Lue keskustelun säännöt.
Teini ei suostu käymään koulua, kukaan ei voi mitään
06.10.2018 |
En tiedä uskaltaako tätä edes kirjoittaa tänne ettei muut teinit saa päähänsä samaa. Ei ole kyse omasta lapsesta, vaan lähisuvun 8. luokkaa käyvästä teinistä. Koulusta lintsaaminen alkoi seiskalla, tänä vuonna ei mennyt kouluun ollenkaan. Lastensuojelu, koulukuraattorit, psykologit ja psykiatrit palavereissaan järjestivät teinille syyskuussa paikan eri koulusta erikoisluokalta jossa vähän oppilaita, mutta sielläkin kävi vain pari päivää. Sen jälkeen lastensuojelu sijoitti teinin nuorisokotiin, josta heittivät teinin takaisin kotiin neljän päivän päästä koska ei sopeutunut talon sääntöihin!! Helpolla näyttävät lyövän hanskat tiskiin.
Nyt oli taas palaveri, jossa mietittiin jatkoa; koulukoti ei kuulemma ole vaihtoehto koska pelkkä ahdistus ja kouluhaluttomuus ei riitä sijoitusperusteiksi. Nyt aikovat järjestää kaksi ammattilaista käymään kahdesti viikossa teinin kotona ja yrittävät saada teinin taas haluamaan käydä koulua. En usko että tästä on mitään apua, on huomannut miten kukaan ei voi mitään, tykkää vaan surffailla netissä päivät pitkät.
Onko kellään muulla ollut samaa tilannetta, miten ratkennut?
Kommentit (413)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Teini ei mene kouluun. Emme ole lastensuojelun asiakkaita, sillä teinillä ei ole masennuksen lisäksi muita ongelmia. Lääkärit ja psykologit maanittelevat ja sopivat palavereja palaverien perään. Mikään ei tunnu auttavan. Tukea koulunkäyntiin ei tunnu tulevan vaikka näennäisesti kaikkea lupaillaankin. Vaatimukset ovat edelleen liian kovat, kun ei jaksa niin ei jaksa.
Kotona jaksaa kyllä pelailla, surffailla netissä, mutta koulu ahdistaa. Sairaalakoulua ei kuulemma voi ajatella, eikä lyhennettyä koulupäivää psykiatrin ja psykologin mielestä, sillä teini on todettu hyvin lahjakkaaksi tutkimuksissa.
Vanhempana tuntuu että on niin fiksu että osaa vedättää ja laskelmoida miten missäkin kohtaa kannattaa toimia tai olla toimimatta, ettei vaan tarvitsisi vaivautua.Mitäköhän tämä tuki koulunkäyntiin sitten olisi? Minultakin on vaadittu tukea. Sitä olisi pitänyt antaa nuorelle, jota olin tunneillani nähnyt pari kertaa muutama kuukausi sitten. En olisi jannua varmaan kadulla tunnistanut. Valitettavasti tämä kouluhomma pyörii niin, että opetetaan niitä, jotka ovat siellä. Paha on tukea, jos kohde ei ole koskaan saapuvilla.
Vastuu lapsesta on lopulta jakamaton ja kuuluu vanhemmille. Vanhemmat toki voivat joutua mahdottomaan tilanteeseen. Turha siitä on kuitenkaan muita syyttää.
No olisiko esimerkiksi tehtävien ja kotitehtävien kohtuullistaminen, kokeiden poisjättäminen ja osaamisen osoittaminen vaihtoehtoisilla menetelmillä, mahdollisuus omaan tilaan/rauhaan tarvittaessa ja myös mahdollisuus tekemättömien tehtävien nollaantumiseen ja aloitukseen puhtaalta pöydältä. Ei se oppilas tule, ennenkuin tietää että häneltä ei odoteta samaa kuin muilta tai samaa kuin ennen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan sitähän se on. Lapselle ei ole koskaan sanottu ei, eikä vaadittu mitään.
Lisäksi haluaisin kuulla näiltä ongelmateinien vanhemmilta:
Missä iässä lapsi saanut älypuhelimen? Miten on rajoitettu ruutuaikaa ja peliaikaa? Missä iässä oltu vielä kartalla mitä tekee netissä? Mitä pelejä saanut pelata, onko noudatettu ikärajoja?
Aika usein vastaukset löytyy näiden asioiden ääreltä jos perheessä ei kerran ole muita ongelmia. On niin helppo lykätä se luuri ja pelikonsoli käteen, pysyvätpä pois jaloista ja ikävää jos joutuu kieltämään.
Tuntuuko sinusta mahdottomalta, että ihan normaalilla perheellä ja normaalilla teinillä voi olla ongelmia?
Joku syyhän niihin ongelmiin on kuitenkin aina. Niitähän ei saisi ollenkaan miettiä kun se on sitten syyllistämistä.
Ei nettiä ja puhelinta tai pelikoneita kokonaan pois. Ne ovat kotiin jääneen lapsen viimeiset keinot olla yhteyksissä kavereihin ja ulkomaailmaan. Toki rajoittaa voi aikaa jos käyttö on 24/7. Onko lapsen kanssa keskusteltu mikä voisi olla sellainen tunti mille voisi mennä kouluun? Menee ensin vaikka yhdelle tunnille. Mitä pidempään on pois koulusta, sitä korkeammaksi nousee kynnys mennä kouluun. Entä jos aloittaisikin ihan uudessa koulussa?
Kokeet voi jättää koulussa pois ja osoittaa osaamistaan muuten. Koko koulun voi käydä loppuun vuosiluokkiin sitomattomassa opetuksessa omaan tahtiin. Voidaan antaa ihan omat tehtävät, ei tarvitse mennä kirjan mukaan. Jne. Onko pidetty palaveria koululla? Onko erityisen tai tehostetun tuen piirissä?
Vierailija kirjoitti:
Huono juttu jos syntyy tällainen valtataistelu menetpäs-enpäs mene kouluun. Kyllä motivaation koulunkäyntiin pitäisi lähteä nuoresta itsestään, jos nuori ei näe koulunkäynnissä mitään merkitystä hän ei kouluun mene ja jos vaikka meneekin niin mitä siitä loppujen lopuksi jää käteen jos motivaatiota ei ole ja ei juurikaan mitään opi.
Lainaan nyt lapseni psykiatrin sanoja: Jokainen lapsi haluaa mennä kouluun, olla kuin muut ja oppia sekä käyttäytyä hyvin. Kaikilla lapsilla ei ole keinoja näiden asioiden toteuttamiseen ja siksi tarvitsevat aikuisen apua.
Tämä oli itselleni ahaa-elämys oman lapsen kanssa. Niinpä 13-vuoden iästä huolimatta lähdettiin tuen kanssa kuten pikkulapsen kanssa. Nyt ollaan kuntoutumisessa hyvällä mallilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Teini ei mene kouluun. Emme ole lastensuojelun asiakkaita, sillä teinillä ei ole masennuksen lisäksi muita ongelmia. Lääkärit ja psykologit maanittelevat ja sopivat palavereja palaverien perään. Mikään ei tunnu auttavan. Tukea koulunkäyntiin ei tunnu tulevan vaikka näennäisesti kaikkea lupaillaankin. Vaatimukset ovat edelleen liian kovat, kun ei jaksa niin ei jaksa.
Kotona jaksaa kyllä pelailla, surffailla netissä, mutta koulu ahdistaa. Sairaalakoulua ei kuulemma voi ajatella, eikä lyhennettyä koulupäivää psykiatrin ja psykologin mielestä, sillä teini on todettu hyvin lahjakkaaksi tutkimuksissa.
Vanhempana tuntuu että on niin fiksu että osaa vedättää ja laskelmoida miten missäkin kohtaa kannattaa toimia tai olla toimimatta, ettei vaan tarvitsisi vaivautua.Mitäköhän tämä tuki koulunkäyntiin sitten olisi? Minultakin on vaadittu tukea. Sitä olisi pitänyt antaa nuorelle, jota olin tunneillani nähnyt pari kertaa muutama kuukausi sitten. En olisi jannua varmaan kadulla tunnistanut. Valitettavasti tämä kouluhomma pyörii niin, että opetetaan niitä, jotka ovat siellä. Paha on tukea, jos kohde ei ole koskaan saapuvilla.
Vastuu lapsesta on lopulta jakamaton ja kuuluu vanhemmille. Vanhemmat toki voivat joutua mahdottomaan tilanteeseen. Turha siitä on kuitenkaan muita syyttää.
No olisiko esimerkiksi tehtävien ja kotitehtävien kohtuullistaminen, kokeiden poisjättäminen ja osaamisen osoittaminen vaihtoehtoisilla menetelmillä, mahdollisuus omaan tilaan/rauhaan tarvittaessa ja myös mahdollisuus tekemättömien tehtävien nollaantumiseen ja aloitukseen puhtaalta pöydältä. Ei se oppilas tule, ennenkuin tietää että häneltä ei odoteta samaa kuin muilta tai samaa kuin ennen.
Eihän mitään tuosta voi tehdä, jos ei oppilas tule kouluun! En kirjaimellisesti koskaan nähnyt häntä, vaikka olin luokanvalvoja.
Kaikkein v*ttumaisimpia ovat tilanteet, joissa on sovittu näistä kohtuullistamisista ja vajaista päivistä ja omista tehtävistä jne. ja on suunniteltu ja palaveerattu ja yleensä tulos on sama. Ei näy oppilasta.
Ei siinä enää ole motivaatio kovin korkealla, kun minulla on pari sataa muutakin oppilasta opettavana!
Tietäisit vain, miten ässän mutkalle näiden tyyppien kanssa taivutaan kouluissa. Nytkin on yksi tapaus, jota haetaan kotoa, mutta joka ei silti tule kouluun. Koulun aikuiset ovat istuneet kymmenissä paltsuissa ja oppilaalle on tarjolla kaikki apu ja tuki koulussa, mutta kun ei häntä ole nyt elokuu jälkeen näkynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Teini ei mene kouluun. Emme ole lastensuojelun asiakkaita, sillä teinillä ei ole masennuksen lisäksi muita ongelmia. Lääkärit ja psykologit maanittelevat ja sopivat palavereja palaverien perään. Mikään ei tunnu auttavan. Tukea koulunkäyntiin ei tunnu tulevan vaikka näennäisesti kaikkea lupaillaankin. Vaatimukset ovat edelleen liian kovat, kun ei jaksa niin ei jaksa.
Kotona jaksaa kyllä pelailla, surffailla netissä, mutta koulu ahdistaa. Sairaalakoulua ei kuulemma voi ajatella, eikä lyhennettyä koulupäivää psykiatrin ja psykologin mielestä, sillä teini on todettu hyvin lahjakkaaksi tutkimuksissa.
Vanhempana tuntuu että on niin fiksu että osaa vedättää ja laskelmoida miten missäkin kohtaa kannattaa toimia tai olla toimimatta, ettei vaan tarvitsisi vaivautua.Mitäköhän tämä tuki koulunkäyntiin sitten olisi? Minultakin on vaadittu tukea. Sitä olisi pitänyt antaa nuorelle, jota olin tunneillani nähnyt pari kertaa muutama kuukausi sitten. En olisi jannua varmaan kadulla tunnistanut. Valitettavasti tämä kouluhomma pyörii niin, että opetetaan niitä, jotka ovat siellä. Paha on tukea, jos kohde ei ole koskaan saapuvilla.
Vastuu lapsesta on lopulta jakamaton ja kuuluu vanhemmille. Vanhemmat toki voivat joutua mahdottomaan tilanteeseen. Turha siitä on kuitenkaan muita syyttää.
No olisiko esimerkiksi tehtävien ja kotitehtävien kohtuullistaminen, kokeiden poisjättäminen ja osaamisen osoittaminen vaihtoehtoisilla menetelmillä, mahdollisuus omaan tilaan/rauhaan tarvittaessa ja myös mahdollisuus tekemättömien tehtävien nollaantumiseen ja aloitukseen puhtaalta pöydältä. Ei se oppilas tule, ennenkuin tietää että häneltä ei odoteta samaa kuin muilta tai samaa kuin ennen.
Eihän mitään tuosta voi tehdä, jos ei oppilas tule kouluun! En kirjaimellisesti koskaan nähnyt häntä, vaikka olin luokanvalvoja.
Kaikkein v*ttumaisimpia ovat tilanteet, joissa on sovittu näistä kohtuullistamisista ja vajaista päivistä ja omista tehtävistä jne. ja on suunniteltu ja palaveerattu ja yleensä tulos on sama. Ei näy oppilasta.
Ei siinä enää ole motivaatio kovin korkealla, kun minulla on pari sataa muutakin oppilasta opettavana!
Tietäisit vain, miten ässän mutkalle näiden tyyppien kanssa taivutaan kouluissa. Nytkin on yksi tapaus, jota haetaan kotoa, mutta joka ei silti tule kouluun. Koulun aikuiset ovat istuneet kymmenissä paltsuissa ja oppilaalle on tarjolla kaikki apu ja tuki koulussa, mutta kun ei häntä ole nyt elokuu jälkeen näkynyt.
Erkkana olen myös kurkkuani myöten täynnä näitä, joiden kanssa tehdään loputtomia sopimuksia, suunnitelmia, kevennyksiä. On lyhennettyä koulupäivää, painopistealueita, kokeettomia suorituksia, vuosiluokkiin sitomatonta opetusta, yksityisopetusta, järjestettyjä tiloja, joissa saa olla rauhassa, ruokailut sovitaan eri aikaan kuin muille jne. Lopputuloksena aina homma pettää.
Todellakin mutkalle väännytään. Se on muilta oppilailta pois. Esimerkiksi nämä tapaukset ei vähennä yhtään opetustuntien määrää vaan se on se päälle. Käytännössä ihmisen jaksamisella on rajansa ja tuntisuunnitelmista aletaan sluibia, kun opetuksen päälle kaikki energia menee räätälöinteihin ja tuloksettomiin palavereihin. Mites ne oppilaat, jotka käy koulua? Missä niiden oikeusturva on? Opettaja imetään tyhjiin näiden yksien päälle ja opetustunnit on enää välttämätön paha.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huono juttu jos syntyy tällainen valtataistelu menetpäs-enpäs mene kouluun. Kyllä motivaation koulunkäyntiin pitäisi lähteä nuoresta itsestään, jos nuori ei näe koulunkäynnissä mitään merkitystä hän ei kouluun mene ja jos vaikka meneekin niin mitä siitä loppujen lopuksi jää käteen jos motivaatiota ei ole ja ei juurikaan mitään opi.
Lainaan nyt lapseni psykiatrin sanoja: Jokainen lapsi haluaa mennä kouluun, olla kuin muut ja oppia sekä käyttäytyä hyvin. Kaikilla lapsilla ei ole keinoja näiden asioiden toteuttamiseen ja siksi tarvitsevat aikuisen apua.
Tämä oli itselleni ahaa-elämys oman lapsen kanssa. Niinpä 13-vuoden iästä huolimatta lähdettiin tuen kanssa kuten pikkulapsen kanssa. Nyt ollaan kuntoutumisessa hyvällä mallilla.
Osaisiko joku avata enemmän tätä psykiatrin lausumaa? Mitä ovat nämä keinot joita näiltä koulupinnareilta puuttuvat? Eikö merktyksellisyyden kokemuksella ole mitään väliä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mun käsityksen mukaan nämä teinit on niitä, joilta on jäänyt puuttumaan aito huolenpito. Vanhemmat on liian syvällä omissa ongelmissaan, laiminlyövät lastaan ja rajat puuttuvat. Ei ne lapset itsestään kasva vastuullisiksi. Tai sitten haetaan oikeasti apua, mutta yhteiskunta tuijottaa kolikkokukkaroa ja nerologinen ongelma jää huomaamatta, masentunut tai psyykkisesti sairas jää ilman apua. Ja sittes se ei mene kouluun.
Itse olen sivusta seurannut mm. ADHD lasten kohtelua "tasa-arvon" nimissä. Onpa mahtavaa olla 30 oppilaan luokalla keskittymishäiriöisenä ihan kaikille. Siinä kärsii kaikki.
Olen ikuisesti onnellinen että oma erityislapseni (dysfasia ja ADD) sai olla 10 oppilaan luokalla ekat 6 vuotta. Siitä oli apua, hän löysi ne aineet mistä tykkäsi: kuvis, puukässä ja kemia. Kielet oli tosi vaikeita ja matikka. Ei hänestä tullut lakimiestä, mutta ihan kelpo putkimies. Osti juuri oman yksiön. Olen kauhulla kuunnellut siskoni juttuja siitä, mitä on kun lapset on isolla luokalla ja ne avustettavat lapset on siinä joukossa.
Mä olen myös erkka ja ihan samaa mieltä edellä olevan erkan kanssa. Meidän koulussa suostutaan ihan kaikkeen tukeen oppilaalle. Vuoden verran näitä meillä kannatellaan, sitten tajutaan, taas kerran, että ei onnistu, ja nuori siirtyy laitokseen tai sairaalakouluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikki voi olla menestyneitä dippoja tai muita maistereita. Joistakin on tultava elämäm kolulaisia
Ystäväni pikkuveli jäi aikoinaan luokalleen vähintään kaksi kertaa. Menestyi myöhemmin yliopisto-opinoissan hyvin, kuten myös työelämässä 🙄
Ajatteletteko te todellakin, että kaikki ihmiset on painettu samanlaisella muotilla, eikä minkäänlaista yksilöllistä vaihtelua voi olla olemassa.
KAIKKIEN täytyy käydä koulua, JOKAISEN pitää tehdä työtä.
Olette te suoraansanoen outoja yksipuolisessa ajattelussanne. Jos lasta, nuorta, aikuista, vanhusta ei vain yksinkertasesti kiinnosta toimia samalla tavalla kuin muita ihmisiä, te leimaatte hänet sairaaksi tai vanhemmat epäkelvoiksi kasvattajiksi.
Ymmärtäkää että on olemassa muunkinlaisia tapoja elää kuin se tapa millä te elätte tai yritätte pakottaa muut elämään :-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä olen myös erkka ja ihan samaa mieltä edellä olevan erkan kanssa. Meidän koulussa suostutaan ihan kaikkeen tukeen oppilaalle. Vuoden verran näitä meillä kannatellaan, sitten tajutaan, taas kerran, että ei onnistu, ja nuori siirtyy laitokseen tai sairaalakouluun.
Erkka? Erityisopettaja? Oletko saanut myös alan koulutuksen, vai oletko epäpätevä sijainen?
Vierailija kirjoitti:
Mä olen myös erkka ja ihan samaa mieltä edellä olevan erkan kanssa. Meidän koulussa suostutaan ihan kaikkeen tukeen oppilaalle. Vuoden verran näitä meillä kannatellaan, sitten tajutaan, taas kerran, että ei onnistu, ja nuori siirtyy laitokseen tai sairaalakouluun.
Onko syytä siihen pinnaamiseen selvitetty? Mitä nuoret itse sanovat syyksi? Onko perimmäinen syy nuoressa itsessään, koulussa, perheessä, vai näissä kaikissa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ajatteletteko te todellakin, että kaikki ihmiset on painettu samanlaisella muotilla, eikä minkäänlaista yksilöllistä vaihtelua voi olla olemassa.
KAIKKIEN täytyy käydä koulua, JOKAISEN pitää tehdä työtä.
Olette te suoraansanoen outoja yksipuolisessa ajattelussanne. Jos lasta, nuorta, aikuista, vanhusta ei vain yksinkertasesti kiinnosta toimia samalla tavalla kuin muita ihmisiä, te leimaatte hänet sairaaksi tai vanhemmat epäkelvoiksi kasvattajiksi.
Ymmärtäkää että on olemassa muunkinlaisia tapoja elää kuin se tapa millä te elätte tai yritätte pakottaa muut elämään :-)
Miehen pikkuveljellä on downin syndrooma ja hänkin kävin oppivelvollisuutensa, tosin täysin erilaisen kuin normi peruskoulu. Lisäksi on päivätoimintaa, jossa jotain pieniä työtehtäviä.
Tiedän muutaman nuoren, jotka ovat jättäytyneet kotiin. Heillä kuvio on mennyt seuraavasti:
Alakoulu on mennyt joko helposti tai jotenkuten. Yläkoulussa pitäisi käydä tekemään tehtäviä oikeasti ja tulee uudet kaverit. Jonkin pienen kränän takia (ei siis kiusaamista) jäädään kotiin pelaamaan jo aikaisemmin rakkaaksi tulleita pelejä.
Kotiin eristäytymisellä on psyykkisiä vaikutuksia, joita arkikielessä kutsutaan nimellä mökkihöperyys. Teini alkaa kuvitella muut nuoret uhkaksi ja kaikenlaisen kontaktin ottamisen kiusaamisena. Kynnys lähteä kouluun kasvaa valtavaksi. Oppilas on myös jäänyt tässä vaiheessa valtavasti jälkeen, jolloin kouluun palattua tehtävät tuntuvat tietysti vaikeilta.
Tässä vaiheessa nuorelle tehdään kaikki mahdolliset helpotukset, vajaat koulupäivät jne., jotta kouluun paluu olisi mahdollista.
Kouluun hän ei silti tule, koska kotiin syrjäytyminen on tuonut mukanaan psyykkisiä ongelmia.
Nämä ongelmat ja kotiin jääminen olisi voitu estää kolmella tavalla: Pakottamalla lapsi jo alakoulun aikana oppimaan opiskelutekniikoita. Nykyään alakoulusta selviää tekemättä juuri mitään. Lapselle olisi myös pitänyt opettaa ihan opettamalla sosiaalisia taitoja ja ristiriitojen ratkaisua. Kolmanneksi pitää rajoittaa pelaamista, jolloin peliriippuvuus ei pääse kehittymään.
Jos teiniä ei koulu kiinnosta ei sille mitään voi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Teini ei mene kouluun. Emme ole lastensuojelun asiakkaita, sillä teinillä ei ole masennuksen lisäksi muita ongelmia. Lääkärit ja psykologit maanittelevat ja sopivat palavereja palaverien perään. Mikään ei tunnu auttavan. Tukea koulunkäyntiin ei tunnu tulevan vaikka näennäisesti kaikkea lupaillaankin. Vaatimukset ovat edelleen liian kovat, kun ei jaksa niin ei jaksa.
Kotona jaksaa kyllä pelailla, surffailla netissä, mutta koulu ahdistaa. Sairaalakoulua ei kuulemma voi ajatella, eikä lyhennettyä koulupäivää psykiatrin ja psykologin mielestä, sillä teini on todettu hyvin lahjakkaaksi tutkimuksissa.
Vanhempana tuntuu että on niin fiksu että osaa vedättää ja laskelmoida miten missäkin kohtaa kannattaa toimia tai olla toimimatta, ettei vaan tarvitsisi vaivautua.Mitäköhän tämä tuki koulunkäyntiin sitten olisi? Minultakin on vaadittu tukea. Sitä olisi pitänyt antaa nuorelle, jota olin tunneillani nähnyt pari kertaa muutama kuukausi sitten. En olisi jannua varmaan kadulla tunnistanut. Valitettavasti tämä kouluhomma pyörii niin, että opetetaan niitä, jotka ovat siellä. Paha on tukea, jos kohde ei ole koskaan saapuvilla.
Vastuu lapsesta on lopulta jakamaton ja kuuluu vanhemmille. Vanhemmat toki voivat joutua mahdottomaan tilanteeseen. Turha siitä on kuitenkaan muita syyttää.
No olisiko esimerkiksi tehtävien ja kotitehtävien kohtuullistaminen, kokeiden poisjättäminen ja osaamisen osoittaminen vaihtoehtoisilla menetelmillä, mahdollisuus omaan tilaan/rauhaan tarvittaessa ja myös mahdollisuus tekemättömien tehtävien nollaantumiseen ja aloitukseen puhtaalta pöydältä. Ei se oppilas tule, ennenkuin tietää että häneltä ei odoteta samaa kuin muilta tai samaa kuin ennen.
Eihän mitään tuosta voi tehdä, jos ei oppilas tule kouluun! En kirjaimellisesti koskaan nähnyt häntä, vaikka olin luokanvalvoja.
Kaikkein v*ttumaisimpia ovat tilanteet, joissa on sovittu näistä kohtuullistamisista ja vajaista päivistä ja omista tehtävistä jne. ja on suunniteltu ja palaveerattu ja yleensä tulos on sama. Ei näy oppilasta.
Ei siinä enää ole motivaatio kovin korkealla, kun minulla on pari sataa muutakin oppilasta opettavana!
Tietäisit vain, miten ässän mutkalle näiden tyyppien kanssa taivutaan kouluissa. Nytkin on yksi tapaus, jota haetaan kotoa, mutta joka ei silti tule kouluun. Koulun aikuiset ovat istuneet kymmenissä paltsuissa ja oppilaalle on tarjolla kaikki apu ja tuki koulussa, mutta kun ei häntä ole nyt elokuu jälkeen näkynyt.
Ei varmasti tulekkaan, ellei luota että mikään muuttuu. Ottakaa nyt se ops jo käteenne ja katsokaa mitä olette kirjanneet sinne näitä tilanteita varten ja toimitte sen mukaisesti. Ilmeisesti se mitä tällä hetkellä pystytte tarjoamaan ei ole riittävää koska oppilas ei ole tullut kouluun. Mikäli hänt ei ole otettu sairaalakouluunkaan, opetuksen järjestäminen on teidän vastuullanne. Ja kyllä, vaikka oppilasta ei näkyisikään. Joten hopihopi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatteletteko te todellakin, että kaikki ihmiset on painettu samanlaisella muotilla, eikä minkäänlaista yksilöllistä vaihtelua voi olla olemassa.
KAIKKIEN täytyy käydä koulua, JOKAISEN pitää tehdä työtä.
Olette te suoraansanoen outoja yksipuolisessa ajattelussanne. Jos lasta, nuorta, aikuista, vanhusta ei vain yksinkertasesti kiinnosta toimia samalla tavalla kuin muita ihmisiä, te leimaatte hänet sairaaksi tai vanhemmat epäkelvoiksi kasvattajiksi.
Ymmärtäkää että on olemassa muunkinlaisia tapoja elää kuin se tapa millä te elätte tai yritätte pakottaa muut elämään :-)
Miehen pikkuveljellä on downin syndrooma ja hänkin kävin oppivelvollisuutensa, tosin täysin erilaisen kuin normi peruskoulu. Lisäksi on päivätoimintaa, jossa jotain pieniä työtehtäviä.
Jos olisitte eläneet 1700 luvulla, olisitte kaikki olleet sitä mieltä, että koulunkäynti on turhaa ajanhukkaa ja kaikkien lasten pitää mennä tehdastyöhön mahdollisimman pian.
Voisiko olla mahdollista ajetella, että toiset haluavat käydä koulua toiset eivät, eikä ole olemassa mitään universaalia koulunkäyntioikeutta.
Suuri osa lapsista käy koulua siksi, että niin vaan pitää tehdä ja hyvä niin, mutta jos joitakin poikkeusyksilöitä ei vain koulunkäynti nappaa painostuksesta, psykiatreista, koulukotiin joutumisesta huostaanotosta, poliisilla ja palokunnalla uhkaamisista huolimatta, niin miksi heille ei annettaisi mahdollisuutta elää omannäköistään elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huono juttu jos syntyy tällainen valtataistelu menetpäs-enpäs mene kouluun. Kyllä motivaation koulunkäyntiin pitäisi lähteä nuoresta itsestään, jos nuori ei näe koulunkäynnissä mitään merkitystä hän ei kouluun mene ja jos vaikka meneekin niin mitä siitä loppujen lopuksi jää käteen jos motivaatiota ei ole ja ei juurikaan mitään opi.
Lainaan nyt lapseni psykiatrin sanoja: Jokainen lapsi haluaa mennä kouluun, olla kuin muut ja oppia sekä käyttäytyä hyvin. Kaikilla lapsilla ei ole keinoja näiden asioiden toteuttamiseen ja siksi tarvitsevat aikuisen apua.
Tämä oli itselleni ahaa-elämys oman lapsen kanssa. Niinpä 13-vuoden iästä huolimatta lähdettiin tuen kanssa kuten pikkulapsen kanssa. Nyt ollaan kuntoutumisessa hyvällä mallilla.
Osaisiko joku avata enemmän tätä psykiatrin lausumaa? Mitä ovat nämä keinot joita näiltä koulupinnareilta puuttuvat? Eikö merktyksellisyyden kokemuksella ole mitään väliä?
varmaan tarkoitti ihan sitä että lapset eivät ole luonnostaan demoneja joista pahuus täytyy piiskata ulos.
Huono juttu jos syntyy tällainen valtataistelu menetpäs-enpäs mene kouluun. Kyllä motivaation koulunkäyntiin pitäisi lähteä nuoresta itsestään, jos nuori ei näe koulunkäynnissä mitään merkitystä hän ei kouluun mene ja jos vaikka meneekin niin mitä siitä loppujen lopuksi jää käteen jos motivaatiota ei ole ja ei juurikaan mitään opi.