Sinkku,miten kestät ajatuksen ettet ole kenellekkään oikeasti tärkeä?

Eikö kukaan teistä yksinviihtyjistä kaipaa toisen ihmisen läheisyyttä ollenkaan? Vai onko teillä kotieläimiä tms. lievittämässä tätä? Itselläni viimeisen viiden vuoden ajalta läheisin ihmiskontakti on kädestä päivää sanominen ja kyllä minä voin myöntää että tämä on selvästi laskenut elämänlaatuani. En edes niinkään kaipaa seksiä vaan, että joku esimerkiksi halaisi pitkään ja syvästi.

Mies45 kirjoitti:

Nuorempana asia oli aika vaike hyväksyä mutta näin vanhempana sen asian on vaan joutunut hyväksymään.

Itseltä kuollut myös vanhemmat ja isovanhemmat joten heitäkään ei ole tarvitsemassa.

Sisko on mutta ei hänkään tarvitse, esim. hänen häihinsä ei kutsua tullut.

Rakastan häntä syvästi mutta tosiaan minun meneminen tai tuleminen ei tässä maailmassa ole kiinnostanut ketään, miksi pitäisikään.

Hassu olo tulee joskus kun lukee näitä juttuja missä ihmiset kiusaa, pieksää, ja muutenkin käyttää hyväkseen toisiaan. Läheisiäänkin.

Elämä ei aina mene niin kuin toivoo tai haluaa. Siihen on tyydyttävä.

Onko ollut puolisoa? Seurustelukumppania?

Vierailija kirjoitti:

En halua olla kenellekään se tärkein mutta vanhemmilleni olen. Rakastan olla yksin.

No jaa...minä olin vanhemmilleni tärkeä, ja kaipaan heitä. Mutta se, että he sairauttensa keskellä "takertuivat" minuun kuin hukkuva oljenkorteen, oli kyllä raskasta.

Luulisi että löytäisit parisuhteen kun olet lapseton. Yksinhuoltajilla on paljon vaikeampaa löytää ketään.

Vierailija kirjoitti:

Vapauttavaa, kun kukaan ei ole kyttäämässä ja vahtimassa!

Mutta jos suhde terve, ei siinä kyttä ja vahdita. Kyllä minun kumppanini (kun olin suhteessa) sai ainakin elää ihan omaa elämäänsä, en ollut huohottamassa niskaan ja vaatimassa että on vain minun kanssani.

On hyvä olla nolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloin eilen tuntemaan jäytävää yksinäisyyttä. Tajusin, etten oikeasti ole kenellekkään tärkeä.

Kukaan ei ole valmis olemaan ensisijaisesti kanssani. Minulla on ystäviä ja sisaruksia, mutten kuitenkaan ole kenellekkään ykkönen.

Saan seuraa,jos läheisillä ei satu olemaan mitään tärkeämpää.

Olen 44 vuotias lapseton nainen, ilman parisuhdetta.

Ei kannata huolestua. Sä olet just nainen parhaasta päästä, ikää sen verran että olet jo turvallinnen kun ei ole miinaa tikittämässä taustalla. Jos olet vain normaalipainoinen ja aktiivinen miehiinpäin ITSE, niin kovin on ihme että ei olisi ottajia. Oliskohan pikku Reality Check :in paikka ? Peilin eteen ja silleen . . . .

Lohduttavan kuuloista (en ole ap). Mitä tarkoitat ettei ole miinaa taustalla, lapsia? Monella on lapsia tuossa iässä.

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen sinkkuna olemista vapautena. En jaksaisi sitä että pitäisi kysyä jonkun mielipidettä autoon, jota ostan. Tai että saanko ostaa oman auton omilla rahoillani. Tai käydä kursseilla, opiskella, mitä ruokaa tehdä...

Miksi parisuhteessa pitäisi kysyä lupaa omien rahojensa käyttöön, tai millaisen auton ostaa itselleen. Huh.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloin eilen tuntemaan jäytävää yksinäisyyttä. Tajusin, etten oikeasti ole kenellekkään tärkeä.

Kukaan ei ole valmis olemaan ensisijaisesti kanssani. Minulla on ystäviä ja sisaruksia, mutten kuitenkaan ole kenellekkään ykkönen.

Saan seuraa,jos läheisillä ei satu olemaan mitään tärkeämpää.

Olen 44 vuotias lapseton nainen, ilman parisuhdetta.

Ei kannata huolestua. Sä olet just nainen parhaasta päästä, ikää sen verran että olet jo turvallinnen kun ei ole miinaa tikittämässä taustalla. Jos olet vain normaalipainoinen ja aktiivinen miehiinpäin ITSE, niin kovin on ihme että ei olisi ottajia. Oliskohan pikku Reality Check :in paikka ? Peilin eteen ja silleen . . . .

Lohduttavan kuuloista (en ole ap). Mitä tarkoitat ettei ole miinaa taustalla, lapsia? Monella on lapsia tuossa iässä.

Tarkoitti varmaan, ettei ole kovin todennäköistä enää raskautua...

Vierailija kirjoitti:

Aloin eilen tuntemaan jäytävää yksinäisyyttä. Tajusin, etten oikeasti ole kenellekkään tärkeä.

Jeesukselle olet sä TODELLA TÄRKEÄ!!!

Jeesus rakastaa sinua!

Hän haluaa olla aina kanssasi. Päästä Jeesus sydämeesi etkä ole enää koskaan yksin.

En ymmärrä kysymystä. Olen kaikkein tärkein henkilö vanhemmilleni ja sisarukselleni. Lisäksi hyvin tärkeä muutamalle muulle ihmiselle.

Ei sillä ole mitään tekemistä sinkkuuden kanssa.

Minusta tuntuu upealle, sillä olen itselleni tärkeä :) Olen myös tärkeä äidilleni, sisaruksilleni, parhaille sukulaisystäville ja ystäville. Olisi hirveä kohtalo olla jonkun kanssa vain jotta tutisi itsensä tärkeäksi, saati elää jonkun kanssa, jolle ei ole tärkeä.

Vierailija kirjoitti:

Aloin eilen tuntemaan jäytävää yksinäisyyttä. Tajusin, etten oikeasti ole kenellekkään tärkeä.

Kukaan ei ole valmis olemaan ensisijaisesti kanssani. Minulla on ystäviä ja sisaruksia, mutten kuitenkaan ole kenellekkään ykkönen.

Saan seuraa,jos läheisillä ei satu olemaan mitään tärkeämpää.

Olen 44 vuotias lapseton nainen, ilman parisuhdetta.

Olet sinä tärkeä läheisillesi. Sulla vaan on todella väärä kuva asioista. Ei sun kuulukaan olla ykkönen kenellekään. Sellainen vaatimus on todella itsekeskeistä ajattelua. Ota se katse veks omasta navastasi  ja näe maailma. Ei kukaan voi kietoa koko elämäänsä yhden tietyn ihmisen varaan, ei sellainen ole tervettä toimintaa vaan läheisriippuvuutta, joka on sairasta.

En ollut avioliitossakaan kellekään ykkönen. Mies (44) sanoi menevänsä "kotiin" lähtiessään vanhempiensa luo. Puhuessaan vanhemmistaan ja sisaruksistaan hän sanoi "mun perhe" ja suuttui, kun se loukkasi mua.

Vanhempien haluamiset ajoivat poikkeuksetta meidän suunnitelmien ohi.

Olin aina kakkonen. Kyllästyin ja erosin.

Nyt olen rehellisesti yksin.

Jos ihan realistisesti ajatellaan, niin todella harva - ehkä yksi kymmenestä miljoonasta - on oikeasti tärkeä ihminen. Me kaikki muut katoamme kuoltuamme n. 30-40 vuoden sisällä kaikkien muistista. Kuka muka tietää mitään omien isovanhempiensa vanhemmista tai edes näiden nimiä?

Mä olen itselleni tärkein ihminen, huolehdin itsestäni ja tykkään itsestäni. Ei tähän elämään muuta tarvita.

Ilman kavereita näin 25 vuotiaana on olo ettei ketään vaan kiinnosta. Yksin joka paikkaan kun mummolaan ei saa mennä vasta kuin vaaleilla hiuksilla.

Voihan yksineläjälläkin toki olla sentään jotain läheisiä ja ystäviä. (ihmisinä jopa aivan kultaiset naapuritkin,kuten esim. minulla sattuu olemaan)

Mistä tämä joku ap. nyt muka voisi 'oikeasti' tietää omien ihmissuhteitteni merkityksen ja arvon minulle? Kissanikin on minulle miljoona kertaa tärkeämpi ,kuin hänen mielipiteensä.

Onkohan ap kuitenkin 3 lapsen perheenäiti, joka haluaa vähän sivaltaa meitä "yksinäisiä ja surkeita" sinkkuja, joilla "ei ole ketään oikeasti läheistä ja tärkeää" elämässä? Hahhah ap, en ole mitenkään yksinäinen, toisin kuin monet pienten lasten äidit, jotka ovat lapseen sidottuja. Saan tehdä mitä haluan, mennä minne haluan. En tarvitse ystäviäkään mukaan, osaan liikkua aivan itsenäisesti ja seuraa löytyy kyllä kaikkialta, aina ihmiset haluavat tutustua uusiin ihmisiin.

Olen ollut myös pitkään parisuhteessa, ja en todellakaan ollut läheisin ja tärkein ikinä. Puoliso oli läheisriippuvainen mammanpoika, joka asuu nykyisen puolisonsa kanssa mammansa naapurissa. Ja mammaparalla pää helisee kun ei aikuiset lapset pärjää itsekseen, ei hetken rauhaa kun aina on joku tunkemassa lapsiaan väkisin hoitoon. "Että on mummulla seuraa."

Se tuntuu kyllä tosi kurjalta! Oon vähän masentunut,ja oisiko parempi kuolla? Miettinyt tapoja,miten poistua! En tunnu tekevän kännykällä mitään,ketään ei kiinnosta kysyä kuulumisia,ei viestiä,ei puhelua! Sama oonko olemassa? Ei jaksa sitä,että itselle pitää olla se tärkein!! Yksinolo vie kyllä tuhoon,se on varmaa,se! 

No ole itsellesi tärkeä.