Mistä johtuu, jos ihmiselle ei kehity identiteettiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennus ja huono itsetunto ohjaavat tekemään negatiivisia tulkintoja kaikesta. Oma kokemus on tietysti itselle totta, mutta myös vaihtoehtoisia selityksiä eri tapahtumille löytyy usein. Kannattaa myös välillä miettiä sitä, että oma näkökulma ei välttämättä aina ole se oikea. Negatiivisessa mielentilassa kaiken tulkitsee kielteisessä valossa, usein aiheettakin.

Joo, mutta siitä on vaikea tehdä mitään muita tulkintoja, jos kertakaikkiaan ystäviä ei ole eivätkä ihmiset viihdy seurassasi, vaikka itse ottaisi heihin kontaktia. Jos tämä olisi vain omaa kuvitelmaani, toki olisi sitten kuitenkin ihmisiä, jotka ottaisivat minuun yhteyttä, ja minä vain kuvittelisin että esim he eivät pidä minusta.

Sama kohtalo. Olen nyt kymmenisen vuotta kuunnellut noita kliseitä ”masentuneista tulkinnoistani”, ja scheisseahan ne ovat. En vain kelpaa.

Niin, sitä on ikäänkuin jumissa persoonallisuudessa jonka seurassa kukaan ei viihdy, jollei ensin esitä ihan vastakkaista henkilöä, ja siitähän ei jää käteen mitään hyväksynnän kokemusta vaan henkilökohtaisen teatteriesityksen jälkeinen tyhjyys. Olisi helpompaa jos ei itsekään kaipaisi seuraa, hyvin masentuneena en itsekään halunnut muuta kuin maata sängyssä. Vaan kun tahtoisi seuraa ja omaa lähinnä piirteitä jotka karkottavat ihmisiä, myös muita diagnosoituja mt- ongelmaisia, niin yksinäistä on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennus ja huono itsetunto ohjaavat tekemään negatiivisia tulkintoja kaikesta. Oma kokemus on tietysti itselle totta, mutta myös vaihtoehtoisia selityksiä eri tapahtumille löytyy usein. Kannattaa myös välillä miettiä sitä, että oma näkökulma ei välttämättä aina ole se oikea. Negatiivisessa mielentilassa kaiken tulkitsee kielteisessä valossa, usein aiheettakin.

Joo, mutta siitä on vaikea tehdä mitään muita tulkintoja, jos kertakaikkiaan ystäviä ei ole eivätkä ihmiset viihdy seurassasi, vaikka itse ottaisi heihin kontaktia. Jos tämä olisi vain omaa kuvitelmaani, toki olisi sitten kuitenkin ihmisiä, jotka ottaisivat minuun yhteyttä, ja minä vain kuvittelisin että esim he eivät pidä minusta.

Sama kohtalo. Olen nyt kymmenisen vuotta kuunnellut noita kliseitä ”masentuneista tulkinnoistani”, ja scheisseahan ne ovat. En vain kelpaa.

Niin, sitä on ikäänkuin jumissa persoonallisuudessa jonka seurassa kukaan ei viihdy, jollei ensin esitä ihan vastakkaista henkilöä, ja siitähän ei jää käteen mitään hyväksynnän kokemusta vaan henkilökohtaisen teatteriesityksen jälkeinen tyhjyys. Olisi helpompaa jos ei itsekään kaipaisi seuraa, hyvin masentuneena en itsekään halunnut muuta kuin maata sängyssä. Vaan kun tahtoisi seuraa ja omaa lähinnä piirteitä jotka karkottavat ihmisiä, myös muita diagnosoituja mt- ongelmaisia, niin yksinäistä on.

Etkö koe, että persoonassasi on useita erilaisia puolia? Jos on, niin niitä voi tuoda eri seurassa vaihtelevasti esiin. Se ei ole esittämistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennus ja huono itsetunto ohjaavat tekemään negatiivisia tulkintoja kaikesta. Oma kokemus on tietysti itselle totta, mutta myös vaihtoehtoisia selityksiä eri tapahtumille löytyy usein. Kannattaa myös välillä miettiä sitä, että oma näkökulma ei välttämättä aina ole se oikea. Negatiivisessa mielentilassa kaiken tulkitsee kielteisessä valossa, usein aiheettakin.

Joo, mutta siitä on vaikea tehdä mitään muita tulkintoja, jos kertakaikkiaan ystäviä ei ole eivätkä ihmiset viihdy seurassasi, vaikka itse ottaisi heihin kontaktia. Jos tämä olisi vain omaa kuvitelmaani, toki olisi sitten kuitenkin ihmisiä, jotka ottaisivat minuun yhteyttä, ja minä vain kuvittelisin että esim he eivät pidä minusta.

Sama kohtalo. Olen nyt kymmenisen vuotta kuunnellut noita kliseitä ”masentuneista tulkinnoistani”, ja scheisseahan ne ovat. En vain kelpaa.

Täällä kolmas. Tosiaan kun itse yrittää ystävystyä ja pitää yhteyttä ja aina se jää yksipuoliseksi, niin ei se enää ole vain tulkintaa ettei itsestä pidetä. Yksi luonteenpiirteistäni on myös kaiken rehellisyyden arvostus, joten en näe mitään mieltä ihmissuhteessa jossa luokkaa puolet ajasta kiristelen hampaita kun en voi tuoda ilmi oikeaa minääni. Kyllä se on nimenomaan sitä toisen ihmisen esittämistä, kun joutuu ison osan itsestään piilottamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennus ja huono itsetunto ohjaavat tekemään negatiivisia tulkintoja kaikesta. Oma kokemus on tietysti itselle totta, mutta myös vaihtoehtoisia selityksiä eri tapahtumille löytyy usein. Kannattaa myös välillä miettiä sitä, että oma näkökulma ei välttämättä aina ole se oikea. Negatiivisessa mielentilassa kaiken tulkitsee kielteisessä valossa, usein aiheettakin.

Joo, mutta siitä on vaikea tehdä mitään muita tulkintoja, jos kertakaikkiaan ystäviä ei ole eivätkä ihmiset viihdy seurassasi, vaikka itse ottaisi heihin kontaktia. Jos tämä olisi vain omaa kuvitelmaani, toki olisi sitten kuitenkin ihmisiä, jotka ottaisivat minuun yhteyttä, ja minä vain kuvittelisin että esim he eivät pidä minusta.

Sama kohtalo. Olen nyt kymmenisen vuotta kuunnellut noita kliseitä ”masentuneista tulkinnoistani”, ja scheisseahan ne ovat. En vain kelpaa.

Täällä kolmas. Tosiaan kun itse yrittää ystävystyä ja pitää yhteyttä ja aina se jää yksipuoliseksi, niin ei se enää ole vain tulkintaa ettei itsestä pidetä. Yksi luonteenpiirteistäni on myös kaiken rehellisyyden arvostus, joten en näe mitään mieltä ihmissuhteessa jossa luokkaa puolet ajasta kiristelen hampaita kun en voi tuoda ilmi oikeaa minääni. Kyllä se on nimenomaan sitä toisen ihmisen esittämistä, kun joutuu ison osan itsestään piilottamaan.

Oletko miettinyt, ettei vika ehkä ole sinussa? Melko epämiellyttäviä ja huonosti käyttäytyviä ihmisiä on paljon. Heitä voi siksi tulla usein vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennus ja huono itsetunto ohjaavat tekemään negatiivisia tulkintoja kaikesta. Oma kokemus on tietysti itselle totta, mutta myös vaihtoehtoisia selityksiä eri tapahtumille löytyy usein. Kannattaa myös välillä miettiä sitä, että oma näkökulma ei välttämättä aina ole se oikea. Negatiivisessa mielentilassa kaiken tulkitsee kielteisessä valossa, usein aiheettakin.

Joo, mutta siitä on vaikea tehdä mitään muita tulkintoja, jos kertakaikkiaan ystäviä ei ole eivätkä ihmiset viihdy seurassasi, vaikka itse ottaisi heihin kontaktia. Jos tämä olisi vain omaa kuvitelmaani, toki olisi sitten kuitenkin ihmisiä, jotka ottaisivat minuun yhteyttä, ja minä vain kuvittelisin että esim he eivät pidä minusta.

Sama kohtalo. Olen nyt kymmenisen vuotta kuunnellut noita kliseitä ”masentuneista tulkinnoistani”, ja scheisseahan ne ovat. En vain kelpaa.

Niin, sitä on ikäänkuin jumissa persoonallisuudessa jonka seurassa kukaan ei viihdy, jollei ensin esitä ihan vastakkaista henkilöä, ja siitähän ei jää käteen mitään hyväksynnän kokemusta vaan henkilökohtaisen teatteriesityksen jälkeinen tyhjyys. Olisi helpompaa jos ei itsekään kaipaisi seuraa, hyvin masentuneena en itsekään halunnut muuta kuin maata sängyssä. Vaan kun tahtoisi seuraa ja omaa lähinnä piirteitä jotka karkottavat ihmisiä, myös muita diagnosoituja mt- ongelmaisia, niin yksinäistä on.

Etkö koe, että persoonassasi on useita erilaisia puolia? Jos on, niin niitä voi tuoda eri seurassa vaihtelevasti esiin. Se ei ole esittämistä.

On, mutta ne kaikki puolet on juuri sellaisia joista ei pidetä: alakuloinen, apaattinen, masentunut, ahdistunut, kateellinen, katkera, vihainen, vit tuuntunut, tylsistynyt, tyhjä jne. En ole koskaan iloinen tai hyväntuulinen, eniten saan jotain ilon tapaista kun olen uppoutunut television katseluun tai ahmimiseen. Nykyään en edes viitsi esittää muuta, joten on tullut selväksi millaisia "omia itsejä" arvostetaan ja millaisia ei. Niin se vain on.

Itselläkin on identiteetti melko hukassa. Itsetuntoni on myös todella huono, enkä erityisesti pidä oikein mistään. Monet asiat ovat ihan ok, mutta siihen se jää. Minulla ei ole mitään tiettyjä mielenkiinnon kohteita ja en tunne kuuluvani mihinkään. Tähän on varmasti vaikuttanut kiusaaminen ja se että olen ollut todella yksinäinen aina nuoruudesta saakka, joten en ole päässyt "harjoittelemaan" sitä omaa elämää vaan se on vaan lipunut ohi ilman, että olisin saanut otetta. Olisin tarvinnut jonkun "ryhmän", jossa kehittää itseäni ja saada oma persoona esiin. Ja sellaisia ihmisiä, jotka olisivat tukeneet minua. Vanhempani ovat myös vähän tällaisia "persoonattomia", jotka vaan suorittavat elämää ilman mitään sen tarkempia pohdiskelua ja itse taas olen kyllä sellainen, joka mielellään miettii eri asioita. Eli olen syvällisempi kuin he, mutta muuten melko hukassa itseni kanssa. Asiaa ei paranna ajoittainen epätodellinen olo. Näiden kokemuksian myötä uskon kyllä siihen, että tällaisia ihmisiä on. Jotkut voivat myös elää jonkun toisen ihmisen kautta.

Olisi ihanaa, jos olisi vahva identiteetti. Olen kateellinen ihmisille, joilla on juuret, toisia ehjiä ihmisiä ympärillä peileinä ja henkilökohtainen tarina.

Kaikille kehittyy identiteetti! Jos tutkisit asiaa muualtakin kuin Wikipediasta, niin asia selviäisi sinulle aika nopeasti.

Hyvä keskustelu, oma teoria, että identiteetti ja sen ongelmat juontuu sekä ominaisuuksista(geeneistä), että kasvatuksesta.

Jos molemmat pielessä identiteettiä ei kehity, siinä jää helposti koulut käymättä ja perheet perustamatta kun elämä menee ajelehtiessa ja matkimalla muita vähän sieltä täältä.

Jos vanhemmat ei huomioi lasta yksilönä, ei kysy mielipiteitä eikä ota muutenkaan huomioon on ongelmia tiedossa. Itsellä oli tämän kaltainen kasvatus ja nelikymppisenä todettiin vielä aspergerin syndrooma. Identiteetti tai sen ymmärrys alkoi kehittyä vasta yli nelikymppisenä ja tilannetta ei paljon helpota, että ymmärrän olevani luuseri.