Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?

nukka
18.10.2018 |

Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.

Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.

Kommentit (10673)

Vierailija
2681/10673 |
17.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Pojan lapset on opetettu televisioon, tableteihin ja älypuhelimiin. Aamulla lastenohjelmat niin vanhemmat saa laitettua itsensä töihin tai nukuttua pitempään. Sitten autossa tai kotona kun tullaan niin tabletit. Älypuhelimet jos tabletista loppuu akku.

Ennen oli kyläreissun aikana vanhempien älypuhelimet, nyt kylässä, ruokapöydässä ja ravintolassa on tabletit ja molemmilla pienillä. Lapset ovat kyllä nätisti pöydässä mutta eivät puhu paljon mitään, toisella puheen kehitys on viivästynyt. Ei kiinnosta ulkoilu tai piirtäminen, elokuvat kiinnostaa ja pelit.

Mutta ei tarvitse miettiä mitkä ovat säännöt kotona tai mummolassa, samat säännöt ja lapsia ei tarvitse kieltääkään mistään, aina nököttävät nenä kiinni ruudussa.

Meillä on niin päin että ne on isovanhemmat jotka tuputtaa/antaa ruutua. Toisessa mummolassa etsitään automaattisesti lastenohjelmia pyörimään puolen olkkarin kokoiselta ruudulta, vaikka minä yritän sanoa että lapset vois kyllä vaikka osallistua jutteluun edes kuulumisten kertomisen verran ja leikkiä. Toisessa mummolassa lapset ovat serkkujen mallia seuraten oppineet että kysymällä "saaks tabletin" sen saa aina. Kun ovat ilman vanhempia kylässä niin en voi kontrolloida (joskin pelien ikärajoista olen vaatinut pitämään kiinni), mutta jos ollaan siellä porukalla niin sanon kyllä että ei, nyt ei olla ruudulla, nyt ollaan ihmisten kanssa, eikä nuo siihen vastaan vikise vaan hakee lautapelin. Minusta olisi kiva jos lapsille jäisi mummoloista mieleen muutakin kuin karkki ja ruudut. Mummoloissa olisi niin paljon muutakin tykättävää ja innostuttavaa nyt kun ovat vielä suht pieniä, niin kuin vaikka ne mummot!

Vierailija
2682/10673 |
17.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähes jokaisessa kommentissa lukee, että älkää puuttuko lasten kasvatukseen ja joku mummeli kertoo ettei puutu ja esimerkkejä missä vanhemmat mokailevat lapsen kasvatuksessa - niin joku äityli ilmaisee ettei tuo kommentti oikeastaan kuulu tähän ketjuun.. mä en tajua teitä, en niin millään.

Luehan tarkemmin ennenkun keuhkoat. Tuo mummohan kyllä puuttui ja aivan aiheellisesti. Tämä on vertaistukiketju tietynlaista problematiikkaa kohtaaville, se on ihan totta.

Millä tavalla tuo mummo puuttui? Tarkoitatko, että hän kielsi kotonaan, joo ja kyllä. Miten hän puuttui lasten kasvatukseen? Kieltämällä hajottamasta televisiota ja hakkaamasta koiraa? Nuohan ovat ääritapauksia. Ei mummo sanonut sanaakaan vaikka hiekkalaatikolla kun äiti lässytti. Siinä tarvittiin varmaan mummolta hermoja!

Niin, kielsi kotonaan eli puuttui ja aivan aiheesta. Hiekkalaatikkotilanteesta on vain mummon näkökulma, voi olla ettei hän ymmärrä lapsen äidin tapaa kasvattaa ensisijaisesti puhumalla. Siihen, että toimiiko metodi vai ei, en ota kantaa mutta se ei lopulta mummon vastuulla oleva asia ole. Mummo voi a) kieltäytyä ottamasta lapsia kylään ellei hänen kotonaan noudateta käytöstapoja b) kieltää lapsia itse kun kyläilevät tai c) puhua kasvatuksellisista asioista lasten vanhempien kanssa niin etteivät lapset ole läsnä.

Eijeijei c) mummot eivät puutu kasvatuksellisiin asioihin - se nyt tästä ketjusta pitää oppia sinunkin. Jäähynurkkaa!

Älä yritä saivarrella. Jokaisella on _omassa kodissaan_ oikeus vaatia vierailtaan käytöstapoja sekä vieraiden lapsilta. Tämä mummo ei mene miniän kotiin jäkättämään ja määräilemään, toisin kuin lukemattomat tämän ketjun anopit. Toisekseen, yleinen ongelma näyttää olevan se ettei lasten vanhemmilla saisi olla oikeutta komentaa omia lapsiaan, eli mummolassa mummo ja pappa haluavat sallia asioita jotka ovat kotona kielletty. Asetelma on siis kovin toisenlainen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
2683/10673 |
17.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä toinen poika lakkasi käymästä sunnuntaibrunssilla :( nyt on suru, että mitä on tapahtunut, poika välttelee puhumasta aiheesta.

No onneksi! Pojan perheessä on puhuttu, että tuo on outoa ja poika on valinnut perheensä!! On outoa ettei pojan vaimoa kutsuta brunssille niin nyt poika on valinnut oikein.

Tuota...eihän miniät siedä anoppiloita ??? Eivät miniät halua anoppilaan. Menköön poika vaan yksinään, saapahan miniä omaa aikaa. Lapset...no jaa, ei välttämättä lapsia tarvi, tikkarit siellä papalla kuitenkin oottaa... Me emme siedä sokeria! Sitäpaitsi mummo ei koskaan pesetä käsiä lapsilla ennen ruokailua.

Vierailija
2684/10673 |
17.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pojan lapset on opetettu televisioon, tableteihin ja älypuhelimiin. Aamulla lastenohjelmat niin vanhemmat saa laitettua itsensä töihin tai nukuttua pitempään. Sitten autossa tai kotona kun tullaan niin tabletit. Älypuhelimet jos tabletista loppuu akku.

Ennen oli kyläreissun aikana vanhempien älypuhelimet, nyt kylässä, ruokapöydässä ja ravintolassa on tabletit ja molemmilla pienillä. Lapset ovat kyllä nätisti pöydässä mutta eivät puhu paljon mitään, toisella puheen kehitys on viivästynyt. Ei kiinnosta ulkoilu tai piirtäminen, elokuvat kiinnostaa ja pelit.

Mutta ei tarvitse miettiä mitkä ovat säännöt kotona tai mummolassa, samat säännöt ja lapsia ei tarvitse kieltääkään mistään, aina nököttävät nenä kiinni ruudussa.

Meillä on niin päin että ne on isovanhemmat jotka tuputtaa/antaa ruutua. Toisessa mummolassa etsitään automaattisesti lastenohjelmia pyörimään puolen olkkarin kokoiselta ruudulta, vaikka minä yritän sanoa että lapset vois kyllä vaikka osallistua jutteluun edes kuulumisten kertomisen verran ja leikkiä. Toisessa mummolassa lapset ovat serkkujen mallia seuraten oppineet että kysymällä "saaks tabletin" sen saa aina. Kun ovat ilman vanhempia kylässä niin en voi kontrolloida (joskin pelien ikärajoista olen vaatinut pitämään kiinni), mutta jos ollaan siellä porukalla niin sanon kyllä että ei, nyt ei olla ruudulla, nyt ollaan ihmisten kanssa, eikä nuo siihen vastaan vikise vaan hakee lautapelin. Minusta olisi kiva jos lapsille jäisi mummoloista mieleen muutakin kuin karkki ja ruudut. Mummoloissa olisi niin paljon muutakin tykättävää ja innostuttavaa nyt kun ovat vielä suht pieniä, niin kuin vaikka ne mummot!

Meidän lasten isovanhemmat on niin pihalla tekniikasta ja lastenohjelmista etteivät he tyrkytä televisiota tai tabletteja. Kyllä se tablettivanhemnuus on enemmän nuorten vanhempien ongelma. Me annettiin lupa kännyköihin vasta kun lapset kulkivat koulumatkat itse. Mutta me ollaan tietysti ihan nat_tiiveja kun kaikkken muiden vanhemmille tabletit ja älypuhelimet on fine.

Vierailija
2685/10673 |
17.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mistähän tuo yksikin mummo tietää mitä päiväkodissa AINA tapahtuu? Jne. Kunhan dramatisoi.

Yleensä homma on niin, että isovanhemmat lyö läskiksi kaikki säännöt ja rutiinit ja suunnilleen lällättelee vanhemmille. Näin meilläkin. Kaikki mitä sanon lyödään läskiksi ja kumotaan lasten nähden.

Vierailija
2686/10673 |
17.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tähän väliin sopii klassinen "meillä meni lähestymiskieltoon" niin saadaan sitä draamaa taas kehiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
2687/10673 |
17.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mummo dramatisoi ja ei voi mitenkään tietää miten päiväkodissa AINA tapahtuu mutta YLEENSÄ homma on niin, että isovanhemmat lyö läskiksi kaikki säännöt ja rutiinit.

Jep jep, mitenkään asenteellisesti ottamatta kantaa ja todellakaan yhtään mitenkään yleistämättä niin näin meillä :D

Vierailija
2688/10673 |

Miten se mummo ihan käytännössä voisi tietää mitä siellä lasten påiväkodissa tapahtuu? Nyt hän väittää oleavansa paikalla viedessä ja hakiessa tuntikaupalla joka ikinen päivä.😂😂😂

Selitäpä tämä.

Tuo että yleensä isovanhemmat lyö lekkeriksi näkyy tässäkin ketjussa. Ehdoton valtaosa kertoo tilanteista joissa nimenomaan näin on käynyt. Ainoa, täysin ainoa, joka väittää että mummo on tiukempi kuin yhdet vanhemmat on tuo marisijamummo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
2689/10673 |

Miten sinä voit ihan käytännössä tietää, että kaikissa muissa perheissä YLEENSÄ homma on niin, että isovanhemmat lyö läskiksi kaikki säännöt ja rutiinit ja suunnilleen lällättelee vanhemmille? Nyt sinä väität olevasi paikalla jokaisessa suomalaisessa perheessä samalla kun isovanhemmat ja vanhemmat ovat paikalla ja tuntikaupalla joka ikinen päivä.😂😂😂

Selitäpä tämä.

Ja mistä sinä tiedät, että tämä kommentin on kirjoittanut yksi ja ainoa, täysin ainoa, ja vielä mummo ja vielä sama mummo? Melkoinen meedio 😂😂😂

Vierailija
2690/10673 |

”Yleensä” ei tarkoita tuota.

Miten sinä siis selität sen päiväkodissa asuvan stalkkerimummon?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
2691/10673 |

Rakas Watson, mummo on päiväkodin hoitaja.

Vierailija
2692/10673 |

Joka on töissä aamusta iltaan, ei koskaan lomaile ja on töissä just lapsenlapssnsa päiväkodissa? Vaikka perhe asuu kaukana.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
2693/10673 |

Mistä tempaisit kaukana? Perhepäivähoitaja ei paljoa lomaile jos vaikka mummo olisikin sellainen, hypoteettisesti puhuen, tämä on pieni paikkakunta. Ja jos reilun kuukauden olisi lomalla ja kaikkina muina päivinä kuvio toistuu niin mitäpä mieltä olet, onko riittävästi tietoa johtopäätöksiin.

Vierailija
2694/10673 |
17.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mummo veti jauhot suuhun..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
2695/10673 |

Ai nytkö se päiväkodilla päivystävä mummo stalkkaakin kotonaan?

Vierailija
2696/10673 |

Kuinka älyllinen olento on vanhempi, jonka mielestä perhepäivähoitajan duuni on stalkata lapsia kotonaan? Kai sen joku niinkin käsittää jos on taipumusta harhaisuuteen.

Vierailija
2697/10673 |

Mistä täällä puhutaan ???

Vierailija
2698/10673 |

Mitä????😂😂😂😂

Vierailija
2699/10673 |
18.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

No tämä yksi kolmen hymiön mastermind väittää, että

"Miten se mummo ihan käytännössä voisi tietää mitä siellä lasten påiväkodissa tapahtuu? Nyt hän väittää oleavansa paikalla viedessä ja hakiessa tuntikaupalla joka ikinen päivä

.😂😂😂"

Ja samalla väittää tietävänsä miten asiat on yleensä kaikkien muiden perheissä. Ja viimeisin väittämä häneltä oli että jos ihminen on perhepäivähoitaja niin hän on silloin lasten "stalkkeri". Erikoinen väittämä etten sanoisi 🙄

Vierailija
2700/10673 |

Mikä ihme on "lasten stalkkeri" ??? En tiiä, vaikka oon ollu pphoitajana. Jos vaikka minäki oon ollut semmoinen 😯

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän yhdeksän kaksi