Syitä miksi lopetit miehen/naisen tapailun?
Muistelin deittailuaikojani ja tuli mieleen yksi mies joka puhui taukoamatta itsestään tai saavutuksistaan. Tuntui että hän halusi vain jonkun jolla on korvat. Myös kaikki sanomani piti jotenkin vääntää niin että hän pääsi pätemään jostain.
Mies: Hei ootkos seurannut tuota (joku ajankohtainen asia)
Minä: Joo olenhan mä aika paljonkin, kyllä minusta....
Mies alkaa selittää juurta jaksaen mistä koko ajankohtaisessa jutussa on kyse vaikka juuri sanoin että olen seurannut sitä :DDD
Kommentit (9709)
Vierailija kirjoitti:
Heitti mällit aina tyynylleni. Nopeastihan siihen vitsiin kyllästyi Hohhoijaa, eipä onneksi tarvitse sitä ukkoa enää nähdä
Parempi kun se kun heitti mällit aina naamalleni.
Mies oli surkea seksissä. Seksitön. Ei kiihottava.
Puolilöysä ja jännittynyt. Libido heikonlainen. Tunteeton. Ns mekaanin yhdyntä, jos sai onnistumaan, kesti 0-3 minuuttia. Ei suutelua.
Nolostuin ja jännitin hänen puolestaan.
Itse en päässyt edes alkuun.
Hyih.
Ei pystynyt puhumaan rakastelusta eikä rakastellessa, ei pihaustakaan.
Aivan hiljaa.
Kun hymyili niin ikenet näkyi ja hampaatkin oli ihan keltaiset sekä vinot. Lisäksi töpselienä ja isoimmat ikinä näkemäni sieraimet,kun niisti näin räkää nenäkarvoissa.. oksetti vaikka oli muuten kiva mies.
Keitti niin läpinäkyvän laihaa kahvia että pääni tuli kipeäksi ja suuteli nuolemalla suutani samaan tapaan kuin vanhempien edesmennyt koira teki jos ei varonut. Seksiä meillä oli vasta kuukauden tapailun jälkeen ja oli karvas pettymys, mies kävi selälleen puolikovan elimen kanssa ja odotti minun tekevän kaiken. Tunsin oloni prostituoiduksi. Elin ei kovettunut vaikka miten hankasin ja mies kerjäsi "ime vähän!"" Pudistin vain päätäni. En ala imemään mitään pissan makuista tahmeaa letkua,joskus nuorena tein niin poikakaverin mieliksi ja olin oksentaa.
Kahden epäonnistuneen yhdyntäyrityksen jälkeen jatkoimme tapailua ilman seksiä. Ei se kauan kestänyt.
Keitti niin läpinäkyvän laihaa kahvia että pääni tuli kipeäksi ja suuteli nuolemalla suutani samaan tapaan kuin vanhempien edesmennyt koira teki jos ei varonut. Seksiä meillä oli vasta kuukauden tapailun jälkeen ja oli karvas pettymys, mies kävi selälleen puolikovan elimen kanssa ja odotti minun tekevän kaiken. Tunsin oloni prostituoiduksi. Elin ei kovettunut vaikka miten hankasin ja mies kerjäsi "ime vähän!"" Pudistin vain päätäni. En ala imemään mitään pissan makuista tahmeaa letkua,joskus tein niin poikakaverin mieliksi ja olin oksentaa.

Näin ne avioliitotkin päättyy "parasta ennen" päivän jälkeen joka löytyy sormuksesta. Sama draaman kaari mutta hieman hitaammin ja piinallisemmin.
Ihana, fiksu mies, ja ihastuimme ensi tapaamisella toisiimme. Arvot kohtasivat, tulevaisuuden haaveet kohtasivat, mies komea, luotettava ja kunnollinen, työssään menestynyt, aikoja sitten liitostaan eronnut ja yhden naisen mies. Mikä voisi mennä pieleen?
Pikku hiljaa huomasin ahdistuksen tunteen hiipineen tapaamisiin: Mies oli niin takertuva, suunnitteli tulevaisuutta liian itsestäänselvästi suhteessa lyhyeen aikaan, jonka olimme tunteneet. Emmekä edes tunteneet, vaan olimme vasta tutustumassa toisiimme! Mies julisti ympärilleen, kuinka oli rakastunut. Hän tupsahteli luokseni vähän väliä, vaikka sanoin, että minulla on kiireitä. Hänellä ei tuntunut olevan työnsä lisäksi mitään omia menoja, ja minä halusin pitää yhteyttä myös ystäviini, lapsiini jne. ilman hänen jatkuvaa läsnäoloaan. Hän tukahdutti minut innokkuudellaan, myötäili minua kaikessa ja yritti kaikin tavoin miellyttää. Lopulta koin hänet pelkkänä kiviriippana, vihelsin pelin kokoaan poikki ja koin äärimmäistä helpotusta. Yksin, kiitos!
Vierailija kirjoitti:
Olen lukio ikäisen lapsen yksinhuoltaja ja olin etäsuhteessa. 8kk seurustelun jälkeen mies ilmoitti, että ei aio muuttaa kanssani yhteen niin kauan kuin lapsi asuu kotona. Vahvisti tuntemuksiani siitä, että mies ei edes pidä lapsista.
Meni fiilis ihan kokonaan kun tajusin, että miestä ei kiinnostakaan koko paketti. Haluaa kovasti jatkaa seurustelua ja tapailua, mutta omat tunteet hävisivät kokonaan.
Tiedän monia uusperheitä joissa teinejä on molemmilla, vaikka on ollut vaikeuksiakin, niin jos mun "maailman helpoin ja kiltein teini" on tälle miehelle liikaa, niin ei kiinnosta. Oman lapsen kanssa on kaikki mennyt hyvin, hän harrastaa paljon ja on pelireissuja jne. Olen tosi ylpeä lapsestani. Tämä miesystävä halusi mut, eikä tuntunut todellisuudessa sietävän lapsen läsnäoloa missään muotoa. Harmittaa siltä osin, että oma lapsi tuntui tykkäävän tästä miehestä, mutta se taas johtui siitä, että mies feikkasi. Tode
Vanha kommentti mutta olet hyvä äiti.
Tapasin Tinder matchin kerran. Oli mukamas normaalipainoinen. No ei ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies ei ollut kehityskelpoinen sängyssä. En mä tässä iässä ala enää opettamaan alkeita. N40
Ei se kyllä naisillekaan pieni kurssi miehen anatomiasta ja huomioonottamisesta seksissä olisi pahitteeksi!
Monet naiset (myös 30-40v) on kyllä aivan lahnoja sängyssä ja makaa vaan ja olettaa että mies hoitaa.
Muutama poitti mikä on ehdoton ei naisessa ulkonäköseikkojen lisäksi:
- pahan hajuinen pipari- haiseva hengitys
- ei ratsasta (miehellä)
- liian paljon hammasta suuseksissä
- ei osaa mennä kaarelle oikein päin doggyssa
- ei niele
Peukutin alas. Olen mies.
Olen siis nainen ja minä itse haluan päättää, menenkö naimisiin, vai ei?! Miesystäväni pitää ostaa minulle nyt hamekangas, koska menin häntä nyt menneenä karkauspäivänä kosimaan. Naimisiin en mene, kuin tietyin ehdoin, eikä ne käy miesystävälleni!😏
Ensimmäisten treffien jälkeen mies nauroi yksin suihkussa ilman syytä ja sanoi että voisin olla hänen seksuaali-terapeuttinsa (vaikea suhde takana ja vaikeista oloista koko mies). En halua aikuista, melkein 40-v.miestä, jolla on itsetunnon kanssa ongelmia tai etsii naisestaan terapeuttia, ei ole tyttöystävä-ehdokkaan rooli.
Varsinkaan, kun ei tullut mitään sellaista että hän voisi tehdä sitten näin myös minulle (eli vaikka vahvistaa itsetuntoani näissä asioissa).
Parisuhteessa kuuluu olla kaksi ihmistä, jotka ovat sinut itsensä kanssa ja haluavat yhdessä jakaa elämänsä. En oleta mieheni olevan joku helvetin terapeutti.
Aina näitä loisia löytyy, jotka haluavat hyötyä toisesta ja käyttää (yleensä naista) vesselinä siihen, että itse hyötyvät siitä jotenkin taloudellisesti tai emotionaalisesti. Jotkut naiset ovat vielä niin tyhmiä, että menevät tähän mukaan ja hyysäävät ukkojaan, vaikka voisivat saada miehen, joka istuu miehen rooliin ja huolehtii naisesta, ilman että tarvitsee jotain äidin korviketta.
Oksettavaa edes ajatella tuollaista asetelmaa. Tuntuu, että normaalit parisuhde-dynamiikat ovat harvassa! Missä nainen saa olla nainen ja mies on mies, eikä mikään prinsessa.
Vierailija kirjoitti:
Keitti niin läpinäkyvän laihaa kahvia että pääni tuli kipeäksi ja suuteli nuolemalla suutani samaan tapaan kuin vanhempien edesmennyt koira teki jos ei varonut. Seksiä meillä oli vasta kuukauden tapailun jälkeen ja oli karvas pettymys, mies kävi selälleen puolikovan elimen kanssa ja odotti minun tekevän kaiken. Tunsin oloni prostituoiduksi. Elin ei kovettunut vaikka miten hankasin ja mies kerjäsi "ime vähän!"" Pudistin vain päätäni. En ala imemään mitään pissan makuista tahmeaa letkua,joskus tein niin poikakaverin mieliksi ja olin oksentaa.
Kahden epäonnistuneen yhdyntäyrityksen jälkeen jatkoimme tapailua ilman seksiä. Ei se kauan kestänyt.
Mikset sanonut, että pesee sen?

Oliko poikakaverilla joku fetissi että pitää likaista munaa imeä? En näe mitään järkeä tuossa muuten. Kyllä minä aina pesasen itseni jos vaimo lupautunut ottamaan suihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies ei ollut kehityskelpoinen sängyssä. En mä tässä iässä ala enää opettamaan alkeita. N40
Ei se kyllä naisillekaan pieni kurssi miehen anatomiasta ja huomioonottamisesta seksissä olisi pahitteeksi!
Monet naiset (myös 30-40v) on kyllä aivan lahnoja sängyssä ja makaa vaan ja olettaa että mies hoitaa.
Muutama poitti mikä on ehdoton ei naisessa ulkonäköseikkojen lisäksi:
- pahan hajuinen pipari- haiseva hengitys
- ei ratsasta (miehellä)
- liian paljon hammasta suuseksissä
- ei osaa mennä kaarelle oikein päin doggyssa
- ei niele
--Oletko sinä noita kaikkia listaamiasi asioita itse? Lisäksi annatko naiselle suuseksiä ja hoidat naisen "loppuun"? Kyllä te miehet (ainakin suomalaiset) olette sikoja, kaikki naisten vikoja ja itse ette tee mitään ja olette niitä lahnoja. Tökeröä kielenkäyttöä..kommentti ilmiannettu, tiedoksesi luuseri.
Olen suomalainen ja hoidan vaimon loppuun jos hän niin haluaa, osaan tehdä sen sormilla tai kielellä ja apuna voi käyttää dildo.
Usein kyllä tehdään niin päin että hoidan vaimon ensin ja sitten vasta minä. Naisen alapää tuntuu nimittäin ihan erilaiselta orgasmin jälkeen. Kannattaa kokeilla.
Pihi pikku poika. Tapailin kymmenen vuotta nuorempaa poikaa ja hänellä ei ollut rahaa viedä minua syömään! Mökötti, kun tarjosi 15,50 euroa maksavan minigolf-ratani. Juomani maksoin itse sinä iltana. Eli tällainen "herrasmies". Se oli siinä, on ollut miljonäärejä, jotka haluavat ottaa miehen roolin ja tarjoavat ilomielin. Yksi mies käytti yhtenä lomana minuun noin 2000 euroa ainakin, jos lasketaan kaikki dinnerit, kylpylä, hotellit ja juomat. Ja ei valittanut. Että 15.50 on jo pieni kustannus. Samaisella pikku pojalla oli Tinder-profiilissaan "lähdetään reissuun", millä rahalla jos 15 e on jo konkurssi?

Oisin pitänyt sen miljonäärimiehen.
T. Heteromies
Ilmoitti viestillä tulevasta anaaliseksistä kanssani. Jätin samantien. Kairatkoon jonkun muun tuhkaluukkua.
Löysä emätin ja roikkuvat häppärit. 50 kymppinen joka kuvitteli olevansa teinityttö. Löytänyt "seksuaalisuuden" erottuaan.
Huono lahna oli myös sängyssä.