Teini ei suostu käymään koulua, kukaan ei voi mitään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että koulun käymättömyys on vain jäävuoren huippu. Yksi vaihtoehto vanhempana on todeta, ettet jaksa etkä kykene pitämään lasta kotona. Tällöin sijoitus kodin ulkopuolelle on mahdollinen halusipa nuori sitä tai ei. Se, toimisiko tämä, on eri asia. Yksi vaihtoehto on perhekuntoutus, mutta se edellyttää vanhemmalta panostusta. Tosin sen tekee myös kotiin vietävä perhetyö, koska pelkästään nuoren kanssa työskentely ei auta. Todennäköisesti vanhempi joutuu olemaan pois töistä.

Joo ei vanhempi voi ulkoistaa asian hoitoa yhteiskunnalle töihinsä vetoamisella.

Ei tietenkään. Vanhemmallahan on velvollisuus olla omaishoitajana. Omaishoitajalla ei sitten mitään oikeuksia olekkaan jos kyseessä on oma lapsi.

Kyllä minusta vanhemmalla oikeasti on velvollisuus toimia omaishoitajana jos on tarve.

Onko tuo kilpirauhanen nyt varmasti oikein hoidettu ja tämän hetkinen tilanne tutkittu? Meillä kilpirauhanen lapsella tuhoutui autoimmuunitulehduksessa, ja oireet olivat kaikin puolin kamalat. Myös psyykkisellä puolella. Kaikki korjaantui, kun siihen saatiin lääkitys kohdilleen.

Kilpparin vajaatoiminta todettiin siis jo synnärillä, ja siitä lähtien ollut lääkitys ja seuranta, se on kunnossa. Oireilu on jonkinlaista paniikkihäiriötä, jota suvussamme on, ei kuitenkaan suostu siihen syömään tarjottua lääkettä. Se ei johdu mistään traumasta tai pelosta tms. Itsellänikin se on, eikä siihen ole mitään syytä, se vain on aivojen kemiallinen toimintahäiriö, joka pysyy aisoissa lääkityksellä. Myös toinen lapsen vanhempi sairastaa tätä, alttius sairastua siihen on periytyvä. ap

Vierailija kirjoitti:

Olen toiminut 20 vuotta aineenopena ja luokanvalvojana isossa yläkoulussa. Ekan 15 vuoden aikana näitä koulusta kieltäytyjiä ei ollut lainkaan, nyt niitä riittää ilmiöksi asti, tälläkin hetkellä minulla 3 - 5 oppilasta, jotka eivät käy lainkaan / juuri lainkaan koulua. Myös lähisuvusta löytyy yksi tapaus. En usko että teinit ovat muuttuneet, olosuhteet ja vanhemmuus sen sijaan ovat.

Aika monessa perheessä valta on lapsilla, ja jos tähän lisätään vähän add tms. piirteitä ja rajatonta netin käyttöä, niin lapsi jää pois koulusta. Koska hän voi. Kaikissa tietämissäni tapauksissa lapsi viettää koko koulupäivän kotona nukkuen ja netin viihdemaailmassa eläen. Jos mietin sukulaisperhettä nyt jälkikäteen, niin siellä lapsi pyöritti perhettä jo alle kouluikäisenä. Syynä oli hillittömät raivarit siirtymätilanteissa tai pienestäkin pettymyksestä, ja niitä välttääkseen vanhemmat olivat aina varpaillaaan ja antoivat lapset pompottaa.

Olet väärässä. Aina on ollut psyykkisesti oireilevia lapsia ja nuoria. Ennen heitä ei laitettu takaisin omaan luokkaan vaan he saivat käydä sairaalakoulua rauhassa. Nykyään nämä nuoret ovat vaan ilman tarvitsemaansa apua integroituna yleisopetukseen.

Myös opettaja

Nuorelle kaksi vaihtoehtoa. Kouluun meno tai sijoitus/koulukoti/perhekoti tms. Kova kanta ja on valittava noista.

Veikkasn et jos lähdettävä kotoo pois jos koulu ei maistu niin alkaa maistumaan.

Luitko ollenkaan näitä viestejä? Tässä on lähes kaikilla vastanneilla hoitosuhde ja lääkitystäkin yritetty. Itse kirjoitin pitkän tarinan meidän teinitytöstä, joka nyt vuoden terapian, lääkityksen ja lyhyen sijoituksen ja osastohoidon jälkeen kieltäytyy menemästä kouluun ja saa raivokohtauksia.

Olen aina ollut mielestäni reilu, mutta tiukka kasvattaja, meillä ei ole mitään sosiaalisia ongelmia perheessä, ei alkoholin käyttöä eikä muitakaan päihteitä. Ei isäpuolia, ei väkivaltaa. Ei mitään, mikä aiheuttaisi teinitytön itsemurhayrityksen ja viiltelyn. Koulussa ei kuulemma kiusata, kavereitakin on, ei halua vaihtaa koulua, ei halua käydä kotikoulua eikä mitään muutakaan. Tyttö, joka on aina ollut mukava ja fiksu, huorittelee ja yritti mm. tänään lyödä minua ja tuhota paikkoja kun otin puhelimen pois rangaistukseksi. 

Mulla ei ole käsitystäkään mitä on tapahtunut ja yli vuoden on yritetty sekä lastensuojelun että nuorisopsykiatrin puolelta selvittää miksi tyttö on ahdistunut ja masentunut, mutta ei. Vastaa kaikkiin kysymyksiin "En tiedä" tai "Ei kiinnosta."

Täällä ei saisi antaa kommenttien mennä tunteisiin, mutta luuletko ettei me vanhemmat syyllistetä itseämme jo valmiiksi? Mä olen niin monena iltana itkenyt itseni uneen ja miettinyt mitä tein väärin, mitä olisin voinut tehdä toisin, enkä siltikään ymmärrä miksi tässä kävi näin. Toinen teini on ihan ok, käy lukiota ja suunnittelee tulevaisuutta, iloinen ja aurinkoinen teini.

Hitto, mulla on pelimerkit lopussa ja olen kohta itse suljetulla jos tämä vielä jatkuu. [/quote]

Selvästi tää kakara pössyttelee.

T.yläkoulun ope

Vierailija kirjoitti:

Jos tieni on vaan niin fiksu. että ymmärtää, ettei koulussa opi mitään oleellista.

Mitä siellä koulussa muka oppii? Mitä ei oppisi muualtakin? Jos aikoo vaikka nettipokeriguruksi? Mitä siinä koululla tekee? Tai sijoittaa virtuaalivaluuttoihin? Ei auta koulu.

Eivät kaikki aio hankkia armeijauraa, käyvät silti armeijan koska se on velvollisuus joka täytyy suorittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoinen ketju. Olen nuorisopsykiatrialla töissä ja tuo nuoren kotiin jumiutuminen ja koulukieltäytyminen on hyvin yleinen ilmiö. Tilanteeseen ei koskaan ole mitään yksittäistä ratkaisua, sillä kaikki nuoret ovat yksilöitä ja jokaisen elämäntilanne erilainen. Yhteistä näillä nuorilla on oikeastaan kaikissa (minun tuntemissa) tapauksissa se, että nuorella on enemmän tai vähemmän nepsy-piirteitä. Lisäksi yhteistä on se, että nuoren perheessä valtasuhteet on vinossa: vanhemmilla ei ole riittävästi auktoriteettia ja nuorelle on annettu liikaa valtaa, mikä tekee nuoren rajaamisesta hyvin vaikeaa.

Seuraavat kysymykset sitten onkin, että miten näitä voi korjata ja muuttaa, jotta nuoren saisi menemään kouluun. Noh, nepsy-piirteet eivät koskaan lähde ihmisestä, kyseessä ei ole mikään parannettava sairaudenkuva, vaan ihmisen ominaisuus, jonka kanssa ihmisen on opeteltava elämään ja siinä opettelussa nuorta sekä perhettä voidaan auttaa psykoedukaation ja ohjauksen/valmennuksen keinoin. Perheen vinoutuneet valtasuhteet taas ovat muotoutuneet vuosien saatossa eikä niistä välttämättä pääse eroon edes pitkän, ammattitaitoisen perheterapian keinoin.

Nuoren koulukieltäytymiselle ei siis läheskään aina ole syynä mikään graavi kiusaaminen tai oppimisvaikeudet. Usein näiden nuorten suusta kuuleekin, että siellä koulussa oleminen itsessään ei tunnu vaikealta ja koulussa on oikeastaan ihan hyvä olla sinne päästyään, mutta lähteminen ja siirtymätilanne kotoa kouluun on nuorille vaikeinta. Mikään ei ole niin yksiselitteistä näissä koulujumitilanteissa..

Itse eniten ihmettelen näissä sitä, että miksi se nuori saa kotiinjäädessään pelatavja nettisurffata sen minkä vaan jaksaa? Tässäkin ketjussa selitetään, ettei noiden rajaaminen ole oikea keino, mutta millä perusteella?

Itse lähtisin liikkeelle siitä, että mikäli kouluun ei mennä, niin silloin ei myöskään jäädä sänkyyn makaamaan puolillepäivin, ei pelata eikä tuijotella ruutuja. Kun ei homman ratkaisupolku voi olla se, että nuori passivoituu kotiin pelaamaan.

Hoitotaho moitti provosoitumisesta kun tätä yritin.

Vastaisin asiallisesti, että meidän perheessä ei jäädä passiiviseksi kotiin. Jos ei koulu kiinnosta, niin silloin tehdään jotain muuta järkevää.

Voi kokeilla myös työnhakua, mainoksia ainakin saa jakaa 14-vuotiaasta alkaen. Saa samalla esimakua siitä, mitä on tehdä raskasta ja pienipalkkaista työtä.

Eli provosoituisit.

Eli parempi vaan nostaa kädet ilmaan ja antaa olla? Ostaa vielä pari peliä lisää, ettei käy aika pitkäksi?

Ihan selvästi on jo yritetty kaikenlaista, niin ehkä joo kannattaa luovuttaa vähäksi aikaa se kouluun pakottaminen. Ei lapsen suhteen kannata tietenkään kokonaan luovuttaa. Ehkä joku muu tavoite on ensin parempi, vaikka se muuten paremman suhteen rakentaminen tai ulkopuolinen apu vielä enemmän.

Jotenkin en ole teidän suhteesta saanut muuten oikein minkäänlaista kuvaa tämän kouluhommelin lisäksi. Ehkä se ei oikein tähän aiheeseen kuulukaan enkä pyydä sitä selittelemään, mutta muutakin tähän teiniin ja teidän suhteeseen liittyy kuin pelkkä koulunkäynti, ainakin toivottavasti. 

Joku voisi silti perustella, että mitä väärää on ottaa pois kaikki pelikonsolit ja muut siksi aikaa, kun nuori päättää laistaa koulunkäynnistä vaan koska "ei kiinnosta"?

Siihen kun voi vanhempi tyynesti ilmoittaa, että kotonaollessa tehdään sitten jotain järkevää (esim. opiskellaan itsenäisesti), eikä vietetä koko aikaa nenä kiinni ruudussa.

Ja luulet että nuori sanoo: ”okei”?

Ei meillä. Kun itse lähden töihin hän käy läpi minun tavaroitani ja piilottaa niitä kostoksi, eikä varmasti lähde kouluun.

Vierailija kirjoitti:

No mitä teini itse sanoo? Mikä siellä koulussa mättää?

Suomessa on oppivelvollisuus mutta ei koulupakkoa. Oppivelvollisuutensa voi suorittaa myös itsekseen lukemalla ja tenttimällä, jos haluaa.

Ei vain halua mennä. Sanoi että isot ryhmät ahdistaa, sitten sai paikan eri koulusta pienryhmään lyhennetyllä kouluajalla, ei edelleenkään suostunut käymään. En tiedä miten nuorisokodissa yrittivät koulunkäyntiä, kun ehti olla vain kaksi arkipäivää kun pistivät takaisin kotiin. Ja opiskelu ei siis kiinnosta kotonakaan, nettisurffailu vain.

Ei tuo teini tietääkseni vielä ole hajottanut mitään, mutta vanhemmat pelkäävät että tekee niin. Kun kielletään tai ei saa tahtoaan läpi, alkaa huutamaan, raivoamaan ja paiskomaan ovia. Olen ehdottanut että ottakaa huoneensa ovi pois, ja pistäkää pihalle huutamaan, mutta eihän sitä sinnekään saa väkisin raahata. ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Just, mun kouluaikoina jos olisin vähän jäänyt kotiin pelailemaan olisin saanut selkääni. Tottakai ne tekee noin, koska ei TARVITSE mennä mihinkään, teiltä puuttuu kotoota auktoriteetti. Mitä jotkut palaverit ja päähänsilittelyt hyödyttää. Faktat pöytään ja kunnolla selkään, viimeisenä vaihtoehtona heität pihalle kotoota. Kyllä routa porsaan kotiin ajaa.

Näin minunkin vanhempani ajattelivat. Laiska, kiittämätön ja kiukutteleva teini, joka kyllä oppii tavoille kun heittää kotoa pois. 15-vuotiaana pois kotoa, käskettiin vain kerätä tavarat, vietiin pankin kautta vanhempieni omistamalle asunnolle, asunto minun nimiin, sitten 15-vuotias kämppään jossa ei ollut edes sähköjä. Siinäpä sitten alaikäisenä yrittää saada sähkösopparia, yrittää saada kaikki kulut maksettua lapsilisällä, vanhemmista ei kuulunut mitään. Miksi en käynyt koulussa? Koska minua pahoinpideltiin jatkuvasti, revittiin vaatteita päältä, syljettiin päälle, leviteltiin juoruja ja jokainen päivä oli silkkaa kärsimystä. Arvosanat olivat hyviä vain siksi, että tein ison työn kokeiden eteen ja opiskelin asiat itse. Jaksoin yllättävän monta vuotta, kunnes romahdin täysin. Vanhemmilta ei ole tukea irronnut koskaan. Juu, en oppinut tavoille vaan olen edelleen yli kolmekymppisenä lähinnä vain ahdistunut, masentunut ja persoonallisuushäiriöinen. Ei mennyt vanhempien kasvatussuunnitelma ihan nappiin.

Jännää miten kiusatuissa ei ole koskaan mitään vikaa ja sitten uhriudutaan ja syytetään vanhempia ja yhteiskuntaa ja kiusaajia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoinen ketju. Olen nuorisopsykiatrialla töissä ja tuo nuoren kotiin jumiutuminen ja koulukieltäytyminen on hyvin yleinen ilmiö. Tilanteeseen ei koskaan ole mitään yksittäistä ratkaisua, sillä kaikki nuoret ovat yksilöitä ja jokaisen elämäntilanne erilainen. Yhteistä näillä nuorilla on oikeastaan kaikissa (minun tuntemissa) tapauksissa se, että nuorella on enemmän tai vähemmän nepsy-piirteitä. Lisäksi yhteistä on se, että nuoren perheessä valtasuhteet on vinossa: vanhemmilla ei ole riittävästi auktoriteettia ja nuorelle on annettu liikaa valtaa, mikä tekee nuoren rajaamisesta hyvin vaikeaa.

Seuraavat kysymykset sitten onkin, että miten näitä voi korjata ja muuttaa, jotta nuoren saisi menemään kouluun. Noh, nepsy-piirteet eivät koskaan lähde ihmisestä, kyseessä ei ole mikään parannettava sairaudenkuva, vaan ihmisen ominaisuus, jonka kanssa ihmisen on opeteltava elämään ja siinä opettelussa nuorta sekä perhettä voidaan auttaa psykoedukaation ja ohjauksen/valmennuksen keinoin. Perheen vinoutuneet valtasuhteet taas ovat muotoutuneet vuosien saatossa eikä niistä välttämättä pääse eroon edes pitkän, ammattitaitoisen perheterapian keinoin.

Nuoren koulukieltäytymiselle ei siis läheskään aina ole syynä mikään graavi kiusaaminen tai oppimisvaikeudet. Usein näiden nuorten suusta kuuleekin, että siellä koulussa oleminen itsessään ei tunnu vaikealta ja koulussa on oikeastaan ihan hyvä olla sinne päästyään, mutta lähteminen ja siirtymätilanne kotoa kouluun on nuorille vaikeinta. Mikään ei ole niin yksiselitteistä näissä koulujumitilanteissa..

Itse eniten ihmettelen näissä sitä, että miksi se nuori saa kotiinjäädessään pelatavja nettisurffata sen minkä vaan jaksaa? Tässäkin ketjussa selitetään, ettei noiden rajaaminen ole oikea keino, mutta millä perusteella?

Itse lähtisin liikkeelle siitä, että mikäli kouluun ei mennä, niin silloin ei myöskään jäädä sänkyyn makaamaan puolillepäivin, ei pelata eikä tuijotella ruutuja. Kun ei homman ratkaisupolku voi olla se, että nuori passivoituu kotiin pelaamaan.

Hoitotaho moitti provosoitumisesta kun tätä yritin.

Vastaisin asiallisesti, että meidän perheessä ei jäädä passiiviseksi kotiin. Jos ei koulu kiinnosta, niin silloin tehdään jotain muuta järkevää.

Voi kokeilla myös työnhakua, mainoksia ainakin saa jakaa 14-vuotiaasta alkaen. Saa samalla esimakua siitä, mitä on tehdä raskasta ja pienipalkkaista työtä.

Eli provosoituisit.

Eli parempi vaan nostaa kädet ilmaan ja antaa olla? Ostaa vielä pari peliä lisää, ettei käy aika pitkäksi?

Ihan selvästi on jo yritetty kaikenlaista, niin ehkä joo kannattaa luovuttaa vähäksi aikaa se kouluun pakottaminen. Ei lapsen suhteen kannata tietenkään kokonaan luovuttaa. Ehkä joku muu tavoite on ensin parempi, vaikka se muuten paremman suhteen rakentaminen tai ulkopuolinen apu vielä enemmän.

Jotenkin en ole teidän suhteesta saanut muuten oikein minkäänlaista kuvaa tämän kouluhommelin lisäksi. Ehkä se ei oikein tähän aiheeseen kuulukaan enkä pyydä sitä selittelemään, mutta muutakin tähän teiniin ja teidän suhteeseen liittyy kuin pelkkä koulunkäynti, ainakin toivottavasti. 

Joku voisi silti perustella, että mitä väärää on ottaa pois kaikki pelikonsolit ja muut siksi aikaa, kun nuori päättää laistaa koulunkäynnistä vaan koska "ei kiinnosta"?

Siihen kun voi vanhempi tyynesti ilmoittaa, että kotonaollessa tehdään sitten jotain järkevää (esim. opiskellaan itsenäisesti), eikä vietetä koko aikaa nenä kiinni ruudussa.

Ja luulet että nuori sanoo: ”okei”?

Ei meillä. Kun itse lähden töihin hän käy läpi minun tavaroitani ja piilottaa niitä kostoksi, eikä varmasti lähde kouluun.

Eli olet täysin lapsesi armoilla?

Vaikka lukot niihin kaappeihin, joissa säilytät omia tavaroitasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mitä teini itse sanoo? Mikä siellä koulussa mättää?

Suomessa on oppivelvollisuus mutta ei koulupakkoa. Oppivelvollisuutensa voi suorittaa myös itsekseen lukemalla ja tenttimällä, jos haluaa.

Ei vain halua mennä. Sanoi että isot ryhmät ahdistaa, sitten sai paikan eri koulusta pienryhmään lyhennetyllä kouluajalla, ei edelleenkään suostunut käymään. En tiedä miten nuorisokodissa yrittivät koulunkäyntiä, kun ehti olla vain kaksi arkipäivää kun pistivät takaisin kotiin. Ja opiskelu ei siis kiinnosta kotonakaan, nettisurffailu vain.

Ei tuo teini tietääkseni vielä ole hajottanut mitään, mutta vanhemmat pelkäävät että tekee niin. Kun kielletään tai ei saa tahtoaan läpi, alkaa huutamaan, raivoamaan ja paiskomaan ovia. Olen ehdottanut että ottakaa huoneensa ovi pois, ja pistäkää pihalle huutamaan, mutta eihän sitä sinnekään saa väkisin raahata. ap

Pullamössövanhemmat voisivat kantaa teinin tavarat pihalle seuraavan raivarin tullessa ja teinin perässä vaikka tukasta kiskoen. Apuna voi käyttää vaikka koiran kaulapantaa ja talutinta, kummasti rauhoittuu teini kun vetäsee kuristuskaulapannan päälle niin seuraa talutinta kiltisti pihalle. Kädet voi nippusiteillä helposti sitoa yhteen, ettei pääse itseään vahingoittamaan ja näin voi antaa pahimman raivon laantua kun teini makaa pihanurmikolla nippusiteissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoinen ketju. Olen nuorisopsykiatrialla töissä ja tuo nuoren kotiin jumiutuminen ja koulukieltäytyminen on hyvin yleinen ilmiö. Tilanteeseen ei koskaan ole mitään yksittäistä ratkaisua, sillä kaikki nuoret ovat yksilöitä ja jokaisen elämäntilanne erilainen. Yhteistä näillä nuorilla on oikeastaan kaikissa (minun tuntemissa) tapauksissa se, että nuorella on enemmän tai vähemmän nepsy-piirteitä. Lisäksi yhteistä on se, että nuoren perheessä valtasuhteet on vinossa: vanhemmilla ei ole riittävästi auktoriteettia ja nuorelle on annettu liikaa valtaa, mikä tekee nuoren rajaamisesta hyvin vaikeaa.

Seuraavat kysymykset sitten onkin, että miten näitä voi korjata ja muuttaa, jotta nuoren saisi menemään kouluun. Noh, nepsy-piirteet eivät koskaan lähde ihmisestä, kyseessä ei ole mikään parannettava sairaudenkuva, vaan ihmisen ominaisuus, jonka kanssa ihmisen on opeteltava elämään ja siinä opettelussa nuorta sekä perhettä voidaan auttaa psykoedukaation ja ohjauksen/valmennuksen keinoin. Perheen vinoutuneet valtasuhteet taas ovat muotoutuneet vuosien saatossa eikä niistä välttämättä pääse eroon edes pitkän, ammattitaitoisen perheterapian keinoin.

Nuoren koulukieltäytymiselle ei siis läheskään aina ole syynä mikään graavi kiusaaminen tai oppimisvaikeudet. Usein näiden nuorten suusta kuuleekin, että siellä koulussa oleminen itsessään ei tunnu vaikealta ja koulussa on oikeastaan ihan hyvä olla sinne päästyään, mutta lähteminen ja siirtymätilanne kotoa kouluun on nuorille vaikeinta. Mikään ei ole niin yksiselitteistä näissä koulujumitilanteissa..

Itse eniten ihmettelen näissä sitä, että miksi se nuori saa kotiinjäädessään pelatavja nettisurffata sen minkä vaan jaksaa? Tässäkin ketjussa selitetään, ettei noiden rajaaminen ole oikea keino, mutta millä perusteella?

Itse lähtisin liikkeelle siitä, että mikäli kouluun ei mennä, niin silloin ei myöskään jäädä sänkyyn makaamaan puolillepäivin, ei pelata eikä tuijotella ruutuja. Kun ei homman ratkaisupolku voi olla se, että nuori passivoituu kotiin pelaamaan.

Hoitotaho moitti provosoitumisesta kun tätä yritin.

Vastaisin asiallisesti, että meidän perheessä ei jäädä passiiviseksi kotiin. Jos ei koulu kiinnosta, niin silloin tehdään jotain muuta järkevää.

Voi kokeilla myös työnhakua, mainoksia ainakin saa jakaa 14-vuotiaasta alkaen. Saa samalla esimakua siitä, mitä on tehdä raskasta ja pienipalkkaista työtä.

Eli provosoituisit.

Eli parempi vaan nostaa kädet ilmaan ja antaa olla? Ostaa vielä pari peliä lisää, ettei käy aika pitkäksi?

Ihan selvästi on jo yritetty kaikenlaista, niin ehkä joo kannattaa luovuttaa vähäksi aikaa se kouluun pakottaminen. Ei lapsen suhteen kannata tietenkään kokonaan luovuttaa. Ehkä joku muu tavoite on ensin parempi, vaikka se muuten paremman suhteen rakentaminen tai ulkopuolinen apu vielä enemmän.

Jotenkin en ole teidän suhteesta saanut muuten oikein minkäänlaista kuvaa tämän kouluhommelin lisäksi. Ehkä se ei oikein tähän aiheeseen kuulukaan enkä pyydä sitä selittelemään, mutta muutakin tähän teiniin ja teidän suhteeseen liittyy kuin pelkkä koulunkäynti, ainakin toivottavasti. 

Joku voisi silti perustella, että mitä väärää on ottaa pois kaikki pelikonsolit ja muut siksi aikaa, kun nuori päättää laistaa koulunkäynnistä vaan koska "ei kiinnosta"?

Siihen kun voi vanhempi tyynesti ilmoittaa, että kotonaollessa tehdään sitten jotain järkevää (esim. opiskellaan itsenäisesti), eikä vietetä koko aikaa nenä kiinni ruudussa.

Ja luulet että nuori sanoo: ”okei”?

Ei meillä. Kun itse lähden töihin hän käy läpi minun tavaroitani ja piilottaa niitä kostoksi, eikä varmasti lähde kouluun.

Miksi hankit lapsen, jos sinulla ei ole mitään mielenkiintoa kasvattaa sellaista? Ajattelit, että se on vähän kuin kissa pyörisi nurkissa?

Vierailija kirjoitti:

En tiedä uskaltaako tätä edes kirjoittaa tänne ettei muut teinit saa päähänsä samaa. Ei ole kyse omasta lapsesta, vaan lähisuvun 8. luokkaa käyvästä teinistä. Koulusta lintsaaminen alkoi seiskalla, tänä vuonna ei mennyt kouluun ollenkaan. Lastensuojelu, koulukuraattorit, psykologit ja psykiatrit palavereissaan järjestivät teinille syyskuussa paikan eri koulusta erikoisluokalta jossa vähän oppilaita, mutta sielläkin kävi vain pari päivää. Sen jälkeen lastensuojelu sijoitti teinin nuorisokotiin, josta heittivät teinin takaisin kotiin neljän päivän päästä koska ei sopeutunut talon sääntöihin!! Helpolla näyttävät lyövän hanskat tiskiin.

Nyt oli taas palaveri, jossa mietittiin jatkoa; koulukoti ei kuulemma ole vaihtoehto koska pelkkä ahdistus ja kouluhaluttomuus ei riitä sijoitusperusteiksi. Nyt aikovat järjestää kaksi ammattilaista käymään kahdesti viikossa teinin kotona ja yrittävät saada teinin taas haluamaan käydä koulua. En usko että tästä on mitään apua, on huomannut miten kukaan ei voi mitään, tykkää vaan surffailla netissä päivät pitkät.

Onko kellään muulla ollut samaa tilannetta, miten ratkennut?

Psykiatrilta lääkitys Seronil. Ahdistus pitää hoitaa ensin pois. Ja aluksi heti jo Propral.

Netin käyttöoikeudet pois ja Doro kouraan kunnes velvollisuudet kuten oppivelvollisuus alkaa maittaa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Teini ei mene kouluun. Emme ole lastensuojelun asiakkaita, sillä teinillä ei ole masennuksen lisäksi muita ongelmia. Lääkärit ja psykologit maanittelevat ja sopivat palavereja palaverien perään. Mikään ei tunnu auttavan. Tukea koulunkäyntiin ei tunnu tulevan vaikka näennäisesti kaikkea lupaillaankin. Vaatimukset ovat edelleen liian kovat, kun ei jaksa niin ei jaksa.

Kotona jaksaa kyllä pelailla, surffailla netissä, mutta koulu ahdistaa. Sairaalakoulua ei kuulemma voi ajatella, eikä lyhennettyä koulupäivää psykiatrin ja psykologin mielestä, sillä teini on todettu hyvin lahjakkaaksi tutkimuksissa.

Vanhempana tuntuu että on niin fiksu että osaa vedättää ja laskelmoida miten missäkin kohtaa kannattaa toimia tai olla toimimatta, ettei vaan tarvitsisi vaivautua.

Jos olisin tällaisen vanhempi niin ihan ensimmäisenä vetäisin töpselin seinästä ja ottaisin pelit ja puhelimet pois. Ja viikkorahat. Katsotaan sitten kiinnostaako koulu. Jos ei niin sitten risusavottaan. Millainen vanhempi edes antaa lapsen luisua tuollaiseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoinen ketju. Olen nuorisopsykiatrialla töissä ja tuo nuoren kotiin jumiutuminen ja koulukieltäytyminen on hyvin yleinen ilmiö. Tilanteeseen ei koskaan ole mitään yksittäistä ratkaisua, sillä kaikki nuoret ovat yksilöitä ja jokaisen elämäntilanne erilainen. Yhteistä näillä nuorilla on oikeastaan kaikissa (minun tuntemissa) tapauksissa se, että nuorella on enemmän tai vähemmän nepsy-piirteitä. Lisäksi yhteistä on se, että nuoren perheessä valtasuhteet on vinossa: vanhemmilla ei ole riittävästi auktoriteettia ja nuorelle on annettu liikaa valtaa, mikä tekee nuoren rajaamisesta hyvin vaikeaa.

Seuraavat kysymykset sitten onkin, että miten näitä voi korjata ja muuttaa, jotta nuoren saisi menemään kouluun. Noh, nepsy-piirteet eivät koskaan lähde ihmisestä, kyseessä ei ole mikään parannettava sairaudenkuva, vaan ihmisen ominaisuus, jonka kanssa ihmisen on opeteltava elämään ja siinä opettelussa nuorta sekä perhettä voidaan auttaa psykoedukaation ja ohjauksen/valmennuksen keinoin. Perheen vinoutuneet valtasuhteet taas ovat muotoutuneet vuosien saatossa eikä niistä välttämättä pääse eroon edes pitkän, ammattitaitoisen perheterapian keinoin.

Nuoren koulukieltäytymiselle ei siis läheskään aina ole syynä mikään graavi kiusaaminen tai oppimisvaikeudet. Usein näiden nuorten suusta kuuleekin, että siellä koulussa oleminen itsessään ei tunnu vaikealta ja koulussa on oikeastaan ihan hyvä olla sinne päästyään, mutta lähteminen ja siirtymätilanne kotoa kouluun on nuorille vaikeinta. Mikään ei ole niin yksiselitteistä näissä koulujumitilanteissa..

Juttusi alkoi ihan hyvin, mutta tulihan sieltä sitten sitä vanhempien syyllistämistäkin. Opetelkaa tunnistamaan ja kuntouttamaan niitä nepsy-oireita, vähentäkää tarrakorttien jakamista vanhemmille. Mikään ei ole niin turhauttavaa kuin ravata pakollisessa vanhempainohjauksessa kuulemassa samat liikennevalo- ja munakello-ohjeet vuodesta toiseen. Kyllä, olemme kokeilleet näitä ja monia muitakin keinoja jo kauan sitten. Mutta tutkimuksiin ei voi jostain käsittämättömästä syystä nuorta lähettää sitä nepsy-diagnoosia varten.

Tutkimukset saattavat olla joidenkin kohdalla hyödyttömiä, sillä oireet voivat jäädä hieman alle katkaisupisterajan eikä lääkäri voi tutkimusten perusteella diagnoosia asettaa. Silti voi olla selvää, että niitä autisminkirjon piirteitä on. Ja oli diagnoosia tai ei, niin samat psykoedukaatiot, valmennusprotokollat ja ohjeennuorat kaikille nepsyille on joka tapauksessa. Ei se diagnoosi tai tutkimustulokset autuaaksi tee. Yleensä tutkimuspalautteen yhteydessä nuori ja vanhemmat toteavat, että kuulostaa tutulta ja oikeastaan mikään tieto ei tullut uutena heille. Kyllä vanhemmat ovat asiantuntijoita oman lapsensa kanssa toimiessaan, kun sitä arkea elävät ja ovat oppineet ajan kanssa - jos ei muuten niin virheiden kautta - mitkä asiat toimii juuri oman lapsen kanssa.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä Sinä vanhempana odotat niiltä tutkimuksilta tai diagnoosilta? Lisää työkaluja toimia nuoren kanssa? Lisää selittäviä tekijöitä nuoresi toiminnalle? Vai vapauttaisiko se sitten sinut vanhempana kokonaan vastuusta lapsesi asioissa? Ei se diagnoosi ainakaan yhteiskunnan tai lapsen edun näkökulmasta ole mikään perustelu sysätä vastuu nuoren huolenpidosta yhteiskunnalle. Näin kärjistetysti sanottuna kyllä vanhempi on vastuun ottanut harteilleen siinä kohtaa, kun lapsen on hankkinut. Siksi ei kannata heittäytyä marttyyriksi ja uhriutua ulkopuolelta tulevasta syyllistämisestä.

Yritin miettiä, mitä itse tekisin. On selvää, että tilanne on kestämätön ja hermot aivan selvänä.

Varmaankin jäisin itse pois töistä palkattomslle virkavapaalle ja viettäisin kaiken ajan teinin kanssa. Olisin hänen kanssaan samassa huoneessa, lojuisinsängyllä, olisin hiljaa ja katselisin lastani. Yrittäisin nähdä hänessä sen pienokaisen, jonka aikoinaan sain ja johon rakastuin.

Uskon ja toivon, että vähitellen, ehkä viikkojen kuluessa, saidin jonkinlaisen kontaktin nuoreen. Jotain on hänelle tapahtunut.

Tärkeintä olisi ehkä viestittää, että et ole ykdin, rakastan ja autan sinua kaikella, mitä minulla on.

Vierailija kirjoitti:

Luitko ollenkaan näitä viestejä? Tässä on lähes kaikilla vastanneilla hoitosuhde ja lääkitystäkin yritetty. Itse kirjoitin pitkän tarinan meidän teinitytöstä, joka nyt vuoden terapian, lääkityksen ja lyhyen sijoituksen ja osastohoidon jälkeen kieltäytyy menemästä kouluun ja saa raivokohtauksia.

Olen aina ollut mielestäni reilu, mutta tiukka kasvattaja, meillä ei ole mitään sosiaalisia ongelmia perheessä, ei alkoholin käyttöä eikä muitakaan päihteitä. Ei isäpuolia, ei väkivaltaa. Ei mitään, mikä aiheuttaisi teinitytön itsemurhayrityksen ja viiltelyn. Koulussa ei kuulemma kiusata, kavereitakin on, ei halua vaihtaa koulua, ei halua käydä kotikoulua eikä mitään muutakaan. Tyttö, joka on aina ollut mukava ja fiksu, huorittelee ja yritti mm. tänään lyödä minua ja tuhota paikkoja kun otin puhelimen pois rangaistukseksi. 

Mulla ei ole käsitystäkään mitä on tapahtunut ja yli vuoden on yritetty sekä lastensuojelun että nuorisopsykiatrin puolelta selvittää miksi tyttö on ahdistunut ja masentunut, mutta ei. Vastaa kaikkiin kysymyksiin "En tiedä" tai "Ei kiinnosta."

Täällä ei saisi antaa kommenttien mennä tunteisiin, mutta luuletko ettei me vanhemmat syyllistetä itseämme jo valmiiksi? Mä olen niin monena iltana itkenyt itseni uneen ja miettinyt mitä tein väärin, mitä olisin voinut tehdä toisin, enkä siltikään ymmärrä miksi tässä kävi näin. Toinen teini on ihan ok, käy lukiota ja suunnittelee tulevaisuutta, iloinen ja aurinkoinen teini.

Hitto, mulla on pelimerkit lopussa ja olen kohta itse suljetulla jos tämä vielä jatkuu.

######

Selvästi tää kakara pössyttelee.

T.yläkoulun ope

Niin tekee

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikkein vähiten nyt tarvitaan uteliaita sukulaisia närppimään juttua.

En kysele, mutta kertovat ja kysyvät neuvoja. Olen neuvonut samoja, mitä kuulemma ammattilaiset, mm. tabletti ja puhelin pois ym. mutta eivät ole tehneet koska teini suuttuu ja saa raivokohtauksia ja hajottaa paikat. Käsiksi ei tietenkään saa käydä vaikka kuinka riehuisi. ap

Vanhemmat voivat aina pitää riehuvasta kiinni. t: sossu

Kannattaa opetella pari lukkotekniikkaa, siinä ei teini kauaa riehu käsilukossa lattialla tai hapetusotteessa jos ei muu auta. Teinille tulee tehdä selväksi pelisäännöt ja kuka laumaa johtaa. 18v täytettyään voi sitten loppuikänsä maata sohvalla sosiaalitukien varassa, mutta meillä kotona ei sitä tee, vaikka olisi kuinka "mukasairas" eli masentunut tai kiusattu.

Ensimmäisenä netti kontrolliin ja sopivat estot kodin palomuuriin, netin keskustelupalstoilta nämä vätykset löytävät kaikenlaisia ideoita ja ajatuksia ja kuvittelevat olevansa tilanteen herroja.

Toinen on raha, sitä ei tarvitse teinille antaa, ruokaa löytyy jääkaapista ja katto pään päällä.

Näin selvitään vähän vaikeammastakin murrosiästä.

"Mukasairas eli masentunut tai kiusattu"?! Toivottavasti sulla ei ole lapsia!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä uskaltaako tätä edes kirjoittaa tänne ettei muut teinit saa päähänsä samaa. Ei ole kyse omasta lapsesta, vaan lähisuvun 8. luokkaa käyvästä teinistä. Koulusta lintsaaminen alkoi seiskalla, tänä vuonna ei mennyt kouluun ollenkaan. Lastensuojelu, koulukuraattorit, psykologit ja psykiatrit palavereissaan järjestivät teinille syyskuussa paikan eri koulusta erikoisluokalta jossa vähän oppilaita, mutta sielläkin kävi vain pari päivää. Sen jälkeen lastensuojelu sijoitti teinin nuorisokotiin, josta heittivät teinin takaisin kotiin neljän päivän päästä koska ei sopeutunut talon sääntöihin!! Helpolla näyttävät lyövän hanskat tiskiin.

Nyt oli taas palaveri, jossa mietittiin jatkoa; koulukoti ei kuulemma ole vaihtoehto koska pelkkä ahdistus ja kouluhaluttomuus ei riitä sijoitusperusteiksi. Nyt aikovat järjestää kaksi ammattilaista käymään kahdesti viikossa teinin kotona ja yrittävät saada teinin taas haluamaan käydä koulua. En usko että tästä on mitään apua, on huomannut miten kukaan ei voi mitään, tykkää vaan surffailla netissä päivät pitkät.

Onko kellään muulla ollut samaa tilannetta, miten ratkennut?

Psykiatrilta lääkitys Seronil. Ahdistus pitää hoitaa ensin pois. Ja aluksi heti jo Propral.

Ja paniikkihäiriöön auttaa myös Venlafaxin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikkein vähiten nyt tarvitaan uteliaita sukulaisia närppimään juttua.

En kysele, mutta kertovat ja kysyvät neuvoja. Olen neuvonut samoja, mitä kuulemma ammattilaiset, mm. tabletti ja puhelin pois ym. mutta eivät ole tehneet koska teini suuttuu ja saa raivokohtauksia ja hajottaa paikat. Käsiksi ei tietenkään saa käydä vaikka kuinka riehuisi. ap

Vanhemmat voivat aina pitää riehuvasta kiinni. t: sossu

Teini 60 kg lihaksia, minä 53 kg laiha läski. Kumman luulet pitävän kumpaa kiinni?

No missä isä on?