Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ei viety koskaan yökylään sukulaisille lapsena, ekan kerran teininä 13-vuotiaana ja jouduin soittaa vanhemmille illalla ennen nukkumaanmenoa että tulkaa hakemaan kun tuli ihan kauhea ahdistuskohtaus ja sellainen tunne että pitää päästä kotiin. Vietin kaikki lomat vain perheeni seurassa.
Seuraavan kerran lähdin ulkomaanmatkoille 20-vuotiaan poikaystävän kanssa 19-vuotiaana, jo parin päivän päästä tuli kamala koti-ikävä, stressasin ja jännitin loppuloman ja halusin vaan päästä kotiin.
Nykyään minua ahdistaa todella paljon lähteä minnekään vieraaseen paikkaan tai hotelliin yöksi, ja olen sentään jo 38-vuotias, enkä ole halunnut lapsia, myös sen takia jottei niille tulisi samanlaista ahdistusta :(
Juuri tämän takia lapsia kannattaa yökyläilyttää pienestä pitäen, ettei takerruta sinne neljän seinän sisälle. Se on tavallaan jonkinlaista irtautumista vanhemmista ja kodista hetkeksi. Lapsi kokee, että muuallakin, kuin kotona, on hyvä olla. Lapselle tekee hyvää tottua myös muihin ihmisiin, kuin pelkästään kotiväkeen. Se on sitä sosiaalista kasvua ja kuin laittaisi rahaa pankkiin tulevaisuutta varten.
Minä olen ollut usein hoidettavana sukulaisilla ja jopa 2-3 vuotiaana äitini lähti viikoksi lomalle ulkomaille ja pukkasi minut jollekin kaverilleen. Ei siis edes sukulainen. Ja minä olen samanlainen kuin tuo aikaisempi kommentoija. Työn ja tuskan kautta pääsin muuttamaan 21 vuotiaana omilleni. Silloin olin ekaa kertaa yötä yksin. Mutta siinä onkin sitten aikalailla saavutukseni, koska perusturvan tunne puuttuu. Aloin myöhemmin (lapsena) myös vierastamaan niitäkin sukulaisia joilla olin ollut, koska pelkäsin että he vievät minut pois kotoa :D
Itsellä vähän samanlainen kokemus. Muistan lapsena kokeneeni paljon ahdistusta juuri kotoa pois joutumisesta vaikkei lapsi sitä osaakaan ilmaista ulospäin. Perusturvallisuuden tunne kärsinyt. Enpä aio omaa lasta altistaa samalle.
Minulla on kaveri/tuttava jolla on mielenkiintoinen logiikka liittyen tuohon hoitoonjättämiseen. On hoidattanut poikaansa appivanhemmillaan 2kk ikäisestä lähtien, perustellut sillä että "ei elämän tarvitse muuttua kokonaan vaikka on lapsi", käy ahkerasti baareissa ja keikoilla. Nykyään 1,5v. poika itkee kuin tapettava kun jää mummolaan mutta äitinsä vain huikkaa heipat ja häipyy viikonlopuksi, arkipäivät poika on päiväkodissa. Sanoi että lapsi osoittaa vain mieltään ja jos hän reagoisi siihen, poika saisi tahtonsa läpi. Pojalla ei tullut minkäänlaista vierastuskautta ja äitinsä kehuskeli asialla, kun on opettanut niin sosiaaliseksi ja reippaaksi pojan. Lapsi suhtautuu kaikkiin vieraisiin, myös minuun, erittäin varautuneesti ja pälyilee äitiään koko ajan eikä uskalla aloittaa leikkiä. Mummonsa on ollut ilmeisen tyytyväinen järjestelyyn, kaverini naureskelee kuinka poika ei haluaisi lähteä mummolasta hänen mukaansa. Poika ei varmaan kunnolla edes tiedä missä hänen kotinsa on ja keneen hän voi oikeasti täysin luottaa. Olen ottanut asian varovasti esille kaverini kanssa mutta hän ihan todella kuvittelee toteuttavansa jotain omaa nerokasta kasvatustyyliään ja piikittelee minua kun en anna vauvoja yöksi minnekään, "sä oot just sellainen ripustautuva äiti, heh heh hee..."
Soo soo, av:lla kuuluu ylistää pyhiä marttyyriäitejä ja syyllistää miehiä kaikesta ;) voi kyllä samaistua tähän kun minun ex akka samaa kaliiperia, lapset hoitaa mitenkuten ja muuten juoksee baareissa ja levittelee jalkojaan. Mun porukoiden apu kyllä kelpaa, ruikuttaa siitä huolimatta kun ei ole omaa aikaa. Oho, ai niin, äitejä ei saa arvostella, minun syy...
Ja minkähän verran mahtaa isukki hoitaa lapsiaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No se on sitä. Oman tyttäreni kanssa se oli juuri sitä, että kyllä MINÄ tiedän! Ei tarvi tulla neuvomaan! Sama juttu sisareni tyttären kanssa. Ja nyt on elämä opettanut, että eivät tienneet. Mutta kun ei saanut neuvoa, niin pieleen meni ja pahasti. Sitten tullaan kyllä pyytämään ja suorastaan vaatimaan apua, kun on ns. kuset housuissa. Sitten on saanut selvitellä asioita ja auttaa rahallisesti. Mutta neuvot ei ole kelvanneet siinä vaiheessa kun niistä olisi vielä ollut hyötyä. Joskus tuntuu, että tekivät tahallaan päinvastoin kuin neuvottiin.
On se ihme, että parikymppiset on niin viisaita! Ne tietää maailmasta ihan kaiken.
Ehkä näin luulin itsekin siinä iässä, mutta elämäni oli kovasti toisenlaista kuin lapsillani koskaan.
Nykynuoret on varmaan sanavalmiimpia ja välittömämpiä, minun ikäisten on aina täytynyt olla hiljaa vanhempien aikana ja on ollut epäkohteliasta sanoa mitään kenenkään ulkonäöstä ja varsinkaan anopin. Ei olisi tullut mieleenkään.
Noin se on ollut ja noin se tulee aina olemaan, olet luultavasti ollut itse samanlainen. Ne ovat niitä kuuluisia oppirahoja, ja jokaisen pitää tehdä itse omat virheensä niistä oppiakseen.
Mistä tulee kuvitelma, että iän myötä viisaus mystisesti karttuisi?
Toisaalta ihan hyvä pointti. Jokaisen pitää tehdä itse ne omat virheensä jotta voi oppia. Miksi se tuntuu olevan monelle vanhemmalle ja isovanhemmalle niin vaikea käsittää?
Isovanhemmat on jo omat lapsensa kasvattaneet niin miksi ei anneta niille jo aikuisille lapsille tilaa kasvattaa lapsensa ja tehdä ne virheet mitä jokainen vanhempi tekee?
Kyllä jokainen täyspäinen osaa pyytää apua sillon kun sitä tarvitsee. Mutta neuvoja ja apuja pyytämättä tuputtamalla isovanhemmat ei aiheuta mitään muuta kun epävarmuutta omasta vanhemmuudesta ja välien tulehtumisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ei viety koskaan yökylään sukulaisille lapsena, ekan kerran teininä 13-vuotiaana ja jouduin soittaa vanhemmille illalla ennen nukkumaanmenoa että tulkaa hakemaan kun tuli ihan kauhea ahdistuskohtaus ja sellainen tunne että pitää päästä kotiin. Vietin kaikki lomat vain perheeni seurassa.
Seuraavan kerran lähdin ulkomaanmatkoille 20-vuotiaan poikaystävän kanssa 19-vuotiaana, jo parin päivän päästä tuli kamala koti-ikävä, stressasin ja jännitin loppuloman ja halusin vaan päästä kotiin.
Nykyään minua ahdistaa todella paljon lähteä minnekään vieraaseen paikkaan tai hotelliin yöksi, ja olen sentään jo 38-vuotias, enkä ole halunnut lapsia, myös sen takia jottei niille tulisi samanlaista ahdistusta :(
Juuri tämän takia lapsia kannattaa yökyläilyttää pienestä pitäen, ettei takerruta sinne neljän seinän sisälle. Se on tavallaan jonkinlaista irtautumista vanhemmista ja kodista hetkeksi. Lapsi kokee, että muuallakin, kuin kotona, on hyvä olla. Lapselle tekee hyvää tottua myös muihin ihmisiin, kuin pelkästään kotiväkeen. Se on sitä sosiaalista kasvua ja kuin laittaisi rahaa pankkiin tulevaisuutta varten.
Minä olen ollut usein hoidettavana sukulaisilla ja jopa 2-3 vuotiaana äitini lähti viikoksi lomalle ulkomaille ja pukkasi minut jollekin kaverilleen. Ei siis edes sukulainen. Ja minä olen samanlainen kuin tuo aikaisempi kommentoija. Työn ja tuskan kautta pääsin muuttamaan 21 vuotiaana omilleni. Silloin olin ekaa kertaa yötä yksin. Mutta siinä onkin sitten aikalailla saavutukseni, koska perusturvan tunne puuttuu. Aloin myöhemmin (lapsena) myös vierastamaan niitäkin sukulaisia joilla olin ollut, koska pelkäsin että he vievät minut pois kotoa :D
Itsellä vähän samanlainen kokemus. Muistan lapsena kokeneeni paljon ahdistusta juuri kotoa pois joutumisesta vaikkei lapsi sitä osaakaan ilmaista ulospäin. Perusturvallisuuden tunne kärsinyt. Enpä aio omaa lasta altistaa samalle.
Minulla on kaveri/tuttava jolla on mielenkiintoinen logiikka liittyen tuohon hoitoonjättämiseen. On hoidattanut poikaansa appivanhemmillaan 2kk ikäisestä lähtien, perustellut sillä että "ei elämän tarvitse muuttua kokonaan vaikka on lapsi", käy ahkerasti baareissa ja keikoilla. Nykyään 1,5v. poika itkee kuin tapettava kun jää mummolaan mutta äitinsä vain huikkaa heipat ja häipyy viikonlopuksi, arkipäivät poika on päiväkodissa. Sanoi että lapsi osoittaa vain mieltään ja jos hän reagoisi siihen, poika saisi tahtonsa läpi. Pojalla ei tullut minkäänlaista vierastuskautta ja äitinsä kehuskeli asialla, kun on opettanut niin sosiaaliseksi ja reippaaksi pojan. Lapsi suhtautuu kaikkiin vieraisiin, myös minuun, erittäin varautuneesti ja pälyilee äitiään koko ajan eikä uskalla aloittaa leikkiä. Mummonsa on ollut ilmeisen tyytyväinen järjestelyyn, kaverini naureskelee kuinka poika ei haluaisi lähteä mummolasta hänen mukaansa. Poika ei varmaan kunnolla edes tiedä missä hänen kotinsa on ja keneen hän voi oikeasti täysin luottaa. Olen ottanut asian varovasti esille kaverini kanssa mutta hän ihan todella kuvittelee toteuttavansa jotain omaa nerokasta kasvatustyyliään ja piikittelee minua kun en anna vauvoja yöksi minnekään, "sä oot just sellainen ripustautuva äiti, heh heh hee..."
Tätä nyt et voi laittaa mummon syyksi kuitenkaan. Äiti tässä on se jonka pitäisi tietää paremmin.
Ja mistä tiedät kuinka tyytyväinen mummo ihan oikeasti on?
Ehkä hän tekee tuossa tilanteessa sen minkä voi eikä ehkä ala sinulle tai jollekin muulle ulkopuoliselle todellista mielipidettään ilmaisemaan.
Tai sitten tapa menee tuossa perheessä sukupolvelta toiselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ei viety koskaan yökylään sukulaisille lapsena, ekan kerran teininä 13-vuotiaana ja jouduin soittaa vanhemmille illalla ennen nukkumaanmenoa että tulkaa hakemaan kun tuli ihan kauhea ahdistuskohtaus ja sellainen tunne että pitää päästä kotiin. Vietin kaikki lomat vain perheeni seurassa.
Seuraavan kerran lähdin ulkomaanmatkoille 20-vuotiaan poikaystävän kanssa 19-vuotiaana, jo parin päivän päästä tuli kamala koti-ikävä, stressasin ja jännitin loppuloman ja halusin vaan päästä kotiin.
Nykyään minua ahdistaa todella paljon lähteä minnekään vieraaseen paikkaan tai hotelliin yöksi, ja olen sentään jo 38-vuotias, enkä ole halunnut lapsia, myös sen takia jottei niille tulisi samanlaista ahdistusta :(
Juuri tämän takia lapsia kannattaa yökyläilyttää pienestä pitäen, ettei takerruta sinne neljän seinän sisälle. Se on tavallaan jonkinlaista irtautumista vanhemmista ja kodista hetkeksi. Lapsi kokee, että muuallakin, kuin kotona, on hyvä olla. Lapselle tekee hyvää tottua myös muihin ihmisiin, kuin pelkästään kotiväkeen. Se on sitä sosiaalista kasvua ja kuin laittaisi rahaa pankkiin tulevaisuutta varten.
Minä olen ollut usein hoidettavana sukulaisilla ja jopa 2-3 vuotiaana äitini lähti viikoksi lomalle ulkomaille ja pukkasi minut jollekin kaverilleen. Ei siis edes sukulainen. Ja minä olen samanlainen kuin tuo aikaisempi kommentoija. Työn ja tuskan kautta pääsin muuttamaan 21 vuotiaana omilleni. Silloin olin ekaa kertaa yötä yksin. Mutta siinä onkin sitten aikalailla saavutukseni, koska perusturvan tunne puuttuu. Aloin myöhemmin (lapsena) myös vierastamaan niitäkin sukulaisia joilla olin ollut, koska pelkäsin että he vievät minut pois kotoa :D
Itsellä vähän samanlainen kokemus. Muistan lapsena kokeneeni paljon ahdistusta juuri kotoa pois joutumisesta vaikkei lapsi sitä osaakaan ilmaista ulospäin. Perusturvallisuuden tunne kärsinyt. Enpä aio omaa lasta altistaa samalle.
Minulla on kaveri/tuttava jolla on mielenkiintoinen logiikka liittyen tuohon hoitoonjättämiseen. On hoidattanut poikaansa appivanhemmillaan 2kk ikäisestä lähtien, perustellut sillä että "ei elämän tarvitse muuttua kokonaan vaikka on lapsi", käy ahkerasti baareissa ja keikoilla. Nykyään 1,5v. poika itkee kuin tapettava kun jää mummolaan mutta äitinsä vain huikkaa heipat ja häipyy viikonlopuksi, arkipäivät poika on päiväkodissa. Sanoi että lapsi osoittaa vain mieltään ja jos hän reagoisi siihen, poika saisi tahtonsa läpi. Pojalla ei tullut minkäänlaista vierastuskautta ja äitinsä kehuskeli asialla, kun on opettanut niin sosiaaliseksi ja reippaaksi pojan. Lapsi suhtautuu kaikkiin vieraisiin, myös minuun, erittäin varautuneesti ja pälyilee äitiään koko ajan eikä uskalla aloittaa leikkiä. Mummonsa on ollut ilmeisen tyytyväinen järjestelyyn, kaverini naureskelee kuinka poika ei haluaisi lähteä mummolasta hänen mukaansa. Poika ei varmaan kunnolla edes tiedä missä hänen kotinsa on ja keneen hän voi oikeasti täysin luottaa. Olen ottanut asian varovasti esille kaverini kanssa mutta hän ihan todella kuvittelee toteuttavansa jotain omaa nerokasta kasvatustyyliään ja piikittelee minua kun en anna vauvoja yöksi minnekään, "sä oot just sellainen ripustautuva äiti, heh heh hee..."
Tätä nyt et voi laittaa mummon syyksi kuitenkaan. Äiti tässä on se jonka pitäisi tietää paremmin.
Ja mistä tiedät kuinka tyytyväinen mummo ihan oikeasti on?
Ehkä hän tekee tuossa tilanteessa sen minkä voi eikä ehkä ala sinulle tai jollekin muulle ulkopuoliselle todellista mielipidettään ilmaisemaan.
Tai sitten tapa menee tuossa perheessä sukupolvelta toiselle.
Sanoin mummon olevan ilmeisen tyytyväinen siksi koska hän ottaa usein, siis USEIN yhteyttä tähän kaveriini minunkin läsnäollen ja pyytää lasta tulevaksi viikonlopuksi tai iltapäiväksi jne. mummolaan. En tainnut edes vihjata että kuvio olisi tämän mummon syytä, se varsinainen ongelma on kyllä ihan muualla. Mutta ehkä tämä vanha ja viisas ja kokenut (niinhän täällä ainakin sanotaan...) mummo voisi mainita ex-miniälleen että tilanne on lapsen kannalta erittäin huono.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MollyMinerva kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tää ketju on todella antoisa ja voimauttava.
T. Häirikkösukulaisen uhri
Samaa mieltä ja samantapainen tilanne (äitini ja ex-anoppini molemmat näyttelevät ihanaa isoäitiä ulospäin -- toisiaan eivät kuitenkaan siedä, sen kaikki suvussa tietävät samoin kuin sen ettei äitini siedä aidosti lapsirakasta kummitätiäni -- mutta riittävän pienessä piirissä sitten käyttäytyvät rajattomasti, puhuvat pahaa selän takana, pelaavat perheenjäseniä toisiaan vastaan ja kiusaavat; enempi vähempi narsistiset ex-appeni, isäni, isänisäni ja äitini vanhemmat ovat jo onneksi ehtineet kuolla; vastapainona edesmenneen isänäitini rakastava ja hyväksyvä kotipäivähoito 0-2 ikävuosieni ajan todennäköisesti pelasti henkeni).
Se mikä mulle ei vieläkään, vuosikymmenien pähkäilyn jälkeen aukea / mene jakeluun, vaikka jo lasten taaperoiässä opin tunnistamaan tilanteen ja siihen hyvin varautumaan / reagoimaan: MIKSI narskuisoäiti tahtoisi järjestää likimain kaiken lastenlastensa kanssa yhteisen ohjelman ILMAN vanhempien läsnäoloa? Ja heittää kuvaannollisesti volttia takaperin (käyttää paljon aikaa ja/tai rahaa) että saisi juuri noita valvomattomia tilanteita aikaiseksi? *puistatus*
Minun oli pakko ihan kysyä kun mummu taas valitti ettei ole saanut hoitaa vauvaa tarpeeksi, että etkös sinä eilen täällä käynyt ja hoidit..? Ei kuulemma lasketa koska minä olin paikalla. On tuotu kalenterista leikeltyjä jonninjoutavia meno ideoita, yritetty lähes pakottaa lähtemään yksin kauppareissulle tai ainakin nukkumaan, "ennen viittä et nouse" saatesanoin. Ei ole vaikea arvata kiinnostaako pakotetut aikarajatut päikkärit tai menemiset. Mummu saanut vaihdella vaippaa ja sylitellä vapaasti minun läsnäollenkin mutta ei riitä eikä kelpaa!
En keksi mitään muuta syytä kuin seksuaalnen hyväksikäyttö, miksi kukaan haluaisi olla toisen ihmisen lapsen kanssa keskenään, vailla valvovia silmiä. Isomman lapsen kanssa kyse voisi olla myös mahdollisuudesta manipuloida lasta, puhua asioita, joihin ei halua vanhempien puuttuvan tai niitä kuulevan. Muuten hyvin outo toivomus. ”En halua, että näet, kun olen lapsesi kanssa.”
Tai sitten vauvakuumeisen mummon iltatähti-illuusio särkyy kun lapsen oikea äiti on paikalla. Eikä silloin saa olla se ykkönen, lohduttaja, tarpeisiin vastaaja.
Tämä ketju on ollut itselleni todella hyödyllinen, juurikin tällaisten pienten - mutta minulle suurten - oivallusten vuoksi. Minulla on vasta yksi lapsi, joka on vajaan vuoden vanha, mutta olen kamppaillut anoppini suhteen monien samanlaisten asioiden kanssa kuin ketjuun kirjoittaneet.
Kaikkea en jaksa selittää, mutta tuohon kommenttiin liittyen, minunkin anoppini on selvästi harmissaan, jos olen kotona kun hän tulee käymään/menen mukaan hänen luo kahville. Yhdessä vaiheessa hän yritti kovasti saada miestä käymään kylässä täysimetyksellä olevan kanssa ilman minua, mutta tähän mies puuttui ihan pyytämättäkin kun hänelläkin alkoi se ärsyttämään kaiken muun päälle.
Jotain tuollaista mielikuvitusleikkiä varmaan anopillani on, sillä hän juurikin tätä tyyppiä, joka "vahingossa" kutsuu itseä äidiksi lapsenlapselle, puhuu "minun tytöstä" kun puhuu lapsestamme jne.
No mitään anoppi ei ole tehnyt, jota ketjussa ei olisi jo puitu, mutta yksi ilmiö itseäni on ihmetyttänyt, sillä kuitenkin olen aina pitänyt anoppiani kuitenkin ihan henkisesti terveenä. Hän nimittäin selvästi ilahtuu ja innostuu, jos kuulee että minä en ole lapseni seurassa! Siis vaikka ei itsekään olisi tämän seurassa. En siis kuvittele tätä, sillä mieheni tämän ensin huomasi ja minulle kertoi, että käyttäytyypä äitinsä asian suhteen oudosti. Jos mies sanoo äidilleen, että torstaina x (minä) menee jumppaan ja hän on yksin lapsen kanssa, niin anoppi aivan silminnähden innostuu ja ilahtuu asiasta ja soittaa heti kärppänä miehelle kun minun jumppa alkaa. Jos esim. mies laittaa hänelle kuvan lapsestamme, niin vastaus on lähes aina: missä x on, onko x kotona teidän kanssa? Tai jos hän soittaa, niin kysyy ensimmäisenä mieheltä, onko x kotona? Minusta aika epäkohteliastakin..
Siitä ilosta ja innosta en edes aloita, kun lapsemme menee hoitoon hänen tyttärelle.. soittelee tyttärelleen koko hoidossa olo ajan ja haluaa että käly lähettää hänelle kokoajan kuvia hänestä ja lapsesta jne. Kellään muulla tällaista? Mistä tuollainen ilo ja into johtuu? Ei siis selvästi ole minun "oman ajan" vuoksi iloinen, vaan sen vuoksi etten ole lapseni seurassa. Emme ole mitenkään riidoissa, mutta etäiset välit on em. asioiden vuoksi luonnollisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MollyMinerva kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tää ketju on todella antoisa ja voimauttava.
T. Häirikkösukulaisen uhri
Samaa mieltä ja samantapainen tilanne (äitini ja ex-anoppini molemmat näyttelevät ihanaa isoäitiä ulospäin -- toisiaan eivät kuitenkaan siedä, sen kaikki suvussa tietävät samoin kuin sen ettei äitini siedä aidosti lapsirakasta kummitätiäni -- mutta riittävän pienessä piirissä sitten käyttäytyvät rajattomasti, puhuvat pahaa selän takana, pelaavat perheenjäseniä toisiaan vastaan ja kiusaavat; enempi vähempi narsistiset ex-appeni, isäni, isänisäni ja äitini vanhemmat ovat jo onneksi ehtineet kuolla; vastapainona edesmenneen isänäitini rakastava ja hyväksyvä kotipäivähoito 0-2 ikävuosieni ajan todennäköisesti pelasti henkeni).
Se mikä mulle ei vieläkään, vuosikymmenien pähkäilyn jälkeen aukea / mene jakeluun, vaikka jo lasten taaperoiässä opin tunnistamaan tilanteen ja siihen hyvin varautumaan / reagoimaan: MIKSI narskuisoäiti tahtoisi järjestää likimain kaiken lastenlastensa kanssa yhteisen ohjelman ILMAN vanhempien läsnäoloa? Ja heittää kuvaannollisesti volttia takaperin (käyttää paljon aikaa ja/tai rahaa) että saisi juuri noita valvomattomia tilanteita aikaiseksi? *puistatus*
Minun oli pakko ihan kysyä kun mummu taas valitti ettei ole saanut hoitaa vauvaa tarpeeksi, että etkös sinä eilen täällä käynyt ja hoidit..? Ei kuulemma lasketa koska minä olin paikalla. On tuotu kalenterista leikeltyjä jonninjoutavia meno ideoita, yritetty lähes pakottaa lähtemään yksin kauppareissulle tai ainakin nukkumaan, "ennen viittä et nouse" saatesanoin. Ei ole vaikea arvata kiinnostaako pakotetut aikarajatut päikkärit tai menemiset. Mummu saanut vaihdella vaippaa ja sylitellä vapaasti minun läsnäollenkin mutta ei riitä eikä kelpaa!
En keksi mitään muuta syytä kuin seksuaalnen hyväksikäyttö, miksi kukaan haluaisi olla toisen ihmisen lapsen kanssa keskenään, vailla valvovia silmiä. Isomman lapsen kanssa kyse voisi olla myös mahdollisuudesta manipuloida lasta, puhua asioita, joihin ei halua vanhempien puuttuvan tai niitä kuulevan. Muuten hyvin outo toivomus. ”En halua, että näet, kun olen lapsesi kanssa.”
Tai sitten vauvakuumeisen mummon iltatähti-illuusio särkyy kun lapsen oikea äiti on paikalla. Eikä silloin saa olla se ykkönen, lohduttaja, tarpeisiin vastaaja.
Tämä ketju on ollut itselleni todella hyödyllinen, juurikin tällaisten pienten - mutta minulle suurten - oivallusten vuoksi. Minulla on vasta yksi lapsi, joka on vajaan vuoden vanha, mutta olen kamppaillut anoppini suhteen monien samanlaisten asioiden kanssa kuin ketjuun kirjoittaneet.
Kaikkea en jaksa selittää, mutta tuohon kommenttiin liittyen, minunkin anoppini on selvästi harmissaan, jos olen kotona kun hän tulee käymään/menen mukaan hänen luo kahville. Yhdessä vaiheessa hän yritti kovasti saada miestä käymään kylässä täysimetyksellä olevan kanssa ilman minua, mutta tähän mies puuttui ihan pyytämättäkin kun hänelläkin alkoi se ärsyttämään kaiken muun päälle.
Jotain tuollaista mielikuvitusleikkiä varmaan anopillani on, sillä hän juurikin tätä tyyppiä, joka "vahingossa" kutsuu itseä äidiksi lapsenlapselle, puhuu "minun tytöstä" kun puhuu lapsestamme jne.
No mitään anoppi ei ole tehnyt, jota ketjussa ei olisi jo puitu, mutta yksi ilmiö itseäni on ihmetyttänyt, sillä kuitenkin olen aina pitänyt anoppiani kuitenkin ihan henkisesti terveenä. Hän nimittäin selvästi ilahtuu ja innostuu, jos kuulee että minä en ole lapseni seurassa! Siis vaikka ei itsekään olisi tämän seurassa. En siis kuvittele tätä, sillä mieheni tämän ensin huomasi ja minulle kertoi, että käyttäytyypä äitinsä asian suhteen oudosti. Jos mies sanoo äidilleen, että torstaina x (minä) menee jumppaan ja hän on yksin lapsen kanssa, niin anoppi aivan silminnähden innostuu ja ilahtuu asiasta ja soittaa heti kärppänä miehelle kun minun jumppa alkaa. Jos esim. mies laittaa hänelle kuvan lapsestamme, niin vastaus on lähes aina: missä x on, onko x kotona teidän kanssa? Tai jos hän soittaa, niin kysyy ensimmäisenä mieheltä, onko x kotona? Minusta aika epäkohteliastakin..
Siitä ilosta ja innosta en edes aloita, kun lapsemme menee hoitoon hänen tyttärelle.. soittelee tyttärelleen koko hoidossa olo ajan ja haluaa että käly lähettää hänelle kokoajan kuvia hänestä ja lapsesta jne. Kellään muulla tällaista? Mistä tuollainen ilo ja into johtuu? Ei siis selvästi ole minun "oman ajan" vuoksi iloinen, vaan sen vuoksi etten ole lapseni seurassa. Emme ole mitenkään riidoissa, mutta etäiset välit on em. asioiden vuoksi luonnollisesti.
Tuo On outoa. Mutta tuttua. En pysty ymmärtämään. Jotenkin anoppi haluaisi että vauva kuuluisi hänen "laumaansa", eikä sinun. Jokainen askel kohti äidistä vieroittumista on siis tervetullut ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ei viety koskaan yökylään sukulaisille lapsena, ekan kerran teininä 13-vuotiaana ja jouduin soittaa vanhemmille illalla ennen nukkumaanmenoa että tulkaa hakemaan kun tuli ihan kauhea ahdistuskohtaus ja sellainen tunne että pitää päästä kotiin. Vietin kaikki lomat vain perheeni seurassa.
Seuraavan kerran lähdin ulkomaanmatkoille 20-vuotiaan poikaystävän kanssa 19-vuotiaana, jo parin päivän päästä tuli kamala koti-ikävä, stressasin ja jännitin loppuloman ja halusin vaan päästä kotiin.
Nykyään minua ahdistaa todella paljon lähteä minnekään vieraaseen paikkaan tai hotelliin yöksi, ja olen sentään jo 38-vuotias, enkä ole halunnut lapsia, myös sen takia jottei niille tulisi samanlaista ahdistusta :(
Juuri tämän takia lapsia kannattaa yökyläilyttää pienestä pitäen, ettei takerruta sinne neljän seinän sisälle. Se on tavallaan jonkinlaista irtautumista vanhemmista ja kodista hetkeksi. Lapsi kokee, että muuallakin, kuin kotona, on hyvä olla. Lapselle tekee hyvää tottua myös muihin ihmisiin, kuin pelkästään kotiväkeen. Se on sitä sosiaalista kasvua ja kuin laittaisi rahaa pankkiin tulevaisuutta varten.
Minä olen ollut usein hoidettavana sukulaisilla ja jopa 2-3 vuotiaana äitini lähti viikoksi lomalle ulkomaille ja pukkasi minut jollekin kaverilleen. Ei siis edes sukulainen. Ja minä olen samanlainen kuin tuo aikaisempi kommentoija. Työn ja tuskan kautta pääsin muuttamaan 21 vuotiaana omilleni. Silloin olin ekaa kertaa yötä yksin. Mutta siinä onkin sitten aikalailla saavutukseni, koska perusturvan tunne puuttuu. Aloin myöhemmin (lapsena) myös vierastamaan niitäkin sukulaisia joilla olin ollut, koska pelkäsin että he vievät minut pois kotoa :D
Itsellä vähän samanlainen kokemus. Muistan lapsena kokeneeni paljon ahdistusta juuri kotoa pois joutumisesta vaikkei lapsi sitä osaakaan ilmaista ulospäin. Perusturvallisuuden tunne kärsinyt. Enpä aio omaa lasta altistaa samalle.
Minulla on kaveri/tuttava jolla on mielenkiintoinen logiikka liittyen tuohon hoitoonjättämiseen. On hoidattanut poikaansa appivanhemmillaan 2kk ikäisestä lähtien, perustellut sillä että "ei elämän tarvitse muuttua kokonaan vaikka on lapsi", käy ahkerasti baareissa ja keikoilla. Nykyään 1,5v. poika itkee kuin tapettava kun jää mummolaan mutta äitinsä vain huikkaa heipat ja häipyy viikonlopuksi, arkipäivät poika on päiväkodissa. Sanoi että lapsi osoittaa vain mieltään ja jos hän reagoisi siihen, poika saisi tahtonsa läpi. Pojalla ei tullut minkäänlaista vierastuskautta ja äitinsä kehuskeli asialla, kun on opettanut niin sosiaaliseksi ja reippaaksi pojan. Lapsi suhtautuu kaikkiin vieraisiin, myös minuun, erittäin varautuneesti ja pälyilee äitiään koko ajan eikä uskalla aloittaa leikkiä. Mummonsa on ollut ilmeisen tyytyväinen järjestelyyn, kaverini naureskelee kuinka poika ei haluaisi lähteä mummolasta hänen mukaansa. Poika ei varmaan kunnolla edes tiedä missä hänen kotinsa on ja keneen hän voi oikeasti täysin luottaa. Olen ottanut asian varovasti esille kaverini kanssa mutta hän ihan todella kuvittelee toteuttavansa jotain omaa nerokasta kasvatustyyliään ja piikittelee minua kun en anna vauvoja yöksi minnekään, "sä oot just sellainen ripustautuva äiti, heh heh hee..."
Tätä nyt et voi laittaa mummon syyksi kuitenkaan. Äiti tässä on se jonka pitäisi tietää paremmin.
Ja mistä tiedät kuinka tyytyväinen mummo ihan oikeasti on?
Ehkä hän tekee tuossa tilanteessa sen minkä voi eikä ehkä ala sinulle tai jollekin muulle ulkopuoliselle todellista mielipidettään ilmaisemaan.
Tai sitten tapa menee tuossa perheessä sukupolvelta toiselle.Sanoin mummon olevan ilmeisen tyytyväinen siksi koska hän ottaa usein, siis USEIN yhteyttä tähän kaveriini minunkin läsnäollen ja pyytää lasta tulevaksi viikonlopuksi tai iltapäiväksi jne. mummolaan. En tainnut edes vihjata että kuvio olisi tämän mummon syytä, se varsinainen ongelma on kyllä ihan muualla. Mutta ehkä tämä vanha ja viisas ja kokenut (niinhän täällä ainakin sanotaan...) mummo voisi mainita ex-miniälleen että tilanne on lapsen kannalta erittäin huono.
Voisi varmaan ja sen jälkeen ex- miniä suuttuisi eikä mummo saisi enää koskaan nähdä lapsenlastaan.
Sitten lapsi olisi milloin minkäkin kaverin luona ja tilanne vaan pahenisi.
Se mummon sanominen ei nimittäin mitenkään välttämättä mene perille.
Jos lapsi kuitenkin viihtyy mummonsa luona ja mummo hoitaa asiallisesti niin ehkäpä mummo on katsonut että tämä on pienempi paha .
On varmasti mummoja jotka ajattelevat asioita ainoastaan itsekeskeisesti omalta kannaltaan.
Mutta usein asiat ovat monimutkaisempia kuin miltä näyttää edes kavereille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MollyMinerva kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tää ketju on todella antoisa ja voimauttava.
T. Häirikkösukulaisen uhri
Samaa mieltä ja samantapainen tilanne (äitini ja ex-anoppini molemmat näyttelevät ihanaa isoäitiä ulospäin -- toisiaan eivät kuitenkaan siedä, sen kaikki suvussa tietävät samoin kuin sen ettei äitini siedä aidosti lapsirakasta kummitätiäni -- mutta riittävän pienessä piirissä sitten käyttäytyvät rajattomasti, puhuvat pahaa selän takana, pelaavat perheenjäseniä toisiaan vastaan ja kiusaavat; enempi vähempi narsistiset ex-appeni, isäni, isänisäni ja äitini vanhemmat ovat jo onneksi ehtineet kuolla; vastapainona edesmenneen isänäitini rakastava ja hyväksyvä kotipäivähoito 0-2 ikävuosieni ajan todennäköisesti pelasti henkeni).
Se mikä mulle ei vieläkään, vuosikymmenien pähkäilyn jälkeen aukea / mene jakeluun, vaikka jo lasten taaperoiässä opin tunnistamaan tilanteen ja siihen hyvin varautumaan / reagoimaan: MIKSI narskuisoäiti tahtoisi järjestää likimain kaiken lastenlastensa kanssa yhteisen ohjelman ILMAN vanhempien läsnäoloa? Ja heittää kuvaannollisesti volttia takaperin (käyttää paljon aikaa ja/tai rahaa) että saisi juuri noita valvomattomia tilanteita aikaiseksi? *puistatus*
Minun oli pakko ihan kysyä kun mummu taas valitti ettei ole saanut hoitaa vauvaa tarpeeksi, että etkös sinä eilen täällä käynyt ja hoidit..? Ei kuulemma lasketa koska minä olin paikalla. On tuotu kalenterista leikeltyjä jonninjoutavia meno ideoita, yritetty lähes pakottaa lähtemään yksin kauppareissulle tai ainakin nukkumaan, "ennen viittä et nouse" saatesanoin. Ei ole vaikea arvata kiinnostaako pakotetut aikarajatut päikkärit tai menemiset. Mummu saanut vaihdella vaippaa ja sylitellä vapaasti minun läsnäollenkin mutta ei riitä eikä kelpaa!
En keksi mitään muuta syytä kuin seksuaalnen hyväksikäyttö, miksi kukaan haluaisi olla toisen ihmisen lapsen kanssa keskenään, vailla valvovia silmiä. Isomman lapsen kanssa kyse voisi olla myös mahdollisuudesta manipuloida lasta, puhua asioita, joihin ei halua vanhempien puuttuvan tai niitä kuulevan. Muuten hyvin outo toivomus. ”En halua, että näet, kun olen lapsesi kanssa.”
Tai sitten vauvakuumeisen mummon iltatähti-illuusio särkyy kun lapsen oikea äiti on paikalla. Eikä silloin saa olla se ykkönen, lohduttaja, tarpeisiin vastaaja.
Tämä ketju on ollut itselleni todella hyödyllinen, juurikin tällaisten pienten - mutta minulle suurten - oivallusten vuoksi. Minulla on vasta yksi lapsi, joka on vajaan vuoden vanha, mutta olen kamppaillut anoppini suhteen monien samanlaisten asioiden kanssa kuin ketjuun kirjoittaneet.
Kaikkea en jaksa selittää, mutta tuohon kommenttiin liittyen, minunkin anoppini on selvästi harmissaan, jos olen kotona kun hän tulee käymään/menen mukaan hänen luo kahville. Yhdessä vaiheessa hän yritti kovasti saada miestä käymään kylässä täysimetyksellä olevan kanssa ilman minua, mutta tähän mies puuttui ihan pyytämättäkin kun hänelläkin alkoi se ärsyttämään kaiken muun päälle.
Jotain tuollaista mielikuvitusleikkiä varmaan anopillani on, sillä hän juurikin tätä tyyppiä, joka "vahingossa" kutsuu itseä äidiksi lapsenlapselle, puhuu "minun tytöstä" kun puhuu lapsestamme jne.
No mitään anoppi ei ole tehnyt, jota ketjussa ei olisi jo puitu, mutta yksi ilmiö itseäni on ihmetyttänyt, sillä kuitenkin olen aina pitänyt anoppiani kuitenkin ihan henkisesti terveenä. Hän nimittäin selvästi ilahtuu ja innostuu, jos kuulee että minä en ole lapseni seurassa! Siis vaikka ei itsekään olisi tämän seurassa. En siis kuvittele tätä, sillä mieheni tämän ensin huomasi ja minulle kertoi, että käyttäytyypä äitinsä asian suhteen oudosti. Jos mies sanoo äidilleen, että torstaina x (minä) menee jumppaan ja hän on yksin lapsen kanssa, niin anoppi aivan silminnähden innostuu ja ilahtuu asiasta ja soittaa heti kärppänä miehelle kun minun jumppa alkaa. Jos esim. mies laittaa hänelle kuvan lapsestamme, niin vastaus on lähes aina: missä x on, onko x kotona teidän kanssa? Tai jos hän soittaa, niin kysyy ensimmäisenä mieheltä, onko x kotona? Minusta aika epäkohteliastakin..
Siitä ilosta ja innosta en edes aloita, kun lapsemme menee hoitoon hänen tyttärelle.. soittelee tyttärelleen koko hoidossa olo ajan ja haluaa että käly lähettää hänelle kokoajan kuvia hänestä ja lapsesta jne. Kellään muulla tällaista? Mistä tuollainen ilo ja into johtuu? Ei siis selvästi ole minun "oman ajan" vuoksi iloinen, vaan sen vuoksi etten ole lapseni seurassa. Emme ole mitenkään riidoissa, mutta etäiset välit on em. asioiden vuoksi luonnollisesti.
Aivan tarkalleen samaa käytöstä meillä, puit sanoiksi sen mitä olen epämääräisesti miettinyt ja ihmetellyt!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MollyMinerva kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tää ketju on todella antoisa ja voimauttava.
T. Häirikkösukulaisen uhri
Samaa mieltä ja samantapainen tilanne (äitini ja ex-anoppini molemmat näyttelevät ihanaa isoäitiä ulospäin -- toisiaan eivät kuitenkaan siedä, sen kaikki suvussa tietävät samoin kuin sen ettei äitini siedä aidosti lapsirakasta kummitätiäni -- mutta riittävän pienessä piirissä sitten käyttäytyvät rajattomasti, puhuvat pahaa selän takana, pelaavat perheenjäseniä toisiaan vastaan ja kiusaavat; enempi vähempi narsistiset ex-appeni, isäni, isänisäni ja äitini vanhemmat ovat jo onneksi ehtineet kuolla; vastapainona edesmenneen isänäitini rakastava ja hyväksyvä kotipäivähoito 0-2 ikävuosieni ajan todennäköisesti pelasti henkeni).
Se mikä mulle ei vieläkään, vuosikymmenien pähkäilyn jälkeen aukea / mene jakeluun, vaikka jo lasten taaperoiässä opin tunnistamaan tilanteen ja siihen hyvin varautumaan / reagoimaan: MIKSI narskuisoäiti tahtoisi järjestää likimain kaiken lastenlastensa kanssa yhteisen ohjelman ILMAN vanhempien läsnäoloa? Ja heittää kuvaannollisesti volttia takaperin (käyttää paljon aikaa ja/tai rahaa) että saisi juuri noita valvomattomia tilanteita aikaiseksi? *puistatus*
Minun oli pakko ihan kysyä kun mummu taas valitti ettei ole saanut hoitaa vauvaa tarpeeksi, että etkös sinä eilen täällä käynyt ja hoidit..? Ei kuulemma lasketa koska minä olin paikalla. On tuotu kalenterista leikeltyjä jonninjoutavia meno ideoita, yritetty lähes pakottaa lähtemään yksin kauppareissulle tai ainakin nukkumaan, "ennen viittä et nouse" saatesanoin. Ei ole vaikea arvata kiinnostaako pakotetut aikarajatut päikkärit tai menemiset. Mummu saanut vaihdella vaippaa ja sylitellä vapaasti minun läsnäollenkin mutta ei riitä eikä kelpaa!
En keksi mitään muuta syytä kuin seksuaalnen hyväksikäyttö, miksi kukaan haluaisi olla toisen ihmisen lapsen kanssa keskenään, vailla valvovia silmiä. Isomman lapsen kanssa kyse voisi olla myös mahdollisuudesta manipuloida lasta, puhua asioita, joihin ei halua vanhempien puuttuvan tai niitä kuulevan. Muuten hyvin outo toivomus. ”En halua, että näet, kun olen lapsesi kanssa.”
Tai sitten vauvakuumeisen mummon iltatähti-illuusio särkyy kun lapsen oikea äiti on paikalla. Eikä silloin saa olla se ykkönen, lohduttaja, tarpeisiin vastaaja.
Tämä ketju on ollut itselleni todella hyödyllinen, juurikin tällaisten pienten - mutta minulle suurten - oivallusten vuoksi. Minulla on vasta yksi lapsi, joka on vajaan vuoden vanha, mutta olen kamppaillut anoppini suhteen monien samanlaisten asioiden kanssa kuin ketjuun kirjoittaneet.
Kaikkea en jaksa selittää, mutta tuohon kommenttiin liittyen, minunkin anoppini on selvästi harmissaan, jos olen kotona kun hän tulee käymään/menen mukaan hänen luo kahville. Yhdessä vaiheessa hän yritti kovasti saada miestä käymään kylässä täysimetyksellä olevan kanssa ilman minua, mutta tähän mies puuttui ihan pyytämättäkin kun hänelläkin alkoi se ärsyttämään kaiken muun päälle.
Jotain tuollaista mielikuvitusleikkiä varmaan anopillani on, sillä hän juurikin tätä tyyppiä, joka "vahingossa" kutsuu itseä äidiksi lapsenlapselle, puhuu "minun tytöstä" kun puhuu lapsestamme jne.
No mitään anoppi ei ole tehnyt, jota ketjussa ei olisi jo puitu, mutta yksi ilmiö itseäni on ihmetyttänyt, sillä kuitenkin olen aina pitänyt anoppiani kuitenkin ihan henkisesti terveenä. Hän nimittäin selvästi ilahtuu ja innostuu, jos kuulee että minä en ole lapseni seurassa! Siis vaikka ei itsekään olisi tämän seurassa. En siis kuvittele tätä, sillä mieheni tämän ensin huomasi ja minulle kertoi, että käyttäytyypä äitinsä asian suhteen oudosti. Jos mies sanoo äidilleen, että torstaina x (minä) menee jumppaan ja hän on yksin lapsen kanssa, niin anoppi aivan silminnähden innostuu ja ilahtuu asiasta ja soittaa heti kärppänä miehelle kun minun jumppa alkaa. Jos esim. mies laittaa hänelle kuvan lapsestamme, niin vastaus on lähes aina: missä x on, onko x kotona teidän kanssa? Tai jos hän soittaa, niin kysyy ensimmäisenä mieheltä, onko x kotona? Minusta aika epäkohteliastakin..
Siitä ilosta ja innosta en edes aloita, kun lapsemme menee hoitoon hänen tyttärelle.. soittelee tyttärelleen koko hoidossa olo ajan ja haluaa että käly lähettää hänelle kokoajan kuvia hänestä ja lapsesta jne. Kellään muulla tällaista? Mistä tuollainen ilo ja into johtuu? Ei siis selvästi ole minun "oman ajan" vuoksi iloinen, vaan sen vuoksi etten ole lapseni seurassa. Emme ole mitenkään riidoissa, mutta etäiset välit on em. asioiden vuoksi luonnollisesti.
Miehen äiti tekee juuri tuota. Alle vuotias meilläkin eikä kyläile anoppilassa ilman minua, just siksi kun anoppi on jopa pakkomielteinen näkemään lasta niin etten minä ole läsnä. En koe että hänelle pitää se ilo antaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MollyMinerva kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tää ketju on todella antoisa ja voimauttava.
T. Häirikkösukulaisen uhri
Samaa mieltä ja samantapainen tilanne (äitini ja ex-anoppini molemmat näyttelevät ihanaa isoäitiä ulospäin -- toisiaan eivät kuitenkaan siedä, sen kaikki suvussa tietävät samoin kuin sen ettei äitini siedä aidosti lapsirakasta kummitätiäni -- mutta riittävän pienessä piirissä sitten käyttäytyvät rajattomasti, puhuvat pahaa selän takana, pelaavat perheenjäseniä toisiaan vastaan ja kiusaavat; enempi vähempi narsistiset ex-appeni, isäni, isänisäni ja äitini vanhemmat ovat jo onneksi ehtineet kuolla; vastapainona edesmenneen isänäitini rakastava ja hyväksyvä kotipäivähoito 0-2 ikävuosieni ajan todennäköisesti pelasti henkeni).
Se mikä mulle ei vieläkään, vuosikymmenien pähkäilyn jälkeen aukea / mene jakeluun, vaikka jo lasten taaperoiässä opin tunnistamaan tilanteen ja siihen hyvin varautumaan / reagoimaan: MIKSI narskuisoäiti tahtoisi järjestää likimain kaiken lastenlastensa kanssa yhteisen ohjelman ILMAN vanhempien läsnäoloa? Ja heittää kuvaannollisesti volttia takaperin (käyttää paljon aikaa ja/tai rahaa) että saisi juuri noita valvomattomia tilanteita aikaiseksi? *puistatus*
Minun oli pakko ihan kysyä kun mummu taas valitti ettei ole saanut hoitaa vauvaa tarpeeksi, että etkös sinä eilen täällä käynyt ja hoidit..? Ei kuulemma lasketa koska minä olin paikalla. On tuotu kalenterista leikeltyjä jonninjoutavia meno ideoita, yritetty lähes pakottaa lähtemään yksin kauppareissulle tai ainakin nukkumaan, "ennen viittä et nouse" saatesanoin. Ei ole vaikea arvata kiinnostaako pakotetut aikarajatut päikkärit tai menemiset. Mummu saanut vaihdella vaippaa ja sylitellä vapaasti minun läsnäollenkin mutta ei riitä eikä kelpaa!
En keksi mitään muuta syytä kuin seksuaalnen hyväksikäyttö, miksi kukaan haluaisi olla toisen ihmisen lapsen kanssa keskenään, vailla valvovia silmiä. Isomman lapsen kanssa kyse voisi olla myös mahdollisuudesta manipuloida lasta, puhua asioita, joihin ei halua vanhempien puuttuvan tai niitä kuulevan. Muuten hyvin outo toivomus. ”En halua, että näet, kun olen lapsesi kanssa.”
Tai sitten vauvakuumeisen mummon iltatähti-illuusio särkyy kun lapsen oikea äiti on paikalla. Eikä silloin saa olla se ykkönen, lohduttaja, tarpeisiin vastaaja.
Tämä ketju on ollut itselleni todella hyödyllinen, juurikin tällaisten pienten - mutta minulle suurten - oivallusten vuoksi. Minulla on vasta yksi lapsi, joka on vajaan vuoden vanha, mutta olen kamppaillut anoppini suhteen monien samanlaisten asioiden kanssa kuin ketjuun kirjoittaneet.
Kaikkea en jaksa selittää, mutta tuohon kommenttiin liittyen, minunkin anoppini on selvästi harmissaan, jos olen kotona kun hän tulee käymään/menen mukaan hänen luo kahville. Yhdessä vaiheessa hän yritti kovasti saada miestä käymään kylässä täysimetyksellä olevan kanssa ilman minua, mutta tähän mies puuttui ihan pyytämättäkin kun hänelläkin alkoi se ärsyttämään kaiken muun päälle.
Jotain tuollaista mielikuvitusleikkiä varmaan anopillani on, sillä hän juurikin tätä tyyppiä, joka "vahingossa" kutsuu itseä äidiksi lapsenlapselle, puhuu "minun tytöstä" kun puhuu lapsestamme jne.
No mitään anoppi ei ole tehnyt, jota ketjussa ei olisi jo puitu, mutta yksi ilmiö itseäni on ihmetyttänyt, sillä kuitenkin olen aina pitänyt anoppiani kuitenkin ihan henkisesti terveenä. Hän nimittäin selvästi ilahtuu ja innostuu, jos kuulee että minä en ole lapseni seurassa! Siis vaikka ei itsekään olisi tämän seurassa. En siis kuvittele tätä, sillä mieheni tämän ensin huomasi ja minulle kertoi, että käyttäytyypä äitinsä asian suhteen oudosti. Jos mies sanoo äidilleen, että torstaina x (minä) menee jumppaan ja hän on yksin lapsen kanssa, niin anoppi aivan silminnähden innostuu ja ilahtuu asiasta ja soittaa heti kärppänä miehelle kun minun jumppa alkaa. Jos esim. mies laittaa hänelle kuvan lapsestamme, niin vastaus on lähes aina: missä x on, onko x kotona teidän kanssa? Tai jos hän soittaa, niin kysyy ensimmäisenä mieheltä, onko x kotona? Minusta aika epäkohteliastakin..
Siitä ilosta ja innosta en edes aloita, kun lapsemme menee hoitoon hänen tyttärelle.. soittelee tyttärelleen koko hoidossa olo ajan ja haluaa että käly lähettää hänelle kokoajan kuvia hänestä ja lapsesta jne. Kellään muulla tällaista? Mistä tuollainen ilo ja into johtuu? Ei siis selvästi ole minun "oman ajan" vuoksi iloinen, vaan sen vuoksi etten ole lapseni seurassa. Emme ole mitenkään riidoissa, mutta etäiset välit on em. asioiden vuoksi luonnollisesti.
Miehen äiti tekee juuri tuota. Alle vuotias meilläkin eikä kyläile anoppilassa ilman minua, just siksi kun anoppi on jopa pakkomielteinen näkemään lasta niin etten minä ole läsnä. En koe että hänelle pitää se ilo antaa.
Eli periaatteesta ja vallanhalusta estät mummon ja lapsen tapaamiset ilman sinua. Ihan vaan koska sinä haluat ja voit. Turha ihmetellä jos anoppi ei sinua jaksa,peili voi auttaa kun syypäätä haet, kun on huonot välit. Ärsyttävää lapsellista touhua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MollyMinerva kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tää ketju on todella antoisa ja voimauttava.
T. Häirikkösukulaisen uhri
Samaa mieltä ja samantapainen tilanne (äitini ja ex-anoppini molemmat näyttelevät ihanaa isoäitiä ulospäin -- toisiaan eivät kuitenkaan siedä, sen kaikki suvussa tietävät samoin kuin sen ettei äitini siedä aidosti lapsirakasta kummitätiäni -- mutta riittävän pienessä piirissä sitten käyttäytyvät rajattomasti, puhuvat pahaa selän takana, pelaavat perheenjäseniä toisiaan vastaan ja kiusaavat; enempi vähempi narsistiset ex-appeni, isäni, isänisäni ja äitini vanhemmat ovat jo onneksi ehtineet kuolla; vastapainona edesmenneen isänäitini rakastava ja hyväksyvä kotipäivähoito 0-2 ikävuosieni ajan todennäköisesti pelasti henkeni).
Se mikä mulle ei vieläkään, vuosikymmenien pähkäilyn jälkeen aukea / mene jakeluun, vaikka jo lasten taaperoiässä opin tunnistamaan tilanteen ja siihen hyvin varautumaan / reagoimaan: MIKSI narskuisoäiti tahtoisi järjestää likimain kaiken lastenlastensa kanssa yhteisen ohjelman ILMAN vanhempien läsnäoloa? Ja heittää kuvaannollisesti volttia takaperin (käyttää paljon aikaa ja/tai rahaa) että saisi juuri noita valvomattomia tilanteita aikaiseksi? *puistatus*
Minun oli pakko ihan kysyä kun mummu taas valitti ettei ole saanut hoitaa vauvaa tarpeeksi, että etkös sinä eilen täällä käynyt ja hoidit..? Ei kuulemma lasketa koska minä olin paikalla. On tuotu kalenterista leikeltyjä jonninjoutavia meno ideoita, yritetty lähes pakottaa lähtemään yksin kauppareissulle tai ainakin nukkumaan, "ennen viittä et nouse" saatesanoin. Ei ole vaikea arvata kiinnostaako pakotetut aikarajatut päikkärit tai menemiset. Mummu saanut vaihdella vaippaa ja sylitellä vapaasti minun läsnäollenkin mutta ei riitä eikä kelpaa!
En keksi mitään muuta syytä kuin seksuaalnen hyväksikäyttö, miksi kukaan haluaisi olla toisen ihmisen lapsen kanssa keskenään, vailla valvovia silmiä. Isomman lapsen kanssa kyse voisi olla myös mahdollisuudesta manipuloida lasta, puhua asioita, joihin ei halua vanhempien puuttuvan tai niitä kuulevan. Muuten hyvin outo toivomus. ”En halua, että näet, kun olen lapsesi kanssa.”
Tai sitten vauvakuumeisen mummon iltatähti-illuusio särkyy kun lapsen oikea äiti on paikalla. Eikä silloin saa olla se ykkönen, lohduttaja, tarpeisiin vastaaja.
Tämä ketju on ollut itselleni todella hyödyllinen, juurikin tällaisten pienten - mutta minulle suurten - oivallusten vuoksi. Minulla on vasta yksi lapsi, joka on vajaan vuoden vanha, mutta olen kamppaillut anoppini suhteen monien samanlaisten asioiden kanssa kuin ketjuun kirjoittaneet.
Kaikkea en jaksa selittää, mutta tuohon kommenttiin liittyen, minunkin anoppini on selvästi harmissaan, jos olen kotona kun hän tulee käymään/menen mukaan hänen luo kahville. Yhdessä vaiheessa hän yritti kovasti saada miestä käymään kylässä täysimetyksellä olevan kanssa ilman minua, mutta tähän mies puuttui ihan pyytämättäkin kun hänelläkin alkoi se ärsyttämään kaiken muun päälle.
Jotain tuollaista mielikuvitusleikkiä varmaan anopillani on, sillä hän juurikin tätä tyyppiä, joka "vahingossa" kutsuu itseä äidiksi lapsenlapselle, puhuu "minun tytöstä" kun puhuu lapsestamme jne.
No mitään anoppi ei ole tehnyt, jota ketjussa ei olisi jo puitu, mutta yksi ilmiö itseäni on ihmetyttänyt, sillä kuitenkin olen aina pitänyt anoppiani kuitenkin ihan henkisesti terveenä. Hän nimittäin selvästi ilahtuu ja innostuu, jos kuulee että minä en ole lapseni seurassa! Siis vaikka ei itsekään olisi tämän seurassa. En siis kuvittele tätä, sillä mieheni tämän ensin huomasi ja minulle kertoi, että käyttäytyypä äitinsä asian suhteen oudosti. Jos mies sanoo äidilleen, että torstaina x (minä) menee jumppaan ja hän on yksin lapsen kanssa, niin anoppi aivan silminnähden innostuu ja ilahtuu asiasta ja soittaa heti kärppänä miehelle kun minun jumppa alkaa. Jos esim. mies laittaa hänelle kuvan lapsestamme, niin vastaus on lähes aina: missä x on, onko x kotona teidän kanssa? Tai jos hän soittaa, niin kysyy ensimmäisenä mieheltä, onko x kotona? Minusta aika epäkohteliastakin..
Siitä ilosta ja innosta en edes aloita, kun lapsemme menee hoitoon hänen tyttärelle.. soittelee tyttärelleen koko hoidossa olo ajan ja haluaa että käly lähettää hänelle kokoajan kuvia hänestä ja lapsesta jne. Kellään muulla tällaista? Mistä tuollainen ilo ja into johtuu? Ei siis selvästi ole minun "oman ajan" vuoksi iloinen, vaan sen vuoksi etten ole lapseni seurassa. Emme ole mitenkään riidoissa, mutta etäiset välit on em. asioiden vuoksi luonnollisesti.
Miehen äiti tekee juuri tuota. Alle vuotias meilläkin eikä kyläile anoppilassa ilman minua, just siksi kun anoppi on jopa pakkomielteinen näkemään lasta niin etten minä ole läsnä. En koe että hänelle pitää se ilo antaa.
Eli periaatteesta ja vallanhalusta estät mummon ja lapsen tapaamiset ilman sinua. Ihan vaan koska sinä haluat ja voit. Turha ihmetellä jos anoppi ei sinua jaksa,peili voi auttaa kun syypäätä haet, kun on huonot välit. Ärsyttävää lapsellista touhua.
Millä lailla? Mummon käytöshän on ihan sairasta ja silti saa lasta tavata.
Meillä samanlainen häirikkö. Istuu pimeellä pihalla ollakseen lapsen kanssa kahden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MollyMinerva kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tää ketju on todella antoisa ja voimauttava.
T. Häirikkösukulaisen uhri
Samaa mieltä ja samantapainen tilanne (äitini ja ex-anoppini molemmat näyttelevät ihanaa isoäitiä ulospäin -- toisiaan eivät kuitenkaan siedä, sen kaikki suvussa tietävät samoin kuin sen ettei äitini siedä aidosti lapsirakasta kummitätiäni -- mutta riittävän pienessä piirissä sitten käyttäytyvät rajattomasti, puhuvat pahaa selän takana, pelaavat perheenjäseniä toisiaan vastaan ja kiusaavat; enempi vähempi narsistiset ex-appeni, isäni, isänisäni ja äitini vanhemmat ovat jo onneksi ehtineet kuolla; vastapainona edesmenneen isänäitini rakastava ja hyväksyvä kotipäivähoito 0-2 ikävuosieni ajan todennäköisesti pelasti henkeni).
Se mikä mulle ei vieläkään, vuosikymmenien pähkäilyn jälkeen aukea / mene jakeluun, vaikka jo lasten taaperoiässä opin tunnistamaan tilanteen ja siihen hyvin varautumaan / reagoimaan: MIKSI narskuisoäiti tahtoisi järjestää likimain kaiken lastenlastensa kanssa yhteisen ohjelman ILMAN vanhempien läsnäoloa? Ja heittää kuvaannollisesti volttia takaperin (käyttää paljon aikaa ja/tai rahaa) että saisi juuri noita valvomattomia tilanteita aikaiseksi? *puistatus*
Minun oli pakko ihan kysyä kun mummu taas valitti ettei ole saanut hoitaa vauvaa tarpeeksi, että etkös sinä eilen täällä käynyt ja hoidit..? Ei kuulemma lasketa koska minä olin paikalla. On tuotu kalenterista leikeltyjä jonninjoutavia meno ideoita, yritetty lähes pakottaa lähtemään yksin kauppareissulle tai ainakin nukkumaan, "ennen viittä et nouse" saatesanoin. Ei ole vaikea arvata kiinnostaako pakotetut aikarajatut päikkärit tai menemiset. Mummu saanut vaihdella vaippaa ja sylitellä vapaasti minun läsnäollenkin mutta ei riitä eikä kelpaa!
En keksi mitään muuta syytä kuin seksuaalnen hyväksikäyttö, miksi kukaan haluaisi olla toisen ihmisen lapsen kanssa keskenään, vailla valvovia silmiä. Isomman lapsen kanssa kyse voisi olla myös mahdollisuudesta manipuloida lasta, puhua asioita, joihin ei halua vanhempien puuttuvan tai niitä kuulevan. Muuten hyvin outo toivomus. ”En halua, että näet, kun olen lapsesi kanssa.”
Tai sitten vauvakuumeisen mummon iltatähti-illuusio särkyy kun lapsen oikea äiti on paikalla. Eikä silloin saa olla se ykkönen, lohduttaja, tarpeisiin vastaaja.
Tämä ketju on ollut itselleni todella hyödyllinen, juurikin tällaisten pienten - mutta minulle suurten - oivallusten vuoksi. Minulla on vasta yksi lapsi, joka on vajaan vuoden vanha, mutta olen kamppaillut anoppini suhteen monien samanlaisten asioiden kanssa kuin ketjuun kirjoittaneet.
Kaikkea en jaksa selittää, mutta tuohon kommenttiin liittyen, minunkin anoppini on selvästi harmissaan, jos olen kotona kun hän tulee käymään/menen mukaan hänen luo kahville. Yhdessä vaiheessa hän yritti kovasti saada miestä käymään kylässä täysimetyksellä olevan kanssa ilman minua, mutta tähän mies puuttui ihan pyytämättäkin kun hänelläkin alkoi se ärsyttämään kaiken muun päälle.
Jotain tuollaista mielikuvitusleikkiä varmaan anopillani on, sillä hän juurikin tätä tyyppiä, joka "vahingossa" kutsuu itseä äidiksi lapsenlapselle, puhuu "minun tytöstä" kun puhuu lapsestamme jne.
No mitään anoppi ei ole tehnyt, jota ketjussa ei olisi jo puitu, mutta yksi ilmiö itseäni on ihmetyttänyt, sillä kuitenkin olen aina pitänyt anoppiani kuitenkin ihan henkisesti terveenä. Hän nimittäin selvästi ilahtuu ja innostuu, jos kuulee että minä en ole lapseni seurassa! Siis vaikka ei itsekään olisi tämän seurassa. En siis kuvittele tätä, sillä mieheni tämän ensin huomasi ja minulle kertoi, että käyttäytyypä äitinsä asian suhteen oudosti. Jos mies sanoo äidilleen, että torstaina x (minä) menee jumppaan ja hän on yksin lapsen kanssa, niin anoppi aivan silminnähden innostuu ja ilahtuu asiasta ja soittaa heti kärppänä miehelle kun minun jumppa alkaa. Jos esim. mies laittaa hänelle kuvan lapsestamme, niin vastaus on lähes aina: missä x on, onko x kotona teidän kanssa? Tai jos hän soittaa, niin kysyy ensimmäisenä mieheltä, onko x kotona? Minusta aika epäkohteliastakin..
Siitä ilosta ja innosta en edes aloita, kun lapsemme menee hoitoon hänen tyttärelle.. soittelee tyttärelleen koko hoidossa olo ajan ja haluaa että käly lähettää hänelle kokoajan kuvia hänestä ja lapsesta jne. Kellään muulla tällaista? Mistä tuollainen ilo ja into johtuu? Ei siis selvästi ole minun "oman ajan" vuoksi iloinen, vaan sen vuoksi etten ole lapseni seurassa. Emme ole mitenkään riidoissa, mutta etäiset välit on em. asioiden vuoksi luonnollisesti.
Miehen äiti tekee juuri tuota. Alle vuotias meilläkin eikä kyläile anoppilassa ilman minua, just siksi kun anoppi on jopa pakkomielteinen näkemään lasta niin etten minä ole läsnä. En koe että hänelle pitää se ilo antaa.
Eli periaatteesta ja vallanhalusta estät mummon ja lapsen tapaamiset ilman sinua. Ihan vaan koska sinä haluat ja voit. Turha ihmetellä jos anoppi ei sinua jaksa,peili voi auttaa kun syypäätä haet, kun on huonot välit. Ärsyttävää lapsellista touhua.
Millä lailla? Mummon käytöshän on ihan sairasta ja silti saa lasta tavata.
Meillä samanlainen häirikkö. Istuu pimeellä pihalla ollakseen lapsen kanssa kahden.
Tuliko lapselle trauma ulkona istumisesta? Asian ydin on suhteellisuuden taju. Mitä kauheata seuraa jos joskus tehään mummon mieliksi kuten miniä jää kotiin rauhassa jos tällanen toive on ollut. Ketä haittaa, lasta ei eli turha vastata sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MollyMinerva kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tää ketju on todella antoisa ja voimauttava.
T. Häirikkösukulaisen uhri
Samaa mieltä ja samantapainen tilanne (äitini ja ex-anoppini molemmat näyttelevät ihanaa isoäitiä ulospäin -- toisiaan eivät kuitenkaan siedä, sen kaikki suvussa tietävät samoin kuin sen ettei äitini siedä aidosti lapsirakasta kummitätiäni -- mutta riittävän pienessä piirissä sitten käyttäytyvät rajattomasti, puhuvat pahaa selän takana, pelaavat perheenjäseniä toisiaan vastaan ja kiusaavat; enempi vähempi narsistiset ex-appeni, isäni, isänisäni ja äitini vanhemmat ovat jo onneksi ehtineet kuolla; vastapainona edesmenneen isänäitini rakastava ja hyväksyvä kotipäivähoito 0-2 ikävuosieni ajan todennäköisesti pelasti henkeni).
Se mikä mulle ei vieläkään, vuosikymmenien pähkäilyn jälkeen aukea / mene jakeluun, vaikka jo lasten taaperoiässä opin tunnistamaan tilanteen ja siihen hyvin varautumaan / reagoimaan: MIKSI narskuisoäiti tahtoisi järjestää likimain kaiken lastenlastensa kanssa yhteisen ohjelman ILMAN vanhempien läsnäoloa? Ja heittää kuvaannollisesti volttia takaperin (käyttää paljon aikaa ja/tai rahaa) että saisi juuri noita valvomattomia tilanteita aikaiseksi? *puistatus*
Minun oli pakko ihan kysyä kun mummu taas valitti ettei ole saanut hoitaa vauvaa tarpeeksi, että etkös sinä eilen täällä käynyt ja hoidit..? Ei kuulemma lasketa koska minä olin paikalla. On tuotu kalenterista leikeltyjä jonninjoutavia meno ideoita, yritetty lähes pakottaa lähtemään yksin kauppareissulle tai ainakin nukkumaan, "ennen viittä et nouse" saatesanoin. Ei ole vaikea arvata kiinnostaako pakotetut aikarajatut päikkärit tai menemiset. Mummu saanut vaihdella vaippaa ja sylitellä vapaasti minun läsnäollenkin mutta ei riitä eikä kelpaa!
En keksi mitään muuta syytä kuin seksuaalnen hyväksikäyttö, miksi kukaan haluaisi olla toisen ihmisen lapsen kanssa keskenään, vailla valvovia silmiä. Isomman lapsen kanssa kyse voisi olla myös mahdollisuudesta manipuloida lasta, puhua asioita, joihin ei halua vanhempien puuttuvan tai niitä kuulevan. Muuten hyvin outo toivomus. ”En halua, että näet, kun olen lapsesi kanssa.”
Tai sitten vauvakuumeisen mummon iltatähti-illuusio särkyy kun lapsen oikea äiti on paikalla. Eikä silloin saa olla se ykkönen, lohduttaja, tarpeisiin vastaaja.
Tämä ketju on ollut itselleni todella hyödyllinen, juurikin tällaisten pienten - mutta minulle suurten - oivallusten vuoksi. Minulla on vasta yksi lapsi, joka on vajaan vuoden vanha, mutta olen kamppaillut anoppini suhteen monien samanlaisten asioiden kanssa kuin ketjuun kirjoittaneet.
Kaikkea en jaksa selittää, mutta tuohon kommenttiin liittyen, minunkin anoppini on selvästi harmissaan, jos olen kotona kun hän tulee käymään/menen mukaan hänen luo kahville. Yhdessä vaiheessa hän yritti kovasti saada miestä käymään kylässä täysimetyksellä olevan kanssa ilman minua, mutta tähän mies puuttui ihan pyytämättäkin kun hänelläkin alkoi se ärsyttämään kaiken muun päälle.
Jotain tuollaista mielikuvitusleikkiä varmaan anopillani on, sillä hän juurikin tätä tyyppiä, joka "vahingossa" kutsuu itseä äidiksi lapsenlapselle, puhuu "minun tytöstä" kun puhuu lapsestamme jne.
No mitään anoppi ei ole tehnyt, jota ketjussa ei olisi jo puitu, mutta yksi ilmiö itseäni on ihmetyttänyt, sillä kuitenkin olen aina pitänyt anoppiani kuitenkin ihan henkisesti terveenä. Hän nimittäin selvästi ilahtuu ja innostuu, jos kuulee että minä en ole lapseni seurassa! Siis vaikka ei itsekään olisi tämän seurassa. En siis kuvittele tätä, sillä mieheni tämän ensin huomasi ja minulle kertoi, että käyttäytyypä äitinsä asian suhteen oudosti. Jos mies sanoo äidilleen, että torstaina x (minä) menee jumppaan ja hän on yksin lapsen kanssa, niin anoppi aivan silminnähden innostuu ja ilahtuu asiasta ja soittaa heti kärppänä miehelle kun minun jumppa alkaa. Jos esim. mies laittaa hänelle kuvan lapsestamme, niin vastaus on lähes aina: missä x on, onko x kotona teidän kanssa? Tai jos hän soittaa, niin kysyy ensimmäisenä mieheltä, onko x kotona? Minusta aika epäkohteliastakin..
Siitä ilosta ja innosta en edes aloita, kun lapsemme menee hoitoon hänen tyttärelle.. soittelee tyttärelleen koko hoidossa olo ajan ja haluaa että käly lähettää hänelle kokoajan kuvia hänestä ja lapsesta jne. Kellään muulla tällaista? Mistä tuollainen ilo ja into johtuu? Ei siis selvästi ole minun "oman ajan" vuoksi iloinen, vaan sen vuoksi etten ole lapseni seurassa. Emme ole mitenkään riidoissa, mutta etäiset välit on em. asioiden vuoksi luonnollisesti.
Miehen äiti tekee juuri tuota. Alle vuotias meilläkin eikä kyläile anoppilassa ilman minua, just siksi kun anoppi on jopa pakkomielteinen näkemään lasta niin etten minä ole läsnä. En koe että hänelle pitää se ilo antaa.
Eli periaatteesta ja vallanhalusta estät mummon ja lapsen tapaamiset ilman sinua. Ihan vaan koska sinä haluat ja voit. Turha ihmetellä jos anoppi ei sinua jaksa,peili voi auttaa kun syypäätä haet, kun on huonot välit. Ärsyttävää lapsellista touhua.
Millä lailla? Mummon käytöshän on ihan sairasta ja silti saa lasta tavata.
Meillä samanlainen häirikkö. Istuu pimeellä pihalla ollakseen lapsen kanssa kahden.
Tuliko lapselle trauma ulkona istumisesta? Asian ydin on suhteellisuuden taju. Mitä kauheata seuraa jos joskus tehään mummon mieliksi kuten miniä jää kotiin rauhassa jos tällanen toive on ollut. Ketä haittaa, lasta ei eli turha vastata sitä.
Miksei mummolle riitä että näkee lapsensa perhettä?
Miksi pitäisi saada istua pimeällä pihalla?
Kyllä minua haittaa sairas käytös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MollyMinerva kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tää ketju on todella antoisa ja voimauttava.
T. Häirikkösukulaisen uhri
Samaa mieltä ja samantapainen tilanne (äitini ja ex-anoppini molemmat näyttelevät ihanaa isoäitiä ulospäin -- toisiaan eivät kuitenkaan siedä, sen kaikki suvussa tietävät samoin kuin sen ettei äitini siedä aidosti lapsirakasta kummitätiäni -- mutta riittävän pienessä piirissä sitten käyttäytyvät rajattomasti, puhuvat pahaa selän takana, pelaavat perheenjäseniä toisiaan vastaan ja kiusaavat; enempi vähempi narsistiset ex-appeni, isäni, isänisäni ja äitini vanhemmat ovat jo onneksi ehtineet kuolla; vastapainona edesmenneen isänäitini rakastava ja hyväksyvä kotipäivähoito 0-2 ikävuosieni ajan todennäköisesti pelasti henkeni).
Se mikä mulle ei vieläkään, vuosikymmenien pähkäilyn jälkeen aukea / mene jakeluun, vaikka jo lasten taaperoiässä opin tunnistamaan tilanteen ja siihen hyvin varautumaan / reagoimaan: MIKSI narskuisoäiti tahtoisi järjestää likimain kaiken lastenlastensa kanssa yhteisen ohjelman ILMAN vanhempien läsnäoloa? Ja heittää kuvaannollisesti volttia takaperin (käyttää paljon aikaa ja/tai rahaa) että saisi juuri noita valvomattomia tilanteita aikaiseksi? *puistatus*
Minun oli pakko ihan kysyä kun mummu taas valitti ettei ole saanut hoitaa vauvaa tarpeeksi, että etkös sinä eilen täällä käynyt ja hoidit..? Ei kuulemma lasketa koska minä olin paikalla. On tuotu kalenterista leikeltyjä jonninjoutavia meno ideoita, yritetty lähes pakottaa lähtemään yksin kauppareissulle tai ainakin nukkumaan, "ennen viittä et nouse" saatesanoin. Ei ole vaikea arvata kiinnostaako pakotetut aikarajatut päikkärit tai menemiset. Mummu saanut vaihdella vaippaa ja sylitellä vapaasti minun läsnäollenkin mutta ei riitä eikä kelpaa!
En keksi mitään muuta syytä kuin seksuaalnen hyväksikäyttö, miksi kukaan haluaisi olla toisen ihmisen lapsen kanssa keskenään, vailla valvovia silmiä. Isomman lapsen kanssa kyse voisi olla myös mahdollisuudesta manipuloida lasta, puhua asioita, joihin ei halua vanhempien puuttuvan tai niitä kuulevan. Muuten hyvin outo toivomus. ”En halua, että näet, kun olen lapsesi kanssa.”
Tai sitten vauvakuumeisen mummon iltatähti-illuusio särkyy kun lapsen oikea äiti on paikalla. Eikä silloin saa olla se ykkönen, lohduttaja, tarpeisiin vastaaja.
Tämä ketju on ollut itselleni todella hyödyllinen, juurikin tällaisten pienten - mutta minulle suurten - oivallusten vuoksi. Minulla on vasta yksi lapsi, joka on vajaan vuoden vanha, mutta olen kamppaillut anoppini suhteen monien samanlaisten asioiden kanssa kuin ketjuun kirjoittaneet.
Kaikkea en jaksa selittää, mutta tuohon kommenttiin liittyen, minunkin anoppini on selvästi harmissaan, jos olen kotona kun hän tulee käymään/menen mukaan hänen luo kahville. Yhdessä vaiheessa hän yritti kovasti saada miestä käymään kylässä täysimetyksellä olevan kanssa ilman minua, mutta tähän mies puuttui ihan pyytämättäkin kun hänelläkin alkoi se ärsyttämään kaiken muun päälle.
Jotain tuollaista mielikuvitusleikkiä varmaan anopillani on, sillä hän juurikin tätä tyyppiä, joka "vahingossa" kutsuu itseä äidiksi lapsenlapselle, puhuu "minun tytöstä" kun puhuu lapsestamme jne.
No mitään anoppi ei ole tehnyt, jota ketjussa ei olisi jo puitu, mutta yksi ilmiö itseäni on ihmetyttänyt, sillä kuitenkin olen aina pitänyt anoppiani kuitenkin ihan henkisesti terveenä. Hän nimittäin selvästi ilahtuu ja innostuu, jos kuulee että minä en ole lapseni seurassa! Siis vaikka ei itsekään olisi tämän seurassa. En siis kuvittele tätä, sillä mieheni tämän ensin huomasi ja minulle kertoi, että käyttäytyypä äitinsä asian suhteen oudosti. Jos mies sanoo äidilleen, että torstaina x (minä) menee jumppaan ja hän on yksin lapsen kanssa, niin anoppi aivan silminnähden innostuu ja ilahtuu asiasta ja soittaa heti kärppänä miehelle kun minun jumppa alkaa. Jos esim. mies laittaa hänelle kuvan lapsestamme, niin vastaus on lähes aina: missä x on, onko x kotona teidän kanssa? Tai jos hän soittaa, niin kysyy ensimmäisenä mieheltä, onko x kotona? Minusta aika epäkohteliastakin..
Siitä ilosta ja innosta en edes aloita, kun lapsemme menee hoitoon hänen tyttärelle.. soittelee tyttärelleen koko hoidossa olo ajan ja haluaa että käly lähettää hänelle kokoajan kuvia hänestä ja lapsesta jne. Kellään muulla tällaista? Mistä tuollainen ilo ja into johtuu? Ei siis selvästi ole minun "oman ajan" vuoksi iloinen, vaan sen vuoksi etten ole lapseni seurassa. Emme ole mitenkään riidoissa, mutta etäiset välit on em. asioiden vuoksi luonnollisesti.
Miehen äiti tekee juuri tuota. Alle vuotias meilläkin eikä kyläile anoppilassa ilman minua, just siksi kun anoppi on jopa pakkomielteinen näkemään lasta niin etten minä ole läsnä. En koe että hänelle pitää se ilo antaa.
Eli periaatteesta ja vallanhalusta estät mummon ja lapsen tapaamiset ilman sinua. Ihan vaan koska sinä haluat ja voit. Turha ihmetellä jos anoppi ei sinua jaksa,peili voi auttaa kun syypäätä haet, kun on huonot välit. Ärsyttävää lapsellista touhua.
Millä lailla? Mummon käytöshän on ihan sairasta ja silti saa lasta tavata.
Meillä samanlainen häirikkö. Istuu pimeellä pihalla ollakseen lapsen kanssa kahden.
Tuliko lapselle trauma ulkona istumisesta? Asian ydin on suhteellisuuden taju. Mitä kauheata seuraa jos joskus tehään mummon mieliksi kuten miniä jää kotiin rauhassa jos tällanen toive on ollut. Ketä haittaa, lasta ei eli turha vastata sitä.
Anoppi vähät välittää minun tunteistani tai toiveistani. Miksi hitossa minun pitäisi, omaa lastani välikappaleena käyttäen, pyrkiä miellyttämään häntä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MollyMinerva kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tää ketju on todella antoisa ja voimauttava.
T. Häirikkösukulaisen uhri
Samaa mieltä ja samantapainen tilanne (äitini ja ex-anoppini molemmat näyttelevät ihanaa isoäitiä ulospäin -- toisiaan eivät kuitenkaan siedä, sen kaikki suvussa tietävät samoin kuin sen ettei äitini siedä aidosti lapsirakasta kummitätiäni -- mutta riittävän pienessä piirissä sitten käyttäytyvät rajattomasti, puhuvat pahaa selän takana, pelaavat perheenjäseniä toisiaan vastaan ja kiusaavat; enempi vähempi narsistiset ex-appeni, isäni, isänisäni ja äitini vanhemmat ovat jo onneksi ehtineet kuolla; vastapainona edesmenneen isänäitini rakastava ja hyväksyvä kotipäivähoito 0-2 ikävuosieni ajan todennäköisesti pelasti henkeni).
Se mikä mulle ei vieläkään, vuosikymmenien pähkäilyn jälkeen aukea / mene jakeluun, vaikka jo lasten taaperoiässä opin tunnistamaan tilanteen ja siihen hyvin varautumaan / reagoimaan: MIKSI narskuisoäiti tahtoisi järjestää likimain kaiken lastenlastensa kanssa yhteisen ohjelman ILMAN vanhempien läsnäoloa? Ja heittää kuvaannollisesti volttia takaperin (käyttää paljon aikaa ja/tai rahaa) että saisi juuri noita valvomattomia tilanteita aikaiseksi? *puistatus*
Minun oli pakko ihan kysyä kun mummu taas valitti ettei ole saanut hoitaa vauvaa tarpeeksi, että etkös sinä eilen täällä käynyt ja hoidit..? Ei kuulemma lasketa koska minä olin paikalla. On tuotu kalenterista leikeltyjä jonninjoutavia meno ideoita, yritetty lähes pakottaa lähtemään yksin kauppareissulle tai ainakin nukkumaan, "ennen viittä et nouse" saatesanoin. Ei ole vaikea arvata kiinnostaako pakotetut aikarajatut päikkärit tai menemiset. Mummu saanut vaihdella vaippaa ja sylitellä vapaasti minun läsnäollenkin mutta ei riitä eikä kelpaa!
En keksi mitään muuta syytä kuin seksuaalnen hyväksikäyttö, miksi kukaan haluaisi olla toisen ihmisen lapsen kanssa keskenään, vailla valvovia silmiä. Isomman lapsen kanssa kyse voisi olla myös mahdollisuudesta manipuloida lasta, puhua asioita, joihin ei halua vanhempien puuttuvan tai niitä kuulevan. Muuten hyvin outo toivomus. ”En halua, että näet, kun olen lapsesi kanssa.”
Tai sitten vauvakuumeisen mummon iltatähti-illuusio särkyy kun lapsen oikea äiti on paikalla. Eikä silloin saa olla se ykkönen, lohduttaja, tarpeisiin vastaaja.
Tämä ketju on ollut itselleni todella hyödyllinen, juurikin tällaisten pienten - mutta minulle suurten - oivallusten vuoksi. Minulla on vasta yksi lapsi, joka on vajaan vuoden vanha, mutta olen kamppaillut anoppini suhteen monien samanlaisten asioiden kanssa kuin ketjuun kirjoittaneet.
Kaikkea en jaksa selittää, mutta tuohon kommenttiin liittyen, minunkin anoppini on selvästi harmissaan, jos olen kotona kun hän tulee käymään/menen mukaan hänen luo kahville. Yhdessä vaiheessa hän yritti kovasti saada miestä käymään kylässä täysimetyksellä olevan kanssa ilman minua, mutta tähän mies puuttui ihan pyytämättäkin kun hänelläkin alkoi se ärsyttämään kaiken muun päälle.
Jotain tuollaista mielikuvitusleikkiä varmaan anopillani on, sillä hän juurikin tätä tyyppiä, joka "vahingossa" kutsuu itseä äidiksi lapsenlapselle, puhuu "minun tytöstä" kun puhuu lapsestamme jne.
No mitään anoppi ei ole tehnyt, jota ketjussa ei olisi jo puitu, mutta yksi ilmiö itseäni on ihmetyttänyt, sillä kuitenkin olen aina pitänyt anoppiani kuitenkin ihan henkisesti terveenä. Hän nimittäin selvästi ilahtuu ja innostuu, jos kuulee että minä en ole lapseni seurassa! Siis vaikka ei itsekään olisi tämän seurassa. En siis kuvittele tätä, sillä mieheni tämän ensin huomasi ja minulle kertoi, että käyttäytyypä äitinsä asian suhteen oudosti. Jos mies sanoo äidilleen, että torstaina x (minä) menee jumppaan ja hän on yksin lapsen kanssa, niin anoppi aivan silminnähden innostuu ja ilahtuu asiasta ja soittaa heti kärppänä miehelle kun minun jumppa alkaa. Jos esim. mies laittaa hänelle kuvan lapsestamme, niin vastaus on lähes aina: missä x on, onko x kotona teidän kanssa? Tai jos hän soittaa, niin kysyy ensimmäisenä mieheltä, onko x kotona? Minusta aika epäkohteliastakin..
Siitä ilosta ja innosta en edes aloita, kun lapsemme menee hoitoon hänen tyttärelle.. soittelee tyttärelleen koko hoidossa olo ajan ja haluaa että käly lähettää hänelle kokoajan kuvia hänestä ja lapsesta jne. Kellään muulla tällaista? Mistä tuollainen ilo ja into johtuu? Ei siis selvästi ole minun "oman ajan" vuoksi iloinen, vaan sen vuoksi etten ole lapseni seurassa. Emme ole mitenkään riidoissa, mutta etäiset välit on em. asioiden vuoksi luonnollisesti.
Miehen äiti tekee juuri tuota. Alle vuotias meilläkin eikä kyläile anoppilassa ilman minua, just siksi kun anoppi on jopa pakkomielteinen näkemään lasta niin etten minä ole läsnä. En koe että hänelle pitää se ilo antaa.
Eli periaatteesta ja vallanhalusta estät mummon ja lapsen tapaamiset ilman sinua. Ihan vaan koska sinä haluat ja voit. Turha ihmetellä jos anoppi ei sinua jaksa,peili voi auttaa kun syypäätä haet, kun on huonot välit. Ärsyttävää lapsellista touhua.
Millä lailla? Mummon käytöshän on ihan sairasta ja silti saa lasta tavata.
Meillä samanlainen häirikkö. Istuu pimeellä pihalla ollakseen lapsen kanssa kahden.
Tuliko lapselle trauma ulkona istumisesta? Asian ydin on suhteellisuuden taju. Mitä kauheata seuraa jos joskus tehään mummon mieliksi kuten miniä jää kotiin rauhassa jos tällanen toive on ollut. Ketä haittaa, lasta ei eli turha vastata sitä.
Antaisitko sinä lapses mulle hoitoon vaan jos mä haluan, lapselle ei tapahtuisi mitään ikävää, mulla on kaksi omaakin lasta, mutta sua mä en halua nähdä?
Tai jos sisaruksesi kumppani haluaisi lapsesi hoitoon itselleen niin ettei kukaan muu ole paikalla?
Tai lapsen täti tai setä tai isovaari. Mitään kauheaa ei tapahtuisi mutta kovasti lastasi haluttais saada hoitoon, mutta vain niin ettei kukaan muu ole paikalla etenkään sinä.
Miksi se lapsi pitäisi antaa kenellekkään hoitoon, etenkin jos pyynnöt ja halut on noin outoja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ei viety koskaan yökylään sukulaisille lapsena, ekan kerran teininä 13-vuotiaana ja jouduin soittaa vanhemmille illalla ennen nukkumaanmenoa että tulkaa hakemaan kun tuli ihan kauhea ahdistuskohtaus ja sellainen tunne että pitää päästä kotiin. Vietin kaikki lomat vain perheeni seurassa.
Seuraavan kerran lähdin ulkomaanmatkoille 20-vuotiaan poikaystävän kanssa 19-vuotiaana, jo parin päivän päästä tuli kamala koti-ikävä, stressasin ja jännitin loppuloman ja halusin vaan päästä kotiin.
Nykyään minua ahdistaa todella paljon lähteä minnekään vieraaseen paikkaan tai hotelliin yöksi, ja olen sentään jo 38-vuotias, enkä ole halunnut lapsia, myös sen takia jottei niille tulisi samanlaista ahdistusta :(
Juuri tämän takia lapsia kannattaa yökyläilyttää pienestä pitäen, ettei takerruta sinne neljän seinän sisälle. Se on tavallaan jonkinlaista irtautumista vanhemmista ja kodista hetkeksi. Lapsi kokee, että muuallakin, kuin kotona, on hyvä olla. Lapselle tekee hyvää tottua myös muihin ihmisiin, kuin pelkästään kotiväkeen. Se on sitä sosiaalista kasvua ja kuin laittaisi rahaa pankkiin tulevaisuutta varten.
Minä olen ollut usein hoidettavana sukulaisilla ja jopa 2-3 vuotiaana äitini lähti viikoksi lomalle ulkomaille ja pukkasi minut jollekin kaverilleen. Ei siis edes sukulainen. Ja minä olen samanlainen kuin tuo aikaisempi kommentoija. Työn ja tuskan kautta pääsin muuttamaan 21 vuotiaana omilleni. Silloin olin ekaa kertaa yötä yksin. Mutta siinä onkin sitten aikalailla saavutukseni, koska perusturvan tunne puuttuu. Aloin myöhemmin (lapsena) myös vierastamaan niitäkin sukulaisia joilla olin ollut, koska pelkäsin että he vievät minut pois kotoa :D
Itsellä vähän samanlainen kokemus. Muistan lapsena kokeneeni paljon ahdistusta juuri kotoa pois joutumisesta vaikkei lapsi sitä osaakaan ilmaista ulospäin. Perusturvallisuuden tunne kärsinyt. Enpä aio omaa lasta altistaa samalle.
Minulla on kaveri/tuttava jolla on mielenkiintoinen logiikka liittyen tuohon hoitoonjättämiseen. On hoidattanut poikaansa appivanhemmillaan 2kk ikäisestä lähtien, perustellut sillä että "ei elämän tarvitse muuttua kokonaan vaikka on lapsi", käy ahkerasti baareissa ja keikoilla. Nykyään 1,5v. poika itkee kuin tapettava kun jää mummolaan mutta äitinsä vain huikkaa heipat ja häipyy viikonlopuksi, arkipäivät poika on päiväkodissa. Sanoi että lapsi osoittaa vain mieltään ja jos hän reagoisi siihen, poika saisi tahtonsa läpi. Pojalla ei tullut minkäänlaista vierastuskautta ja äitinsä kehuskeli asialla, kun on opettanut niin sosiaaliseksi ja reippaaksi pojan. Lapsi suhtautuu kaikkiin vieraisiin, myös minuun, erittäin varautuneesti ja pälyilee äitiään koko ajan eikä uskalla aloittaa leikkiä. Mummonsa on ollut ilmeisen tyytyväinen järjestelyyn, kaverini naureskelee kuinka poika ei haluaisi lähteä mummolasta hänen mukaansa. Poika ei varmaan kunnolla edes tiedä missä hänen kotinsa on ja keneen hän voi oikeasti täysin luottaa. Olen ottanut asian varovasti esille kaverini kanssa mutta hän ihan todella kuvittelee toteuttavansa jotain omaa nerokasta kasvatustyyliään ja piikittelee minua kun en anna vauvoja yöksi minnekään, "sä oot just sellainen ripustautuva äiti, heh heh hee..."
Tätä nyt et voi laittaa mummon syyksi kuitenkaan. Äiti tässä on se jonka pitäisi tietää paremmin.
Ja mistä tiedät kuinka tyytyväinen mummo ihan oikeasti on?
Ehkä hän tekee tuossa tilanteessa sen minkä voi eikä ehkä ala sinulle tai jollekin muulle ulkopuoliselle todellista mielipidettään ilmaisemaan.
Tai sitten tapa menee tuossa perheessä sukupolvelta toiselle.
Taitaa mummo tehdä parhaansa , ettei vauvan tarvitse katsella /kuunnella baareissa juoksevaa äitiä, puhumattakaan darrajurrissa sössötystä miten " äiti rakastaa". Lapsi saa viikonloppuihinsa turvaa mummolta, äiti vaikuttaa kypsymättömästä, jos kuvittelee, ettei elämäntapojaan tarvitse muuttaa vauvan takia...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MollyMinerva kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tää ketju on todella antoisa ja voimauttava.
T. Häirikkösukulaisen uhri
Samaa mieltä ja samantapainen tilanne (äitini ja ex-anoppini molemmat näyttelevät ihanaa isoäitiä ulospäin -- toisiaan eivät kuitenkaan siedä, sen kaikki suvussa tietävät samoin kuin sen ettei äitini siedä aidosti lapsirakasta kummitätiäni -- mutta riittävän pienessä piirissä sitten käyttäytyvät rajattomasti, puhuvat pahaa selän takana, pelaavat perheenjäseniä toisiaan vastaan ja kiusaavat; enempi vähempi narsistiset ex-appeni, isäni, isänisäni ja äitini vanhemmat ovat jo onneksi ehtineet kuolla; vastapainona edesmenneen isänäitini rakastava ja hyväksyvä kotipäivähoito 0-2 ikävuosieni ajan todennäköisesti pelasti henkeni).
Se mikä mulle ei vieläkään, vuosikymmenien pähkäilyn jälkeen aukea / mene jakeluun, vaikka jo lasten taaperoiässä opin tunnistamaan tilanteen ja siihen hyvin varautumaan / reagoimaan: MIKSI narskuisoäiti tahtoisi järjestää likimain kaiken lastenlastensa kanssa yhteisen ohjelman ILMAN vanhempien läsnäoloa? Ja heittää kuvaannollisesti volttia takaperin (käyttää paljon aikaa ja/tai rahaa) että saisi juuri noita valvomattomia tilanteita aikaiseksi? *puistatus*
Minun oli pakko ihan kysyä kun mummu taas valitti ettei ole saanut hoitaa vauvaa tarpeeksi, että etkös sinä eilen täällä käynyt ja hoidit..? Ei kuulemma lasketa koska minä olin paikalla. On tuotu kalenterista leikeltyjä jonninjoutavia meno ideoita, yritetty lähes pakottaa lähtemään yksin kauppareissulle tai ainakin nukkumaan, "ennen viittä et nouse" saatesanoin. Ei ole vaikea arvata kiinnostaako pakotetut aikarajatut päikkärit tai menemiset. Mummu saanut vaihdella vaippaa ja sylitellä vapaasti minun läsnäollenkin mutta ei riitä eikä kelpaa!
En keksi mitään muuta syytä kuin seksuaalnen hyväksikäyttö, miksi kukaan haluaisi olla toisen ihmisen lapsen kanssa keskenään, vailla valvovia silmiä. Isomman lapsen kanssa kyse voisi olla myös mahdollisuudesta manipuloida lasta, puhua asioita, joihin ei halua vanhempien puuttuvan tai niitä kuulevan. Muuten hyvin outo toivomus. ”En halua, että näet, kun olen lapsesi kanssa.”
Tai sitten vauvakuumeisen mummon iltatähti-illuusio särkyy kun lapsen oikea äiti on paikalla. Eikä silloin saa olla se ykkönen, lohduttaja, tarpeisiin vastaaja.
Tämä ketju on ollut itselleni todella hyödyllinen, juurikin tällaisten pienten - mutta minulle suurten - oivallusten vuoksi. Minulla on vasta yksi lapsi, joka on vajaan vuoden vanha, mutta olen kamppaillut anoppini suhteen monien samanlaisten asioiden kanssa kuin ketjuun kirjoittaneet.
Kaikkea en jaksa selittää, mutta tuohon kommenttiin liittyen, minunkin anoppini on selvästi harmissaan, jos olen kotona kun hän tulee käymään/menen mukaan hänen luo kahville. Yhdessä vaiheessa hän yritti kovasti saada miestä käymään kylässä täysimetyksellä olevan kanssa ilman minua, mutta tähän mies puuttui ihan pyytämättäkin kun hänelläkin alkoi se ärsyttämään kaiken muun päälle.
Jotain tuollaista mielikuvitusleikkiä varmaan anopillani on, sillä hän juurikin tätä tyyppiä, joka "vahingossa" kutsuu itseä äidiksi lapsenlapselle, puhuu "minun tytöstä" kun puhuu lapsestamme jne.
No mitään anoppi ei ole tehnyt, jota ketjussa ei olisi jo puitu, mutta yksi ilmiö itseäni on ihmetyttänyt, sillä kuitenkin olen aina pitänyt anoppiani kuitenkin ihan henkisesti terveenä. Hän nimittäin selvästi ilahtuu ja innostuu, jos kuulee että minä en ole lapseni seurassa! Siis vaikka ei itsekään olisi tämän seurassa. En siis kuvittele tätä, sillä mieheni tämän ensin huomasi ja minulle kertoi, että käyttäytyypä äitinsä asian suhteen oudosti. Jos mies sanoo äidilleen, että torstaina x (minä) menee jumppaan ja hän on yksin lapsen kanssa, niin anoppi aivan silminnähden innostuu ja ilahtuu asiasta ja soittaa heti kärppänä miehelle kun minun jumppa alkaa. Jos esim. mies laittaa hänelle kuvan lapsestamme, niin vastaus on lähes aina: missä x on, onko x kotona teidän kanssa? Tai jos hän soittaa, niin kysyy ensimmäisenä mieheltä, onko x kotona? Minusta aika epäkohteliastakin..
Siitä ilosta ja innosta en edes aloita, kun lapsemme menee hoitoon hänen tyttärelle.. soittelee tyttärelleen koko hoidossa olo ajan ja haluaa että käly lähettää hänelle kokoajan kuvia hänestä ja lapsesta jne. Kellään muulla tällaista? Mistä tuollainen ilo ja into johtuu? Ei siis selvästi ole minun "oman ajan" vuoksi iloinen, vaan sen vuoksi etten ole lapseni seurassa. Emme ole mitenkään riidoissa, mutta etäiset välit on em. asioiden vuoksi luonnollisesti.
Miehen äiti tekee juuri tuota. Alle vuotias meilläkin eikä kyläile anoppilassa ilman minua, just siksi kun anoppi on jopa pakkomielteinen näkemään lasta niin etten minä ole läsnä. En koe että hänelle pitää se ilo antaa.
Eli periaatteesta ja vallanhalusta estät mummon ja lapsen tapaamiset ilman sinua. Ihan vaan koska sinä haluat ja voit. Turha ihmetellä jos anoppi ei sinua jaksa,peili voi auttaa kun syypäätä haet, kun on huonot välit. Ärsyttävää lapsellista touhua.
Millä lailla? Mummon käytöshän on ihan sairasta ja silti saa lasta tavata.
Meillä samanlainen häirikkö. Istuu pimeellä pihalla ollakseen lapsen kanssa kahden.
Tuliko lapselle trauma ulkona istumisesta? Asian ydin on suhteellisuuden taju. Mitä kauheata seuraa jos joskus tehään mummon mieliksi kuten miniä jää kotiin rauhassa jos tällanen toive on ollut. Ketä haittaa, lasta ei eli turha vastata sitä.
Jos minä huoltajana arvioin ihmisen mielenterveydessä häikkää niin älä edes unta näe, että sellaiselle ihmiselle antaisin lapseni.
Kyllä. Sulta pettää nyt suhteellisuudentaju.
Sairaalta kuulostaa!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En antaisi lasta mummolle.
Millaisin sanoin/elein estäisit mummon ottamasta vauvan? Siis hän lähestyy puolijuoksua kädet ojossa ja puhelee jo "voi rakas, rakas kulta" ja puristaa vauvan rintaansa vasten aivan autuaana. Yleensä menee vielä polvilleen lattialle ja heijaa vauvaa sylissään.....
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MollyMinerva kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tää ketju on todella antoisa ja voimauttava.
T. Häirikkösukulaisen uhri
Samaa mieltä ja samantapainen tilanne (äitini ja ex-anoppini molemmat näyttelevät ihanaa isoäitiä ulospäin -- toisiaan eivät kuitenkaan siedä, sen kaikki suvussa tietävät samoin kuin sen ettei äitini siedä aidosti lapsirakasta kummitätiäni -- mutta riittävän pienessä piirissä sitten käyttäytyvät rajattomasti, puhuvat pahaa selän takana, pelaavat perheenjäseniä toisiaan vastaan ja kiusaavat; enempi vähempi narsistiset ex-appeni, isäni, isänisäni ja äitini vanhemmat ovat jo onneksi ehtineet kuolla; vastapainona edesmenneen isänäitini rakastava ja hyväksyvä kotipäivähoito 0-2 ikävuosieni ajan todennäköisesti pelasti henkeni).
Se mikä mulle ei vieläkään, vuosikymmenien pähkäilyn jälkeen aukea / mene jakeluun, vaikka jo lasten taaperoiässä opin tunnistamaan tilanteen ja siihen hyvin varautumaan / reagoimaan: MIKSI narskuisoäiti tahtoisi järjestää likimain kaiken lastenlastensa kanssa yhteisen ohjelman ILMAN vanhempien läsnäoloa? Ja heittää kuvaannollisesti volttia takaperin (käyttää paljon aikaa ja/tai rahaa) että saisi juuri noita valvomattomia tilanteita aikaiseksi? *puistatus*
Minun oli pakko ihan kysyä kun mummu taas valitti ettei ole saanut hoitaa vauvaa tarpeeksi, että etkös sinä eilen täällä käynyt ja hoidit..? Ei kuulemma lasketa koska minä olin paikalla. On tuotu kalenterista leikeltyjä jonninjoutavia meno ideoita, yritetty lähes pakottaa lähtemään yksin kauppareissulle tai ainakin nukkumaan, "ennen viittä et nouse" saatesanoin. Ei ole vaikea arvata kiinnostaako pakotetut aikarajatut päikkärit tai menemiset. Mummu saanut vaihdella vaippaa ja sylitellä vapaasti minun läsnäollenkin mutta ei riitä eikä kelpaa!
En keksi mitään muuta syytä kuin seksuaalnen hyväksikäyttö, miksi kukaan haluaisi olla toisen ihmisen lapsen kanssa keskenään, vailla valvovia silmiä. Isomman lapsen kanssa kyse voisi olla myös mahdollisuudesta manipuloida lasta, puhua asioita, joihin ei halua vanhempien puuttuvan tai niitä kuulevan. Muuten hyvin outo toivomus. ”En halua, että näet, kun olen lapsesi kanssa.”
Toisaalta voi olla niinkin, ettei pysty olemaan normaalisti jos äiti/isä kyttää vieressä leikkejä haukan lailla, kaikkea kommentoiden, kaikessa häiriköiden. Näitäkin on.
Niin ja valopäille tiedoksi, en ole mummo, vaan pikkulapsen äiti, mutta ymmärrän myös isovanhempien puolen asiasta. Täällä palstalla on joskus kyllä kauhean mustavalkoista ja puolueellista keskustelua, eikä kai sitten kapasiteetti riitä miettimään muita vaihtoehtoja siihen, miksi tilanne on mitä on, kun on niin kiire loukkaantua ja demonisoida.
Kysymys sinulle muuten, onko taustalla jotakin hyväksikäyttö vai onko sinulla sen suuntaisia ajatuksia, koska ei tuo ihan terveeltä suhtautimiselta kuulosta, olettaa heti jotakin tuollaista.
Alue: Aihe vapaa
Sekin kyllä. Mielikuvileikkejä.