Joku tässä yhteiskunnassa mättää

Tehdystä työstä pitää tietenkin saada palkka ajallaan, mutta muuten ymmärrän työnantajaasi. Ei noin epävarmaa ihmistä yksinkertaisesti voi pitää työntekijänä.

Suosittelen työkyvyttömyysdiagnoosin hakemista. Sinusta ei ole työelämään.

On ollut aina. Julkiselle joutuu jonottamaan. Aikoinaan 1980-luvulla monet illat istunut sairaan lapsen kanssa terveyskeskuksen päivystyksessä jonottamassa. Eikä kiireettömiäkään aikoja saanut kuin viikon päähän. Yksityisille pääsi aina heti, jos oli rahaa maksaa. Palkan maksamatta jättäminenkään ei ole mikään uusi ilmiö. On niitä jätetty maksamatta ennenkin ja työntekijä joutunut saataviaan peräämään. Erityisesti 1990-luvun lamassa monelle kävin palkan suhteen juuri noin. 

Nuo nollasopparit ovat hankala juttu, mutta tavallaan samaa oli keikkatyöt ennenkin. Siloin tosin saattoi keikkailla useammassa työpaikassa, nollasoppari taitaa tarkoittaa, että pitää olla aina yhden työpaikan käytettävissä? Toisaalta ymmärrän, että jos on sellainen sairaus, joka estää työntekoa, on aika vaikea antaa tunteja, joita työntekijä ei sitten pystykään tekemään. Silloinhan pitää saada joku muu tekemään ja se taas sotkee muiden työntekijöiden kanssa sovittuja työaikoja. On sekä työantajan että työkavereiden kannalta järkevämpää, että tuntityöntekijä todennäköisesti myös tulee töihin. Harmillista tietenkin sille sairaalle. 

Olet todennäköisesti juuri niitä työntekijöitä, joiden vuoksi irtisanomissuojaa halutaankin heikentää. Ettei  tarvitse roikottaa palkkalistoilla työntekijää, joka käy vain silloin tällöin töissä ja muut päivät jäävät muiden työntekijöiden harteille, jos sijaista ei nopeasti saadakaan. Oma työni ja työsuhteeni on erilainen, mutta mun kävi sääliksi työkaveriani, joka joutui tekemään pitkää päivää hoitaessaan omien töidensä lisäksi minunkin työni, kun jouduin yllättäen moneksi viikoksi sairaalaan. Toisen poissaolo kun hyvin usein kaatuu  jonkun toisen työntekijän niskoille. Aina ei ole mahdollista saada osaavia sijaisia heti. 

Aktivoinnista olen kanssasi samaa mieltä. Ja lisäksi mielestäni työttömien joukossa on ihan liian paljon niitä, joille oikea paikka olisi työkyvyttömyyseläke eikä työttömyyskortisto. 

Kävisihän se sekin, tai vaikka osa-aikainenkin sairaseläke... vaan eipä se niin helposti käy.

Hyppiessä lääkäriltä toiselle sairaslomien pituus on kolmesta päivästä viikkoon kerrallaan ja joka lapussa lukee eri diagnoosi, monesti esim. päänsärky ja niskajumi. Kuinka paljon hävettää viedä sellainen lappu työnantajalle etten voi tulla töihin kun on vähän niskajumi. Ja todellisuudessa oksennat kotona päähän säteilevästä kivusta.

Aloittaja kirjoitti:

Kävisihän se sekin, tai vaikka osa-aikainenkin sairaseläke... vaan eipä se niin helposti käy.

Hyppiessä lääkäriltä toiselle sairaslomien pituus on kolmesta päivästä viikkoon kerrallaan ja joka lapussa lukee eri diagnoosi, monesti esim. päänsärky ja niskajumi. Kuinka paljon hävettää viedä sellainen lappu työnantajalle etten voi tulla töihin kun on vähän niskajumi. Ja todellisuudessa oksennat kotona päähän säteilevästä kivusta.

Mutta kai ymmärrät, että sun niskajumisi vuoksi joku toinen joutuu tekemään ne työt, mitkä sinun olisi pitänyt tehdä? Erityisesti tuo, että sairaslomat ovat lyhyitä ja useista eri syistä on asia, johon työnantajan on hirveän vaikea varautua niin, että pitäisi muut työntekijät suhteellisen tyytyväisinä. Työkaverisi joutuvat muuttamaan omia suunnitelmiaan, kenties hankkimaan lapsenvahdin päivälle, jolle ei alunperin olisi ollut tarvetta (ilman sun sairastumistasi olisi ollut vapaapäivä tms), perua hammaslääkärikäyntejään jne jne, koska sun sairaslomasi tulevat yllättäen ilman, että kukaan olisi voinut ennakoida niitä mitenkään. Paljon saikutteleva huonontaa työilmapiiriä ja saa työkaverisi ärsyyntymään, koska he eivät voi suunnitella omaa elämäänsä sun sairaslomiesi vuoksi. Asia ei siis koske vain sinua ja työnantajaasi vaan koko työyhteisöä.

Kaikki sympatiani sulle ap, mutta ymmärrän myös työnantajaa.

On todella vaikea suunnitella työnkuva työntekijälle, joka on epäsäännöllisen säännöllisesti sairauden takia poissa. Joku ne poissaolevan työt joutuu aina hoitamaan, ja jos sairastuminen tapahtuu aina äkillisesti, sitä vaikeampi on jakaa työt muille tai hommata sijainen.

Jos työnantajalla on mahdollisuus valita täysin työkykyisen ja osatyökykyisen hakijan välillä, on hyvin ymmärrettävää, että hän valitsee sen ensimmäisen vaihtoehdon.

Sulle paras vaihtoehto olisi ilman muuta työkyvyttömyyseläke. Tai sitten sellainen itsenäinen työ, jota voisit tehdä täysin omatahtisesti ilman deadlaineja ja ilman että poissaolostasi koituu kenellekään hankaluuksia. Sellaista työtä ei vain ole ihan helppo keksiä.

Kun on  jokin sairaus, joka haittaa työntekoa nykyisellä alalla, kannattaa miettiä jotain muuta alaa. Kuvailemasi perusteella työ, jota olet tehnyt, ei sovi yhteen sairautesi kanssa. Selvitä, mistä voisit saada apua sinulle sopivan alan löytymiseen, jos itselläsi ei ole mielessä mitään työtä, jota pystyisit tekemään ilman jatkuvia sairaspoissaoloja.

Se kai tässä pointti olikin, että jos kaikki terveydenhuollossa toimis niinkuin pitäiskin, ei työttömissä ja työpaikoilla olisi näitä jotka ei ole työkykyisiä....

Miksi työnantajan pitäisi maksaa sinun lääkärilaskusi, jos et ole töissä?Jokainen työterveyskäynti maksaa muistaakseni noin 150 e ja jos et paljoa töissä näy, niin aika kallista sinua on "työllistää".

Luottotiedot meni nuorena -mantra on jostain syystä tietynlaisten yksilöiden hokema.

Vierailija kirjoitti:

Se kai tässä pointti olikin, että jos kaikki terveydenhuollossa toimis niinkuin pitäiskin, ei työttömissä ja työpaikoilla olisi näitä jotka ei ole työkykyisiä....

Eivät työkyvyttömät tai osatyökykyiset ihmiset minnekään katoaisi, vaikka terveydenhuolto toimisi 101-prosenttisen ideaalisti. Sellaista lääketiedettä ei ole eikä tule, joka kykenisi ennaltaehkäisemään tai parantamaan kaikki vammat ja sairaudet.

Hmm. Palkan myöhästyminen on toki väärin, mutta onko se epäreilua jos itsekään et välitä laskuistasi luottotietosi jo mentyä ajat sitten? Melkeinpä tekisi mieli sanoa jotain karmasta...

Vierailija kirjoitti:

Se kai tässä pointti olikin, että jos kaikki terveydenhuollossa toimis niinkuin pitäiskin, ei työttömissä ja työpaikoilla olisi näitä jotka ei ole työkykyisiä....

En oikein usko, että työterveyshuoltokaan tekisi ap:n sairauksille sen enempää kuin julkinenkaan. Määräisi lääkkeet, kuten nytkin on määrätty. Voisi toki laittaa lähetteen julkiselle, mutta sama lopputulos. Jos ei vielä leikata, ei leikata. Leikkauksissa on aina riskinsä ja joskus käy niin, ettei leikkaus edes  auta. Pahimmillaan käy vielä niin, että leikkauksen jälkeen on entistä kipeämpi tai tulee jokin uusi ongelma leikkauksen komplikaationa.

Ymmärrän kuitenkin aloittajaa oikein hyvin. Viimeisen 1,5 vuoden aikana en ole juurikaan poistunut kotoa lähikauppaa ja lääkärissäkäyntejä lukuunottamatta enkä nukkunut yhtenäkään yönä yhtäjaksoisesti yli kahta tuntia. Mulla on onneksi mahdollisuus tehdä etätyötä. Työterveyslääkärikin määrää aina vain lisää kipulääkkeitä (niitä pitää vaihtaa, koska edellinen lakkaa tehoamasta)  sekä liikuntaa. Vastaanottokäynnin lopuksi kysyy, tarvitsenko sairaslomaa. Olen saanut lähetteitä  ortopedille, käynyt lukuisia kertoja, on tutkittu sekä  kuvattu ja sama juttu: vaihdetaan kipulääkettä, lisätään liikuntaa ja tarvitsenko sairaslomaa. Ikääkin mulla on jo 57 vuotta eli en olisi vuosikymmeniä työkyvyttömyyseläkkeelläkään, jos sellaiselle pääsisi. Toisaalta työ pitää nupin edes jonkinlaisessa kunnossa, vaikka väsymys painaa silmiä, opiaatit tekevät sekavan olon ja kipu on välillä lääkkeistä huolimatta sietämätön. Nyt sitten - ihan julkisilla - pääsin sairauden edettyä tarpeeksi pitkälle myös leikkausjonoon. Toinen jalka leikattiin kesällä ja toinen leikataan vuodenvaihteen jälkeen. Jos olisin toisenlaisessa työssä, olisin varmaan saanut potkut jo aikoja sitten, koska en olisi voinut tehdä töitä, mutta sairauteni ei ollut edennyt vielä niin pitkälle, että leikattaisiin. Leikkaus ei kuitenkaan ole ensimmäinen vaihtoehto kovinkaan monissa sairauksissa. 

Mun mielestä ap:n kannattaisi seuraavalla kerralla lääkärissä käydessään kysyä, voisiko tavata fysioterapeutin tai vaikka jonkun sairaanhoitajan, joka osaisi kertoa mahdollisuuksista kouluttautua uudelleen tai ainakin, mihin ap voisi ottaa yhteyttä ammatinvalinta-asiassa. Oletan, että ap ei ole vielä yli viiskymppinen räähkä, kuten itse olen. 

Tsemppiä aloittajalle!

Naapurissa mölyävät uus suomalaiset ovat eriarvoisessa asemassa minuun nähden. Heistä ei voi edes valittaa vuokrayhtiölle, sillä sieltä ohjeistetaan ottamaan yhteyttä maahánmuuttovirastoon. Mit vit???

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se kai tässä pointti olikin, että jos kaikki terveydenhuollossa toimis niinkuin pitäiskin, ei työttömissä ja työpaikoilla olisi näitä jotka ei ole työkykyisiä....

En oikein usko, että työterveyshuoltokaan tekisi ap:n sairauksille sen enempää kuin julkinenkaan. Määräisi lääkkeet, kuten nytkin on määrätty. Voisi toki laittaa lähetteen julkiselle, mutta sama lopputulos. Jos ei vielä leikata, ei leikata. Leikkauksissa on aina riskinsä ja joskus käy niin, ettei leikkaus edes  auta. Pahimmillaan käy vielä niin, että leikkauksen jälkeen on entistä kipeämpi tai tulee jokin uusi ongelma leikkauksen komplikaationa.

Ymmärrän kuitenkin aloittajaa oikein hyvin. Viimeisen 1,5 vuoden aikana en ole juurikaan poistunut kotoa lähikauppaa ja lääkärissäkäyntejä lukuunottamatta enkä nukkunut yhtenäkään yönä yhtäjaksoisesti yli kahta tuntia. Mulla on onneksi mahdollisuus tehdä etätyötä. Työterveyslääkärikin määrää aina vain lisää kipulääkkeitä (niitä pitää vaihtaa, koska edellinen lakkaa tehoamasta)  sekä liikuntaa. Vastaanottokäynnin lopuksi kysyy, tarvitsenko sairaslomaa. Olen saanut lähetteitä  ortopedille, käynyt lukuisia kertoja, on tutkittu sekä  kuvattu ja sama juttu: vaihdetaan kipulääkettä, lisätään liikuntaa ja tarvitsenko sairaslomaa. Ikääkin mulla on jo 57 vuotta eli en olisi vuosikymmeniä työkyvyttömyyseläkkeelläkään, jos sellaiselle pääsisi. Toisaalta työ pitää nupin edes jonkinlaisessa kunnossa, vaikka väsymys painaa silmiä, opiaatit tekevät sekavan olon ja kipu on välillä lääkkeistä huolimatta sietämätön. Nyt sitten - ihan julkisilla - pääsin sairauden edettyä tarpeeksi pitkälle myös leikkausjonoon. Toinen jalka leikattiin kesällä ja toinen leikataan vuodenvaihteen jälkeen. Jos olisin toisenlaisessa työssä, olisin varmaan saanut potkut jo aikoja sitten, koska en olisi voinut tehdä töitä, mutta sairauteni ei ollut edennyt vielä niin pitkälle, että leikattaisiin. Leikkaus ei kuitenkaan ole ensimmäinen vaihtoehto kovinkaan monissa sairauksissa. 

Mun mielestä ap:n kannattaisi seuraavalla kerralla lääkärissä käydessään kysyä, voisiko tavata fysioterapeutin tai vaikka jonkun sairaanhoitajan, joka osaisi kertoa mahdollisuuksista kouluttautua uudelleen tai ainakin, mihin ap voisi ottaa yhteyttä ammatinvalinta-asiassa. Oletan, että ap ei ole vielä yli viiskymppinen räähkä, kuten itse olen. 

Tsemppiä aloittajalle!

Ajatusvirhe.... "fysioterapeutin JA  vaikka jonkun sairaanhoitajan". Fyssarilta jumppaohjeet, joilla kipua voi lievittää. 

Ap:lle vielä: Jos sulle on määrätty kipulääkettä, niin se on nyt ensisijainen hoito tuohon sun vaivaasi. Jos kieltäydyt saamastasi hoidosta,  lääkärit eivät tässä vaiheessa  tee sen enempää. On sun oma valintasi, että mieluummin kärsit kivuista kuin käytät kipulääkkeitä. Ymmärrän tuon kipulääkevastaisuuden, koska pitkään opiaatteja käyttäneenä tiedän, että lääkkeet tekevät olon sekavaksi. Ja lopulta ne lakkaavat tehoamasta, kun käyttää niitä tarpeeksi pitkään. Leikkaukseen pääsyä ei kuitenkaan voi nopeuttaa kieltäytymällä ensisijaisista hoitomuodoista. Leikkaus on muissa kuin henkeä tai halvaantumista uhkaavissa   sairauksissa viimesijainen hoitomuoto. Ei ensimmäinen. 

- Nro 11 -

PS. Mahdetaanko olla kirjoiteltu toisillemme viime aikoina sähköpostitse? Jos ollaan ja haluat, voin jutella sun kanssasi asiasta  lisää meilinä ja vaikka selvitellä, mistä sun kotinurkiltasi voisit kysellä apua.

Vierailija kirjoitti:

Se kai tässä pointti olikin, että jos kaikki terveydenhuollossa toimis niinkuin pitäiskin, ei työttömissä ja työpaikoilla olisi näitä jotka ei ole työkykyisiä....

Terveydenhuolto on kyllä kieltämättä haastavassa tilassa tällä hetkellä. Ongelma on siinä, että potilaaseen ei ole kenellekään aikaa ja varaa paneutua kokonaisvaltaisesti. Osaamista ja tietoa kyllä on jos potilaan vaivat otettais tosissaan. Meissä ilmeisesti on jo jonkinlainen pisteytys yhteiskunnalle; joitakin tärkeämpiä hoidetaan paremmin kuin toisia.

Ap, vaihda alaa johonkin mitä voit tehdä. Turha kituuttaa ja samalla aiheuttaa harmia työkavereille ja pomolle. Olethan iso riski ja ymmärrän, että työsi on hiipunut. Rahatilanteessasi (kun palkka ei ole tullut) voit kääntyä kelan puoleen.

Kyllä jotkut ihmiset on ilkeitä, kapeakatseisia, ajattelemattomia. Ehkä ongelma on juurikin se että näitä samoja on niissä meidän päättäjissä jotka tätä yhteiskuntaa ja sen sääntöjä pyörittää.

Syy miksi halusin näitä purkaa on vieno toive siitä että syntyisi keskustelua, joka ehkä osuisi jonkun sellaisen silmiin joka näistä asioista päättää. Päättää, muttei ymmärrä.

Luottotiedot kun menee niin ansaitseekin sairastua ja tippua järjestelmässä väliin? Entä kun ne on menneet kaksikymmentä vuotta sitten. Olisin joo voinut valita silloin seurani ja lasteni isän paremmin. Sellaisen joka tahtoo olla kuvioissa eikä ikuinen bilettäjä.

Ammatteja minulla on kaksi, lisäksi olen työskennellyt kahdella muulla eli yhteensä neljällä eri alalla. Yhdellekkään näistä en ole täysin työkykyinen.

Olen käynyt niin monella lääkärillä etten edes muista, fysioioterapiassa myös. Kuulema voisin saada osa-aikaisen eläkkeen jos olisin vakinaisessa työsuhteessa - pitäisikö tällaiseen kommenttiin itkeä vai nauraa.

Ymmärrän jos vaivani ei ole leikkauksella hoidettavissa, sen sijaan sitä en ymmärrä miksi en kuulu mihinkään, en töihin enkä sairaseläkkeelle. Mikään tulonlähde ei ole pysyvä, en tiedä ollaanko tässä ensi kuussa sairaspäivärahalla, työttömänä vaiko uusissa töissä. Vai meneekö nämä pätkissä mikä on taloudellisesti vielä pahempi.

Vaihtoehdoikseni jää loputon lääkärissä ravaaminen sen sairaseläkkeen toivossa, tai uuden työpaikan etsintä. Tietäen etten ole hyvä työkaveri.

Kohtelu on todella eriarvoistavaa ja saattaa olla laitontakin. Sinulla voisi olla oikeus saada harkinnanvaraista toimeentulotukea, koska palkkaa ei ole lainmukaisesti maksettu palkkapäivänä.

Sun ongelmana on se, ettei sun kipuja ja vaivoja ole saatu hoidettua. Koita saada terveyskeskuksesta lähete erikoislääkärille (neurologi?) tai edes että omalääkäriksi konsultoi asiantuntijaa. Sen jälkeen jos lääkäri ohjaa, niin fysioterapiaan ja/tai kipuklinikalle, jossa sulle voitaisiin löytää paremmin sopiva kivunhoito.

Jos olet ollut pois töistä sairaslomilla 150 arkipäivää, sinulla voi olla oikeus kuntoutustukeen. Sinä aikana voit keskittyä työnhaun sijasta kuntosi parantamiseen.

Työkkärin kautta voit päästä myös kuntoutustutkimukseen, jossa selvitettäisiin mihin töihin pystyt vaivasi kanssa. Tämähän palvelu olisi ollut normaalissa työsuhteessa sellainen, josta työnantajakin olisi hyötynyt. Nollatuntisopimusfirmat vaan heittävät ihmiset ulos kuin roskat. Heitä vsataan ei ilmeisesti pysty nostamaan edes oikeusjuttuakaan syrjinnästä.

http://www.te-palvelut.fi/te/fi/tyonhakijalle/tukea_tyollistymiseen/vam…

Jos noista ei mikään vielä onnistu ja jodut aktiivimallin pariin, hae edes B-lausunto työkyvyttömyydestä lääkäriltäsi ja tee työkyvyttömyyseläkehakemus Kelaan. Eihän se luultavasti mene läpi, mutta saat hengähdysaikaa aktiivimalliruljanssista ja aikaa parantaa terveyttäsi.

Byrokratiaahaan tässä taas vaaditaan, mutta paras keino on edes yrittää käyttää hyväkseen sitä mitä hyvinvointivaltion pitäisi perustuslain mukaan meille tarjota.

Ehkei sillä työnantajallakaan ole varaa maksaa palkkoja: samalla tapaa kuin sinä olet jättänyt maksut maksamatta..

Paljon mätää Suomessa. Esim ne jotka tästä yhteiskuntajärjestyksestä hyötyy eli naiset ovat Vapaamatkustajia, mitä tulee sen puolustamiseen ja säilyttämiseen. Lisäksi he sen alasajoa muhamettilaistamisellaan ajavat takaa hulluja! Sitten taas ne , jotka hyötyvät vähemmän joutuvat hengellään koko keitosta puolustamaan.

Ei ole todellista kirjoitti:

Kirjoitan nyt tänne kun johonkin tätä on purettava ennenkuin pää leviää.

Olen yksinhuoltajaäiti (kahden erityislapsen, mutta se ei nyt liity tähän), ja juuri lopettanut kolmannessa työpaikassa vuoden sisään. Sanon lopettanut, koska nollasopimuksen tunnit putosivat sairaslomien myötä sinne nollaan. Taas. Minulta pyydettiin pois työpaikan avaimet. Sanottiin että soitellaan sijaiseksi tarvittaessa. Ei ole soiteltu.

Minulla on niskassa kulumaa kolmessa välissä, joista yhdessä hermojuuri ahtaalla. Ei leikata, kun ei säteile oikean hermon hermottamalle alueelle. Säteilee päähän. On valittava kivun ja uneliaaksi tekevän lääkityksen väliltä, valitsen usein kivun.

Työtuntien loppuminen tiesi putoamista pois työterveyden hyvästä huomasta. Koska olen nyt ilmeisen työtön, mutta työkyvytön, tarvitsen jatkoa sairaslomalleni...

Terveyskeskuksen ajanvaraus pahoitteli eilen ettei vapaita aikoja ole, että pikavastaanottoon olisi nyt lähdettävä. Pikavastaanotto auki sille päivää vielä kaksi tuntia, jonon pituudeksi nettisivu tiesi näyttää neljä tuntia. Tänä aamuna sain ajan kahden päivän päähän. Jää kolme sairaspäivärahapäivää saamatta, mutta tuleepahan asia nyt hoidettua.

Ai niin! Olisinhan voinut itse maksaa itseni sinne hyvään työterveyteen, samalle päivälle olisi löytynyt aika, 39,90€. Eilen olisi ollut palkkapäiväkin, mutta palkkani ei tullutkaan.

Tiedustelin puuttuvaa palkkaani työpaikalta, mistä kuulin vain että asiaa aletaan selvitellä kun esimies joskus saapuu ulkomaanmatkaltaan. Soitin liittoon ja sain ainoaksi neuvoksi muistuttaa työnantajaa palkan maksusta, ja tiedon että käytännössä tästä seuraa se että saan palkalleni häviävän pienen viivästyskoron. Sitten kun se joskus maksetaan. Tililläni on rahaa 22 centtiä, ja on koululaisten syysloma. Käyn seurakunnan diakonissan luona, ja saan 60€ lahjakortin kauppaan, sekä kaksi hoplop-lippua jotka pelastavat minun ja lasten syysloman. Laskuista en enää huolehdi, luottotiedot on menneet jo nuorena. Iso huoli on nyt kuitenkin pois kun saadaan ostaa ruokaa jääkaappiin.

Sen lisäksi että olen yhä kipeä, olen järkyttynyt siitä miten tällainen on mahdollista. Täällä Suomessa missä on opetettu lapsesta saakka että kaikki ollaan saman arvoisia.

Sairauden vuoksi irtisanominen. Palkan maksamatta jättäminen vailla huolen häivää. Eriarvoisuus sairaanhoidossa sen mukaan onko varaa mennä yksityiselle. (Ja kyllä, hoidon saatavuuden lisäksi myös laatu ja asiakaspalvelu ovat ihan eri sfääreissä siellä yksityisellä lääkäriasemalla.)

Olen lukenut lehdestä että irtisanomisia halutaan helpottaa, ja työttömiä aktivoida, itkettää. Kävisin mielelläni hyvät jaksoni töissä.

Miksi ylipäätään hankit lapsia, kun elatuskapasiteettisi on mikä on?