Lue keskustelun säännöt.
Pieni ikäero on ihan h*lvettiä! Miksi kukaan ei varoittanut etukäteen?!
05.10.2018 |
Otsikossa oleellisin jo tulikin! Miksi kukaan ei oikeesti varoittanut tästä?? Kaikki vaan kyseli, että joko on kaveri tulossa esikoiselle niin tuli vaan sellainen olo, että tässä olis joku kamala kiire saada äkkiä toinen, vaikka vähän epäilytti kun jossain vaiheessa!! Ja kun ilmoitin toisesta oltiin vaan, että onnea, saa X:kin kaverin!
Ja kuitenkin niin monella se pieni ikäero on niin eikö KUKAAN olis voinu avata suutaan ennen kun oon tässä liemessä.
Vauva ei nuku öitä ja esikoinen huutaa päivät seuraa ja uhmaansa kun eihän vauvasta vielä seuraksi ole.
Onko mulla vaan jotenkin vaan vaikeet lapset vai muilla ihan ylikiltit nössykät kun tää ristiriita on niin suuri? Vai miksi mulle ei ole kerrottu? En ymmärrä.
Joo ja esikoinen on sen vähän reilu 2v ja toinen 4 kk.
Kommentit (103)
Kyllä sun asenne todella on perseestä, ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tuo ikäero pieni ole! Meillä kolme lasta vuoden välein ja just passeli ikäero.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tajusin etukäteen miten rankkaa se on. Siksi lapsilla 5 vuoden ikäero.
Ja en ajatellut vain sitä että äidillä tulisi olemaan rankkaa, vaan myös lapsilla! Minusta on ihmeellistä että lapsen näkökulma unohdetaan!Meillä pienen ikäeron syynä oli nimenomaan lapsen näkökulma. Näkisin, et pieni lapsi ei joudu vielä samalla tavalla omasta näkökulmastaan luopumaam mistään, kun ei ole tottunut siihen yksinvaltiaan asemaan, mihim 5-vuotias on jo tottunut. Tutkimustenkin mukaan tuo "oidipaalinen vaihe" on aika rankka vaihe saada sisarus elämään. Juuri silloin kun janoaa vanhempien huomiota eniten, sitä ei ole enää samalla tavalla saatavilla.
Tutkimusten mukaan sisaruksen saaminen voi olla lapselle samanlainen shokki, kuin jos aikuisilla puoliso toisi rakastajan taloon. Mitä vanhempi lapsi on, sitä enemmän tuosta todennäköisesti kärsii (jos vertaa esim 1 tai 5 v)
Pienestä ikäerostahan on juuri varoiteltu tutkimuksissa huomioiden lapsen psyyke.
Ja aika harva 5v on mikään itsevaltias :) Monet alkaa luontaisesti kaivata omaa sisarusta siinä 4-5v iässä. Meille tuli yli 5v ikäerolla ja koskaan ei ole mitään mustasukkaisuutta ollut, päinvastoin pikkuveli on maailman tärkein ja ihanin tyyppi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tajusin etukäteen miten rankkaa se on. Siksi lapsilla 5 vuoden ikäero.
Ja en ajatellut vain sitä että äidillä tulisi olemaan rankkaa, vaan myös lapsilla! Minusta on ihmeellistä että lapsen näkökulma unohdetaan!Meillä pienen ikäeron syynä oli nimenomaan lapsen näkökulma. Näkisin, et pieni lapsi ei joudu vielä samalla tavalla omasta näkökulmastaan luopumaam mistään, kun ei ole tottunut siihen yksinvaltiaan asemaan, mihim 5-vuotias on jo tottunut. Tutkimustenkin mukaan tuo "oidipaalinen vaihe" on aika rankka vaihe saada sisarus elämään. Juuri silloin kun janoaa vanhempien huomiota eniten, sitä ei ole enää samalla tavalla saatavilla.
Tutkimusten mukaan sisaruksen saaminen voi olla lapselle samanlainen shokki, kuin jos aikuisilla puoliso toisi rakastajan taloon. Mitä vanhempi lapsi on, sitä enemmän tuosta todennäköisesti kärsii (jos vertaa esim 1 tai 5 v)
Pienestä ikäerostahan on juuri varoiteltu tutkimuksissa huomioiden lapsen psyyke.
Ja aika harva 5v on mikään itsevaltias :) Monet alkaa luontaisesti kaivata omaa sisarusta siinä 4-5v iässä. Meille tuli yli 5v ikäerolla ja koskaan ei ole mitään mustasukkaisuutta ollut, päinvastoin pikkuveli on maailman tärkein ja ihanin tyyppi.
Meillä 6 v ikäeroa ja ovat myös ylimmät ystävykset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alussa on rankempaa kuin muilla, sitten helpompaa kuin muilla.
Miten tämä toimii noin käytännössä?
Kun ikäeroa on vähän, lapset leikkii yhdessä, käy samat harrastukset, kaveritkin usein yhteisiä, vaatteet kiertää eikä ehdi mennä pois muodista, jopa vielä lukiossa käy samat oppikirjat.
Meillä on kahden vuoden ikäero. Alussa oli raskasta.
Esikoiselle oli joka päivä oma hetki kun pieni nukkui päiväunta. Nyt nää on tosiaan jo lukiossa.
Joo näillähän sitä pientä ikäeroa usein kaupataan. Hölynpölyä. Itselläni on puolitoista vuotta nuorempi sisarus. Ei koskaan harrastettu mitään yhdessä. Ei ollut yhtäkään yhteistä kaveria, koskaan. Jo päiväkodissa meidät laitettiin eri ryhmiin iän perusteella --> eri kaverit jo sieltä saakka. Vaatteita kierrätettiin kyllä, mutta niin teki kaikki muutkin, eikä meillä olisi ollut varaakaan ostaa jatkuvasti vaatteita. Teini-iästä alkaen ei enää samat vaatteet kelvanneet molemmille.
Ja sanonpa vielä, että meidänkaltaisia sisaruksia oli meidän koko koulu täynnä, ei oltu mikään poikkeus joukossa. Ala-asteella oli kaikille hirveän kiusallista ja noloa, jos äiti pakotti nuoremman sisaruksen kaverijoukon mukaan.
Minä menin lukioon, sisko ei. Eli siitäkään ei saatu mitään hyötyä.
Minulla on viiden vuoden ikäero kumpaankin siskoon. Ei mitään yhteistä. Ja rankinta oli se,että se viisi vuotta vanhempi osaa simputtaa nuorempaa niin paljon taitavammin kuin lyhyen ikäeron sisko.
Täällä sama puolentoista vuoden ikäeron sisarus. Meilläkin simputettiin. Pieni ikäero ei sitäkään estä. Sen sijaan omat lapseni, joilla on juurikin tuo viiden vuoden ikäero, olivat heti toistensa parhaita kavereita ja todella läheisiä.
Mun pointtini on se, että ikäero ei takaa eikä estä mitään sisarussuhteissa. Se on täysin ja 100 % arpapeliä. Kukaan ei voi tulla lupaamaan, että pienen ikäeron sisarukset ovat näin tai noin. Mikään ikäero ei ole kategorisesti oikea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, Suomessa on vain yksi ainoa oikea tapa tehdä asioita, ja jos siitä poikkeat, olet outo, epänormaali ja epäilyttävä! Suomessa lapset PITÄÄ tehdä pienellä ikäerolla. Miksi? Ei kukaan tiedä, mutta kun PITÄÄ. Sitten voikin ihmetellä, miksi elämä tuntuu niin raskaalta, masentaa, tulee ero ja työkyvyttömyyseläke, vaikka on tehnyt kaiken "oikein".
Välillä musta tuntuu, että ihmiset, varsinkin vanhemmat, on Suomessa aivan h*vetin katkeria ja siksi tekevät kaikkensa, jotta jälkipolvilla ei ainakaan olisi yhtään helpompaa. Siksi ne lapset pitää tehdä nopeassa aikataulussa, koska äitiys on KÄRSIMYSTÄ, ja sinunkin pitää kärsiä! Muuten olet huono äiti!
Ja vainoharhaisuuden maailmaanmestaruus-palkinto menee.....
Et sitten koskaan ole kuullut retorisesta liioittelusta?
Vakavasti, voitko sanoa, ettei Suomen kulttuurissa ole syvälle juurtunut se käsitys, että on vain yksi oikea tapa ja järjestys elää elämä? Se menee näin: nuorena opiskellaan, vietetään vapaata sinkkuelämää, matkustellaan ehkä. Opintojen jälkeen hankitaan vakituinen työpaikka. Sitten mennään naimisiin ja ostetaan asunto. Viimeistään kolmekymppisenä tehdään lapset (pienillä ikäeroilla tottakai! ja vain 2-3 kpl, yksi on liian vähän ja neljä tai enemmän epäilyttävää!) ja muutetaan omakotitaloon, koska lapsiperheen kuuluu asua omakotitalossa. Eläkkeelle jäädään niin aikaisin kuin voidaan, koska vasta eläkkeellä saat tehdä mitä itse haluat. Paitsi jos pitää hoitaa vielä omia vanhempia.
Muutaman poikkeuksen tuosta saa tehdä, esim. sen omakotitalon voi hankkia tai rakentaa jo ennen lasten tuloa. Mutta että lisääntyisi opiskeluaikana? Tai menet naimisiin liian nuorena, tai et haluakaan niitä lapsia vaikka on parisuhde ja oma talo. Kyllä tällaisia poikkeamia tuosta normista ihmetellään ja syvästikin paheksutaan.
Kuinka syvälle juurtunut tuollainen malli voi olla, kun vasta mutama sukupolvi sitten ei todellaan matkusteltu ja hummailtu maailmalla ennen naimisiinmenoa? Ei siitä kovin kauaa ole, kun 25 v oli jo vanha piika... Joten mitä hemmettiä selität nyt, ettei nuorena voi naimisiin mennä?
Itsehän te ne tilastot teette! Turha syyttää mitään aiempien polvien salaliittoa tuosta :D Tuo nykyinen "pakko" on ihan omista valinnoista syntynyt, kotikutoinen vankila.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tajusin etukäteen miten rankkaa se on. Siksi lapsilla 5 vuoden ikäero.
Ja en ajatellut vain sitä että äidillä tulisi olemaan rankkaa, vaan myös lapsilla! Minusta on ihmeellistä että lapsen näkökulma unohdetaan!Meillä pienen ikäeron syynä oli nimenomaan lapsen näkökulma. Näkisin, et pieni lapsi ei joudu vielä samalla tavalla omasta näkökulmastaan luopumaam mistään, kun ei ole tottunut siihen yksinvaltiaan asemaan, mihim 5-vuotias on jo tottunut. Tutkimustenkin mukaan tuo "oidipaalinen vaihe" on aika rankka vaihe saada sisarus elämään. Juuri silloin kun janoaa vanhempien huomiota eniten, sitä ei ole enää samalla tavalla saatavilla.
Tutkimusten mukaan sisaruksen saaminen voi olla lapselle samanlainen shokki, kuin jos aikuisilla puoliso toisi rakastajan taloon. Mitä vanhempi lapsi on, sitä enemmän tuosta todennäköisesti kärsii (jos vertaa esim 1 tai 5 v)
Tutkimusten mukaan nimenomaan vähintään 3v ikäero on suositeltava kaikki asianosaiset huomioiden: vanhemman ja lapsen välinen suhde, vanhempien keskinäinen suhde sekä sisarusten suhde keskenään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ryhtyisitte vegaaneiksi niin ei olisi moisia ongelmia. Vai oletteko kuulleet että Taina ja Paul (Licciardo) valittaisivat? Ja pienet on ikäerot lapsilla. Asenteesta se vain on kiinni. Nyt vegeä naamaan ja loppuu se valitus!
Eiku lessuksi pitää ryhtyä nii tulee vuoden välein uusi... 😀
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tajusin etukäteen miten rankkaa se on. Siksi lapsilla 5 vuoden ikäero.
Ja en ajatellut vain sitä että äidillä tulisi olemaan rankkaa, vaan myös lapsilla! Minusta on ihmeellistä että lapsen näkökulma unohdetaan!Meillä pienen ikäeron syynä oli nimenomaan lapsen näkökulma. Näkisin, et pieni lapsi ei joudu vielä samalla tavalla omasta näkökulmastaan luopumaam mistään, kun ei ole tottunut siihen yksinvaltiaan asemaan, mihim 5-vuotias on jo tottunut. Tutkimustenkin mukaan tuo "oidipaalinen vaihe" on aika rankka vaihe saada sisarus elämään. Juuri silloin kun janoaa vanhempien huomiota eniten, sitä ei ole enää samalla tavalla saatavilla.
Tutkimusten mukaan sisaruksen saaminen voi olla lapselle samanlainen shokki, kuin jos aikuisilla puoliso toisi rakastajan taloon. Mitä vanhempi lapsi on, sitä enemmän tuosta todennäköisesti kärsii (jos vertaa esim 1 tai 5 v)
Pienestä ikäerostahan on juuri varoiteltu tutkimuksissa huomioiden lapsen psyyke.
Ja aika harva 5v on mikään itsevaltias :) Monet alkaa luontaisesti kaivata omaa sisarusta siinä 4-5v iässä. Meille tuli yli 5v ikäerolla ja koskaan ei ole mitään mustasukkaisuutta ollut, päinvastoin pikkuveli on maailman tärkein ja ihanin tyyppi.
No onhan se lapsi itsevaltias siinä mielessä, että ei ole huomiota tarvinnut jakaa aiemmin. Aika ja kohdennetut resurssit ovat erilaiset yhden tai useamman lapsen perheessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, Suomessa on vain yksi ainoa oikea tapa tehdä asioita, ja jos siitä poikkeat, olet outo, epänormaali ja epäilyttävä! Suomessa lapset PITÄÄ tehdä pienellä ikäerolla. Miksi? Ei kukaan tiedä, mutta kun PITÄÄ. Sitten voikin ihmetellä, miksi elämä tuntuu niin raskaalta, masentaa, tulee ero ja työkyvyttömyyseläke, vaikka on tehnyt kaiken "oikein".
Välillä musta tuntuu, että ihmiset, varsinkin vanhemmat, on Suomessa aivan h*vetin katkeria ja siksi tekevät kaikkensa, jotta jälkipolvilla ei ainakaan olisi yhtään helpompaa. Siksi ne lapset pitää tehdä nopeassa aikataulussa, koska äitiys on KÄRSIMYSTÄ, ja sinunkin pitää kärsiä! Muuten olet huono äiti!
Ja vainoharhaisuuden maailmaanmestaruus-palkinto menee.....
Et sitten koskaan ole kuullut retorisesta liioittelusta?
Vakavasti, voitko sanoa, ettei Suomen kulttuurissa ole syvälle juurtunut se käsitys, että on vain yksi oikea tapa ja järjestys elää elämä? Se menee näin: nuorena opiskellaan, vietetään vapaata sinkkuelämää, matkustellaan ehkä. Opintojen jälkeen hankitaan vakituinen työpaikka. Sitten mennään naimisiin ja ostetaan asunto. Viimeistään kolmekymppisenä tehdään lapset (pienillä ikäeroilla tottakai! ja vain 2-3 kpl, yksi on liian vähän ja neljä tai enemmän epäilyttävää!) ja muutetaan omakotitaloon, koska lapsiperheen kuuluu asua omakotitalossa. Eläkkeelle jäädään niin aikaisin kuin voidaan, koska vasta eläkkeellä saat tehdä mitä itse haluat. Paitsi jos pitää hoitaa vielä omia vanhempia.
Muutaman poikkeuksen tuosta saa tehdä, esim. sen omakotitalon voi hankkia tai rakentaa jo ennen lasten tuloa. Mutta että lisääntyisi opiskeluaikana? Tai menet naimisiin liian nuorena, tai et haluakaan niitä lapsia vaikka on parisuhde ja oma talo. Kyllä tällaisia poikkeamia tuosta normista ihmetellään ja syvästikin paheksutaan.
Kuinka syvälle juurtunut tuollainen malli voi olla, kun vasta mutama sukupolvi sitten ei todellaan matkusteltu ja hummailtu maailmalla ennen naimisiinmenoa? Ei siitä kovin kauaa ole, kun 25 v oli jo vanha piika... Joten mitä hemmettiä selität nyt, ettei nuorena voi naimisiin mennä?
Itsehän te ne tilastot teette! Turha syyttää mitään aiempien polvien salaliittoa tuosta :D Tuo nykyinen "pakko" on ihan omista valinnoista syntynyt, kotikutoinen vankila.
Sitäpä minäkin ihmettelen, että miksi tuo on niin juurtunut tuo malli. Tiedän varsin hyvin, että 50-luvulla elettiin eri lailla. Mutta oli se silloinkin olemassa, se "yksi ja ainoa oikea tapa elää": siihen kuului nuorempana avioituminen, useampi lapsi ja jos oli sukutila, vanhimman lapsista piti sitä jäädä pitämään. Itse asiassa sata vuotta sitten oikean elämän malli oli moninkertaisesti tiukempi kuin nykyään.
Enkä mä ole selittänyt, ettei "voisi" mennä nuorena naimisiin, lue hieman tarkemmin. Itsehän olen tehnyt kaiken "väärin". En ole lähtenyt elämään tuon mallin mukaisesti. Ja todellakin olen saanut siitä kuulla! Työkaverit ovat huuli pyöreänä kun kerron valinnoistani. Nuorempana tuntemattomatkin kokivat oikeudekseen arvostella niitä valintoja. Ja ihan tällä palstallakin arvostellaan jatkuvasti ja rajustikin kaikkea, mikä tuosta mallista poikkeaa. Katso vaikka mikä tahansa ketju sopivasta lasten ikäerosta.
Minulla ja siskollani on ikäeroa vain 11 kk. Niin, äitiparka...
Mitään vaatteita ei ole meillä kierrätetty vauva-ajan jälkeen. Ei ole ollut yhtään yhteistä kaveria eikä samoja harrastuksia. Olemme ihan erilaisia luonyäteita ja lapsena riideltiin ihan hiuksista repimällä. Vaikka asutaan melko lähekkäin nyt aikuisina, ei ola missään yhteydessä, vaan nähdään n jiouluna kerran.
Väjän toiveajattelua siis se, että pieni ikäero jotenkin tarkoittaisi läheisiä välejä sisaruksille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun sulla on yksi lapsi, niin luulisi, että ihan maalaisjärjellä tajuaisi, että toisen hankkiminen heti perään olisi rankkaa.
Meillä on puolivuotias, eikä seuraavaa tule ainakaan 3-4 vuoteen.
Nyt on pakko sanoa ihan suoraan:
Missä oma harkintakyky? Ihmiset voi jankuttaa vaikka kuinka monen lapsen hankkimisesta esikoisen kaveriksi, mutta sinä itse olet se joka punnitsee asian järkevyyttä. Kyllähän se järkikin pitäisi jo sanoa, että kahden lapsen kanssa on raskaampaa kuin yhden.
Toista lasta ei koskaan pitäisi hankkia vain sillä motiivilla, että esikoisella on kaveri. Minulla on sisko pienellä ikäerolla, ja koko lapsuus vain tapeltiin ja oltiin enemmin toistemme viholliset kuin kaverit. Nyt aikusiällä välit poikki.
Ja joo, itse olen tyytyväisesti yhden lapsen äiti. Toista ei tule, vaikka jokapuolelta tätä udellaan ja harmitellaan kun lapsparkani "jää nyt sitten yksin". No ei jää, hänellä erittäin sosiaalisena on jo paljon kodin ulkopuolisia kavereita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun miehellä on kaksi isoa veljeä, kaikilla 6vuotta ikäeroa keskenään, ovat läheisiä keskenään soittelevat ja näkevät. Mulla on 3 sisarusta, kaikilla meistä lyhyet ikäerot, ei olla juurikaan läheisiä. Soitetaan kun muistetaan ja nähdään lähinnä sukujuhlissa. Mun serkulla on vuosi ikäeroa ja on tosi läheiset. Kaveri jolla kans yks sisarus ja yhtä lyhyt ikäero vihaavat toisiaan. Joten sanoisin että ikäero ei vaikuta läheisyyteen vaan luonteet ja vanhempien asenne ja apu sisarussuhteet luomisessa. Lukekaapa kirjoja siitä miten vanhemmat vaikuttaa sisarussuhteisiis. Itse ainakin opin ymmärtämään miksi en ole läheinen sisarusteni kanssa lukemalla asioista. Vanhemman rooli on tärkeä ja ihmiset aina unohtaa sen. Lapsia vaan syytellään vaikka vika löytyy ihan itsestä.
Vierailija kirjoitti:
En meinannut millään tajuta mistä tässä on kyse, kun avasin ketjun uskoen, että kyse on ikäerosta parisuhteessa, ja luin tietysti aloitusta sillä ajatuksella.
Vähän sama kuin eilen oli keskustelua yli 40v. lapsettomuushoidoissa olleet. Luin keskustelun aloituksen mielenkiinnolla, itse kun luin otsikon niin, että on oltu lapsettomuushoidoissa yli 40 -vuotta 😂
Jaa, meillä ikäeroa on 2 v 2 kk ja ovat vieläkin, liki nelikymppisinä, toistensa parhaat kaverit, toisilleen tuki ja turva puolisoiden ja muun perheen lisäksi. Koskaan eivät tapelleet, mitään ongelmia ei ollut. Johtuisiko siitä, että meillä lapset eivät koskaan ole olleet mikään välttämätön paha, vaan hartaasti toivotut ja rakastetut perheenjäsenet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en oikeesti usko enää mitään mitä sanotaan pienestä ikäerosta. Sanotaan joo että helpottaa kun kasvavat ja alkavat leikkiä yhdessä, mutta katotaan vaan niin ovat koko ajan toistensa kurkussa kiinni...tekis mieli itkeä!!
En pysty yhtään huomioimaan tuota esikoista ja olen oikeasti alkanut miettiä sille tarhapaikkaa, vaikka sitä vastaan olen ollutkin aina. Kotihoidontukea en siitä varmaan sitten saa, mutta kai ne maksut on samat kuin muillakin, vaikka kotona olenkin? En ole yhtään perehtynyt tähän.
Toki oon lukenut että voi olla raskasta, mutta en tajunnut, että näin raskasta! Ihan kun mua olis huijattu! Varmaan kaverit naureskelevat partaansa kun saivat minutkin tähän lankaan!!
No varoittanut nyt sitten omasta puolestani muita, älä ikinä hanki lapsia pienellä ikäerolla!! Vaikka kuka sanoisi mitä! Ei ole sen arvoista. Ainakin 3v väliä.
Ap
Tarhapaikka voi olla hyvä vaihtoehto, niin lapsella on ikäisiään leikkikavereita.
Ja menee paikka sellaiselta, joka oikeasti tarvitsisi sitä paikkaa vanhempien työpäivän ajaksi.
Vierailija kirjoitti:
Alussa on rankempaa kuin muilla, sitten helpompaa kuin muilla.
Entä jos on tyttö ja poika joita kiinnostaa erilaiset leikit? Tai jos muuten vaan lasten persoonallisuudet eroaa niin paljon toisiaan että yhteiset leikit ei suju sitten millään?
Vierailija kirjoitti:
Mä en oikeesti usko enää mitään mitä sanotaan pienestä ikäerosta. Sanotaan joo että helpottaa kun kasvavat ja alkavat leikkiä yhdessä, mutta katotaan vaan niin ovat koko ajan toistensa kurkussa kiinni...tekis mieli itkeä!!
....jne...
Ap
Helpottaa kun kasvavat... tai sitten ei. Minut ja siskoni tehtiin samalla ikäerolla kun sinun lapsesi ovat. Temperamentit meillä oli aivan erilaisia, ja ongelmiahan siitä seurasi.. eli tappeluita lapsena, kiusaamista teininä.
Ei se aina olekaan niin vaikeata ja eiköhän teillekin ala päivärytmi selkiytyä paremmin toimivaksi jahka vauva pääsee noin puolen vuoden ikään.
Meidän esikoinen oli 1v4kk kun pikkuveli syntyi ja mä olin aidosti yllättynyt miten hyvin kahden pienen kanssa meni. Toki esikoinen tuli kiirehdittyä nopeasti pois vaipoista (1v10kk), jotta pääsin eroon kaksien vaippojen vaihtelusta ja jokusen kerran muistan imettäneeni vaivaa kylppärin lattialla istuen samalla kun autoin isompaa pottailussa... Mutta pääosin meni ihan mukavasti. Me elettiin enimmäkseen isomman rytmillä ja vauva sitten vaan sopeutui siihen. Usein esim nukkui aamun ekat päiväunet vaunuissa pihalla sillä aikaa kun isompi ulkoili.
Meidän perheessä huomattavasti vaikeampaa oli sitten kun kolmas lapsi syntyi, keskimmäinen ei millään ruvennut hyväksymään vauvaa vaan ensimmäiset varmaan kaksi vuotta toivoi että vauva katoaisi jonnekin.