Lue keskustelun säännöt.
Olen rikkonut lähes kaikki ihmissuhteeni paitsi parisuhteeni koska olen "möläyttelijä"
05.10.2018 |
Eli ongelma on, että sanon usein suoraan mitä ajattelen ja tästä ihmiset sitten ennemmin tai myöhemmin loukkaantuvat. Ajattelen mielessäni, että itse en loukkaantuisi sanomastani, mutta tietysti ihmiset ovat erilaisia ja loukkaantuvat eri asioista. Heitän usein myös huumorilla sellaista, mistä jotkut loukkaantuvat. Miten opetella tästä eroon? Mistä voin tietää, mikä yleensä loukkaa ihmisiä?
Oikeastaan ainoat jotka kestävät minua pidempiä jaksoja, ovat kumppanini ja paras ystäväni, joka on samanlainen möläyttelijä kuin olen itse.
Elämä on aika vaikeaa näin sosiaalisesti jälkeenjääneenä.
Kommentit (191)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en taas ymmärrä, miksi ei voi sanoa suoraan, että esim. haloo helsinki on ihan paska bändi, tai näin mä ainakin sanon. Miksi mun pitäis muotoilla se jotenkin kuulostamaan hienommalta kun sama tausta-ajatus siinä kuitenkin on? En ymmärrä, kavereita mulla on muutamia mutta en usko että kukaan kaveri on jäänyt tuon asian takia..
Se, että Haloo Helsinki on paska bändi, ei ole objektiivinen totuus vaan sinun mielipiteesi. Esität siis oman mielipiteesi objektiivisena totuutena, mikä ärsyttää ihmisiä.
Fiksumpi ihminen sanoisi, ettei tykkää erityisemmin kyseisen bändin musiikista.
Juuri näin, ja mielellään vielä perustellen, että miksi ei tykkää.
Niinhän se on mun mielipide, miksi mä en sitä sais sanoa?? Kai kaikki saavat ilmaista mielipiteensä asioista, ei mua ainakaa haittaa jos joku ei tykkää samoista bändeistä tms. kuin minä. Ja eikö se riitä perusteluksi että on vaan paskaa musiikkia? Yleensäkin suomalaisilla on aika huono musiikkimaku, sitä en ymmärrä..
Sinulleon siis ok, jos joku sanoo että kuuntelemasi musiikki on paskaa koska se nyt vaan on paskaa ja makusi huono?
Joo, niin kuin kirjoitin, kaikki saavat sanoa mielipiteensä, eihän se multa ole pois mistään!!? Mä en ymmärrä..
Mutta miksi se pitäisi sanoa? Mitä se on sulta pois, että joku kuuntelee paskaa musiikkia? En minäkään pidä suurimmasta osasta ystävien illanvietoissa kuuluvasta musiikista, mutta ei tulisi mieleenkään alkaa haukkua sitä musiikkia muille. Siinä pilaa vaan kaikkien tunnelman. Kyllä sitä kestää kuunnella kun on muuten hyvä meno. Jos ei kestä niin poistuu sitten paikalta kuuntelemaan sitä parempaa musaa, problem solved.
Vaikka luulenpa, että aika usein tällaisessa toisten musiikin dissauksessa on kyse ihan vaan siitä että pitää päästä nousemaan muiden yläpuolelle ja saada tuntea olevansa parempi, fiksumpi ja filmaattisempi henkilö.
Sellainen on TODELLA rasittavaa! Harjoittaisivat mieluummin sitä paremmuuttaan olemalla muiden seurassa kohtelias ja solidaarinen.Kuka kieltää toisia kuuntelemasta, mitä haluaa? Saa kai sanoa, että joku bändi on omasta mielestä paskaa? Eikö se toinen kykene sanomaan, että jaa, mä taas tykkään tästä?
Saa tietysti, mutta tuollainen keskustelu on kuin joidenkin kymmen vuotiaiden lasten käymää. Jos aikuinen ihminen ei osaa tai halua perustella mielipiteitään mitenkään niin ei ihme, että kaverit häipyvät muualle. Seurasi ei yksinkertaisesti kuulosta kovinkaan mielenkiintoiselle.
Eiköhän sitä keskustelua käydä vähän laajemminkin, en lähtenyt tähän keksimään romaania enkä novellia. Voit vapaasti kehitellä lauseiden ympärille jatkoa, jos haluat.
Hyvänen aika sentään.
Voi toki, mutta ihan tämän keskustelun perusteellä on kyllä pääteltävissä, että et ole mikään suuri keskustelija.
Tuskin näistä kahdesta laittamastani viestistä voi ihan hirveän pitkälle meneviä johtopäätöksiä tehdä, mutta se olkoon sinun oikeutesi :)
Tässä siis minun aloittama keskustelu sekä jonkun muun kommentit mutta eipä tuolla mulle oo merkitystä. Joku on samaa mieltä mun kanssa. :-)
Mutta siis en mä ainakaan kavereiden kanssa keskustele niin että perustelisin kaikki mun mielipiteet ja sanomiset perusteellisesti, eihän sellasta keskustelua kai kukaan koko ajan käy.. aika raskaaksi kävisi..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen allergisoitunut möläyttelijöille. Kotona oli tuollaista mukahauskaa piikittelyä koko ajan. Monesti jutut olivat suorastaan henkilökohtaisia loukkauksia, mutta jos sanoit ettei tunnu kivalta, niin haukuttiin huumorintajuttomaksi. Ei todellakaan enää lisää tällaisia ihmissuhteita elämääni!
Äitini oli möläyttelijä myös. Hän saattoi sanoa jonkun mökillä, että on kivat lattialankut, on varmaan pohdittu pitkään. Siinä vaiheessa katselin aina pitkin kattoa. Hän myös sanoi ääneen yhdelle ystävälleni, että ei kannata välittää, jos joku huomauttelee ulkonäöstä. Kaverini meni todella hämilleen. Minä olin ihan hiljaa. Äitini oikeasti tarkoitti, että kun on niin kaunis ihminen, niin kateelliset saattavat alkaa panetella. Toki itse ymmärsin, mitä äitini ajoi kommentillaan takaa, mutta ei se muille avaudu, jos ei päättelyketjua avaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on möläyttelijä ystävä. On mm ihmetellyt miten minulla on komea ja sporttinen mies kun olen läski ja ruma. Ei siis halunnut loukata missään tapauksessa, aidosti vaan ihmetteli. Häneltä puuttuu joku sosiaalinen taito lukea tilanteita liki kokonaan. Aika vähän hänellä ihmissuhteita. Ystäväni tiedostaa taipumuksensa ja pyrkii muuttumaan, mutta hankalalta näyttää. Aika paljon pitää hänelle antaa anteeksi.
Tätä mä en just tajua. Tuossa on justiinsa asia, jota miltei jokainen ihmettelee hiljaa mielessään (ja se on ihan okei) mutta ääneen tätä ei paranekaan kummastella.
Näin se vaan menee, tässä yhteiskunnassa ulkonäön arvottaminen ääneen on huonoa käytöstä. En oikein tiedä, miksi tuo tuntui niin kurjalta, tiedän toki, että mieheni on sporttinen ja komea, ja minun viehättävyyteni pääpaino on muualla kuin ulkonäössä. Olen ulkonäöltäni mieheeni verrattuna aika tavis, eikä tämä ole ollut ikinä mikään juttu meidän suhteessa. Eli tavallaan ihan totta, mutta..
Se möläyttelijän ystävä
Vanha ketju, mutta nostan. Olen joskus koettanut hillitä omaa huumoriani, mutta jos olen hiljaa tai asioikseni pyrin puhumaan samanlaisia juttuja kuin muutkin, niin tuntuu etten ole oma itseni. Enkäpä silloin voi myöskään odottaa löytäväni omanlaisiani ihmisiä.
En siis ikinä puhu rumasti esim. kenenkään ulkonäöstä ja olen mielestäni useimmiten suorastaan sydämellisen positiivinen, mutta jostakin syystä sanomiseni halutaan usein ymmärtää ilkeinä. Kun esim. olin kadehtinut työkaverin eväitä, niin kuulin myöhemmin hänen tulkinneen sen kettuiluna että hän mielestäni syö paljon ja epäterveellisesti
Kuten aiemmin keskustelussa joku sanoikin, että toisen suusta sama juttu otetaan eri tavalla, olipa kyse naamakertoimesta tai mistä vain. Siksipä olen koettanut vain olla oma itseni ja ajatella, että kunhan ihmiset aina ajan myötä oppivat minut tuntemaan, he myös oppivat ehkä tulkitsemaan sanomiseni siten kuin ne tarkoitan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaikeneminen on kultaa kirjoitti:
Opettele olemaan hiljaa ja kuuntelemaan möläysten sijaan. Koskaan ei ole liian myöhäistä👍
Tämä. Tyhmäkin on viisas sillon kun on hiljaa.
Mutta onneksi olet nainen niin voit olla vain kaikella tapaa täydellinen ja vika on aina miehissä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokeile mitä tahansa joogaharjoitusta, joka on kohdistettu 5. chakralle.
vaikeneminen on kultaa kirjoitti:
Opettele olemaan hiljaa ja kuuntelemaan möläysten sijaan. Koskaan ei ole liian myöhäistä👍
En ole ap, mutta mulla on päiviä, jolloin olen aamulla vakaasti päättänyt, että tänään en puhu yhtään mitään ylimääräistä, sanon vain hei ja kiitos - ja silti möläyttelen ja vitsailen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
vaikeneminen on kultaa kirjoitti:
Opettele olemaan hiljaa ja kuuntelemaan möläysten sijaan. Koskaan ei ole liian myöhäistä👍
Tämä. Tyhmäkin on viisas sillon kun on hiljaa.
Olen joskus pitänyt hiljaista ihmistä todella älykkäänä ja miellyttävänä henkilönä vuosikaudet, kunnes olemme lopulta päätyneet tutustumaan lähemmin. Sitten se toinen onkin ollut ihan törppö. Kyllä mieluummin kannattaa mielestäni olla avoimesti oma itsensä.
Saattaisin myös sanoa uusille ihmisille: minulla pääsee välillä sammakko suusta. Yritän työstää ongelmaani mutta jos sanon jotakin loukkaavaa niin kerrothan, että voin ottaa opikseni.
Eihän tämä itse ongelmaa poista, mutta voisi vaikuttaa ihmissuhteiden kestämiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äitini oli möläyttelijä myös. Hän saattoi sanoa jonkun mökillä, että on kivat lattialankut, on varmaan pohdittu pitkään. Siinä vaiheessa katselin aina pitkin kattoa. Hän myös sanoi ääneen yhdelle ystävälleni, että ei kannata välittää, jos joku huomauttelee ulkonäöstä. Kaverini meni todella hämilleen. Minä olin ihan hiljaa. Äitini oikeasti tarkoitti, että kun on niin kaunis ihminen, niin kateelliset saattavat alkaa panetella. Toki itse ymmärsin, mitä äitini ajoi kommentillaan takaa, mutta ei se muille avaudu, jos ei päättelyketjua avaa.
Tää ei nyt oikein avaudu. Jos äitisi kehuu jonkun lattialankkuja, mitä loukkaavaa siinä on?
Ja toi jälkimmäinen. Jos ystäväsi oli kaunis, hän aivan varmasti ymmärsi mistä oli kyse. Jos hän ei ymmärtänyt, olisi voinut kysyä.
Onko ihmisten perusolettama se, että toiset aina haluavat loukata? Millainen kokemus historia tällaisella ihmisellä on?
Minusta on aika helppoa erottaa, puhuuko joku huolimattomasti vai onko hänen selkeä tarkoituksensa haavoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
vaikeneminen on kultaa kirjoitti:
Opettele olemaan hiljaa ja kuuntelemaan möläysten sijaan. Koskaan ei ole liian myöhäistä👍
Tämä. Tyhmäkin on viisas sillon kun on hiljaa.
Olen joskus pitänyt hiljaista ihmistä todella älykkäänä ja miellyttävänä henkilönä vuosikaudet, kunnes olemme lopulta päätyneet tutustumaan lähemmin. Sitten se toinen onkin ollut ihan törppö. Kyllä mieluummin kannattaa mielestäni olla avoimesti oma itsensä.
Joo. Suomessa pidetään hiljaisia ihmisiä jotenkin fiksuina. Yleensä eivät ole. Heillä ei vain ole mitään sanottavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
vaikeneminen on kultaa kirjoitti:
Opettele olemaan hiljaa ja kuuntelemaan möläysten sijaan. Koskaan ei ole liian myöhäistä👍
Tämä. Tyhmäkin on viisas sillon kun on hiljaa.
Olen joskus pitänyt hiljaista ihmistä todella älykkäänä ja miellyttävänä henkilönä vuosikaudet, kunnes olemme lopulta päätyneet tutustumaan lähemmin. Sitten se toinen onkin ollut ihan törppö. Kyllä mieluummin kannattaa mielestäni olla avoimesti oma itsensä.
Joo. Se avoin oma itse vaan ei oikeuta huonoa käytöstä, kuten möläyttelyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
vaikeneminen on kultaa kirjoitti:
Opettele olemaan hiljaa ja kuuntelemaan möläysten sijaan. Koskaan ei ole liian myöhäistä👍
Tämä. Tyhmäkin on viisas sillon kun on hiljaa.
Olen joskus pitänyt hiljaista ihmistä todella älykkäänä ja miellyttävänä henkilönä vuosikaudet, kunnes olemme lopulta päätyneet tutustumaan lähemmin. Sitten se toinen onkin ollut ihan törppö. Kyllä mieluummin kannattaa mielestäni olla avoimesti oma itsensä.
Joo. Se avoin oma itse vaan ei oikeuta huonoa käytöstä, kuten möläyttelyä.
Täällä on varmaan jossain määritelty möläyttely, joten en tiedä mitä sillä tarkkaan ottaen tarkoitat.
Koen että möläyttelyä on melko viatonta ajattelemattomuutta ja sitten sellaista toksista tahallaan ääneen ajattelua. Jälkimmäinen on erittäin ikävää. Ensimmäinen on inhimillistä.
Vierailija kirjoitti:
Vanha ketju, mutta nostan. Olen joskus koettanut hillitä omaa huumoriani, mutta jos olen hiljaa tai asioikseni pyrin puhumaan samanlaisia juttuja kuin muutkin, niin tuntuu etten ole oma itseni. Enkäpä silloin voi myöskään odottaa löytäväni omanlaisiani ihmisiä.
En siis ikinä puhu rumasti esim. kenenkään ulkonäöstä ja olen mielestäni useimmiten suorastaan sydämellisen positiivinen, mutta jostakin syystä sanomiseni halutaan usein ymmärtää ilkeinä. Kun esim. olin kadehtinut työkaverin eväitä, niin kuulin myöhemmin hänen tulkinneen sen kettuiluna että hän mielestäni syö paljon ja epäterveellisesti
Kuten aiemmin keskustelussa joku sanoikin, että toisen suusta sama juttu otetaan eri tavalla, olipa kyse naamakertoimesta tai mistä vain. Siksipä olen koettanut vain olla oma itseni ja ajatella, että kunhan ihmiset aina ajan myötä oppivat minut tuntemaan, he myös oppivat ehkä tulkitsemaan sanomiseni siten kuin ne tarkoit
Mitä mieltä olet, onko kaverin eväiden kehuminen möläyttelyä? Vai olisiko kaverilla joku ongelma itsetuntonsa kanssa?
Kuka on niin sille, että ottaa itseensä jos hänen eväitään kehutaan?
Vierailija kirjoitti:
Minä olen allergisoitunut möläyttelijöille. Kotona oli tuollaista mukahauskaa piikittelyä koko ajan. Monesti jutut olivat suorastaan henkilökohtaisia loukkauksia, mutta jos sanoit ettei tunnu kivalta, niin haukuttiin huumorintajuttomaksi. Ei todellakaan enää lisää tällaisia ihmissuhteita elämääni!
Olen itsekin elänyt ison osan elämää tuollaisessa ympäristössä, enkä enää aio. On todella raskasta joutua miettimään, että oliko esim. se uudelle takilleni annettu kehu vilpitön vai sarkastinen. Juu, itse en aina tunnista sarkasmiaa, joten on tullut monia tilanteita, joissa olen virheellisesti tulkinnut sarkastisen heiton vilpittömäksi, ja tämäkös sitten on kaikista ollut niin hassua että. Kaikista, paitsi minusta itsestäni.
En myöskään enää jaksa kuunnella, miten kiinnostuksen kohteeni ovat noloja, kuuntelemani musiikki on paskaa, harrastukset tylsiä ja vaatteeni kamalia.
Joten joo. En jaksa enää möläyttelijöiden seuraa.
Meillä on näitä suvussa. Lyövät useasti leikin laskuksi.
Näitä jokaista yhdistää se että ovat hemmetin herkkäihosia jos joku laskisi leikkiä tai sanoisi jotain heistä. Ovat katkoneet välejäkin ihmisiin kun nämä ovat sanoneet heistä heille jotain loukkaavaa. Ulkopuoliselle useasti naurettava syy.
ADHD.tä, ADDtä ja autistisia piirteitä löytyy monessa polvessa. Myös Bipoa, OCD.tä.
Lehmän hermoista on ollut hyötyä elämän varrella.
Vierailija kirjoitti: Onko ihmisten perusolettama se, että toiset aina haluavat loukata? Millainen kokemus historia tällaisella ihmisellä on?
Mulla on tällainen työkaveri, ja jännittää aina olla hänen kanssaan samassa vuorossa. Hän siis tulkitsee kaiken jotenkin ilkeästi, ja jos sanon mitä tahansa liittyen johonkuhun muuhunkin, niin pian kuulen puskaradiosta hyvin ilkeän ja kummallisen tulkinnan sanomisistani.
Esim. joskus harmittelin, etten vielä kertaakaan ollut päässyt työpariksi Emman kanssa. Sittenpä olinkin kuulemma selän takana jupissut, että Emma vain saikuttaa ja onkohan edes oikeasti sairas. En siis edes tiennyt, että Emma sairasteli, ja minua aidosti harmitti, kun hän vaikutti hirveän kivalta ihmiseltä eikä yhteisiä vuoroja ollut tullut.
Jotkut ihmiset kai vain tulkitsevat aivan kaikella tarkoitettavan jotakin pahaa. Ehkä heidän lapsuuden perheissään on sitten puhuttu ja ajateltu muista ilkeästi, ja he uskovat muidenkin olevan samanlaisia?
No niinpä! Tässä nyt vaan sekoittuu mun ja jonkun muun argumentit eli emme ole sama henkilö. Mutta siis joku muukin onneksi on samanlainen kuin minä. :-)