Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Neuvoja miten jaksaa vauvan kanssa?

Vierailija
11.10.2018 |

Muutettiin miehen työn vuoksi vieraalle pienelle paikkakunnalle kun olin 7:llä kuulla raskaana. Jäin äitiyslomalle omasta työpaikastani, ja tarkoitus on palata kotipaikkakunnalle kun lapsi täyttää kolme, ja silloin siis palaan omaan työhöni. Nyt vauva on 4 kk. Vauvan kanssa sujuu ihan kivasti, mutta päivät on todella yksinäisiä. Mies antaa kaiken aikansa uudelle työlleen. En tunne täältä ketään. Olen yrittänyt käydä perhekerhossa, mutta siellä ei oikein ole ketään muita, joskus on ollut muutama muu, mutta heillä on paljon isommat lapset ja halusivat näköjään vain jutella keskenään kun olivat jo hyviä kavereita ilmeisesti, yritin jutella heille mutta eivät oikein vaikuttaneet kiinnostuneilta tutustumaan. Naapurissa ei tunnu asuvan pienten lasten äitejä. Neuvolan ilmoitustaulullakaan ei ollut mitään kerho- tai muskarijuttua, kun yritin sellaista etsiä. En ole tottunut olemaan kaikkia päiviä yksin vaan minulla on vaativa ja sosiaalinen työ, jossa olen viihtynyt todella hyvin kun siellä on koko ajan ihmisiä ympärillä. Yksinäisyys ahdistaa ja uuvuttaa, pelkään kohta masentuvani siihen että päivät toistaa toisiaan samanlaisina eikä ole ketään jolle jutella paitsi vauva.

Ilmeisesti minun pitää nyt oppia jaksamaan vauvan kanssa vain kaksin, illat mies on kyllä kotona tosin. Ja hyväksyä että täältä ei kai seuraa saa. Ja siis asutaan täällä vielä melkein kolme vuotta.. Osaisiko kukaan neuvoa ideoita miten kuluttaa päivät vauvan kanssa kaksin siten että ei oltaisi vain sisällä tai vain kävelyllä? Ja miten jaksaa tätä yksinäisyyttä?

Kommentit (40)

Vierailija
21/40 |
11.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos se on sinun eka vauva niin et varmaan vielä ole huomannut miten fiksuja ja hauskoja vauvat ovat. Seuraa sen muutosta ja kehitystä. 4kk jälkeen vauva alkaa oppiin paljon ja nopeeta. :)

Mutta kaikessa yksinäisyydessä on syvimmillään hyvä tulla sinuiksi ensin itsen kanssa. Olla itsensä Bestis. Sen jälkeen on helpompi saada muita elämäänsä.

Mikä se sun lähin isompi paikkakunta on? :)

Savonlinna on tässä lähinnä.

Minulla siis on siellä meidän kotipaikkakunnalla (eräs iso kaupunki) ystäviä kyllä ja olen sosiaalinen ihminen ja olen mielestäni aina saanut helposti uusia ystäviä eli mielestäni olen ihan sinut itseni kanssa. Täällä uudella pikkupaikkakunnalla vaan en ole onnistunut tutustumaan keneenkään vaikka olen yrittänyt mennä juttelemaan ihmisille, tuntuu että täällä kaikilla on jo niin vakiintuneet omat vanhat ystävät, että minun seura ei kiinnosta. Ap

Vierailija
22/40 |

Ahaa, nyt ymmärrän. Itse miettisin ehkä sitten sitä Savonlinnaa ja sopisin että viritellään khläilyn kanssa. Tai että tekee vaikka puolivälissä retken jos sää sallii, kävelyltä yms. Ja vanhuksia varmasti Suomessa piisaa. He lukee kauppojen ilmoitustaluja, sinne joku lappu. :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/40 |

Sorry autocorrect. Eli vuorotellaan kyläilyn kanssa (Jos sinua mietityttää että tuleeko kukaan 1h matkan päähän).

Vierailija
24/40 |
11.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos se on sinun eka vauva niin et varmaan vielä ole huomannut miten fiksuja ja hauskoja vauvat ovat. Seuraa sen muutosta ja kehitystä. 4kk jälkeen vauva alkaa oppiin paljon ja nopeeta. :)

Mutta kaikessa yksinäisyydessä on syvimmillään hyvä tulla sinuiksi ensin itsen kanssa. Olla itsensä Bestis. Sen jälkeen on helpompi saada muita elämäänsä.

Mikä se sun lähin isompi paikkakunta on? :)

Savonlinna on tässä lähinnä.

Minulla siis on siellä meidän kotipaikkakunnalla (eräs iso kaupunki) ystäviä kyllä ja olen sosiaalinen ihminen ja olen mielestäni aina saanut helposti uusia ystäviä eli mielestäni olen ihan sinut itseni kanssa. Täällä uudella pikkupaikkakunnalla vaan en ole onnistunut tutustumaan keneenkään vaikka olen yrittänyt mennä juttelemaan ihmisille, tuntuu että täällä kaikilla on jo niin vakiintuneet omat vanhat ystävät, että minun seura ei kiinnosta. Ap

En ole sama, mutta pointti varmaan oli, että jos olet täysin sinut oman itsesi ja olemuksesi kanssa, et ahdistu yksinolosta samalla tavalla. Saatat jopa viihtyä yksin. Tämä ei tietenkään poissulje ystävien tarvetta, mutta lähinnä auttaa viemään pois mahd. päivittäisen ahdistuksen.

Äitiysjumpat ja vauvamuskarit, -sirkukset ym. löytyy ainakin pk-seudulta. Voisi kuvitella, että muuallakin on tällaista toimintaa. Sitten tietysti kaikenmaailman puuhapaikat ja suositut lenkkeily-ympäristöt. Käytä sosiaalisuuttasi hyödyksesi ja mene avoimesti juttelemaan vaikka lenkkipolulla (jos siis törmäät saman ikäluokan muksuihin ja vanhempiin)!

Vierailija
25/40 |
11.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pliide, anna se pois, että sillä on edes jonkinlainen tulevaisuus. Sun kanssa sitä ei ole.

:D

Miksi vauvalla ei mielestäsi ole minun kanssa tulevaisuutta?

Ap

Sun takia

Vierailija
26/40 |
11.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Seurakunnan naistenpiirit voivat olla kivoja, vaikka eivät mitään vauvapiirejö olisikaan. Mukana voi olla eri ikäisiä naisia, mutta nuoret otetaan yleensä ilolla mukaan. Jos et ihan ateisti ole, tätä suosittelisin. Ajatko autoa? Jos kyllä, sitä kannattaa harkita, koska matka kaupunkiin on varmasti nopeampi autolla kuin bussilla, ja silloin pääset myös Savonlinnan äitiryhmiin. Ja missä suunnassa olet Savonlinnasta? Samassa suunnassa mutta vähän lähempänä sinua voi olla joku taajama, jossa onkin aktiivista toimintaa.

Itä-Suomessa on työttömyyttä, joten erilaisia päiväpiirejä voi olla, missä on työikäistä ja ihan fiksua porukkaa. Laajenna vähän näkökulmaasi.

Ja vielä, jaksamista ja voimia. Pienen vauvan kanssa yksin olo vieraalla paikkakunnalla ei ole helppoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/40 |
11.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvä harrastus on puutarhanhoito. Voi puuhata vauvan kanssa, samanmieliset on ystävällisiä, tehdään reissuja ja on teemapäiviä ja taimenvaihtotapahtumia.

Vierailija
28/40 |
11.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ekstrovertti mammalomalla vieraalla paikkakunnalla :D Tuo otsikko antaa ymmärtää, että vauva-arki uuvuttaa ja että vika on vauvassa, mutta vika onkin siinä, että sinua uuvuttaa yksin oleminen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/40 |

Otsikoin huonosti. Kuvaavampi olisi ollut: suurkaupunkilainen extrovertti uranainen mammalomalla vieraalla pikkupaikkakunnalla tuntee olonsa yksinäiseksi. Vauvassa ei ole vikaa :D . Ap

Vierailija
30/40 |
11.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pikkupaikkakunnalla varttuneena sanoisin, että kun sen pään tavallaan saa auki niin sitten se alkaa rullaamaan. Yritä katsella, että kuka siellä on sellainen seuraelämän keskushahmo. Jos et muuta keksi, kutsu vaikka naapurit nimipäiväkahveille tai etsi jotkin joulumyyjäiset, joihin osallistua.

Kai olet paikkakunnan Facebook-ryhmässä ja luet paikallislehteä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/40 |
11.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Seurakunnan naistenpiirit voivat olla kivoja, vaikka eivät mitään vauvapiirejö olisikaan. Mukana voi olla eri ikäisiä naisia, mutta nuoret otetaan yleensä ilolla mukaan. Jos et ihan ateisti ole, tätä suosittelisin. Ajatko autoa? Jos kyllä, sitä kannattaa harkita, koska matka kaupunkiin on varmasti nopeampi autolla kuin bussilla, ja silloin pääset myös Savonlinnan äitiryhmiin. Ja missä suunnassa olet Savonlinnasta? Samassa suunnassa mutta vähän lähempänä sinua voi olla joku taajama, jossa onkin aktiivista toimintaa.

Itä-Suomessa on työttömyyttä, joten erilaisia päiväpiirejä voi olla, missä on työikäistä ja ihan fiksua porukkaa. Laajenna vähän näkökulmaasi.

Ja vielä, jaksamista ja voimia. Pienen vauvan kanssa yksin olo vieraalla paikkakunnalla ei ole helppoa.

Olen pesunkestävä ateisti, joten kirkko ei ole minua varten. Ajan kyllä autoa, mutta mies on autolla kaikki päivät töissä eli olen bussin varassa. Voisin selvittää onko työttömille jotain ohjelmaa, ehkä he hyväksyvät minut mukaan. Ap

Vierailija
32/40 |
11.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ekstrovertti mammalomalla vieraalla paikkakunnalla :D Tuo otsikko antaa ymmärtää, että vauva-arki uuvuttaa ja että vika on vauvassa, mutta vika onkin siinä, että sinua uuvuttaa yksin oleminen.

Kuse housuus. Mikä vika se on, jos ihmisellä, jopa nais-ihmisellä, on ominaisuutena sosiaalisuus? Voi hyvä ihme, aapeen ammattikin perustuu hänen ominaisuuksiinsa, ne piirteet tekevät hänestä oman itsensä. Miten ne ovat joku vika?

Juttu kun vain menee niin, että joillekin vauva-arki ilmeisesti on ihan jees juttu, jos ei ole sen syvällisempiä seurantarpeita, tai yksinäisyyden ja hiljaisuudentarvettakaan sen puoleen. Miksi ihmeessä lastenteko pitäisi jättää vain taitavimpien vauvatarhureiden puuhaksi?

Vai pitäisikö kuitenkin ajatella, että on hieno asia, että monenlaiset naiset voivat ryhtyä äidiksi menettämättä ihan kaikkea? Ja että perheen pitää panostaa siihen? Miksi sen miehen on uppouduttava työhön niin tarkkaan juuri nyt? Eikö työnantaja tiedä, että mies on justiin ollut raskaana?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/40 |
11.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jumppaa vauvan kanssa, YouTubesta videoita ja touhuamaan. Se on hauskaa ja kunto kohoaa. Pitkiä kävelylenkkejä. Ota kamera mukaan ja valokuvaa samalla. Nämä nyt sellaisia pikkujuttuja, joita on helppo tehdä vauvan kanssa.

Vierailija
34/40 |
11.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen siis hyväksynyt sen, että en täältä juuri seuraa löydä vaan pitää keksiä tapa miten jaksaa yksin vauvan kanssa. Ihan sellaista jokapäiväistä tekemistä, koska arkea ei jaksa vain sen varassa että kerran kuussa käy jollain hotelliviikonlopulla muualla. Siihen kaipaisin ideoita. Mitä esim. harrastuksia voisi olla sellaisia, että niitä voi tehdä vaikka joka päivä vauvan kanssa? Ap

Kiinnostaisiko sinua käsityöt esim. ompelu tai neulominen? Voisit alkaa tehdä vauvalle vaatteita ja toki itsellesikin. Sain sellaisen käsityksen, että sinulla ei olisi autoa käytettävissä päivisin. Olisiko mahdollista, että saisit sen käyttöösi päiviksi, jolloin liikkuminen olisi helpompaa? Veisit vaikka miehen aamulla töihin ja hakisit, jolloin voisit käydä päivisin jossain muualla välillä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/40 |
11.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

No mä nyt vaan yritän vastata ihan siihen sun kysymykseen, eli tekemistä vauvan kanssa:

-värikylpy mustikoilla, pilttisoseilla ym. värjäävillä ruuilla

-etsi joku kirja vauvan kehityksestä ja vaiheista, tutki sillä silmällä mitä kehityksen mukaista tekemistä keksit milloinkin

-viihtyykö rintarepussa? Suunnistaminenhan on hyvä idea, tai ylipäätään metsäretket

-Ota tavoitteeksi opetella mahdollisimman monta laulua ja lorua. Minä tein näin ja on kyllä oikeasti vaikuttanut lapseni kielelliseen kehitykseen positiivisesti

-Lue vauvalle jo nyt kirjoja

-Tee itse vauvalle soittimia

-Pidä oma muskari vauvalle, suunnittele oikein kunnolla, googlaa ideoita jne.

-kirjat ja netti ovat pullollaan vauvan kanssa tehtäviä yhteisleikkejä

-pidä muistokirjaa, jonka annat myöhemmin lapselle omaksi. Ei mikään vauvakorissa, vaan vapaamuotoisempi, johon kirjoitat omia ajatuksiasi lapselle erityisesti

-Jos on hyvin nukkuva ja viihtyvä vauva niin aloita joku nettikurssi tai uuden asian opettelu

Muista, että vauva kasvaa kokoajan. Kolmen vuoden sisään lapsesi muuttuu niin paljon, ette vielä osaa kuvitellakaan. Kun lapsi kävelee, niin voitte tehdä paljonkin liikunnallisia juttuja, mm. temppurataa. Kaksivuotiaan kanssa sitä vasta voikin tehdä ja lapsi itsekin jo ottaa kontaktia toisiin lapsiin puistoissa.

Vaikka et halunnut noita kerran kuussa vinkkejä kuulla, niin ihan totta kannattaa kyllä suunnitella reissuja esim. kerran kuussa, koska niiden odottaminen auttaa myös jaksamaan. Luulisi kyllä, että miehellesi sopisi myös sellainen harrastus, että kävisit jossain jumpassa kerran viikossa. Ainakaan itse en voisi kuvitella, että oma mieheni sellaisen eväisi tuollaisessa tilanteessa.

Vierailija
36/40 |
11.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Etsi se paikallinen facebook-ryhmä, ihan varmasti sielläkin on joku ”Puskaradio Juupajoki”. Kysele siellä seuraa. Tutustu kansalaisopiston ja seurakunnan tarjontaan. Ne on ne tahot, jotka pikkupaikkakunnalla järjestää muskarit ja vauvajumpat. Ja ei haittaa vaikka onkon ateisti, kun osallistuu seurakunnan vauvatoimintaan. Hanki myös joku oma harrastus. Ota selvää paikkakunnan urheiluseuroista ja että mitä ne järjestää. Pienellä paikkakunnalla täytyy valitettavasti tehdä salapoliisityötä, että mitä toimintaa mikäkin taho järjestää, kun ei ole mitään isoja kuntosaliketjuja yms. Esim. joku fysioterapeuttiyrittäjä saattaa vetää ryhmäliikuntaa jne.

Vierailija
37/40 |
11.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Pikkupaikkakunnalla varttuneena sanoisin, että kun sen pään tavallaan saa auki niin sitten se alkaa rullaamaan. Yritä katsella, että kuka siellä on sellainen seuraelämän keskushahmo. Jos et muuta keksi, kutsu vaikka naapurit nimipäiväkahveille tai etsi jotkin joulumyyjäiset, joihin osallistua.

Kai olet paikkakunnan Facebook-ryhmässä ja luet paikallislehteä?

Sama se on suurkaupungissa. Asun kuuden miljoonan asukkaan kaupungissa, ja ovet piireihin aukenivat, kun tutustuin vähän matkan päässä asuvaan naiseen, joka on alueen sosiaalinen johtaja. Hänen kauttaan pääsin erilaisiin ryhmiin, tutustumaan paikalliseen politiikkaan sisäpiirin kautta jne. Elämäni ilman häntä olisi ihan toisenlaista täällä.

Vierailija
38/40 |
28.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Savonlinna on tässä lähinnä.

Minulla siis on siellä meidän kotipaikkakunnalla (eräs iso kaupunki) ystäviä kyllä ja olen sosiaalinen ihminen ja olen mielestäni aina saanut helposti uusia ystäviä eli mielestäni olen ihan sinut itseni kanssa. Täällä uudella pikkupaikkakunnalla vaan en ole onnistunut tutustumaan keneenkään vaikka olen yrittänyt mennä juttelemaan ihmisille, tuntuu että täällä kaikilla on jo niin vakiintuneet omat vanhat ystävät, että minun seura ei kiinnosta. Ap[/quote]

Moikka! Minä olen myös muuttanut keväällä Savonlinnaan, enkä ole vielä löytännyt ystäviä, vaikka olen sosiaalinen ja rento, minulla on aina ollut paljon kavereita. Olen raskaana ja laskettuaika on huhtikuun alussa. Pelkään olevani hyvin yksinäinen vauvan kanssa, vaikka elättelen vielä toivoa että löytäisin uusia ihmissuhteita vauva-arjen kautta. Olisi mukava tavata.

Vierailija
39/40 |
28.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikeahan se on vauvan kanssa hirveästi esim. harrastaa hirveästi. Pystytkö hommaamaan vaikka pariksi illaksi itsellesi ihan oman harrastuksen, jossa voisit käydä? Olisi ainakin pieni breikki päiviin ja jotain, mitä odottaa. Mä aloitin sirkusharrastuksen äitiyslomalla, kaksi iltaa viikossa. Tutustuin mukaviin ihmisiin ja oli joku oma juttu.

Vierailija
40/40 |
28.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

No, jos paikkakunnalla ei ole oikein mitään, niin minkä sille voi. Mä sanoin miehelle, että ainakin vauva-aika on pakko pysyä kaupungissa tai hyvien kulkuyhteyksien äärellä, muuten en jaksa. Kun olisi halunnut muuttaa pikkupitäjään maalle silloin.