vain että ei käy.
Ja on yritetty hyvällä, siis to-del-la hyvällä. Olisi kannattanut tarttua siihen, enää ei nimittäin moinen toistu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tepa mummo kirjoitti:
Antakaa hyvät ihmiset niille mummoillekin aikaa ja sitä armoa oppia, mitä suotte vastasynnyttäneellekin. Älkää antako väliaikaisen hullaannuksen pilata välejänne vaan puhukaa, puhukaa. Sano reilusti jos mummo on sinusta liiankin täpinöissään! Mummoilussaan vielä keltanokka mummo voi olla yhtä pihalla kuin lumiukko. Minä hullaannuin aivan täysin vanhimman poikani esikoiseen, ensimmäiseen lapsenlapseeni ja en olisi malttanut sylistäkään häntä laskea, kun viimein hänet siihen sain. Taisimme olla yhtä pöllämystyneitä toisistamme kumpikin vauvan kanssa! Muistan miten käteni aivan tärisivät kun lähdin sairaalalta ajamaan kotia kohti, radiosta tuli kaunis Wiskarin kappale joka saikin pysyvän erityismerkityksen. Muistan että tunsin pitkin päivää tarvetta soittaa, viestittää, saada jotakin kontaktia, ainakin vauvan kuvia! Aika pian kuitenkin, olivat jo kotiutuneet, tuli poikani yksin käymään luokseni ja ehdin onnettomuudekseni häntä moittia kun ei tuonut vauvaakin mukanaan, sain nimittäin aikamoista palautetta osakseni. Poikani jysäytti jopa pöytää nyrkillään, kupit helisten, kun ensin koko juttu meinasi mennä minulta vastaansanomiseksi. En ollut ikinä nähnyt omaa lastani niin jyrkkänä minua kohtaan, itku pääsi! Tuli selväksi että olin loukannut miniääni ja häntäkin, tuoretta isää. Laittoi selkeät säännöt minulle syliin ottamisen ja monen muunkin asian suhteen. Olin aivan pöyristynyt ja vihainenkin,miten minua näin mollataan, mutta muutaman päivän kuluttua aloin jotenkin järkiintyä. Hävetti! Sairaalassa miniän hoitajakätilökin varmaan ajatteli että jaaha, mummolla vippaa päästä. Pyysin anteeksi, ostin kukkia ja miniä sai lahjakortin Spa-hoitoon. En pyytänyt vauvaa syliin kun sitten heillä kävin, taisin liikaakin varoa. Mieli oli maassa ja ajattelin liikaa koko asiaa ja poikani sanoja. Mutta miniäni sen minulle, sitten myöhemmin sanoi- olet kasvattanut hienon miehen joka uskaltaa astua perheenisän saappaisiin. Itku tuli silloinkin mutta onnesta ja ilosta. Tänään on sillä pikkuesikoisella jo pieniä sisariakin ja koko revohkakin välillä mummon luona leipoo, pienin hoitaa imuroinnin kun rakastaisi imuroida vaikka koko päivän. 2 vuotias imuritaituri! Leikitään ja ollaan vaan ja vanhempien ohjeita kuunnellaan. Miniäni on ihana ja rakas ihminen, olen kiitollinen että malttoi vähän neuvoakin minua, että millainen mummo olisi paras. Sanoi kyllä että savu nousi aluksi korvista! Eihän vauva minulle tullut eikä minua ollut kaivannut, eihän se olisi mahdollistakaan! 6 vuotias jo kaipaili ja soittikin, ominpäinkin kuulumisia.
Ei.
Jos ei tyohon ikään mennessä ole oppinut käytöstapoja, niin sitten saa olla.
Ja lasten vanhemmilla on muutakin tekemistä kuin kouluttaa aikuisia ihmisiä.
Kyllä mun mielestä on kuitenkin reilua kertoa myös vanhemmalle ihmiselle jos joku sen käytöksessä häiritsee.
Monissa perheissä on erilaisia käyttätymis- ja käytöstapoja, eikä kukaan perheen ulkopuolinen voi tietää miten toisen perheessä käyttäydytään jossei sille sitä kerrota.Meillä mummo oletti saavansa lapsen itselleen hoitoon jo vauvana koska heidän perheessään oli toimittu niin. Ja hän luuli, että niin toimitaan kaikissa muissakin perheissä.
Ihan oli yllättynyt kun sanoin, että en tietenkään anna vauvaa hänelle. Yritti vielä vedota, että onhan minuakin hoitanut mummo ja varmasti on ollut mukavaa.
Ja totta olihan se ihan kiva iltapäivä jonka mummillani olin "hoidossa", olin jo toki koululainen ja olisin pärjännyt itseksenikin.Eriasia sitten jos viesti ei mene perille eikä käytös muutu vaikka asiasta on sanottu, sitten ei tartte kyllä aikuiselle alkaa inttämään ja opettamaan.
Eikö se mummo tai vaari, perheen ulkopuolinen, voi vain odottaa että mitä vanhemmat pyytää. Sen sijaan että itseksensä olettavat hatusta.
Voi, mutta ei välttämättä odota.
No sitten pitää opetella.
Miten joku taikaiskusta voi tietää mikä meni pieleen jos kukaan ei anna palautetta?
Jos mummo sylittelee liikaa eikä anna lasta takaisin niin tottakai sille kannattaa sanoa asiasta. Esim todeta, että älä enää koskaan ota lasta syliin ilman lupaa.
Järjetöntä olisi vain odottaa, että kyllä se mummo tajuaa ja odottaa vieressä tumput suorina ja heti kun mummo on lähtenyt pois niin julistaa, että välit on nyt poikki.
Kyllä pitää mummon tajuta ettei vauva ole hänen ilokseen/sylinukekseen/vauvalelukseen tehty, ei ole mitenkään asiallista esim vaatia jatkuvaa sylittelyä! Mummo tietää kyllä mikä on vanhempia kunnioittavaa käytöstä ja mikä ei, mutta luottaa siihen etteivät nuoret häntä uskalla määrätä!
Ja tuollainen ukaasi että "älä enää koskaan ota lasta syliisi ilman lupaa" saa rajattoman, itsekeskeisen mummon ainoastaan sekoilemaan pahemmin. On törkeää olla muka näkemättä miniän sanattomia viestejä saada vauva takaisin itselleen; lähemmäksi tulemista, käsien ojentamista, vihjausta ruoka-ajasta tai levosta tai mistä vaan, vauvalle juttelua "oletkin jo vähän väsynyt, mennäänpä makkariin" tjsp.
Tietenkin asia on toinen jos anoppi tai oma äiti on henkisesti 4 vuotiaan tasolla, toki kannattaa silloin harkita vielä tarkemmin voiko lasta antaa mummon syliin ollenkaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tepa mummo kirjoitti:
Antakaa hyvät ihmiset niille mummoillekin aikaa ja sitä armoa oppia, mitä suotte vastasynnyttäneellekin. Älkää antako väliaikaisen hullaannuksen pilata välejänne vaan puhukaa, puhukaa. Sano reilusti jos mummo on sinusta liiankin täpinöissään! Mummoilussaan vielä keltanokka mummo voi olla yhtä pihalla kuin lumiukko. Minä hullaannuin aivan täysin vanhimman poikani esikoiseen, ensimmäiseen lapsenlapseeni ja en olisi malttanut sylistäkään häntä laskea, kun viimein hänet siihen sain. Taisimme olla yhtä pöllämystyneitä toisistamme kumpikin vauvan kanssa! Muistan miten käteni aivan tärisivät kun lähdin sairaalalta ajamaan kotia kohti, radiosta tuli kaunis Wiskarin kappale joka saikin pysyvän erityismerkityksen. Muistan että tunsin pitkin päivää tarvetta soittaa, viestittää, saada jotakin kontaktia, ainakin vauvan kuvia! Aika pian kuitenkin, olivat jo kotiutuneet, tuli poikani yksin käymään luokseni ja ehdin onnettomuudekseni häntä moittia kun ei tuonut vauvaakin mukanaan, sain nimittäin aikamoista palautetta osakseni. Poikani jysäytti jopa pöytää nyrkillään, kupit helisten, kun ensin koko juttu meinasi mennä minulta vastaansanomiseksi. En ollut ikinä nähnyt omaa lastani niin jyrkkänä minua kohtaan, itku pääsi! Tuli selväksi että olin loukannut miniääni ja häntäkin, tuoretta isää. Laittoi selkeät säännöt minulle syliin ottamisen ja monen muunkin asian suhteen. Olin aivan pöyristynyt ja vihainenkin,miten minua näin mollataan, mutta muutaman päivän kuluttua aloin jotenkin järkiintyä. Hävetti! Sairaalassa miniän hoitajakätilökin varmaan ajatteli että jaaha, mummolla vippaa päästä. Pyysin anteeksi, ostin kukkia ja miniä sai lahjakortin Spa-hoitoon. En pyytänyt vauvaa syliin kun sitten heillä kävin, taisin liikaakin varoa. Mieli oli maassa ja ajattelin liikaa koko asiaa ja poikani sanoja. Mutta miniäni sen minulle, sitten myöhemmin sanoi- olet kasvattanut hienon miehen joka uskaltaa astua perheenisän saappaisiin. Itku tuli silloinkin mutta onnesta ja ilosta. Tänään on sillä pikkuesikoisella jo pieniä sisariakin ja koko revohkakin välillä mummon luona leipoo, pienin hoitaa imuroinnin kun rakastaisi imuroida vaikka koko päivän. 2 vuotias imuritaituri! Leikitään ja ollaan vaan ja vanhempien ohjeita kuunnellaan. Miniäni on ihana ja rakas ihminen, olen kiitollinen että malttoi vähän neuvoakin minua, että millainen mummo olisi paras. Sanoi kyllä että savu nousi aluksi korvista! Eihän vauva minulle tullut eikä minua ollut kaivannut, eihän se olisi mahdollistakaan! 6 vuotias jo kaipaili ja soittikin, ominpäinkin kuulumisia.
Ei.
Jos ei tyohon ikään mennessä ole oppinut käytöstapoja, niin sitten saa olla.
Ja lasten vanhemmilla on muutakin tekemistä kuin kouluttaa aikuisia ihmisiä.
Kyllä mun mielestä on kuitenkin reilua kertoa myös vanhemmalle ihmiselle jos joku sen käytöksessä häiritsee.
Monissa perheissä on erilaisia käyttätymis- ja käytöstapoja, eikä kukaan perheen ulkopuolinen voi tietää miten toisen perheessä käyttäydytään jossei sille sitä kerrota.Meillä mummo oletti saavansa lapsen itselleen hoitoon jo vauvana koska heidän perheessään oli toimittu niin. Ja hän luuli, että niin toimitaan kaikissa muissakin perheissä.
Ihan oli yllättynyt kun sanoin, että en tietenkään anna vauvaa hänelle. Yritti vielä vedota, että onhan minuakin hoitanut mummo ja varmasti on ollut mukavaa.
Ja totta olihan se ihan kiva iltapäivä jonka mummillani olin "hoidossa", olin jo toki koululainen ja olisin pärjännyt itseksenikin.Eriasia sitten jos viesti ei mene perille eikä käytös muutu vaikka asiasta on sanottu, sitten ei tartte kyllä aikuiselle alkaa inttämään ja opettamaan.
Eikö se mummo tai vaari, perheen ulkopuolinen, voi vain odottaa että mitä vanhemmat pyytää. Sen sijaan että itseksensä olettavat hatusta.
Voi, mutta ei välttämättä odota.
No sitten pitää opetella.
Miten joku taikaiskusta voi tietää mikä meni pieleen jos kukaan ei anna palautetta?
Jos mummo sylittelee liikaa eikä anna lasta takaisin niin tottakai sille kannattaa sanoa asiasta. Esim todeta, että älä enää koskaan ota lasta syliin ilman lupaa.
Järjetöntä olisi vain odottaa, että kyllä se mummo tajuaa ja odottaa vieressä tumput suorina ja heti kun mummo on lähtenyt pois niin julistaa, että välit on nyt poikki.
Entä sitten kun sanotaan, ja vastapalloon haukutaan mielenvikaiseksi hulluksi ja suututaan.
Minä ainakin kylmensin välit ja ihan hyvällä omallatunnolla, koska olin jo antanut mahdollisuuden muuttaa käytöstään. Suosittelen lämpimästi, elämä on paljon seesteisempää nyt.
Mä tein saman jutun, elämän laatu parani huomattavasti koko perheellä. Meillä niitä mahdollisuuksia annettiin useita, mutta kuulemma me ei anopin käytöstä ohjelmoida. Eipä niin. Siksi yhteisestä päätöksestä vähennetty yhteydenpito minimiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tepa mummo kirjoitti:
Antakaa hyvät ihmiset niille mummoillekin aikaa ja sitä armoa oppia, mitä suotte vastasynnyttäneellekin. Älkää antako väliaikaisen hullaannuksen pilata välejänne vaan puhukaa, puhukaa. Sano reilusti jos mummo on sinusta liiankin täpinöissään! Mummoilussaan vielä keltanokka mummo voi olla yhtä pihalla kuin lumiukko. Minä hullaannuin aivan täysin vanhimman poikani esikoiseen, ensimmäiseen lapsenlapseeni ja en olisi malttanut sylistäkään häntä laskea, kun viimein hänet siihen sain. Taisimme olla yhtä pöllämystyneitä toisistamme kumpikin vauvan kanssa! Muistan miten käteni aivan tärisivät kun lähdin sairaalalta ajamaan kotia kohti, radiosta tuli kaunis Wiskarin kappale joka saikin pysyvän erityismerkityksen. Muistan että tunsin pitkin päivää tarvetta soittaa, viestittää, saada jotakin kontaktia, ainakin vauvan kuvia! Aika pian kuitenkin, olivat jo kotiutuneet, tuli poikani yksin käymään luokseni ja ehdin onnettomuudekseni häntä moittia kun ei tuonut vauvaakin mukanaan, sain nimittäin aikamoista palautetta osakseni. Poikani jysäytti jopa pöytää nyrkillään, kupit helisten, kun ensin koko juttu meinasi mennä minulta vastaansanomiseksi. En ollut ikinä nähnyt omaa lastani niin jyrkkänä minua kohtaan, itku pääsi! Tuli selväksi että olin loukannut miniääni ja häntäkin, tuoretta isää. Laittoi selkeät säännöt minulle syliin ottamisen ja monen muunkin asian suhteen. Olin aivan pöyristynyt ja vihainenkin,miten minua näin mollataan, mutta muutaman päivän kuluttua aloin jotenkin järkiintyä. Hävetti! Sairaalassa miniän hoitajakätilökin varmaan ajatteli että jaaha, mummolla vippaa päästä. Pyysin anteeksi, ostin kukkia ja miniä sai lahjakortin Spa-hoitoon. En pyytänyt vauvaa syliin kun sitten heillä kävin, taisin liikaakin varoa. Mieli oli maassa ja ajattelin liikaa koko asiaa ja poikani sanoja. Mutta miniäni sen minulle, sitten myöhemmin sanoi- olet kasvattanut hienon miehen joka uskaltaa astua perheenisän saappaisiin. Itku tuli silloinkin mutta onnesta ja ilosta. Tänään on sillä pikkuesikoisella jo pieniä sisariakin ja koko revohkakin välillä mummon luona leipoo, pienin hoitaa imuroinnin kun rakastaisi imuroida vaikka koko päivän. 2 vuotias imuritaituri! Leikitään ja ollaan vaan ja vanhempien ohjeita kuunnellaan. Miniäni on ihana ja rakas ihminen, olen kiitollinen että malttoi vähän neuvoakin minua, että millainen mummo olisi paras. Sanoi kyllä että savu nousi aluksi korvista! Eihän vauva minulle tullut eikä minua ollut kaivannut, eihän se olisi mahdollistakaan! 6 vuotias jo kaipaili ja soittikin, ominpäinkin kuulumisia.
Ei.
Jos ei tyohon ikään mennessä ole oppinut käytöstapoja, niin sitten saa olla.
Ja lasten vanhemmilla on muutakin tekemistä kuin kouluttaa aikuisia ihmisiä.
Kyllä mun mielestä on kuitenkin reilua kertoa myös vanhemmalle ihmiselle jos joku sen käytöksessä häiritsee.
Monissa perheissä on erilaisia käyttätymis- ja käytöstapoja, eikä kukaan perheen ulkopuolinen voi tietää miten toisen perheessä käyttäydytään jossei sille sitä kerrota.Meillä mummo oletti saavansa lapsen itselleen hoitoon jo vauvana koska heidän perheessään oli toimittu niin. Ja hän luuli, että niin toimitaan kaikissa muissakin perheissä.
Ihan oli yllättynyt kun sanoin, että en tietenkään anna vauvaa hänelle. Yritti vielä vedota, että onhan minuakin hoitanut mummo ja varmasti on ollut mukavaa.
Ja totta olihan se ihan kiva iltapäivä jonka mummillani olin "hoidossa", olin jo toki koululainen ja olisin pärjännyt itseksenikin.Eriasia sitten jos viesti ei mene perille eikä käytös muutu vaikka asiasta on sanottu, sitten ei tartte kyllä aikuiselle alkaa inttämään ja opettamaan.
Eikö se mummo tai vaari, perheen ulkopuolinen, voi vain odottaa että mitä vanhemmat pyytää. Sen sijaan että itseksensä olettavat hatusta.
Voi, mutta ei välttämättä odota.
No sitten pitää opetella.
Miten joku taikaiskusta voi tietää mikä meni pieleen jos kukaan ei anna palautetta?
Jos mummo sylittelee liikaa eikä anna lasta takaisin niin tottakai sille kannattaa sanoa asiasta. Esim todeta, että älä enää koskaan ota lasta syliin ilman lupaa.
Järjetöntä olisi vain odottaa, että kyllä se mummo tajuaa ja odottaa vieressä tumput suorina ja heti kun mummo on lähtenyt pois niin julistaa, että välit on nyt poikki.
Kyllä pitää mummon tajuta ettei vauva ole hänen ilokseen/sylinukekseen/vauvalelukseen tehty, ei ole mitenkään asiallista esim vaatia jatkuvaa sylittelyä! Mummo tietää kyllä mikä on vanhempia kunnioittavaa käytöstä ja mikä ei, mutta luottaa siihen etteivät nuoret häntä uskalla määrätä!
Ja tuollainen ukaasi että "älä enää koskaan ota lasta syliisi ilman lupaa" saa rajattoman, itsekeskeisen mummon ainoastaan sekoilemaan pahemmin. On törkeää olla muka näkemättä miniän sanattomia viestejä saada vauva takaisin itselleen; lähemmäksi tulemista, käsien ojentamista, vihjausta ruoka-ajasta tai levosta tai mistä vaan, vauvalle juttelua "oletkin jo vähän väsynyt, mennäänpä makkariin" tjsp.
Tietenkin asia on toinen jos anoppi tai oma äiti on henkisesti 4 vuotiaan tasolla, toki kannattaa silloin harkita vielä tarkemmin voiko lasta antaa mummon syliin ollenkaan!
Jos sanominen saa mummon sekoamaan niin sittenhän voi vaikka katkaista välit kokonaan. Mutta mitä jos se sanominen saakin mummon muuttamaan toimintatapaansa? Eikö sitä oikeesti kannata kokeilla? Ja yhä olen sitä mieltä, että se asiasta sanominen on reilua.
Vierailija kirjoitti:
Fiksun oloinen mummo joka myönsi, että ensimmäinen lapsenlapsi sekoitti pään.
Mutta mitä tehdään / sanotaan mummolle jolla on jo lapsenlapsia, mutta aina se vauva pitää omia. Lapsi jonka kanssa pitäisi mennä ja touhuta ei kiinnosta yhtään. Vauvan kanssa olisi kiva istua sohvalla ja höpöttää. Viimeksi kun käytiin ja tehtiin lähtöä sen jälkeen kun olin syöttänyt vauvan, niin mummo tokaisi :"nyt pikkuinen jää mummolle, kun pärjää nyt ilman ruokaakin." Ei jäänyt.
Miksi ajattelet että jotakin on pakko sanoa? Jos siltä ei ole tuntunut aikaisemmin mutta tämä keskustelu on aiheuttanut tunteen? Anna hänen olla omanlaisensa mummo. Ei kaikki tykkää hevosenleikeistä isojen kanssa, voi olla helpompi ja nivelille ym. mukavampi istua rauhassa. Vauvan kanssa on mukava vuorovaikuttaa ja vaihdella hymyjä. Ehkä kertoilla elämästä ennen vanhaan ja muistella mukavia, lorutellakin vaan. Siihen saattaa kerääntyä ne isommatkin kuulolle ja rauhoittua leikeistään.
No sitten pitää opetella.