Pieni ikäero on ihan h*lvettiä! Miksi kukaan ei varoittanut etukäteen?!

Ymmärrän hyvin kuinka AP:lla on huijattu olo. Ihan jo tätä ketjua lukiessa voi ketjun lukea myös positiivisessa valossa näkemättä asian varjopuolia. On muutama kommentti, joissa oikein ylistetään pientä ikäeroa. Näitä kun luet päivät pitkät niin johan asia alkaa vaikuttaa ihanalta ajatukselta. Sitten kun pulla on pullautettu ulos ei odotukset enää kohtaakaan todellisuuden kanssa. Minusta pienestä ikäerosta pitäisi puhua realistisesti, eikä ruusunpunaisten lasien läpi nähtynä. Ei ole kenenkään etu, että perhe hajoaa väsymykseen. Yleensä lapset ehtii tehdä isommallakin ikäerolla. Ei ole ollenkaan huono asia, että perhe jaksaa paremmissa voimin ja nauttii lapsistaan yksi kerrallaan, eikä vaan hoida pois alta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alussa on rankempaa kuin muilla, sitten helpompaa kuin muilla.

Miten tämä toimii noin käytännössä?

Kun ikäeroa on vähän, lapset leikkii yhdessä, käy samat harrastukset, kaveritkin usein yhteisiä, vaatteet kiertää eikä ehdi mennä pois muodista, jopa vielä lukiossa käy samat oppikirjat.

Meillä on kahden vuoden ikäero. Alussa oli raskasta.

Esikoiselle oli joka päivä oma hetki kun pieni nukkui päiväunta. Nyt nää on tosiaan jo lukiossa.

Minä ja sisko, noin 18 kk ikäero:

- yhdessä leikkiminen muuttui todella usein yhdessä tappelemiseksi (temperamenttiero ja kyvyttömyys ymmärtää toisen luonnetta)

- eri harrastukset (koska ei kiinnostuksen kohteet)

- yhteiset kaverit yritettiin käännyttää toista vastaan aina riitelyn jälkeen (onneksi koulussa tuli sitten omat kaverit)

- nuorempi ei halua aina tyhmiä kierrätysvaatteita, joista kaikki tietää, että ne on tyhmän siskon vanhoja

- eri kiinnostuksen kohteet, eri lukiot, eri kirjat

Näin siis meillä.

Jos hankin useampia lapsia, niin vähintään 3 v ja mieluiten 5 v ikäero.

Jos aplla olisi koulutusta hän olisi lukenut aiheesta ja ssanut selville pieni ikäero lapsilla on pseudokaksoset eli  käytännössä kaksoset

Kuusi lasta seitsemässä vuodessa. Perushelppoja, vilkkaita, mutta ei mitään häiriintyneitä. 

Luonteiden kirjo niin lavea kuin samoista geeneistä voi ylipäätään aikaan saada. Hyvä keskinäinen suhde toisiinsa. Mitään sisarusvihaa ei ole viritelty. Puisteltu vaan päätä, kun joku kertoo, ettei sisarukset tule toimeen keskenään. Sivusta näkee sitten, miten ei vaaditakaan mitään toimeentulemista, vaan oikein syötetään sitä ajatusta, että sisarukset ovat kaksi ihmistä, jotka vaan sattumalta ovat samassa talossa ikään kuin valitettavasti pakon edessä kilpailemassa vanhempiensa huomiosta. Erilaiset luonteet tai iät ei todellakaan ole mikään tekosyy vihoitteluun. Kinastelut erikseen. 

En haluaisi elää uudestaan, mutta en valitsisi toisinkaan. Kaikki on ollut sen arvoista. 

Asenteesta puhuttu. Jos joku ei ymmärrä, mitä se käytännössä tarkoittaa tässä vinkit. 

1. Tavoitteet. Lapsia on kasvatettu maailman sivu, eikä mikään sukupolvi ole vetänyt ranteita auki. Jos tarvis, priorisoi, mieti mikä on tärkeää. Teet vaan parhaasi, mitä muuta voit.? Odotukset sulla on selvästi ollut liian korkealla. Itsellä ei ollut mitään odotuksia.

2. Arvostus. Valitettavasti myös tuntuu, ettet oikein pidä vanhemmuutta vaivan arvoisena. En ihmettele. Vanhemmuus on aliarvostettua. Koko ajan väitetään, että päikky, koulu ja yhteiskunta korvaa vanhempien (puuttuvan) rakkauden, hyvin järjestelty avioero korvaa (puuttuvan) ehjän perheen, mitään tuloksia ei vanhemmuudelta vaadita. Mitään vastuuta vanhemmilla ei ole. Suorituksia someen kirjaamalla ja lapsia hemmottelemalla hoituu vanhemmuus, vaikka lapseen tutustuminen olisi jäänyt puolitiehen ja elämän eväät antamatta. 

1/2

Käytännön vinkkejä kaikille vanhemmille:

3. Sinusta tulee vanhempi. Ole aikuinen. Aikuinen kantaa vastuun ja päättää asiat. Lapsen ei tarvitse vastata mistään, eikä päättää mistään. Lapsuus on rauhoitettu aikakausi. Lapsi voi ja hänen pitää tehdä tehtäviä, mutta jos ne osoittautuvat liian raskaiksi tai vaikeiksi ja lapsi epäonnistuu vastuu on aikuisen.

4. Lapsi on erillinen ihminen. Hän ei ole vanhempansa jatke, jota täytyy alituiseen kontrolloida ja valvoa hänen ajatuksiansa. Kun ymmärrät tämän, sinulta vapautuu todennäköisesti paljon aikaa arjen pyörittämiseen. Fakta on myös se, että lapsen päässä ei liiku vielä moneen vuoteen ollenkaan niin paljoa kuin moni tuntuisi haluavan. Tämä on suuri helpotus, lapsi oikeasti kulkee mukana ja sopeutuu kivuttomasti, kunhan aikuinen pitää huolen hänen perustarpeistaan. 

5. Jokainen lapsi on ainutlaatuinen ja samanarvoinen. Luulisi tämän olevan etenkin nykyaikana itsestäänselvää, mutta kaikki näkyy olevan tarve vääntää niin mutkalle ja sitten huomataankin taas, että niin vaan toinen onkin toista parempi ja mutku, mutku, mutku. Monella vanhemmalla on huono itsetunto, jota he eivät tunnista ja he sorsivat joko itsensä kaltaista lasta tai sitten sitä, joka muistuttaa puolisoa. Mekanismi on todennäköisesti ihan yksinkertainen, mutta kaiken kruunaa persoonallisuuskirjon eli luonnekirjon kieltäminen. Uskomattoman moni ihminen on suvaitsematon ja ahdasmielinen ja ihan oikeasti sitä mieltä, että kaikkien ihmisten pitäisi olla luonteeltaan samanlaisia. Muotina on toki erilaisuus on rikkaus -eetos, mutta se rajoittuu mielipiteisiin, elämänvalintoihin, vaatteisiin ym. pinnalliseen. Erilaisuus on kuitenkin ennenkaikkea sisäinen asia. Toiset vaan on rohkeampia, toiset varovaisempia, toiset kovatahtoisia, toisilla ei mielipidettä mihinkään, toiset hitaampia, toiset nopeampia, toiset vilkkaampia, toiset rauhallisempia, toiset pinnallisia, toiset syvällisiä, toiset huolehtivaisia, toiset välinpitämättömämpiä. Kaikki on ihan ok. Lasten ei tarvitse muuttua muiksi, vaan jokaista vaan tuetaan hallitsemaan omaa luonnettaan. Hyvin tunteellinen lapsi tarvitsee tukea tunteiden hallintaan (sen sijaan, että menet mukaan ja vielä puhallat liekkeihin.. ), hyvin välinpitämätön lapsi tukea muiden huomioonottamiseen (sen sijaan, että salaa olet tyytyväinen, ettei häntä ainakaan jyrätä..). Silti saavat olla erilaisia omia itsejään, kunhan tulevat toimeen muiden kanssa. Rakkaus ja rajat. 

Samanarvoisuus= jokaiselle lapselle oikeutta. 

Ihan tällaiset perusasiat hyväksymällä säästyy aikaa monenlaiselta hysteeriseltä hösäämiseltä. 

Öiden valvominen on tietysti rankkaa, minimoi muu elämä. (jos muuta karsittavaa ei löydy kuin isosisarus.., niin tutkippa vielä uudestaan) 

2/2

Eihän sua ole kukaan pakottanut tekemään lapsia pienellä ikäerolla, aikuisina ihmisinä te teette puolisosi kanssa valinnat itse.

Pienessä ikäerossa on hyvät ja huonot puolensa, kuten myös isossa ikäerossa. Mikä sopii yhdelle, tuntuu toisesta suorastaan maatakaatavalta ongelmalta. Ja toisaalta, lapset ja tilanteet on erilaisia. Jonkun lapset on hyväunisia ja jossain menee ekat kuukaudet valvoessa koliikin kanssa.

Meillä pienin ikäero on 1v1kk ja ollaan siihen tyytyväisiä. Kyseiset sisarukset ehkä riitelevät eniten, mutta tekevät myös paljon asioita yhdessä. Esikoinen oli hyväuninen, kakkosella koliikki. Että valvottiinhan sitä... mutta ajatus oli, että kaikki on hetkellistä. Kuten olikin.

Nyt lapsia on kuusi erilaisin ikäeroin (ei mitenkään tähdätty vaan ovat vain tulleet niin) ja kaikki ikäerot ovat hyviä.

Vierailija kirjoitti:

Mä en oikeesti usko enää mitään mitä sanotaan pienestä ikäerosta. Sanotaan joo että helpottaa kun kasvavat ja alkavat leikkiä yhdessä, mutta katotaan vaan niin ovat koko ajan toistensa kurkussa kiinni...tekis mieli itkeä!!

En pysty yhtään huomioimaan tuota esikoista ja olen oikeasti alkanut miettiä sille tarhapaikkaa, vaikka sitä vastaan olen ollutkin aina. Kotihoidontukea en siitä varmaan sitten saa, mutta kai ne maksut on samat kuin muillakin, vaikka kotona olenkin? En ole yhtään perehtynyt tähän.

Toki oon lukenut että voi olla raskasta, mutta en tajunnut, että näin raskasta! Ihan kun mua olis huijattu! Varmaan kaverit naureskelevat partaansa kun saivat minutkin tähän lankaan!!

No varoittanut nyt sitten omasta puolestani muita, älä ikinä hanki lapsia pienellä ikäerolla!! Vaikka kuka sanoisi mitä! Ei ole sen arvoista. Ainakin 3v väliä.

Ap

Miksei pysty huomioimaan?

Mulla hieman vaativa vauva joka haluaa olla pääosin sylissä, syntyi kun esikoinen oli 2 ja puol. Piirtäminen, palapelit, automatolla leikkiminen on sellaista mikä menee ihan hyvin siinä vauva sylissäkin. Sitten jos vauva nukkuu niin voi tehdä jotain missä esikoinen tarvitsee molemmat käteni (leipominen, maalaaminen).

Kakkosen kanssa ei vaan voi pesiä samallalailla kuin esikoisen kanssa :/

(En ole lukenut vielä koko ketjua, joten voi olla että löydän vastaauksen hetkenpäästä :))

Toi kahden vuoden ikäero on pahin! Esikoisen uhmaikä yhdistettynä mustasukkaisuuteen, eikä järkeä päässä vielä tarpeeksi. Siinä sitten pitäisi opetella tuntemaan vauvansa ja sen viestit, sekä opetella jakamaan huomio ja ylipäätään "kahden lapsen äitiys". Usein esikoinen tuntuu synnytyksen jälkeen isolta ja vieraalta, ja tavallaan kaikissa niissä hormoneista huutavan vauvan kanssa pitää luoda uusi yhteys esikoiseen (mikä on muuten tabu!).

Mutta kyllä mulle kaikki sanoi, että pieni ikäero on raskas. Olen yllättynyt, että sinulla on tuollaisia kokemuksia.

Joka tapauksessa, maito on jo kaatunut, joten usko tämä neuvo: kun nyt jaksat panostaa siihen, että esikoinen kokee itsensä edelleen rakkaaksi ja tärkeäksi, sekä löytää sisaruksen saannista hyvät puolet, niin kyllä ihan parin vuoden päästä jo helpottaa. Lähes kaikilla tutuilla esikoisella on pahin uhmaikä, seuraavilla lapsilla sisarukset "tasaavat" sitä usein. Tässä muutamia vinkkejä, millä meillä päästiin kaaoksesta kivaan perhe-arkeen vuoden-parin kuluessa:

-Vietä esikoisen kanssa ainakin pari kertaa viikossa kahdenkeskistä aikaa

-Kehu esikoista aina kun hän tekee jotain positiivista vauvalle.

-Kun esikoinen lyö tms. vauvaa, niin jämäkkä ei mutta älä jää jumimaan tilanteeseen, vaan näytä heti parempi tapa toimia: silittäminen, halaaminen

-Älä jatkuvasti estä esikoista ottamasta kontaktia vauvaan, vaan anna hänen tutustua oma-aloitteisesti vauvaan, niin että valvot vieressä

-Älä helli vauvaa salaa, esikoinen matkii teitä siinä miten vauvaa kohdellaan

-Kerro kuinka vauva ihailee esikoista ja odottaa kuinka kasvaisi niin isoksi, että voisi leikkiä hänen kanssaan

-Tartu jokaiseen vauvan osoittamaan hymyyn esikoiselle, katso kuinka pikkuveli/sisko ilahtui kun sinä tulit!

-Muista kertoa että rakastat ja kuinka ihana esikoinen on

-Rajat ovat todella tärkeitä, mutta kerro aina samalla kun kiellät toivotumpi tapa toimia

-Tukiverkostot ovat tärkeitä, mutta juuri nyt esikoisella on korostunut pelko hylätyksi tulemisesta. Kannattaa viedä hoitoon mahdollisimman tutuille ja sellaisille, joiden tiedät osaavan huomioida fiksusti uuden elämäntilanteen. Ylipäätään varsinkaan ensi viikkoina ei kannata viedä esikoista hoitoon.

Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Toi kahden vuoden ikäero on pahin! Esikoisen uhmaikä yhdistettynä mustasukkaisuuteen, eikä järkeä päässä vielä tarpeeksi. Siinä sitten pitäisi opetella tuntemaan vauvansa ja sen viestit, sekä opetella jakamaan huomio ja ylipäätään "kahden lapsen äitiys". Usein esikoinen tuntuu synnytyksen jälkeen isolta ja vieraalta, ja tavallaan kaikissa niissä hormoneista huutavan vauvan kanssa pitää luoda uusi yhteys esikoiseen (mikä on muuten tabu!).

Mutta kyllä mulle kaikki sanoi, että pieni ikäero on raskas. Olen yllättynyt, että sinulla on tuollaisia kokemuksia.

Joka tapauksessa, maito on jo kaatunut, joten usko tämä neuvo: kun nyt jaksat panostaa siihen, että esikoinen kokee itsensä edelleen rakkaaksi ja tärkeäksi, sekä löytää sisaruksen saannista hyvät puolet, niin kyllä ihan parin vuoden päästä jo helpottaa. Lähes kaikilla tutuilla esikoisella on pahin uhmaikä, seuraavilla lapsilla sisarukset "tasaavat" sitä usein. Tässä muutamia vinkkejä, millä meillä päästiin kaaoksesta kivaan perhe-arkeen vuoden-parin kuluessa:

-Vietä esikoisen kanssa ainakin pari kertaa viikossa kahdenkeskistä aikaa

-Kehu esikoista aina kun hän tekee jotain positiivista vauvalle.

-Kun esikoinen lyö tms. vauvaa, niin jämäkkä ei mutta älä jää jumimaan tilanteeseen, vaan näytä heti parempi tapa toimia: silittäminen, halaaminen

-Älä jatkuvasti estä esikoista ottamasta kontaktia vauvaan, vaan anna hänen tutustua oma-aloitteisesti vauvaan, niin että valvot vieressä

-Älä helli vauvaa salaa, esikoinen matkii teitä siinä miten vauvaa kohdellaan

-Kerro kuinka vauva ihailee esikoista ja odottaa kuinka kasvaisi niin isoksi, että voisi leikkiä hänen kanssaan

-Tartu jokaiseen vauvan osoittamaan hymyyn esikoiselle, katso kuinka pikkuveli/sisko ilahtui kun sinä tulit!

-Muista kertoa että rakastat ja kuinka ihana esikoinen on

-Rajat ovat todella tärkeitä, mutta kerro aina samalla kun kiellät toivotumpi tapa toimia

-Tukiverkostot ovat tärkeitä, mutta juuri nyt esikoisella on korostunut pelko hylätyksi tulemisesta. Kannattaa viedä hoitoon mahdollisimman tutuille ja sellaisille, joiden tiedät osaavan huomioida fiksusti uuden elämäntilanteen. Ylipäätään varsinkaan ensi viikkoina ei kannata viedä esikoista hoitoon.

Tsemppiä!

Heh, mä oon ihan ajattelematta toiminut just noin ja helpohkoa on ollut :)

Mulla oli vaan alussa vaikeuksia tuntea omaks ja tykätä tästä kuopuksesta kun tuntu, että se huutaa turhaan ja jotenkin häiritsee elämää esikoisen kanssa (ja tästä tietty kauheet syyllisyyden tunteet).

Vierailija kirjoitti:

Eihän sua ole kukaan pakottanut tekemään lapsia pienellä ikäerolla, aikuisina ihmisinä te teette puolisosi kanssa valinnat itse.

Pienessä ikäerossa on hyvät ja huonot puolensa, kuten myös isossa ikäerossa. Mikä sopii yhdelle, tuntuu toisesta suorastaan maatakaatavalta ongelmalta. Ja toisaalta, lapset ja tilanteet on erilaisia. Jonkun lapset on hyväunisia ja jossain menee ekat kuukaudet valvoessa koliikin kanssa.

Meillä pienin ikäero on 1v1kk ja ollaan siihen tyytyväisiä. Kyseiset sisarukset ehkä riitelevät eniten, mutta tekevät myös paljon asioita yhdessä. Esikoinen oli hyväuninen, kakkosella koliikki. Että valvottiinhan sitä... mutta ajatus oli, että kaikki on hetkellistä. Kuten olikin.

Nyt lapsia on kuusi erilaisin ikäeroin (ei mitenkään tähdätty vaan ovat vain tulleet niin) ja kaikki ikäerot ovat hyviä.

Tiedoksi; meillä lapset (3kpl) yli 3v ikäeroilla ja ei ole kuin hyviä puolia! Lämpimästi voin suositella kaikille.

Vierailija kirjoitti:

Toi kahden vuoden ikäero on pahin! Esikoisen uhmaikä yhdistettynä mustasukkaisuuteen, eikä järkeä päässä vielä tarpeeksi. Siinä sitten pitäisi opetella tuntemaan vauvansa ja sen viestit, sekä opetella jakamaan huomio ja ylipäätään "kahden lapsen äitiys". Usein esikoinen tuntuu synnytyksen jälkeen isolta ja vieraalta, ja tavallaan kaikissa niissä hormoneista huutavan vauvan kanssa pitää luoda uusi yhteys esikoiseen (mikä on muuten tabu!).

Mutta kyllä mulle kaikki sanoi, että pieni ikäero on raskas. Olen yllättynyt, että sinulla on tuollaisia kokemuksia.

Joka tapauksessa, maito on jo kaatunut, joten usko tämä neuvo: kun nyt jaksat panostaa siihen, että esikoinen kokee itsensä edelleen rakkaaksi ja tärkeäksi, sekä löytää sisaruksen saannista hyvät puolet, niin kyllä ihan parin vuoden päästä jo helpottaa. Lähes kaikilla tutuilla esikoisella on pahin uhmaikä, seuraavilla lapsilla sisarukset "tasaavat" sitä usein. Tässä muutamia vinkkejä, millä meillä päästiin kaaoksesta kivaan perhe-arkeen vuoden-parin kuluessa:

-Vietä esikoisen kanssa ainakin pari kertaa viikossa kahdenkeskistä aikaa

-Kehu esikoista aina kun hän tekee jotain positiivista vauvalle.

-Kun esikoinen lyö tms. vauvaa, niin jämäkkä ei mutta älä jää jumimaan tilanteeseen, vaan näytä heti parempi tapa toimia: silittäminen, halaaminen

-Älä jatkuvasti estä esikoista ottamasta kontaktia vauvaan, vaan anna hänen tutustua oma-aloitteisesti vauvaan, niin että valvot vieressä

-Älä helli vauvaa salaa, esikoinen matkii teitä siinä miten vauvaa kohdellaan

-Kerro kuinka vauva ihailee esikoista ja odottaa kuinka kasvaisi niin isoksi, että voisi leikkiä hänen kanssaan

-Tartu jokaiseen vauvan osoittamaan hymyyn esikoiselle, katso kuinka pikkuveli/sisko ilahtui kun sinä tulit!

-Muista kertoa että rakastat ja kuinka ihana esikoinen on

-Rajat ovat todella tärkeitä, mutta kerro aina samalla kun kiellät toivotumpi tapa toimia

-Tukiverkostot ovat tärkeitä, mutta juuri nyt esikoisella on korostunut pelko hylätyksi tulemisesta. Kannattaa viedä hoitoon mahdollisimman tutuille ja sellaisille, joiden tiedät osaavan huomioida fiksusti uuden elämäntilanteen. Ylipäätään varsinkaan ensi viikkoina ei kannata viedä esikoista hoitoon.

Tsemppiä!

Sori, oli liian pitkä luettavaksi näille väsyneille aivoille...

Ap

No riippuu ilmeisesti paljon lapsista. Meillä esikoinen huusi ja itki paljon, mutta silti tehtiin toinen reilun 1,5 vuoden erolla. Olihan siinä hetken melkoista hässäkkää, mutta nyt kun ovat isompia, viihtyvät hyvin keskenään ja meille se on paljon helpompi asia. 

Toki on aina riskinä, että lapset riitelevät paljon ja tuolloin arki on tuskaa monta vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alussa on rankempaa kuin muilla, sitten helpompaa kuin muilla.

Entä jos on tyttö ja poika joita kiinnostaa erilaiset leikit? Tai jos muuten vaan lasten persoonallisuudet eroaa niin paljon toisiaan että yhteiset leikit ei suju sitten millään?

Mutta eikös silloin ole ihan se ja sama mikä se ikäero on.

Surullista.

Ja olet ollut harvinaisen tyhmä, jos olet lisääntynyt muiden "painostuksesta" tai yllytyksestä.

Meillä muksujen ikäero 1v5kk ja en kokenut, tai koe, asiaa raskaana. Kakkonen sai ns luvan tulla, kun esikoinen oli 8kk ja heti tärppäsi (kyllä, imetin, äm oli ainoa ruoka liki 7kk ja ainoa maito 1v1kk). Olihan siinä hommaa ja ekat kuukaudet pakkasin kersoja "koko ajan" terassille ulos nukkumaan, mutta :)

Sitä saa mitä tilaa, minä nautin kys ajasta ja kotiäitivuosista (liki 6v putkeen). Kiitos myös miehelleni joka ollut aina tod osallistuva isä ja auttoi mm siinä vaiheessa kun saattohoidin samalla 47v äitiäni.

Nyt lapseni ovat jo teinejä, lähempänä täysi-ikäisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Tutkimusten mukaan nimenomaan vähintään 3v ikäero on suositeltava kaikki asianosaiset huomioiden: vanhemman ja lapsen välinen suhde, vanhempien keskinäinen suhde sekä sisarusten suhde keskenään.

Lisään tähän vielä äidin kropan toipumisen raskaudesta.

Hanki apua sosiaalihuoltolain nojalla :) eli saat apua kotiin ilman lastensuojeluilmoitusta. Vaikutat tosi uupuneelta , hae apua ennen kuin menee liian vaikeaksi . Itsellä oli tooodella huono uninen vauva , tiedän miltä susta tuntuu . On kohta 5 v ja vasta nyt uskaltaa edes ajatella toista tähän .

Meillä lapsuuden perheessä lapset pienellä ikäerolla, ja voin kertoa että maailman huonoin idea. Äiti kuvitteli säästävänsä itseään kun vaipparalli rajoittuu vain muutamaan vuoteen, mutta hän ei ottanut huomioon sitä uupumuksen määrää mikä isäämme iski. Siinä sitä sitten oltiin nelistään kun isä otti ja lähti ryyppäämään parin vuoden yövalvomisen päätteeksi. Nuorin meistä taisi olla vaipoissa. Nyt kun olen oman lapseni kanssa itkenyt hammaskipuja, kuumeita ja rokkoja öisin niin miten nopeasti olisin lataamossa, jos noita olisi kaksi lisää. Ensimmäinen on niin rakas, etten senkään takia tee kahta lisää enkä edes sitä yhtä. Haluan hoitaa hänet kunnialla. 

Lisäksi meistä kehenkään ei kukaan ehtinyt paneutua sen syvällisemmin. Se oli aika inhottavaa lapsena, kun aina joku meni edelle tai kiilasi väliin ihan yksinkertaisia juttuja kertoessa. Lisäksi meillä oli ihan kauheat riidat pitkälle aikuisuuteen asti. Ei vain toimi toi lyhyt ikäero. 

Mun lapsilla on 2 v 9 kk ikäeroa. Esikoisen 1-vuotissynttäreiden jälkeen jo odoteltiin raskausuutisia, Odottaessani sitten kuopusta tulevasta ikäerosta tietysti kyseltiin ja kuulin todella monen äidin suusta ihmetystä, että "Ai noin iso ikäero lapsille tulee??" tai "Mä kyllä haluan pienemmällä ikäerolla lapset, että niillä on sitten toisistaan seuraa". Joku taisi vielä udella, et eikö meillä meinnannut tärpätä...Mä oli aivan ihmeissäni et mikä iso ikäero?! Tehkää ihmeessä lapset peräjälkeen ja uupukaa ihan täysin, mut älkää yrittäkö muita painostaa/houkutella samaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alussa on rankempaa kuin muilla, sitten helpompaa kuin muilla.

Miten tämä toimii noin käytännössä?

Kun ikäeroa on vähän, lapset leikkii yhdessä, käy samat harrastukset, kaveritkin usein yhteisiä, vaatteet kiertää eikä ehdi mennä pois muodista, jopa vielä lukiossa käy samat oppikirjat.

Meillä on kahden vuoden ikäero. Alussa oli raskasta.

Esikoiselle oli joka päivä oma hetki kun pieni nukkui päiväunta. Nyt nää on tosiaan jo lukiossa.

Riippuu lapsista ja heidän persoonallisuudestaan. Meillä lapset olivat hieman yli vuoden ikäerolla toinen tyttö toinen poika. Vaikka ostikin hyvin perusvaatteita, meillä kävi niin, että olivat aika pian samankokoiset eli jokikistä juttua joutui ostamaan molemmille omat. Yhdessäleikkiminen ja harrastaminen sujui 10 v ikään saakka, jolloin kuopus ilmoitti ettei harrasta enää mitään koska nämä harrastukset ovat siskon eikä hänen . Työllä ja tuskalla hänelle etsittiin oma harrastus, jossa hän suostui vastentahtoisesti käymään. Toinen taas ulisi miksei hän saa aloittaa harrastusta x kun toinenkin saa. Sen jälkeen tapeltiin kuka saa mitäkin, mitkä kaverit on kenenkin ja miksi toi saa jotaIn muuta kuin minä. Aikuisen näkökulmasta oltiin niin tasapuolisia niin ajan kuin rahankin suhteen kuin vaan suinkin voi olla. Varmaan näillä on läheisin suhde toisiinsa ja toisinaan ovat paras tuki ja turva toisilleen, mutta toisaalta taas sitten se riitely yms on kanssa ihan omalla tasollaan.

Meillä samanikäiset lapset. Esikoinen on tarhassa kokoaikaisesti, ihan jees.