Mä ihmettelen miten ihmiset eivät osaa iloita niistä asioista mitkä ovat hyvin elämässä

Kokoajan jaksetaan vaan valittaa.

Kyllä ovat kiitollisia ja iloisia monet, pienistäkin asioista. Ja kodista. Tee positiivisuusketju. Ei kaikilla ole perhettä tai työtä, voi olla vaivoja ettei voi mennä toisen firmaan.

Ehkä niissä ei ole kaikki kiin hyvin kuin kuvittelet.

Koti ja perhe, mutta työelämä vie järjen.

Minulla on koti. Kerrostalossa. Olen aina vihannut kerrostaloja. Kirjaimellisesti ainoa hyvä asia tässä on korkealla asuminen ja ulos tiirailu parvekkeelta. Asunto on moderni ja siisti, ei ole siitä kyse. Kaksio, joten mahtuu jotenkin kulkemaan. Ihan seiniä pitkin ei tarvitse hivuttautua.

Minulla on osakeasunto. Ei kerrostalo.

Siihen liittyy paljon stressaavaa asiaa. Vihaan sitä asuntoa ja sen aiheuttamia ongelmia. Myyntiin menee kyllä.

Minulla on ulkonäköä. Aina olen saanut kehuja ja ihailua. En haluaisi olla ruma, mutta ulkonäköni takia miehet keksivät minulle mieleisiään luonteenpiirteitä eivätkä hyväksy totuutta. En saa olla ihminen, jolla on myös negatiivisia tunteita.

Minulla on lapsuudenperhe. Isä on aivan samanlainen k*sipää kuin lapsuudessani. Äiti on välillä ihana ja välillä painajainen ja puhuu todella ilkeästi. Sisarus (voi olla sisko tai veli, tajutkaa) on jees, mutta vertailen itseäni häneen ja koen hänen saavan kaiken helposti. Joka ikinen asia vain onnistuu. Tajuan, ettei hän puhu kaikesta. Silti koen, että hän saa kaiken sen minkä minä haluaisin, mutta minulla on aina ja ikuisesti esteitä elämässä ja kaikki on niin s a a t a n a n hidasta ja hankalaa.

Tällä hetkellä elän sitku-elämää. Olen jäädyttänyt täysin työnhaun. Koko elämäni on pysähdyksissä, koska ainoa asia jota haluan nyt on pääsyä eroon siitä h*lvetin asunnosta, ostaa auto ja talo ja lähteä hittoon tästä maakunnasta. Olen jo päättänyt uuden sijaintini. Olen päättänyt, että elämäni alkaa siellä. Olen minä elänyt tähän mennessä tietysti, mutta tässä on ollut kaikki tauolla asioiden takia. 

Sitten kun elämäni alkaa siellä toisessa maakunnassa, alan tekemään kaikkea kivaa. Piristyn ja olen taas minä. Iloinen minä. Käyn välillä ulkomailla. Lähden spontaanisti shoppailemaan. Ajelen öisin ja nautin musiikista. Tanssin taas pitkästä aikaa.

Kerrohan niistä hyvistä asioista.

Ulosotto loppuiän. Vuokravelkaa. Avioero. Vakava sairaus ja hoidot. Sairaala- ja poliklinikkamaksut, apteekissa kalliit lääkekulut.

Hiukset lähtee päästä. Pahoinvointi. Kivut.

Kerrohan niistä hyvistä asioista.

Olen kuulolla. Kerrohan nyt. Pyydän. Ole kiltti.

Aika moni on nuorena tehnyt itsensä kannalta huonoja valintoja ja sitten ollaan loukussa vaikka päällisin puolin kaikki näyttäisi olevan kunnossa. Vihaa työtään, ei rakasta puolisoaan, lapsiakin tuli tehtyä sen väärän ihmisen kanssa ja rahat on jatkuvasti tiukilla. Ei näistä oikeasti isoista asioista kehdata valittaa joten valitetaan kaikesta pienemmästä että höyryt pääsisi ulos.

Aloitus tekee vähän liikaa oletuksia; kaikilla ei ole töitä tai perhettä.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on koti. Kerrostalossa. Olen aina vihannut kerrostaloja. Kirjaimellisesti ainoa hyvä asia tässä on korkealla asuminen ja ulos tiirailu parvekkeelta. Asunto on moderni ja siisti, ei ole siitä kyse. Kaksio, joten mahtuu jotenkin kulkemaan. Ihan seiniä pitkin ei tarvitse hivuttautua.

Minulla on osakeasunto. Ei kerrostalo.

Siihen liittyy paljon stressaavaa asiaa. Vihaan sitä asuntoa ja sen aiheuttamia ongelmia. Myyntiin menee kyllä.

Minulla on ulkonäköä. Aina olen saanut kehuja ja ihailua. En haluaisi olla ruma, mutta ulkonäköni takia miehet keksivät minulle mieleisiään luonteenpiirteitä eivätkä hyväksy totuutta. En saa olla ihminen, jolla on myös negatiivisia tunteita.

Minulla on lapsuudenperhe. Isä on aivan samanlainen k*sipää kuin lapsuudessani. Äiti on välillä ihana ja välillä painajainen ja puhuu todella ilkeästi. Sisarus (voi olla sisko tai veli, tajutkaa) on jees, mutta vertailen itseäni häneen ja koen

Joku voisi sanoa tähän, että entä jos kuolet ennen uutta elämääsi? Olen toivonut sitä aika monta kertaa. Toisaalta tajuan, etten minä itse hyödy kuolemasta yhtään mitään. Minuahan ei vain ole, joten en edes tiedä päässeeni pakoon p*skaa maailmaa. Joten hyöty on täysi nolla. Vihaan ihmisiä. Vihaan tätä maapalloa, pois lukien eläimet ja luonto. Haluaisin miesystävän, yhden tai kaksi lemmikkiä, noin neljä kaveria ja rauhaa. Sitä että saan vain elää rauhassa ilman että joka puolelta tulee jotain p*skaa niskaan.

Minä osaan iloita ja olla kiitollinen, mutta se vaatii paljon aktiivista ajatustyötä. Lisäksi Suomi on sellainen maa, ettei tästä kiitollisuudesta saa koskaan sanoa ääneen mitään, koska muuten joko leimataan omahyväisesti tai pilkataan avoimesti. Se on kyllä aika surullista että sanonta Se kellä onni on, se onnen kätkeköön on tosi monelle edelleen päällimmäinen filosofia.

Jokaisella on jotain , josta iloita.

Joku voi iloita jopa tulevasta kuolemastaankin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on koti. Kerrostalossa. Olen aina vihannut kerrostaloja. Kirjaimellisesti ainoa hyvä asia tässä on korkealla asuminen ja ulos tiirailu parvekkeelta. Asunto on moderni ja siisti, ei ole siitä kyse. Kaksio, joten mahtuu jotenkin kulkemaan. Ihan seiniä pitkin ei tarvitse hivuttautua.

Minulla on osakeasunto. Ei kerrostalo.

Siihen liittyy paljon stressaavaa asiaa. Vihaan sitä asuntoa ja sen aiheuttamia ongelmia. Myyntiin menee kyllä.

Minulla on ulkonäköä. Aina olen saanut kehuja ja ihailua. En haluaisi olla ruma, mutta ulkonäköni takia miehet keksivät minulle mieleisiään luonteenpiirteitä eivätkä hyväksy totuutta. En saa olla ihminen, jolla on myös negatiivisia tunteita.

Minulla on lapsuudenperhe. Isä on aivan samanlainen k*sipää kuin lapsuudessani. Äiti on välillä ihana ja välillä painajainen ja puhuu todella ilkeästi. Sisarus (voi olla sisko tai veli, tajutka

Minä en missään nimessä halua suurta kaverilaumaa. Ajatuskin ahdistaa. Ei minulla ole energiaa eikä mielenkiintoa sellaiseen määrään ihmisiä. Haluan, että minulla on seuraa tarvittaessa, mutta mieluiten melko kaukana. Vaikka tunnin ajomatkan päässä. Uudessa paikassa en aio tutustua keneenkään, joka asuu liian lähellä. En halua kenenkään ilmestyvän ovelleni yllättäen ja pyytämättä. Tarvitsen omaa tilaa.

Ihminen on menestynyt lajina juuri tämän ansiosta. On murehdittu, varauduttu ja selvitty hengissä.

Koska jotkut tykkää valittaa valittamisen ilosta eikä yritä tehdä mitään elämänsä muuttamiseksi "koska ei siitä mitään tulisi" :D Leikkaan tälläiset ammattivalittajat surutta elämästäni.