Nauttiiko joku oikeasti päiväkotityöstä nykyään?

Vanha lastenhoitaja kirjoitti:

Vanha lastenhoitaja kirjoitti:

Olen pohtinut milloin ja miksi tilanne meni tällaiseksi. Kun valmistuin 80-luvulla on ihan erilaista päiväkodeissa. Mutta ei silloin ollut niin kova tarve mennä paikasta toiseen. Retki oli ehkä kerran viikossa lähimaastoon. Tehtiin asioita ihan rauhassa eikä juostu toiminnasta toiseen. Silloin työstä todella voi nauttia.

Eikä ollut kännyköitä eikä tietokoneita. Käsin raapustettiin suunnitelmia. Tekniikan luulisi helpottavan, mutta sen myötä on tullut paljon kaikenlaista "ylimääräistä" hommaa. Mitä kirjoittaa ja tallentaa ja tehdä sitä sun tätä suunnitelmaa. Ennen siellä lapsiryhmässä oltiin paljon enemmän. Jäi kuitenkin aikaa pitää taukoja ja tehdä monenlaista askartelua ja käsityötä sillä aikaa kun lapset olivat päiväunilla. Tietyllä tapaa oli lapsikeskeisempää kuin nyt.

Oooh, kuulostaa niin ihanalta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika hyvin. Siis 2000e palkasta tulee 1500e lapaseen. Mä raadan peräsuoleni verelle ja saan 4000e palkasta 2400e lapaseen. Sulla lähtee neljännes, mulla miltei puolet.

Voidaan kyllä vaihtaa palkkaluokkia jos tahdot 😌 Maksan mielelläni 1600e veroja, jos käteen jää 2400e/kk.

En tiedä mitä teet työksesi kun persus ruvelle menee, enkä ehkä halua tietää. Mutta kyllä päiväkodissakin saa suoli pitkänä juosta 8h/pvä, jos kiirettä ja vastuunkantoa tarkoitat.

Joo, mullekin kelpaa 2400 verojen jälkeen. Kiitos.

Olisi myös mukavaa jos vanhemmat nimikoisivat lastensa vaatteet ja kengät. 21 paria hanskoja, 21 paitaa, 42 sukkaa... Seitsemät samanväriset kuomat.

Sitten ovat pahoillaan, kun on tullut kotiin väärän lapsen vaatteet. 😌

Meillä ainakin nukkari aikaan riittää hyvin aikaa valmistella askarteluja yms. Aamuvuoro on nukkarissa. Ja hyvin on kyllä materiaalia.

Ei mee tietokoneella kun ruuan tilaamiseen aikaa pari minuuttia, ope tietty hoitaa kaikki efficat yms.

Vierailija kirjoitti:

Surullista on myös vilkkaan (ei erityisen) pojan äitinä kun näitä lukee. Pojan päiväkodin kerhoryhmässä oli aluksi yksi tyttö ja loput poikia. Keväällä kaksi poikaa ja loput tyttöjä. Joka kerta kun pojan haki kotiin oli jotain sanomista.. heitti palikan, ei jaksanut keskittyä askarteluun, ei kuunnellut jotain mitä täti oli sanonut. Ei ikinä mitään isoa, aina kuitenkin jotain pientä. Kilttejä hiljaisia tyttöjä hellittiin ja suosittiin, pojat olivat vaikeita. Mutta niinpä ne pojat ryhmästä lähtivät kun tädit ei heitä ”jaksaneet”. Omankin oton pois kun ei hänen pakko ollut siellä olla.

Lapseni eskarin lastentarhanopettajalle sanoin, että miten hän jaksaa noita riehakkaita poikia. Hän sanoi, ettei haittaa ollenkaan. On mukavaa katsella, kun niillä on niin paljon energiaa.

En itse pitänyt tosin tuosta opettajasta ollenkaan. Kuulun monta kertaa, miten hän huusi lapsille. Hän vaihtoi päiväkotia puolen vuoden jälkeen. Sanoi syyksi, että vaihteluhalu. Ärsytti, että lähti kesken eskarivuoden.

Ohiksena: sitten koulussa nuoret naiset olivat vuoronperään äitiyslomalla ja pelkästään alakoulussa yhden lapseni ope vaihtui 5 kertaa. Se viides oli mies. Rehtori oikein sanoi, että nyt vihdoin ope, joka ei jää äitiyslomalle.

Päiväkodeissa on asiat kuitenkin paljon paremmin kuin vanhuksilla.

Mielestäni vanhusten oloja pitäisi kohentaa ja hieman jo säästää noista uusista suunnitelmista päiväkotiin. (Siis varhaiskasvatussuunnitelmat. Eskari ihan riittää 6-vuotiaana.)

Päiväkodissa riittäisi ihan se, että lapset leikkivät keskenään ja henkilökunta toimii erotuomarina, vaipanvaihtajana, ruokkijana ja joskus satukirjanlukijana ja sylittelijänä.

Vierailija kirjoitti:

Rankkaa on! Toistaiseksi silti nautin työstäni. Vanhemmilla ei osalla ole kyllä mitään käsitystä varhaiskasvatuksesta. Vaaditaan vaikka mitä naurettavuuksia. Teen työni niillä resursseilla mitä on enkä kanna huonoa omaatuntoa kotiin siitä, että joskus oloni on täysin riittämätön. Tällä keinolla suojelen omaa jaksamistani.

Minua kiinnostaisi kuulla enemmän tästä vaatimisesta. Kun oman lapsen päiväkodista on monesti alleviivattu kasvatuskumppanuutta ja keskustelua ja vanhempien toiveiden esittämistä, koska me tunnemme sen lapsen parhaiten. Olen pyytänyt mm. laittamaan lapselle (tai muistuttamaan laittamaan itse) suojavoidetta tietyllä kelillä nuolee leukansa rohtuneeksi. Olen pyytänyt että lasta muistutettaisiin vessassa käynnistä ennen iltapäiväulkoilua vaikka ryhmän periaate onkin ohjata omatoimisuuteen (mutta kun oli muutaman kerran kävelty kotiin märissä vaatteissa tai kontit ristissä, lapsella on ollut niin kiire pihapeleihin että ei se käy jos ei ohjata). Ja olen pyytänyt että lapsen kanssa juteltaisiin siitä että totta kai janoonsa pyytää vettä, kun lapsi välillä valitti janoa ja oli käsityksessä että vettä ei saa jos ei ensin juo kahta lasia maitoa, ja hän ei pidä maidosta (eli juo vain 1 lasillisen eikä pyydä lisää vaikka janottaisi). Ai niin ja sitten se pahoista pahin, olen pyytänyt ettei lasta osallisteta tunnustukselliseen toimintaan.

Kuuluuko nämä kategoriaan älyttömät vaatimukset vai onko nämä ok? Ymmärrän kyllä ettei kukaan voi muistaa, jaksaa ja ehtiä jos joka aamu tulee erikoisohjeita 24:n lapsen asioista, mutta silti, kaikki nuo on sille lapselle ja/tai minulle tärkeitä.

Kyllä minä viihdyin 6 vuotta sitten. Liekö sitten ajat muuttuneet. Olin 3,5 vuotta töissä päiväkodissa (sosionomi AMK koulutus), mutta 6 vuotta sitten jäin äitiyslomalle, jonka jälkeen lähdin toiseen työhön lähinnä sen takia, että omassa kodissa oli 1- ja 5,5-vuotiaat lapset. Ei jaksanut olla lasten kanssa sekä töissä että kotona.

Päiväkotiajasta jäi hyvät muistot. Paljon sai olla ulkona, keksiä monenlaista tekemistä, kuunnella lasten hauskoja juttuja.

Töissä välillä rasitti besserwisserit, joille tärkeintä oli olla osaavimpia, perustella joka asiaa pedagogiikalla, ja jotka halusivat keskustella (jauhaa) joka asiasta rakentavasti.

Sitten oli muutama työkaveri, joille kaikki oli ongelma. Joku lapsi oli äänekäs, se oli ongelma. Joku vanhempi pyysi laittamaan musiikkia lepoajaksi, se oli ongelma. Joku halusi vaihtaa työvuoroa oman lääkärikäyntinsä takia, se oli ongelma. Päiväkodissa oli vetoisaa eteisessä, se oli ongelma. Joku lapsi sanoi ”hitto”, ja se vasta olikin iso ongelma. Joskus tuli mieleen, että eräiden ongelmat poistuisivat vain, jos siellä päiväkodissa ei olisi yhtään lasta, ei yhtään vanhempaa, eikä yhtään työkaveria.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä viihdyin 6 vuotta sitten. Liekö sitten ajat muuttuneet. Olin 3,5 vuotta töissä päiväkodissa (sosionomi AMK koulutus), mutta 6 vuotta sitten jäin äitiyslomalle, jonka jälkeen lähdin toiseen työhön lähinnä sen takia, että omassa kodissa oli 1- ja 5,5-vuotiaat lapset. Ei jaksanut olla lasten kanssa sekä töissä että kotona.

Päiväkotiajasta jäi hyvät muistot. Paljon sai olla ulkona, keksiä monenlaista tekemistä, kuunnella lasten hauskoja juttuja.

Töissä välillä rasitti besserwisserit, joille tärkeintä oli olla osaavimpia, perustella joka asiaa pedagogiikalla, ja jotka halusivat keskustella (jauhaa) joka asiasta rakentavasti.

Sitten oli muutama työkaveri, joille kaikki oli ongelma. Joku lapsi oli äänekäs, se oli ongelma. Joku vanhempi pyysi laittamaan musiikkia lepoajaksi, se oli ongelma. Joku halusi vaihtaa työvuoroa oman lääkärikäyntinsä takia, se oli ongelma. Päiväkodissa oli vetoisaa eteisessä, se oli ongelma. Joku lapsi sanoi ”hitto”, ja se vasta olikin iso ongelma. Joskus tuli mieleen, että eräiden ongelmat poistuisivat vain, jos siellä päiväkodissa ei olisi yhtään lasta, ei yhtään vanhempaa, eikä yhtään työkaveria.

Lastentarhanopettajana sinunkin olisi tullut voida perustella kaikki toiminta(si) pedagogisesti. Kyllä, myös ne perushoitotilanteet yms.arjen pedagogiikka.

Opettajan ydinosaamista.

Tuntuu, että nykyään korostetaan  niin paljon lasten oikeutta varhaiskasvatukseen (käytännössä vanhempien oikeutta päivähoitoon...), että unohtuu kokonaan lapsen oikeus viettää aikaa vanhempiensa kanssa. Nyt lomaviikollakin meillä on hoidossa lapsia, joiden toinen vanhempi on kotona. Tuntuu jokseenkin järjettömältä järjestää omalle koululaiselle tilapäishoito, koska itse olen töissä hoitamassa lapsia, joiden toinen vanhempi on esim. vauvan kanssa kotona. Mikä siinä vanhemmuudessa nykyään on niin vaikeaa, että edes yhtä viikkoa silloin tällöin ei pärjätä omien lastensa kanssa? Vai kuvitteleeko joku oikeasti päiväkodissa tehtävän jotain niin maata mullistavaa, että lapsi jää jostain ihmeellisestä paitsi, jos on yhden viikon lomalla?

Pakko sanoa itsekin tuosta, että lisää lapsia kyllä tehdään ja päiväkoti hoitaa, kun äipät lepäilee kotona vauvan kanssa. Vanhemmat lomailee syyslomaansa, mutta lapset raahataan hoitoon. Älkää tehkö lapsia liukuhihnalla, jos ette jaksa niitä hoitaa! Nykyään näkee näitäkin, että sisarus oksentaa kotona, niin silti se vielä toistaiseksi terve sisarus tuodaan päiväkotiin.

Kyllä mä useimpina päivinä nautin. 

Meillä on suurimmalla osasta lapsista ihan tolkulliset vanhemmat ja mietin asian niin että vaikka Virtasen perhe pitäisi esikoisen kotona kun äiti hoitaa vauvaa niin sitten siinä tilalla olisi jonkun muun lapsi. Ei ne lapset ryhmässä sillä vähene, aina löytyy uusia tilalle. 

Lapset on kivoja ja suurin osa vanhemmista. Sitten se pieni osa vanhemmista, jotka ovat raskaita 😩

Virtasen perheellä voi olla 2 lasta! Mietippä sitä jos Lahtisen perheellä niitä on viisi!? Ja aina tulee uusia vauvoja ja edelliset hoidatetaan päiväkodissa.. koska väsynyt äiti!

Eipä taida olla kohta kukaan päiväkodissa töissä. Ei tätä kukaan jaksa ja monet lähtevät muihin töihin. Miettikää nyt, että hoidatte n. 100 eurolla päivä yli kahtakymmentä lasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä viihdyin 6 vuotta sitten. Liekö sitten ajat muuttuneet. Olin 3,5 vuotta töissä päiväkodissa (sosionomi AMK koulutus), mutta 6 vuotta sitten jäin äitiyslomalle, jonka jälkeen lähdin toiseen työhön lähinnä sen takia, että omassa kodissa oli 1- ja 5,5-vuotiaat lapset. Ei jaksanut olla lasten kanssa sekä töissä että kotona.

Päiväkotiajasta jäi hyvät muistot. Paljon sai olla ulkona, keksiä monenlaista tekemistä, kuunnella lasten hauskoja juttuja.

Töissä välillä rasitti besserwisserit, joille tärkeintä oli olla osaavimpia, perustella joka asiaa pedagogiikalla, ja jotka halusivat keskustella (jauhaa) joka asiasta rakentavasti.

Sitten oli muutama työkaveri, joille kaikki oli ongelma. Joku lapsi oli äänekäs, se oli ongelma. Joku vanhempi pyysi laittamaan musiikkia lepoajaksi, se oli ongelma. Joku halusi vaihtaa työvuoroa oman lääkärikäyntinsä takia, se oli ongelma. Päiväkodissa oli vetoisaa eteisessä, se oli ongelma. Joku lapsi sanoi ”hitto”, ja se vasta olikin iso ongelma. Joskus tuli mieleen, että eräiden ongelmat poistuisivat vain, jos siellä päiväkodissa ei olisi yhtään lasta, ei yhtään vanhempaa, eikä yhtään työkaveria.

Lastentarhanopettajana sinunkin olisi tullut voida perustella kaikki toiminta(si) pedagogisesti. Kyllä, myös ne perushoitotilanteet yms.arjen pedagogiikka.

Opettajan ydinosaamista.

Ei se ydinosaaminen mihinkään katoa, vaikka ei koko ajan korostaisi itseään. Missään muussakaan ammatissa ei väännetä ja käännetä opittua teoriaa. Lääkäreitä joskus syytettiin, että puhuivat pelkkää latinaa potilaille. Nykyisin lääkärikuntakin selittää asian niin, että potilas on keskiössä ja ymmärtää.

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmilta on viety oikeus myös kasvattaa omia lapsiaan. Pelko lastensuojelusta on todellinen. Erityislapset isossa ryhmässä ja vanhempien mielestä ei lapsissa mitään vikaa. Rankkaa on koko ryhmällä silloin, jos yksikin erityinen aloittaa häiriköinnin. Toivoisin itse, että saisin työskennellä normaaleiden lasten kanssa, koska erityiset ovat niin vaativia ja rankkoja lapsia.

"Erityislapset isossa ryhmässä ja vanhempien mielestä ei lapsissa mitään vikaa"

Vanhemmat voi kuule olla ihan oikeassa. Kotona se lapsi ei ole isossa hälinäpäiväkodissa työhönsä kyllästyneiden hoitajien komenneltavana vaan äidin ja isän kanssa jotka rakastaa omaa lastaan. Käytös voi olla olennaisesti parempaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä viihdyin 6 vuotta sitten. Liekö sitten ajat muuttuneet. Olin 3,5 vuotta töissä päiväkodissa (sosionomi AMK koulutus), mutta 6 vuotta sitten jäin äitiyslomalle, jonka jälkeen lähdin toiseen työhön lähinnä sen takia, että omassa kodissa oli 1- ja 5,5-vuotiaat lapset. Ei jaksanut olla lasten kanssa sekä töissä että kotona.

Päiväkotiajasta jäi hyvät muistot. Paljon sai olla ulkona, keksiä monenlaista tekemistä, kuunnella lasten hauskoja juttuja.

Töissä välillä rasitti besserwisserit, joille tärkeintä oli olla osaavimpia, perustella joka asiaa pedagogiikalla, ja jotka halusivat keskustella (jauhaa) joka asiasta rakentavasti.

Sitten oli muutama työkaveri, joille kaikki oli ongelma. Joku lapsi oli äänekäs, se oli ongelma. Joku vanhempi pyysi laittamaan musiikkia lepoajaksi, se oli ongelma. Joku halusi vaihtaa työvuoroa oman lääkärikäyntinsä takia, se oli ongelma. Päiväkodissa oli vetoisaa eteisessä, se oli ongelma. Joku lapsi sanoi ”hitto”, ja se vasta olikin iso ongelma. Joskus tuli mieleen, että eräiden ongelmat poistuisivat vain, jos siellä päiväkodissa ei olisi yhtään lasta, ei yhtään vanhempaa, eikä yhtään työkaveria.

Lastentarhanopettajana sinunkin olisi tullut voida perustella kaikki toiminta(si) pedagogisesti. Kyllä, myös ne perushoitotilanteet yms.arjen pedagogiikka.

Opettajan ydinosaamista.

Ei se ydinosaaminen mihinkään katoa, vaikka ei koko ajan korostaisi itseään. Missään muussakaan ammatissa ei väännetä ja käännetä opittua teoriaa. Lääkäreitä joskus syytettiin, että puhuivat pelkkää latinaa potilaille. Nykyisin lääkärikuntakin selittää asian niin, että potilas on keskiössä ja ymmärtää.

Oletko tutustunut uuteen vakalakiin? Se pedagogiikka tehdään nykyään avoimeksi/näkyväksi, myös lasten vanhemmille. Ja tietenkin ymmärrettävästi. Olisiko niin, että lto puhuu pedagogiikasta enemmän, jos hänellä on tarvetta tiimissään sille. Vakalaista ja vasuista lähtevä pedagogiikka nimenomaan nostaa lapsen keskiöön. Opettajat ovat pedagogeja, joten siitä nyt vaan on mahdoton olla puhumatta varhaiskasvatustyössä.

Ja se pedagogiikka ei tosiaan ole vain sitä "teoriaa" kirjoista, vaan laaja-alaista koulutuksen(myös ne kirjat) ja työkokemuksen kautta hankittua osaamista jossa nimenomaan yhdistyvät teoria ja käytäntö varhaiskasvatuksen arjessa.

Itse en jaksanutkaan. Enkä suosittele sitä työtä kenellekään. Itse olen sosionomi amk, jolloin pystyin hakemaan töitä muualtakin. Mutta yliopistosta valmistuneet lastentarhaopettajat eivät voi muuta työtä tehdäkään, sääliksi käy.