Miksi psykiatri ei anna sairaslomaa?

Vierailija kirjoitti:

Eihän siinä ole kyse vain omasta vaatimustasosta, vaan on täytettävä myös ne koulun opparille määrittelemät vaatimukset. Ihan millä tahansa ei pääse läpi. Jos opintotuki lakkaa tai tulee lisäksi vielä takaisinmaksua, niin se ainakin saa syrjäytymään opiskelusta ja työelämästä.

Tässä on tavallaan sellainenkin puoli, että osalle opiskelijoista opinnot ovat liian vaativa paikka. Mutta onko se psykiatrinen ongelma? Varsinkin, jos isoin ongelma on se, että opintotuki loppuu alta? Sitä saa vain 55 kk kaikenkaikkiaan, ja kun ne on käytetty, moni hakee saikkua, jotta saa rahaa edes jostain. En halua väittää, että Ap on tekemässä näin, mutta osa ihmisistä tekee.

Kaffepulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän siinä ole kyse vain omasta vaatimustasosta, vaan on täytettävä myös ne koulun opparille määrittelemät vaatimukset. Ihan millä tahansa ei pääse läpi. Jos opintotuki lakkaa tai tulee lisäksi vielä takaisinmaksua, niin se ainakin saa syrjäytymään opiskelusta ja työelämästä.

Tässä on tavallaan sellainenkin puoli, että osalle opiskelijoista opinnot ovat liian vaativa paikka. Mutta onko se psykiatrinen ongelma? Varsinkin, jos isoin ongelma on se, että opintotuki loppuu alta? Sitä saa vain 55 kk kaikenkaikkiaan, ja kun ne on käytetty, moni hakee saikkua, jotta saa rahaa edes jostain. En halua väittää, että Ap on tekemässä näin, mutta osa ihmisistä tekee.

VMP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinulle se saikku olisi lupa lorvailla sen sijaan, että oikeasti teet lopputyösi ja valmistut. Luulen, että lääkäri saattoi ajatella, että välttelet sitä. Laske rimaa lopputyön suhteen. Tee siitä sellainen, että saat sen läpi. Se riittää. Eihän sillä mitään muuta merkitystä ole kuin se, että saa valmiin paperit ulos.

Haista vittu. En ole ap. Muista lorvimiskommenttisi kun kyrvähdät joskus ja huomaat ettei siitä niin vain lähdetäkkään.

Taatusti jokaisella lopputyöntekijällä on uupumusta ja stressiä. Monet myös pelkää valmistumista ja sitä lykätään ja lykätään. Jos on ongelmia kestää painetta niin täytyy ymmärtää laskea sitä omaa vaatimustasoa. Itse olen lähipiirissä nähnyt ,miten tuo saikutus aina kun on tiukempi paikka saa ihmisen syrjäytymään kokonaan opiskelusta ja työelämästä.

Paniikkikohtaukset johtuvat traumoista. Saan pahoja flashbackeja pitkin päivää. Itken paljon, myös ulkona ihmisten ilmoilla.

Oletko saanut terapiaa tähän? Eihän tuosta parane ikinä, jos sitä ei kunnolla hoida. Ja vain kotona olo ei varmasti paranna asiaa. Sun olisi nyt päästävä kunnon terapiaan. 

Olen terapiassa. Silti oireilu on voimakasta.

Ei se terapia elämää korvaa. Posttraumaattista stressiä on vaikea hoitaa. Ympäristö on äärimmäisen harvoin suotuisa. TRiggereitä riittää. Tilanteen tasalla,olevia ihmisiä ei ole. Saat helposti vääriä diagnooseja, esim. Skitsofrenia. Oikeatkin diagnoosit saattavat olla haitallisia. Pahinta on masennus diagnoosi. SE TULEE TYRMÄYKSENÄ KAIKKIIN ILON AIHEISIIN ELÄMÄSSÄ. Se on vihoviimeinen asia, koska olen perusluonteeltani positiivinen. Se on kuin olisit sodassa, yrittäsit päästä pois. Olen saanut todellisen avun ihmisiltä jotka näki vierestä kaiken ja pitivät normaaleja asioitani kasassa. Mulle sanottiin tämä ei ole sinun syytä. Terapiat ja ammattiihmiset on ollut vittuilua siihen nähden. KAIKKI ASIAT JOTKA KEKSITÄÄN NYKYÄÄN UUSINA HIENOINA HOIMENETELMINÄ TAPAHTUVAT MINULLE JO TRAUMATISOIVISSA OLOSUHTEISSA. Tutkijat ja psykiatrit ovat aina jäljessä tai parantavat itseään. Tämän takia en voisi mennä alalle. On muiten törmänny pariin hyvään psykiatriin, muutamihan ihmisinä. Nyt just meinaan oksentaa. Varsinkin siihen joka tanssii haudoilla. Kaikkia emme pysty auttamaan. Yleensä on aina ihmisiä, jotka eivät traumatisoi lisää ammattiavun pitäisi olla ensin sitä. Mutta kuolemakin voi palvella joidenkin arvovaltaa. Eikös tää ole vähän nurjaa. Ei silloin voi todella auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinulle se saikku olisi lupa lorvailla sen sijaan, että oikeasti teet lopputyösi ja valmistut. Luulen, että lääkäri saattoi ajatella, että välttelet sitä. Laske rimaa lopputyön suhteen. Tee siitä sellainen, että saat sen läpi. Se riittää. Eihän sillä mitään muuta merkitystä ole kuin se, että saa valmiin paperit ulos.

Haista vittu. En ole ap. Muista lorvimiskommenttisi kun kyrvähdät joskus ja huomaat ettei siitä niin vain lähdetäkkään.

Taatusti jokaisella lopputyöntekijällä on uupumusta ja stressiä. Monet myös pelkää valmistumista ja sitä lykätään ja lykätään. Jos on ongelmia kestää painetta niin täytyy ymmärtää laskea sitä omaa vaatimustasoa. Itse olen lähipiirissä nähnyt ,miten tuo saikutus aina kun on tiukempi paikka saa ihmisen syrjäytymään kokonaan opiskelusta ja työelämästä.

Paniikkikohtaukset johtuvat traumoista. Saan pahoja flashbackeja pitkin päivää. Itken paljon, myös ulkona ihmisten ilmoilla.

Oletko saanut terapiaa tähän? Eihän tuosta parane ikinä, jos sitä ei kunnolla hoida. Ja vain kotona olo ei varmasti paranna asiaa. Sun olisi nyt päästävä kunnon terapiaan. 

Olen terapiassa. Silti oireilu on voimakasta.

Ei se terapia elämää korvaa. Posttraumaattista stressiä on vaikea hoitaa. Ympäristö on äärimmäisen harvoin suotuisa. TRiggereitä riittää. Tilanteen tasalla,olevia ihmisiä ei ole. Saat helposti vääriä diagnooseja, esim. Skitsofrenia. Oikeatkin diagnoosit saattavat olla haitallisia. Pahinta on masennus diagnoosi. SE TULEE TYRMÄYKSENÄ KAIKKIIN ILON AIHEISIIN ELÄMÄSSÄ. Se on vihoviimeinen asia, koska olen perusluonteeltani positiivinen. Se on kuin olisit sodassa, yrittäsit päästä pois. Olen saanut todellisen avun ihmisiltä jotka näki vierestä kaiken ja pitivät normaaleja asioitani kasassa. Mulle sanottiin tämä ei ole sinun syytä. Terapiat ja ammattiihmiset on ollut vittuilua siihen nähden. KAIKKI ASIAT JOTKA KEKSITÄÄN NYKYÄÄN UUSINA HIENOINA HOIMENETELMINÄ TAPAHTUVAT MINULLE JO TRAUMATISOIVISSA OLOSUHTEISSA. Tutkijat ja psykiatrit ovat aina jäljessä tai parantavat itseään. Tämän takia en voisi mennä alalle. On muiten törmänny pariin hyvään psykiatriin, muutamihan ihmisinä. Nyt just meinaan oksentaa. Varsinkin siihen joka tanssii haudoilla. Kaikkia emme pysty auttamaan. Yleensä on aina ihmisiä, jotka eivät traumatisoi lisää ammattiavun pitäisi olla ensin sitä. Mutta kuolemakin voi palvella joidenkin arvovaltaa. Eikös tää ole vähän nurjaa. Ei silloin voi todella auttaa.

On niin kova uupumus, ettei pysty kirjoittamaan kunnolla.

Kaffepulla kirjoitti:

Itse olisin huolissani lähinnä lääkityksen sopivuudesta, jos vointi on noin huono. Mikä lääkitys sinulla on, Ap? Jos psykiatrisi ei suostu vaihtamaan lääkitystäsi, mene toiselle lääkärille. 

Sairasloma ei aina ole ratkaisu. Tee se, mitä jaksat. Pieni aktiivisuus on ihan hyväksikin. Jos jäisit kotiin, et enää ehkä pääsisi opiskeluritiiniin kiinni. Älä vaadi itseltäsi liikoja, vaan tee se, minkä pystyt.

Oletko lukenut lääkkeiden haitta keskusteluita. Minua syytettiin paranoidiksi, kun yritin puhua niistä lääkärille. On helpottavaa ongelmista on nykyään todisteitakin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinulle se saikku olisi lupa lorvailla sen sijaan, että oikeasti teet lopputyösi ja valmistut. Luulen, että lääkäri saattoi ajatella, että välttelet sitä. Laske rimaa lopputyön suhteen. Tee siitä sellainen, että saat sen läpi. Se riittää. Eihän sillä mitään muuta merkitystä ole kuin se, että saa valmiin paperit ulos.

Haista vittu. En ole ap. Muista lorvimiskommenttisi kun kyrvähdät joskus ja huomaat ettei siitä niin vain lähdetäkkään.

Taatusti jokaisella lopputyöntekijällä on uupumusta ja stressiä. Monet myös pelkää valmistumista ja sitä lykätään ja lykätään. Jos on ongelmia kestää painetta niin täytyy ymmärtää laskea sitä omaa vaatimustasoa. Itse olen lähipiirissä nähnyt ,miten tuo saikutus aina kun on tiukempi paikka saa ihmisen syrjäytymään kokonaan opiskelusta ja työelämästä.

Paniikkikohtaukset johtuvat traumoista. Saan pahoja flashbackeja pitkin päivää. Itken paljon, myös ulkona ihmisten ilmoilla.

Oletko saanut terapiaa tähän? Eihän tuosta parane ikinä, jos sitä ei kunnolla hoida. Ja vain kotona olo ei varmasti paranna asiaa. Sun olisi nyt päästävä kunnon terapiaan. 

Olen terapiassa. Silti oireilu on voimakasta.

Ei se terapia elämää korvaa. Posttraumaattista stressiä on vaikea hoitaa. Ympäristö on äärimmäisen harvoin suotuisa. TRiggereitä riittää. Tilanteen tasalla,olevia ihmisiä ei ole. Saat helposti vääriä diagnooseja, esim. Skitsofrenia. Oikeatkin diagnoosit saattavat olla haitallisia. Pahinta on masennus diagnoosi. SE TULEE TYRMÄYKSENÄ KAIKKIIN ILON AIHEISIIN ELÄMÄSSÄ. Se on vihoviimeinen asia, koska olen perusluonteeltani positiivinen. Se on kuin olisit sodassa, yrittäsit päästä pois. Olen saanut todellisen avun ihmisiltä jotka näki vierestä kaiken ja pitivät normaaleja asioitani kasassa. Mulle sanottiin tämä ei ole sinun syytä. Terapiat ja ammattiihmiset on ollut vittuilua siihen nähden. KAIKKI ASIAT JOTKA KEKSITÄÄN NYKYÄÄN UUSINA HIENOINA HOIMENETELMINÄ TAPAHTUVAT MINULLE JO TRAUMATISOIVISSA OLOSUHTEISSA. Tutkijat ja psykiatrit ovat aina jäljessä tai parantavat itseään. Tämän takia en voisi mennä alalle. On muiten törmänny pariin hyvään psykiatriin, muutamihan ihmisinä. Nyt just meinaan oksentaa. Varsinkin siihen joka tanssii haudoilla. Kaikkia emme pysty auttamaan. Yleensä on aina ihmisiä, jotka eivät traumatisoi lisää ammattiavun pitäisi olla ensin sitä. Mutta kuolemakin voi palvella joidenkin arvovaltaa. Eikös tää ole vähän nurjaa. Ei silloin voi todella auttaa.

Itse olen pääosin ollut melko tyytyväinen saamaani hoitoon. Silti nimenomaan tuo voinnin vaihtelu vaikuttaa hoitotahon näkökulmasta olevan se ongelma. Kun on päätetty, että potilas vaikuttaa voivan paremmin, niin tästä tulkinnasta ei haluta päästää irti, vaikka tapahtuisikin jotain sellaista, joka heikentää potilaan vointia.

Mitä jos kyse onkin siitä, AP:n pitäisi oppia suhtautumaan stressiin uudella tavalla, jota saikuttaminen ei nyt auta. Ehkä psykiatri katsoo, että hän on nyt niin hyvässä kunnossa ja kokemusta on jo ennestään mielen ongelmista, että tilanne pysyy hallinnassa, vaikka "luovuttamista" (en tarkoita, että tarpeellisissa tilanteissa luovuttaminen olisi luovuttamista, vaan hoitoa) ei otetakaan ratkaisuksi.

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos kyse onkin siitä, AP:n pitäisi oppia suhtautumaan stressiin uudella tavalla, jota saikuttaminen ei nyt auta. Ehkä psykiatri katsoo, että hän on nyt niin hyvässä kunnossa ja kokemusta on jo ennestään mielen ongelmista, että tilanne pysyy hallinnassa, vaikka "luovuttamista" (en tarkoita, että tarpeellisissa tilanteissa luovuttaminen olisi luovuttamista, vaan hoitoa) ei otetakaan ratkaisuksi.

En usko lukemaani. Kuka olet?

Vierailija kirjoitti:

Aika ymmärtämätöntä porukkaa täällä, ei selvästikään tajuta että unettomuus ja paniikkikohtaukset voivat vaikuttaa jaksamiseen TODELLA paljon ja tuhota kokonaan työ/opiskelukyvyn! Yrittääkääpä itse valvoa pari vuorokautta putkeen (aina eivät edes lääkkeet auta) saaden kohtauksia jolloin oikeasti uskoo kuolevansa ja tulkaa sitten aukomaan siitä miten "sairasloma ei ratkaise ongelmia." 

Jos sitä sairaslomaa tarvitsee jatkuvasti, niin jokin on pielessä. Nyt vaikuttaa olevan niin, että AP käyttää sitä liian heppoisesti.

Vierailija kirjoitti:

Kaffepulla kirjoitti:

Itse olisin huolissani lähinnä lääkityksen sopivuudesta, jos vointi on noin huono. Mikä lääkitys sinulla on, Ap? Jos psykiatrisi ei suostu vaihtamaan lääkitystäsi, mene toiselle lääkärille. 

Sairasloma ei aina ole ratkaisu. Tee se, mitä jaksat. Pieni aktiivisuus on ihan hyväksikin. Jos jäisit kotiin, et enää ehkä pääsisi opiskeluritiiniin kiinni. Älä vaadi itseltäsi liikoja, vaan tee se, minkä pystyt.

Oletko lukenut lääkkeiden haitta keskusteluita. Minua syytettiin paranoidiksi, kun yritin puhua niistä lääkärille. On helpottavaa ongelmista on nykyään todisteitakin

Useimmilla lääkkeillä on niin hyötyvaikutuksia kuin myös haittavaikutuksia. Niin kauan kun hyöty on suurempi kuin haitta , niitä kannattaa käyttää eikä olla hysteerinen haitoista, joita ei edes välttämättä sinulle tule. Jos haittavaikutuksia tulee sinulle etsitään toinen lääke.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika ymmärtämätöntä porukkaa täällä, ei selvästikään tajuta että unettomuus ja paniikkikohtaukset voivat vaikuttaa jaksamiseen TODELLA paljon ja tuhota kokonaan työ/opiskelukyvyn! Yrittääkääpä itse valvoa pari vuorokautta putkeen (aina eivät edes lääkkeet auta) saaden kohtauksia jolloin oikeasti uskoo kuolevansa ja tulkaa sitten aukomaan siitä miten "sairasloma ei ratkaise ongelmia." 

Jos sitä sairaslomaa tarvitsee jatkuvasti, niin jokin on pielessä. Nyt vaikuttaa olevan niin, että AP käyttää sitä liian heppoisesti.

Liian heppoisesti? Aiemmasta sairaslomasta on monta vuotta.

Täällä ilmeisesti suurimmalla osalla vastaajista ei ole mitään kokemusta invalidisoivasta uupumuksesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika ymmärtämätöntä porukkaa täällä, ei selvästikään tajuta että unettomuus ja paniikkikohtaukset voivat vaikuttaa jaksamiseen TODELLA paljon ja tuhota kokonaan työ/opiskelukyvyn! Yrittääkääpä itse valvoa pari vuorokautta putkeen (aina eivät edes lääkkeet auta) saaden kohtauksia jolloin oikeasti uskoo kuolevansa ja tulkaa sitten aukomaan siitä miten "sairasloma ei ratkaise ongelmia." 

Itselläni ainakin paniikkikohtauksissa on auttanut se kun tietää ja ajattelee, että tämä on paniikkikohtaus, en kuole tähän. Tämä menee ohi kun hengittelee rauhassa. Se kestää aikansa ja sitten kaikki on ok. Kvg miten voi kesyttää paniikkikohtauksen.

Sitten varmaan tiedät että elämään ei pysty keskittymään kunnolla kun kärsii paniikkikohtauksista. Mulla ne kestää monta minuuttia enkä pysty mihinkään muuhun samalla. Välillä tulee monta peräkkäin.

Hengittely auttaa, mutta kerropa miten koulussa tai työelämässä hoidat asian ilman että se aiheuttaa ongelmia?

Itsellä ainakin nuo paniikkikohtaukset yhtä helvettiä ja täällä porukka selittää kilpaa kuinka kaikki parantuu kun vain niin päättää.

Ihan todella voit itse vaikuttaa niistä kohtauksista selviämiseen. Jos olet tosiaan terapiassa, kannattaa sen terapeutin kanssa asiasta jutella. Myös lääkkeistä on apua.

Vierailija kirjoitti:

Olen aivan lopussa, en saa nukuttua, keskittymiskykyni on huono ja saan päivittäin paniikkikohtauksia. Opinnoista ei tule yhtään mitään. Silti psykiatri vain hokee toipumisen olevan mallillaan eikä anna sairaslomaa. Mitä voin tehdä?

Joka alalla on huonompia ja pätevämpiä ihmisiä. Etsi toinen lääkäri  itsellesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aivan lopussa, en saa nukuttua, keskittymiskykyni on huono ja saan päivittäin paniikkikohtauksia. Opinnoista ei tule yhtään mitään. Silti psykiatri vain hokee toipumisen olevan mallillaan eikä anna sairaslomaa. Mitä voin tehdä?

Nykyajan muoti-ilmiö tuntuu olevan se, että kun elämässä on jotain stressaavan niin ratkaisu pitäisi saada purkista, naps! Ja sitä saikkua reilusti kans, kiitos.

Joko psykiatri näkee tilanteesi hyvinkin ja tajuaa, että olet niissä rajoissa että ryhtiliike omaan elämään ja vastuun itse ottaminen auttaa. Medikalisaatiosta on enemmän haittaa kuin hyötyä -

Tai sitten et ole osannut tuoda tilannettasi oikein esiin, ja hän on tehnyt virhearvion.

Paras ratkaisu ei aina ole curling-lääkäriys: saikkua tuosta vaan niin asiakas pääsee helpolla, eikä joudu pyrkimään ratkaisemaan ongelmiaan.

Mutta sinua tuntematta meidän on mahdotonta sanoa, mikä on sinun tilanteesi. Onko sinun nyt vaan syytä oppia elämänhallintaa ja selviytymistä stressistä - vai onko sinulla oikeasti joku mt-pulma. Joskus unettomuus ja jopa pienet paniikkikohtaukset ovat ihan tervettä reaktiota normaalielämään.

Ehkä itse sinuna menisin vielä toiselle lääkärille, mutta on kyllä itse pidä kovin pätevänä lääkäriä, joka yhden tapaamisen perusteella toteaa, että ’masennus -saikkua 3kk’ . Minulle hän on vain lääkäri, joka haluaa päästä asiakkaasta eroon.

Vähättelevä suhtautuminen kanssaihmiseen, jolla on ongelmia, on todella vastenmielistä.

Ap:lle, jos suinkin voit, vaihda lääkäriä. Täytyyhän oireet ja toimintakyky kartoittaa kunnolla, ennenkuin voi tilannetta arvioida. Psyykkiset ongelmat vaikuttavat etenkin opiskeluvaiheessa, kun täytyisi omaksua paljon uutta ja olla hyvin itseohjautuva. Toivon, että olet psykoterapian piirissä ollutkin jo.

T. Työterveyslääkäri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aivan lopussa, en saa nukuttua, keskittymiskykyni on huono ja saan päivittäin paniikkikohtauksia. Opinnoista ei tule yhtään mitään. Silti psykiatri vain hokee toipumisen olevan mallillaan eikä anna sairaslomaa. Mitä voin tehdä?

Nykyajan muoti-ilmiö tuntuu olevan se, että kun elämässä on jotain stressaavan niin ratkaisu pitäisi saada purkista, naps! Ja sitä saikkua reilusti kans, kiitos.

Joko psykiatri näkee tilanteesi hyvinkin ja tajuaa, että olet niissä rajoissa että ryhtiliike omaan elämään ja vastuun itse ottaminen auttaa. Medikalisaatiosta on enemmän haittaa kuin hyötyä -

Tai sitten et ole osannut tuoda tilannettasi oikein esiin, ja hän on tehnyt virhearvion.

Paras ratkaisu ei aina ole curling-lääkäriys: saikkua tuosta vaan niin asiakas pääsee helpolla, eikä joudu pyrkimään ratkaisemaan ongelmiaan.

Mutta sinua tuntematta meidän on mahdotonta sanoa, mikä on sinun tilanteesi. Onko sinun nyt vaan syytä oppia elämänhallintaa ja selviytymistä stressistä - vai onko sinulla oikeasti joku mt-pulma. Joskus unettomuus ja jopa pienet paniikkikohtaukset ovat ihan tervettä reaktiota normaalielämään.

Ehkä itse sinuna menisin vielä toiselle lääkärille, mutta on kyllä itse pidä kovin pätevänä lääkäriä, joka yhden tapaamisen perusteella toteaa, että ’masennus -saikkua 3kk’ . Minulle hän on vain lääkäri, joka haluaa päästä asiakkaasta eroon.

Vähättelevä suhtautuminen kanssaihmiseen, jolla on ongelmia, on todella vastenmielistä.

Ap:lle, jos suinkin voit, vaihda lääkäriä. Täytyyhän oireet ja toimintakyky kartoittaa kunnolla, ennenkuin voi tilannetta arvioida. Psyykkiset ongelmat vaikuttavat etenkin opiskeluvaiheessa, kun täytyisi omaksua paljon uutta ja olla hyvin itseohjautuva. Toivon, että olet psykoterapian piirissä ollutkin jo.

T. Työterveyslääkäri

Kiitos tästä kommentista. Alan etsiä uutta lääkäriä itselleni. Tilanne on jo pitkään ollut sama, ettei psykiatri ota minua tosissaan, kun olen kertonut ongelmista jaksamiseni kanssa (opintojen saamisesta kasaan vain niukin naukin jo pitkän aikaa, vaikka aiemmin opiskelu on ollut minulle todella helppoa). Nyt sitten toimintakyky on viime aikoina tapahtuneiden ikävien asioiden takia laskenut vielä ennestään, mutta se ei ole lääkärin suhtautumiseen vaikuttanut millään tavalla. Terapiassa käyn kyllä, mutta se vie myös tällä hetkellä aika paljon voimia. Tuntuukin siltä, että en itsekseni saa tätä jatkuvasti päällä olevaa ylivireystilaa purettua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aivan lopussa, en saa nukuttua, keskittymiskykyni on huono ja saan päivittäin paniikkikohtauksia. Opinnoista ei tule yhtään mitään. Silti psykiatri vain hokee toipumisen olevan mallillaan eikä anna sairaslomaa. Mitä voin tehdä?

Nykyajan muoti-ilmiö tuntuu olevan se, että kun elämässä on jotain stressaavan niin ratkaisu pitäisi saada purkista, naps! Ja sitä saikkua reilusti kans, kiitos.

Joko psykiatri näkee tilanteesi hyvinkin ja tajuaa, että olet niissä rajoissa että ryhtiliike omaan elämään ja vastuun itse ottaminen auttaa. Medikalisaatiosta on enemmän haittaa kuin hyötyä -

Tai sitten et ole osannut tuoda tilannettasi oikein esiin, ja hän on tehnyt virhearvion.

Paras ratkaisu ei aina ole curling-lääkäriys: saikkua tuosta vaan niin asiakas pääsee helpolla, eikä joudu pyrkimään ratkaisemaan ongelmiaan.

Mutta sinua tuntematta meidän on mahdotonta sanoa, mikä on sinun tilanteesi. Onko sinun nyt vaan syytä oppia elämänhallintaa ja selviytymistä stressistä - vai onko sinulla oikeasti joku mt-pulma. Joskus unettomuus ja jopa pienet paniikkikohtaukset ovat ihan tervettä reaktiota normaalielämään.

Ehkä itse sinuna menisin vielä toiselle lääkärille, mutta on kyllä itse pidä kovin pätevänä lääkäriä, joka yhden tapaamisen perusteella toteaa, että ’masennus -saikkua 3kk’ . Minulle hän on vain lääkäri, joka haluaa päästä asiakkaasta eroon.

Vähättelevä suhtautuminen kanssaihmiseen, jolla on ongelmia, on todella vastenmielistä.

Ap:lle, jos suinkin voit, vaihda lääkäriä. Täytyyhän oireet ja toimintakyky kartoittaa kunnolla, ennenkuin voi tilannetta arvioida. Psyykkiset ongelmat vaikuttavat etenkin opiskeluvaiheessa, kun täytyisi omaksua paljon uutta ja olla hyvin itseohjautuva. Toivon, että olet psykoterapian piirissä ollutkin jo.

T. Työterveyslääkäri

Se ei ole vähättelevää suhtautumista, että katsotaan tilannetta realistisesti. Saikuttaminen ei todellakaan ole hyvä ratkaisu mielenterveysongelmiin. Minulle on psykiatri sanonut, että vasta siinä vaiheessa kannattaa jäädä pois omasta normaalista arjesta, kun ei ole muuta vaihtoehtoa, koska siihen palaaminen on niin vaikeaa. Usein järkevämpää on muuttaa arkea sellaiseksi, että siitä tulee itselle toimivaa. Toinen vaihtoehto on muuttaa omaa suhtautumista esim. stressiin. Tästä on minullakin omakohtaista kokemusta. Kun hyväksyin sen, että nyt en vain saa nukuttua, niin paniikki asian suhteen väistyi sivuun ja lopulta nukkuminenkin helpottui. Saikuttaminen saattaa toki antaa lisäaikaa päätösten tekemiseen, kun on tekemässä elämää koskevia päätöksiä, mutta se ei ratkaise perusongelmaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska kotona makaaminen ei ratkaise ongelmiasi? Se vaan lykkää niitä.

Yritän tehdä lopputyötä kotona, mutta se ei paniikkikohtausten takia etene. Tilanne ei siis muuten eroa siitä olenko sairaslomalla vai en kuin siltä osin, että nykyisellään tulen olemaan Kelan kanssa jonkun päästä isoissa vaikeuksissa.

No eihän sitä opintotukea kuulukaan saada, jos ei opinnot etene. Tuohan on ihan tyypillistä, että paniikki iskee kun valmistuminen on lähellä. Itse tein niin, että menin töihin ja tein lopputyötä sitten siinä sivulla, vaikka ei ollutkaan kivaa käyttää siihen kesälomaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aivan lopussa, en saa nukuttua, keskittymiskykyni on huono ja saan päivittäin paniikkikohtauksia. Opinnoista ei tule yhtään mitään. Silti psykiatri vain hokee toipumisen olevan mallillaan eikä anna sairaslomaa. Mitä voin tehdä?

Nykyajan muoti-ilmiö tuntuu olevan se, että kun elämässä on jotain stressaavan niin ratkaisu pitäisi saada purkista, naps! Ja sitä saikkua reilusti kans, kiitos.

Joko psykiatri näkee tilanteesi hyvinkin ja tajuaa, että olet niissä rajoissa että ryhtiliike omaan elämään ja vastuun itse ottaminen auttaa. Medikalisaatiosta on enemmän haittaa kuin hyötyä -

Tai sitten et ole osannut tuoda tilannettasi oikein esiin, ja hän on tehnyt virhearvion.

Paras ratkaisu ei aina ole curling-lääkäriys: saikkua tuosta vaan niin asiakas pääsee helpolla, eikä joudu pyrkimään ratkaisemaan ongelmiaan.

Mutta sinua tuntematta meidän on mahdotonta sanoa, mikä on sinun tilanteesi. Onko sinun nyt vaan syytä oppia elämänhallintaa ja selviytymistä stressistä - vai onko sinulla oikeasti joku mt-pulma. Joskus unettomuus ja jopa pienet paniikkikohtaukset ovat ihan tervettä reaktiota normaalielämään.

Ehkä itse sinuna menisin vielä toiselle lääkärille, mutta on kyllä itse pidä kovin pätevänä lääkäriä, joka yhden tapaamisen perusteella toteaa, että ’masennus -saikkua 3kk’ . Minulle hän on vain lääkäri, joka haluaa päästä asiakkaasta eroon.

Vähättelevä suhtautuminen kanssaihmiseen, jolla on ongelmia, on todella vastenmielistä.

Ap:lle, jos suinkin voit, vaihda lääkäriä. Täytyyhän oireet ja toimintakyky kartoittaa kunnolla, ennenkuin voi tilannetta arvioida. Psyykkiset ongelmat vaikuttavat etenkin opiskeluvaiheessa, kun täytyisi omaksua paljon uutta ja olla hyvin itseohjautuva. Toivon, että olet psykoterapian piirissä ollutkin jo.

T. Työterveyslääkäri

Se ei ole vähättelevää suhtautumista, että katsotaan tilannetta realistisesti. Saikuttaminen ei todellakaan ole hyvä ratkaisu mielenterveysongelmiin. Minulle on psykiatri sanonut, että vasta siinä vaiheessa kannattaa jäädä pois omasta normaalista arjesta, kun ei ole muuta vaihtoehtoa, koska siihen palaaminen on niin vaikeaa. Usein järkevämpää on muuttaa arkea sellaiseksi, että siitä tulee itselle toimivaa. Toinen vaihtoehto on muuttaa omaa suhtautumista esim. stressiin. Tästä on minullakin omakohtaista kokemusta. Kun hyväksyin sen, että nyt en vain saa nukuttua, niin paniikki asian suhteen väistyi sivuun ja lopulta nukkuminenkin helpottui. Saikuttaminen saattaa toki antaa lisäaikaa päätösten tekemiseen, kun on tekemässä elämää koskevia päätöksiä, mutta se ei ratkaise perusongelmaa.

Perusongelma on se, että jouduttuani hiljattain onnettomuuteen kaikki aiempi posttraumaattinen vuosien takaa palasi. Työkyky ei siis ole samalla tasolla kuin ennen onnettomuutta, mitä lääkäri ei ilmeisesti ymmärrä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinulle se saikku olisi lupa lorvailla sen sijaan, että oikeasti teet lopputyösi ja valmistut. Luulen, että lääkäri saattoi ajatella, että välttelet sitä. Laske rimaa lopputyön suhteen. Tee siitä sellainen, että saat sen läpi. Se riittää. Eihän sillä mitään muuta merkitystä ole kuin se, että saa valmiin paperit ulos.

Haista vittu. En ole ap. Muista lorvimiskommenttisi kun kyrvähdät joskus ja huomaat ettei siitä niin vain lähdetäkkään.

Taatusti jokaisella lopputyöntekijällä on uupumusta ja stressiä. Monet myös pelkää valmistumista ja sitä lykätään ja lykätään. Jos on ongelmia kestää painetta niin täytyy ymmärtää laskea sitä omaa vaatimustasoa. Itse olen lähipiirissä nähnyt ,miten tuo saikutus aina kun on tiukempi paikka saa ihmisen syrjäytymään kokonaan opiskelusta ja työelämästä.

Näin se menee tosi usein ja minua on psykiatri siitä myös varoittanut.