Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
.. Niin ja se häiritsee myös että anoppi kommentoi minusta ÄLLÖTTÄVÄSTI esim. kun poika äkistelee kakkaa vaippaan, voivottelee ja puristaa lapsen käsiä "voi voi kun pitää työntää, voi kun pitää niin työntää".... Siis.... ja muutenkin hipelöi, silittää, pyörittelee pojan hiuksia sormensa ympärille, koko ajan jotain, silittelee reisiä ja vatsaa kun vaihtaa vaippaa, en osaa muuten kuvailla kuin että tuntuu "tankkaavan" lapseen omaa kosketustaan niin paljon kuin mahdollista.
Välillä aistin piiloitetun vihamielisyyden minua kohtaan mutten ole tohtinut puhua miehen kanssa kun pelkään että vaikuttaisin neuroottiselta. Mutta alusta asti on ollut tunne, etten halua anoppia vauvan lähelle, ajattelin että se loppuu hormonien myötä mutta ei todellakaan ole loppunut.
-ylempi
Kyllä teistä kahdesta sinulla tässä on ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tapaan kysyä lapsilta, kun vieraat on lähdössä että haluatko antaa mummille/kummille/tädille halin. Molemmat vaihtoehdot on sallittu. Niinkin on käynyt, että lapsi on sanonut ei ja paennut väkisinhalailijaksi tiedettyä mummoa olohuoneeseen. Tämän jälkeen mut on haukuttu huonoksi kasvattavaksi, joka ei saa lastaan kuriin.
Kysytkö myös siltä lähtijältä?
Joku marttyyrimummo trollaa 0/5. Säälikää aikuista joka kärsii lapsen halista mistä ei osaa kieltäytyä. Huutista.
Ei kun ihan tosissani kysyin. Oma lapseni ahdistuu myös toisten lasten halailusta joten olisi kiusallisten tilanteiden välttämiseksi ihan kiva, että häneltäkin kysyttäisiin ennen kuin pyytää omaa lastaan halailemaan lähtiöitä.
Enkä oikeestaan itekkään tykkää liiemmin halailusta joten, nyt kun pääsit vähättelemään sitä fiilistä ylemmyyden tuntoisena ja ilmeisesti sait vielä hyvät naurutkin niin totean, että joo ois kiva että multakin kysyttäis eka, vaikka en siitä halailusta rikki meekkään.
Ok. Voit perustaa uuden ketjun tolle kamalalle asialle, lapsen antamalle halaukselle mistä et osaa kieltäytyä. Tulee varmaan suosittu ketju.
En tarkoittanut loukata, ei se haittaa vaikket ole ajatellutkaan ettei kaikki vieraat halua hyvästellessä halata sinua tai lastasi. Varmaan huomaat, että vastasin tässä ketjussa jo käsittelyssä olevaan aiheeseen.
Jaksamista sulle tossa sun ketjupoliisiharrastuksessa ja väkisin halauttamisessa 😘
Mitä jos toisella vaikka flunssa tulossa tai jotain eikä halua tartuttaa lapseen. On kyllä monta syytä miks ei aikuinen haluaisi lapsia halailla. Lapsi näkisi siinäkin että oikeasti ei oo pakko halata, kun näkee että kaikilta kysytään ensin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tapaan kysyä lapsilta, kun vieraat on lähdössä että haluatko antaa mummille/kummille/tädille halin. Molemmat vaihtoehdot on sallittu. Niinkin on käynyt, että lapsi on sanonut ei ja paennut väkisinhalailijaksi tiedettyä mummoa olohuoneeseen. Tämän jälkeen mut on haukuttu huonoksi kasvattavaksi, joka ei saa lastaan kuriin.
Kysytkö myös siltä lähtijältä?
Joku marttyyrimummo trollaa 0/5. Säälikää aikuista joka kärsii lapsen halista mistä ei osaa kieltäytyä. Huutista.
Ei kun ihan tosissani kysyin. Oma lapseni ahdistuu myös toisten lasten halailusta joten olisi kiusallisten tilanteiden välttämiseksi ihan kiva, että häneltäkin kysyttäisiin ennen kuin pyytää omaa lastaan halailemaan lähtiöitä.
Enkä oikeestaan itekkään tykkää liiemmin halailusta joten, nyt kun pääsit vähättelemään sitä fiilistä ylemmyyden tuntoisena ja ilmeisesti sait vielä hyvät naurutkin niin totean, että joo ois kiva että multakin kysyttäis eka, vaikka en siitä halailusta rikki meekkään.
Ok. Voit perustaa uuden ketjun tolle kamalalle asialle, lapsen antamalle halaukselle mistä et osaa kieltäytyä. Tulee varmaan suosittu ketju.
En tarkoittanut loukata, ei se haittaa vaikket ole ajatellutkaan ettei kaikki vieraat halua hyvästellessä halata sinua tai lastasi. Varmaan huomaat, että vastasin tässä ketjussa jo käsittelyssä olevaan aiheeseen.
Jaksamista sulle tossa sun ketjupoliisiharrastuksessa ja väkisin halauttamisessa 😘Mitä jos toisella vaikka flunssa tulossa tai jotain eikä halua tartuttaa lapseen. On kyllä monta syytä miks ei aikuinen haluaisi lapsia halailla. Lapsi näkisi siinäkin että oikeasti ei oo pakko halata, kun näkee että kaikilta kysytään ensin.
Ei aikuisetkaan läheiset keskinäiseen halailuun lupia kysele. Laitetaan vaan kädet ojoon. Missä kuplassasi elät? Jos et halua halata, kieltäydyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tapaan kysyä lapsilta, kun vieraat on lähdössä että haluatko antaa mummille/kummille/tädille halin. Molemmat vaihtoehdot on sallittu. Niinkin on käynyt, että lapsi on sanonut ei ja paennut väkisinhalailijaksi tiedettyä mummoa olohuoneeseen. Tämän jälkeen mut on haukuttu huonoksi kasvattavaksi, joka ei saa lastaan kuriin.
Kysytkö myös siltä lähtijältä?
Joku marttyyrimummo trollaa 0/5. Säälikää aikuista joka kärsii lapsen halista mistä ei osaa kieltäytyä. Huutista.
Ei kun ihan tosissani kysyin. Oma lapseni ahdistuu myös toisten lasten halailusta joten olisi kiusallisten tilanteiden välttämiseksi ihan kiva, että häneltäkin kysyttäisiin ennen kuin pyytää omaa lastaan halailemaan lähtiöitä.
Enkä oikeestaan itekkään tykkää liiemmin halailusta joten, nyt kun pääsit vähättelemään sitä fiilistä ylemmyyden tuntoisena ja ilmeisesti sait vielä hyvät naurutkin niin totean, että joo ois kiva että multakin kysyttäis eka, vaikka en siitä halailusta rikki meekkään.
Ok. Voit perustaa uuden ketjun tolle kamalalle asialle, lapsen antamalle halaukselle mistä et osaa kieltäytyä. Tulee varmaan suosittu ketju.
En tarkoittanut loukata, ei se haittaa vaikket ole ajatellutkaan ettei kaikki vieraat halua hyvästellessä halata sinua tai lastasi. Varmaan huomaat, että vastasin tässä ketjussa jo käsittelyssä olevaan aiheeseen.
Jaksamista sulle tossa sun ketjupoliisiharrastuksessa ja väkisin halauttamisessa 😘Mitä jos toisella vaikka flunssa tulossa tai jotain eikä halua tartuttaa lapseen. On kyllä monta syytä miks ei aikuinen haluaisi lapsia halailla. Lapsi näkisi siinäkin että oikeasti ei oo pakko halata, kun näkee että kaikilta kysytään ensin.
No ei kai silloin mene sinne lapsiperheeseen ollenkaan???
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai, muillakin mummo yrittää hakea lapset hoidosta ilman lupaa :O mä luulin, että ainoastaan meillä on tämmöistä...
Ei kai yksikään täysjärkinen isovanhempi tee noin. Anoppini ilmeisesti sen verran koki tilanteen nöyryyttäväksi, ettei ole epäonnistumisen jälkeen yrittänyt uudestaan.
Meillä mentiin stalkkaamaan lapsia kun olivat puistotädillä. Tämä sitten soitti että mitä tekee kun täällä on tää mummo, hän ja kaikki lapset. Että soittaako poliisit?
Onkohan tällaisilla mummoilla ja ylipäätään koko ketjun mummoilla, joku harhainen käsitys että heillä on lapsenlapseen "salainen yhteys" vanhemmalta piilossa? Yök, niin kuin salasuhde oman lapsenlapsen kanssa tavallaan. Jos näin, niin kyllä täytyy olla todella syviä mielenterveydellisiä ongelmia. Jos kolahti yhtään, niin kannattaa googlettaa "emotional incest". Kyseessä ei ole siis p*edofilia, vaan tilanne jossa aikuinen hakee sellaista yhteyttä, vuorovaikutusta ja läheisyyttä lapselta, jota yleensä haetaan toiselta aikuiselta.
Et tiedäkään miten helpottaa kuulla että ilmiö on todellinen ja sillä on nimikin. Olen jopa soimannut itseäni siitä, kun salaa kiristelen hampaitani ja ahdistun anoppini tavasta toimia lapseni kanssa. Minulle tekee hyvin selväksi että olen "kolmas pyörä", kuiskailee 10kk vauvalle ja pitää sylissään niin ettei lapsi vain näe minua ja puhuu sellaista "mummi on tässä, mummi on nyt tässä, sinä olet mummin rakas, minullakin on ollut sinua hirveä ikävä" (siis 10kk ei luonnollisesti ole sanonut ikävöineensä häntä...) Ja kun poika konttaa luokseni kun mummikin on paikalla, mummi huokaa "minne sinä nyt, mummi on täällä, täällä, mummiko ei kelpaa" jne jne!! Ei näe mitään muuta kuin lapsen vaikka ketä muitakin olisi paikalla ja on levoton jos lapsi on jonkun muun sylissä. Hokee, jankkaa, mutta vaimealla äänellä : anna minä, anna mummille, nyt minä otan", ei ole aggressiivisesti "jyrännyt" vaan se on tuollaista ns. pehmeää jyräämistä, ja varsinkin jos emme ole vähään aikaan nähneet, käyttäytyy hän niiiiin oudosti vauvan kanssa, huokailee ja koskettelee tätä kun lapsi tutkii leluja ym. ja pitää koko ajan vähintään vauvan kädestä kiinni tai istuu niin liki häntä lattialla kuin vain mahdollista. Minulle laittaa viestejä, jos ei ole nähnyt poikaa viikkoon, että "kerro, että rakastan ja ikävöin.. :'(<3"
Olen jo pitkään miettinyt että mitä pitäisi tehdä, kun puuttuminen on HYVIN vaikeaa, hän on niin "rakastunut" vain, ja huokuu sellaista ahdistavaa haurautta lapsen lähellä, siis pelkään että jos vaikka sanoisin että "poika tulee nyt äidin syliin hetkeksi" niin hän saattaisi OIKEASTI alkaa hiljaa nyyhkimään.... Appiukko toistelee lempeästi että "voi tuota meidän mummukkaa" ja aina, kun soittelee miehelleni, painostaa häntä lupaamaan että tulemme silloin ja silloin käymään ja toteaa että "ihan jo mumminkin (tähän siis oikeasti anopin nimi) takia.."
Jotenkin tämä on luisunut tällaiseksi, mies on minusta vähän välinpitämätön äitinsä käytöksen suhteen ja suhtautuu noihin painostuksiinkin vähän että "noh pitää kattoa", mutta aivan vähintään kerran kahdessa viikossa kuitenkin anoppilassa käymme. Jos väli venyy noinkin pitkäksi niin minulla sydän hakkaa jo autossa, tiedän että joudun loppupäiväksi ikään kuin luovuttamaan roolini pois, mummille. Sairasta, nyt kun kirjoitan sen itse tähän! Mutta kaikki on jotenkin itsestäänselvää, ei kukaan tunnu välittävän mummin käytöksestä ja minä tulen saamaan aivan hirveän nipottajan ja ilkiön maineen jos puutun tähän. Miten edes puuttua?? Kun anoppi kantaa lasta toiseen huoneeseen ja kuiskii siellä hänelle, menen vain jatkossa itsekin paikalle? Tosin anoppi varmaan hämmästyy ja kysyy että mitä nyt, me tässä rauhassa leikitään, oletko jotain vailla tms. ja jos sanon että haluan olla läsnä niin en tosiaan tiedä reaktiota. Yöhoitoon on aneltu 4kk iästä asti mutta ei olla jätetty koska olemme kummatkin miehen kanssa sitä mieltä että vauvan on paras nukkua kotona, ja minulla siihen vaikuttaa mm. tieto siitä että anoppi haluaisi nukkua pojan vieressä ja poikahan konttaa alas sängystä.. Kun sanoin tuosta asiasta, anoppi vain mumisi pojalle että "et sinä mummin kainalosta konttaisi pois, et kyllä, näkisit niin ihania unia, kukkaketojen kuvia..." Siis koko ajan tuollaista ylihempeää liirumlaarumia joka ärsyttää mutten koe sopivaksi valittaakaan siitä. Ei ärsyttäisi varmaan muuten näin paljoa mutta anoppi tuntuu ajattelevan että hän on joku ihmeen enkeli ja turvasatama lapselle. Kaikessa on kyse sellaisesta "vain me kaksi, katsohan mummia, mummi mummi mummi mummi".
Ärsyttää enemmän kuin ikinä, kiitos tämän ketjun jota kahlaan vasta alkupuolella.
Jotenkin minusta sinä ylitulkitse ja leijonaemoilet nyt aika rajusti yli. Jotkut mummelit hurahtavat ekaan lapsenlapseen, joka aikanaan kyllä korjaantuu. Tällä en viittaa ketjun mielenvikaisimpiin tapauksiin vaan esimerkiksi sinun anoppiisi. Jotenkin kirjoituksesta loistaa mustasukkaisuus anopin lapselle osoittamaa rakkautta kohtaan. Viimeisin mustaus nimenomaan sai tämän fiiliksen aikaiseksi. Että lapsen pitäisi olla äiti äiti äiti äiti.
Itsekin siis pienen lapsen äiti, ja molemmat mummot oliva täysin hurahtaneita koko vauvavuoden. Kyllä se siitä tasoittui. Tunnistin itsessäni juuri tuota mainittua hieman lapsekasta mustasukkaisuutta joka välittyi sinunkin tekstistäsi. Huomaa, ettet sinä voi määrätä, miten joku toinen tuntee sinun lastasi kohtaan. Toki voi kieltää asioita, vaikkapa juuri liiallista sylissä oloa, mutta kenenkään rakkautta ei voi määräillä.
Niin ja tuo, että ukki edelleen rakastaa vaimoaan, ehkä nyt jopa enemmän kuin ennen kun elämän jatkumo on ottanut uuden askeleen, en käsitä miten saat siitäkin ongelman.
Tässä ketjussa on toki tarinoiden perusteella tosi vajaapäisiä isovanhempia, mutta on täällä kyllä neuroottisia ja omituisia äitejäkin. Näistä varmaan sitten tulee niitä vajaapäisiä anoppeja aikanaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai, muillakin mummo yrittää hakea lapset hoidosta ilman lupaa :O mä luulin, että ainoastaan meillä on tämmöistä...
Ei kai yksikään täysjärkinen isovanhempi tee noin. Anoppini ilmeisesti sen verran koki tilanteen nöyryyttäväksi, ettei ole epäonnistumisen jälkeen yrittänyt uudestaan.
Meillä mentiin stalkkaamaan lapsia kun olivat puistotädillä. Tämä sitten soitti että mitä tekee kun täällä on tää mummo, hän ja kaikki lapset. Että soittaako poliisit?
Onkohan tällaisilla mummoilla ja ylipäätään koko ketjun mummoilla, joku harhainen käsitys että heillä on lapsenlapseen "salainen yhteys" vanhemmalta piilossa? Yök, niin kuin salasuhde oman lapsenlapsen kanssa tavallaan. Jos näin, niin kyllä täytyy olla todella syviä mielenterveydellisiä ongelmia. Jos kolahti yhtään, niin kannattaa googlettaa "emotional incest". Kyseessä ei ole siis p*edofilia, vaan tilanne jossa aikuinen hakee sellaista yhteyttä, vuorovaikutusta ja läheisyyttä lapselta, jota yleensä haetaan toiselta aikuiselta.
Et tiedäkään miten helpottaa kuulla että ilmiö on todellinen ja sillä on nimikin. Olen jopa soimannut itseäni siitä, kun salaa kiristelen hampaitani ja ahdistun anoppini tavasta toimia lapseni kanssa. Minulle tekee hyvin selväksi että olen "kolmas pyörä", kuiskailee 10kk vauvalle ja pitää sylissään niin ettei lapsi vain näe minua ja puhuu sellaista "mummi on tässä, mummi on nyt tässä, sinä olet mummin rakas, minullakin on ollut sinua hirveä ikävä" (siis 10kk ei luonnollisesti ole sanonut ikävöineensä häntä...) Ja kun poika konttaa luokseni kun mummikin on paikalla, mummi huokaa "minne sinä nyt, mummi on täällä, täällä, mummiko ei kelpaa" jne jne!! Ei näe mitään muuta kuin lapsen vaikka ketä muitakin olisi paikalla ja on levoton jos lapsi on jonkun muun sylissä. Hokee, jankkaa, mutta vaimealla äänellä : anna minä, anna mummille, nyt minä otan", ei ole aggressiivisesti "jyrännyt" vaan se on tuollaista ns. pehmeää jyräämistä, ja varsinkin jos emme ole vähään aikaan nähneet, käyttäytyy hän niiiiin oudosti vauvan kanssa, huokailee ja koskettelee tätä kun lapsi tutkii leluja ym. ja pitää koko ajan vähintään vauvan kädestä kiinni tai istuu niin liki häntä lattialla kuin vain mahdollista. Minulle laittaa viestejä, jos ei ole nähnyt poikaa viikkoon, että "kerro, että rakastan ja ikävöin.. :'(<3"
Olen jo pitkään miettinyt että mitä pitäisi tehdä, kun puuttuminen on HYVIN vaikeaa, hän on niin "rakastunut" vain, ja huokuu sellaista ahdistavaa haurautta lapsen lähellä, siis pelkään että jos vaikka sanoisin että "poika tulee nyt äidin syliin hetkeksi" niin hän saattaisi OIKEASTI alkaa hiljaa nyyhkimään.... Appiukko toistelee lempeästi että "voi tuota meidän mummukkaa" ja aina, kun soittelee miehelleni, painostaa häntä lupaamaan että tulemme silloin ja silloin käymään ja toteaa että "ihan jo mumminkin (tähän siis oikeasti anopin nimi) takia.."
Jotenkin tämä on luisunut tällaiseksi, mies on minusta vähän välinpitämätön äitinsä käytöksen suhteen ja suhtautuu noihin painostuksiinkin vähän että "noh pitää kattoa", mutta aivan vähintään kerran kahdessa viikossa kuitenkin anoppilassa käymme. Jos väli venyy noinkin pitkäksi niin minulla sydän hakkaa jo autossa, tiedän että joudun loppupäiväksi ikään kuin luovuttamaan roolini pois, mummille. Sairasta, nyt kun kirjoitan sen itse tähän! Mutta kaikki on jotenkin itsestäänselvää, ei kukaan tunnu välittävän mummin käytöksestä ja minä tulen saamaan aivan hirveän nipottajan ja ilkiön maineen jos puutun tähän. Miten edes puuttua?? Kun anoppi kantaa lasta toiseen huoneeseen ja kuiskii siellä hänelle, menen vain jatkossa itsekin paikalle? Tosin anoppi varmaan hämmästyy ja kysyy että mitä nyt, me tässä rauhassa leikitään, oletko jotain vailla tms. ja jos sanon että haluan olla läsnä niin en tosiaan tiedä reaktiota. Yöhoitoon on aneltu 4kk iästä asti mutta ei olla jätetty koska olemme kummatkin miehen kanssa sitä mieltä että vauvan on paras nukkua kotona, ja minulla siihen vaikuttaa mm. tieto siitä että anoppi haluaisi nukkua pojan vieressä ja poikahan konttaa alas sängystä.. Kun sanoin tuosta asiasta, anoppi vain mumisi pojalle että "et sinä mummin kainalosta konttaisi pois, et kyllä, näkisit niin ihania unia, kukkaketojen kuvia..." Siis koko ajan tuollaista ylihempeää liirumlaarumia joka ärsyttää mutten koe sopivaksi valittaakaan siitä. Ei ärsyttäisi varmaan muuten näin paljoa mutta anoppi tuntuu ajattelevan että hän on joku ihmeen enkeli ja turvasatama lapselle. Kaikessa on kyse sellaisesta "vain me kaksi, katsohan mummia, mummi mummi mummi mummi".
Ärsyttää enemmän kuin ikinä, kiitos tämän ketjun jota kahlaan vasta alkupuolella.Vaivaannuttavaa, sen uskon mutta tuli kyllä sääli mummin puolesta. Hänellä on kova kaipuu ja ahdinko itsellään, on kauheaa havahtua siihen ettei omaa vauvaa enää milloinkaan tule. Rajoja nyt, mutta älä ole liian kova häntä kohtaan. On vaikeuksissa nyt itsensä kanssa.
Tässä tiivistyy tuo ketjun otsikko. Ei vauvan tehtävä ole hoitaa mummoa!
Tuollainen käytös on sille lapselle haitallista. Jos mummon ei anneta hössöttää mielensä mukaan ja hän siitä mielensä pahoittaa, niin se on sen mummon ongelma, ei kenenkään muu. Aikuisella pitäisi olla keinot pettymyksen käsittelyyn.
Tuo mihin ylempi vastasi ei ole mitenkään haitallista lapselle. Alkanut ällöttää koko ketju, ei mummojen vaan mielenvikaisten äitien vuoksi. Muistakaa sitten ettei teistä tule samanlaisia ällömummoja, kun rahkeet siihän on näköjään olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai, muillakin mummo yrittää hakea lapset hoidosta ilman lupaa :O mä luulin, että ainoastaan meillä on tämmöistä...
Ei kai yksikään täysjärkinen isovanhempi tee noin. Anoppini ilmeisesti sen verran koki tilanteen nöyryyttäväksi, ettei ole epäonnistumisen jälkeen yrittänyt uudestaan.
Meillä mentiin stalkkaamaan lapsia kun olivat puistotädillä. Tämä sitten soitti että mitä tekee kun täällä on tää mummo, hän ja kaikki lapset. Että soittaako poliisit?
Onkohan tällaisilla mummoilla ja ylipäätään koko ketjun mummoilla, joku harhainen käsitys että heillä on lapsenlapseen "salainen yhteys" vanhemmalta piilossa? Yök, niin kuin salasuhde oman lapsenlapsen kanssa tavallaan. Jos näin, niin kyllä täytyy olla todella syviä mielenterveydellisiä ongelmia. Jos kolahti yhtään, niin kannattaa googlettaa "emotional incest". Kyseessä ei ole siis p*edofilia, vaan tilanne jossa aikuinen hakee sellaista yhteyttä, vuorovaikutusta ja läheisyyttä lapselta, jota yleensä haetaan toiselta aikuiselta.
Et tiedäkään miten helpottaa kuulla että ilmiö on todellinen ja sillä on nimikin. Olen jopa soimannut itseäni siitä, kun salaa kiristelen hampaitani ja ahdistun anoppini tavasta toimia lapseni kanssa. Minulle tekee hyvin selväksi että olen "kolmas pyörä", kuiskailee 10kk vauvalle ja pitää sylissään niin ettei lapsi vain näe minua ja puhuu sellaista "mummi on tässä, mummi on nyt tässä, sinä olet mummin rakas, minullakin on ollut sinua hirveä ikävä" (siis 10kk ei luonnollisesti ole sanonut ikävöineensä häntä...) Ja kun poika konttaa luokseni kun mummikin on paikalla, mummi huokaa "minne sinä nyt, mummi on täällä, täällä, mummiko ei kelpaa" jne jne!! Ei näe mitään muuta kuin lapsen vaikka ketä muitakin olisi paikalla ja on levoton jos lapsi on jonkun muun sylissä. Hokee, jankkaa, mutta vaimealla äänellä : anna minä, anna mummille, nyt minä otan", ei ole aggressiivisesti "jyrännyt" vaan se on tuollaista ns. pehmeää jyräämistä, ja varsinkin jos emme ole vähään aikaan nähneet, käyttäytyy hän niiiiin oudosti vauvan kanssa, huokailee ja koskettelee tätä kun lapsi tutkii leluja ym. ja pitää koko ajan vähintään vauvan kädestä kiinni tai istuu niin liki häntä lattialla kuin vain mahdollista. Minulle laittaa viestejä, jos ei ole nähnyt poikaa viikkoon, että "kerro, että rakastan ja ikävöin.. :'(<3"
Olen jo pitkään miettinyt että mitä pitäisi tehdä, kun puuttuminen on HYVIN vaikeaa, hän on niin "rakastunut" vain, ja huokuu sellaista ahdistavaa haurautta lapsen lähellä, siis pelkään että jos vaikka sanoisin että "poika tulee nyt äidin syliin hetkeksi" niin hän saattaisi OIKEASTI alkaa hiljaa nyyhkimään.... Appiukko toistelee lempeästi että "voi tuota meidän mummukkaa" ja aina, kun soittelee miehelleni, painostaa häntä lupaamaan että tulemme silloin ja silloin käymään ja toteaa että "ihan jo mumminkin (tähän siis oikeasti anopin nimi) takia.."
Jotenkin tämä on luisunut tällaiseksi, mies on minusta vähän välinpitämätön äitinsä käytöksen suhteen ja suhtautuu noihin painostuksiinkin vähän että "noh pitää kattoa", mutta aivan vähintään kerran kahdessa viikossa kuitenkin anoppilassa käymme. Jos väli venyy noinkin pitkäksi niin minulla sydän hakkaa jo autossa, tiedän että joudun loppupäiväksi ikään kuin luovuttamaan roolini pois, mummille. Sairasta, nyt kun kirjoitan sen itse tähän! Mutta kaikki on jotenkin itsestäänselvää, ei kukaan tunnu välittävän mummin käytöksestä ja minä tulen saamaan aivan hirveän nipottajan ja ilkiön maineen jos puutun tähän. Miten edes puuttua?? Kun anoppi kantaa lasta toiseen huoneeseen ja kuiskii siellä hänelle, menen vain jatkossa itsekin paikalle? Tosin anoppi varmaan hämmästyy ja kysyy että mitä nyt, me tässä rauhassa leikitään, oletko jotain vailla tms. ja jos sanon että haluan olla läsnä niin en tosiaan tiedä reaktiota. Yöhoitoon on aneltu 4kk iästä asti mutta ei olla jätetty koska olemme kummatkin miehen kanssa sitä mieltä että vauvan on paras nukkua kotona, ja minulla siihen vaikuttaa mm. tieto siitä että anoppi haluaisi nukkua pojan vieressä ja poikahan konttaa alas sängystä.. Kun sanoin tuosta asiasta, anoppi vain mumisi pojalle että "et sinä mummin kainalosta konttaisi pois, et kyllä, näkisit niin ihania unia, kukkaketojen kuvia..." Siis koko ajan tuollaista ylihempeää liirumlaarumia joka ärsyttää mutten koe sopivaksi valittaakaan siitä. Ei ärsyttäisi varmaan muuten näin paljoa mutta anoppi tuntuu ajattelevan että hän on joku ihmeen enkeli ja turvasatama lapselle. Kaikessa on kyse sellaisesta "vain me kaksi, katsohan mummia, mummi mummi mummi mummi".
Ärsyttää enemmän kuin ikinä, kiitos tämän ketjun jota kahlaan vasta alkupuolella.Jotenkin minusta sinä ylitulkitse ja leijonaemoilet nyt aika rajusti yli. Jotkut mummelit hurahtavat ekaan lapsenlapseen, joka aikanaan kyllä korjaantuu. Tällä en viittaa ketjun mielenvikaisimpiin tapauksiin vaan esimerkiksi sinun anoppiisi. Jotenkin kirjoituksesta loistaa mustasukkaisuus anopin lapselle osoittamaa rakkautta kohtaan. Viimeisin mustaus nimenomaan sai tämän fiiliksen aikaiseksi. Että lapsen pitäisi olla äiti äiti äiti äiti.
Itsekin siis pienen lapsen äiti, ja molemmat mummot oliva täysin hurahtaneita koko vauvavuoden. Kyllä se siitä tasoittui. Tunnistin itsessäni juuri tuota mainittua hieman lapsekasta mustasukkaisuutta joka välittyi sinunkin tekstistäsi. Huomaa, ettet sinä voi määrätä, miten joku toinen tuntee sinun lastasi kohtaan. Toki voi kieltää asioita, vaikkapa juuri liiallista sylissä oloa, mutta kenenkään rakkautta ei voi määräillä.
Niin ja tuo, että ukki edelleen rakastaa vaimoaan, ehkä nyt jopa enemmän kuin ennen kun elämän jatkumo on ottanut uuden askeleen, en käsitä miten saat siitäkin ongelman.
Tässä ketjussa on toki tarinoiden perusteella tosi vajaapäisiä isovanhempia, mutta on täällä kyllä neuroottisia ja omituisia äitejäkin. Näistä varmaan sitten tulee niitä vajaapäisiä anoppeja aikanaan.
Entäs jos itse olet vain rajaton ja kuvittelet että sun pitääkin jotenkin jakaa lapsesi? Ei pidä, eikä isovanhempien kuulu olla hulluja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
.. Niin ja se häiritsee myös että anoppi kommentoi minusta ÄLLÖTTÄVÄSTI esim. kun poika äkistelee kakkaa vaippaan, voivottelee ja puristaa lapsen käsiä "voi voi kun pitää työntää, voi kun pitää niin työntää".... Siis.... ja muutenkin hipelöi, silittää, pyörittelee pojan hiuksia sormensa ympärille, koko ajan jotain, silittelee reisiä ja vatsaa kun vaihtaa vaippaa, en osaa muuten kuvailla kuin että tuntuu "tankkaavan" lapseen omaa kosketustaan niin paljon kuin mahdollista.
Välillä aistin piiloitetun vihamielisyyden minua kohtaan mutten ole tohtinut puhua miehen kanssa kun pelkään että vaikuttaisin neuroottiselta. Mutta alusta asti on ollut tunne, etten halua anoppia vauvan lähelle, ajattelin että se loppuu hormonien myötä mutta ei todellakaan ole loppunut.
-ylempiArvaan kyllä alapeukkujen määrän, mutta siltikin: mun mielestä ei tuon mummon käyttäytyminen ole mitenkään erityisen sekopäistä. Äitiä vaan nyt sattuu se ärsyttämään aivan hirveästi. Jos on epäilys siitä, ettei lapsella olisi turvallista mummolassa, niin eipä tietenkään häntä voi yökylään sinne jättää. Mutta ketä aikuista nyt oikeasti haittaa, vaikka isovanhempi puhuu vauvalle puutaheinää ja silittelee ja voivottelee kun on kakka tiukassa? Vauvahan on vauva, uusi tulokas. Todennäköisesti sitten kun vekara juoksee ja hyppii ja on uhmaiässä, mummoa ei enää kiinnosta samaan malliin enää.
Onko tuo sinusta terveen ihmisen käytöstä? Minusta ei. Todella, todella, todella häiriintynyttä.
Eikä ole, vaan lapsenlapseensa rakastuneen mummon höperöintiä. AIVAN NORMAALIA!!!
Epänormaalimpaa on mustasukkaisena vieressä kyttäävä äiti, jonka mielestä vauvan koko maailman pitää pyöriä vain hänen ympärillään. Isäkään saa tuskin pitää sylissä, kun äiti äiti äiti äiti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
.. Niin ja se häiritsee myös että anoppi kommentoi minusta ÄLLÖTTÄVÄSTI esim. kun poika äkistelee kakkaa vaippaan, voivottelee ja puristaa lapsen käsiä "voi voi kun pitää työntää, voi kun pitää niin työntää".... Siis.... ja muutenkin hipelöi, silittää, pyörittelee pojan hiuksia sormensa ympärille, koko ajan jotain, silittelee reisiä ja vatsaa kun vaihtaa vaippaa, en osaa muuten kuvailla kuin että tuntuu "tankkaavan" lapseen omaa kosketustaan niin paljon kuin mahdollista.
Välillä aistin piiloitetun vihamielisyyden minua kohtaan mutten ole tohtinut puhua miehen kanssa kun pelkään että vaikuttaisin neuroottiselta. Mutta alusta asti on ollut tunne, etten halua anoppia vauvan lähelle, ajattelin että se loppuu hormonien myötä mutta ei todellakaan ole loppunut.
-ylempiArvaan kyllä alapeukkujen määrän, mutta siltikin: mun mielestä ei tuon mummon käyttäytyminen ole mitenkään erityisen sekopäistä. Äitiä vaan nyt sattuu se ärsyttämään aivan hirveästi. Jos on epäilys siitä, ettei lapsella olisi turvallista mummolassa, niin eipä tietenkään häntä voi yökylään sinne jättää. Mutta ketä aikuista nyt oikeasti haittaa, vaikka isovanhempi puhuu vauvalle puutaheinää ja silittelee ja voivottelee kun on kakka tiukassa? Vauvahan on vauva, uusi tulokas. Todennäköisesti sitten kun vekara juoksee ja hyppii ja on uhmaiässä, mummoa ei enää kiinnosta samaan malliin enää.
Kyllä se sairas, narsistinen mieli keksii uusia keinoja manipuloida lapsiaan ja lapsenlapsiaan iän karttuessa. Hallinnan tarve on ääretön.
No niinpä! Mieti kun hän aikanaa saa omia lapsenlapsia, voin hyvin kuvitella miten hulluksi meo yltyy!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai, muillakin mummo yrittää hakea lapset hoidosta ilman lupaa :O mä luulin, että ainoastaan meillä on tämmöistä...
Ei kai yksikään täysjärkinen isovanhempi tee noin. Anoppini ilmeisesti sen verran koki tilanteen nöyryyttäväksi, ettei ole epäonnistumisen jälkeen yrittänyt uudestaan.
Meillä mentiin stalkkaamaan lapsia kun olivat puistotädillä. Tämä sitten soitti että mitä tekee kun täällä on tää mummo, hän ja kaikki lapset. Että soittaako poliisit?
Onkohan tällaisilla mummoilla ja ylipäätään koko ketjun mummoilla, joku harhainen käsitys että heillä on lapsenlapseen "salainen yhteys" vanhemmalta piilossa? Yök, niin kuin salasuhde oman lapsenlapsen kanssa tavallaan. Jos näin, niin kyllä täytyy olla todella syviä mielenterveydellisiä ongelmia. Jos kolahti yhtään, niin kannattaa googlettaa "emotional incest". Kyseessä ei ole siis p*edofilia, vaan tilanne jossa aikuinen hakee sellaista yhteyttä, vuorovaikutusta ja läheisyyttä lapselta, jota yleensä haetaan toiselta aikuiselta.
Et tiedäkään miten helpottaa kuulla että ilmiö on todellinen ja sillä on nimikin. Olen jopa soimannut itseäni siitä, kun salaa kiristelen hampaitani ja ahdistun anoppini tavasta toimia lapseni kanssa. Minulle tekee hyvin selväksi että olen "kolmas pyörä", kuiskailee 10kk vauvalle ja pitää sylissään niin ettei lapsi vain näe minua ja puhuu sellaista "mummi on tässä, mummi on nyt tässä, sinä olet mummin rakas, minullakin on ollut sinua hirveä ikävä" (siis 10kk ei luonnollisesti ole sanonut ikävöineensä häntä...) Ja kun poika konttaa luokseni kun mummikin on paikalla, mummi huokaa "minne sinä nyt, mummi on täällä, täällä, mummiko ei kelpaa" jne jne!! Ei näe mitään muuta kuin lapsen vaikka ketä muitakin olisi paikalla ja on levoton jos lapsi on jonkun muun sylissä. Hokee, jankkaa, mutta vaimealla äänellä : anna minä, anna mummille, nyt minä otan", ei ole aggressiivisesti "jyrännyt" vaan se on tuollaista ns. pehmeää jyräämistä, ja varsinkin jos emme ole vähään aikaan nähneet, käyttäytyy hän niiiiin oudosti vauvan kanssa, huokailee ja koskettelee tätä kun lapsi tutkii leluja ym. ja pitää koko ajan vähintään vauvan kädestä kiinni tai istuu niin liki häntä lattialla kuin vain mahdollista. Minulle laittaa viestejä, jos ei ole nähnyt poikaa viikkoon, että "kerro, että rakastan ja ikävöin.. :'(<3"
Olen jo pitkään miettinyt että mitä pitäisi tehdä, kun puuttuminen on HYVIN vaikeaa, hän on niin "rakastunut" vain, ja huokuu sellaista ahdistavaa haurautta lapsen lähellä, siis pelkään että jos vaikka sanoisin että "poika tulee nyt äidin syliin hetkeksi" niin hän saattaisi OIKEASTI alkaa hiljaa nyyhkimään.... Appiukko toistelee lempeästi että "voi tuota meidän mummukkaa" ja aina, kun soittelee miehelleni, painostaa häntä lupaamaan että tulemme silloin ja silloin käymään ja toteaa että "ihan jo mumminkin (tähän siis oikeasti anopin nimi) takia.."
Jotenkin tämä on luisunut tällaiseksi, mies on minusta vähän välinpitämätön äitinsä käytöksen suhteen ja suhtautuu noihin painostuksiinkin vähän että "noh pitää kattoa", mutta aivan vähintään kerran kahdessa viikossa kuitenkin anoppilassa käymme. Jos väli venyy noinkin pitkäksi niin minulla sydän hakkaa jo autossa, tiedän että joudun loppupäiväksi ikään kuin luovuttamaan roolini pois, mummille. Sairasta, nyt kun kirjoitan sen itse tähän! Mutta kaikki on jotenkin itsestäänselvää, ei kukaan tunnu välittävän mummin käytöksestä ja minä tulen saamaan aivan hirveän nipottajan ja ilkiön maineen jos puutun tähän. Miten edes puuttua?? Kun anoppi kantaa lasta toiseen huoneeseen ja kuiskii siellä hänelle, menen vain jatkossa itsekin paikalle? Tosin anoppi varmaan hämmästyy ja kysyy että mitä nyt, me tässä rauhassa leikitään, oletko jotain vailla tms. ja jos sanon että haluan olla läsnä niin en tosiaan tiedä reaktiota. Yöhoitoon on aneltu 4kk iästä asti mutta ei olla jätetty koska olemme kummatkin miehen kanssa sitä mieltä että vauvan on paras nukkua kotona, ja minulla siihen vaikuttaa mm. tieto siitä että anoppi haluaisi nukkua pojan vieressä ja poikahan konttaa alas sängystä.. Kun sanoin tuosta asiasta, anoppi vain mumisi pojalle että "et sinä mummin kainalosta konttaisi pois, et kyllä, näkisit niin ihania unia, kukkaketojen kuvia..." Siis koko ajan tuollaista ylihempeää liirumlaarumia joka ärsyttää mutten koe sopivaksi valittaakaan siitä. Ei ärsyttäisi varmaan muuten näin paljoa mutta anoppi tuntuu ajattelevan että hän on joku ihmeen enkeli ja turvasatama lapselle. Kaikessa on kyse sellaisesta "vain me kaksi, katsohan mummia, mummi mummi mummi mummi".
Ärsyttää enemmän kuin ikinä, kiitos tämän ketjun jota kahlaan vasta alkupuolella.Jotenkin minusta sinä ylitulkitse ja leijonaemoilet nyt aika rajusti yli. Jotkut mummelit hurahtavat ekaan lapsenlapseen, joka aikanaan kyllä korjaantuu. Tällä en viittaa ketjun mielenvikaisimpiin tapauksiin vaan esimerkiksi sinun anoppiisi. Jotenkin kirjoituksesta loistaa mustasukkaisuus anopin lapselle osoittamaa rakkautta kohtaan. Viimeisin mustaus nimenomaan sai tämän fiiliksen aikaiseksi. Että lapsen pitäisi olla äiti äiti äiti äiti.
Itsekin siis pienen lapsen äiti, ja molemmat mummot oliva täysin hurahtaneita koko vauvavuoden. Kyllä se siitä tasoittui. Tunnistin itsessäni juuri tuota mainittua hieman lapsekasta mustasukkaisuutta joka välittyi sinunkin tekstistäsi. Huomaa, ettet sinä voi määrätä, miten joku toinen tuntee sinun lastasi kohtaan. Toki voi kieltää asioita, vaikkapa juuri liiallista sylissä oloa, mutta kenenkään rakkautta ei voi määräillä.
Niin ja tuo, että ukki edelleen rakastaa vaimoaan, ehkä nyt jopa enemmän kuin ennen kun elämän jatkumo on ottanut uuden askeleen, en käsitä miten saat siitäkin ongelman.
Tässä ketjussa on toki tarinoiden perusteella tosi vajaapäisiä isovanhempia, mutta on täällä kyllä neuroottisia ja omituisia äitejäkin. Näistä varmaan sitten tulee niitä vajaapäisiä anoppeja aikanaan.
Entäs jos itse olet vain rajaton ja kuvittelet että sun pitääkin jotenkin jakaa lapsesi? Ei pidä, eikä isovanhempien kuulu olla hulluja.
Hullut isoäidit ovat alkujaan hulluja äitejä. Sanon suoraan, että sinunkaltaisestasi kontrollifriikistä on lapselle ihan helkkaristi enemmän psyykkistä haittaa, kuin jostain kerran kahdessa viikossa sylittelevästä mummosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai, muillakin mummo yrittää hakea lapset hoidosta ilman lupaa :O mä luulin, että ainoastaan meillä on tämmöistä...
Ei kai yksikään täysjärkinen isovanhempi tee noin. Anoppini ilmeisesti sen verran koki tilanteen nöyryyttäväksi, ettei ole epäonnistumisen jälkeen yrittänyt uudestaan.
Meillä mentiin stalkkaamaan lapsia kun olivat puistotädillä. Tämä sitten soitti että mitä tekee kun täällä on tää mummo, hän ja kaikki lapset. Että soittaako poliisit?
Onkohan tällaisilla mummoilla ja ylipäätään koko ketjun mummoilla, joku harhainen käsitys että heillä on lapsenlapseen "salainen yhteys" vanhemmalta piilossa? Yök, niin kuin salasuhde oman lapsenlapsen kanssa tavallaan. Jos näin, niin kyllä täytyy olla todella syviä mielenterveydellisiä ongelmia. Jos kolahti yhtään, niin kannattaa googlettaa "emotional incest". Kyseessä ei ole siis p*edofilia, vaan tilanne jossa aikuinen hakee sellaista yhteyttä, vuorovaikutusta ja läheisyyttä lapselta, jota yleensä haetaan toiselta aikuiselta.
Et tiedäkään miten helpottaa kuulla että ilmiö on todellinen ja sillä on nimikin. Olen jopa soimannut itseäni siitä, kun salaa kiristelen hampaitani ja ahdistun anoppini tavasta toimia lapseni kanssa. Minulle tekee hyvin selväksi että olen "kolmas pyörä", kuiskailee 10kk vauvalle ja pitää sylissään niin ettei lapsi vain näe minua ja puhuu sellaista "mummi on tässä, mummi on nyt tässä, sinä olet mummin rakas, minullakin on ollut sinua hirveä ikävä" (siis 10kk ei luonnollisesti ole sanonut ikävöineensä häntä...) Ja kun poika konttaa luokseni kun mummikin on paikalla, mummi huokaa "minne sinä nyt, mummi on täällä, täällä, mummiko ei kelpaa" jne jne!! Ei näe mitään muuta kuin lapsen vaikka ketä muitakin olisi paikalla ja on levoton jos lapsi on jonkun muun sylissä. Hokee, jankkaa, mutta vaimealla äänellä : anna minä, anna mummille, nyt minä otan", ei ole aggressiivisesti "jyrännyt" vaan se on tuollaista ns. pehmeää jyräämistä, ja varsinkin jos emme ole vähään aikaan nähneet, käyttäytyy hän niiiiin oudosti vauvan kanssa, huokailee ja koskettelee tätä kun lapsi tutkii leluja ym. ja pitää koko ajan vähintään vauvan kädestä kiinni tai istuu niin liki häntä lattialla kuin vain mahdollista. Minulle laittaa viestejä, jos ei ole nähnyt poikaa viikkoon, että "kerro, että rakastan ja ikävöin.. :'(<3"
Olen jo pitkään miettinyt että mitä pitäisi tehdä, kun puuttuminen on HYVIN vaikeaa, hän on niin "rakastunut" vain, ja huokuu sellaista ahdistavaa haurautta lapsen lähellä, siis pelkään että jos vaikka sanoisin että "poika tulee nyt äidin syliin hetkeksi" niin hän saattaisi OIKEASTI alkaa hiljaa nyyhkimään.... Appiukko toistelee lempeästi että "voi tuota meidän mummukkaa" ja aina, kun soittelee miehelleni, painostaa häntä lupaamaan että tulemme silloin ja silloin käymään ja toteaa että "ihan jo mumminkin (tähän siis oikeasti anopin nimi) takia.."
Jotenkin tämä on luisunut tällaiseksi, mies on minusta vähän välinpitämätön äitinsä käytöksen suhteen ja suhtautuu noihin painostuksiinkin vähän että "noh pitää kattoa", mutta aivan vähintään kerran kahdessa viikossa kuitenkin anoppilassa käymme. Jos väli venyy noinkin pitkäksi niin minulla sydän hakkaa jo autossa, tiedän että joudun loppupäiväksi ikään kuin luovuttamaan roolini pois, mummille. Sairasta, nyt kun kirjoitan sen itse tähän! Mutta kaikki on jotenkin itsestäänselvää, ei kukaan tunnu välittävän mummin käytöksestä ja minä tulen saamaan aivan hirveän nipottajan ja ilkiön maineen jos puutun tähän. Miten edes puuttua?? Kun anoppi kantaa lasta toiseen huoneeseen ja kuiskii siellä hänelle, menen vain jatkossa itsekin paikalle? Tosin anoppi varmaan hämmästyy ja kysyy että mitä nyt, me tässä rauhassa leikitään, oletko jotain vailla tms. ja jos sanon että haluan olla läsnä niin en tosiaan tiedä reaktiota. Yöhoitoon on aneltu 4kk iästä asti mutta ei olla jätetty koska olemme kummatkin miehen kanssa sitä mieltä että vauvan on paras nukkua kotona, ja minulla siihen vaikuttaa mm. tieto siitä että anoppi haluaisi nukkua pojan vieressä ja poikahan konttaa alas sängystä.. Kun sanoin tuosta asiasta, anoppi vain mumisi pojalle että "et sinä mummin kainalosta konttaisi pois, et kyllä, näkisit niin ihania unia, kukkaketojen kuvia..." Siis koko ajan tuollaista ylihempeää liirumlaarumia joka ärsyttää mutten koe sopivaksi valittaakaan siitä. Ei ärsyttäisi varmaan muuten näin paljoa mutta anoppi tuntuu ajattelevan että hän on joku ihmeen enkeli ja turvasatama lapselle. Kaikessa on kyse sellaisesta "vain me kaksi, katsohan mummia, mummi mummi mummi mummi".
Ärsyttää enemmän kuin ikinä, kiitos tämän ketjun jota kahlaan vasta alkupuolella.Jotenkin minusta sinä ylitulkitse ja leijonaemoilet nyt aika rajusti yli. Jotkut mummelit hurahtavat ekaan lapsenlapseen, joka aikanaan kyllä korjaantuu. Tällä en viittaa ketjun mielenvikaisimpiin tapauksiin vaan esimerkiksi sinun anoppiisi. Jotenkin kirjoituksesta loistaa mustasukkaisuus anopin lapselle osoittamaa rakkautta kohtaan. Viimeisin mustaus nimenomaan sai tämän fiiliksen aikaiseksi. Että lapsen pitäisi olla äiti äiti äiti äiti.
Itsekin siis pienen lapsen äiti, ja molemmat mummot oliva täysin hurahtaneita koko vauvavuoden. Kyllä se siitä tasoittui. Tunnistin itsessäni juuri tuota mainittua hieman lapsekasta mustasukkaisuutta joka välittyi sinunkin tekstistäsi. Huomaa, ettet sinä voi määrätä, miten joku toinen tuntee sinun lastasi kohtaan. Toki voi kieltää asioita, vaikkapa juuri liiallista sylissä oloa, mutta kenenkään rakkautta ei voi määräillä.
Niin ja tuo, että ukki edelleen rakastaa vaimoaan, ehkä nyt jopa enemmän kuin ennen kun elämän jatkumo on ottanut uuden askeleen, en käsitä miten saat siitäkin ongelman.
Tässä ketjussa on toki tarinoiden perusteella tosi vajaapäisiä isovanhempia, mutta on täällä kyllä neuroottisia ja omituisia äitejäkin. Näistä varmaan sitten tulee niitä vajaapäisiä anoppeja aikanaan.
Entäs jos itse olet vain rajaton ja kuvittelet että sun pitääkin jotenkin jakaa lapsesi? Ei pidä, eikä isovanhempien kuulu olla hulluja.
Hullut isoäidit ovat alkujaan hulluja äitejä. Sanon suoraan, että sinunkaltaisestasi kontrollifriikistä on lapselle ihan helkkaristi enemmän psyykkistä haittaa, kuin jostain kerran kahdessa viikossa sylittelevästä mummosta.
Meillä on hullu isoäiti riesana ja hän oli tosiaan jo hullu äitinäkin. Rajaton.
Äidin tärkein tehtävä on vetää ne rajat. Ne suojelee lasta ja turvaa tälle terveen kasvun.
”Kontrollifriikki” harvemmin on rajaton, vaan juurikin päinvastoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
.. Niin ja se häiritsee myös että anoppi kommentoi minusta ÄLLÖTTÄVÄSTI esim. kun poika äkistelee kakkaa vaippaan, voivottelee ja puristaa lapsen käsiä "voi voi kun pitää työntää, voi kun pitää niin työntää".... Siis.... ja muutenkin hipelöi, silittää, pyörittelee pojan hiuksia sormensa ympärille, koko ajan jotain, silittelee reisiä ja vatsaa kun vaihtaa vaippaa, en osaa muuten kuvailla kuin että tuntuu "tankkaavan" lapseen omaa kosketustaan niin paljon kuin mahdollista.
Välillä aistin piiloitetun vihamielisyyden minua kohtaan mutten ole tohtinut puhua miehen kanssa kun pelkään että vaikuttaisin neuroottiselta. Mutta alusta asti on ollut tunne, etten halua anoppia vauvan lähelle, ajattelin että se loppuu hormonien myötä mutta ei todellakaan ole loppunut.
-ylempiArvaan kyllä alapeukkujen määrän, mutta siltikin: mun mielestä ei tuon mummon käyttäytyminen ole mitenkään erityisen sekopäistä. Äitiä vaan nyt sattuu se ärsyttämään aivan hirveästi. Jos on epäilys siitä, ettei lapsella olisi turvallista mummolassa, niin eipä tietenkään häntä voi yökylään sinne jättää. Mutta ketä aikuista nyt oikeasti haittaa, vaikka isovanhempi puhuu vauvalle puutaheinää ja silittelee ja voivottelee kun on kakka tiukassa? Vauvahan on vauva, uusi tulokas. Todennäköisesti sitten kun vekara juoksee ja hyppii ja on uhmaiässä, mummoa ei enää kiinnosta samaan malliin enää.
Onko tuo sinusta terveen ihmisen käytöstä? Minusta ei. Todella, todella, todella häiriintynyttä.
Eikä ole, vaan lapsenlapseensa rakastuneen mummon höperöintiä. AIVAN NORMAALIA!!!
Epänormaalimpaa on mustasukkaisena vieressä kyttäävä äiti, jonka mielestä vauvan koko maailman pitää pyöriä vain hänen ympärillään. Isäkään saa tuskin pitää sylissä, kun äiti äiti äiti äiti.
Enpä sanoisi ihan noin. Meillä mummelin touhu on samanlaista kuin tuolla kelle vastasit. Eli näennäisesti ok. Omasta lapsuudesta satun tietämään silti että touhunsa on kaikkea muuta kuin tervettä. On vahingollista. Ainakin suljettujen ovien takana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauvan tehtävä on heti imetysajan loppumisen jälkeen alkaa vaihtaa isoäitinsä vaippoja. Kylmä totuus
Hahhaa, kun naurattaa. Tällä mummelilla on vielä hyvinkin 30 vuotta matkaa siihen että tarvitsisi maata vaipoissa syötettävänä. Tavallaanhan sanoit ääneen sen salaisen ajatuksen näiden kommenttien kirjoittajilta - paras mummi on kuollut mummi. Mummi on paska jo senkin vuoksi jos lapsenlapsi erehtyy pitämään hänestä liikaa. Äiti kihisee kasvot irveessä kun lapsi juoksee halaamaan mummia vaikka se korvaamaton äitikin on paikalla. Pieni tyttö istuu sylissä ja puristaa mummin kättä, kuiskaa että sie olet rakas mummi, ensi kerralla huudan että älä, älä noin sano, nyt on suhteet pielessä ja äitiparka jyrätty. Ärsyttävä keskustelu ja viestit tulleet niiltä äideiltä joilla käy kunnan apu kotona kun muuten ei vaan jaksa, joka päivä pitäis ruokakin laittaa ja väsyttää aina vaan vaikka lapsi olisi mummilassa. Tähän ikään mennessä olet niin monet hysteeriset äidit nähnyt että osaan kyllä kuitata huumorilla tällaisen vaahtoamisen. Mutta nolottaa vaan, teidän puolesta.
Kyllä äiti on korvaamaton, vaikka lapsella on elämässään muitakin tärkeitä ihmisiä.
Kukaan ihminen ei ole korvaamaton. Jos luulet olevasi niin mene rantaan, tökkää sormesi veteen, nosta pois ja tsekkaa millainen jälki veteen jäi.
Ymmärrän kyllä, että anopeissa ja mummoissa haukuttavaa piisaa - oma äitinikin on viikkojen mykkäkouluilla perhettään pompottava, syyllistävä marttyyri - mutta kyllä tänne on kirjoittanut monta sellaista "korvaamatonta" mutsia, joiden kannattaisi todella keskittyä omaan käyttäytymiseensä.
Kyllä äiti on (alaikäiselle) lapselle korvaamaton. Jotkut voivat kuvitella ettei ole, koska ovat oman lapsuutensa vuoksi kasvattaneet itselle ns. kovan kuoren. Mutta ihan tutkimusten mukaan jopa vastasyntyneen antaminen adoptioon jättää pysyvän jäljen lapseen. Se ei tarkoita sitä että elämä olisi pilalla, mutta se tarkoittaa sitä että lapseen jää sellainen syvä kaipuu johonkin selittämättömään.
Monikaan varhaislapsuudessa pieleen menneitä asioita suhteessa vanhempiin ei voida enää paikata aikuisiällä terapialla täysin. Lapsuus on ihmisen tärkein aika ja lapsuuden tärkeimmät ihmissuhteet ovat suhteet omiin vanhempiin. Niin surullista ja ihanaa kuin se onkin - riippuen tapauksesta.
Linkkaatko ne tutkimukset, joiden mukaan vastasyntyneen antaminen adoptioon jättää pysyvän jäljen lapseen.
Jokaisella on joskus kaipuu johonkin selittämättömään.
Koko adoptiokirjallisuus on sitä täynnä.
T. Kahden adoptiolapsen äiti
Pitäisikö nyt lähteä adoptiokirjallisuutta keräämään? Kysymys oli vastasyntyneinä adoptoiduista. Esim. David Kirchner, joka on kehittänyt adoptoidun lapsen syndrooma-termin, sanoo että valtaosa adoptoiduista ei kärsi mistään ja kärsijät edustaa pientä alaryhmää. Tutkijat Brodizinsky, Schechter & Henig toteavat, että yleensä lapset, jotka on adoptoitu alle puolen vuoden iässä, on samassa asemassa kuin biologisten vanhempiensa kanssa varttuvat lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauvan tehtävä on heti imetysajan loppumisen jälkeen alkaa vaihtaa isoäitinsä vaippoja. Kylmä totuus
Hahhaa, kun naurattaa. Tällä mummelilla on vielä hyvinkin 30 vuotta matkaa siihen että tarvitsisi maata vaipoissa syötettävänä. Tavallaanhan sanoit ääneen sen salaisen ajatuksen näiden kommenttien kirjoittajilta - paras mummi on kuollut mummi. Mummi on paska jo senkin vuoksi jos lapsenlapsi erehtyy pitämään hänestä liikaa. Äiti kihisee kasvot irveessä kun lapsi juoksee halaamaan mummia vaikka se korvaamaton äitikin on paikalla. Pieni tyttö istuu sylissä ja puristaa mummin kättä, kuiskaa että sie olet rakas mummi, ensi kerralla huudan että älä, älä noin sano, nyt on suhteet pielessä ja äitiparka jyrätty. Ärsyttävä keskustelu ja viestit tulleet niiltä äideiltä joilla käy kunnan apu kotona kun muuten ei vaan jaksa, joka päivä pitäis ruokakin laittaa ja väsyttää aina vaan vaikka lapsi olisi mummilassa. Tähän ikään mennessä olet niin monet hysteeriset äidit nähnyt että osaan kyllä kuitata huumorilla tällaisen vaahtoamisen. Mutta nolottaa vaan, teidän puolesta.
Kyllä äiti on korvaamaton, vaikka lapsella on elämässään muitakin tärkeitä ihmisiä.
Kukaan ihminen ei ole korvaamaton. Jos luulet olevasi niin mene rantaan, tökkää sormesi veteen, nosta pois ja tsekkaa millainen jälki veteen jäi.
Ymmärrän kyllä, että anopeissa ja mummoissa haukuttavaa piisaa - oma äitinikin on viikkojen mykkäkouluilla perhettään pompottava, syyllistävä marttyyri - mutta kyllä tänne on kirjoittanut monta sellaista "korvaamatonta" mutsia, joiden kannattaisi todella keskittyä omaan käyttäytymiseensä.
Kyllä äiti on (alaikäiselle) lapselle korvaamaton. Jotkut voivat kuvitella ettei ole, koska ovat oman lapsuutensa vuoksi kasvattaneet itselle ns. kovan kuoren. Mutta ihan tutkimusten mukaan jopa vastasyntyneen antaminen adoptioon jättää pysyvän jäljen lapseen. Se ei tarkoita sitä että elämä olisi pilalla, mutta se tarkoittaa sitä että lapseen jää sellainen syvä kaipuu johonkin selittämättömään.
Monikaan varhaislapsuudessa pieleen menneitä asioita suhteessa vanhempiin ei voida enää paikata aikuisiällä terapialla täysin. Lapsuus on ihmisen tärkein aika ja lapsuuden tärkeimmät ihmissuhteet ovat suhteet omiin vanhempiin. Niin surullista ja ihanaa kuin se onkin - riippuen tapauksesta.
Linkkaatko ne tutkimukset, joiden mukaan vastasyntyneen antaminen adoptioon jättää pysyvän jäljen lapseen.
Jokaisella on joskus kaipuu johonkin selittämättömään.
Koko adoptiokirjallisuus on sitä täynnä.
T. Kahden adoptiolapsen äiti
Pitäisikö nyt lähteä adoptiokirjallisuutta keräämään? Kysymys oli vastasyntyneinä adoptoiduista. Esim. David Kirchner, joka on kehittänyt adoptoidun lapsen syndrooma-termin, sanoo että valtaosa adoptoiduista ei kärsi mistään ja kärsijät edustaa pientä alaryhmää. Tutkijat Brodizinsky, Schechter & Henig toteavat, että yleensä lapset, jotka on adoptoitu alle puolen vuoden iässä, on samassa asemassa kuin biologisten vanhempiensa kanssa varttuvat lapset.
No minä olen käynyt adoptioneuvontaa yms kuusi vuotta ja adoptoinut kaksi vauvaa. Väittäisin tietäväni tämän asian.
Adoptiolapsi kantaa sitä hylkäämisen ns traumaa ihan koko ikänsä, aina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauvan tehtävä on heti imetysajan loppumisen jälkeen alkaa vaihtaa isoäitinsä vaippoja. Kylmä totuus
Hahhaa, kun naurattaa. Tällä mummelilla on vielä hyvinkin 30 vuotta matkaa siihen että tarvitsisi maata vaipoissa syötettävänä. Tavallaanhan sanoit ääneen sen salaisen ajatuksen näiden kommenttien kirjoittajilta - paras mummi on kuollut mummi. Mummi on paska jo senkin vuoksi jos lapsenlapsi erehtyy pitämään hänestä liikaa. Äiti kihisee kasvot irveessä kun lapsi juoksee halaamaan mummia vaikka se korvaamaton äitikin on paikalla. Pieni tyttö istuu sylissä ja puristaa mummin kättä, kuiskaa että sie olet rakas mummi, ensi kerralla huudan että älä, älä noin sano, nyt on suhteet pielessä ja äitiparka jyrätty. Ärsyttävä keskustelu ja viestit tulleet niiltä äideiltä joilla käy kunnan apu kotona kun muuten ei vaan jaksa, joka päivä pitäis ruokakin laittaa ja väsyttää aina vaan vaikka lapsi olisi mummilassa. Tähän ikään mennessä olet niin monet hysteeriset äidit nähnyt että osaan kyllä kuitata huumorilla tällaisen vaahtoamisen. Mutta nolottaa vaan, teidän puolesta.
Kyllä äiti on korvaamaton, vaikka lapsella on elämässään muitakin tärkeitä ihmisiä.
Kukaan ihminen ei ole korvaamaton. Jos luulet olevasi niin mene rantaan, tökkää sormesi veteen, nosta pois ja tsekkaa millainen jälki veteen jäi.
Ymmärrän kyllä, että anopeissa ja mummoissa haukuttavaa piisaa - oma äitinikin on viikkojen mykkäkouluilla perhettään pompottava, syyllistävä marttyyri - mutta kyllä tänne on kirjoittanut monta sellaista "korvaamatonta" mutsia, joiden kannattaisi todella keskittyä omaan käyttäytymiseensä.
Kyllä äiti on (alaikäiselle) lapselle korvaamaton. Jotkut voivat kuvitella ettei ole, koska ovat oman lapsuutensa vuoksi kasvattaneet itselle ns. kovan kuoren. Mutta ihan tutkimusten mukaan jopa vastasyntyneen antaminen adoptioon jättää pysyvän jäljen lapseen. Se ei tarkoita sitä että elämä olisi pilalla, mutta se tarkoittaa sitä että lapseen jää sellainen syvä kaipuu johonkin selittämättömään.
Monikaan varhaislapsuudessa pieleen menneitä asioita suhteessa vanhempiin ei voida enää paikata aikuisiällä terapialla täysin. Lapsuus on ihmisen tärkein aika ja lapsuuden tärkeimmät ihmissuhteet ovat suhteet omiin vanhempiin. Niin surullista ja ihanaa kuin se onkin - riippuen tapauksesta.
Linkkaatko ne tutkimukset, joiden mukaan vastasyntyneen antaminen adoptioon jättää pysyvän jäljen lapseen.
Jokaisella on joskus kaipuu johonkin selittämättömään.
Koko adoptiokirjallisuus on sitä täynnä.
T. Kahden adoptiolapsen äiti
No meillä ei ole ainuttakaan adoptiolasta, enkä itsekään ole adoptoitu....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauvan tehtävä on heti imetysajan loppumisen jälkeen alkaa vaihtaa isoäitinsä vaippoja. Kylmä totuus
Hahhaa, kun naurattaa. Tällä mummelilla on vielä hyvinkin 30 vuotta matkaa siihen että tarvitsisi maata vaipoissa syötettävänä. Tavallaanhan sanoit ääneen sen salaisen ajatuksen näiden kommenttien kirjoittajilta - paras mummi on kuollut mummi. Mummi on paska jo senkin vuoksi jos lapsenlapsi erehtyy pitämään hänestä liikaa. Äiti kihisee kasvot irveessä kun lapsi juoksee halaamaan mummia vaikka se korvaamaton äitikin on paikalla. Pieni tyttö istuu sylissä ja puristaa mummin kättä, kuiskaa että sie olet rakas mummi, ensi kerralla huudan että älä, älä noin sano, nyt on suhteet pielessä ja äitiparka jyrätty. Ärsyttävä keskustelu ja viestit tulleet niiltä äideiltä joilla käy kunnan apu kotona kun muuten ei vaan jaksa, joka päivä pitäis ruokakin laittaa ja väsyttää aina vaan vaikka lapsi olisi mummilassa. Tähän ikään mennessä olet niin monet hysteeriset äidit nähnyt että osaan kyllä kuitata huumorilla tällaisen vaahtoamisen. Mutta nolottaa vaan, teidän puolesta.
Kyllä äiti on korvaamaton, vaikka lapsella on elämässään muitakin tärkeitä ihmisiä.
Kukaan ihminen ei ole korvaamaton. Jos luulet olevasi niin mene rantaan, tökkää sormesi veteen, nosta pois ja tsekkaa millainen jälki veteen jäi.
Ymmärrän kyllä, että anopeissa ja mummoissa haukuttavaa piisaa - oma äitinikin on viikkojen mykkäkouluilla perhettään pompottava, syyllistävä marttyyri - mutta kyllä tänne on kirjoittanut monta sellaista "korvaamatonta" mutsia, joiden kannattaisi todella keskittyä omaan käyttäytymiseensä.
Kyllä äiti on (alaikäiselle) lapselle korvaamaton. Jotkut voivat kuvitella ettei ole, koska ovat oman lapsuutensa vuoksi kasvattaneet itselle ns. kovan kuoren. Mutta ihan tutkimusten mukaan jopa vastasyntyneen antaminen adoptioon jättää pysyvän jäljen lapseen. Se ei tarkoita sitä että elämä olisi pilalla, mutta se tarkoittaa sitä että lapseen jää sellainen syvä kaipuu johonkin selittämättömään.
Monikaan varhaislapsuudessa pieleen menneitä asioita suhteessa vanhempiin ei voida enää paikata aikuisiällä terapialla täysin. Lapsuus on ihmisen tärkein aika ja lapsuuden tärkeimmät ihmissuhteet ovat suhteet omiin vanhempiin. Niin surullista ja ihanaa kuin se onkin - riippuen tapauksesta.
Linkkaatko ne tutkimukset, joiden mukaan vastasyntyneen antaminen adoptioon jättää pysyvän jäljen lapseen.
Jokaisella on joskus kaipuu johonkin selittämättömään.
Koko adoptiokirjallisuus on sitä täynnä.
T. Kahden adoptiolapsen äiti
Pitäisikö nyt lähteä adoptiokirjallisuutta keräämään? Kysymys oli vastasyntyneinä adoptoiduista. Esim. David Kirchner, joka on kehittänyt adoptoidun lapsen syndrooma-termin, sanoo että valtaosa adoptoiduista ei kärsi mistään ja kärsijät edustaa pientä alaryhmää. Tutkijat Brodizinsky, Schechter & Henig toteavat, että yleensä lapset, jotka on adoptoitu alle puolen vuoden iässä, on samassa asemassa kuin biologisten vanhempiensa kanssa varttuvat lapset.
No minä olen käynyt adoptioneuvontaa yms kuusi vuotta ja adoptoinut kaksi vauvaa. Väittäisin tietäväni tämän asian.
Adoptiolapsi kantaa sitä hylkäämisen ns traumaa ihan koko ikänsä, aina.
Vastasyntynytkin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauvan tehtävä on heti imetysajan loppumisen jälkeen alkaa vaihtaa isoäitinsä vaippoja. Kylmä totuus
Hahhaa, kun naurattaa. Tällä mummelilla on vielä hyvinkin 30 vuotta matkaa siihen että tarvitsisi maata vaipoissa syötettävänä. Tavallaanhan sanoit ääneen sen salaisen ajatuksen näiden kommenttien kirjoittajilta - paras mummi on kuollut mummi. Mummi on paska jo senkin vuoksi jos lapsenlapsi erehtyy pitämään hänestä liikaa. Äiti kihisee kasvot irveessä kun lapsi juoksee halaamaan mummia vaikka se korvaamaton äitikin on paikalla. Pieni tyttö istuu sylissä ja puristaa mummin kättä, kuiskaa että sie olet rakas mummi, ensi kerralla huudan että älä, älä noin sano, nyt on suhteet pielessä ja äitiparka jyrätty. Ärsyttävä keskustelu ja viestit tulleet niiltä äideiltä joilla käy kunnan apu kotona kun muuten ei vaan jaksa, joka päivä pitäis ruokakin laittaa ja väsyttää aina vaan vaikka lapsi olisi mummilassa. Tähän ikään mennessä olet niin monet hysteeriset äidit nähnyt että osaan kyllä kuitata huumorilla tällaisen vaahtoamisen. Mutta nolottaa vaan, teidän puolesta.
Kyllä äiti on korvaamaton, vaikka lapsella on elämässään muitakin tärkeitä ihmisiä.
Kukaan ihminen ei ole korvaamaton. Jos luulet olevasi niin mene rantaan, tökkää sormesi veteen, nosta pois ja tsekkaa millainen jälki veteen jäi.
Ymmärrän kyllä, että anopeissa ja mummoissa haukuttavaa piisaa - oma äitinikin on viikkojen mykkäkouluilla perhettään pompottava, syyllistävä marttyyri - mutta kyllä tänne on kirjoittanut monta sellaista "korvaamatonta" mutsia, joiden kannattaisi todella keskittyä omaan käyttäytymiseensä.
Kyllä äiti on (alaikäiselle) lapselle korvaamaton. Jotkut voivat kuvitella ettei ole, koska ovat oman lapsuutensa vuoksi kasvattaneet itselle ns. kovan kuoren. Mutta ihan tutkimusten mukaan jopa vastasyntyneen antaminen adoptioon jättää pysyvän jäljen lapseen. Se ei tarkoita sitä että elämä olisi pilalla, mutta se tarkoittaa sitä että lapseen jää sellainen syvä kaipuu johonkin selittämättömään.
Monikaan varhaislapsuudessa pieleen menneitä asioita suhteessa vanhempiin ei voida enää paikata aikuisiällä terapialla täysin. Lapsuus on ihmisen tärkein aika ja lapsuuden tärkeimmät ihmissuhteet ovat suhteet omiin vanhempiin. Niin surullista ja ihanaa kuin se onkin - riippuen tapauksesta.
Linkkaatko ne tutkimukset, joiden mukaan vastasyntyneen antaminen adoptioon jättää pysyvän jäljen lapseen.
Jokaisella on joskus kaipuu johonkin selittämättömään.
Koko adoptiokirjallisuus on sitä täynnä.
T. Kahden adoptiolapsen äiti
No meillä ei ole ainuttakaan adoptiolasta, enkä itsekään ole adoptoitu....
No sitten sun varmaan vaan täytyy uskoa ihmisiä jotka tietää. Eikö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
.. Niin ja se häiritsee myös että anoppi kommentoi minusta ÄLLÖTTÄVÄSTI esim. kun poika äkistelee kakkaa vaippaan, voivottelee ja puristaa lapsen käsiä "voi voi kun pitää työntää, voi kun pitää niin työntää".... Siis.... ja muutenkin hipelöi, silittää, pyörittelee pojan hiuksia sormensa ympärille, koko ajan jotain, silittelee reisiä ja vatsaa kun vaihtaa vaippaa, en osaa muuten kuvailla kuin että tuntuu "tankkaavan" lapseen omaa kosketustaan niin paljon kuin mahdollista.
Välillä aistin piiloitetun vihamielisyyden minua kohtaan mutten ole tohtinut puhua miehen kanssa kun pelkään että vaikuttaisin neuroottiselta. Mutta alusta asti on ollut tunne, etten halua anoppia vauvan lähelle, ajattelin että se loppuu hormonien myötä mutta ei todellakaan ole loppunut.
-ylempiArvaan kyllä alapeukkujen määrän, mutta siltikin: mun mielestä ei tuon mummon käyttäytyminen ole mitenkään erityisen sekopäistä. Äitiä vaan nyt sattuu se ärsyttämään aivan hirveästi. Jos on epäilys siitä, ettei lapsella olisi turvallista mummolassa, niin eipä tietenkään häntä voi yökylään sinne jättää. Mutta ketä aikuista nyt oikeasti haittaa, vaikka isovanhempi puhuu vauvalle puutaheinää ja silittelee ja voivottelee kun on kakka tiukassa? Vauvahan on vauva, uusi tulokas. Todennäköisesti sitten kun vekara juoksee ja hyppii ja on uhmaiässä, mummoa ei enää kiinnosta samaan malliin enää.
Onko tuo sinusta terveen ihmisen käytöstä? Minusta ei. Todella, todella, todella häiriintynyttä.
Eikä ole, vaan lapsenlapseensa rakastuneen mummon höperöintiä. AIVAN NORMAALIA!!!
Epänormaalimpaa on mustasukkaisena vieressä kyttäävä äiti, jonka mielestä vauvan koko maailman pitää pyöriä vain hänen ympärillään. Isäkään saa tuskin pitää sylissä, kun äiti äiti äiti äiti.
Vastasyntyneen maailma todellakin pyörii äidin ympärillä. Vastasyntynyt olisi mieluiten äidin iholla 24/7.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
.. Niin ja se häiritsee myös että anoppi kommentoi minusta ÄLLÖTTÄVÄSTI esim. kun poika äkistelee kakkaa vaippaan, voivottelee ja puristaa lapsen käsiä "voi voi kun pitää työntää, voi kun pitää niin työntää".... Siis.... ja muutenkin hipelöi, silittää, pyörittelee pojan hiuksia sormensa ympärille, koko ajan jotain, silittelee reisiä ja vatsaa kun vaihtaa vaippaa, en osaa muuten kuvailla kuin että tuntuu "tankkaavan" lapseen omaa kosketustaan niin paljon kuin mahdollista.
Välillä aistin piiloitetun vihamielisyyden minua kohtaan mutten ole tohtinut puhua miehen kanssa kun pelkään että vaikuttaisin neuroottiselta. Mutta alusta asti on ollut tunne, etten halua anoppia vauvan lähelle, ajattelin että se loppuu hormonien myötä mutta ei todellakaan ole loppunut.
-ylempiArvaan kyllä alapeukkujen määrän, mutta siltikin: mun mielestä ei tuon mummon käyttäytyminen ole mitenkään erityisen sekopäistä. Äitiä vaan nyt sattuu se ärsyttämään aivan hirveästi. Jos on epäilys siitä, ettei lapsella olisi turvallista mummolassa, niin eipä tietenkään häntä voi yökylään sinne jättää. Mutta ketä aikuista nyt oikeasti haittaa, vaikka isovanhempi puhuu vauvalle puutaheinää ja silittelee ja voivottelee kun on kakka tiukassa? Vauvahan on vauva, uusi tulokas. Todennäköisesti sitten kun vekara juoksee ja hyppii ja on uhmaiässä, mummoa ei enää kiinnosta samaan malliin enää.
Onko tuo sinusta terveen ihmisen käytöstä? Minusta ei. Todella, todella, todella häiriintynyttä.
Eikä ole, vaan lapsenlapseensa rakastuneen mummon höperöintiä. AIVAN NORMAALIA!!!
Epänormaalimpaa on mustasukkaisena vieressä kyttäävä äiti, jonka mielestä vauvan koko maailman pitää pyöriä vain hänen ympärillään. Isäkään saa tuskin pitää sylissä, kun äiti äiti äiti äiti.
Vastasyntyneen maailma todellakin pyörii äidin ympärillä. Vastasyntynyt olisi mieluiten äidin iholla 24/7.
Älä nyt. Kyllä sikiön pitäisi tulla kohdusta edes viikonlopuksi yökylään mummon luo!
Koko adoptiokirjallisuus on sitä täynnä.
T. Kahden adoptiolapsen äiti